Anne Leinonen & Miina Supinen: Rautasydän

Anne Leinonen & Miina Supinen: Rautasydän
Suomi 2011
221 sivua, Helsinki-kirjat

MIKSI: Miina Supiselta olen lukenut kaiken (siis ne kaikki kaksi) ja tykännyt. Tämä uusikin kiinnosti.

GENRE: Jännitys-romanttis-hömppäviihdettä.

LYHYESTI: Takakannesta löytyy hiottu tiivistys: "Rakkaus on sokea. Rikos avaa silmät."

FIILIS: Olen yrittänyt keksiä millä taikatempulla pystyy kirjoittamaan dekkarimaisen jännityskirjan niin, että lopputulos on hyväntuulinen, kepeä ja viihdyttävä? Päähenkilö on ainakin suloisesti pihalla ja myös muut henkilöt ovat sopivan yksinkertaisia kuten tyylilajiin kuuluu. Tasapainoilu sen välillä, että lukijan mielenkiinto pysyy ilman että tapahtumista tule liian rankkoja onnistuu kirjassa hienosti.

Salaisuuksia paljastuu ja epäsopiva romanssi syttyy kun pikkupaikkakunnalta löytyy ruumis. Päähenkilö Sari joutuu tapahtumiin mukaan. Kestää aikansa selvittää kuka on sekaantunut mihin ja miksi. Välillä tietysti kuvaillaan ja kosketellaan upeita miesvartaloita.

Kirja on kuin karkkipussi: siinä on eri makuja ja suun saa makeaksi, mutta tarkempaa sisältöanalyysia  ei ole mielekästä tehdä. Suosittelen raskaimissa vesissä viihtyvien lukijoiden välipalaksi tai sitten niille, jotka syövät vain rusinat pullasta.

MUUTA: Mieskin luki ja tiivisti että "sujuvaa hömppää".

TÄHDET:
+ + + +

Miina Supinen: Apatosauruksen maa

Miina Supinen: Apatosauruksen maa
Suomi, 2010
212 sivua

GENRE: Absurdi lyhytproosakokoelma. (Täh?)

LYHYESTI: Lyhyitä katsauksia elämään, joka on monesti tosi kummallista.

(Kerrottakoon, että keskittymiskykyni on ollut lähellä nollaa monestakin syystä. Nämä tarinat olivat niin lyhyitä, että näitä pystyin silti lukemaan. Tämän arvion tunnelmaan saattaa kuitenkin vaikuttaa se, etten päässyt kirjabloggaustapaamiseen. Harmittaa. Olin hauskan sijaan koko viikon työmatkalla kuulemassa, että työelämä on savolaistumassa.)

FIILIS: Pidin kirjasta. Se on hauska, siinä on ihanan kummallisia kertomuksia ja sattumuksia ja vähän vaikeamminkin avautuvia sivujuonteita. Olisin voinut lukea näitä vaikka kuinka paljon. Aion suositella tätä kokeilunhaluisille ja huumorintajuisille, etenkin lyhytpinnaisille lukijoille.

Silti olin vähän pettynyt. Innostuin Supisesta aivan äskettäin lukemani Liha tottelee kuria ansiosta, eikä tämä nyt sitten lainkaan yhtä paljon innostusta herättävä. Jos sanoisin oikein rumasti, niin sanoisin tämän muistuttavan jonkin sortin aforismikirjaa. Tarinat ovat niin lyhyitä, ettei ne jäävät nokkeluudestaan huolimatta irrallisiksi.

Mutta toisaalta montaa yksittäistä (ja kovin erilaista) kertomusta jää pohtimaan paljon myös jälkeenpäin. Jotenkin jäin kaipaamaan yhtenäistä teemaa tai sitten en vaan keksinyt sitä. Ainakin kirjailijan mielikuvitusta jäin ihailemaan suuresti. 

ERITYISTÄ:  Supisen blogista Sokeripalasta jäi kirjan julkaisun aikoihin mieleen tämä:
"Kirjakauppiastilaisuudessa Katajanokan kasinolla Apatoa pitchasi Jari Tervo, joka väitti aivan pokkana, että siinä on paljon suorasukaista seksiä. (toivottavasti kukaan ei nyt pety kauheasti.)" Kirjan luettuani uskaltaisin lyödä vetoa siitä, ettei Tervo ole lukenut kirjaa.

MUUTA: Ilse Juuri tälläisesta kirjoittaa kivasti tästä kirjasta, kurkkaa!

TÄHDET:
+ + + (+)

Miina Supinen: Liha tottelee kuria

Miina Supinen: Liha tottelee kuria
Suomi, 2007
336 sivua

MIKSI?: Supisen uusi kirja ilmestyi juuri, enkä ole lukenut tätä ensimmäistäkään. Lisäksi tarvitsin kirjan joka murtaisi lukublokin ja tämä teki sen.

GENRE: Tragikomedia.

LYHYESTI: Loppujen lopuksi liha tottelee kuria varsin huonosti.

FIILIS: Melkein kaikilla kirjan henkilöillä on hullut nimet. Kaikki kirjan henkilöt ovat enemmän tai vähemmän hulluja. Täydelliselle perheelle on sattunut pikku hairahdus ja kulissien piteleminen käy raskaaksi jopa kehonrakennuksta harrastavalle Silmulle. Mömmöjen käyttö ei paranna asiaa. Eikä hillon syöminen.

Tarina rakentuu hienosti ja lukijalla kestää aikansa todella ymmärtää miten täysin kaikki onkaan pielessä. Teksti on kertakaikkisen sujuvaa ja virkistävää, mutta toisaalta myös pelottavan tarkkanäköistä. Kirjan kuva vanhemmuudesta on karmiva.

Nauroin ääneen lukuisia kertoja. Kielenkäyttö ja lukuisat omanlaiset ilmaisut ovat kirjan ydin. Henkilöhahmot eivät kuitenkaan ole kovin rakastettavia, en pitänyt kenestäkään. Sidettävimmät olivat Pelegia ja Piia.

Suopisen kirjassa on varsin roisia seksuaalisuutta. Sen käyttäminen kaunokirjallisuudessa ja viestin välittämisessä on hankala juttu, mutta jotenkin ihmeellisesti tässä kirjassa se onnistuu.

ERITYISTÄ: Supisen oma blogi on Sokeripala. Ja se juuri ilmestynyt kirja on siis Apatosauruksien maa. Minä ainakin haluan lukea sen pikemmiten.

 MUUTA: Minulle tuli kirjasta mieleen Sirilän Juoksija. Supisella on kyllä aivan oma äänensä, mutta tähän samaan genreen nämä molemmat menevät.

TÄHDET:
+ + + +