Carol Shields: Ellei

Carol Shields: Ellei
Yhdysvallat / Kanada (suom.2003)
315 sivua, Otava

MIKSI?: En ole lukenut yhtään Shieldsiä. Tämän ostin joskus ruotsiksi, enkä saanut luetuksi .

LYHYESTI:  Rikki mennyt onnen ikkunaruutu ja muuttunut ilmanala.

" Mutta jos lukisit romaaneja, et varmaan olisi noin ikävystyttävä ihminen."

FIILIS: Jännittävää tutustua kirjailijaan, jonka laajaa tuotantoa niin moni kirjabloggarikin rakastaa.  Onneksi pidin tästä kovasti moneltakin osin. Kuten olen antanut itselleni kertoa ja nyttemmin todeta: Shields on parhaimmillaan pienten yksityiskohtien ja arjen kuvaajana. Välillä huokaisin ihastuksesta kirjailijan taidoille sanoittaa huomioita todellisuudesta ja ihmissuhteista.

Kirja tapahtuu pääasiallisesta äidin, 44-vuotiaan Reta Wintersin pään sisällä. Kuulemme hänen ajatuksiaan ympäröivästä todellisuudesta. Reta on kääntäjä ja menestynyt esikoiskirjailija, lääkärin vaimo ja kolmen tyttären onnellinen äiti. Kaikki on ollut ihan hyvin kunnes perheen vanhin tytär 19-vuotias Norah keskeyttää opintonsa ja löytyy kerjäämästä suurkaupungin kadunkulmasta kaulassaan lappu, jossa lukee hyvyys.

Norahin tarina on mielenkiintoinen. Miksi tyttö, jolla on kaikki mahdollisuudet edessään, valitsee kerjäämisen ja vaikenemisen? Mikä on mennyt pieleen perheessä tai ympäröivässä yhteiskunnassa? Reta löytää useita vastauksia ja silti mikään niistä ei tyydytä häntä. Elämä jatkuu vaikka kaikki täytyy kohdata Norahin valinnan kautta. Siitä näkökulmasta onneen tulee väistämättä säröjä.  Huomaan lukeneeni paljon kirjoja, joissa on useita kertoja näkökulmia. Virkistävää lukea Retasta, jonka pään sisälle pääsi niin kokonaisvaltaisesti.

Shilds muistuttaa Munroa, vaikkakin on kiltimpi (ja minä taidan pitää tylymmästä). Antakaa nyt anteeksi, mutta jonkin sortin jaarittelu hetkittäin pitkästytti minua. En ihan ymmärtänyt miksi Retan kirjoittamaa romaania piti pohdiskella niin pitkästi? Ja kaiken sanotun jälkeen loppu oli liian helppo. Höh.

Valtavan viehättävää oli lukujen nimet: sitten, joka tapauksessa, tässä, no niin, muutoin, yhtään, mitä tahansa jne. Reta tuntuu rupatelleensa minulle koko elämänsä ja häneen olikin kiinnostavaa tutustua. Keski-ikää odotellessa...

TÄHDET:
+ + + +

Guy Delisle: Pjongjang

Guy Delisle: Pjongjang
Kanada 2003 (suom.2009)
188 sivua, WSOY

MIKSI?: Suosituksesta.

GENRE: Matkadokumentti sarjakuvana.

LYHYESTI: Tämä matkailumainos ei liiemmälti edistä Pohjois-Korean turismia. Ei siellä tosin sellaista olekaan.

FIILIS: Kirja tavoittaa matkakirjallisuuden tehtävän parhaimmillaan: lukija pääsee kulkemaan mukana sinne, minne muuten olisi varsin mahdotonta matkustaa. Samalla tututksi tulee monet suljetun maan kummallisuudet, jotka länsimaalaisessa demokratiassa eläneelle ovat käsittämättömiä. Sarjakuva on tarkkanäköinen ja oivaltava.

Delisle menee Pohjois-Koreaan muutaman kuukauden työkeikalle animaatiostudiolle. Vierailija on eristetty ulkomaalaisille rakennettuun hotelliin, eikä hän saa liikkua mihinkään ilman opasta ja tulkkia. Jokaista liikettä vartioidaan, kaikki hänen tapaamansa ihmiset vakuuttavat uskollisuuttaan suurelle johtajalle ja kadulla hän kävelee kuin näkymätön (jos joku paikallinen puhuisi hänelle, niin siitä voisi seurata syytös petturuudesta maata kohtaan).  Pohjois-Korea on kuin suuri järjetön uskonlahko, joka on vienyt täysin itsemäärämisoikeuden jäseniltään.

Minua nauratti usein, vaikka kirjan huumori on tummaa. Minua myös kauhistutti vähintään yhtä usein. Olen aina vastustanut ja kapinoinut turhia ja etenkin järjettömiä sääntöjä vastaan, eikä Pohjois-Koreassa muuta tunnu olevankaan. Suoranaiset valheet, propaganda, kielletyt alueet, käsittämättömän hienot nähtävyydet ja niiden kontrasti nälänhätään, vankileireihin ja kontrolliin saavat toivomaan ettei tällaista paikkaa oikeasti olisi olemassa.

Haluan ehdottomasti tutustua Delislen muihinkin kirjoihin, joista on suomenettu Merkintöjä Burmasta sekä Shenzhen (Kokemuksia työskentelystä Kiinassa). Musta-valkoinen sarjakuva toimii erityisen hyvin kun kyseessä on Pjongjang (jotenkin tuntuu, ettei siellä ole värejä lainkaan), mutta varmasti muutenkin.

NÄYTE: (Tämä on tosin englanninkielisestä versiosta.)

TOISAALLA: mm.
Booksy (josta linkkejä lehtiarviohin)
 Paula
Olivian Mari

TÄHDET:
+ + + +

the Marraskuun unohtuneet

Minulta jäi kirjavuonna 2010 bloggaamatta muutamia kirjoja. Se on sääli, sillä näin hienoista kirjoista olisi pitänyt sanoa enemmänkin. Sanottakoon, että kamalasta the Marraskuusta johtuen kävi näin. Mutta listaamisen uhalla, jotteivät nämä kokonaan hautautuisi unholaan:

Riikka Pulkkinen: Totta
Suomi, 2010

Pulkkisen kirjaa ja kirjailijaa itseään on hehkutettu niin, ettei yksi ääni paljon eroa kuorossa tee. Kirja on hienosti rakennettu ja yksittäiset lauseet jäävät elämään. Silti itse ahdistuin. Se ristiriita ja valheellisuus, johon hahmot itsensä ajavat, oli vaan liikaa nyt ja tälle lukijalle. Ja silti kirja on todella taitava ja vaikuttava ja suosittelen kaikille. Tosin vaikuttaa siltä että enemmistö ainakin kirjabloggaajista on tämän lukeneetkin. Parhaiten tästä kirjasta jäi mieleen kohta, jota Juuri tällaista -blogissa lainattiin:
"Elsa Ahlqvist, päärynävartalo lukuun ottamatta viimeisiä aikoja, kelvolliset rinnat hautaan saakka. Äiti, isoäiti ja emerita, kenkämaku pettämätön. Eli pelkäämättä, kuoli onnellisena, ei koskaan jättänyt väliin yhtään jäätelöannosta."

Yann Martel: Totuus Helsingin Roccamatiosta
Kanada, 1993

Pidin todella Martelin Piin elämästä, kuten miljoonat muutkin. Tämän hänen nuoruuden kirjan sain Lumiomenalta vaihdossa (kiitos!) Tuon niminovellin takia tämä kannatti ehdottomasti lukea, se on novellitaitoa parhaimmillaan. Myös muissa novelleissa on koukkunsa - hienon arvion ja lisää kirjasta voit lukea Lumiomenalta itseltään.

Pirkko Saisio: Punainen erokirja
Suomi, 2003

On suorastaan rikollista jäättää kirjoittamatta Saisiosta, joka on yksi suosikkikirjailijoistani. Punainen erokirja on trilogian päätös, jonka voi huoletta lukea myös itsenäisesti. Se on 70-luvun kuvaus, kuvaus muistin pirstaleisuudesta sekä koskettava kasvutarina. Se on ehdottoman hienoa kirjallisuutta. Suosittelen.

Pasi ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Suomi 2010

Varmasti vuoden blogifanitetuin kirja, eikä syyttä. Jos suosio ei olisi ollut näin suurta, olisi saattanut jättää kirjan kesken: vielä sivulla 100 taisin odotella, että kirja oikeasti alkaisi. Ja alkoihan se ja vei toki minutkin mukanaan (epäilen M-hiukkasten korkeampaa pitoisuutta tietyssä asutomme huoneissa). En ehkä liity ihastuneimpien kuoroon, mutta pidin kirjasta. Loppu oli vähän tarpeettoman tyly, molemmat niistä. Tästä kirjasta löytyy lukuisia arvioita kirjablogeista, lehtien sivuilta ja vaikkapa Parsnassosta (jonka huomasin nyt juuri olevan kanssani aikalailla samaa mieltä - kerta se on ensimmäinenkin :))


Annan kaikille näille kirjoille + + + + - tähteä. Niin se vaan on.

Taitaa näitä olla muitakin unohtuneita, mutta toivottavasti tämän postuksen myötä the Marraskuu on taakse jäänyt etäinen muisto. Tästä eteenpäin luen kirjoja päivittäin kasvavassa valon ja kevään odotuksessa.

Alice Munro: Liian paljon onnea

Alice Munro: Liian paljon onnea
Kanada, 2009
365 sivua

MIKSI?: Ihastuin Munroon todella aikaisemmin tänä vuonna kun luin novellikokoelman Karkulainen. Halusin tämän uutuuden käsiini ehdottomasti.

LYHYESTI: Novelleissa liikutaan skandaalilehdistöaiheissa, mutta niin hienosti ihmisiin keskittyen, ettei kirjailijaa voi mitenkään syyttää "myyvien" aiheiden valinnasta.

FIILIS: Ensimmäisen novellin luin melko järkyttyneenä. Sen aihe oli kauhea, mutta silti vangitseva. Yöllä näin vielä kamalaa painajaista, joka mukaili novellin aihepiiriä. En taida muistaa, milloin kirja olisi aiheuttanut pahan unen. Jatkoin silti ahneesti ja aiheetkin hieman lempenivät.

Aiheet vaihtelevat kirjassa, mutta jokainen yksittäinen novelli luo hienon ja eheän kokonaisuuden. Tarinoiden nopeasti luotu jännite ja tapahtumat riittävät itsellään hienosti. Yksi suosikeistani, "Vapaat radikaalit", saa jopa jännityskertomuksen piirteitä. Munron taito ja kirjoittamisen hienous on kuitenkin toisaalla. Novelleiden ihmiset ovat tavallisia, keitä vaan, ja heille sattuu aivan tavallisia asioita. Heidän havainnointinsa, ristiriitansa ja ajatuksensa tulevat lukijan iholle. Näissä tarinoissa jokin hetki muuttaa koko elämän. Joskus se hetki menee päähenkilöltäkin ohitse. Kieli on riisuttu kaikesta ylimääräisestä, kuten myös kerronta.

Monet novelleista jäävät elämään mieleen. Toisista toki löytää jotain enemmän kuin toisista. Minä löydän joistain lauseistakin taikaa. Novellin päätöslauseena on aivan uskomattoman voimallista kirjoittaa: Minusta tuli aikuinen, ja vanha.

Kirjan niminovelli, Liian paljon onnea, poikkeaa jotenkin kaikista muista. Se on sijoitettu viimeiseksi ja sisälsi ensimmäisen Munro pettymykseni. En vain päässyt siihen enää mukaan, vaikka olin todella pitänyt kirjasta.

LAINAUS:

"Pitkän aikaa menneisyyden karistaa harteiltaan helposti ja jotenkin automaattisesti, kunnolla. Tapahtumat eivät katoa, ne vain muuttuvat merkityksettömiksi. Mutta sitten tulee käännekohta, jolloin kaikki se mikä on kertaalleen koettu ja tehty nousee pintaan tuoreena ja huomiota hakien, ja asioille pitäisi tehdä jotain, vaikka on selvä, ettei niille mitään mahda."

ERITYISTÄ: Munro täyttää alkavana vuonna 80 vuotta!?! Ihailen suuresti tällaisen terän säilymistä kirjoittamisessa. Munro kirjoittaa edelleen merkittävää tekstiä tarvitsematta menneitä meriittejä.

MUUTA: Munron, Lahirin ja muidenkin tänä vuonna lukemieni novellien myötä olen karistanut kaikki ennakkoluuloni novelleja kohtaan. Hyvä novellikokoelma voi olla aivan yhtä hyvä kuin romaani. Hyvän novellin kirjoittaminen on todella ihailtava taito.

TÄHDET:
+ + + + (+)

L.M. Montgomery: Sininen linna

L.M. Montgomery: Sininen linna
Kanada 1926
280 sivua, Karisto

MIKSI?: Monelta taholta suositeltu lohtukirjaksi. Ja toimiikin hienosti sellaisena.

LYHYESTI: Nuori nainen murtautuu irti kaikista säädyllisyyden kahleista etsiessään todellista elämää.

FIILIS: Kirja kuuluu vaikeasti arvioitaviin. Tätä ei halua liiaksi analysoida tai jakaa.

Kyseessä on suloinen kirja. Olen nuoruudessani lukenut Annat ja Runotytöt, mutta en sen koomin ole palannut Montgomeryyn. Romaanin sanotaan olevan hänen ainoa aikuisille suunnattu ja ilmeisesti sen tunnettavuus ja suosio on varsin vankka ainakin Atlantin toisella puolen.

Valancyn yksitoikkoinen ja kahlittu vanhapiikaelämä muuttuu täysin kun hän saa tietää olevansa vakavasti sairas. Hän päättelee, ettei ole reilua kuolla jos ei ole elänytkään ja kaikkien sukulaistensa kauhuksi "tulee hulluksi": eli alkaa tehdä asioita eri tavoin kuin ennen. Kapina on huvittavan pieni tämmöisestä 2010-luvun näkökulmasta, mutta toimii edelleen.

Kyseessä on aikuisten satu, joka muistuttaa paljon Tuhkimoa: kaltoinkohdeltu tyttö, joka haaveilee prinssistä (tässä tapauksessa sinisestä linnasta) ja lopulta, monen vaiheen jälkeen kaikki käy hyvin. Suomennos ei ole mitenkään loistava ja voin kuvitella kirjan toimivan parhaiten englanniksi. Siltikin Montgomeryn huumori, ironia ja viisaus tavoittaa lukijan yli 80 vuotta myöhemmin. Valancyyn samaistuu edelleen. Ajalleen uskollisena kirja on kovin kiltti ja ennalta arvattavakin, mutta ehkä se tekee tästä juuri täydellisen lohtukirjan. Nykyajan onnettomiin loppuihin tottunut melkein yllättyy :)

MUUTA: arvioita mm.
Sallan lukupäiväkirjassa
Insinöörin kirjahyllyssä
ja myös Saran kirjoissa 

TÄHDET:
+ + + +

Kiitos vinkistä!

Lopulta Valencynkin ruusupensas kukkii...

Alice Munro: Karkulainen

Alice Munro: Karkulainen
Kanada 2004
395 sivua

GENRE: Novelleja

MIKSI?: Olen kuullut kehuja. En muista keneltä. Aivan sattumalta otin tämän kirjaston hyllystä.

LYHYESTI: Omaa elämää ei pääse karkuun.

FIILIS: Kirjan kahdeksan novellia (joista 3 on sama päähenkilö) kertovat eri ikäisistä naisista, joiden elämä on muuttumassa tai muuttuu. Munro vaatii kärsivällisyyttä - täytyy heittäytyä ja luottaa siihen, että kirjailija kyllä palkitsee lukijansa. Monet novellit avautuvat vasta pikku hiljaa ja vaiheittain: salaisuudet paljastuvat, menneisyyden valinnat saavat uuden merkityksen.

Munrossa yhdistyy se, mikä on hyvää monessa hienossa kirjailijassa. Hän osaa pelata odotuksella, muutoksella ja valinnoilla. Näiden naisten elämään ja tunnelmaan pääsee hetkessä, mutta heistä myös luopuu, vaikkakin haikeasti. Lukijaa ei opeteta, vaikka aivan varmasti täytyy tuntea sympatiaa novellien henkilöitä kohtaa.  Niin kuin elämässä, kaikki ei aina selviä edes lopuksi.


Minun suosikkini oli mini-romaani kirjan sisällä, eli tuo kolmen novellin kokonaisuus. Harvoin novelleita lukevana on varmaan ymmärrettävää, että pitempi jakso puhutteli eniten.

Kirjan takakannessa sanotaan, että kirjan erinomaisuuttta ei voi pukea sanoihin, tai lainauksiin, se on luettava itse. Olen samaa mieltä.

MUUTA: Munro on julkaissut paljon, mutta on erityisesti novellisti. Nainen on syntynyt vuonna -31 ja kirjoittaa yhä. Aion ehdottomasti lukea lisää!

TÄHDET:
+ + + + (+)

Kadonneet

Kim Echlin:
Kadonneet
(Kanada 2009)

LYHYESTI:
Kabodan kansanmurha,
Kanadalainen tyttö
ja ihana rakkaustarina

MUUTA: aloin lukemaan kirjaa raskaana kansanmurhakuvauksena ja päädyin ahmimaan sen hetkessä ihanan vetoavana rakkaustarinana, naivinakin - ja samalla päälimmäiseksi jää kysymys: "Jos joku kärsii vierellämme, teemme kaiken auttaaksemme. Jos kuulemme jonkun kuolevan nälkään 100km päässä, viemme hänlle ruokaa. Kuinka monta kilometriä tarvitaan siihen, että lakkaamme välittämästä ja toimimasta kauheuksien edessä?"

TÄHDET:
+ + + + +

erämaa

Stef Penney:
Erämaan armo 
(USA 2008)


LYHYESTI:
seikkailu/murha/
thrilleri/western
luo hienon maiseman
Kanadan erämaihin
kauan sitten

ERITYISTÄ: monen tyylin sekoitus luo toimivan hitauden ja erityisen tunnelman kirjaan. Kirjailija ei kuulemma itse ole käynyt lähelläkään Kanadan erämaita, mutta kirjoittaa niistä uskomattoman elävästi.Loppu oli vähän liian toiminnallinen ja muutama juonenpätkä olisi voinut jäädä vaikka seuraavaan kirjaan.

TÄHDET:
+ + + +

Sara Gruen: Vettä elefanteille

Sara Gruen:
Vettä elefanteille
se tavallinen tarina,
paikkana lumoava
30-luvun sirkus
(kanada 2007)
+++++

Pirjo Rissanen:
Posliinihäät
keski-ikäisten
yllätysten kesä
(Suomi 2006)
+++

Joy Fielding: Missä olet?
blääh, salkkarityyppistä viihdettä
(Kanada, 2007)
++