Päivä 4: Pelon huone

Koskahan tulee taas copycat-kansikuvakilpailun aika, tässä on minun 30 sekunissa tehty versio :) (Hienoja kansia voi selata Amman blogista täältä.)

Vatsataudissa ja surkeana luin tuon Pelon huoneen loppuun. Se oli liian pelottava minulle, mutta ei sitä keskenkään voinut jättää.

Tässä taudissa keskittymiskyky ei riitä moneen sivuun kerrallaan. Olenkin aloittanut Tuula-Liina Variksen Maan päällä paikka yksi on, Juhani Ahon Papin tyttären sekä Henrik Andersenin Turvavyöhykeen. Viimeisin vei mennessään.

Karin Slaughter: Pelon huone
Ruotsi 2008
Tammi 496s.

LYHYESTI: Kolmelle nuorelle tapahtuu kammottavia asioita. Psykologinen jännäri kauhistuttaa ja pitää otteesaan, erityisesti kiinnostavien poliisihahmojen takia.

TOISAALLA: Susa suosittelee koko tuotantoa dekkareiden ystäville, kuten myös Leena Lumi.

DEKKARITÄHTIÄ:
+ + + (+)

Salla Simukka: Punainen kuin veri

Salla Simukka: Punainen kuin veri
Suomi 2013
Tammi 265s.

LYHYESTI: Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään.

GENRE: Nuorten aikuisten jännitys(?)

FIILIS: Sain kirjan mukaan tavattuani kirjailijan huhtikuussa. Kyseessä on avausosa trilogiaan, jonka päähenkilönä seikkailee lukiolaistyttö nimeltä Lumikki. Lumikki ei ole vampyyri eikä kirja edes sijoitu tulevaisuuteen, mutta ihan tavallinen tyttö tämä sankaritar ei ole.




Lumikki kuvaa itseään Stieg Larssonin Lisbethin ja Hercule Poirotin salaiseksi lapseksi. Hän on ulkopuolinen ikäistensä joukossa ja tulee vahingossa sekaantuneeksi rikokseen, joka ei hänelle lainkaan kuuluisi.Siitä alkavat tapahtumat vievät Lumikin moneen vaaraan, joista osa on varsin ennalta-arvattavia.

Kirja on laadukasta ja vetävää jännitystä. Lukija tutustuu myös Lumikin rankkaan menneisyyteen.  Tapahtumat ovat kauttaltaan raakoja ja kovia, se vähän yllätti. Kirja on kunnianhimoinen tarinaltaan ja mielestäni Silmukka onnistuu hyvin.  Lankoja jätetään myös auki.

Jään odottamaan seuraavaa osaa, toivottavasti Lumikille tapahtuisi jotain erityisen hyvää jossain kohdassa.

KANSI: Ihana hiplattava kansi ja upea punainen reunus sivuissa.

TOISAALLA:
Kirsin kirjanurkka
Koko lailla kirjallisesti -Jenni päätyi pohdiskelemaan kirjan puhekieltä
Kaiken voi lukea -Jori ei ollut ihan kohderyhmää


TÄHDET:
+ + + +

J.K. Johansson: Laura

J.K. Johansson: Laura
Suomi 2013
Tammi, 220s.

LYHYESTI: Rikossarjan aloitus, jossa Laura on kadonnut.

FIILIS: Nimimerkin takaa kirjoitettu jännityskirja, jonka takaa löytyy "ammattikirjoittajien työryhmä". Tämä joukko on onnistunut kirjoittamaan vetävää jännitysviihdettä rennolla otteella.

Palokaskeen tulee uusi erityisope, Miia. Hän on palannut kotiseudulleen, jossa historia alkaa välittömästi toistaa itseään.

Erityisesti pidin:
-  Miian hahmo ja tarina on nykytodellisuudessa kiinni. Samaistuin verkkotyötä tehneen arkeen.
-  Tapahtumat ovat raskaat, mutta kerronnassa säilyy kepeys eikä lukijan tarvitse ahdistua liiaksi.
-  Sopivasti huumoria.
-  Menneisyys yhdistyy luontevasti tähän päivään ja paljastuu vähitellen.

Jäin miettimään:
- Ystävät olivat vähän liian erityislaatuisia, enkä oikein ymmärtänyt mikä heitä yhdisti.
- Käsittämättömän mahtava seksi tuntemattoman kanssa on hitusen, öö, kliseistä. (Voi olla, että kliseet kuuluvat tällaiseen kirjallisuuteen? Tämä osastoa myös mielettömät sääret, joiden eteen ei tarvinut tehdä mitään samalla kun syö kaksi perhepitsaa iltapalaksi.)
- Vaikka kyseessä on sarja, niin olisin toivonut vähän selkeämpää lopetusta. Mutta onhan se toisaalta onnistunut loppu, kun seuraava osa on aivan pakko lukea.

Ahmin tämän hetkessä, lukeminen oli ilo!

MUUTA: Hitusen tuli mieleen Anne Leinosen ja Miina Supisen Rautasydän, vaikka ei tämä ihan yhtä hömppää ollutkaan.

TOISAALLA: Rakkaudesta kirjoihin Annika K. arveli, että tämä sopii myös niille, jotka eivät usein lue dekkareita. Olen samaa mieltä.
Kirjava Kukkokin tykkäsi.

TÄHDET:
+ + + +

Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea

Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea
Japani 1950 (suom.1965)
149s. Tammi

MIKSI?: Kirja tuli luokseni Rakkaudesta kirjaan- haasteen kautta (Au Naturel-blogin Iisalta). Olen aiemmin lukenut suunnilleen samalta vuosikymmeneltä olevan japanilaisen Tanizakin Avaimen, joka jätti lähinnä hämmentyneen olon.

LYHYESTI: Teeseremoniaa ja vaikeaa rakkautta.

FIILIS: Tässä kirjassa päälimmäiseksi jää aivan omanlaisensa tunnelma. Se tuoksuu vastapoimituille teelehdille ja pysäyttää ihastelemaan satoja vuosia vanhoja perinteitä sekä "kippoja" (näille oli joku hieno nimitys). Kaikessa kuuluu surumielinen huokaus, rakkauden ja kuoleman läheisyys.

Ennen kuin kirjabloggari äityy ihan runolliseksi kerrotakoon, että juonena olevat ihmissuhteet ovat sekavammasta päästä mitä olen koskaan lukenut. (Oikeasti, mikä näitä japanilaisia oikein vaivaa? Poika nai kuolleen isänsä rakastajatarta ja ehkä tytärtäkin ja samaan aikaan isän toinen rakastaja yrittää naittaa poikaa eräälle toiselle jne.) Seuraaminen oli aluksi vaikeaa, vaikka lopulta pääsin ihmissuhteisiin mukaan.

Kirjassa on varmasti paljon mitä en ymmärrä: 50-luvun Japani ja sen tavat. Mitä ymmärrän on Kawabatan upeat lauseet. Hänellä on poikkeuksellinen kyky sanoittaa ikiaikaisia asioita (syyllisyys, kuolema, rakkaus) pysäyttävän tuoreesti niin, että 60-vuotta myöhemmin suomalainen kirjabloggari edelleen hämmästyy.

Katja arvio äskettäin Kawabatan ykkösteoksen Lumen maa ja kertoo kirjailijan "proosantavan runoutta ilman että kirjoittaa proosarunoa". Se kuvaa hyvin tätäkin kirjaa.

RAKASTUINKO?: En rakastunut, mutta nautin, sivistyin ja ihmetyin. Joskus se on jopa parempi. Olen tosi kiitollinen tästä tuttavuudesta.

MUUTA: Kun nyt ollaan tässä maantieteellisessä osiossa maapalloa - kerrotakoon, että japanilainen ehdoton suosikkini on Yoko Ogawan: The Housekeeper and the Professor, joka todella ihana kirja!

TÄHDET:
+ + + +

Posted using BlogPress from my iPad

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa + kirjailijan minihaastattelu

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Suomi 2012

280s. Tammi

MIKSI?: Karoliina on tuttu Kirjava Kammari-blogistaan.

LYHYESTI: Unista, jotka alkavat vaikuttaa käsittämättömän todelta.

FIILIS: Minulla oli vaikeuksia päästä kirjan rytmiin mukaan. Tyyli on jutusteleva ja arkinen, enkä aluksi kiinnostunut Bostoniin perheineen muuttavasta Klarissasta. Sotaa Yhdysvaltoihin pakeneva Corinne sen sijaan olikin paljon mielenkiintoisempi. Hän on se, josta Klarissa näkee unia.

Kahdessa aikatasossa tapahtuvasta esikoisromaanista kasvaa vetävä ja jännitävä kertomus, jota en lopulta malttanut laskea käsistäni. Klarissakin lakkasi ärsyttämästä minua, kun sivut etenivät. Elämä Bostonissa tiivistyy taloon, jossa Klarissan ja Corinnen tarinat kohtaavat. Paljonkaan en halua kertoa juonesta, sillä tarinassa on sopivasti lukijalle yllätyksiä.

Kirjassa on monta raskasta tapahtumaa, vaikka se on toisaalta viihdyttävä lukuromaani. Timonen onnistuu todella hyvin luodessaan jännitettä menneen ja nykyisen välille. Sydän sykkyrällä ja pamppailen kääntelin sivuja. Taidan alkaa povata kirjailijalle tulevaisuutta psykologisen jännityksen saralla. Henkilöt ovat myös kiistattoman todentuntuisia. Vaikka en ehkä tavoittanut tunnelmaltaan meneen ajan Bostonia, niin kirjan henkilöt pitivät tarinan hienosti koossa.

Ajattelen, että romaanissa olisi voitu hitusen enemmän luottaa lukijan kykyyn oivaltaa ja tulkita asioita itse. Toisaalta ymmärrän tietyn selittelyn genreen kuuluvaksi. Tämä on myös seikka, jonka huomaan tökkivän monissa etenkin amerikkalaisissa romaaneissa ja elokuvissa. Hmm - tästähän voisikin saada toimivan elokuvan!

KYSYMYKSIÄ KIRJAILIJALLE:

Kysyin muutaman minua kiinnostaneen kysymyksen kirjailijalta, kiitos Karoliina! Kuva: Tammi

Esikoisteos on julkaistu, miltä nyt tuntuu? 

Tuntuu tosi hienolta. Olen kuullut toistaiseksi lähinnä positiivista, suorastaan kehuvaa kritiikkiä ja olen siitä häkeltyneen ilahtunut.

Kirjassa on monia raskaita tapahtumia, oliko kirjoittaminen niistä vaikeaa?

Kyllä kirjoittaminen oli välillä raskasta. Tarina on ollut olemassa jo vuosia ja sen kipukohdat käsitelty, mutta silti tiettyjen kohtausten purkaminen paperille otti hetkittäin koville.

Teitkö paljon taustatutkimusta kirjaasi varten?

Olen aiemmin tutkinut tarinaan liittyviä aiheita paljonkin, mutta virkistin kyllä muistiani ja tarkistelin yksityiskohtia romaanin työstämisen aikana. Jos aikaa ja resursseja olisi ollut enemmän, olisin mielelläni uppoutunut taustatutkimukseen syvemminkin.

Kenelle suosittelisit kirjaasi? 

Ehkä tämä on leimallisemmin naisten kirja, joskin lähipiirin miehetkin ovat kirjasta pitäneet. Kolmekymppiset löytävät kehyksistä eniten samastuttavaa, mutta voisin kuvitella itse tarinan kiinnostavan teini-ikäisestä eläkeläiseen.

TOISAALLA: Leena Lumi luki ja totesi kirjan olevan juuri hänelle. Myös Krijavinkeissä kehuttiin kirjaa(palvelu väliaikaisesti alhaalla?) ja Katjakin omisti postauksen romaanille.

TÄHDET:

+ + + (+)

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset Hautajaiset

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset Hautajaiset
Venäjä 1999 (suom. 2002)
186s. Tammi

MIKSI?: Minulla on kovasti intoa ja halua tutustua venäläiseen nykykirjallisuuteen, mutta hanke ei ole edistynyt. Nyt vihdoin tartuin tähän Ulitskajan vanhempaan suomennokseen.

LYHYESTI: Saattohoitoa venäläiseen tapaan 90-luvun New Yorkissa.

FIILIS: Mietin, oliko kirja minulle kuitenkin liian venäläinen? Kirjailija vie lukijan hienosti tunnelmaan: paahteisen kuuma asunto, jossa pärjää parhaiten alasti. Ihmisä tulee ja menee - hissi tuo mukanaan aina uusia yllätyksiä ihmisten muodossa. Amerikanvenäläisten yhteisö on tiivis. Asunnon keskushahmona on vääjämättä kuoleva Alik.

En ehkä silti ymmärtänyt paljoakaan, vaikkei kirjassa toisaalta ollut mitään vaikeaa. Tiedättekö tunteen? Neuvostoliiton kuolema ajoittuu samaan aikaan Alikin kuoleman kanssa, mutta puhuuko kirjailija siis siitä? Hauksinta ovat kirjassa todella nuo hautajaiset ja se, miten amerikassa asuvat venäläiset voivat tarkastella omaa kulttuuriperimäänsä ja maataan hieman ulkopuolelta.

Yksittäisiä hienoja kohtia oli useampia, tämä yksi:
"Tämä maa (Amerikka) vihasi kärsimystä. Se torjui kärsimyksen olemassaolon, salli sen vain yksittäistapauksessa joka vaati välitöntä asiaan puuttumista.(...) Tätä Fiman oli venäläisillä aivoillaan vaikea käsittää. Hänet kasvattanut maa rakasti ja arvosti kärsimystä, jopa sai siitä ravintoa; kärsimykset kasvattivat, tekivät aikuiseksi, viisaammaksi..."

TOISAALLA: Yksi ainoa (?) arvio löytyy blogistaniasta - Marissa ystävällisesti vinkkasi bloginsa perusteelliseen postaukseen. Muista suomennoksista, Naisten valheet ja Medeia ja hänen lapsensa, löytyy ueampia arvioita (linkit vievät Sallan lukupäiväkirjan ja Järjellä tunteella -blogien postauksiin).

TÄHDET:
+ + +

Philip Pullman: Rehti mies Jeesus & kiero mieli Kristus

Philip Pullman: Rehti mies Jeesus & kiero mieli Kristus
Englanti 2010 (suom. 2012)
Tammi 174s.

MIKSI?: Jeesus -teema ja kirjailija kiinnostivat.

MISTÄ?: Arvostelukappale kustantajalta, kiitos!

LYHYESTI: Jeesus ja kaksoisveli Kristus muuttavat historiaa väärinymmärryksillä ja valehtelulla.

FIILIS: Mitähän tästä voisi sanoa niin, ettei joutuisi hirvittävästi puolustautumaan? Minä olen luullut kestäväni kirjoja,jotka ovat hyvinkin kriittisiä kristinuskoa kohtaan. Kirjoissa pitää voida kyseenalaistaa ja kääntää asioita päälaelleen.

Pullmanin kirjasta tekee ikävän se, että hänellä on tarkka missio. Tämä on osoittaa kristinuskon hölmöys, julistaa kritillisen kirkon epäonnistumista ja purkaa omaa uskonpettymystään Hän selvittää nämä asiat lukijalle vasta jälkipuheessa, mutta niitä ei suinkaan piilotettu rivien väliin kirjassa. Pullman lainaa paljon tekstiä suoraan Raamatusta. Lyhyestä kirjasta  n.60% on suoria Raamatuntekstejä. Minua alkoi surettaa tämä alkuperäisten tekstien vääristyminen, nuo kertomukset ovat minulle sen verran rakkaita ja tärkeitä.

Seli seli, mutta kirja oli myös sisällöltään pettymys. Tarina jää tosi vajaaksi. Se sisältää ainoastaan idean, että Jeesuksella on kaksoisveli Kristus. Kristus jää taustalle ja kirjoittaa kuulopuheita Jeesuksen sanomisista ja teoista. Näille kaikille löytyy maanläheinen selitys, väärinymmärrys tai sitten tarinaa parantemalla niistä saa paremman.

Pullman on nähnyt toki runsaasti vaivaa evankeilumien läpikäymiseen ja tarinoiden taivutteluun mieluisikseen. Teologille kirjassa riitti myös jonkin verran hauskoja huomiota (Mistä evankeilumista kertomus on otettu tai miten niitä on yhdistelty? Kuka puhuu Johanneksen evankeliumin äänellä? Miten kertomuksia on muutettu? jne.) Mutta Pullman ei ole teologi, eikä hän tässä kirjassa pääse näyttämään taitojaan myöskään kirjailijana. Kirjassa on muutama kohta, jotka erityisesti pomppaavat tarinasta täysin irrallisina. Näissä ruoditaan mm. kirkkoa instituutiona.

YHTEENVETO: Tämä ei mielestäni ole romaani vaan henkilökohtaisen ateisimin (/materialismin?) ja kirkkokritiikin pamfletti. Minusta se on sääli, sillä tarinan alkuastelman idean on tosi kutkuttava.

TOISAALLA:
Hanna
Jori
Elma Ilona
Kirjavinkit
Jarkko Tontti

TÄHDET:
+ + (+)

Paul Auster: Sunset Park

Paul Auster: Sunset Park
Yhdysvallat 2010 (suom.2011)
Tammi 353s.
Keltainen kirjasto

MIKSI?: Auster kuuluu muutamien häneltä lukemiensa kirjojen perusteella suosikkeihini. Sattumuksia Brooklynissä ja Invisible
(Näkymätön) ovat hyviä kirjoja. Sunset Park sai yhden äänen Vuoden käännöskirja (Globalia) - listauksessa.

MISTÄ?: Kirjastosta

LYHYESTI: Perheeltään kadonnut 3-kymppinen Miles palaa takaisin New Yorkiin ja perheeseenkin.

FIILIS: Ensimmäiset 115 sivua olin aivan ihastuksissani. Miksi olen ollut taas  lukematta näin kauan Austeria? Intensiivisyys, viimeistellyn harkitut ilmaisut ja ihmissuhteiden tarkkanäköinen kuvaus ovat omaa luokkaansa.

Sitten tuli pitkä pätkä jotakin elokuva-analyysia ja päästiin baseballiin, taidepläjäyksiin ja PEN-buffiin. Flow katosi. Kesti kauan ennen kuin palasin lukemaan loppuun. Lisäksi se intensiivisyys, joka vetosi, alkoi jossain kohtaa uuvuttaa. Jokainen sivu on niin täysi; täynnä sanoja, täynnä ilmaisuja ja täynnä ajatuksia.

Päähenkilö on hieman alle 30-vuotias Miles, joka on lähtenyt kodistaan 7 vuotta aiemmin. Kirja sijoittuu vuoteen 2008, talousvaikeuksien värittämään Amerikkaan. Kerrotaan Milesista, hänen vanhemmistaan, liian nuoresta tyttöystävästään, ystävistä, talon valtauksesta, epäonnistuneista rakkauksista, jälleennäkemisestä. Ehkä tarina hajoaa liikaa, enkä ihan ymmärrä mihin pyritään? Miles jää etäiseksi, kaikki tuntuvat rakastavan häntä, mutta minulle ei selvinnyt miksi?

Kirja oli siis lopulta pettymys. Ehkä minä olin vain liian epäkultturelli lukemaan tätä? Ihmissuhteet kiinnostivat ja niissä Auster onkin parhaimmillaan.

TOISAALLA:
 Kirjavinkit "ei ehkä parasta Austeria, mutta suositeltavaa"
Saso - "ei parasta Austeria, mutta mies osaa kirjoitta!"
Opuscolo - " tuntuu haikealta että nykyhetkeni kirjan kanssa päättyy. Se oli hyvä ja onnellinen hetki"
Onko muilla, vinkatkaa!

TÄHDET:
+ + + (+)

Maarit Verronen: Vanhat kuviot

Maarit Verronen: Vanhat kuviot
Suomi 2012
Tammi, 185 sivua

GENRE: Novelleja

MIKSI?: Susan suosituksesta! Arvio oli niin hieno, että kirja pomppasi lukupinoni ensimmäiseksi.

MISTÄ?: Kirjaston uutuushylly, ainainen aarreaittani.

TIIVISTETTYNÄ: "Vähän hämmentyneenä hän ajatteli, että koko juttu oli kuin tandemhyppy: siinä ei ollut kovin paljon järkeä, eikä siitä seurannut mitään merkittävää. Mutta se vain piti tehdä, ja jälkeenpäinkin tuntui siltä, että oli sentään kannattanut."

FIILIS: Ymmärrän Susan ihastuksen ja ihmettelin, miksi en ole lukenut Verrosta aikaisemmin? Kirjailijan ulkonäkö oli tuttu, joten olen sentään jotenkin kartalla, että tämmöinen kirjailija on olemassa. Eikä mikään ihme, kirjan sisäsivulla on mainittu 18 hänen kirjoittamaansa teosta!

Kirja koostuu kovin eri mittaisista ja eri maisemiin sijoittuvista novelleista. Pidin eniten ensimmäisestä osasta, jossa liikutaan selävsti tutussa maisemassa, mutta erityisellä koukulla. Kirjan niminovelli on pitkä, 60-sivuinen raju kertomus toimittajista paikassa, jossa julmuus on normi.

Jäin pohtimaan motiiveja tarinoiden siirtämiseen "kaukaisiin maihin". Oliko tarkoitus sanoittaa maailman pahuutta vai mahdollistaa erilaisesta pahuudesta kertominen? Ahdistuin, ja se varmasti kertoo Verrosen taidosta vähäeleisen nopeasti tuoda lukija henkilöiden ja tapahtumien keskelle, osalliseksi tarinasta.

Tarinat koukuttivat ja veivät mukanaan. Kirjalija hallitsee hienosti sekä lyhyet, muutaman sivun novellit kuin pidemmätkin kokonaisuudet. Suurimmasta osasta olisin halunnut kuulla lisää. Ihailen erityisesti taitoa piirtää niin eläviä henkilöhahmoja oudoissa tapahtumissa niin mieleenpainuvasti, että edelleen muistelen heitä. Käänteet ovat yllättäviä ja nopeita, aivan kuin novellissa pitääkin.

KANSI: Ilman suositusta en koskaan tarttuisi kirjaan, jossa on kyseinen kansi. Less would be so much more.

TOISAALLA: Susan lisäksi  Jori kehui kirjan suoraviivaisuutta ja jujuja. Valopolulla kirjasta löydettiin hiljaista huumoria rankoista aiheista huolimatta (samaa mieltä!) Myös Kirjavinkeistä löytyy arvio.

TÄHDET:
+ + + +

Linnut LUMEN VALOSSA

LINNUT LUMEN VALOSSA
Tekijät: Arto Juvonen, Tomi Muukkonen, Jari Peltomäki ja Markus Varesvuo
Valokuvakirja, 190s.
Tammi, 2011

LYHYESTI: W-A-U!

FIILIS: Tämän täytyy olla parasta kirjablogeissa: näkee Leenan blogissa esittelyn kirjasta, joka ei juurikaan kiinnosta. Näkee kirjan kirjastossa ja alkaa selata sitä. Tuo kirjan kotiin ja on täysin lumoutunut.

Harva kirja tekee fania sekä äidistä että tyttärestä. Olemme opetelleet lintujen nimiä, valikoineet suosikkilintuja, hassuimpia nimiä ja tietysti suosikkikuvia. Kuvat ovat herättäneet ihastusta ja säikähdystä. Ne ovat myös yllättäneet. Useammalla katselukerralla kuvissa myös näkee eri asioita.

Kirjan aihe, siis linnut lumimaisemassa, ei tavallisesti innostaisi. Lumesta ja erityisesti talvisesta valosta pidän valtavasti. Kuvat ovat uskomattoman upeita. Lukujen nimistä voi jonkin verran päätellä sisältöä. Sisällyksestä löytyy höyhensarja (miten söpöjä pikkulintuja), siivet, valo, pedot, sula, valkoista ja mustaa jne. En osaa edes nimetä suosikkia, mutta siivet- ja valo- lukujen kuvat jäivät aivan erityisesti mieleen.

Me ollaan maailman surkeimpia lintubogareita. Tyttäreni huolenaiheena olikin onko kirjassa talitinttiä, koska se taitaa olla ainoa lintu jonka hän tunnistaa. Tai siis tunnisti ennen tätä kirjaa. Odotus palkittiin. Ja äitikin oppi aika monta uutta lajia. Uusikisi suosikeiksi nousi lunni ja kuukkeli.

Pakko vielä mainita pöllöt. Minulla on joku erityinen pöllöihastus meneillään. Miten uskomaton katse onkaan tunturipöllöllä?! 

Kuva on kirjasta, mutta se on kopioitu täältä.

Aivan mielettömän upea kirja! Tämän haluaisin ehdottomasti myös itselleni kotiin. 

Lopussa on kuvaajien "päiväkirja"merkintöjä kuvausreissuilta, niitä on mukava lukea.

Esipuheessa muistutetaan ilmastonmuutoksesta, joka on uhkana näille talvilinnuillekin.

MUUTA: Tekijöiden ylläpitämällä lintukuva-sivustolla on paljon kuva-  (ja ääni-) materiaalia, kannattaa tsekata!

TÄHDET:

+ + + + +

----------------------

Minulla on pahanlaatuinen lukutoukan keskittymishäiriö. Kaikenlaisia muuttujia on ollut muutenkin, surua ja aloittelevan freelanseeraajan ajankäyttöongelmia. Olen aloittanut loputtoman määrän kirjoja enkä saa yhtäkään loppuun!! Mutta kyllä niistä tänne yksi kerrallaan sitten kirjoittelen, ajallaan. 

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (A Visit from the Goon Squad)

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (A Visit from the Goon Squad)
Yhdysvallat 2010
Ilmestyy huhtikuussa 2012 Tammen keltaisessa kirjastossa, 400 sivua

GENRE: Tämä ei ole romaani, eikä se ole novellikokoelma, vaan jotain siltä väliltä. Luvut toimivat itsenäisesti ja yhdessä.

LYHYESTI: Tätä on mahdotonta tiivistää, mutta teoksessa esiintyy joukko ihmisiä menneen ja tulevan risteyskohdissa.

FIILIS: Kirja ei todellakaan päästä lukijaa helpolla. Voi olla, että englannin haastavuus vaikutti, mutta kyllä tässä riittää pureskeltavaa suomeksikin. Suomentaja Heikki Karjalainen saa panna parastaan.

“I'm always happy," Sasha said. "Sometimes I just forget.”

Ensimmäinen luku on parhaita koskaan lukemiani. Se kertoo varastamisongelmaisesta Sashasta, joka keskustelee terapeuttinsa kanssa. Luin kirjan alun kolme kertaa. Osittain siksi, että se oli niin hyvä, mutta myös siksi, että putosin niin kolahtaen kärryiltä. Kun putoamis-kiipeämis - kierteeseen tottui, kirjasta tuli nautinnollinen ja äärimmäisen kiinnostava.

Kirjassa mennään 70- luvun punk -San Fransiscosta 2020- luvun New Yorkiin. Eikä mitenkään lineaarisesti, sen voin vakuuttaa. On kokaiinihuuruinen levytuottaja Lou, josta tulee Bennien mentori. Benniestä tulee myös tuottaja, joka palkkaa Sashan sihteerikseen. Heidän tuntemansa ja kohtaamansa ihmiset kertovat kukin vuorollaan oman osansa tarinaa eri paikoista ja vuosista. Yksi luku on kokonaan Power Point- esityksen muodossa. Ei uskoisi, että se on yksi koskettavimpia koko kirjassa.

Egan ei kaihda vakavia ja rankkoja aiheita. Hän tavoittaa yllättävän keveyden vaikeissakin teemoissa lyömättä leikiksi. Toki ilmassa leijuu jonkinlainen sarkasmin tuoksu, miksi onkin mahdoton määritellä onko tämä sukupolvi- ja kasvamiskertomus vai ihan vaan kokeellinen tutkielma. Onnistunut se joka tapauksessa on. Kirja jättää taatusti lukijan pään pyörälle ja painaa hahmot mieleen. Kieli ja kerronta saavat vuorottain huokailemaan ihastuksesta, jännityksestä ja turhautumisesta. Rakenteessa on jotain samaa kuin Valtosen Vesiseinässä.

Rakastin Eganin The Keep -kirjaa (linkitän myöhemmin, löydät haulla). Se oli mahtava ja vaikka tämä on suomennettu ja voittanut palkintoja, niin pidin silti siitä enemmän. Ihmettelen miten erilaisia kirjat ovat!

MUUTA: Kirja voitti Pulizerin. Teos jakaa selvästi mielipiteitä ja ymmärrän kyllä miksi, niin erilainen se on. En malta odottaa, että muut bloggajat lukevat tämän!

“Happened as I listened: I felt pain. Not in my head, not in my arm, not in my leg; everywhere at once. I told myself there was no difference between being “inside” and being “outside,” that it all came down to X’s and O’s that could be acquired in any number of different ways, but the pain increased to a point where I thought I might collapse, and I limped away.”

TÄHDET:
+ + + +

(arvio tehty iPadillä ja tekstinkäsittely on nyt sit tämmöstä säätöä)

uusi kirjavuosi 2012 ja remppaa

Lupasin joskus kuvia remontista ja/tai uudesta kodista. Reilu kuukausi sitten sama näkymä oli tällainen: 

Tyttären huoneesta:

Oi ihanuus! Tässä sitä on joululahjaa kerrakseen.

Ensi vuoden kirjoista olen jaksanut innostua toistaiseksi huonosti. Tuntuu, että tältä syksyltäkin on vielä monta hienoa kirjaa lukematta ja vanhemmissakin. Ja omassa hyllyssäkin riittäisi.

Minulta jää aina vaikka mitä bongaamatta joka tapauksessa, enkä ole kovinkaan perillä mitä kannattaisi lukea - sitä vartenhan on blogit, että voi lukea muiden löytöjä! Suomalaiset  esikoiset myös kiinnostaa, vaikka en niitä osaa tähän listatakaan. Mutta ehdottomat Tapaukset tässä:

Gummerus:

David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali
Elif Shafak: Kirottu Istanbul
jo luettuna Rosamund Lupton: Sister, jota suosittelen ehdottomasti!

Tammi

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys 

Yiyun Li: Kultapoika, Smaragdityttö

Philip Pullman: Rehti mies Jeesus ja kiero mieli Kristus
Avain: 
Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua

Lina Ben Mhenni: Tunisialainen tyttö

Otava: 

Carita Forsgren: Perintö

Olga Tokarczuk: Vaeltajat

Kirjapaja:

Liisa Väisänen: Hitaasti hyvä tulee

Hannele Huovi: Ihme juttu! (lasten runot)

Lisää kustantamoja myöhemmin!

Lahjavinkit lastenkirjoista

Uskaltaisin väittää, että meillä luetaan lastenkirjoja yli 100 vuodessa. Määrä on nyt vähentynyt, koska luetaan pidempiä kirjoja - toisaalta taas emme enää lue uudestaan samoja niin paljon. Yleinen mielipiteeni kirjastosta haja-ammunnalla löydettävistä lastenkirjoista on jokseenkin tympeä. Monet ovat pettymyksiä, mutta vielä suurempi joukko on sellaisia "ihan ok"-kirjoja, joita en muista lainkaan kirjan sulkemisen jälkeen. Monesti käy niinkin, että tytär innostuu kovasti kirjasta, josta äiti ei. Nyt kun 6v jaksaa jo keskittyä pidempiin kokonaisuuksiin, on ihanaa kun voidaan lukea klassikoita - niitä joita itsekin rakastan. Tällä hetkellä menossa onihana Eemeli, jonka mieheni on saanut joululahjaksi 7-vuotiaana joskus 70-luvulla.

Muutamia poimintoja niistä helmistä, jotka ovat jääneet positiivisinä yllätyksiä mieleen. Ykköspalkinto menee Lumiprinsessa- kirjalle.
Emily Hawkins & Lisa Evans: Lumiprinsessa. 32 sivua.  Suom. 2011 WSOY

Kirja on valtavan kaunis ja yksityiskohtainen taideteos. Sen tarina on myös jännittävä ja perinteisyydessäänkin raikas. Jokaisen prinsessan unelmakirja, josta voit lukea Katjan hienon arvio täältä.

Tykkäsin myös Hannu Hirvonen ja Pia Sakki: Rakastunut krokotiili- kirjasta. (2011 Tammi. 76 sivua.) Teos johdatteli uskomattoman hauskoihin keskusteluihin meidän perheessä. Aiheena on siis rakastuminen ja ihastuminen. R- kirjan on meillä opittu jo kauan sitten ja sen hokeminen ehkä vähän rassasi, mutta toistaalta se alkoin jo jossain kohtaa naurattaakin. Kirja voisi sopia parhaiten varhaisnuorelle. Tästä arvioita ainakin  Katjalla, Paulallaja Turun Sanomissa.

Jättitytöstä ja Pirhosesta kirjoitin täällä ja kirja oli hieno! Hannele Huovi ja Kristiina Louhi ovat pistäneet parastaan.

Omalle tyttärelleni paketoin Grimmin satuaarteista ilmestyneen uuden painoksen. (283 sivua, WSOY) Kirja sisältää monta klassikkosatua ja kuvitus näyttää runsaalta ja kauniilta.

Meillä tykätään myös Tatu ja Patu- ja Veera -kirjoista (huono saatavuus kirjastossa on iso miinus), Minttu- kirjoista, Siiri- kirjoista, Herra Hakkaraisista ja ja. Nyt huomaan, että aika moni kirja kuitenkin ansaitsi maininnan. Muistattehan tämän Peppi Pitkätossun ja Prinsessan vailla valtakuntaa! (Jos klikkaat tämän postauksen tunnistetta lastenkirjat, löydät vanhempia kirjoja ajalta jolloin jaksoin tehdä enemmän lastenkirjoja.)

Ally Condie: Matched (Tarkoitettu)

Ally Condie: Matched (Tarkoitettu)
Yhdysvallat 2010 (suom.2011)
380 sivua. Tammi
Kindle edition

MIKSI?: Miten ihmeessä tämä oli mennyt minulta ohi? Löytyy jo suomeksikin. Puolisalainen mieltymykseni Nälkäpeli-trilogiaan sai kilpailijan.

GENRE: Nuoriso-scifiä(?), mutta en alkaisi lokeroimaan.

LYHYESTI: Täydellisessä yhteiskunnassa alkaa kyllästyttää.

FIILIS: Mahtavaa! Huomaan, että vaikka arvostan eniten kirjoissa kieltä ja tarinaa, en myöskään voi vastustaa hienosti rakennettua ajatusleikkiä. Aikuuisuuden kynnyksellä olevan Cassian elämä Yhteiskunnassa (Society) on laskettu todennäköisyyksien ja tutkimusten mukaisesti täydelliseksi. Kaikkien asukkaiden ruoka-annoksien kalori- ja vitamiinimäärä on optimaalinen, 17-vuotiaana heille annetaan yhteensopiva aviopuoliso ja 80-vuotiaana vuorossa on "hyvä kuolema". Informaation ylikuorimituskin on ratkaistu; on mm. 100 laulua, 100 runoa ja 100 historiallista tapahtumaa, jotka on säästetty kertomaan menneisyydestä. (Yhteiskunnan asukkaat eivät luo uutta.)

Kirja leikkii melkeinpä julman osuvasti vapaan tahdon ongelmalla. Yhteiskunnassa asukkaille pyritään antamaan juuri sen verran valinnanvaraa, että illuusio valinnasta säilyisi ja ihmiset pysyisivät tyytyväisenä. Miksi haluta pois täydellisesti suunnitellusta elämästä? Jos teet jotain kaavasta poikkeavaa, sillekin on laskettu todennäköisyys jo valmiiksi. Ihmisten analyyttisten luonnekuvausten perusteella voi ainakin näennäisesti perustella kaiken, myös vastustuksen. Uniakin monitoroidaan. Loppujen lopuksi kontrolli on kaikenkattavaa ja ahdistavaa. Onko pakotietä? Onko kuitenkin turvallisempaa pysyä hyvässä ja ennaltaarvattavassa elämässä?

Tarina ei sinällään yllätä, vaikka Condie kuljetti tarinaa monesti eri suuntaan kuin olisin kuvitellut. On kaksi poikaa, on kapina. Kuten sanottu, kirjan yhteiskuntarankennelma innosti enemmän kuin juoni, mutta kyllä tarinakin kantaa. Cassien taistelu alkaa isoisältä saadusta runosta. Sanat ovat olemassa hänelle, eikä niitä voi ottaa pois, niissä on valtaa.

Kirjan ahmaisee nopeasti, siinä on imua. Suosittelen joululahjaksi teineille ja miksei vanhemmillekin. Loistava kepeäksi välipalaksi. Nälkäpeliin verrattuna kirja on paljon kiltimpi. Meidän perheessä tästä on myös saatu lukuisia keskusteluja aikaan - kuinka paljon meillä loppujen lopuksi on vapautta valita?

MUUTA: Hieno kansi, eikö? Ihanaa, ettei sitä ole alettu muuttamaan alkuperäisestä. Seuraava osa Crossed, ilmestyy Yhdysvalloissa ensi tiistaina ja olen ennakkotilannut sen latautumaan Kindleeni silloin.

TOISALLA:
 HS
KSML 
Katinkan kirjasto
Vinttikammarissa
kirjakissan luetut

TÄHDET:
+ + + + (+ )

Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka

Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka
Suomi 2011
237 sivua, Tammi

MIKSI?: Että tietäisin. Ja vähän uteliaisuudestakin. Blogisavujen johdattelemana.

LYHYESTI: Yhden parin (pitkä) tie äidiksi ja isäksi.

FIILIS: Tällaisia omaelämänkerrallisia päiväkirjakirjoja on melkeinpä mahdoton arvioida. Ainakaan näin onnistuneita ja koskettavia. On tärkeää, että näitä kirjoitetaan. Että tämä on kirjoitettu. Hotkaisin kirjan eilen. Itkin, nauroin ja kauhistelin.

Kirjan rehellisyys saa kiitolliselle mielelle. Pihlajaniemi jakaa omat tunteensa ja koko adoptioprosessin kaunistelematta ja silti kauniisti. Monesti en voinut uskoa: onko joku voinut oikeasti sanoa noin tyhmästi? Ystävät ja läheiset möläyttelee jatkuvasti sammakoita?! Ja heti perään pelästyin - mitähän sanoin tuttavalleni kun kuulin adoptiosta ensi kerran? Kuinkahan monta kertaa olen kysynyt tyhmiä, satuttanut? Kirja haastaa paitsi omat ajatukset adoptiosta niin myös vanhemmuudesta. Kaikki lapsen odotukseen ja vanhemmuuteen liittyvät kysymykset ovat jollain tapaa läsnä jokaisen äidin (ja isän) arjessa. Biologisten lasten kanssa niitä ei vaan joudu selittelemään viranomaisille tai kirjoittamaan lomakkeille.

Kirja pysyy tiukasti adoptioaiheessa. Siitä mikä tie kuljettiin ennen tätä matkaa mainitaan vain sivulauseessa. Odotuksen pitkittyessä lukijakin vähän turhautuu kirjailijan mukana: mitään ei tapahdu!! Joko seuraavalla sivulla vihdoin?

(Ja vaikka se ei ole ollenkaan sama, niin minäkin olen kirjoittanut kirjeitä lapselleni, sille jota en vielä tuntenut ja jota niin kovasti odotin. Joka oli jo läsnä. Minunkin odotukseni kesti yli viisi vuotta. Se sanoinkuvaamaton ilo ja kiitollisuus on sitten ehkä eniten sama, minun lapseni! Minun oma lapseni! Se asuu meillä, se on vihdoin täällä!)

Niisk!

MUUTA: Kirja perustuu osiltaan blogiteksteihin. Blogissa eletäänkin nyt uutta odotusta. Kirjasta tuli mieleen Ihmeet tapahtuvat muille lapsettomuuspäiväkirja. Muita aiheeseen liittyviä kirjoja tunnisteilla adoptio ja lapsettomuus.

TOISAALLA: mm.
Ilse
Susa
Maria

TÄHTIÄ:
+ + + + (+)
(Vetäisin turpaan, jos joku antaisi tähtiä minun elämälleni. Tämän kirjalliset ansiot ovat kuitenkin niin ilmeiset, että kirja on tähtensä ansainnut.)

Daniel Kehlmann: Maine

 Daniel Kehlmann: Maine
Saksa 2009 (suom.2011)
176 sivua

MIKSI?: Poimin epäileväisenä uutuushyllystä. Erittäin onnistunut kansi.

LYHYESTI: Jos yrität väittää, että romaanihenkilö on vähemmän olemassa kuin sinä, niin tämän luettuasi et ole enää ihan varma asiasta.

FIILIS: Tätä on odotettu. Kirjaa, joka on vaan mahtava. Kehlmann kysyy kirjassaan pohjimmaisia eksitenssifilosofisia kysymyksiä äärimmäisen taitavasti, yhtä aikaa vakavasti ja leikitellen. Ihastuin todella. Esillä on myös julkisen ja yksityisen veteenpiiretty viiva sekä julkisuuden kaipuu ja taakka. Mistä tietää, että tämä on todella minun elämäni? Jos katoan, niin keneksi muutun? Kenen tarinaa kerron? Kuka minä olen ja miksi?

Maine on eräänlainen novellikokoelma, jonka hahmot liittyvät toisiinsa arvaamattomalla tavalla. Mukana on myös kirjailija, jonka romaanihahmot keskustelevat kirjailijan kanssa taitavasti. Yritin valita suosikkiani novelleista, mutta pidin kaikista. Tarinat ovat silti keskenään kovin erillaisia. Ehkäpä paras on kuitenkin "Rosalie lähtee kuolemaan". Mutta voisin luetella myös muut 8 novellia. Miguel Auristos Blancos meni henkilönä ironian puolelle ja nauratti synkkyydestään huolimatta (muistutti kovasti Coelhoa). Monista henkilöistä olisin halunnut kuulla lisää ja jäin pohtimaan mitä sitten tapahtui. Todellisista ja keksityistä. "Keskustelupuheenvuoro" taas on kirjailijan kielellinen taidonnäyte (ja samalla myös suomentajan).

Vaikka Kehlmann kysyy syviä kysymyksiä, hänen tekstinsä ja tarinansa vievät mukanaan. Hahmot ovat kiinnostavia ja käänteet yllättäviä. Lukekaa tämä. Ehdottomasti. Ainakin jos kiinnostut identiteettin ja olemassaolon kysymyksistä taidokkaassa kaunokirjallisessa muodossa.

MUUTA: Kirjailijan kuva löytyy takakannelta: tuo saksalaisen kirjallisuuden supertähti katsoo silmiini vakavasti. Minua nauratti, kun kuva on jotenkin niin KIRJAILIJAN näköinen. Onkohan se edes hänen kuvansa? Kehlmannilta on suomennettu myös toinen romaani Maailman mittaajat. Lukupinon jatkeeksi päätyy sekin.

TOISAALLA:
Hanna
Pienen mökin emäntä
Umami-sivusto/Ville (täällä voit osallistua arvontaan ja voittaa kirjan itsellesi)
Kirjavinkit


TÄHDET:
+ + + + +

Peter Franzén: Tumman veden päällä

Peter Franzen: Tumman veden päällä
Suomi 2010
320 sivua, Tammi


MIKSI?: Tämä on ollut minulla lainassa kolme(!) kertaa, mutta nyt vasta sain luettua. Moni on kehunut ja ollut positiivisesti yllättynyt.

LYHYESTI: Tuokiokuvia lapsuudesta, jossa tapahtui ikäviäkin  asioita.

FIILIS: Franzenin vahvuus kirjailija on ehdottomasti tuoda esiin pieniä yksityiskohtia niin elävästi, että lukija taatusti näkee, kuulee ja haistaa tapahtumat. Monesti lukija voi myös kulkeutua omiin muistoihinsa. Pienet yksityiskohdat kantavat romaania, jossa kerrotaan välähdyksiä lapsuudesta, lapsen näkökulmasta. Yhä uudelleen lukija havahtuu siihen, miten hassuilta ja kummallisilta monet aikuisten tekemiset ja sanomiset näyttävät. Pahimmassa tapauksessa aikuisten keskinäiset suhteet ja välienselvittelyt saavat myös aikaan äärimmäistä pelkoa. Väkivalta, ryyppääminen ja pakeneminen on lapsen kannalta sietämätöntä, mutta paljoakaan ei voi tehdä tilannetta muuttaakseen. Tarina kerrotaan tässä romaanissa pikku hiljaa ja rivien välistä, lukijaa aliarvioimatta.

Ehkä odotukseni olivat nousseet monien kehujen myötä kohtuuttomiksi ja siksi kirja oli lopulta pieni pettymys. Kunniaa romaanille voi kuitenkin antaa taitavana ja rehellisenä lapsuuskuvauksena sekä ansiokkaana esikoisteoksena. Nähtäväksi jää, mihin suuntaan Franzen lähtee kirjailijana käytettyään lapsuusmuistojaan tähän romaaniin.

Väkisin tätä vertaa moneen  "kurja lapsuus" - kirjaan (linkistä muutamaan vinkkiin). Franzenin kirja poikkeaa näistä, sillä hänen muistoistaan jää kaikessa karuudessaan pitkälti positiivinen kuva, vaikka eihän kenenkään lapsen pitäisi kokea sitä mitä pikku-Pete. 

Kirjasta on kirjoitettu tosi monessa blogissa, kurkkaa esim. lumiomena, kirjapeto ja rakkaus on koira helvetistä.

TÄHDET:
+ + + (+)

Junichiro Tanizaki: Avain

Junichiro Tanizaki: Avain
Japani 1956
141 sivua 
Tammi


LYHYESTI: Japanilaisen avioparin elämä menee erittäin kieroutuneeksi.


MIKSI: Lukupiirin tammikuun kirja.


FIILIS: Ohjaan kurkkaamaan tuolta lukupiiristä arviota ja keskustelua. Kirja herättää paljon ajatuksia: se on monella tapaa todella kiero ja julma, samalla myös hämmentävä ja sisältää eroottista jännitettä. Kaikki hahmot ovat varsin vastenmielisiä. Päiväkirjamuotoon kirjoitettuna salaisuuksiin tulee koukkua ja oli pakko selvittää miten avioparille lopulta käy. Kummallisinta ehkä on, että kirja on ilmestynyt 50-luvun Japanissa. Minun Japanin kirjallisuuden tai kulttuurinkaan tuntemukseni on aika olematonta ja tämä oli tutustumiseen varsin kummallinen aloitus. Mutta katso lisää lukupiiristä...

TÄHDET: 
+ + +

Alice Munro: Liian paljon onnea

Alice Munro: Liian paljon onnea
Kanada, 2009
365 sivua

MIKSI?: Ihastuin Munroon todella aikaisemmin tänä vuonna kun luin novellikokoelman Karkulainen. Halusin tämän uutuuden käsiini ehdottomasti.

LYHYESTI: Novelleissa liikutaan skandaalilehdistöaiheissa, mutta niin hienosti ihmisiin keskittyen, ettei kirjailijaa voi mitenkään syyttää "myyvien" aiheiden valinnasta.

FIILIS: Ensimmäisen novellin luin melko järkyttyneenä. Sen aihe oli kauhea, mutta silti vangitseva. Yöllä näin vielä kamalaa painajaista, joka mukaili novellin aihepiiriä. En taida muistaa, milloin kirja olisi aiheuttanut pahan unen. Jatkoin silti ahneesti ja aiheetkin hieman lempenivät.

Aiheet vaihtelevat kirjassa, mutta jokainen yksittäinen novelli luo hienon ja eheän kokonaisuuden. Tarinoiden nopeasti luotu jännite ja tapahtumat riittävät itsellään hienosti. Yksi suosikeistani, "Vapaat radikaalit", saa jopa jännityskertomuksen piirteitä. Munron taito ja kirjoittamisen hienous on kuitenkin toisaalla. Novelleiden ihmiset ovat tavallisia, keitä vaan, ja heille sattuu aivan tavallisia asioita. Heidän havainnointinsa, ristiriitansa ja ajatuksensa tulevat lukijan iholle. Näissä tarinoissa jokin hetki muuttaa koko elämän. Joskus se hetki menee päähenkilöltäkin ohitse. Kieli on riisuttu kaikesta ylimääräisestä, kuten myös kerronta.

Monet novelleista jäävät elämään mieleen. Toisista toki löytää jotain enemmän kuin toisista. Minä löydän joistain lauseistakin taikaa. Novellin päätöslauseena on aivan uskomattoman voimallista kirjoittaa: Minusta tuli aikuinen, ja vanha.

Kirjan niminovelli, Liian paljon onnea, poikkeaa jotenkin kaikista muista. Se on sijoitettu viimeiseksi ja sisälsi ensimmäisen Munro pettymykseni. En vain päässyt siihen enää mukaan, vaikka olin todella pitänyt kirjasta.

LAINAUS:

"Pitkän aikaa menneisyyden karistaa harteiltaan helposti ja jotenkin automaattisesti, kunnolla. Tapahtumat eivät katoa, ne vain muuttuvat merkityksettömiksi. Mutta sitten tulee käännekohta, jolloin kaikki se mikä on kertaalleen koettu ja tehty nousee pintaan tuoreena ja huomiota hakien, ja asioille pitäisi tehdä jotain, vaikka on selvä, ettei niille mitään mahda."

ERITYISTÄ: Munro täyttää alkavana vuonna 80 vuotta!?! Ihailen suuresti tällaisen terän säilymistä kirjoittamisessa. Munro kirjoittaa edelleen merkittävää tekstiä tarvitsematta menneitä meriittejä.

MUUTA: Munron, Lahirin ja muidenkin tänä vuonna lukemieni novellien myötä olen karistanut kaikki ennakkoluuloni novelleja kohtaan. Hyvä novellikokoelma voi olla aivan yhtä hyvä kuin romaani. Hyvän novellin kirjoittaminen on todella ihailtava taito.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Sami Hilvo: Viinakortti

Sami Hilvo: Viinakortti
 Suomi 2010
208 sivua

MIKSI?: Blogisuositusten perusteella.

LYHYESTI: Sota ja rakkaus ja isien "synnit".

FIILIS: Paljastan ensin tyhmyyteni ja naiviuteni: Minä en tiennyt mikä viinakortti on, paitsi ehkä varsin etäisesti (kun aloin keskustella tästä, minulle selvisi, että itsepalvelu Alko on varsin uusi asia?!). En ole myöskään  juuri tullut ajatelleeksi sotapoikien välisiä ihastumisia ja rakastumisia rintamalla. Mutta enemmän kuin historiallisen katsauksen, Hilvo kirjoittaa hienon tarinan. Kirjasta puhuessa täytyy tietysti mainita homoseksuaalinen suhde, mutta sen takaa näkyy mielestäni paljon muutakin.

Sukupolvien välinen yhteys hahmottuu jälkikäteen ja pojanpoika löytää isoisästä itsensä, lähes identtisen. Vaan ajat ovat muuttuneet ja silti on samaa. Keskimmäinen sukupolvi vaikenee kaikesta, jopa niin ettei lukijakaan pääse jyvälle kaikesta. On kai vaan parempi olla hiljaa.

Pidin kirjan rakenteesta, vaihtelusta nykyisen ja menneen välillä. Kieli on kaunista ja toimivaa. Jossain kohdin en aina ymmärtänyt kaikkea, mutta se häiritsi yllättävän vähän.

Aloin myös ajatella vaariani. Hän vietti armeijassa ja sodassa 6vuotta, "parhaat vuotensa". Millaista onkaan voinut olla ihan vain läheisyyden ja kosketuksen kaipuu kuoleman ympäröidessä, kaukana kotoa? Toivottavasti joku on pitänyt kädestä.

ERITYISTÄ: Tämä on esikoiskirja. Hilvon oma blogi löytyy täältä.

MUUTA: Varsin kehuvia arvioita löytyy esim.
Inahdus
Hesari
Kirjanurkkaus

TÄHDET:
+ + + +