31. toukokuuta 2010

LAHJAVINKKI NUORELLE KESÄN JUHLIIN Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää

Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää
Yhdysvallat 2010
412 sivua
genre: nuoret aikuiset

KENELLE: Rippilahjaksi tai ylioppilaalle tai ammattiin valmistuvalle tms. Kirjassa on jonkin verran alkoholin käyttöä ja pilven polttoa ja viittauksia seksiin, eli harkinnan mukaan nuoremmille.

MIKSI: Tämä on ollut melkoinen kirjailmiö Yhdysvalloissa ja saanut valtaisan suosion. Ennakkovarasin kirjastosta. Luin jostain jenkkiblogista kirjan alun ja halusin lukea lisää (teille vain ensimmäinen lause):
"Sanotaan että juuri ennen kuolemaa koko elämä välähtää silmien editse, mutta minulle ei käynyt niin."

LYHYESTI: Lukiotaan päättävä Samantha kuolee illan bileiden päätteeksi. Ja sitten hän saa elää saman päivän 7 kertaa uudellen.

FIILIS: Tuo ylläoleva tiivistelmä ei ole mikään spoileri, vaan tulee ilmi kirjan ensilehdiltä alkaen. Asetelma on erittäin kiinnostava: jos tämä olisikin viimeinen päiväni, valintani alkaisivat näyttäytyä aivan toisessa valossa. Samantha saa mahdollisuuden tarkastella elämäänsä aivan eri perspektiivistä ja ehkäpä korjatakin jotain mikä on mennyt pieleen.

Kirjassa on tavoitettu mielestäni aitous nuoruuteen ja nuoren elämään. Vaikka Samantha kasvaa ja muuttuu päivä päivältä hän ei kuitenkaan saarnaa. Uudelleen elämisen rakenne on saatu kirjassa toimimaan, eikä lukija kyllästy samaan päivään. Kirja herättää miettimään valintoja joita teemme päivittäin ja se innostaa pysähtymään raikkaalla tavalla. Ykkösaiheiksi nousee ystävyys, suosittuna oleminen ja siihen liittyen kiusaaminen sekä tietysti rakkaus. Miten tyhmältä monet jutut näyttävätkään ikuisuusperpekstiivistä. Ja miten montaa ihanaa ja kaunista hetkeä ei osaa arvostaa tai niitä ei edes huomaa, ihmisistä puhumattakaan. Kirjassa ei silti erityisemmin pohdita kuolemaa itsessään, siinä ei surra tai synkistellä, eikä myöskään puhuta uskonnosta. Loppuratkaisu on hieno.

TEKSTINÄYTE:
"Minua häkellyttää tajuta, miten helposti asiat muuttuvat, miten helppoa on lähteä kulkemaan pitkin tuttua tietä ja joutua aivan uuteen paikkaan. Riittää kun ottaa yhden väärän askeleen, pitää yhden tauon tai valitsee yhden kiertotien, niin saakin uusia ystäviä, huonon maineen, poikaystävän tai lemput. En ole koskaan ajatellut asiaa; en ole osannut hoksata sitä. Ja minulle tulee omituinen ole, että ehkä kaikki eri mahdollisuudet ovat olemassa yhtä aikaa, että jokaisen hetken alla on kerroksittain tuhansia muita hetkiä, jotka näyttävät erillaisilta."

ERITYISTÄ: Kirjan kansi on minusta valtavan kaunis. Tytön silmät kuvassa ovat aivan lumoavat.

MUUTA: Kirjan suomennos on hävettävän kökkö. Väkisin tulee mieleen, että se on tehty aivan liian nopeasti. Harmillista, mutta paremman puutteessa näin.

TÄHDET:
+ + + + (+)

5 kommenttia:

  1. Vaikuttava kansi. Miten minulle tuli nyt mieleen Seboldin Oma taivas, josta minä pidin niin paljon, että ostin sen lahjaksi eräälle nuorelle ja sitten oli pakko vielä saada oma kirja itselle, vaika olinkin sen jo lukenut.

    Mielenkiinotista elää sama seitsemän kertaa uudestaan eli miten se toimii tarinassa.

    VastaaPoista
  2. Kuulosti niin kiinnostavalta, että laitoin nimen mieleen. Mullekin tuli mieleen Oma taivas, jota luen parasta aikaa hitaasti mutta varmasti.

    VastaaPoista
  3. Oman taivaan luin silloin heti kun se oli ilmestynyt englanniksi (2005?). Minulla sinä meni se yliluonnolisuus vähän överiksi, mutta hyvä kirjahan se oli, vaikuttava. Tässä on myös selkeämmin nuorten kirja- genren pirteet.

    VastaaPoista
  4. Huuh. Kuulostaa jännältä. Pysäyttävältä.

    VastaaPoista
  5. Luin tämän eilen (korjaan, tänä aamuna) loppuun. Olipas aikamoinen kirja. Tykkäsin! Herkkä, julma, kasvattava. Vaikea kuvailla kirjaa, joka saa niin voimakkaita tunteita aikaiseksi, että on turvauduttava nenäliina pakkaukseen!

    VastaaPoista