Anu Silfverberg: He eivät olleet eläimiä

Anu Silfverberg: He eivät olleet eläimiä
Suomi 2011
Avain, 256s.

MIKSI?: Mä en tiedä miksi mä ajattelin, että tämä ei ole minun kirjani. Mutta kun se törrötti uutuushyllyssä kirjastossa, otin mukaani.

LYHYESTI: Viiltävän tarkasti ja hienosti kirjoitetut novellit aiheuttivat melkein fyysistä kipua lukijassa. Hyvällä tavalla.

FIILIS: Mä siis olin aivan puulla päähän lyöty siitä miten hieno kirja tämä on. Silfverberg kirjoittaa asioista, joita moni ajattelee, mutta kukaan ei tunnusta eikä ainakaan sano ääneen. Silti hänen ei tarvitse saarnata, vaan tarinan kertominen riittää.

"Hän haluaisi vain kaksi elämää, kaksi rinnakkaista elämänsä juonta, joista toisessa olisi lapsi, toisessa vain hän, ei lasta, ei ketään muuta. Autio planeetta vain hänen kävellä, täydellinen hiljaisuus."


Kymmenen novellia ovat keskenään erilaisia. Eripuraiset ja surevat veljekset keksivät oravalle nimeksi Raija. Pienen pojan pyynnössä kuvastuu aikuisen kaipuu anteeksiantoon. Raskaana oleva nainen päätyy nukahtamaan emakkohäkkiin. Miehen ääneksi vaihdettaessa huomasin jotain vaikeutta sujuvuudessa. Loppua kohden intensiivisyys lukemisesta katosi. Silti tämä on ehdottoman laadukasta luettavaa alusta loppuun. Muutamat henkeäsalpaavat novellit kirjan alussa jäivät erityisesti mieleen.


Kirjan nimi pakottaa ajattelemaan eläinnäkökulmaa, vaikka se ei olekaan  kaikissa novelleissa läsnä. Takakannen karmiva kysymys jää seuraamaan lukijaa sivujen kääntyessä: "Mikä lopulta erottaa ihmisen eläimestä? Mikä muu kuin tavarat, velvollisuudet ja valheet?" 


TOISAALLA: Liisan mielestä novellit jäivät vaisummaksi kuin  esseekokoelma Luonto Pakastimessa. Katjasta tässä on sekä tasapaksuutta että epätasaisuutta. Luettua blogin Sanna sanoo jokaisen novellin olleen tavallaan hyvä. Arjalle novelleista jäi välähdyksiä mieleen kaihertamaan. Karoliina oli lukenut vain(?) Emakkohäkkinovellin ja itkenyt (kohta 3). (Minulla on omituinen tunne, että tykkään koko ajan kirjoista, joista muut eivät ole niinkään tykänneet.)

TÄHDET:
+ + + + (+)

uusi kirjavuosi 2012 ja remppaa

Lupasin joskus kuvia remontista ja/tai uudesta kodista. Reilu kuukausi sitten sama näkymä oli tällainen: 

Tyttären huoneesta:

Oi ihanuus! Tässä sitä on joululahjaa kerrakseen.

Ensi vuoden kirjoista olen jaksanut innostua toistaiseksi huonosti. Tuntuu, että tältä syksyltäkin on vielä monta hienoa kirjaa lukematta ja vanhemmissakin. Ja omassa hyllyssäkin riittäisi.

Minulta jää aina vaikka mitä bongaamatta joka tapauksessa, enkä ole kovinkaan perillä mitä kannattaisi lukea - sitä vartenhan on blogit, että voi lukea muiden löytöjä! Suomalaiset  esikoiset myös kiinnostaa, vaikka en niitä osaa tähän listatakaan. Mutta ehdottomat Tapaukset tässä:

Gummerus:

David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali
Elif Shafak: Kirottu Istanbul
jo luettuna Rosamund Lupton: Sister, jota suosittelen ehdottomasti!

Tammi

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys 

Yiyun Li: Kultapoika, Smaragdityttö

Philip Pullman: Rehti mies Jeesus ja kiero mieli Kristus
Avain: 
Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua

Lina Ben Mhenni: Tunisialainen tyttö

Otava: 

Carita Forsgren: Perintö

Olga Tokarczuk: Vaeltajat

Kirjapaja:

Liisa Väisänen: Hitaasti hyvä tulee

Hannele Huovi: Ihme juttu! (lasten runot)

Lisää kustantamoja myöhemmin!

Lionel Shriver: Jonnekin pois

Lionel Shriver: Jonnekin pois
Yhdysvallat 2010 (Suom.2011)
534 sivua. Avain.

MISTÄ?: Kirjaston varausjonosta.

MIKSI?: Paljon blogisavuja saanut kirja. Shriverin Poikani Kevin teki joskus lähtemättömän vaikutuksen.

LYHYESTI: Kirjan suomenkielinen nimi on hyvä, mutta pidän vielä enemmän alkuperäisestä: So Much For That. Tämä ei ole ainakaan mikään nyyhkytarina syövästä.

FIILIS: Shepherdillä on unelma, lähteä jonnekin pois. Siihen ansaitut ja säästetyt varat on tilillä ja kaikki on valmista. Mutta sitten vaimolla Glynisillä onkin syöpä, kamala syöpä, eikä edes vessassa käyminen ole enää itsestään selvyys. Töissä on käytävä, saahan sieltä sentään edes kelvottoman sairasvakuutuksen. On myös toinen avioliitto, jossa Jackson ja Carol yrittävät pärjätä erittäin harvinaista sairautta sairastavan tyttärensä kanssa. Ja sitten on Amerikan Yhdysvallat, jokaisen vapautta rakastavan unelmamaa.

Minä en yksinkertaisesta voi olla vertaamatta tätä Frantzenin Vapauteen, sillä tämänkin on ns. yhteiskunnallinen amerikkalainen avioliittoromaani. Koska Vapaus on minulle parhaita romaaneja koskaan, vertailusta tulee niin epäreilu, että yritän unohtaa sen.

Shriver kirjoittaa tylysti: tylysti syövästä, ihmissuhteista, katkeruudsta, yhteiskunnasta, vakuutuksista, rahasta, henkilöhahmoistaan, avioliitosta. Kaikki tämä voimattomuus  vaikeiden asioiden edessä saa lukijan epätoivoiseksi (tai minut ainakin). Shep on toivottoman kiltti ja nörtyväinen, Jackson taas ei hiljene hetkeksikään paasaamaasta. Glynis on vihainen ja katkera ja Carol yrittää vain selvitä päivästä toiseen. Kaikilla on todella etäiset välit lapsiin, kaikki junnaavat paikoillaan. AAAAARGH. 

Shriverin taito tehdä näistä asetelmista vetävä romaani on erittäin ihailtavaa. Romaanin lähtöasetelma on kutkuttava ja tarina kantaa kirjan läpi. Kaikki ovat niin vihaisia, että osa vihasta takertuu lukijaankin. Eniten minua suututti kirjan henkilöt ja Amerikka yhteiskuntana. Hetkittäin kyllästyin ja turhauduin ainakin Jacksonin jauhamiseen, Glynisin katkeruuteen ja Shepin puupäisyyteen. Taisin kutienkin kiintyä heihin.

Tämä ei todella ole mikään hyvän mielen kirja, vaikka aivan lopussa Shriver palkitseekin lukijansa. Kirjan loppu on melkein liian erilainen muuhun verrattuna, mutta silti pidin siitä paljon (vieläkin hymyilyttää!). Lukiessa keksin kaikenlaista krittiikkiä kirjaa kohtaan, kuten liian monien aiheiden sisällyttäminen kirjaan. Lopulta päädyin ihailemaan Shriverin kykyä suututtaa lukijansa näin perinpohjaisesti ja silti synnyttää halu lukea tarina ehdottomasti loppuun.

Pidin myös siitä, millä tapaa Shriver kirjoittaa syövästä. Arkitodellisuus on karu ja aviomiehestä omaishoitajaksi on matkaa. Harva kai todellisuudessakaan suostuu sairastamaan ja/tai kuolemaan kiltisti, ilman vihaa ja katkeruutta. Lähipiirille se ei myöskään koskaan ole helppoa, mutta syövän kanssa on hankala kilpailla huomiosta.

TÄHDET:
+ + + +

TOISAAALLA: Leena Lumin tämän vuoden top kakkonen, K-blogin Jenny haluaisi kirjoittaa kuten Shriver, Järjellä ja Tunteella Susa vaikuttui, Inalta voit lukea kirjan loistavan alkulauseen, MAri A tunsi velvollisuutta lukea kirja loppuun, Valkoinen kirahvi sanoo, että lukekaa tämä!

Helmi Kekkonen: Valinta

Helmi Kekkonen: Valinta
Suomi 2011
160 sivua. Avain

MISTÄ?: Kirjaston uutuushyllystä.

MIKSI?: Yksi tämän vuoden blogisuosikkeja.

LYHYESTI: "Näinkö se menee, äiti kysyi kun astuimme ovista ulos ja kävelimme alas parkkipaikalle. Maa oli märkä ja taivas oli tumma, en ollut huomannut sadetta tullessani. Niin kai, sanoin kun en muutakaan osannut ja avasin äidille oven. Äiti istui etupenkille, painoi kasvot käsiinsä ja huusi niihin."

FIILIS: Tämä kirja jatkoi tismalleen samaa teemaa kuin Konstig, enkä voi olla vertaamatta. Kirjat on kuitenkin kirjoitettu aivan eri kielillä. Lumouduin Valinnasta heti. Sanotaan mitä sanotaan siitä onko olemassa mies- tai naiskirjallisuutta, mutta tämä oli selvästi naisen kirjoittama, siinä missä Kaikki on sanottu ei ole. Totean olevani nainen, joka nauttii sanojen rytmistä, merkityksistä ja kuvatuista tunteista kirjan sivulla, ilman että kaikki täytyy lukea rivien välistä. Kekkonen kirjoittaa ihanasti, olkoonkin että aiheena on isän kuolema ja perheen salaisuudet.

Pidin Aavan kertojanäänestä, hänen lisäkseen Ruut-äiti ja Helena-sisko kertovat omasta näkökulmastaan. Kirja on oikeastaan sydäntäraastavan surullinen kertomus siitä, miten salaisuudet ja menneet haavat vievät meitä kauaksi toisistamme läheisissä ihmissuhteissa. Tämä sai minut miettimään paljon sitä, millaisia meidän tarinamme, muistomme ja sisäiset maailmamme olisivat jos ne kirjoitettaisiin kaikkien nähtäville.

Ihmettelen, että Valinta on niin lyhyt. Olisin voinut lukea tätä paljon pidempäänkin. Kirja pakottaa kuitenkin lukijan malttamaan mielensä ja kulkemaan perheen mukana heidän tahdissaan. Jotain selviää, mutta aika paljon jää vielä auki. 

MUUTA: Konstig- kommenteissa päästiin puhumaan Suvi Aholan kritiikissä esille tuomasta aiheesta, eli miten nykykirjailijat kirjoittavat jatkuvasti aikuisten lasten suhteesta omiin vanhempiinsa. Se on muuten totta! Oletteko huomanneet saman?

TÄHDET:
+ + + +
---------------------------
Aika kuluu aivan käsittämätöntä vauhtia. Melkein suutuin 6v:lle kun hän väitti, että tänään saa avata luukun nro.10!?!  Äitiyslomalainen on mennyt lupailemaan kaikenlaista "kun on nyt tätä aikaa". Lisäksi minulla on menossa kolmas tiiliskivehkö romaani kuukauden sisällä, se toinen tämän syksyn "suuri amerikkalainen avioliittokertomus".

Marisha Rasi-Koskinen: Katariina + arvonta

Marisha Rasi-Koskinen: Katariina
Suomi 2011
263 sivua, Avain

MIKSI?: Kiinnostuin tästä esikoisuutuudesta erityisesti Hannan arvion jälkeen.

LYHYESTI: Mistä tietää onko olemassa? Tai jos minä olen, niin onko muut? Mikä on totta tai onko sillä väliä?

FIILIS: Minä en ihan ymmärtänyt, en lainkaan kaikkea. Kuka Katariina oli ja mitä todella tapahtui? Ja kuitenkin halusin lukea herkeämättä, heittäytyä tarinaan.

Tässä kirjassa on monta kerrosta ja suuntaa. Toisaalta se on kirja aikuisista, jotka kadottavat lapsensa ja lapsista, joita kohdellaan väärin. Siinä on myös jännitystä, eksistenssifilosofiaa, vastausta vaille jääviä kysymyksiä, huumoriakin. On suorastaan yllättävää miten hyvin kaikki pysyy hallinassa kirjailijalta. Tarinasta ei kuitenkaan voi sanoa paljoa, vaikka osaisikin (minä en ehkä osaisi). Tämä täytyy lukea itse.

Rasi-Koskisen kieli on kiinnostavaa ja soljuvaa. Olin löytävinäni vaikutteita tai samankaltaisuutta useiden suomalaisten naishuippujen kanssa: Hirvonen, Fagerholm, Pulkkinen. Rasi-Koskinen on oikein tervetullut lisä tähän joukkoon.

Hienoja lainauksia kirjasta saisi monia, mutta poimin vain yhden: "Äitin työ on pelastaa lapsia. On ihan hyvä että, oma äiti osaa pelastaa jos, joskus itse on pulassa."

MUUTA: Olipa raikasta lukea jotain, mikä ei aliarvio lukijaansa. Ihanaa myös, että vauvanpehmentävät aivoni alkavat  kykenemään ottamaan vastaan merkityksiä ja arvoituksia. Minulle tuli tästä mieleen äskettäin lukemani hienot Daniel Kehlmannin Maine ja Markus Nummen Karkkipäivä. Jotenkin ihmeellisesti Rasi-Koskinen on onnistunut yhdistämään näiden aiheet ja tekemään jotain ihan uutta.


TOISAALLA: Tämän ovat ehtineet lukemaan Hannan lisäksi jo ainkin Susa, Jenni, ja  Katja.


TÄHDET:
+ + + +

ARVONTA: Iso kiitos Avain-kustantamolle arviointikappaleen tarjoamisesta! Laitan hyvän kiertämään - voit osallistua kirjan arvontaan blogin lukijana ja ilmoittautumalla kommenttilaatikkoon (yksi arpa). Jos linkität tämän, niin kerro siitä (toinen arpa).  Arvonta suoritetaan 23. elokuuta noin klo12.

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Keskustelimme tänään kirjallisuuspiirissä tästä kirjasta. Olen hämmentynyt! Tosi moni piiriläinen ei ollut erityisemmin pitänyt kirjasta. Kritiikkiä tuli siitä, että alussa kestää liian kauan päästä kärryille siitä kuka on kuka ja se ainakin turhautti paljon. Lisäksi Hirvosen kieltä pidettiin liian hankala ja polveilevana. Sanottiin myös, että siinä oli liikaa aiheita ja loppu oli liian onnellinen. HÖH ja PÖH! Oli muutama tykännytkin, varsinkin vauhtiin päästyään. Arvostan monia piiriläisiämme ja totean nyt että tästäkin kirjasta voi siis olla montaa mieltä.

Minulla lukemisesta oli toki liian kauan, mutta mielipiteeni kirjasta ei ole muuttunut: ehdottomasti paras suomalainen kirja tänä vuonna ja varsin korkealla myös muiden maalaisten lukemieni joukossa. Tässä nyt vielä oma lyhyt arvioni luettavaksi.

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
Suomi 2010
238 sivua

Olen kateellinen
1) niille, jotka saivat tämän kirjan käsiinsä ennen minua.
2) niille, jotka ovat sanoneet tästä jo lähes kaiken ennen minua.
3) sekä  vähän myös Hirvoselle, joka on onnistunut kirjoittamaan näin hienon kirjan.

Sen sijaan, että kirjottaisin tästä enemmän, sanon kolme asiaa:

1) Suosittelen tätä lukuisten muiden kuorossa.
2) Hirvosen kieli on erityistä ja lumoavaa. Välillä siihen eksyy, kadottaa ajatuksen ja suunnan, mutta useimmiten alkuun palaamisen tekee mielellään.
3) Kirja on surullinen ja raapii esiin epäoikeudenmukaisuutta häpeilemättä. Väkisinkin häpeää maailmaa, jossa elää ja itseään - minua, jolla on mahdollisuus olla näkemättä asioita missään järkevissä mittasuhteissa.

Kriittisinä huomioina:
1) kirja loppuu liian aikaisin.
2) loppu jää avoimeksi (tämä tosin häiritisi minua äärimmäisen vähän).
3) vaikka Hirvonen tai kuka sanoisi mitä, on aina hitusen ongelmallista kun Suomalainen kirjoittaa Afrikasta. Kuva, jonka kirja piirtää on kaikessa toivossa kuitenkin varsin lohduton. Tämä on varmasti yksi totuus, mutta ei kaikki. Näkökulma on tietysti myös oikeutettu.

TEKSTINÄYTE s.114 (Tämä ei tee oikeutta kirjalle, mutta tähän ihmettelyyn yhdyn minäkin.):

"Kaikkein eniten ihmettelen sitä, miten lapset, jotka ovat kokeneet sellaisia asioita, rakastavat kakkua ja mehua samalla tavalla kuin ketkä tahansa lapset, leikkivät koiranpennun kanssa ja riemuitsevat tehtyään jalkapallossa maalin."

MUUTA: Jos googletat otsikon saat lukemattoman määrän kirja-arvoita ja Hirvosen haastatteluja.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Julia Franck: Keskipäivän haltija

Kirjallisuuspiirin helmikuun kirja: 
Julia Franck: Keskipäivän haltija
(Saksa 2007)
405s.
Deutscher Buchpreis 2007

LYHYESTI:
Naisista Saksassa 1. ja 2. maailmansodan aikaan.
Ei ollut helppoa ei.

MUUTA: Kirja on raskas sekä tekstillisesti että kerronnalta. Tarina on yhtä alamäkeä eikä teksti hengitä. Aihe-alueisiin kuuluu mm. raiskaus, mielisairaus, sota, kuolema, seksuaalista hyväksikäyttöä, juutalaisvainoja ja lapsen hylkääminen. Kaikessa kauheudessaan kirja jää elämään mieleen ja lukija tuntee myötätuntoa. Miten ihmeessä kukaan kestää sotaa ja kaikkia sen seurauksia? Miten minun isovanhempani ovat kestäneet sodan?


KIRJALLISUUSPIIRISSÄ: Pohdittiin miksi Helene jättää poikansa? Selvää vastausta ei ole, mutta toisaalta koko kirja kelpaa selitykseksi. Kaikki taisivat olla sitä mieltä, että kirjan keski-osa oli varsin puuduttava (eräs jäsen oli lukenut ainostaan alun ja lopun :)). Vihasimme Wilhelmiä. Helenen tahdoton ajelehtiminen aiheutti ärtymystä. Alku ja loppu saivat kiitosta. Tiivistäen voisi tulkita, että syy kirjan suureen levitykseen ja menestykseen on sen aihe eikä niinkään kirjalliset ansiot.

TÄHDET:
+ + +
(Luin kirjan jo joulukuussa. Tässä kaksi muuta arviota, jotka löysin:
Lukuhuone ja kirjavinkit)