Herman Koch: Illallinen

Herman Koch: Illallinen
Hollanti 2009 (suom. 2012)
Siltala 339s.

MISTÄ?: Jarrusukan kylkiäisenä.



MIKSI?: Viime vuoden kirjoista TBR-listalle päätynyt.

LYHYESTI: Illallinen, joka olisi kannattanut jättää väliin.

FIILIS: Illallisen kertojaäänenä on Paul, joka menee   veljensä ja molempien vaimojen kanssa hienoon ravintolaan syömään (sellaiseen jossa laskun nähdessään alkaa naurattaa).

Veljesten välit ovat selvästi kireät ja Sergen (melkein pääministeri) vaimo Babette saapuu paikalle itkeneen näköisenä. Lukijalle alkaa selvitä, että yllättävää ei tämän illan aikana tule olemaan seurueen tilaukset.

Koch osaa rajata kertomuksen tähän joukkoon ja hetkeen, vaikka valoittaa tarinan edetessä henkilöiden taustoja. Sivut kääntyvät intensiiviesessä ja uskottavassa tunnelmassa, etenkin alussa nauratti millainen seurue on koolla. Tulin kuitenkin yllätetyksi, sillä perheen salaisuus ei todella ollut tavanomaisemmesta päästä.

Lopulta ahdistuin, niin taitavasti tämä psykologinen jännitys rakentuu. Koch osaa olla myös yhteiskunnallinen, sillä näiden päähenkilöiden asenteet köyhyyttä ja "alempaa luokkaa" kohtaan tulevat väistämättä esille. Näihin asenteisiin lukija joutuu peilaamaan itseään.

Jokin epämääräisyys ja inhimillisyyden puute etäännytti minut sivujen vähetessä, halusin pois näiden ihmisten seurasta. Pelottavan hyvin Koch illallisena kuitenkin tarjoilee. Tässä on myös jotain hyvin omalaatuista ja ripaus elokuvallisuutta. Jostain syystä mieleen tuli vähän Ian McEwan.

TOISAALLA:
Susa (5/5)
Leena Lumi luki "erinomaisen kirjan" (ja sieltä löytyy myös pitkä linkkiluettelo)

TÄHDET:
+ + + +

Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé?

Pamela Druckerman: Kuinka kasvataa bébé?
Yhdysvallat 2012 (suom.2012)
334s. Siltala

MIKSI?: Ystävän suosituksesta ja juuri luetun Tiikeriäidin taistelulaulun innoittamana. Mukavaa, kun suomennos tuli näin pikaisesti. 

LYHYESTI: Ranskalaisen ja amerikkalaisen kasvatuksen eroista.

FIILIS: Yhdysvaltalainen Druckerman muutti Ranskaan miehensä kanssa ennen lastensa syntymää. Lasten kanssa hän alkoi törmätä lukuisiin kasvatuseroihin, joista tässä kirjassa kirjoitetaan.

Itse voisin sanoa tietäväni yhtä ja toista molemmista kulttuureista (tosin ranskalaiset sanovat ettei Amerikassa ole "kulttuuria"). Pitäsin Suomea jossakin näiden kahden maan välimaastossa, joskin enemmän kallellaan amerikkalaiseen malliin.

Rehellisyyden nimissä pidän ranskalaista kasvatusta monessa kohtaa kovin tylynä. Tämä kirja valoitti tuon tylyyden filosofiaa positiivisella tavalla. Toisaalta monet ihmiset sanovat, että minun lapset on kasvatettu ranskalaisittain ja siinäkin joudun olemaan samaa mieltä. Kuulin myös ranskalaisten tuttavieni ihmetelleen, mistä ihmeestä kirjailija on repinyt aineistonsa? Silti he tuntuvat olevan loppun lopuksi samoilla linjoilla hänen kanssaan.

Lapset kasvatetaan mm. odottamaan, nukkumaan yönsä ilman nukutusrumbaa tai heräilyjä, ymmärtämään, että vanhemmilla on omaa elämää lasten lisäksi, sanomaan kaikille bonjour, toimimaan monella tapaa itsenäisesti, syömään ruokia ennakkoluulottomasti jne. Amerikkalaisen kasvatuksen kritiikki kohdistuu siihen, että lapsista kasvatetaan suorittajia, vanhemmat antavat aivan liikaa periksi, lapset saavat liikaa valtaa, he eivät syö "oikeita" ruokia jne.

Kirjailija kertoo ranskalaisesta kasvatusajatuksesta, myös sen juurista ja tuloksista. Samalla hän peilaa tätä amerikkaan ja erityisesti omaan kokoemukseensa näiden kahden maan välissä. Teksti on sujuvaa, lapsista ja vanhemmista kerrotaan suoraan - sopivasti itseironialla höystettynä. Kirja keskittyy erityisesti pikkulapsivaiheeseen (ennen kouluikää).

Ihailen Ranskassa sitä, että kasvatuskulttuuri on monella tapaa yhtenäistä. Samoin ihastelen ajatusta, että kasvatusta mietitään nautinnon kautta. Vanhemmat voivat olla hyvillä mielin "itsekäitä" sen sijaan, että meillä uidaan jatkuvassa syyllisyydessä. Rakastan ranskalaista ruokaa ja pitkiä illallisia, joihin myös lapset osallistuvat. Uskon, että lapselle on parasta, ettei virikkeitä ole jatkuvasti, että täytyy pystyä odottamaan vuoroaan, ja että pettymyksiä täytyy sietää. Ihan kaikkea ranskalaista en purematta niele ja onneksi ei tarvitsekaan.

Kirjasta ja omista kokemuksista riittäisi paljon sanottavaa ja olenkin kertonut lähes jokaiselle vastaantulijalle lukevani tätä kirjaa - eli varaudu puhumistarpeeseen lukiessasi tätä.

TÄHDET:
+ + + +

MOITTEITA: Vaikuttaa siltä, kun oikoluvun olisi tehnyt joku vähintään yhtä kotiäitipäinen kuin itse olen. Kirjasta löytyy niin monta lyönti- ja kirjoitusvirhettä, että jopa minä älähdän. Lisäksi kansi on ärsyttävän chick-lit -tyyppinen. (Tuli mieleen tämä minishoppaaja-kansi, vaikka en ole näitä kirjoja lukenutkaan):

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu
Yhdysvallat 2011 (suom. 2011)
245s. Siltala

MIKSI?: Tästä puhttiin ilmestymisen aikaan paljon. Kirja sai ristiriitaisen vastaanoton. Päätin palata kasvatustarinaan kohinan laannuttua. Löysin tämän meidän kirjaston uutuuspokkarihyllystä.

LYHYESTI: Tiukkapipo-kiinalaisäiti päättää kasvattaa lapsistaan huippumenestyjiä.

FIILIS: Minusta kirja on loistava. Seuraa perusteluja:

1) Itsekritiikki. Chua pohtii avoimesti sitä kasvatusta, jonka hän on tytöilleen valinnut. Länsimaisesta näkökulmasta linja on pähkähullu: tytöillä on ohjelmaa joka ikiselle päivälle ja tunnille viikossa. Vierailut ystävien luokse eivät onnistu, omia harrastuksia ei valita, eikä kokeista tuoda kotiin kuin kymppejä. Chuaa ei haittaa myöntää käyttäytyneensä tyhmästi, hullusti ja jopa vahingoittavasti äitinä. Hän ajatteli vilpittömästi tekevänsä sitä, mikä on lapsille parasta. Parasta kirjassa on myös kohdat, joissa Chua jo jotain juttua puskiessaan tietää, että nyt menee pieleen, mutta ei voi itselleen mitään. Jälkiviisaus on niin kovin kovin tuttua vanhemmuudessa.

2) Huumori. Nauroin usein, ääneen ja pitkään. "Kuten kaikki aasialaisamerikkalaiset naiset, minäkin halusin kolmenkympin rajapyykin lähestyessä alkaa kirjoittaa eeppistä äiti-tytär-romaania, joka perustuisi väljästi oman sukuni historiaan."

3) Samaistuminen. Minä ajattelen monessa kohtaa juuri kuten Chua. Haluan lapsilleni parasta. Haluan heidän menestyvän. Mutta kovin usein olen aika ihmeissäni siinä miten voisin parhaiten toimia äitinä, jotta niin tapahtuisi. (Länsimaisesti toki haluan lapsieni myös olevan onnellisia ja "löytävän oman tiensä", mutta loppujen lopuksi en usko siinäkään olevani kovin eri linjoilla kirjailijan kanssa.)

4) Vertailu kiinalaisen ja länsimaisen kasvatuksen välillä. Itse ainakin hetkittäin älähtelin, kun kalikka kalahti:  länsimaiset lapset eivät kunnioita vanhempiaan tai länsimaiset vanhemmat ovat lastensa suhteen laiskoja.Tottakai kirjan tarkoitus on provosoida ja kärjistää, mutta kyllä näissä totuuttakin piilee. Sitten taas sellaiset näkökulmat, että lapsi on vanhemmalleen velkaa ja lapsen uskotaan pystyvän menestymään missä tahansa, ovat itselleni kovin vieraita. Tuntui, että tämän lukemisen jälkeen ymmärrän taas paremmin aasialaisia nuoria, joihin olen tutustunut.

Kirjan taphautmat tulee mielestäni myös asettaa kontekstiinsa. Tyttöjä kasvateiin hyvin toimeentulevassa, monin tavoin etuoikeutetussa ja erittäin akateemisessa amerikkalaisperheessa, jossa äidin tausta on kiinalainen. He saivat hyvin ankaran kasvatuksen, mutta eivät kuitenkaan eläneet rakkaudetta jossakin komerossa. Lisäksi heidän isänsa ja monet sukulaiset vaikuttavat varsin täyspäisiltä.

5) Epäonnistumiset. Perfektionistin kirja ei ole täydellinen, varsinkaan sen loppu. (Tai ehkä juuri tarkoituksellinen rosoisuus tekeekin siitä täydellisen?) Kiinalainen kasvatus ei tuota täydellisiä lapsia, kuten ei länsimainenkaan. Lapset ovat erilaisia, mikä sopii toiselle, synnyttää toisessa valtaisan kapinan. Tämäkin on kulttuurista riippumaton fakta. Huipuksi ei soitossa tai urheilussa tulla ilman luontaista lahjakkuutta ja loputonta harjoittelua. Se tarkoittaa usein hyvin rajoittunutta elämää, kasvatustavoista riippumatta.

6) Herättää pohtimaan kasvatusta. Chua on kovin äärimmäinen esimerkki, mutta ihailen silti monessa kohtaa hänen rohkeuttaan - sekä kasvattajana, että tämän kirjan kirjoittajana. Oikeastaan löysin kirjasta paljon yhtymäkohtia myös ns. uskonnolliseen kasvatukseen. Missä menee raja? Kuka saa määrätä miten lapsia tulee kasvattaa? (Lain puitteissa pysyttäessä.) "Hyvä kasvatus" ei ole mikään helppo tai yksinkertainen asia tässä nykytodellisuudessa. Tällaiset erinomaiset kirjat ovat minusta hyvä lisä kasvatuspohdintoihin ja -keskusteluun.

TÄHDET:
+ + + + +
(Sanon taas kerran, että nämä ovat genretähtiä. Omaelämänkerrallisena kasvatuskirjana tämä oli minusta aivan huippu.)

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Suomi 2012

Siltala 139s.

MIKSI?: Kohina on riittänyt herättämään kiinostuksen.

MISTÄ?: Kirjaston uutuushylly.

GENRE: Historiallista fiktiota, pienoisromaani. 

FIILIS: Kamala kirja. Ei käy kateeksi nälkävuosia. Ei käynyt kateeksi ketään henkilöitä tässä kirjassa. Mutta upeasti kirjoittaa tämä Ollikainen, rakentaa lauseista taideteoksia unohtamatta kuljetta tarinaa eteenpäin. Luin kuin jännityskertomusta, hengittämättä. En uskaltanut juurikaan kiintyä näihin loskalta näyttävää velliä syöviin ihmisraasuihin. En edes niihin, joilla meni paremmin. Olisin voinut lukea pidempäänkin.

TOISAALLA: Mari A. teki hienon postauksen Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi- kirjasta arvuutellen arvion kohdetta ja lainaten  blogeista. Voin sanoa, että luin tämän Nälkävuoden blogisavujen ansiosta. Niitä kannatti ehdottomasti uskoa. Näitä savuja seurailin: 

Ilselässä kaikki toiveet täyttyivät ja ylittyivät. (Ehdottomasti upeinta on myös arvion kuva.)

Morre antoi tähtiä 5/5 (!! Morre!!)

Kirsin kirjanurkassa:"Nautin Nälkävuodesta, vaikka tarina onkin kauhea.Ollikaisesta kuullaan vielä, kun vuoden parhaita esikoisia taas palkitaan"

Amma ihasteli kirjan lisäksi sen kantta.

Jori arvelee kirjan päätyvän mieleenpainuvimmaksi lukukokemuksesi tältä vuodelta.

Jossu sanoo, että "Kaikessa yksinkertaisuudessaan hieno teos"

Jaana ei halunnut ahmia kirjaa, koska "silloin olisi jääänyt paljon huomaamatta."

TÄHDET:

+ + + +

Jonathan Franzen: Vapaus

Jonathan Franzen: Vapaus (Freedom)
Yhdysvallat 2010 (Suom. 2011)
634sivua. Siltala

LYHYESTI: The Kirja. Erään avioliiton tarina kuulostaa aivan liian laimealta tiivistykseltä.

FIILIS: Tämä oli minulle järisyttävä elämys. Kirja vastaa kooltaan noin neljää perusromaania ja sisällöltään huomattavasti suurempaa määrää. Olen ollut suorastaan mykistyneen vaikuttunut ja tätä läheisilleni hämmästellessäni törmännyt  kysymykseen: Mikä siinä sitten on niin hyvää?

 Voisi sanoa, että äärimmäisen huolellisesti rakennetut henkilöhahmot. Tai toimiva dialogi. Rakenne. Tarina. Yhteiskunnallisuus. Ja vaikka nämä kaikki pitävätkin paikkansa, ei kyse ole siitä.

Rakastuin vaimo-Pattyn elämänkertaan "Virheitä tuli tehtyä"; siihen tarkkanäköisyyteen ja rehellisyyteen, jolla hän tarkastelee elämäänsä. Kaikki on niin yllätyksellistä ja kuitenkin niin ennalta-arvattavaa, samat kuviot toistuvat, huonot valinnat tehdään tietoisina siitä, että ne johtavat katastrofiin. Vanhempien virheitä välttävä seuraava sukupolvi tekee suurimmat virheensä yrittäessään tehdä päinvastaisesti kuin vanhempansa, lapset kasvavat vihaamaan vanhempiaan ja ehkä ajallaan antamaan näille anteeksi. Nuoruuden kapinallisuus ja viha saavat omat ilmiselvät ilmenemismuotonsa - ja ihmeellistä on vain se, kuinka kauan illuusio valinnasta säilyy.

Kirjan läpi tarkastellaan vapauden ristiriitaa yksilön ja yhteisön näkökulmasta. Osin ironisesti ja huvittuneesti (juu, myös minulla on iPhone), mutta myös traagisesti. Miten käytämme vapauttamme? Mistä vapaudumme ja mihin?
"Mistä moinen itsesääli oli peräisin? Sen pohjattomuus? Olipa mittapuuna mikä hyvänsä,, hänen elämänsä oli ollut ylellistä. Hänellä oli joka päivä aikaa keksiä jokin säällinen ja tyydyttävä tapa elää, ja kuitenkin kaikki hänen valintansa ja kaikki hänen vapautensa näyttivät vain lisäävän hänen kurjuuttaan. Omaelämänkerturin on likimain pakko tehdä se loppupäätelmä, että hän sääli itseään siksi että oli niin vapaa."

Heittäydyin niin syvälle Pattyn ja Walterin elämään, että lopulta minua alkoi pelottaa. Näinkö tässä kävi, kaiken tämän jälkeen? Vaivuin synkkyyteen, mutta sieltäkin Franzen osasi nostaa minut lopulta pois. Huolimatta siitä, että maailman väkiluku kasvaa ties kuinka monella tuhannella sillä välin kuin kirjoitan tätä. Huolimatta siitä, että ne taakat joita kannamme ihmissuhteissamme ovat usein musertavia.
"Hän ja hänen vaimonsa rakastivat toisiaan ja tuottivat toisilleen tuskaa joka päivä.(...) Hän ja Patty eivät voineet elää yhdessä, eivätkä he voineet kuvitella elävänsä erossa. Aina kun hän luuli heidän tulleen kestämättömään pisteeseen, kävi ilmi että he kestäisivät sittenkin pidempään."

En halua luetella liikaa ylisanoja, mutta minulle tämä ei ole vain tämän vuoden kirjallinen kohokohta vaan enemmän. Voin silti etäisesti ymmärtää, ettei näin käy jokaiselle. Kirja haastaa lukijan perusteellisesti.


MUUTA: En luultavasti tule kestämään tähän kirjaan kohdistuvaa krittiikkiä. Onneksi Katja ja Kirjasieppo ovat myös kehuneet tätä. Kirja oli niin painava, että sitä oli jopa hankala lukea. Suomennos oli hyvä, koska en kiinnittänyt siihen huomiota kuin muutamassa kohdassa ja se on tällaiselta tiiliskiveltä erittäin hyvin. Kahden viikon laina-aika teki tiukkaa, sillä tämän lukeminen kestää. Suosittelen hankkimaan hyllyyn, niin minä aion tehdä.

TÄYDELLINEN KIRJA:
Vastasin Amman lukuhetkessä kysymykseen Täydellisen kirjan reseptistä tietämättä lainkaan, että sellainen oli jo kirjaston lukujonossa odottamassa. Tämä oli minulle kuvailemani kirja:
"Täydellinen kirja on täydellinen vain sillä hetkellä - se vastaa johonkin huutoon ja kaipaukseen, joka lukijalla on juuri silloin. Täydellinen kirja saa lukijan katselemaan itseään ja ajatuksiaan toisesta näkökulmasta ja se saa myös ympäröivän todellisuuden näyttämään vähän erilaiselta. Parhaimmillaan syntyy syviä oivalluksia, joita voi jakaa myös toisten kanssa. Kukaan ei voi kirjoittaa Täydellistä kirjaa niin, että se olisi sitä jokaiselle. Meidän kaipuumme ja kulkumme muuttuu, vaihtuu, elää. Täydellisen kirjan reseptiä ei siksi voi kirjoittaa, eikä genreä tai aineksia voi lyödä lukkoon. Ajattelen, että Täydellinen kirja on sillä tapaa helppo kirjoittaa, että sen täytyy tulla sydämestä - sitä ei voi keksiä tai pakottaa paperille."(oma kommenttini lainattuna)

TÄHDET:
+ + + + +

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
Suomi 2011
327 sivua. Siltala


MIKSI?: No, mielensäpahoittajan jälkeen tämän nyt vaan lukee kaikki tässä maassa.

LYHYESTI: Romanialainen kerjäiläis-Forrest Gump kohtaa Jäniksen vuoden.

FIILIS: Romanialainen kerjäläinen päätyy Suomeen nappulakenkien toivossa (pojalleen). Eri vaiheiden jälkeen hän löytää yksinäisyytensä lääkkeeksi city-kanin. Ja sitten heitä viedään niin että kyytiä saa mm. terveydenhuolto, rakennustyömaat, marjanpoiminta, politiikka, maahanmuuttajat. Ansaitusti ja tarkkanäköisesti.

Parasta kirjassa on lukujen alut, joissa esitellään uusi hahmo ja lukijalle jää nähtäväksi miten hänen tarina yhdistyykään päähenkilöön. Vähintään yhtä parasta on taiturimaiset kielikikkailut, joita voi lueskella kateellisena tai sitten vaan innokkaasti nauttien ja ihaillen. Eikä se ole vaan kikkailua vaan sisältöäkin löytyy. Kyrön lauseen alussa ei läheskään aina voi tietää minne lopuksi joutuu. Tai pääsee. Sanoissa ja varsinkin ajatuksissaan.

Aluksi en innostunut, mutta kyllähän tämä tarina pian minutkin vei mukanaan. Ääneen aloin nauraa siinä kohdassa, jossa kerrottiin ravintolayrittäjästä, joka oli ollut Suomessa 20vuotta ja nukkunut sinä aikana 7,5 tuntia. Jäniksen vuoteni olen lukenut, mutta en muista/osaa tehdä vertailuja tuohon esikuvaromaaniin. Ei ainakaan itseluottamusta kirjailijalta puutu.

Satiiri on hankala laji, mutta Kyrö on varmasti Suomen mestari kyseisellä alalla. Silti kysyn; kuuluuko satiirin määritelmään se, että loppu menee aina överiksi? Vaikka se olisi perusteltavissa ja tarina pysyisi kasassa, minua silti ärsyttää loput joka ikisessä satiirissa jonka olen lukenut. (Tyylilajille uskollisena minunkin on kärjistettävä. Poikkeuksena sääntöön sanottakoon, että Kyrön 700g oli aika överi ihan alusta loppuun, heh.)

TOISAALLA: Tämän on lukenut jo ainakin Morre, Minna,Susa,  
ja
Amma

TÄHDET:
+ + + +