Ville Ranta: Joku raja (+ Eräänlaisia rukouksia)

Ville Ranta: Joku raja
Suomi 2012
WSOY 106s.

MIKSI?: Ammatillinen kiinnostus (kirkko ja media)  sekä ihailu rohkeaa piirtäjää kohtaan.

LYHYESTI: Kun ei ole enää mitään rajaa, täytyy piirtää.

FIILIS: Respect! Ranta piirtää siitä, mitä ei sanota ääneen. Kuvat pysäyttävät ja useimmiten alkavat naurattaa. Ja samalla tuntuu ettei saisi nauraa.

Perinteiset ja mediasta tutut aiheet saavat uuden näkökulman: kirkko, politiikka, isän asema perheessä, maahanmuuttajat. Myös ympäristö, herätysliikkeet (lestadiolaisuus) ja perussuomalaiset saavat erityistä huomiota. Parasta tässä on se, että kun tuudittautuu siihen, että juuri noin, anna noille toisille kyytiä, niin seuraavaksi huomaa olevansa itse pilkan kohteena. Vinkkelin vaihtuminen moneen suuntaan tuntuu raikkaalta. Jonkin verran asiat vanhenee, koska näitä piirretään monesti ajankohtaisista aiheista.

Minä en osaa loukkaantua tai ajatella, että jokin olisi niin pyhää tai vaiettua, ettei sitä saisi piirtää. Kuvia ei ole piirretty loukkaamistarkoituksessa vaan niillä on selkeä ja kuuluva viesti. Sen sijaan, että kohtaisi piirroksen totuuden, voi olla helpompi kääntää keskustelu piirtäjään ja hänen motiiveihinsa.

Selatessa aloin miettiä ilmaisunvapautta, uskonnonvapautta, yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta ja perheiden tasa-arvoa. Aika isoja ajatuksia näin pieneltä kirjalta! Sanon vielä senkin: Ranta taitaa olla parasta mitä ev.lut. kirkon mediakeskustellussa on tapahtunut vuosikymmeniin.

MUUTA: Esipuhe kannattaa lukea, sekä ne pienet alareunaselitykset.

TOISAALLA: Ainakin
Salla ja Paula ja Annika ovat kirjoittaneet tästä.

TÄHDET:
+ + + +

Luin myös:

Ville Ranta: Eräänlaisia rukouksia
Suomi 2009
Huuda Huuda, 42s.

LYHYESTI: Tämän ajan rehellinen uskontunnustus. Hieno.

TÄHDET:
+ + + +

Alison Bechdel: Äideistä parhain

Alison Bechdel: Äideistä parhain
Yhdysvallat 2012 (suom. 2012)
288s. Like

MIKSI?: Pidin todella paljon Bechdelin Hautuukodista. Tämä uusi äitisuhdetta ja terapiaa käsittelevä kirja kiinnosti kovasti, vaikka kirjailijan Lepakkoelämää - sarjikset aiheuttivat minulle pettymyksen.

LYHYESTI: Lukijalle piirretään kirjailijan oma äitisuhde terapiaprosessin kautta.

FIILIS: Terapiassa Bechdel käsittelee aika usein myös sitä, miten kadehtii muiden menestystä kirjailijan tai sarjakuvataiteilijan urallaan. Siksi tuntuu aika vaikealta lytätä tätä, mutta täytyy vaan toivoa että kymmenien vuosien psykoanalyysi ja-terapia ovat opettaneet suhtautumaan tyynesti krittiikkiin. (Ja jättämään väliin arviot joiden lukemiseen tarvitsee google translate-toimintoa.)

Minua kiinnostavat kirjan aiheet erityisen paljon: terapia ja äitisuhde. Olen itsekin käyttänyt samaan tarkoitukseen paljon aikaa ja rahaa. Kirja sisältää samoja oivalluksia kuin omassa prosessissani, se menee syvälle psykoterapian termeihin ja teoriaan, ja tarjoaa monta yllättävääkin löytöä kuvan ja teksin yhdistelmillä.

Silti tämä oli kirjana jotenkin liian teoreettinen ja raskas. Jokainen tekee tietysti itse omat valinnat, mutta oman terapiaprosessin piirtäminen avoimesti "koko maailman" pällisteltäväksi osoittaa minusta myös jonkin sortin itsesuojeluvaistoin puutetta ja vaikuttaa lopulta hitusen itsetuhoiselta. Älkääkä ymmärtäkö väärin: kirja ei sisällä mitään suuria paljastuksia tai kauheuksia. Mutta silti.

Tämä on ihan varmasti must-read listalla kaikille psykoterapiasta syvällisesti kiinnostuneille ja terapeuteille myöskin. Voisin kuvitella tätä käytettävän jopa oppikirjana terapiaopinnoissa. Kaunokirjaillisuutena en osaa kirjaa arvostaa. Ehkä tuo kannen lupaus tai määritelmä "koomisesta draamasta" vei minut väärälle raiteelle tämän kanssa.

LAINAUS: (Otin tämän nyt törkeästi laiskuuttani eng.kielisestä versiosta:)

TÄHDET:
+ + +

Craig Thompson: Habibi

Craig Thompson: Habibi
Yhdysvallat 2011 (suom.2012)
LIKE, 665s.

MIKSI?: Sarjakuvat ovat minulle kovin vieraita, mutta tämä kiinnosti erityisesti teemojensa vuoksi.

LYHYESTI: Kahden lapsiorjan epätyypillinen rakkaustarina.

FIILIS: Habibi on todella näyttävä kirja. Kun sen saa käsiinsä, on vaan että wau. Ulkoasusta ja painosta tulee mieleen vanhojen aikoijen perheraamattu, mutta tämä on vähän kauniinpi (eikä haise ummehtuneelle). Jopa tämmöinen sähkökirjojen puolustaja on tämän kohdalla valmis unohtamaan kaikki puheensa, Habibi on yksinkertaisesta upea.

Onneksi sisältöön ei tarvitse pettyä. Kummallinen rakkaustarina Dodolan ja Zamin välillä vie mukanaan mitä ihmeellisempiin käänteisiin. Lukutaidottomien vanhempien tytär myydään rahapulassa huomattavasti vanhemmalle, mutta oppineelle miehelle vaimoksi. Siellä hän oppii lukemaan, kirjoittamaan ja rakastamaan tarinoitta. Tarinat ovat myös se, joiden avulla tyttö pystyy selviytymään järkyttävistä käänteistä läpi elämänsä.

Zam on myös orpo ja tulee tavallaan Dodolan adoptoimaksi - Dodola on yhtä aikaa äiti, sisko ja saavuttamaton rakkaus. Nämä kaksi asuttavat laivaa keskellä autiomaata ja heidän suhteensa vaikuttaa ainoalta pysyvältä asialta maailmassa, jossa ei ole helppa selvitä ja vaaroja on kaikkialla. Käänteitä ja toimintaa ei tästä järkäleestä puutu. Minä ahmin näiden kahden kohtaloa ja sydämeni pelkäsi, itki ja iloitsi heidän kanssaan.

Erityistä kirjassa on Raamatun monet tarinat, jotka on esitetty Islamin ja siis koraanin mukaisesti. Eroja löytyy muitakin kuin se, pitikö Abrahamin uhrata Iisak vai Ismael.

(Nämä eivät muuten ole peräkkäin kirjassa, eli oikaisin vähän mutkia)

Thompsonin tyylissä pidin valtavasti siitä, että hän kertoo tarinoita, eikä yritä opettaa. Hän kysyy enemmän kuin vastaa. Vaikuttaa, ettei Thopson kumartele mihinkään suuntaan. En ymmärrä piirtämisestä tai sarjakuvasta paljoakaan, mutta kirjan kuvissa riittää paljon hienoa katseltavaa. Kirja on tavattoman runsas tarinoineen, sivuineen ja ajatelmineen. En silti osaa moittia sitä liioittelusta, sillä minä olisin voinut lukea vaikka lisääkin.

Teemoja toki on paljon: naisen asema, ihmiskauppa, globaali maailmantalous, rikkaus ja köyhyys, ympäristökysymykset, lännen suhde islamiin, uskonot, ihmiset moraaliset valinnat jne. Nämä yhteiskunnalliset aiheet ovat kuitenkin enemmän taustalla, osana päähenkilöiden elämää.

Minulle tämä sopi myös siksi, että Dodola on voimakas nainen, joka ei joten surkeimmillaankaan kokonaan alistu tai vaivu epätoivoon. Läpi kirjan kulkee toivon ja taistelun vire. Enempää paljastamatta minusta loppu on onnellinen ja kirjan kokonaissanoma hieno.

Kirjassa on viisautta:

Huumoria (koraanin mukaan Nooan vaimo ei päässyt mukaan arkkiin):

Aika paljon naiseuteen ja seksualisuuteen (aika rajujakin) liittyviä kuvia ja teemoja:

Todella kauniita kuvia:

MUUTA: Nyt on kirjan kilohinta ja laatu kohdallaan, tätä näyttää saavan n.25€ hintaan nettikirjakaupoista. Like- kustannus on tehnyt upea työn tämän suomentamisessa ja julkaisussa!

TOISAALLA: Kirjavinkit

TÄHDET: 

+ + + +( +)

Samasta kirjasta kirjoitan myös palstallamme Lily:ssä

Guy Delisle: Pjongjang

Guy Delisle: Pjongjang
Kanada 2003 (suom.2009)
188 sivua, WSOY

MIKSI?: Suosituksesta.

GENRE: Matkadokumentti sarjakuvana.

LYHYESTI: Tämä matkailumainos ei liiemmälti edistä Pohjois-Korean turismia. Ei siellä tosin sellaista olekaan.

FIILIS: Kirja tavoittaa matkakirjallisuuden tehtävän parhaimmillaan: lukija pääsee kulkemaan mukana sinne, minne muuten olisi varsin mahdotonta matkustaa. Samalla tututksi tulee monet suljetun maan kummallisuudet, jotka länsimaalaisessa demokratiassa eläneelle ovat käsittämättömiä. Sarjakuva on tarkkanäköinen ja oivaltava.

Delisle menee Pohjois-Koreaan muutaman kuukauden työkeikalle animaatiostudiolle. Vierailija on eristetty ulkomaalaisille rakennettuun hotelliin, eikä hän saa liikkua mihinkään ilman opasta ja tulkkia. Jokaista liikettä vartioidaan, kaikki hänen tapaamansa ihmiset vakuuttavat uskollisuuttaan suurelle johtajalle ja kadulla hän kävelee kuin näkymätön (jos joku paikallinen puhuisi hänelle, niin siitä voisi seurata syytös petturuudesta maata kohtaan).  Pohjois-Korea on kuin suuri järjetön uskonlahko, joka on vienyt täysin itsemäärämisoikeuden jäseniltään.

Minua nauratti usein, vaikka kirjan huumori on tummaa. Minua myös kauhistutti vähintään yhtä usein. Olen aina vastustanut ja kapinoinut turhia ja etenkin järjettömiä sääntöjä vastaan, eikä Pohjois-Koreassa muuta tunnu olevankaan. Suoranaiset valheet, propaganda, kielletyt alueet, käsittämättömän hienot nähtävyydet ja niiden kontrasti nälänhätään, vankileireihin ja kontrolliin saavat toivomaan ettei tällaista paikkaa oikeasti olisi olemassa.

Haluan ehdottomasti tutustua Delislen muihinkin kirjoihin, joista on suomenettu Merkintöjä Burmasta sekä Shenzhen (Kokemuksia työskentelystä Kiinassa). Musta-valkoinen sarjakuva toimii erityisen hyvin kun kyseessä on Pjongjang (jotenkin tuntuu, ettei siellä ole värejä lainkaan), mutta varmasti muutenkin.

NÄYTE: (Tämä on tosin englanninkielisestä versiosta.)

TOISAALLA: mm.
Booksy (josta linkkejä lehtiarviohin)
 Paula
Olivian Mari

TÄHDET:
+ + + +

Art Spiegelman: Maus I & II

Art Spiegelman: Maus I Selviytyjän tarina
Yhdysvallat (suom. 1990)
159 sivua
Art Spiegelman: Maus II Ja täältä vaikeudet alkoivat
(suom. 1992)
136 sivua 
Yhteispainos 2003

MIKSI?: Käyn edelleen läpi saamiani suosituksia sarjakuvamaailmaan. En ole vielä kertaakaan joutunut pettymään.

LYHYESTI: Muistelmateoksessa poika käy isänsä kanssa läpi juutalaisvainoja ja sota-aikaa sekä omaa suhdettaan häneen.

FIILIS: Olen lukenut paljon juutalaisvainoista, mutta tämä osasi silti yllättää. Hiiriksi piiretty perhe tuo sodan järkyttävyydet uudella tavalla lähelle ja jatkaa tarinaa myös nykyisyyten. Isän ja pojan kertomus kulkee kahdessa tasossa, eli nykyhetkessä ja sotamuistoissa. Jännitteiset ihmissuhteet, äidin itsemurha ja näkökulmien vaihtelevuus tuo aivan oman perspektiivinsä tarinaan. Spiegelmanin isä ja äiti olivat puolanjuutalaisia, jotka monen onnellisen sattuman ja kekseliäisyytensä avulla selvisivät sodasta ja keskitysleireiltä.

Isä ei silti ole mikään ihailtava sankari, jota vaikeat koettelemukset olisivat jalostaneet. Sodan tapahtumista hän kertoo kuitenkin tarkasti ja yksityiskohtaisesti ja nämä hetket ovatkin ainoita, jolloin isä ja poika tuntuvat kestävän toistensa seuraa. Kirjat ovat täynnä pieniä suuria oivalluksia, jotka sarjakuva tuo hienosti esiin. Pidin tavattomasti siitä, miten
kansallisuudet esitetään eläiminä: juutalaiset ovat hiiriä, saksalaiset kissoja, puolalaiset sikoja, ranskalaiset sammakoita jne. Kun hiiri haluaa naamioitua, hän laittaa päähänsä sian naamion, mitäpä muutakaan. ("Vaikka juutalaiset ovat rotu, he eivät ole ihmisiä" sanoi Hitler.) Spiegelman kertoo melkein pelottavan avoimesti ja intiimisti sukunsa tarinan ja samalla omansa. Hän ei myöskään unohda huumoria kaikesta kauheudesta huolimatta.

Sarjakuvan ensimmäinen osa sijoittuu Puolaan ennen sotaa ja toinen osa taas keskitysleiriaikaan ja hieman sodanjälkeisiin tapahtumiin Euroopassa. Itse luin nämä keskeytyksettä ja totesin toimivaksi. Tiivissä kerronnassa ja kuvissa tulee viivyttyä. Sivut näyttävät tältä: (tämä on nyt englanniksi, mutta suomenkielinen käännös näyttää tieysti samalta)

MUUTA: Voitti Pulizerin erikoispalkinnon(?) vuonna 1992. Sarjakuvan julkaisu kesti yhteensä 13 vuotta (1972-1991).

TÄHDET:
+ + + + (+)

Marjane Satrapi: Luumukanaa

Marjane Satrapi: Luumukanaa
Iran/Ranska 2004 (suom. 2008)
84 sivua, LIKE

MIKSI?: Sarjakuvakokeilujen osa II. Ihastuin viime vuonna Hautuukotiin  ja päätin silloin jatkaa tutustumisia minulle täysin vieraaseen sarjakuvamaailmaan. Kirjastossa ei ollut tarjolla saman kirjailijan kehuttua Persepolis-kirjaa, joten otin tämän.

LYHYESTI: Nuoren (tai oikeastaan vähän vanhemman) Wertherin kärsimykset iranilais-sarjakuvaversiona. (Sivuhuomautus: kaikki klassikkohaasteesta innostuneet, suosittelen tuota alkuperäistä kaikille!)

FIILIS: Tarina sijoittuu 50-luvun Iraniin, mutta ajattomuudessaan se voisi olla missä vain, milloin vain. Avioparille on tullut riitaa ja vaimo rikkonut miehensä tarin (kitaraa etäisesti muistuttava soitin). Mies etsii turhaan uutta soitinta, kadottaa elämänhalunsa ja päättää kuolla.

Hitaasti lukijalle valoittuu Naser Ali Khanin tarina ja myös tulevaisuuden näkymät. Kaiken takana on tietysti onneton rakkaus. Lukija tuntee sympatiaa, liikuttuu ja nauraa kaiken tragikoomisuuden keskellä. Samalla tutustuu hieman iranilaiseen historiaan ja kulttuuriin. Tarinalle ei ole onnellista loppua, se kerrotaan jo prologissa. Mutta lopulta lukija ymmärtää paremmin. Luumukana on muuten päähenkilön lempiruoka. Mutta edes se ei saa elämänhalua palaamaan.

Yllätyin jälleen miten paljon ja hienon kokonaisvaltaisesti voi kertoa sarjakuvalla. Kuvilla saa herätettyä mielikuvia, symboleja ja ajatuksia eri tavoin kuin pelkällä teksillä. Haluan ehdottomasti jatkaa laadukkaiden sarjakuvien parissa.

Satrapin sarjakuvista kertoi aivan äskettäin blogissaan Hanna. (Huomasin vasta nyt!)

TÄHDET:
+ + + +

sarjakuvasuosituksia ja maailma mustavalkoinen

Hautuukoti arvion yhteydessä heräsi keskustelua muistakin sarjakuvakirjoista, joista sarjakuvaummikoiden olisi hyvä aloittaa. Suosituksia sateli ja haluan jakaa ne tässä yhteisesti. 

Salla Brunou suositteli seuraavia kirjoja. Hänen blogiinsa pääset tästä ja sieltä löydät myös hienot arviot näistä kaikista.

 - Alison Bechdelin Hautuukoti. Kirjallinen kasvutarina.
 
 - Marjane Satrapin Persepolis. Älykkään ja rohkean tytön lapsuus ja
  nuoruus Iranin vallankumouksen jälkeen.

  - Mauri Kunnaksen Mac Moose ja Jagge Migreenin tapaus. Hulvaton
  huumoridekkari, mukana myös Rolling Stones.

Hreathemus blogista Nulla dies sine legendo kirjoitti kommenteissani tällaisen listan:

* Alan Moore: Watchmen (suom. Vartijat)
* Art Spiegelman: Maus
* Alan Moore: From Hell
* Marjane Satrapi: Persepolis
* James O'Barr: The Crow
* Alan Moore: V fod Vendetta (suom. V niinkuin verikosto)
* Neil Gaiman: The Sandman -sarja
* Frank Miller: Sin City -sarja

Myös Olivian kirjablogissa oli uusista kiinnostavista sarjakuvista: katso tästä.


Itse jatkoin sarjakuvarintamalla Maailma mustavalkoiseen, joka kertoo lapsettomuudesta. Suosittelen tätäkin kaikille. Kirjan selaa kiireessä läpi vartissa, mutta jäljet ja kaiut säilyvät paljon pidempään. Kehotan pysähtymään. Tämän voi silti lukea monen monta kertaa. Tunnelma on pitkälti sama kuin Ihmeet tapahtuvat muille - kirjassa. Liikkeellä on nyt vain pingviinit ja hyvin vähän sanoja tai selityksiä. Toivon, että yhden voi julkaista täälläkin, kun nämä kerran ovat blogista ja netistä vapaasti poimittavissa. Maailma mustavalkoinen blogiin pääset tästä. 

PNG: Maailma mustavalkoinen
Suomi 2010
112 sivua

Alison Bechdel: Hautuukoti

Alison Bechdel: Hautuukoti. Tragikoominen perheeni.
Yhdysvallat, 2009
240 sivua

GENRE: Sarjakuvaelämänkerta.

LYHYESTI: Perheessä tiet joskus risteävät, mutta eivät kohtaa.

FIILIS: Tämä on aivan todella vaikuttava!

En ole tainnut koskaan lukea kokonaista kirjaa, joka on kirjoitettu sarjakuvamuotoon. Sarjakuvatuntemukseni on muutenkin varsin olematon. Olen rakastanut nuorena suuresti Calvin and Hobbes - sarjaa, josta omistan kaikki osat ja juhlapainokset. Sen lisäksi olen satunnaisesti innostunut joistakin hyvin suosituista lehdistä tunnetuista sarjiksista kuten Naisen kanssa, Viivi ja Wagner, Matt Groening piirtämät jutut ja vaikkapa Fingerpori.  Mutta näistäkin on aikaa.

Bechdel kirjoittaa ja piirtää itsestään ja isästään, toki myös muusta perheestään. Rakenne on yllättävä, semmoinen appelsiinin kuorimista muistuttava, kerros kerrokselta tulee ilmi jotain uutta. Ihailen suuresti kirjasta välittyvää rehellisyyttä, itseironiaa ja tarkkanäköisyyttä, joka kohdistuu kirjailijaan itseensä. Suuret teemat tässä ovat kuolema ja homoseksuaalisuus (erilaisuus?) joiden kautta kerrotaan perheen välisisitä suhteista.

Kirjassa viitataan loputtomasti eri kirjallisuuden klassikoihin. Ei silti tarvitse huolestua, jos ei ole lukenut (kaikkia) niitä. Kärryillä pysyy vaikka Joycen Odysseus on lukematta, mutta toki se voi tuoda jotain lisäarvoa. Vanhempien lukeneisuus ja pako kirjoihin tulee tutuksi myös tyttärelle, mutta silti kaikki tuntuvat katovan pikemminkin omaan maailmansa kuin pystyvän jakamaan kokemuksiaan. Tämä toteutuu myös kaiken muun yhteisen kohdalla. Kirjan kansi on kirjan yhdeltä sivulta. Siinä kerrotaan, miten perheessä kaikki loivat jotain, mutta erillään toisistaan, jääden yksin.

Kirja on surullinen. Yhteyden puute on pahinta. Myös talossa toimiva hautaustoimisto, kuoleman jatkuva läsnäolo ja isän äkillinen ja kysymyksiä herättävä kuolema laittavat tyttären pohtimaan monia hänen omaan identiteettiin liittyviä kysymyksiä.

Kuvat täydentävät hienosti kirjaa. Ne sopivat niin hienosti tekstiin, että kerronnan sujuvuus ja moniulotteisuus on vaikuttava.

MUUTA. Kirjan englanninkielinen nimi Fun Home on loistava. Muutenkin luulen, että tämä olisi parasta lukea alkuperäisellä kielellä, vaikkei suomennoksessa olekaan mitään vikaa. Bachdeliltä on ilmestynyt aiemmin esikoissarjakuvakirja nimeltä Lepakkoelämää.

VINKIT:  TÄmä suositus tuli Kirjanurkkauksesta ja hieno arvio löytyy myös ainakin Sallan blogista.

TÄHDET:
+ + + + +

sydäntä särkevä sarjis

 

Sain tämän sellaista kautta, etten ole varma julkaisuoikeudesta. En siis tiedä tekijää ja tarvittaessa poistan. Harmi myös etten saa kuvaa suuremmaksi.