Martin Page: Kuinka minusta tuli tyhmä

Martin Page: Kuinka minusta tuli tyhmä
Ranska 2001
Like, 157s.

MIKSI?: Osui käteen kirjastossa. Kaipasin jotain tragikoomisesti lohduttavaa.

LYHYESTI:Älykkyys on yliarvostettua.

FIILIS: Olen niin tyhmä, että luin tämän kirjan. Tein sen silläkin uhalla, että olen lukenut myös Pagen Maailmanloppuihin tottuu, enkä juuri pitänyt siitä.

Tunnen itseni useinkin vähän tyhmäksi. Ehkä juuri siksi vitsi nauratti vain vähän, jos lainkaan. Olin odottanut aiheen käsittelyltä paljon enemmän. Kritiikki kohdistuu ansaitusti kulutus- ja viihdeihannointiin, mutta jää varsin laimeaksi.

Päähenkilö on Antoine, joka on ajelehtinut läpi elämänsä yliälykkäänä tiedekunnasta toiseen tyhmien ihmisten keskellä. Hänellä on omituisia ystäviä, jotka eivät tuo hänelle riittävää iloa. Mies yrittää keksiä keinoja, jotta elämä voisi tuntua edes siedettätävältä. Kokeilulistalla ovat juoppous, itsemurha ja masennuslääkkeet.

Lopputulos ei ole niin mielenkiintoinen, että kirja kannattaisi lukea. Paitsi jos nyt sitten olet niin älykäs, ettet kertakaikkiaan kestä todellisuutta.

TÄHDET:
+ + (+)

Atiq Rahimi: A Thousand Rooms of Dream and Fear

Atiq Rahimi: A Thousand Rooms of Dream and Fear
Afganistan/Ranska 2006
145s.

MIKSI?: Kannessa oli teksti: "This brilliant book cuts like a razor" - Nadeem Aslam ja itselleni taas Aslamin romaani Elävältä haudatut oli sellainen kirja, josta sanoisin samoin.

MISTÄ?: Kirjasto.

LYHYESTI: Nuori afgaanimies umpikujassa.

FIILIS: Kirja alkaa tilanteesta, jossa nuori mies ei tiedä näkeekö unta, onko helvetissä, onko menettänyt muistinsa, onko hänen silmänsä kiinni vai onko pimeää. Lisäksi joku poika kutsuu häntä isäkseen, vaikka hänellä ei ole lapsia.

Kirjan lukeminen saa alusta asti sykkeen nousemaan korkealle. Se ei johdu tapahtumista vaan tunnelmasta. Luvut ovat lyhyitä ja pomppivia, kestää aikansa että tilanne alkaa hahmottua sekä lukijalle että päähenkilö Farhadille.

Paljon jää varmasti länsimaiselta lukijalta ymmärtämättä. Historiallisesti kirja sijoittuu vuoteen 1979, jolloin Afganistanin sodassa oli juuri alkamassa Neuvostoliiton miehitysvaihe. Farhad päätyy yksinhuoltajaäidin kotiin, maassa jossa miehet eivät olisi saaneet nähdä naista saatikka viettää aikaa kaksin. Lisäksi tarina sisältää itämaista mystiikkaa ja viittauksia. 

Kirja on viiltävä kuin partakoneen terä. Ehkä lopulta intensiteetti vähän hälveni ja ymmärtämisen vaikeus hitusen turhautti. Mielenkiintoinen tuttavuus silti.

MUUTA: Kirjailijalta on suomenettu Kärsimysten musta kivi, joka ainakin Ankin blogiarvion perusteella vaikuttaa samantyyppiseltä tämän kanssa.

TÄHDET:
+ + + (+)

Gregoire Delacourt: Onnen koukkuja

Gregoire Delacourt: Onnen koukkuja
Ranska (Suom. 2013)
WSOY164s.

LYHYESTI: Jos kaikki on hyvin, ei välttämättä kaipaa 18 miljoonaa euroa.

MIKSI?: Ennakkokappale, jonka ensimmäiset rivit taivuttivat minut helposti lukemaan koko kirjan.

FIILIS: "Näettehän, me valehtelemme itsellemme aina. Sillä rakkaus ei kestäsi totuutta."

Olin ehkä erityisen hyvin virittynyt ranskalaiselle kirjalle vietettyäni kaksi viikkoa Pariisissa jouluna. Tämä oli juuri sopivan kepeä ja pimeä luettavaksi.

Jocelyne voittaa lotossa 18 miljonaa, muttei kerro siitä kenellekään. Miksi vaaraantaa se elämä, joka nyt on? Mitä mies sanoisi voittoon, entä vieraaksi käyneet lapset? Toisaalta pitäisi ostaa talousvaaka ja jopa uusi käsilaukku (Chanelin? Tai Dior?).

Pidin Jocelynestä. En tiedä oliko hän lopulta uskottava, mutta ylipainoinen, keski-ikäinen ja  bloggaava nappikauppias oli riittävän raikas ranskalaisen romaanin päähenkilöksi. Viehätyin myös hänen tavastaan tarkastella elämää. Ja siitä miten ranskalaisesti kaikki päättyy.

Kirja on yhtä aikaa yksinkertaisen riisuttu ja hymyilyttävän synkkä. Vaikuttaa toimivalta reseptiltä, jos haluaa saada minut nauttimaan kirjasta.

"Elämä käytetään kodin täyttämiseen - ja kun se on täynnä, rikotaan esineitä, jotta päästään korvaamaan ne uusilla, jotta seuraavanakin päivänä olisi jotain tekemistä." 

MUUTA: Menestyskirjaa on verrattu Siilin eleganssiin, johon itse en näin varauksetta ihastunut.

TOISAALLA: Katja, Hanna ja Norkku eivät olleet erityisen innostuneita tästä. Sanna (Luettua) sekä Laura (Lukuisa) pitivät kirjasta enemmän.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé?

Pamela Druckerman: Kuinka kasvataa bébé?
Yhdysvallat 2012 (suom.2012)
334s. Siltala

MIKSI?: Ystävän suosituksesta ja juuri luetun Tiikeriäidin taistelulaulun innoittamana. Mukavaa, kun suomennos tuli näin pikaisesti. 

LYHYESTI: Ranskalaisen ja amerikkalaisen kasvatuksen eroista.

FIILIS: Yhdysvaltalainen Druckerman muutti Ranskaan miehensä kanssa ennen lastensa syntymää. Lasten kanssa hän alkoi törmätä lukuisiin kasvatuseroihin, joista tässä kirjassa kirjoitetaan.

Itse voisin sanoa tietäväni yhtä ja toista molemmista kulttuureista (tosin ranskalaiset sanovat ettei Amerikassa ole "kulttuuria"). Pitäsin Suomea jossakin näiden kahden maan välimaastossa, joskin enemmän kallellaan amerikkalaiseen malliin.

Rehellisyyden nimissä pidän ranskalaista kasvatusta monessa kohtaa kovin tylynä. Tämä kirja valoitti tuon tylyyden filosofiaa positiivisella tavalla. Toisaalta monet ihmiset sanovat, että minun lapset on kasvatettu ranskalaisittain ja siinäkin joudun olemaan samaa mieltä. Kuulin myös ranskalaisten tuttavieni ihmetelleen, mistä ihmeestä kirjailija on repinyt aineistonsa? Silti he tuntuvat olevan loppun lopuksi samoilla linjoilla hänen kanssaan.

Lapset kasvatetaan mm. odottamaan, nukkumaan yönsä ilman nukutusrumbaa tai heräilyjä, ymmärtämään, että vanhemmilla on omaa elämää lasten lisäksi, sanomaan kaikille bonjour, toimimaan monella tapaa itsenäisesti, syömään ruokia ennakkoluulottomasti jne. Amerikkalaisen kasvatuksen kritiikki kohdistuu siihen, että lapsista kasvatetaan suorittajia, vanhemmat antavat aivan liikaa periksi, lapset saavat liikaa valtaa, he eivät syö "oikeita" ruokia jne.

Kirjailija kertoo ranskalaisesta kasvatusajatuksesta, myös sen juurista ja tuloksista. Samalla hän peilaa tätä amerikkaan ja erityisesti omaan kokoemukseensa näiden kahden maan välissä. Teksti on sujuvaa, lapsista ja vanhemmista kerrotaan suoraan - sopivasti itseironialla höystettynä. Kirja keskittyy erityisesti pikkulapsivaiheeseen (ennen kouluikää).

Ihailen Ranskassa sitä, että kasvatuskulttuuri on monella tapaa yhtenäistä. Samoin ihastelen ajatusta, että kasvatusta mietitään nautinnon kautta. Vanhemmat voivat olla hyvillä mielin "itsekäitä" sen sijaan, että meillä uidaan jatkuvassa syyllisyydessä. Rakastan ranskalaista ruokaa ja pitkiä illallisia, joihin myös lapset osallistuvat. Uskon, että lapselle on parasta, ettei virikkeitä ole jatkuvasti, että täytyy pystyä odottamaan vuoroaan, ja että pettymyksiä täytyy sietää. Ihan kaikkea ranskalaista en purematta niele ja onneksi ei tarvitsekaan.

Kirjasta ja omista kokemuksista riittäisi paljon sanottavaa ja olenkin kertonut lähes jokaiselle vastaantulijalle lukevani tätä kirjaa - eli varaudu puhumistarpeeseen lukiessasi tätä.

TÄHDET:
+ + + +

MOITTEITA: Vaikuttaa siltä, kun oikoluvun olisi tehnyt joku vähintään yhtä kotiäitipäinen kuin itse olen. Kirjasta löytyy niin monta lyönti- ja kirjoitusvirhettä, että jopa minä älähdän. Lisäksi kansi on ärsyttävän chick-lit -tyyppinen. (Tuli mieleen tämä minishoppaaja-kansi, vaikka en ole näitä kirjoja lukenutkaan):

Tatiana De Rosnay: Viimeinen kesä

Tatiana De Rosnay: Viimeinen kesä
Ranska 2009 (suom.2011)
WSOY, 320s.

MIKSI?: Kirjailijan Avain-romaani oli mieleenpainuva ja koskettava. Blogisavujen ansiosta kiinnostuin tästäkin.

LYHYESTI: Keski-ikäisenä voi löytää kaikenlaista uutta itsestään ja suvustaan.

FIILIS: Tässä on kaikki elementit, jotka pitäisi olla minulle sopivia: perheen salaisuudet, viihdyttävän taitava lukuromaani ja kirjailija, johon olen aiemmin tykästynyt.

Mutta. Mä taidan olla loputtoman kyllästynyt keski-ikäteemojen käsittelyyn juuri nyt. Mistä näitä 44-vuotiaita elämäänsä nyyhkyttäviä oikein tulee? (Shieldsin Retakin taisi olla 44-vuotias). Sattumalta katsoimme edellisenä iltana elokuvan Crazy. Stupid. Love. jonka juonessa oli liikaa samaa kuin tässä kirjassa. Tiedättehän tämän arkkityypin? Eronnut mies, joka vaimo hylkää toisen miehen (nuoremman ja paremman näköisen) takia. Mies rakastaa edelleen vaimoaan ja huomaa laiminlyöneensä tätä. Sitten täytyy kokeilla siipiään naismarkkinoilla. Se ei muuta mitään paremmaksi.  Hän on myös vieraantunut teini-ikäisistä, huonosti käyttäytyvistä lapsistaan ja vihaa työtään. Tietysti. Ah ja voih. 

Kirjan kehyskertomuksessa oli vahvasti mukana perheen salaisuus, mikä toikin romaaniin jopa jännityskertomuksen piirteitä. Kirjailija on myös ottanut mukana monta raskasta teemaa; kuolemaa, sairautta ja onnettomuuksia. Vaatii taitoa onnistua säilyttämään ythäaikainen kepeys ja syvyys suurissa suruissa.Pidin siitä, miten kaikkea ei tarvinut viedä päätökseen, ihmissuhteet olivat monimutkaisia ja asiat jäivät auki.

En voi sille mitään, että kirjasta jäi muutamista oivalluksista huolimatta töksähtelevä tunne. Tarina vetää sujuvasti ja halusin tietää miten kaikki päättyy. Päähenkilökin kiinnosti kaikesta keski-ikäisyydestään huolimatta. Silti hetkittäin tuntui kuin olisin katsonut kömpelösti leikattua elokuvaa. Aloin miettiä oliko suomennoksella joku merkitys tässä vaikutelmassa? Kantta on moitittu toisaallakin ja itse en myöskään innostunut siitä.

TOISAALLA: 
Saso
Susa
Karoliina

TÄHDET:
+ + +

David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali

David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali
Ranska 2004 (suom. 2012)
Gummerus, 200s.

MIKSI?: Minä tykkäsin tosi paljon Nainen, jonka nimi on Natalie -kirjasta.

LYHYESTI: Miten voi olla, että kirja jonka alku on aivan mahtava ja muutenkin pidän suuresti kirjoittajan omintakeisesta tyylistä, niin silti en innostunut tästä yhtään. Siis yksittäisistä lauseista ja kappaleista tykkäsin kovin, mutta kokonaisuus on vaan nihkeä.

Hector on keräilyyn sairastuneena päähenkilönä ihan symppis. Tämä ideakin on ihan kutkuttava. Mutta toteutus ontuu  - mikä on kirjailijan ajatus tarinasta?

Vaimoni eroottinen potentiaali on ihana nimi. Tässä ajassa on hassua se, että oman vaimon näkeminen eroottisena on suorastaan raikas ajatus! Mutta kyllähän tässäkin sitten petetään. Se ikkunanpesuhomma, kidutus ja loppukohtaus menivät sitten jo niin överiksi, että päädyin jopa selailemaan joitain sivuja. 

Voi Foenkinos! En aio lakata pitämästä sinusta, vaikka tämä ei osunutkaan. Aion muistaa täydellisen alkulauseen, hymyilyt ja naurahdukset seurassasi, mutta seuraavalla kerralla vaadin parempaa.

MUUTA: Tässä yhteydessä on pakko todeta, että ostin Nainen, jonka nimi on Natalien eräälle fiksulle 17v. lukijalle joululahjaksi. Luki jo ja tykkäsi! Koska luin kirjan alunperin kirjastolainana, kopio oli päällystetty muovilla enkä ollut huomannut miten kaunis kansi siinä olikaan! Gummerus on todella onnistunut kansissa - Sydämen mekaniikka on kantena aivan upea myöskin (en ole lukenut kirjaa).

 (Kumpikaan ei näytä minusta tässä niin ihmeelliseltä, 

 mutta livenä nämä ovat aivan erityisiä kirjoja hiplattavaksi)

TÄHDET:
+ + +

Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta

Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta
Ranska 2009 (suom 2011)
284 sivua, WSOY

MIKSI?: Leena Lumen vahvasta suosituksesta.

GENRE: Kaunoa reaalifantasian elementeillä? Kariabialainen kaunokirjallisuus?

LYHYESTI: Kolmen sukupolven naisten tarinat, mutta ei lainkaan suomalaisten esikoisten tyylillä.

FIILIS: Tämän kirjan arvio on jäänyt minulta roikkumaan. Innoistuin ekasta luvusta ja alusta aivan hurjasti, se oli loistava. Mutta sitten tapahtui jotain ja lopulta taisin vähän pitkästyä ja pettyä.

Kirjan takakansi oli harvinaisen epäkiinnostava: "kertoo naisista, jotka etsivät omaa arvoaan maailmassa, jonka säännöt miehet ovat laatineet omaksi edukseen." Minusta se ei tavoita lainkaan kirjan tarinaa tai tunnelmaa. Joka tapauksessa Vera on isoäitinsä Rosen (Vatapunan kaunein huora ja paras lentokalanpyytäjä) ja äitinsä tytär, joiden kaikkien epätavallista elämää valotetaan. Historia toistaa itseään ainakin siinä suhteessa, että jokaisen suhde miehiin on poikkeuksellinen ja vastenmielinenkin, vaikka Vera saa kokea myös rakkauden. Kaikki saavat myös yhden tyttären.

Romaanissa parhautta on hienosti rakennetut lauseet ja ilmaisut sekä tunnelma, jota on vaikea kuvailla - suomentaja on tehnyt hienoa työtä. Ehkä Veralle tapahtui liikaa, tai ehkä en lopulta kuitenkaan oikein ymmärtänyt maailmaa jossa hän eli. Liian tyyneesti tulevat vastaanotetuksi niin monet kauheudet ja liian vähäeleisesti suhtaudutaan ihmissuhteisiin.  Kirjailija ei tainnut osata auttaa minua pääsemään tarpeeksi sisälle Veran maailmaan. Minulla on tosin ollut aina ongelmia tällaisen latinalaisamerikkalaisen/ karibilaistyylisen kaunon kanssa (ja osin myös ranskalaisen kirjailliuuden), eikä tämäkään osunut maaliin ihan täysin. Helmiä tekstissä riitti:


"Rosa Bustamente oli aina sanonut että kannatti valita huomattavasti itseään vanhempi mies" koska he ovat jo ratkaisseet omat ongelmansa ja voivat keskittyä sinun ongelmiisi", hän ei koskaan sanonut sitä mitä Vatapunan naiset hokivat hokemasta päästyään, että miehen piti olla ahkera, naistaan rakastava ja kunnioittava, koska kuulleessaan sen Rosa Bustamente käänsi katseensa taivaaseen, kohautti olkapäitään ja huudahti, Yhtä hyvin voi odottaa sadetta aasin perseestä."

TOISAALLA(Leenan lisäksi ainakin):
Karoliina
Lukutuulia
Mari A.
Noora Valkoinen
Anneli




TÄHDET:
+ + + (+)

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie
Ranska 2009 (suom.2011)
268 sivua, Gummerus

GENRE: Kirjallinen Amélie.

LYHYESTI: Ne tapas ja se tilas aprikoosimehua just niiku piti.

FIILIS: Ihan oikeasti ajattelin, että minä en varmastikaan pidä tästä. Yritän useimmiten pysytellä kaukana ranskalaisista elokuvista ja sama sääntö toimii melko hyvin myös kirjoihin. Mutta poikkeus vahvistaa säännön. Kuten Amélie. Ja nyt tämä kirja.

Tästä on sanottu niin paljon, etten taida yrittää lisätä siihen paljoakaan. Viihdyin, yllätyin, nauroin, hymyilin, heräsin pohtimaan. Kirjasta tulee hyvälle mielelle, vaikkei tapahtumat olekaan erityisen aurinkoisia. Hahmot ovat riittävän kummallisia, juoni suloisen mutkikas, yksityiskohdat ja sivupolut viihdyttäviä ja tarkkoja. Kirjassa on monta lukua, mikä tekee tästä nopealukuisen ja rytmikkään.

TOISAALLA:
Ihanasti tästä on kirjoittanut Ilse, joka suosittelee kirjaa kaikille aivan kuten Mari A. ja  minäkin. Kirjan on lukenut myös ainakin Luru, Cathy, kirjavinkit  ja Anneli.


TÄHDET:
+ + + +

Marjane Satrapi: Luumukanaa

Marjane Satrapi: Luumukanaa
Iran/Ranska 2004 (suom. 2008)
84 sivua, LIKE

MIKSI?: Sarjakuvakokeilujen osa II. Ihastuin viime vuonna Hautuukotiin  ja päätin silloin jatkaa tutustumisia minulle täysin vieraaseen sarjakuvamaailmaan. Kirjastossa ei ollut tarjolla saman kirjailijan kehuttua Persepolis-kirjaa, joten otin tämän.

LYHYESTI: Nuoren (tai oikeastaan vähän vanhemman) Wertherin kärsimykset iranilais-sarjakuvaversiona. (Sivuhuomautus: kaikki klassikkohaasteesta innostuneet, suosittelen tuota alkuperäistä kaikille!)

FIILIS: Tarina sijoittuu 50-luvun Iraniin, mutta ajattomuudessaan se voisi olla missä vain, milloin vain. Avioparille on tullut riitaa ja vaimo rikkonut miehensä tarin (kitaraa etäisesti muistuttava soitin). Mies etsii turhaan uutta soitinta, kadottaa elämänhalunsa ja päättää kuolla.

Hitaasti lukijalle valoittuu Naser Ali Khanin tarina ja myös tulevaisuuden näkymät. Kaiken takana on tietysti onneton rakkaus. Lukija tuntee sympatiaa, liikuttuu ja nauraa kaiken tragikoomisuuden keskellä. Samalla tutustuu hieman iranilaiseen historiaan ja kulttuuriin. Tarinalle ei ole onnellista loppua, se kerrotaan jo prologissa. Mutta lopulta lukija ymmärtää paremmin. Luumukana on muuten päähenkilön lempiruoka. Mutta edes se ei saa elämänhalua palaamaan.

Yllätyin jälleen miten paljon ja hienon kokonaisvaltaisesti voi kertoa sarjakuvalla. Kuvilla saa herätettyä mielikuvia, symboleja ja ajatuksia eri tavoin kuin pelkällä teksillä. Haluan ehdottomasti jatkaa laadukkaiden sarjakuvien parissa.

Satrapin sarjakuvista kertoi aivan äskettäin blogissaan Hanna. (Huomasin vasta nyt!)

TÄHDET:
+ + + +

Andrei Makine: Tuntemattoman miehen elämä

Andrei Makine: Tuntemattoman miehen elämä
Ranska 2009 (suom.2010)
242 sivua, WSOY

MIKSI?: Makine on ollut listalla jo pitkään. Tätä hehkutti erityisesti kirjanurkkauksen Zephyr.

LYHYESTI: Ranskalais-venäläinen kirjailija palaa Venäjälle ja päätyy muistelemaan menneitä.

FIILIS: Tässä kirjassa on kolme melkeinpä irrallista osaa. Ensimmäinen kertoo vanhemmasta kirjailijasta Sutovista, joka eroaa nuoresta rakastajastaan. Kerronta vie heti mukaansa: kirjailijan itsesääli hymyilyttää ja sai sympatiani. Tässä kai sukupolvien eroa ja nykyaikaa päästään kuvaamaan niin, että se aiheuttaa melko kontrastin kirjan viimeiselle luvulle.

Toisessa osassa Sutov palaa Venäjälle tapaamaan nuoruuden rakkauttaan. Tämä jäi ehkä kaikkein irrallisemmaksi. Kohtaamista ei synny. Kaupunki joka on kärsinyt niin paljon juhlii 300v. syntymäpäiviään, eikä mikään ole niin kuin ennen. Onko se hyvä vai huono?

Kolmas osa on ehdottomasti vaikuttavin. Siinä päästään vanhan, kuuro-mykäksi luullun miehen muistelmiin piiritetystä Leningradista ja sodan jälkeiseen aikaan. Makine onnistuu kirjoittaa niin, että lukija näkee kaduille jäätyneet ihmiset ja tuntee nälän, johon 125g leipäpala ei auta lainkaan.  Sodan ja järjestelmän järjettömyys tulee vastaan uudelleen ja uudelleen. Venäjän historia on jotenkin vaan niin masentava. Eikä näistäkään tapahtumista ole vielä kulunut kauaa. Sen tämä tarina aiheutti, että minun oli pakko etsiä tietoa ja lukea kaikkea mahdollista Leningradin piirityksestä.

Makine on taitava, vaikka kirajsta jää varsin hajanainen kuva. Kirjailija ilmeisesti arvostelee tätä aikaa kuluttamisesta ja ehkä myös unohtamisesta (aivan syystä). Sanoma ei silti kuulu kirkkaana. Jatkan kuitenkin tutustumista Makineen, hyllyssä odottaa jo Ranskalainen testamentti, kirjailijan menestykseen vienyt esikoinen.

MUUTA: Makine on oikeasti venäläinen ja asunut siellä 30v elämästään. Hän kuitenkin sai 1987 poliittisen turvapaikan Ranskasta. Kirjansa hän on julkaissut ranskaksi ja Ranskassa. Pitäisin silti kirjaa pikemminkin venäläisenä kuin ranskalaisena.

TÄHDET:
+ + + +

Mitä kokemuksia teillä muilla on Makinesta? Entä onko joku lukenut jotain Leningradin piirityksestä, mitä haluaisi suositella?

Antoine De Saint Exupery: Pikku prinssi (pop-up)

Antoine De Saint Exupery: Pikku prinssi (pop-up)
1943 Ranska
60sivua

LYHYESTI: Aivan upea uusintapainos Pikku Prinssistä. Tästä tykkää kaikki lapsesta vaariin. Minun mielestäni pitäisi ainakin tykätä :) Olen itse lukenut kirjan lukemattomia kertoja ja silti tykkään aina yhtä paljon tarinasta. Nyt sain vielä ihastella ihania pop-up kuvia ja leikkiä joidenkin sivujen "vipujen" kanssa. Mahtavuutta! Hieno puoli kirjassa on myös se, että sen hinta on ollut todella alhainen, kannattaa tsekata lähimmästä kirjakaupasta. 

Kirjasta löytyy luukkuja, vipuja ja todella hienoja alkuperäiskuvitusta vastaavia pop-uppeja. Suosittelen!

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Muriel Barbery: Siilin eleganssi
 (Ranska 2006)
374sivua

Kirja, joka on saavuttanut erittäin suuren suosion ympäri maailmaa lukijoiden keskuudessa.

LYHYESTI:  Yhden Pariisilaistalon ovenvartijarouva ja 12v. tyttöasukas esittävät tyhmempää kuin ovat.

FIILIS: Tykästyin heti 12v. Palomaan, joka hautoo itsemurhaa. En tiedä miten uskottavaa se oikeastaan on, mutta tytön jutut on tarpeksi hyviä ettei se haitannut. Hänen huomionsa aikuisista ovat kipeän tarkkoja.

Kirja on kevyt lukuromaani, jonkinlainen aikuisten satu. Petyin lopulta ennalta-arvattavuuteen ja liialliseen naiviuteen, vaikka ne olivat oikeastaan kirjan vahvuuksia. Alku-asetelmasta olisi voinut saada enemmän irti. Kirjailija on kuulemma itse kommentoinut, että yllättyi suuresta suosiota, "koska eihän kirjassa tapahdu juuri mitään".

MUUTA: Kirjan yhtenä teemana on luokka-erot, joka on minun lempi-aiheitani :) Filosofiaa on ripoteltu mukaan ja poimimalla saa paljon mietelauseita mukaan halutessaan. Kirjassa on myös suloinen rakkaustarina, kun taloon muuttaa uusi asukas. Ja traaginen loppu. Moni on tykännyt kovasti, Kirjasieppo oli jättänyt kirjan kesken ihan alkuunsa ja mä jään jonnekin sinne keskivaiheille. Ihan jees.

MUUTAMA FANI:
Leena Lumi
Insinöörin kirjahylly 

TÄHDET:
+ + + (+)

Anna Gavalda: Lohduttaja

Anna Gavalda: Lohduttaja
(Ranska 2009)
621sivua

Tämän kirjan kanssa käy niin, että ohjaan teidät muiden arvioihin. Uskon näiden luotettavien lähteiden perusteella, että kirja voi olla oikein hyvä lukukokemus. Itse en kuitenkaan pysty sitä lukemaan ainakaan nyt. Kun olen lukenut toisten arvioita, tunnistan oman ongelmani kirjan kanssa. Mutta en pääse siitä yli. Eli kirjan alku on järkyttävän huono. Ensimmäiset 5 sivua on täynnä pelkkää tajunnanvirtaa. Tämän olisin voinut jotenkin kestää. Mutta myös alun jatko on sietämätöntä ja täynnä ... -merkkejä. En tiedä kuinka pitkään, koska kärsivällisyyteni riitti ainostaan sivulle 36.

LUKUNÄYTE: s.21. "Mathilde... Pikkuinen tyttö, jonka kesyttäminen on ollut kiven alla... Kiven alla... Luoja, miten hän olikaan taas kasvanut. Onneksi meillä oli vielä Snoopy... "Onko jo parempi olo?" "

LOPPUTULOS: Huomasin tuntevani erittäin voimakkaita negatiivisiä tunteita ... -merkkiä kohtaan (vaikka itsekin käytän sitä silloin tällöin... Haluan lopettaa!). Ehkä tämä selittyy jollain traumalla. Toinen syy voi olla, että kirjan päähenkilö on itseään etsivä, elämältään hukassa oleva mies. Huomaan kestäväni hukassa olevia naisia huomattavasti paremmin, niin kirjallisuudessa kuin elämässäkin. Herättihän tämän kirjan ensi sivut siis varsin paljon, riittää taas terapeutille puhuttavaa ;)


KIELENHUOLLON TEORIA:

1.11. Kolme pistettä…

 Kolmea pistettä käytetään virkkeen lopussa yleensä kaunokirjallisuudessa kertomatta tai kesken jätetyn merkkinä tapauksissa, joissa jätetään lukijan pääteltäväksi, mitä kyseisessä kohdassa voisi tapahtua. Lukija voi itse jatkaa mielikuvituksensa varassa ja kuvitella jatkon.

ARVIOITA KIRJASTA:
Kirjavinkit
Kirsi Pihan lukupiirissä keskustelua kirjasta
Savon Sanomat
Keskisuomalainen
Leena Lumi

Ja ei voi olla totta - nyt löysinkin vielä Kirjapedon -postauksen, joka on varsin identtinen omani kanssa. Oh well, ainakin löysin siis kohtalontoverin.

Lopetettakoon tämä sekava postaus nyt siihen toteamukseen, että luin Gavaldan "Viiniä keittiössä" silloin joskus kun siitä vaahdottiin, taisi olla 2002. Se oli minusta ihan ok, mutta en ihan ymmärtänyt suurta julkisuutta ja suosiota.

satu-pekka juoksee

Jean Echenoz:
Pitkä juoksu
 (Ranska 2008)

LYHYESTI: Emil Zatopekin elämästä lyhyesti ja historian tapahtumiin sijoitettuna. Kylmä sota ulottui myös juoksioihin. Lukija tuntee olevansa mukana ihmeellisissä maailmanennätysjuoksuissa.


MUUTA: Mistä näitä juoksu-aiheisia kirjoja oikein tulee? Tämän lukee nopeasti. Kirjailija taitaa olla Ranskassa varsin tunnettu -  ehkäpä pitää kurkistaa tuotantoa muiltakin osin.

TÄHDET:
+ + + +

Martin Page:
maailmanloppuihin tottuu
Pariisi ja elämän
päättymätön alamäki
(Ranska 2007)
+++

Tatiana de Rosnay:
Avain
koskettava kertomus
ranskan juutalaislapsista
vainojen keskellä
(Ranska, 2008)
++++