Harlan Coben: Viaton

Harlan Coben: Viaton
Yhdysvallat, 2005
356 sivua

LYHYESTI: Kummallisia kuolemia ja elämänkohtaloita jännittävässä paketissa.

FIILIS: Tämä toinenkin lukemani Coben oli oikein hyvä. Pidin ajatuksista joilla tässä leikittiin: Jos on kerran ollut vankilassa, vaikka vahingossakin, voiko siitä koskaan palata tavalliseen elämään? Jos on kerran ollut strippari, voiko elämänsä suunnan muuttaa kokonaan? Miten menneisyytemme seuraa meitä?

No, tämä nyt kuitenkin on ihan perusjännäri, eli mitään liian syvällistä ei todellakaan ole luvassa. Mutta ei myöskään mitään liian ahdistavaa. Coben tekee juonistaan selkeästi kovin monimutkaisia, mutta kuitenkin niin, että niitä pystyy seuraamaan. Aina kun luulee olevansa kärryillä, voi jostain tulla uusi koukku.

Jotkut kirjan hahmot ja yksityiskohdat hitusen ärsyttivät, mutta kokonaisuus oli jälleen oikein vetävä. Aion luultavimmin jatkaa Coben putkeani ja suosittelen häntä kovasti myös muille.

MUUTA: Tämä kirja oli ihan itsenäinen opus, mutta yksi rikostutkija oli tuttu siitä toisesta Cobenista, eli ilmeisesti hän käyttää joitain samoja hahmoja. Tästä toiseen Coben arviooni muutaman viikon takaa. 

TÄHDET:
+ + + +
(Tähteni ovat muuten sellaisia fiilistähtiä. Arvioin kirjoja verraten niitä toisiin saman genren kirjoihin.)

Harlan Coben: Lupaus

Harlan Coben: Lupaus
Yhdysvallat 2006 
387 sivua

MIKSI?: Ystävän suosituksesta.

LYHYESTI: Sujuvaa jännitystä ja moninaisia juonikoukkuja.

FIILIS: Vihdoinkin! Minulle sopivaa jännitystä ei ole ihan helppo löytää. Sen pitää olla vetävää, mutta ei ahdistavaa eikä liian väkivaltaista. Tämä oli pakko huitaista päivässä ja huudella vaan perheelle, että koittakaa nyt etsiä jotain ruokaa kun äiti lukee.

Juoni on yksinkertaisuudessaan niin monimutkainen, etten osaisi sitä varmaan selittää vaikka yrittäisinkin. Siinä oli minulle juuri tarpeeksi kokkua, eli en keksinyt mitään oikeastaan etukäteen ja kuitenkin pysyin ihan hyvin kärryillä.

Päähenkilö Myron Bolitar alkaa selvittää tuttavaperheen 18v. tytön katoamista, koska kokee olevansa siitä osavastuussa. Cobenin kerronnassa on parasta sujuvuuden ja huumorin lisäksi se, että erilaisia lankoja jätetään taidokkaasti ilmaan, mutta lopulta ne myös kerätään. Tykkäsin Myronista ja muistakin kirjan hahmoista, koska ne tuntuivat aidoilta. Muutenkin kirjan jutut olivat ajassa kiinni. Tulin viihdytetyksi juuri sillä tavalla kuin kevyellä jännityskirjalla pitääkin.

ERITYSITÄ: Tämä on 7. Myron Boliar- romaani Cobenilta, mutta ensimmäinen suomennettu. Ihan hyvin pääsi kärryille, vaikkakin jotkut jutut jäivät vähän avoimeksi menneisyydestä.

MUUTA: Cobenilta on käännetty ilmeisesti 7 kirjaa suomeksi, viimeisimpänä Kadonneet ja Tiukassa otteessa. Taidan lukea niitä seuraavaksi.

TÄHDET:
+ + + +

muutama "vältä näitä" - osastolta

Sain eräältä ystävältä vinkin, että Cobenia kannattaa lukea. Kymmeniä kirjoja julkaiseen Cobenin "Play Dead" sattui käteen uutuuksissa lentokentällä  ja lisäsin sen ostoskoriin. Noh, opin taas jotain uutta: julkaisuvuosi kannattaa tarkastaa. Kun alkaa lukea kirjailijan johdantosanoja, niissä sanotaan: "Jos tämä on ensimmäinen kirja minulta, jonka aiot lukea - ÄLÄ TEE SITÄ. Maltan odottaa, että luet jotain muuta ensin." Mielenkiintoista, eikö? Selvisi, että kyseessä on aivan ensimmäinen kirja, jonka yhdysvaltalainen Coben on kirjoittanut: hänen nuoruutensa "harjoitteluthrilleri" (1991). Se on julkaistu nyt täysin alkuperäisenä. Minä uskoin kirjailijaa, mies luki kuitenkin. Mies kommentoi, että vaikutti siltä kuin kirjallisuudenopiskelija olisi kuullut luennon kirjan rankenteella leikkimisestä ja mennyt sitten kotiin ja kirjoittanut tämän. Juonenkuvaus kuulosti Salatuilta elämiltä. Minua mies neuvoi, ettei missään tapauksessa kannata tarttua tähän. Enkä aiokaan. Onko muut lukeneet Cobenia? Voisin kyllä antaa hänelle mahdollisuuden.

Ja sitten.
Amelie Nothomb: Samuraisyleily.
Belgia 2009
190 sivua

Kansi on kauhea ja kirja menee samalla kuvauksella. Tämän ansio on, että se oli lyhyt. Ilmeisesti kirja perustuu itseään täynnä olevan kirjailijan Japani-matkailuun. Siellä hän tutustuu  mieheen, jonka kanssa tapahtuu sitten joitain kulttuuritörmäyksiä. Teksti on tökeröä, rakkaustarina lähinnä kyyninen ja hyväksikäyttävä, kirjoittaja typerä ja Japani kuulostaa epämielenkiintoiselta tämän jälkeen. Älkää lukeko.

Otavan sivuilla puhutaan älykköpiirien kulttikirjailijaksi nousseesta Amélie Nothombista. En halua kuulua noihin piireihin, en.

TÄHDET:
+ +

Amma on ollut vähän samoissa fiilksissä kuin minäkin lukemisten suhteen. Tästä voit kurkata hänen blogiinsa.