Tua Harno: Ne jotka jäävät
Suomi 2013
Otava 269s.
MIKSI?: Hanna antoi kirjalle 5 tähteä Goodreadsissä (olen onnistunut koukuttumaan tuohon kirjanörttien fb:hen) ja kirjoittikin tästä niin, että halusin lukea kirjan heti.
LYHYESTI: "Jotkut meistä menevät rikki jäämällä, toiset lähtemällä, ja tässä minä olen, enkä tiedä kumpaan ryhmään kuulun."
FIILIS: Tämän luettuani istuin pitkään sängynlaidalla ja puristin kirjaa. Teki mieli muistaa oikein tarkasti nämä ihmiset joista kerrottiin, halusin aloittaa uudelleen alusta ja toivoin osaavani kertoa kaikille tästä löydöstä. Sanojen löytäminen onkin sitten vaikeampaa.
Sukupolviromaani ja esikoinen - kuinka montaa alkaa haukotuttaa? Harno ei edes tyydy kolmeen sukupolveen vaan vie langat vielä kauemmas menneisyyteen. Mutta Harno osaa tämän. Valtavan taidokkaasti hän kerii sukupolvet päähenkilöön, siihen joka istuu Montpellierissä ja yrittää päättää, miten saada kaiken sen mitä ennen häntä tulleet eivät saaneet. Punnitut lauseet pysäyttävät lukijan haistamaan, maistamaan ja muistamaan: isän tupakalta haisseen takin, sen kun istuttiin siskon kanssa takapenkillä, hyödyttömän päätöksen olla rakastumatta ja vielä hyödyttömämmän yrityksen muuttua toisenlaiseksi.
Harno osaa yllätttää, eikä sorru liiallisuuksiin tai selittelemään liikoja. Hän tiivistää runsauden yksittäisiin lauseisiin ja hallitsee kokonaisuuden ihailtavasti. Tekstissä yhdistyy harmonisesti arkisuus ja kauneus.
Minusta tämä on onnistuneempia kuvauksia siitä, miten syy ja seuraus, menneisyys, vääristyvät roolit, pelko ja toivo kulkevat mukanamme, etenkin silloin kun perheessä ja suvussa on mielenterveyden ongelmia. Kertakaikkisen upea esikoinen.
Tässä on paljon henkilöitä, ehkä muutama liikaa. Leonard Cohenin laulujen sovittaminen lukuihin ei aina toimi ja jostain muustakin voisi vähän napista, mutta minulle tämä kirja oli tässä ja nyt täydellinen.
"Minä en halua runoja. Haluan että sinä - sinä olet taas sama kuin ennen", äiti pyysi. Mutta isä ei voinut enää muuttua siksi, mikä oli. Hän oli aina ollut monta, ja nyt hän oli vain tämä yksi, vainoharhainen ja arka mies. Isästä oli tullut ihminen, jolla ei ollut enää mitään muuta annettavaa kuin rakkautensa. Rakkaus, jolla ei tehnyt mitään, koska se ilmeni vain runoina kehyksissä."
MUUTA: En meinaa kestää miten nuori ja kaunis tämä Harno on ja miten hienosti hän kirjoittaa. Kirjailija oli Ylen aamun kirjassa (itse en pystynyt katsomaan sitä vielä tähän lukemisen päätteeksi, mutta katsokaa te). Joka tapauksessa - lukekaa tämä ja laittakaa nimi korvan taakse, sillä hänestä kuuluu vielä.
TOISAALLA: Tämä ovat lukeneet jo ainakin Hanna, Katja, Sara ja Maria
TÄHDET:
+ + + + +
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 5tähteä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 5tähteä. Näytä kaikki tekstit
4. huhtikuuta 2013
Tua Harno: Ne jotka jäävät
Tunnisteet:
5tähteä,
kaunokirjallisuus,
Otava,
sukutarina,
Suomi,
suosikkikirjat,
Tua Harno,
vaikea lapsuus
21. syyskuuta 2012
Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
Englanti 2011 (suom.2012)
257s. WSOY
Man Booker Prize
MIKSI?: Joskus vain tietää jo etukäteen, että tämä on minun kirjani. Lukemaan houkuttelivat kirjan suosio, sekä Lilyn Katin ja Kirjanurkkauksen arviot.
LYHYESTI: Muistamisesta.
FIILIS: Lienee vähän liian epäanalyyttistä edes harrastajabloggaajalle, että haluaisin täyttää tämän kohdan sydämillä. Muuta ei tarvittaisi, sillä rakastan muistamista ja sen harhaa käsitteleviä kirjoja. Tätäkin.
Joku hassu mielikuvaharha sattui silti kirjan kohdalla: ajattelin kirjoittajan olevan taas yksi sellainen nuori tyttönen, joka oppi kirjoittamaan ennen kuin puhumaan ja sitten hurmasi maailman teksteillään. Hämmennys oli suuri, kun kirjan liepeestä minua katsoi keski-ikäinen mies.
Kirjassa taaksepäin katselee Anthony (keski-iän jo ylittänyt mies), jolla on ollut hyvinkin tavanomainen elämä. Silti tietyt tapahtumat aiheuttavat tarpeen katsella taaksepäin. Täytyy palata alkuun - tarkastella ystävyyssuhteita ja rakkaussuhteita. Anthony suhtautuu itseensä ja muistoihinsa lempeän ironisesti. Rohkeastikin. Lukukokemus on intensiivinen.
Tässä on vahva tarina, mutta silti monet pohdinnat muistamisesta nousevat tärkeimmiksi. Kieli on hitaan nautinollista ja vaatii keskittymistä. Tämä sai minut itkemään lukemisen ilosta. Romaani kestää varmasti monta lukukertaa.
TOISAALLA:
Maria Sinisen linnan kirjastosta
Luettua/ Sanna
TEKSTINÄYTE:
"Vanhemman ihmisen muisti koostuu riekaleista ja tilkuista. Se on kuin lentokoneen musta laatikko, jonka tarkoitus on tallentaa, mitä tapahtuu onnettomuuden sattuessa. Jos mikään ei mene vikaan, nauha pyyhkiytyy. Jos putoat, on selvää miksi niin tapahtui, jos et, matkan lokitiedot ovat paljon epäselvemmät."
TÄHDET:
+ + + + +
Englanti 2011 (suom.2012)
257s. WSOY
Man Booker Prize
MIKSI?: Joskus vain tietää jo etukäteen, että tämä on minun kirjani. Lukemaan houkuttelivat kirjan suosio, sekä Lilyn Katin ja Kirjanurkkauksen arviot.
LYHYESTI: Muistamisesta.
FIILIS: Lienee vähän liian epäanalyyttistä edes harrastajabloggaajalle, että haluaisin täyttää tämän kohdan sydämillä. Muuta ei tarvittaisi, sillä rakastan muistamista ja sen harhaa käsitteleviä kirjoja. Tätäkin.
Joku hassu mielikuvaharha sattui silti kirjan kohdalla: ajattelin kirjoittajan olevan taas yksi sellainen nuori tyttönen, joka oppi kirjoittamaan ennen kuin puhumaan ja sitten hurmasi maailman teksteillään. Hämmennys oli suuri, kun kirjan liepeestä minua katsoi keski-ikäinen mies.
Kirjassa taaksepäin katselee Anthony (keski-iän jo ylittänyt mies), jolla on ollut hyvinkin tavanomainen elämä. Silti tietyt tapahtumat aiheuttavat tarpeen katsella taaksepäin. Täytyy palata alkuun - tarkastella ystävyyssuhteita ja rakkaussuhteita. Anthony suhtautuu itseensä ja muistoihinsa lempeän ironisesti. Rohkeastikin. Lukukokemus on intensiivinen.
Tässä on vahva tarina, mutta silti monet pohdinnat muistamisesta nousevat tärkeimmiksi. Kieli on hitaan nautinollista ja vaatii keskittymistä. Tämä sai minut itkemään lukemisen ilosta. Romaani kestää varmasti monta lukukertaa.
TOISAALLA:
Maria Sinisen linnan kirjastosta
Luettua/ Sanna
TEKSTINÄYTE:
"Vanhemman ihmisen muisti koostuu riekaleista ja tilkuista. Se on kuin lentokoneen musta laatikko, jonka tarkoitus on tallentaa, mitä tapahtuu onnettomuuden sattuessa. Jos mikään ei mene vikaan, nauha pyyhkiytyy. Jos putoat, on selvää miksi niin tapahtui, jos et, matkan lokitiedot ovat paljon epäselvemmät."
TÄHDET:
+ + + + +
Tunnisteet:
5tähteä,
Aikamme kertojia,
Englanti,
Julian Barnes,
kaunokirjallisuus,
Man Booker,
muisti,
suosikkikirjat,
syksy2012,
WSOY
21. elokuuta 2012
Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu
Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu
Yhdysvallat 2011 (suom. 2011)
245s. Siltala
MIKSI?: Tästä puhttiin ilmestymisen aikaan paljon. Kirja sai ristiriitaisen vastaanoton. Päätin palata kasvatustarinaan kohinan laannuttua. Löysin tämän meidän kirjaston uutuuspokkarihyllystä.
LYHYESTI: Tiukkapipo-kiinalaisäiti päättää kasvattaa lapsistaan huippumenestyjiä.
FIILIS: Minusta kirja on loistava. Seuraa perusteluja:
1) Itsekritiikki. Chua pohtii avoimesti sitä kasvatusta, jonka hän on tytöilleen valinnut. Länsimaisesta näkökulmasta linja on pähkähullu: tytöillä on ohjelmaa joka ikiselle päivälle ja tunnille viikossa. Vierailut ystävien luokse eivät onnistu, omia harrastuksia ei valita, eikä kokeista tuoda kotiin kuin kymppejä. Chuaa ei haittaa myöntää käyttäytyneensä tyhmästi, hullusti ja jopa vahingoittavasti äitinä. Hän ajatteli vilpittömästi tekevänsä sitä, mikä on lapsille parasta. Parasta kirjassa on myös kohdat, joissa Chua jo jotain juttua puskiessaan tietää, että nyt menee pieleen, mutta ei voi itselleen mitään. Jälkiviisaus on niin kovin kovin tuttua vanhemmuudessa.
2) Huumori. Nauroin usein, ääneen ja pitkään. "Kuten kaikki aasialaisamerikkalaiset naiset, minäkin halusin kolmenkympin rajapyykin lähestyessä alkaa kirjoittaa eeppistä äiti-tytär-romaania, joka perustuisi väljästi oman sukuni historiaan."
3) Samaistuminen. Minä ajattelen monessa kohtaa juuri kuten Chua. Haluan lapsilleni parasta. Haluan heidän menestyvän. Mutta kovin usein olen aika ihmeissäni siinä miten voisin parhaiten toimia äitinä, jotta niin tapahtuisi. (Länsimaisesti toki haluan lapsieni myös olevan onnellisia ja "löytävän oman tiensä", mutta loppujen lopuksi en usko siinäkään olevani kovin eri linjoilla kirjailijan kanssa.)
4) Vertailu kiinalaisen ja länsimaisen kasvatuksen välillä. Itse ainakin hetkittäin älähtelin, kun kalikka kalahti: länsimaiset lapset eivät kunnioita vanhempiaan tai länsimaiset vanhemmat ovat lastensa suhteen laiskoja.Tottakai kirjan tarkoitus on provosoida ja kärjistää, mutta kyllä näissä totuuttakin piilee. Sitten taas sellaiset näkökulmat, että lapsi on vanhemmalleen velkaa ja lapsen uskotaan pystyvän menestymään missä tahansa, ovat itselleni kovin vieraita. Tuntui, että tämän lukemisen jälkeen ymmärrän taas paremmin aasialaisia nuoria, joihin olen tutustunut.
Kirjan taphautmat tulee mielestäni myös asettaa kontekstiinsa. Tyttöjä kasvateiin hyvin toimeentulevassa, monin tavoin etuoikeutetussa ja erittäin akateemisessa amerikkalaisperheessa, jossa äidin tausta on kiinalainen. He saivat hyvin ankaran kasvatuksen, mutta eivät kuitenkaan eläneet rakkaudetta jossakin komerossa. Lisäksi heidän isänsa ja monet sukulaiset vaikuttavat varsin täyspäisiltä.
5) Epäonnistumiset. Perfektionistin kirja ei ole täydellinen, varsinkaan sen loppu. (Tai ehkä juuri tarkoituksellinen rosoisuus tekeekin siitä täydellisen?) Kiinalainen kasvatus ei tuota täydellisiä lapsia, kuten ei länsimainenkaan. Lapset ovat erilaisia, mikä sopii toiselle, synnyttää toisessa valtaisan kapinan. Tämäkin on kulttuurista riippumaton fakta. Huipuksi ei soitossa tai urheilussa tulla ilman luontaista lahjakkuutta ja loputonta harjoittelua. Se tarkoittaa usein hyvin rajoittunutta elämää, kasvatustavoista riippumatta.
6) Herättää pohtimaan kasvatusta. Chua on kovin äärimmäinen esimerkki, mutta ihailen silti monessa kohtaa hänen rohkeuttaan - sekä kasvattajana, että tämän kirjan kirjoittajana. Oikeastaan löysin kirjasta paljon yhtymäkohtia myös ns. uskonnolliseen kasvatukseen. Missä menee raja? Kuka saa määrätä miten lapsia tulee kasvattaa? (Lain puitteissa pysyttäessä.) "Hyvä kasvatus" ei ole mikään helppo tai yksinkertainen asia tässä nykytodellisuudessa. Tällaiset erinomaiset kirjat ovat minusta hyvä lisä kasvatuspohdintoihin ja -keskusteluun.
TÄHDET:
+ + + + +
(Sanon taas kerran, että nämä ovat genretähtiä. Omaelämänkerrallisena kasvatuskirjana tämä oli minusta aivan huippu.)
Yhdysvallat 2011 (suom. 2011)
245s. Siltala
MIKSI?: Tästä puhttiin ilmestymisen aikaan paljon. Kirja sai ristiriitaisen vastaanoton. Päätin palata kasvatustarinaan kohinan laannuttua. Löysin tämän meidän kirjaston uutuuspokkarihyllystä.
LYHYESTI: Tiukkapipo-kiinalaisäiti päättää kasvattaa lapsistaan huippumenestyjiä.
FIILIS: Minusta kirja on loistava. Seuraa perusteluja:
1) Itsekritiikki. Chua pohtii avoimesti sitä kasvatusta, jonka hän on tytöilleen valinnut. Länsimaisesta näkökulmasta linja on pähkähullu: tytöillä on ohjelmaa joka ikiselle päivälle ja tunnille viikossa. Vierailut ystävien luokse eivät onnistu, omia harrastuksia ei valita, eikä kokeista tuoda kotiin kuin kymppejä. Chuaa ei haittaa myöntää käyttäytyneensä tyhmästi, hullusti ja jopa vahingoittavasti äitinä. Hän ajatteli vilpittömästi tekevänsä sitä, mikä on lapsille parasta. Parasta kirjassa on myös kohdat, joissa Chua jo jotain juttua puskiessaan tietää, että nyt menee pieleen, mutta ei voi itselleen mitään. Jälkiviisaus on niin kovin kovin tuttua vanhemmuudessa.
2) Huumori. Nauroin usein, ääneen ja pitkään. "Kuten kaikki aasialaisamerikkalaiset naiset, minäkin halusin kolmenkympin rajapyykin lähestyessä alkaa kirjoittaa eeppistä äiti-tytär-romaania, joka perustuisi väljästi oman sukuni historiaan."
3) Samaistuminen. Minä ajattelen monessa kohtaa juuri kuten Chua. Haluan lapsilleni parasta. Haluan heidän menestyvän. Mutta kovin usein olen aika ihmeissäni siinä miten voisin parhaiten toimia äitinä, jotta niin tapahtuisi. (Länsimaisesti toki haluan lapsieni myös olevan onnellisia ja "löytävän oman tiensä", mutta loppujen lopuksi en usko siinäkään olevani kovin eri linjoilla kirjailijan kanssa.)
4) Vertailu kiinalaisen ja länsimaisen kasvatuksen välillä. Itse ainakin hetkittäin älähtelin, kun kalikka kalahti: länsimaiset lapset eivät kunnioita vanhempiaan tai länsimaiset vanhemmat ovat lastensa suhteen laiskoja.Tottakai kirjan tarkoitus on provosoida ja kärjistää, mutta kyllä näissä totuuttakin piilee. Sitten taas sellaiset näkökulmat, että lapsi on vanhemmalleen velkaa ja lapsen uskotaan pystyvän menestymään missä tahansa, ovat itselleni kovin vieraita. Tuntui, että tämän lukemisen jälkeen ymmärrän taas paremmin aasialaisia nuoria, joihin olen tutustunut.
Kirjan taphautmat tulee mielestäni myös asettaa kontekstiinsa. Tyttöjä kasvateiin hyvin toimeentulevassa, monin tavoin etuoikeutetussa ja erittäin akateemisessa amerikkalaisperheessa, jossa äidin tausta on kiinalainen. He saivat hyvin ankaran kasvatuksen, mutta eivät kuitenkaan eläneet rakkaudetta jossakin komerossa. Lisäksi heidän isänsa ja monet sukulaiset vaikuttavat varsin täyspäisiltä.
5) Epäonnistumiset. Perfektionistin kirja ei ole täydellinen, varsinkaan sen loppu. (Tai ehkä juuri tarkoituksellinen rosoisuus tekeekin siitä täydellisen?) Kiinalainen kasvatus ei tuota täydellisiä lapsia, kuten ei länsimainenkaan. Lapset ovat erilaisia, mikä sopii toiselle, synnyttää toisessa valtaisan kapinan. Tämäkin on kulttuurista riippumaton fakta. Huipuksi ei soitossa tai urheilussa tulla ilman luontaista lahjakkuutta ja loputonta harjoittelua. Se tarkoittaa usein hyvin rajoittunutta elämää, kasvatustavoista riippumatta.
6) Herättää pohtimaan kasvatusta. Chua on kovin äärimmäinen esimerkki, mutta ihailen silti monessa kohtaa hänen rohkeuttaan - sekä kasvattajana, että tämän kirjan kirjoittajana. Oikeastaan löysin kirjasta paljon yhtymäkohtia myös ns. uskonnolliseen kasvatukseen. Missä menee raja? Kuka saa määrätä miten lapsia tulee kasvattaa? (Lain puitteissa pysyttäessä.) "Hyvä kasvatus" ei ole mikään helppo tai yksinkertainen asia tässä nykytodellisuudessa. Tällaiset erinomaiset kirjat ovat minusta hyvä lisä kasvatuspohdintoihin ja -keskusteluun.
TÄHDET:
+ + + + +
(Sanon taas kerran, että nämä ovat genretähtiä. Omaelämänkerrallisena kasvatuskirjana tämä oli minusta aivan huippu.)
Tunnisteet:
5tähteä,
Amy Chua,
elämänkerrat,
kasvatus,
Kiina,
Siltala,
suosikkikirjat,
tositarina,
Yhdysvallat,
äitiys
29. toukokuuta 2012
Kaiken maailman eläinsadut
Kaiken maailman eläinsadut
toim. Katriina Kauppila, kuvitus Matti Pikkujämsä
Suomi 2011
Otava 165s.
MIKSI?: Blogiani seuranneet tietävät minun innostuvat vain harvoista lastenkirjoista. Tämä on ehdottomasti innostumisen arvoinen. Kirja tuli mukaan sattumalta kirjastosta, hienojen eläinkuvien innostamana.
LYHYESTI: Hyvin valikoituja vanhoja ja uusia eläinsatuja upeilla kuvilla.
FIILIS: Tästä kirjasta on nauttinut koko perhe. Eläinsadut ovat olleet sopivan mittaisia - joskus on innostuttu lukemaan useampi, muutama oli pidempi. Jotkut olivat tuttuja (mutta ei liian monet).
Kirjassa on kolme lukua: kansansadut, perinteiset eläinsadut ja aikamme eläinsatuja. Erityisen hauskoja olivat Aisopoksen sadut ja nautin valtavasti myös nykykirjailijoiden saduista. Kirjailjoina näissä mm. Kari Hotakainen, Jukka itkonen, Hannele Huovi ja Eeva Tikka. Kuvia on sopivasti ja ne ovat todella huippuja. Tämä on tuleva klassikko ja iltasatugenren helmi. Haluan ostaa tämän omaan hyllyymme, ihastus on sitä lajia.
TOISAALLA:
Jenni kuvasi kirjan kuvia. Ja täälllä Jennin juttu Hotakaisen sadusta.
Lastenkirjahylly kertoo tämän olevan vastaus lyhyiden satujen huutavaan pulaan. Aamen.
Tässä kohtaa haluan nostaa esiin myös mainion lastenkirjablogin, eli Viivin Värikäs päivä. Käykää ihmeessä kurkkimassa sieltä lastenkirjavinkit!
TÄHDET:
+ + + + +
MUUTA:
Kirjoitan satujen tärkeydestä huomenna Etelä-Saimaassa.
toim. Katriina Kauppila, kuvitus Matti Pikkujämsä
Suomi 2011
Otava 165s.
MIKSI?: Blogiani seuranneet tietävät minun innostuvat vain harvoista lastenkirjoista. Tämä on ehdottomasti innostumisen arvoinen. Kirja tuli mukaan sattumalta kirjastosta, hienojen eläinkuvien innostamana.
LYHYESTI: Hyvin valikoituja vanhoja ja uusia eläinsatuja upeilla kuvilla.
FIILIS: Tästä kirjasta on nauttinut koko perhe. Eläinsadut ovat olleet sopivan mittaisia - joskus on innostuttu lukemaan useampi, muutama oli pidempi. Jotkut olivat tuttuja (mutta ei liian monet).
Kirjassa on kolme lukua: kansansadut, perinteiset eläinsadut ja aikamme eläinsatuja. Erityisen hauskoja olivat Aisopoksen sadut ja nautin valtavasti myös nykykirjailijoiden saduista. Kirjailjoina näissä mm. Kari Hotakainen, Jukka itkonen, Hannele Huovi ja Eeva Tikka. Kuvia on sopivasti ja ne ovat todella huippuja. Tämä on tuleva klassikko ja iltasatugenren helmi. Haluan ostaa tämän omaan hyllyymme, ihastus on sitä lajia.
TOISAALLA:
Jenni kuvasi kirjan kuvia. Ja täälllä Jennin juttu Hotakaisen sadusta.
Lastenkirjahylly kertoo tämän olevan vastaus lyhyiden satujen huutavaan pulaan. Aamen.
Tässä kohtaa haluan nostaa esiin myös mainion lastenkirjablogin, eli Viivin Värikäs päivä. Käykää ihmeessä kurkkimassa sieltä lastenkirjavinkit!
TÄHDET:
+ + + + +
MUUTA:
Kirjoitan satujen tärkeydestä huomenna Etelä-Saimaassa.
Tunnisteet:
5tähteä,
eläimet,
lastenkirjasunnuntai,
lastenkirjat,
Otava,
sadut,
suosikkikirjat
2. huhtikuuta 2012
Astrid Lindgren: Eläköön Eemeli
Astrid Lindgren: Eläköön Eemeli
1970, suom. 1973
WSOY 176s.
MIKSI?: Tämä löytyi omasta hyllystä ja itse rakastin Eemeliä pienenä.
LYHYESTI: Eemelin isä huutaa "EEMELI!" niin että koko Kissankulma raikaa. Paitsi, että tässä kirjassa Eeemeli tekee myös mahtavan urotyön.
FIILIS: Meillä ei ole ollut koskaan näin hauskaa minkään iltasatukirjan kanssa. Koko perhe alkoi vaivihkaa kokoontua yhdessä lukemaan tätä iltaisin ja välillä piti ihan väkisin malttaa lopettaa. Ja taisi myös joka ilta kikatuttaa. Tästä ei "koko perheen" -kirja enää parane!
Nämähän ei ole mitään maailman kiltimpiä tai suloisempia tarinoita. Eemeli vetää vahingossa kännit ja se kun Aatu melkein kuolee oli ihan kamalan pelottavaa. Kekseliäisyyden määrä on joka tapauksessa melkoinen ja puu-ukot lisääntyvät verstaassa. Tässä on jonkin verran uskovaista juttua, jotakin se voi häiritä. Uusi käännös olisi myös aivan mahtava juttu, monessa kohtaa huomaa suomennoksen olevan 40 vuotta vanha.
Haluisin lukea tämän heti uudelleen, mutta onneksi on kaksi muutakin osaa: Vaahteranmäen Eemeli ja Eemelin uudet metkut. Näitä ei taida olla juurikaan saatavilla, tosin kaikista kolmesta on otettu yhteispainos nimeltä Eemelin kootut metkut, ja siitä meneillään on 24.painos.
TÄHDET:
+ + + + +
PS. Seliseli, mutta alan pikku hiljaa ymmärtää mistä ruuhkavuodet -termi tulee. Ruuhkaa tuntuu riittävän ja vähän siihen liittyen: Bloggaan myös Lily:ssä työni puolesta torstaisin Oisko tulta?-plastalla, tervetuloa tutustumaan.
1970, suom. 1973
WSOY 176s.
MIKSI?: Tämä löytyi omasta hyllystä ja itse rakastin Eemeliä pienenä.
LYHYESTI: Eemelin isä huutaa "EEMELI!" niin että koko Kissankulma raikaa. Paitsi, että tässä kirjassa Eeemeli tekee myös mahtavan urotyön.
FIILIS: Meillä ei ole ollut koskaan näin hauskaa minkään iltasatukirjan kanssa. Koko perhe alkoi vaivihkaa kokoontua yhdessä lukemaan tätä iltaisin ja välillä piti ihan väkisin malttaa lopettaa. Ja taisi myös joka ilta kikatuttaa. Tästä ei "koko perheen" -kirja enää parane!
Nämähän ei ole mitään maailman kiltimpiä tai suloisempia tarinoita. Eemeli vetää vahingossa kännit ja se kun Aatu melkein kuolee oli ihan kamalan pelottavaa. Kekseliäisyyden määrä on joka tapauksessa melkoinen ja puu-ukot lisääntyvät verstaassa. Tässä on jonkin verran uskovaista juttua, jotakin se voi häiritä. Uusi käännös olisi myös aivan mahtava juttu, monessa kohtaa huomaa suomennoksen olevan 40 vuotta vanha.
Haluisin lukea tämän heti uudelleen, mutta onneksi on kaksi muutakin osaa: Vaahteranmäen Eemeli ja Eemelin uudet metkut. Näitä ei taida olla juurikaan saatavilla, tosin kaikista kolmesta on otettu yhteispainos nimeltä Eemelin kootut metkut, ja siitä meneillään on 24.painos.
TÄHDET:
+ + + + +
PS. Seliseli, mutta alan pikku hiljaa ymmärtää mistä ruuhkavuodet -termi tulee. Ruuhkaa tuntuu riittävän ja vähän siihen liittyen: Bloggaan myös Lily:ssä työni puolesta torstaisin Oisko tulta?-plastalla, tervetuloa tutustumaan.
Tunnisteet:
5tähteä,
Astrid Lindgren,
klassikko,
lastenkirjat,
Suomi,
suosikkikirjat
25. helmikuuta 2012
Ihme juttu - kirja tekee hyvää!
Hannele Huovi: Ihme juttu!
Kuvitus Karoliina Pertamo
Suomi 2012
Kirjapaja, 47 s.
GENRE: Lasten loru-/ runokirja
MIKSI: Kirsi Kunnas -fanina väittäisin tämän seuraavan hänen jalanjälkiään. Huovin kirjoista olen tykännyt ennenkin - viimeisin ihastus oli Jättityttö ja Pirhonen. Kirjan tuotolla (10%) osallistutaan Yhteisvastuukeräykseen. (Jos et mene just nyt ostamaan kirjaa, niin muista silti osallistua keräykseen.)
FIILIS: Tämä on parasta mitä olen lapsilleni lukenut (liian) pitkään aikaan! Näistä on syntynyt naurua ja jopa omia loruja. Rehellisyyden nimissä minä rakastuin tähän enemmän kuin 6v. mutta kyllä tuo ilolla noita kuuntelee kuitenkin.
Parasta kirjassa on kekseliään kielen lisäksi yllättävät ja yhteiskunnallisetkin aiheet. Porkkaraaste -aiheisessa runossa kerrotaan mitä tarvitaan, että tuo tavallinen herkku saadaan lautaselle: puoli maailmaa se puuha täyttää! Teemoissa on huomioitu erityisten hyvin myös pojat ja nykyaikaiset jutut. Vai oletteko lukeneet ennen lampaaksi muuttuvasta läppäristä? Tästä löytyy myös uusi virpomisloru, isistä tehty leija, saunatontun löylykoulu sekä hampaita soittava tunteikas haitaristi. Kuvitus on tosi onnistunutta ja kaunista.
LAPSEN KOMMENTTI: "Äiti, lue vielä yksi, jooko? Nää on niin hauskan hassuja!"
SUOSIKKI: Perinteisemmästä laidasta - osa runoa Kaikki laulaa tavallaan:

Jos olet omituinen
tai sekopää,
arka tai urpo
tai aivan ilman ystävää,
tuhma tai kiltti
tai mitä vaan,
ala silti laulamaan.
Kaikki laulaa tavallaan.
Katso omaan tähteen päin,
olet hyvä juuri näin.
MUUTA: Taidan mennä ostamaan näitä useamman varastoon syntymäpäivälahjoiksi annettavaksi.
TÄHDET:
+ + + + +
Kuvitus Karoliina Pertamo
Suomi 2012
Kirjapaja, 47 s.
GENRE: Lasten loru-/ runokirja
MIKSI: Kirsi Kunnas -fanina väittäisin tämän seuraavan hänen jalanjälkiään. Huovin kirjoista olen tykännyt ennenkin - viimeisin ihastus oli Jättityttö ja Pirhonen. Kirjan tuotolla (10%) osallistutaan Yhteisvastuukeräykseen. (Jos et mene just nyt ostamaan kirjaa, niin muista silti osallistua keräykseen.)
FIILIS: Tämä on parasta mitä olen lapsilleni lukenut (liian) pitkään aikaan! Näistä on syntynyt naurua ja jopa omia loruja. Rehellisyyden nimissä minä rakastuin tähän enemmän kuin 6v. mutta kyllä tuo ilolla noita kuuntelee kuitenkin.

LAPSEN KOMMENTTI: "Äiti, lue vielä yksi, jooko? Nää on niin hauskan hassuja!"
SUOSIKKI: Perinteisemmästä laidasta - osa runoa Kaikki laulaa tavallaan:

Jos olet omituinen
tai sekopää,
arka tai urpo
tai aivan ilman ystävää,
tuhma tai kiltti
tai mitä vaan,
ala silti laulamaan.
Kaikki laulaa tavallaan.
Katso omaan tähteen päin,
olet hyvä juuri näin.
MUUTA: Taidan mennä ostamaan näitä useamman varastoon syntymäpäivälahjoiksi annettavaksi.
TÄHDET:
+ + + + +
Tunnisteet:
5tähteä,
Hannele Huovi,
kevät2012,
Kirjapaja,
lastenkirjat,
runot,
Suomi
24. marraskuuta 2011
Jonathan Franzen: Vapaus
Jonathan Franzen: Vapaus (Freedom)
Yhdysvallat 2010 (Suom. 2011)
634sivua. Siltala
LYHYESTI: The Kirja. Erään avioliiton tarina kuulostaa aivan liian laimealta tiivistykseltä.
FIILIS: Tämä oli minulle järisyttävä elämys. Kirja vastaa kooltaan noin neljää perusromaania ja sisällöltään huomattavasti suurempaa määrää. Olen ollut suorastaan mykistyneen vaikuttunut ja tätä läheisilleni hämmästellessäni törmännyt kysymykseen: Mikä siinä sitten on niin hyvää?
Voisi sanoa, että äärimmäisen huolellisesti rakennetut henkilöhahmot. Tai toimiva dialogi. Rakenne. Tarina. Yhteiskunnallisuus. Ja vaikka nämä kaikki pitävätkin paikkansa, ei kyse ole siitä.
Rakastuin vaimo-Pattyn elämänkertaan "Virheitä tuli tehtyä"; siihen tarkkanäköisyyteen ja rehellisyyteen, jolla hän tarkastelee elämäänsä. Kaikki on niin yllätyksellistä ja kuitenkin niin ennalta-arvattavaa, samat kuviot toistuvat, huonot valinnat tehdään tietoisina siitä, että ne johtavat katastrofiin. Vanhempien virheitä välttävä seuraava sukupolvi tekee suurimmat virheensä yrittäessään tehdä päinvastaisesti kuin vanhempansa, lapset kasvavat vihaamaan vanhempiaan ja ehkä ajallaan antamaan näille anteeksi. Nuoruuden kapinallisuus ja viha saavat omat ilmiselvät ilmenemismuotonsa - ja ihmeellistä on vain se, kuinka kauan illuusio valinnasta säilyy.
Kirjan läpi tarkastellaan vapauden ristiriitaa yksilön ja yhteisön näkökulmasta. Osin ironisesti ja huvittuneesti (juu, myös minulla on iPhone), mutta myös traagisesti. Miten käytämme vapauttamme? Mistä vapaudumme ja mihin?
"Mistä moinen itsesääli oli peräisin? Sen pohjattomuus? Olipa mittapuuna mikä hyvänsä,, hänen elämänsä oli ollut ylellistä. Hänellä oli joka päivä aikaa keksiä jokin säällinen ja tyydyttävä tapa elää, ja kuitenkin kaikki hänen valintansa ja kaikki hänen vapautensa näyttivät vain lisäävän hänen kurjuuttaan. Omaelämänkerturin on likimain pakko tehdä se loppupäätelmä, että hän sääli itseään siksi että oli niin vapaa."
Heittäydyin niin syvälle Pattyn ja Walterin elämään, että lopulta minua alkoi pelottaa. Näinkö tässä kävi, kaiken tämän jälkeen? Vaivuin synkkyyteen, mutta sieltäkin Franzen osasi nostaa minut lopulta pois. Huolimatta siitä, että maailman väkiluku kasvaa ties kuinka monella tuhannella sillä välin kuin kirjoitan tätä. Huolimatta siitä, että ne taakat joita kannamme ihmissuhteissamme ovat usein musertavia.
"Hän ja hänen vaimonsa rakastivat toisiaan ja tuottivat toisilleen tuskaa joka päivä.(...) Hän ja Patty eivät voineet elää yhdessä, eivätkä he voineet kuvitella elävänsä erossa. Aina kun hän luuli heidän tulleen kestämättömään pisteeseen, kävi ilmi että he kestäisivät sittenkin pidempään."
En halua luetella liikaa ylisanoja, mutta minulle tämä ei ole vain tämän vuoden kirjallinen kohokohta vaan enemmän. Voin silti etäisesti ymmärtää, ettei näin käy jokaiselle. Kirja haastaa lukijan perusteellisesti.
MUUTA: En luultavasti tule kestämään tähän kirjaan kohdistuvaa krittiikkiä. Onneksi Katja ja Kirjasieppo ovat myös kehuneet tätä. Kirja oli niin painava, että sitä oli jopa hankala lukea. Suomennos oli hyvä, koska en kiinnittänyt siihen huomiota kuin muutamassa kohdassa ja se on tällaiselta tiiliskiveltä erittäin hyvin. Kahden viikon laina-aika teki tiukkaa, sillä tämän lukeminen kestää. Suosittelen hankkimaan hyllyyn, niin minä aion tehdä.
TÄYDELLINEN KIRJA:
Vastasin Amman lukuhetkessä kysymykseen Täydellisen kirjan reseptistä tietämättä lainkaan, että sellainen oli jo kirjaston lukujonossa odottamassa. Tämä oli minulle kuvailemani kirja:
"Täydellinen kirja on täydellinen vain sillä hetkellä - se vastaa johonkin huutoon ja kaipaukseen, joka lukijalla on juuri silloin. Täydellinen kirja saa lukijan katselemaan itseään ja ajatuksiaan toisesta näkökulmasta ja se saa myös ympäröivän todellisuuden näyttämään vähän erilaiselta. Parhaimmillaan syntyy syviä oivalluksia, joita voi jakaa myös toisten kanssa. Kukaan ei voi kirjoittaa Täydellistä kirjaa niin, että se olisi sitä jokaiselle. Meidän kaipuumme ja kulkumme muuttuu, vaihtuu, elää. Täydellisen kirjan reseptiä ei siksi voi kirjoittaa, eikä genreä tai aineksia voi lyödä lukkoon. Ajattelen, että Täydellinen kirja on sillä tapaa helppo kirjoittaa, että sen täytyy tulla sydämestä - sitä ei voi keksiä tai pakottaa paperille."(oma kommenttini lainattuna)
TÄHDET:
+ + + + +
Yhdysvallat 2010 (Suom. 2011)
634sivua. Siltala
LYHYESTI: The Kirja. Erään avioliiton tarina kuulostaa aivan liian laimealta tiivistykseltä.
FIILIS: Tämä oli minulle järisyttävä elämys. Kirja vastaa kooltaan noin neljää perusromaania ja sisällöltään huomattavasti suurempaa määrää. Olen ollut suorastaan mykistyneen vaikuttunut ja tätä läheisilleni hämmästellessäni törmännyt kysymykseen: Mikä siinä sitten on niin hyvää?
Voisi sanoa, että äärimmäisen huolellisesti rakennetut henkilöhahmot. Tai toimiva dialogi. Rakenne. Tarina. Yhteiskunnallisuus. Ja vaikka nämä kaikki pitävätkin paikkansa, ei kyse ole siitä.
Rakastuin vaimo-Pattyn elämänkertaan "Virheitä tuli tehtyä"; siihen tarkkanäköisyyteen ja rehellisyyteen, jolla hän tarkastelee elämäänsä. Kaikki on niin yllätyksellistä ja kuitenkin niin ennalta-arvattavaa, samat kuviot toistuvat, huonot valinnat tehdään tietoisina siitä, että ne johtavat katastrofiin. Vanhempien virheitä välttävä seuraava sukupolvi tekee suurimmat virheensä yrittäessään tehdä päinvastaisesti kuin vanhempansa, lapset kasvavat vihaamaan vanhempiaan ja ehkä ajallaan antamaan näille anteeksi. Nuoruuden kapinallisuus ja viha saavat omat ilmiselvät ilmenemismuotonsa - ja ihmeellistä on vain se, kuinka kauan illuusio valinnasta säilyy.
Kirjan läpi tarkastellaan vapauden ristiriitaa yksilön ja yhteisön näkökulmasta. Osin ironisesti ja huvittuneesti (juu, myös minulla on iPhone), mutta myös traagisesti. Miten käytämme vapauttamme? Mistä vapaudumme ja mihin?
"Mistä moinen itsesääli oli peräisin? Sen pohjattomuus? Olipa mittapuuna mikä hyvänsä,, hänen elämänsä oli ollut ylellistä. Hänellä oli joka päivä aikaa keksiä jokin säällinen ja tyydyttävä tapa elää, ja kuitenkin kaikki hänen valintansa ja kaikki hänen vapautensa näyttivät vain lisäävän hänen kurjuuttaan. Omaelämänkerturin on likimain pakko tehdä se loppupäätelmä, että hän sääli itseään siksi että oli niin vapaa."
Heittäydyin niin syvälle Pattyn ja Walterin elämään, että lopulta minua alkoi pelottaa. Näinkö tässä kävi, kaiken tämän jälkeen? Vaivuin synkkyyteen, mutta sieltäkin Franzen osasi nostaa minut lopulta pois. Huolimatta siitä, että maailman väkiluku kasvaa ties kuinka monella tuhannella sillä välin kuin kirjoitan tätä. Huolimatta siitä, että ne taakat joita kannamme ihmissuhteissamme ovat usein musertavia.
"Hän ja hänen vaimonsa rakastivat toisiaan ja tuottivat toisilleen tuskaa joka päivä.(...) Hän ja Patty eivät voineet elää yhdessä, eivätkä he voineet kuvitella elävänsä erossa. Aina kun hän luuli heidän tulleen kestämättömään pisteeseen, kävi ilmi että he kestäisivät sittenkin pidempään."
En halua luetella liikaa ylisanoja, mutta minulle tämä ei ole vain tämän vuoden kirjallinen kohokohta vaan enemmän. Voin silti etäisesti ymmärtää, ettei näin käy jokaiselle. Kirja haastaa lukijan perusteellisesti.
MUUTA: En luultavasti tule kestämään tähän kirjaan kohdistuvaa krittiikkiä. Onneksi Katja ja Kirjasieppo ovat myös kehuneet tätä. Kirja oli niin painava, että sitä oli jopa hankala lukea. Suomennos oli hyvä, koska en kiinnittänyt siihen huomiota kuin muutamassa kohdassa ja se on tällaiselta tiiliskiveltä erittäin hyvin. Kahden viikon laina-aika teki tiukkaa, sillä tämän lukeminen kestää. Suosittelen hankkimaan hyllyyn, niin minä aion tehdä.
TÄYDELLINEN KIRJA:
Vastasin Amman lukuhetkessä kysymykseen Täydellisen kirjan reseptistä tietämättä lainkaan, että sellainen oli jo kirjaston lukujonossa odottamassa. Tämä oli minulle kuvailemani kirja:
"Täydellinen kirja on täydellinen vain sillä hetkellä - se vastaa johonkin huutoon ja kaipaukseen, joka lukijalla on juuri silloin. Täydellinen kirja saa lukijan katselemaan itseään ja ajatuksiaan toisesta näkökulmasta ja se saa myös ympäröivän todellisuuden näyttämään vähän erilaiselta. Parhaimmillaan syntyy syviä oivalluksia, joita voi jakaa myös toisten kanssa. Kukaan ei voi kirjoittaa Täydellistä kirjaa niin, että se olisi sitä jokaiselle. Meidän kaipuumme ja kulkumme muuttuu, vaihtuu, elää. Täydellisen kirjan reseptiä ei siksi voi kirjoittaa, eikä genreä tai aineksia voi lyödä lukkoon. Ajattelen, että Täydellinen kirja on sillä tapaa helppo kirjoittaa, että sen täytyy tulla sydämestä - sitä ei voi keksiä tai pakottaa paperille."(oma kommenttini lainattuna)
TÄHDET:
+ + + + +
27. syyskuuta 2011
Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä
Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä
Pakistan/Englanti 2002 (suom.2011)
391 sivua, Gummerus
MIKSI?: Pidin todella paljon Poltetut varjot - romaanista, joka ei mielestäni saanut riittävästi ansaitsemaansa huomiota. Tämän sain lahjaksi uunituoreeltaan painosta ja hotkaisin heti.
LYHYESTI: Kaikki lyhennelmät kuulostavat liian lattealta. (Tiedättehän: ystävyyttä, rakkautta, salaisuuksia.)
FIILIS: Tähän kirjaan on pakkautunut kaikki se, mitä kirjoissa rakastan:
1) Kirja kertoo aikakaudesta ja maasta, josta en oikeastaan tiedä mitään. Sydänystävät Karim ja Raheen kasvavat Pakistanissa, jonka lähihistoriasta ja -tulevaisuudesta löytyy sotaa ja levottomuuksia. Nämä kaikki jättävät heihin jälkensä. Kirjailija onnistuu tuomaan lukijan vieraan maan kauneuden ja ristiriitojen keskelle niin, että hän tuntee olevansa kotonaan.
2) Kirja on vahva kasvutarina, joka ei päästä lukijaa aivan helpolla. Jo vauvoina Karim ja Raheen vaikuttavat ymmärtävänsä toisiaan. Kasvaessa mikään ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Vanhemmat eivät ole täydellisiä ja vielä vähemmän täydellisiä ovat he itse. Shamsie kirjoittaa kauniisti ja suoraan sanoittaen monia ajatuksia, jotka tunnistan. Lukijalle lahjoitetaan oivalluksen hetkiä ja tulin myös lohdutetuksi. Henkilöiden aitous ja moniulotteisuus tekevät tarinasta vangitsevan.
3) Kirjan kieli on poikkeuksellisen kaunista. Tässä teoksessa bonuksena on henkilöhahmojen rakkaus kieleen ja monet kielileikit. Suomentajalle erityiskehut!
Pidin tästä enemmän kuin Polteuista varjoista. Tarina oli intensiivisempi, keskittyneempi ja kauniimpi. Lähihistoria vie vahvasti tarinaa, mutta henkilöt ovat onnistuneesti keskeisempiä. Ihan kaikkea en ymmärtänyt, mutta se ei haitannut. Oli mukavaa jäädä pohtimaan, miksi jokin asia meni eri tavalla kuin olisin kuvitellut. Henkilöhahmoissa menin helposti sekasin, mikä oli kirjan häiritsevin piirre.
MUUTA: Kansi on todella kaunis!
TÄHDET:
+ + + + +
Pakistan/Englanti 2002 (suom.2011)
391 sivua, Gummerus
MIKSI?: Pidin todella paljon Poltetut varjot - romaanista, joka ei mielestäni saanut riittävästi ansaitsemaansa huomiota. Tämän sain lahjaksi uunituoreeltaan painosta ja hotkaisin heti.
LYHYESTI: Kaikki lyhennelmät kuulostavat liian lattealta. (Tiedättehän: ystävyyttä, rakkautta, salaisuuksia.)
FIILIS: Tähän kirjaan on pakkautunut kaikki se, mitä kirjoissa rakastan:
1) Kirja kertoo aikakaudesta ja maasta, josta en oikeastaan tiedä mitään. Sydänystävät Karim ja Raheen kasvavat Pakistanissa, jonka lähihistoriasta ja -tulevaisuudesta löytyy sotaa ja levottomuuksia. Nämä kaikki jättävät heihin jälkensä. Kirjailija onnistuu tuomaan lukijan vieraan maan kauneuden ja ristiriitojen keskelle niin, että hän tuntee olevansa kotonaan.
2) Kirja on vahva kasvutarina, joka ei päästä lukijaa aivan helpolla. Jo vauvoina Karim ja Raheen vaikuttavat ymmärtävänsä toisiaan. Kasvaessa mikään ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Vanhemmat eivät ole täydellisiä ja vielä vähemmän täydellisiä ovat he itse. Shamsie kirjoittaa kauniisti ja suoraan sanoittaen monia ajatuksia, jotka tunnistan. Lukijalle lahjoitetaan oivalluksen hetkiä ja tulin myös lohdutetuksi. Henkilöiden aitous ja moniulotteisuus tekevät tarinasta vangitsevan.
3) Kirjan kieli on poikkeuksellisen kaunista. Tässä teoksessa bonuksena on henkilöhahmojen rakkaus kieleen ja monet kielileikit. Suomentajalle erityiskehut!
Pidin tästä enemmän kuin Polteuista varjoista. Tarina oli intensiivisempi, keskittyneempi ja kauniimpi. Lähihistoria vie vahvasti tarinaa, mutta henkilöt ovat onnistuneesti keskeisempiä. Ihan kaikkea en ymmärtänyt, mutta se ei haitannut. Oli mukavaa jäädä pohtimaan, miksi jokin asia meni eri tavalla kuin olisin kuvitellut. Henkilöhahmoissa menin helposti sekasin, mikä oli kirjan häiritsevin piirre.
MUUTA: Kansi on todella kaunis!
TÄHDET:
+ + + + +
Tunnisteet:
5tähteä,
Englanti,
Gummerus,
historia,
Kamila Shamsie,
kaunokirjallisuus,
Pakistan,
suosikkikirjat
28. heinäkuuta 2011
Daniel Kehlmann: Maine
Daniel Kehlmann: Maine
Saksa 2009 (suom.2011)
176 sivua
MIKSI?: Poimin epäileväisenä uutuushyllystä. Erittäin onnistunut kansi.
LYHYESTI: Jos yrität väittää, että romaanihenkilö on vähemmän olemassa kuin sinä, niin tämän luettuasi et ole enää ihan varma asiasta.
FIILIS: Tätä on odotettu. Kirjaa, joka on vaan mahtava. Kehlmann kysyy kirjassaan pohjimmaisia eksitenssifilosofisia kysymyksiä äärimmäisen taitavasti, yhtä aikaa vakavasti ja leikitellen. Ihastuin todella. Esillä on myös julkisen ja yksityisen veteenpiiretty viiva sekä julkisuuden kaipuu ja taakka. Mistä tietää, että tämä on todella minun elämäni? Jos katoan, niin keneksi muutun? Kenen tarinaa kerron? Kuka minä olen ja miksi?
Maine on eräänlainen novellikokoelma, jonka hahmot liittyvät toisiinsa arvaamattomalla tavalla. Mukana on myös kirjailija, jonka romaanihahmot keskustelevat kirjailijan kanssa taitavasti. Yritin valita suosikkiani novelleista, mutta pidin kaikista. Tarinat ovat silti keskenään kovin erillaisia. Ehkäpä paras on kuitenkin "Rosalie lähtee kuolemaan". Mutta voisin luetella myös muut 8 novellia. Miguel Auristos Blancos meni henkilönä ironian puolelle ja nauratti synkkyydestään huolimatta (muistutti kovasti Coelhoa). Monista henkilöistä olisin halunnut kuulla lisää ja jäin pohtimaan mitä sitten tapahtui. Todellisista ja keksityistä. "Keskustelupuheenvuoro" taas on kirjailijan kielellinen taidonnäyte (ja samalla myös suomentajan).
Vaikka Kehlmann kysyy syviä kysymyksiä, hänen tekstinsä ja tarinansa vievät mukanaan. Hahmot ovat kiinnostavia ja käänteet yllättäviä. Lukekaa tämä. Ehdottomasti. Ainakin jos kiinnostut identiteettin ja olemassaolon kysymyksistä taidokkaassa kaunokirjallisessa muodossa.
MUUTA: Kirjailijan kuva löytyy takakannelta: tuo saksalaisen kirjallisuuden supertähti katsoo silmiini vakavasti. Minua nauratti, kun kuva on jotenkin niin KIRJAILIJAN näköinen. Onkohan se edes hänen kuvansa? Kehlmannilta on suomennettu myös toinen romaani Maailman mittaajat. Lukupinon jatkeeksi päätyy sekin.
TOISAALLA:
Hanna
Pienen mökin emäntä
Umami-sivusto/Ville (täällä voit osallistua arvontaan ja voittaa kirjan itsellesi)
Kirjavinkit
TÄHDET:
+ + + + +
Saksa 2009 (suom.2011)
176 sivua
MIKSI?: Poimin epäileväisenä uutuushyllystä. Erittäin onnistunut kansi.
LYHYESTI: Jos yrität väittää, että romaanihenkilö on vähemmän olemassa kuin sinä, niin tämän luettuasi et ole enää ihan varma asiasta.
FIILIS: Tätä on odotettu. Kirjaa, joka on vaan mahtava. Kehlmann kysyy kirjassaan pohjimmaisia eksitenssifilosofisia kysymyksiä äärimmäisen taitavasti, yhtä aikaa vakavasti ja leikitellen. Ihastuin todella. Esillä on myös julkisen ja yksityisen veteenpiiretty viiva sekä julkisuuden kaipuu ja taakka. Mistä tietää, että tämä on todella minun elämäni? Jos katoan, niin keneksi muutun? Kenen tarinaa kerron? Kuka minä olen ja miksi?
Maine on eräänlainen novellikokoelma, jonka hahmot liittyvät toisiinsa arvaamattomalla tavalla. Mukana on myös kirjailija, jonka romaanihahmot keskustelevat kirjailijan kanssa taitavasti. Yritin valita suosikkiani novelleista, mutta pidin kaikista. Tarinat ovat silti keskenään kovin erillaisia. Ehkäpä paras on kuitenkin "Rosalie lähtee kuolemaan". Mutta voisin luetella myös muut 8 novellia. Miguel Auristos Blancos meni henkilönä ironian puolelle ja nauratti synkkyydestään huolimatta (muistutti kovasti Coelhoa). Monista henkilöistä olisin halunnut kuulla lisää ja jäin pohtimaan mitä sitten tapahtui. Todellisista ja keksityistä. "Keskustelupuheenvuoro" taas on kirjailijan kielellinen taidonnäyte (ja samalla myös suomentajan).
Vaikka Kehlmann kysyy syviä kysymyksiä, hänen tekstinsä ja tarinansa vievät mukanaan. Hahmot ovat kiinnostavia ja käänteet yllättäviä. Lukekaa tämä. Ehdottomasti. Ainakin jos kiinnostut identiteettin ja olemassaolon kysymyksistä taidokkaassa kaunokirjallisessa muodossa.
MUUTA: Kirjailijan kuva löytyy takakannelta: tuo saksalaisen kirjallisuuden supertähti katsoo silmiini vakavasti. Minua nauratti, kun kuva on jotenkin niin KIRJAILIJAN näköinen. Onkohan se edes hänen kuvansa? Kehlmannilta on suomennettu myös toinen romaani Maailman mittaajat. Lukupinon jatkeeksi päätyy sekin.
TOISAALLA:
Hanna
Pienen mökin emäntä
Umami-sivusto/Ville (täällä voit osallistua arvontaan ja voittaa kirjan itsellesi)
Kirjavinkit
TÄHDET:
+ + + + +
Tunnisteet:
5tähteä,
Daniel Kehlmann,
identiteetti,
kaunokirjallisuus,
keltainen kirjasto,
Saksa,
suosikkikirjat,
Tammi
25. lokakuuta 2010
Andre Agassi
Andre Agassi: Andre Agassi
Yhdysvallat 2009
511 sivua, Otava
GENRE: Elämänkerta
MIKSI?: Itkonen hehkutti tätä aivan mahdottomasti viimeisimmässä Imagessa. Sitten kuulin hyvää jostain muualtakin. Ja sitten se odotti uutuushyllyssä poimijaansa. Luulin, etten mitenkään voisi pitää tästä.
FIILIS: Luulin, että jättäisin tämän heti kesken kuten niin monen kirjan viime aikoina ja kuten yleisimmin teen elämänkerroille. Ja sitten - luin tätä ensimmäisestä sivusta eteenpäin kuin noiduttuna. Peruuttakaa työt! Odottakaa! Minun täytyy vain ensin lukea tämä loppuun.
Minä en ole koskaan pelannut tai katsonut tai ymmärtänyt mitään tenniksestä. Tiesin Agassista etukäteen vain sen, että hän on kuuluisia tennispelaaja. Siksi luulisi, että minua on mahdotonta vakuuttaa vertaamalla elämää ja tennistä: "Ajattelen, ettei ole sattumaa, että tenniksessä käytetään kielikuvia elämästä. Etu, syöttö, virhe, murtaminen, nolla - love, tenniksen peruselementit ovat samat kuin jokapäiväisessä olemassolossa, koska jokainen peli on elämä pienoiskoossa."
Mutta, koska tämä kirja kertoo paljon enemmän häviämisestä kuin voittamisesta,siksi olin niin varmasti niin ihastunut. Vaikuttaa siltä kuin Agassi ajattelisi kaikkien niin varmasti tietävän hänen menestyksenä, ettei hänen tarvitse siitä enää kirjoittaa. Tarvitsee kirjoittaa se, mitä polkuja on täytynyt kulkea että on tullut siksi joka on. Mutta vastauksia tai matkaa ei voi arvata ennalta. Ehkä minut vakuutti se, miten hän sanoo vihaavansa tennistä, kirjan alusta loppuun.
Luin pelikertomuksia kuin jännitysnäytelmää. Tempauduin mukaan joka kerta. Minusta voittamisen ja häviämisen psykologia on äärimmäisen mielenkiintoista: toisella hetkellä kaikki näyttää selvältä ja sitten romahdus. Tai käänne? Hän on maailman paras, pallotellut jo 8-vuotiaana maailmantähtien kanssa, miten hän voi hävitä uudelleen ja uudelleen? Mihin kapina johtaa, kun nousee kaikkia vastaan eikä tiedä minne on menossa? Kun tekee sen aina uudelleen ja uudelleen?
Ihmissuhteissa Agassi on selvästi niin satutettu ja mustavalkoinen, että jotkut kuvaukset ovat jopa vähän tökeröjä. Hän jakaa ihmiset selvästi niihin, joista pitää ja sitten niihin toisiin. Hänessä on erakkoa ja paljon rakkautta niihin, joihin hän todella luottaa.
Jos haluaa lukea Agassin suhteesta ja avioliitosta Brooke Shieldsin tai Stefanie Grafin kanssa, en suosittele kirjaa. Toki näitäkin käsitellään, mutta ne saavat varsin vähän huomiota. Kirja ei ole myöskään treeniopas. Voisi melkein saada sellaisen kuvan, että yksi kaikkien aikojen menestynein tennistähdistä on syönyt aikuisikänsä lähinnä juustohampurilaisia. Kirjassa yksityiskohdat ovat peleistä, ihmisistä ja oivalluksista. Ja kohtalosta, johon Agassi ei usko.
Tämä on kirja aikuistumisesta, tilin tekemisestä menneisyytensä kanssa ja kaikesta siitä kliseisestä, joka johtaa oman tiensä löytämiseen. Mutta koska Agassin tarina on nin ainutlaatuinen, tästäkin tulee aivan erityinen tarina.
Elämästään kertominen tuo aina vain yhden äänen esille. Voin kuvitella, että monet kirjassa esiintyvät muistavat toisin, näkivät toisin sen mitä tapahtui. Lopputulos vaikuttaa silti rehelliseltä.
ERITYISTÄ: Minusta tämän kirjan kansi on aivan mahdottoman vaikuttava. Agassin epätoivoinen katse vangitsee kuulemaan hänen tarinansa. Kansi lupaa kaiken, eikä yhtään likaa.
MUUTA: Kirjan lukeminen ei tarvitse ennakkotietoja Agassista tai tenniksestä, mutta sellaista kaipaava voi kurkata vaikka wikipediaan. Yleisesti vastustan elämänkertoja, jotka on tehty minun kanssani samalla vuosikymmenellä syntyneistä ihmisistä (tai nuoremmista!). Siinäkin olin väärässä.
TÄHDET:
+ + + + +
(Lisää tämmöisiä elämänkertoja, ehdottomasti!)
Kenen elämänkerrat ovat innostaneet teitä? Mitä suosittelette?
Yhdysvallat 2009
511 sivua, Otava
GENRE: Elämänkerta
MIKSI?: Itkonen hehkutti tätä aivan mahdottomasti viimeisimmässä Imagessa. Sitten kuulin hyvää jostain muualtakin. Ja sitten se odotti uutuushyllyssä poimijaansa. Luulin, etten mitenkään voisi pitää tästä.
FIILIS: Luulin, että jättäisin tämän heti kesken kuten niin monen kirjan viime aikoina ja kuten yleisimmin teen elämänkerroille. Ja sitten - luin tätä ensimmäisestä sivusta eteenpäin kuin noiduttuna. Peruuttakaa työt! Odottakaa! Minun täytyy vain ensin lukea tämä loppuun.
Minä en ole koskaan pelannut tai katsonut tai ymmärtänyt mitään tenniksestä. Tiesin Agassista etukäteen vain sen, että hän on kuuluisia tennispelaaja. Siksi luulisi, että minua on mahdotonta vakuuttaa vertaamalla elämää ja tennistä: "Ajattelen, ettei ole sattumaa, että tenniksessä käytetään kielikuvia elämästä. Etu, syöttö, virhe, murtaminen, nolla - love, tenniksen peruselementit ovat samat kuin jokapäiväisessä olemassolossa, koska jokainen peli on elämä pienoiskoossa."
Mutta, koska tämä kirja kertoo paljon enemmän häviämisestä kuin voittamisesta,siksi olin niin varmasti niin ihastunut. Vaikuttaa siltä kuin Agassi ajattelisi kaikkien niin varmasti tietävän hänen menestyksenä, ettei hänen tarvitse siitä enää kirjoittaa. Tarvitsee kirjoittaa se, mitä polkuja on täytynyt kulkea että on tullut siksi joka on. Mutta vastauksia tai matkaa ei voi arvata ennalta. Ehkä minut vakuutti se, miten hän sanoo vihaavansa tennistä, kirjan alusta loppuun.
Luin pelikertomuksia kuin jännitysnäytelmää. Tempauduin mukaan joka kerta. Minusta voittamisen ja häviämisen psykologia on äärimmäisen mielenkiintoista: toisella hetkellä kaikki näyttää selvältä ja sitten romahdus. Tai käänne? Hän on maailman paras, pallotellut jo 8-vuotiaana maailmantähtien kanssa, miten hän voi hävitä uudelleen ja uudelleen? Mihin kapina johtaa, kun nousee kaikkia vastaan eikä tiedä minne on menossa? Kun tekee sen aina uudelleen ja uudelleen?
Ihmissuhteissa Agassi on selvästi niin satutettu ja mustavalkoinen, että jotkut kuvaukset ovat jopa vähän tökeröjä. Hän jakaa ihmiset selvästi niihin, joista pitää ja sitten niihin toisiin. Hänessä on erakkoa ja paljon rakkautta niihin, joihin hän todella luottaa.
Jos haluaa lukea Agassin suhteesta ja avioliitosta Brooke Shieldsin tai Stefanie Grafin kanssa, en suosittele kirjaa. Toki näitäkin käsitellään, mutta ne saavat varsin vähän huomiota. Kirja ei ole myöskään treeniopas. Voisi melkein saada sellaisen kuvan, että yksi kaikkien aikojen menestynein tennistähdistä on syönyt aikuisikänsä lähinnä juustohampurilaisia. Kirjassa yksityiskohdat ovat peleistä, ihmisistä ja oivalluksista. Ja kohtalosta, johon Agassi ei usko.
Tämä on kirja aikuistumisesta, tilin tekemisestä menneisyytensä kanssa ja kaikesta siitä kliseisestä, joka johtaa oman tiensä löytämiseen. Mutta koska Agassin tarina on nin ainutlaatuinen, tästäkin tulee aivan erityinen tarina.
Elämästään kertominen tuo aina vain yhden äänen esille. Voin kuvitella, että monet kirjassa esiintyvät muistavat toisin, näkivät toisin sen mitä tapahtui. Lopputulos vaikuttaa silti rehelliseltä.
ERITYISTÄ: Minusta tämän kirjan kansi on aivan mahdottoman vaikuttava. Agassin epätoivoinen katse vangitsee kuulemaan hänen tarinansa. Kansi lupaa kaiken, eikä yhtään likaa.
MUUTA: Kirjan lukeminen ei tarvitse ennakkotietoja Agassista tai tenniksestä, mutta sellaista kaipaava voi kurkata vaikka wikipediaan. Yleisesti vastustan elämänkertoja, jotka on tehty minun kanssani samalla vuosikymmenellä syntyneistä ihmisistä (tai nuoremmista!). Siinäkin olin väärässä.
TÄHDET:
+ + + + +
(Lisää tämmöisiä elämänkertoja, ehdottomasti!)
Kenen elämänkerrat ovat innostaneet teitä? Mitä suosittelette?
Tunnisteet:
5tähteä,
Andre Agassi,
elämänkerrat,
Otava,
urheilu,
Yhdysvallat
20. syyskuuta 2010
Alison Bechdel: Hautuukoti
Alison Bechdel: Hautuukoti. Tragikoominen perheeni.
Yhdysvallat, 2009
240 sivua
GENRE: Sarjakuvaelämänkerta.
LYHYESTI: Perheessä tiet joskus risteävät, mutta eivät kohtaa.
FIILIS: Tämä on aivan todella vaikuttava!
En ole tainnut koskaan lukea kokonaista kirjaa, joka on kirjoitettu sarjakuvamuotoon. Sarjakuvatuntemukseni on muutenkin varsin olematon. Olen rakastanut nuorena suuresti Calvin and Hobbes - sarjaa, josta omistan kaikki osat ja juhlapainokset. Sen lisäksi olen satunnaisesti innostunut joistakin hyvin suosituista lehdistä tunnetuista sarjiksista kuten Naisen kanssa, Viivi ja Wagner, Matt Groening piirtämät jutut ja vaikkapa Fingerpori. Mutta näistäkin on aikaa.
Bechdel kirjoittaa ja piirtää itsestään ja isästään, toki myös muusta perheestään. Rakenne on yllättävä, semmoinen appelsiinin kuorimista muistuttava, kerros kerrokselta tulee ilmi jotain uutta. Ihailen suuresti kirjasta välittyvää rehellisyyttä, itseironiaa ja tarkkanäköisyyttä, joka kohdistuu kirjailijaan itseensä. Suuret teemat tässä ovat kuolema ja homoseksuaalisuus (erilaisuus?) joiden kautta kerrotaan perheen välisisitä suhteista.
Kirjassa viitataan loputtomasti eri kirjallisuuden klassikoihin. Ei silti tarvitse huolestua, jos ei ole lukenut (kaikkia) niitä. Kärryillä pysyy vaikka Joycen Odysseus on lukematta, mutta toki se voi tuoda jotain lisäarvoa. Vanhempien lukeneisuus ja pako kirjoihin tulee tutuksi myös tyttärelle, mutta silti kaikki tuntuvat katovan pikemminkin omaan maailmansa kuin pystyvän jakamaan kokemuksiaan. Tämä toteutuu myös kaiken muun yhteisen kohdalla. Kirjan kansi on kirjan yhdeltä sivulta. Siinä kerrotaan, miten perheessä kaikki loivat jotain, mutta erillään toisistaan, jääden yksin.
Kirja on surullinen. Yhteyden puute on pahinta. Myös talossa toimiva hautaustoimisto, kuoleman jatkuva läsnäolo ja isän äkillinen ja kysymyksiä herättävä kuolema laittavat tyttären pohtimaan monia hänen omaan identiteettiin liittyviä kysymyksiä.
Kuvat täydentävät hienosti kirjaa. Ne sopivat niin hienosti tekstiin, että kerronnan sujuvuus ja moniulotteisuus on vaikuttava.
MUUTA. Kirjan englanninkielinen nimi Fun Home on loistava. Muutenkin luulen, että tämä olisi parasta lukea alkuperäisellä kielellä, vaikkei suomennoksessa olekaan mitään vikaa. Bachdeliltä on ilmestynyt aiemmin esikoissarjakuvakirja nimeltä Lepakkoelämää.
VINKIT: TÄmä suositus tuli Kirjanurkkauksesta ja hieno arvio löytyy myös ainakin Sallan blogista.
TÄHDET:
+ + + + +
Yhdysvallat, 2009
240 sivua
GENRE: Sarjakuvaelämänkerta.
LYHYESTI: Perheessä tiet joskus risteävät, mutta eivät kohtaa.
FIILIS: Tämä on aivan todella vaikuttava!
En ole tainnut koskaan lukea kokonaista kirjaa, joka on kirjoitettu sarjakuvamuotoon. Sarjakuvatuntemukseni on muutenkin varsin olematon. Olen rakastanut nuorena suuresti Calvin and Hobbes - sarjaa, josta omistan kaikki osat ja juhlapainokset. Sen lisäksi olen satunnaisesti innostunut joistakin hyvin suosituista lehdistä tunnetuista sarjiksista kuten Naisen kanssa, Viivi ja Wagner, Matt Groening piirtämät jutut ja vaikkapa Fingerpori. Mutta näistäkin on aikaa.
Bechdel kirjoittaa ja piirtää itsestään ja isästään, toki myös muusta perheestään. Rakenne on yllättävä, semmoinen appelsiinin kuorimista muistuttava, kerros kerrokselta tulee ilmi jotain uutta. Ihailen suuresti kirjasta välittyvää rehellisyyttä, itseironiaa ja tarkkanäköisyyttä, joka kohdistuu kirjailijaan itseensä. Suuret teemat tässä ovat kuolema ja homoseksuaalisuus (erilaisuus?) joiden kautta kerrotaan perheen välisisitä suhteista.
Kirjassa viitataan loputtomasti eri kirjallisuuden klassikoihin. Ei silti tarvitse huolestua, jos ei ole lukenut (kaikkia) niitä. Kärryillä pysyy vaikka Joycen Odysseus on lukematta, mutta toki se voi tuoda jotain lisäarvoa. Vanhempien lukeneisuus ja pako kirjoihin tulee tutuksi myös tyttärelle, mutta silti kaikki tuntuvat katovan pikemminkin omaan maailmansa kuin pystyvän jakamaan kokemuksiaan. Tämä toteutuu myös kaiken muun yhteisen kohdalla. Kirjan kansi on kirjan yhdeltä sivulta. Siinä kerrotaan, miten perheessä kaikki loivat jotain, mutta erillään toisistaan, jääden yksin.
Kirja on surullinen. Yhteyden puute on pahinta. Myös talossa toimiva hautaustoimisto, kuoleman jatkuva läsnäolo ja isän äkillinen ja kysymyksiä herättävä kuolema laittavat tyttären pohtimaan monia hänen omaan identiteettiin liittyviä kysymyksiä.
Kuvat täydentävät hienosti kirjaa. Ne sopivat niin hienosti tekstiin, että kerronnan sujuvuus ja moniulotteisuus on vaikuttava.
MUUTA. Kirjan englanninkielinen nimi Fun Home on loistava. Muutenkin luulen, että tämä olisi parasta lukea alkuperäisellä kielellä, vaikkei suomennoksessa olekaan mitään vikaa. Bachdeliltä on ilmestynyt aiemmin esikoissarjakuvakirja nimeltä Lepakkoelämää.
VINKIT: TÄmä suositus tuli Kirjanurkkauksesta ja hieno arvio löytyy myös ainakin Sallan blogista.
TÄHDET:
+ + + + +
Tunnisteet:
5tähteä,
Alison Bechdel,
Like,
sarjakuvat,
suosikkikirjat,
Yhdysvallat
2. elokuuta 2010
Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti
Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti
Suomi 2009
175 sivua, WSOY
GENRE: Elämänkerta. Muistelmat. Tarinoita. Muistoja. Unia.
LYHYESTI: Aforisimimaiset muistelmat psykiatri, kirjailija, runoilija, jazz-muusikko, kansanedustaja, ministeri, isoisä jne. Anderssonilta.
MIKSI?: Minulla oli muistijälki, että tätä on kehuttu. Olin silti aivan varma, että minua ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta voi kuinka mielelläni olinkaan väärässä. Taidan olla rakastunut Claesiin.
FIILIS: Miten osaisin kehua oikeilla sanoilla? Kirja liikutti, nauratti (ääneen), järkytti, innosti, antoi näkökulmia, viilsi. Andersson paljastaa juuri sopivasti, mutta ei mässäile, analysoi sopivan yleismaailmallisesti asettumatta yläpuolelle ja tarkastelee itseään sopivan kriittisesti menemättä säälittäväksi. Tässä on jotakin niin inhimillistä, viisasta ja elämänmakuista, että voisin lukea tämän heti uudelleen.
Minua kaduttaa kaikki nämä vuodet, jotka olen vältellyt politiikkauutisia ja suomenruotsalaisia ja elänyt tietämättä paljoakaan tästä miehestä.
Kirjan rakenne pomppii ja tapahtumat vaihtuvat. Muistiin ei voi luottaa, kuten Andersson itsekin toteaa. Enää ei kuitenkaan tarvitse kasvattaa viiksiä todistaakseen olevansa pätevä mihinkään: eletty elämä ja sanat kertovat kyllin.
"Kyllä minä muistan. Minä unohdin. Muistan, että unohdin."
MUUTA: Tästä ovat pitäneet myös mm.
INAhdus
Kirjapeto
Mette (, jonka kanssa jaan hillittömän halun lainata Anderssonia)
Kirjavinkit
TÄHDET:
+ + + + +
Tunnisteet:
5tähteä,
Claes Andersson,
elämänkerrat,
Suomi,
WSOY
15. kesäkuuta 2010
Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Yhdysvallat 2008
301sivua
MIKSI: Olin lukenut kirjasta useita positiivisia arvioita, mutta en oikeastaan odottanut tältä mitään.
LYHYESTI: Guernsey-saaret, II-maailmansota ja kirjojen tervehdyttävä vaikutus.
FIILIS: On jotenkin vaikea saada hyppysiin, että mikä tässä kirjassa on niin äärimmäisen viehättävää. Ainakin tykästyin todella päähenkilöön, kirjailija Julietiin.
Kirja koostuu kauttaaltaan kirjeistä, joita on kirjoitetttu Julietille ja joita hän kirjoittaa muille. En muista onnistunutta "kirjekirjaa", mutta tässä rakenne toimii erinomaisesti. Minun on pakko myöntää etten edes tiennyt koko Guernsey-saaren olemassaolosta, joten taustahistoriakin kiinnosti. Selvisi, että Guersnsey-saari oli Saksalaisten miehittämä sodan ajan ja paljon ikävää tapahtui.
Varmaankin minua suuresti ihastutti se, että kirja kertoo synkistä asioista niin kepeästi eikä kuitenkaan yhtään vähättele kauheutta. Keskushahmoksi muodostuva Elisabeth on jonkinlainen kaikkien haavekuva sodan todellisesta sankarista, traaginen tarina rohkeasta naisesta, jota mikään ei lainnistanut miehityksen aikana eikä vielä keskitysleirilläkään.
Kun tähän yhdistetään kirjallisuuspiiri, joka perustetaan pakosta ja sattumalta ja tuntemattomat ihmiset joiden elämät liittyvät yhteen peruuttamattomasti muodostuu sydämeen käyvä kokonaisuus. Kirjassa on sopivassa suhteessa monenlaista: rakkautta, draamaa, jännitystä, epätoivoa ja toivoa. Kirjat toivat toivottomuuteen valoa ja jokainen perunankuoripaistos- kirjallisuuspiirin jäsen koki tuon lohdun eri tavoin.
Ehkäpä samaistun siihen, että kirjat tuovat minullekin lohtua, vaikka omat surut ovatkin ihan eri kategoriassa sodan kauhujen kanssa. Ja mietin myös, että kirjeistä syntyvä ystävien verkosto on oikeastaan hyvin samanlainen kuin bloggauksessa syntyvät ihmissuhteet! Tai ainakin voisi olla.
Jos tarinaa tarkastelisi oikein kriittisesti ja etsisi siitä ennalta-arvattavuutta ja kliseitä, niin niitä toki löytyy. Minä luin ilman, että mikään häiritsi minua ja tästä muodostui juuri nyt aivan ihana lukukokemus.
ERITYISTÄ: Kirjailija Shaffer kuoli ennen kuin sai kirjan aivan lopullisesti muokattua. Hänen siskontyttärensä Annie Barrows viimeisteli kirjan.
TÄHDET:
+ + + + +
Yhdysvallat 2008
301sivua
MIKSI: Olin lukenut kirjasta useita positiivisia arvioita, mutta en oikeastaan odottanut tältä mitään.
LYHYESTI: Guernsey-saaret, II-maailmansota ja kirjojen tervehdyttävä vaikutus.
FIILIS: On jotenkin vaikea saada hyppysiin, että mikä tässä kirjassa on niin äärimmäisen viehättävää. Ainakin tykästyin todella päähenkilöön, kirjailija Julietiin.
Kirja koostuu kauttaaltaan kirjeistä, joita on kirjoitetttu Julietille ja joita hän kirjoittaa muille. En muista onnistunutta "kirjekirjaa", mutta tässä rakenne toimii erinomaisesti. Minun on pakko myöntää etten edes tiennyt koko Guernsey-saaren olemassaolosta, joten taustahistoriakin kiinnosti. Selvisi, että Guersnsey-saari oli Saksalaisten miehittämä sodan ajan ja paljon ikävää tapahtui.
Varmaankin minua suuresti ihastutti se, että kirja kertoo synkistä asioista niin kepeästi eikä kuitenkaan yhtään vähättele kauheutta. Keskushahmoksi muodostuva Elisabeth on jonkinlainen kaikkien haavekuva sodan todellisesta sankarista, traaginen tarina rohkeasta naisesta, jota mikään ei lainnistanut miehityksen aikana eikä vielä keskitysleirilläkään.
Kun tähän yhdistetään kirjallisuuspiiri, joka perustetaan pakosta ja sattumalta ja tuntemattomat ihmiset joiden elämät liittyvät yhteen peruuttamattomasti muodostuu sydämeen käyvä kokonaisuus. Kirjassa on sopivassa suhteessa monenlaista: rakkautta, draamaa, jännitystä, epätoivoa ja toivoa. Kirjat toivat toivottomuuteen valoa ja jokainen perunankuoripaistos- kirjallisuuspiirin jäsen koki tuon lohdun eri tavoin.
Ehkäpä samaistun siihen, että kirjat tuovat minullekin lohtua, vaikka omat surut ovatkin ihan eri kategoriassa sodan kauhujen kanssa. Ja mietin myös, että kirjeistä syntyvä ystävien verkosto on oikeastaan hyvin samanlainen kuin bloggauksessa syntyvät ihmissuhteet! Tai ainakin voisi olla.
Jos tarinaa tarkastelisi oikein kriittisesti ja etsisi siitä ennalta-arvattavuutta ja kliseitä, niin niitä toki löytyy. Minä luin ilman, että mikään häiritsi minua ja tästä muodostui juuri nyt aivan ihana lukukokemus.
ERITYISTÄ: Kirjailija Shaffer kuoli ennen kuin sai kirjan aivan lopullisesti muokattua. Hänen siskontyttärensä Annie Barrows viimeisteli kirjan.
TÄHDET:
+ + + + +
Tunnisteet:
5tähteä,
Annie Barrows,
kaunokirjallisuus,
Mary Ann Shaffer,
Otava,
suosikkikirjat,
Yhdysvallat
20. toukokuuta 2010
poimintoja "arkistosta" #4

The Help
Yhdysvallat 2009
(Kindle edition for iPhone. Paperiversiossa 451s.)
LYHYESTI:
Rotuerottelu ja mustat palvelijat 1960-luvun Mississipissä
- ja valkoinen nainen, joka
tahtoo kertoa heidän tarinansa.
FIILIS: Tämä kirja on aivan käsittämättömän hyvä. En tiedä milloin suomennos tulee, mutta englanninkielisessä maailmassa tällä on ollut huippusuosio - enkä yhtään ihmettele miksi.
Tarinaa ei halua jättää kesken hetkeksikään. Henkilöt ovat uskomattaman todellisia ja kiinnostavia. Näkökulman vaihtelu eri kertojien välillä toimii loistavasti. En muista kirjaa, jonka hahmot muistaisin näin vahvasti kuukausia lukemisen jälkeen.
"Ulkopuolisena" on helppo suhtautua ihailevan rakastavasti tähän kirjaan. Siis siihen kuinka heikoimille saadaan ääni ja oikeutus antamalla heidän kertoa tarinansa. Aihe taitaa silti olla jokseekin poliittisesti arka Yhdysvalloissa edelleenkin ja nyt on kuitenkin 2010. Otin kirjan puheeksi eräässä illallispöytäkeskustelussa yhden eteläisestä osavaltiosta kotoisin olevan herran kanssa: tuloksena pitkä monologi siitä kuinka HEIDÄN mustia palvelijoitaan kohdeltiin 60-luvulla kuin omaa perhettä. Aänensävystä päättelin, ettei keskustelua kannattanut jatkaa tai mennä yksityiskohtiin.
TEKSTINÄYTE:
I'd explained the "rules" to Gretchen, just like with the others. Gretchen had leaned back in her chair. I thought she was thinking about a story to tell. But she said: "Look at you. Another white lady trying to make a dollar off of colored people." (...)"You think anybody's ever going to read this thing?" Gretchen laughed. She was trim in her uniform dress. She wore lipstick, the same color pink me and my friends wore. She was young. She spoke evenly and with care, like a white person. I don't know why, but that made it worse. "All the colored women you've interviewed, they've been real nice, haven't they?" "Yes" I'd say. "Very nice". Gretchen looked me streight in the eye. "They hate you. You know that, right? Every little thing about you. But you're so dumb, you think you are doing them a favor."
ERITYISTÄ:
Esikoisteos?!?!?!! Minua viehätti todella paljon mustien palvelijoiden murteinen englanninkieli. Tämä kannattaa lukea englanniksi.
TÄHDET:
+ + + + +
Tunnisteet:
5tähteä,
Kathryn Stockett,
kaunokirjallisuus,
suosikkikirjat,
Yhdysvallat
28. huhtikuuta 2010
poimintoja "arkistosta" #3
Stefan Merrill Block: Unohdettujen tarinoiden kirja
Yhdysvallat 2008
LYHYESTI: Tarina perheestä, jonka jäsenistä monet sairastuvat jo varhain perinnölliseen Altzhaimerin versioon. Kertoo unohtamisesta ja muistamisesta, sekä paikoista, joita kukaan ei muista.
ERITYISTÄ: En tiedä painuiko tästä niin vahva jälki mieleeni, koska molemmat mummoni sairastavat Altzhaimeria? Kaikille, joita muistisairaudet on koskettaneet tätä ainakin voi suositella. Minä kyllä suosittelen kaikille. Tarina kietoutuu todellisuuteen ja satumaailmaan, ihmeelliseen Isidoraan. Unohduksen maassa unohtaminen on sallittua. Olin todelle pysäytetty tästä teoksesta, johon tartuin ihan sattumalta.
MUUALLA:
Kirjavinkit
Annelin lukuvinkit
ja paikkansa pitävät kehusanat:
”…tämä häikäisevä debyytti tavoittaa sadunomaisen tunnelman ja kertoo samalla sydämeenkäyvästi erään perheen taistelusta Alzheimeria vastaan…Tuloksena on lumoava, vangitseva tarina.”
– Publishers Weekly
”Unohdettujen tarinoiden kirja on ihmeellinen ja lumoava. Se on täynnä tragediaa, mutta myös huumoria ja toivoa. Kirja jää taatusti lukijan mieleen.”
– Bookreporter.com
TÄHDET:
+ + + + +
Tunnisteet:
5tähteä,
kaunokirjallisuus,
Stefan Merrill Block,
suosikkikirjat,
Yhdysvallat
27. huhtikuuta 2010
poimintoja "arkistosta" #2
Steven Hall:
Haiteksti
Englanti, 2007
LYHYESTI: Mies menettää muistinsa ja kokoaa elämäänsä uudelleen kasaan kirjeistä, joita on kirjoittanut itselleen. Sitten hänen kimppuunsa hyökkää hai. Olohuoneessa.
FIILIS: Friikein ja kiehtovin kirja
suunnilleen ikinä. Aivan loistava. Jos tämä on jäänyt lukematta, lue se nyt.
LAINAUS: Hesarin arvostelusta:
+ + + + +
Haiteksti
Englanti, 2007
LYHYESTI: Mies menettää muistinsa ja kokoaa elämäänsä uudelleen kasaan kirjeistä, joita on kirjoittanut itselleen. Sitten hänen kimppuunsa hyökkää hai. Olohuoneessa.
FIILIS: Friikein ja kiehtovin kirja
suunnilleen ikinä. Aivan loistava. Jos tämä on jäänyt lukematta, lue se nyt.
LAINAUS: Hesarin arvostelusta:
TÄHDET:Haitekstin loppupuolella teoksen päähenkilö Eric Sanderson saa kohtuullisen tukalan tehtävän. Hänen pitäisi juoda vesilasista veden käsite - siis paperilappu jossa lukee "vesi" - maistaa se ja virkistyä siitä. Niin kuin oikeasta vedestä.Tässä ollaan nyt aika lailla perusasioiden äärellä. Kyse on sanan suhteesta siihen mihin se viittaa, kielen perusolemuksesta. Kyse on siitä jostain, jonka voimalla kirjallisuus joko on olemassa tai ei ole. Siitä, jonka voimalla sanat saavat meidät kokemaan jotain todellista.Eric ei ymmärrä. Hän saa selityksen:"Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, Eric. On niitä, jotka tajuavat oikopäätä että tarina suuresta vedenpaisumuksesta ja tarina Baabelin tornista ovat sama kertomus, ja sitten on niitä, jotka eivät tajua."
+ + + + +
Tunnisteet:
5tähteä,
kaunokirjallisuus,
Steven Hall,
suosikkikirjat
14. huhtikuuta 2010
poimintoja "arkistosta"
Aina sillä aikaa kun tulee taukoa käydessäni läpi nykyistä korkeuksiin nousevaa kirjapinoa, välipaloina tarjoilen vanhoja suosikkeja:
Kluun: Vaimo kävi lääkärissä
Hollanti 2003
320 sivua
LYHYESTI: Elämä on mallillaan ennen kuin vaimo ja pienen lapsen äiti sairastuu agressiiviseen rintasyöpään.
FIILIS: Itkin ja nauroin. (Ja minä en itke lukiessani koskaan). Tämä on todella elämänmakuinen, lämmin, humoristinen, itseironinen ja pojattoman surullinen. Kirja käsittelee hyvää elämää ja hyvää kuolemaa.
MUUTA: Kirja pohjautuu vahvasti kirjailijan omaan tarinaan, mutta on kuitenkin fiktiivinen. Suomalainen vastine kirjalle on jossain määrin Tiina ja Reko Lundalin "Viikkoja, kuukausia", joka on kuitenkin osapuolten omalla äänellä kirjoitettu. Kannattaa lukea myös se.
"I don't want to start any
blasphemous rumors,
but I think God's got
a sick sense of humor"
TÄHDET:
+ + + + +
Kluun: Vaimo kävi lääkärissä
Hollanti 2003
320 sivua
LYHYESTI: Elämä on mallillaan ennen kuin vaimo ja pienen lapsen äiti sairastuu agressiiviseen rintasyöpään.
FIILIS: Itkin ja nauroin. (Ja minä en itke lukiessani koskaan). Tämä on todella elämänmakuinen, lämmin, humoristinen, itseironinen ja pojattoman surullinen. Kirja käsittelee hyvää elämää ja hyvää kuolemaa.
MUUTA: Kirja pohjautuu vahvasti kirjailijan omaan tarinaan, mutta on kuitenkin fiktiivinen. Suomalainen vastine kirjalle on jossain määrin Tiina ja Reko Lundalin "Viikkoja, kuukausia", joka on kuitenkin osapuolten omalla äänellä kirjoitettu. Kannattaa lukea myös se.
"I don't want to start any
blasphemous rumors,
but I think God's got
a sick sense of humor"
TÄHDET:
+ + + + +
Tunnisteet:
5tähteä,
Hollanti,
Kluun,
kuolema,
suosikkikirjat,
suru,
tositarina
22. maaliskuuta 2010
Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
(Nigeria 2006)
Orange prize 2007
606sivua
LYHYESTI: 60-luvun Nigeriassa Biafra yrittää irrottautua ja itsenäistyä. Igbojen kansanmurhan uhriksi, sodan jalkoihin ja nälänhädän keskelle jäävät niin köyhät kuin ylemmän keskiluokan ihmiset. "Maailma oli vaiti kuin me kuolimme". (Kuulostaa synkältä. Kirja ei ole synkkä)
FIILIS: Tämä oli yksi niistä kirjoista, jonka ei toivoisi loppuvan pituudestaan huolimatta. Kirjan alku oli hidas (mutta ei missään nimessä häiritsevästi), eli se tutustutti henkilöihin ja heidän taustoihin ja arkeen. Sitten mennäänkin sotaan sivulta 170 eteenpäin ja palataan vielä jossain kohtaa hetkeksi takaisin sotaa edeltäneeseen aikaan.
Kirja pysyy hienosti kasassa ja jokaisen lauseen haluaa lukea ajatuksella. En ole lukenut afrikkalaista kirjallisuutta muutamaa yritystä lukuunottamatta. En siis ihmettele yhtään kuin Adicien sanotaan takakannessa olevan "Afrikan nykykirjallisuuden lupaavin lahjakkuus". Kirja perustuu jossain määrin hänen sukunsa omiin kokemuksiin. Kirjassa kysytään myös kenen äänellä näistä tapahtumista saa kertoa ja kirjoittaa. Adicie tekee kantansa selväksi.
Kirjasta on vaikeaa nyhtää kriittistä, mutta tässä nyt muutamia huomioita. Jossain kohtaa mietin onko 60-luvulla voinut olla niin edistyksellistä Nsukan vaatimattomassa kaupungissa (tämä on varmaan joku oma länsimainen ennakkoluuloni). Päähenkilöiden hyväsydämmisyys ja eettisesti korrekti käytös jätti vähän epäilemään, mutta olihan se ihanaa. Jos nyt jotain pahaa välillä tapahtuukin, se on hetken hairahdusta tai noidan rohtojen ansiota. Having said that - väitän silti, ettei kirja ole naivi. Ja tuo mitä tuossa tein, eli kirjoitin englanniksi: en ihan ymmärrä miksi kirjassa piti olla monia lauseita englanniksi sekä igboksi. Onhan se toimiva keino korostaa kielien merkitystä ja eroja, mutta kuitenkin ärsyttävä.
Minulle tuli tästä mieleen Kadonneet, varmaankin aihepiiri ja rakkausteema teki sen. Myös kirjan toivekkuus ja kauneus, joka kantaa teoksen läpi. Toisaalta tässä on semmoisen suuren historiallisen romaanin tuntua ja kerronnan sujuvuutta. Tietyssä arkisuudessa sekä tunnelman kuvauksessa Adichie on myös taitava. Kirja tuntuu iholla asti ilman turhaa ja liiallista väkivallan yksityiskohtaista kuvausta. Lukukokemus on nautinnollinen ja loppu karuudessaan osiltaan ihan onnellinen.
MUUTA: Voin myöntää, ettei Biafran historia ollut minulle tuttu. Lukiessa kuitenkin tuntui, että kirja kertoi myös niin monesta muustakin Afrikan historian kansanmurhasta ja sodasta ja nälänhädästä, joista olen kuullut paljon enemmän: Uganda, Kongo, Ruanda, Darfur, Tshad, Somalia jne. Osa näistä jatkuu yhä.
MIKSI: Tätä kirjaa on kehuttu paljon blogeissa. Sopi myös aakkoshaasteen A:ksi.
TÄHDET:
+ + + + +
Oletko lukenut kirjaa? Entä Adichien toista kirjaa "Purple Hibiscus"? Oletko lukenut muita hyviä afrikkalaisia kirjoja ja kirjailijoita? Ketä suosittelet?
-----------------------------
Tämä oli siis minun aakkoshaasteen A. Tähän haasteeseen otan kirjoja, joita en välttämättä muuten lukisi. Yritän ottaa mukaan enimmäkseen klassikkoja tai vastaavia. Adichie on merkittävä afrikkalainen kirjailija, joten olkoon se perusteluna hänen mukanaololleen.
(Nigeria 2006)
Orange prize 2007
606sivua
LYHYESTI: 60-luvun Nigeriassa Biafra yrittää irrottautua ja itsenäistyä. Igbojen kansanmurhan uhriksi, sodan jalkoihin ja nälänhädän keskelle jäävät niin köyhät kuin ylemmän keskiluokan ihmiset. "Maailma oli vaiti kuin me kuolimme". (Kuulostaa synkältä. Kirja ei ole synkkä)
FIILIS: Tämä oli yksi niistä kirjoista, jonka ei toivoisi loppuvan pituudestaan huolimatta. Kirjan alku oli hidas (mutta ei missään nimessä häiritsevästi), eli se tutustutti henkilöihin ja heidän taustoihin ja arkeen. Sitten mennäänkin sotaan sivulta 170 eteenpäin ja palataan vielä jossain kohtaa hetkeksi takaisin sotaa edeltäneeseen aikaan.
Kirja pysyy hienosti kasassa ja jokaisen lauseen haluaa lukea ajatuksella. En ole lukenut afrikkalaista kirjallisuutta muutamaa yritystä lukuunottamatta. En siis ihmettele yhtään kuin Adicien sanotaan takakannessa olevan "Afrikan nykykirjallisuuden lupaavin lahjakkuus". Kirja perustuu jossain määrin hänen sukunsa omiin kokemuksiin. Kirjassa kysytään myös kenen äänellä näistä tapahtumista saa kertoa ja kirjoittaa. Adicie tekee kantansa selväksi.
Kirjasta on vaikeaa nyhtää kriittistä, mutta tässä nyt muutamia huomioita. Jossain kohtaa mietin onko 60-luvulla voinut olla niin edistyksellistä Nsukan vaatimattomassa kaupungissa (tämä on varmaan joku oma länsimainen ennakkoluuloni). Päähenkilöiden hyväsydämmisyys ja eettisesti korrekti käytös jätti vähän epäilemään, mutta olihan se ihanaa. Jos nyt jotain pahaa välillä tapahtuukin, se on hetken hairahdusta tai noidan rohtojen ansiota. Having said that - väitän silti, ettei kirja ole naivi. Ja tuo mitä tuossa tein, eli kirjoitin englanniksi: en ihan ymmärrä miksi kirjassa piti olla monia lauseita englanniksi sekä igboksi. Onhan se toimiva keino korostaa kielien merkitystä ja eroja, mutta kuitenkin ärsyttävä.
Minulle tuli tästä mieleen Kadonneet, varmaankin aihepiiri ja rakkausteema teki sen. Myös kirjan toivekkuus ja kauneus, joka kantaa teoksen läpi. Toisaalta tässä on semmoisen suuren historiallisen romaanin tuntua ja kerronnan sujuvuutta. Tietyssä arkisuudessa sekä tunnelman kuvauksessa Adichie on myös taitava. Kirja tuntuu iholla asti ilman turhaa ja liiallista väkivallan yksityiskohtaista kuvausta. Lukukokemus on nautinnollinen ja loppu karuudessaan osiltaan ihan onnellinen.
MUUTA: Voin myöntää, ettei Biafran historia ollut minulle tuttu. Lukiessa kuitenkin tuntui, että kirja kertoi myös niin monesta muustakin Afrikan historian kansanmurhasta ja sodasta ja nälänhädästä, joista olen kuullut paljon enemmän: Uganda, Kongo, Ruanda, Darfur, Tshad, Somalia jne. Osa näistä jatkuu yhä.
MIKSI: Tätä kirjaa on kehuttu paljon blogeissa. Sopi myös aakkoshaasteen A:ksi.
TÄHDET:
+ + + + +
Oletko lukenut kirjaa? Entä Adichien toista kirjaa "Purple Hibiscus"? Oletko lukenut muita hyviä afrikkalaisia kirjoja ja kirjailijoita? Ketä suosittelet?
-----------------------------
Tämä oli siis minun aakkoshaasteen A. Tähän haasteeseen otan kirjoja, joita en välttämättä muuten lukisi. Yritän ottaa mukaan enimmäkseen klassikkoja tai vastaavia. Adichie on merkittävä afrikkalainen kirjailija, joten olkoon se perusteluna hänen mukanaololleen.
Tunnisteet:
5tähteä,
aakkoshaaste,
Afrikka,
Biafra,
Chimamanda Ngozi Adichie,
kaunokirjallisuus,
Nigeria,
sota,
suosikkikirjat
10. helmikuuta 2010
poimintoja "arkistosta" #4

The Help
Yhdysvallat 2009
(Kindle edition for iPhone. Paperiversiossa 451s.)
LYHYESTI:
Rotuerottelu ja mustat palvelijat 1960-luvun Mississipissä
- ja valkoinen nainen, joka
tahtoo kertoa heidän tarinansa.
FIILIS: Tämä kirja on aivan käsittämättömän hyvä. En tiedä milloin suomennos tulee, mutta englanninkielisessä maailmassa tällä on ollut huippusuosio - enkä yhtään ihmettele miksi.
Tarinaa ei halua jättää kesken hetkeksikään. Henkilöt ovat uskomattaman todellisia ja kiinnostavia. Näkökulman vaihtelu eri kertojien välillä toimii loistavasti. En muista kirjaa, jonka hahmot muistaisin näin vahvasti kuukausia lukemisen jälkeen.
"Ulkopuolisena" on helppo suhtautua ihailevan rakastavasti tähän kirjaan. Siis siihen kuinka heikoimille saadaan ääni ja oikeutus antamalla heidän kertoa tarinansa. Aihe taitaa silti olla jokseekin poliittisesti arka Yhdysvalloissa edelleenkin ja nyt on kuitenkin 2010. Otin kirjan puheeksi eräässä illallispöytäkeskustelussa yhden eteläisestä osavaltiosta kotoisin olevan herran kanssa: tuloksena pitkä monologi siitä kuinka HEIDÄN mustia palvelijoitaan kohdeltiin 60-luvulla kuin omaa perhettä. Aänensävystä päättelin, ettei keskustelua kannattanut jatkaa tai mennä yksityiskohtiin.
TEKSTINÄYTE:
I'd explained the "rules" to Gretchen, just like with the others. Gretchen had leaned back in her chair. I thought she was thinking about a story to tell. But she said: "Look at you. Another white lady trying to make a dollar off of colored people." (...)"You think anybody's ever going to read this thing?" Gretchen laughed. She was trim in her uniform dress. She wore lipstick, the same color pink me and my friends wore. She was young. She spoke evenly and with care, like a white person. I don't know why, but that made it worse. "All the colored women you've interviewed, they've been real nice, haven't they?" "Yes" I'd say. "Very nice". Gretchen looked me streight in the eye. "They hate you. You know that, right? Every little thing about you. But you're so dumb, you think you are doing them a favor."
ERITYISTÄ:
Esikoisteos?!?!?!! Minua viehätti todella paljon mustien palvelijoiden murteinen englanninkieli. Tämä kannattaa lukea englanniksi.
TÄHDET:
+ + + + +
Tunnisteet:
5tähteä,
Kathryn Stockett,
kaunokirjallisuus,
suosikkikirjat,
WSOY,
Yhdysvallat
Sara Gruen: Vettä elefanteille
Sara Gruen:
Vettä elefanteille
se tavallinen tarina,
paikkana lumoava
30-luvun sirkus
(kanada 2007)
+++++
Vettä elefanteille
se tavallinen tarina,
paikkana lumoava
30-luvun sirkus
(kanada 2007)
+++++
Tunnisteet:
5tähteä,
Kanada,
kaunokirjallisuus,
rakkaus,
Sara Gruen,
suosikkikirjat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)