Päivä 4: Pelon huone

Koskahan tulee taas copycat-kansikuvakilpailun aika, tässä on minun 30 sekunissa tehty versio :) (Hienoja kansia voi selata Amman blogista täältä.)

Vatsataudissa ja surkeana luin tuon Pelon huoneen loppuun. Se oli liian pelottava minulle, mutta ei sitä keskenkään voinut jättää.

Tässä taudissa keskittymiskyky ei riitä moneen sivuun kerrallaan. Olenkin aloittanut Tuula-Liina Variksen Maan päällä paikka yksi on, Juhani Ahon Papin tyttären sekä Henrik Andersenin Turvavyöhykeen. Viimeisin vei mennessään.

Karin Slaughter: Pelon huone
Ruotsi 2008
Tammi 496s.

LYHYESTI: Kolmelle nuorelle tapahtuu kammottavia asioita. Psykologinen jännäri kauhistuttaa ja pitää otteesaan, erityisesti kiinnostavien poliisihahmojen takia.

TOISAALLA: Susa suosittelee koko tuotantoa dekkareiden ystäville, kuten myös Leena Lumi.

DEKKARITÄHTIÄ:
+ + + (+)

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia
Yhdysvallat 2011 (suom.2012)
Otava 599s.

MIKSI?: Monen arvostamani lukijan suosittelema, (Globalialistauksessa sijalla 15). Lisäksi kirjaa on verrattu rakastamaani Franzenin Vapaus - romaaniin.

LYHYESTI: "Larry rakasti Mitcheliä, joka rakasti Madeleinea, joka rakasti Leonard Bankheadia."

MISTÄ?: Kirjaston uutuushylly.

"Kuka sinä luulet olevasi?"
"Ihminen joka tietää omakohtaisesti, kuinka houkuttelevaa voi olla kuvitella, että pystyy pelastamaan jonkun rakastamalla." 

FIILIS:  Ääh, en tiedä mitä sanoa. Odotin lähes koko ajan (600 sivua!), että kirja vihdoin alkaisi. En voinut uskoa, että koko Marriage Plot rakentuu kolmiodraamaan Madeleinen ympärillä opintojen päätösvaiheessa.

Kummallisinta on ulkopuolisuuden kokemus, vaikka olen elänyt itse tuon kaiken. Kirjailija vaikuttaa kiusaavan lukijaa kaikenlaisilla (sinällään kiinnostavilla) kirjallisuus- ja teologiaviiteillä. Kieli on sujuvaa, mutta jotenkin tavanomaista ja jokin tässä kaikessa vaikuttaa teeskentelyltä.

Kaikesta edellä mainitusta huolimatta jatkoin aina innolla lukemista. Tässä on paljon taitavaa ja terävää. Todellisinta ja siksi parasta on henkilöiden päänsisäinen elämä, dialogit ja yksityiskohtien kuvaus. Lukija istuu monesti kuin näytelmän katsomossa.

Tahra Madeleinen mekossa (se voi olla mitä tahansa), äiti, joka on aina oikeassa, varhain menetetty mahdollisuus ja epätoivoinen rakkaus - kaikki on jo sanottu, mutta silti Eugenides onnistuu sanomaan sen uudelleen.

"Mutta kuten kuka tahansa rakastunut ihminen, Madeleine uskoi, että hänen oma suhteensa oli erilainen kuin kaikki muut suhteet ja immuuni tyypillisille ongelmille."

TOISAALLA:
Ihana kaimani mielestä tämä oli täydellinen kirja: Ilseläja Lumiomenan Katjalle samoin.
Myös Susa antoi täydet pisteet.
Morre on ollut ehkä eniten minun kanssani samoilla linjoilla ja jäi laillani kaipaamaan "samaa henkeä kuin niissä 1800-luvun romaaneissa" ja inhosi loppua.

TÄHDET:
+ + + (+)

Atiq Rahimi: A Thousand Rooms of Dream and Fear

Atiq Rahimi: A Thousand Rooms of Dream and Fear
Afganistan/Ranska 2006
145s.

MIKSI?: Kannessa oli teksti: "This brilliant book cuts like a razor" - Nadeem Aslam ja itselleni taas Aslamin romaani Elävältä haudatut oli sellainen kirja, josta sanoisin samoin.

MISTÄ?: Kirjasto.

LYHYESTI: Nuori afgaanimies umpikujassa.

FIILIS: Kirja alkaa tilanteesta, jossa nuori mies ei tiedä näkeekö unta, onko helvetissä, onko menettänyt muistinsa, onko hänen silmänsä kiinni vai onko pimeää. Lisäksi joku poika kutsuu häntä isäkseen, vaikka hänellä ei ole lapsia.

Kirjan lukeminen saa alusta asti sykkeen nousemaan korkealle. Se ei johdu tapahtumista vaan tunnelmasta. Luvut ovat lyhyitä ja pomppivia, kestää aikansa että tilanne alkaa hahmottua sekä lukijalle että päähenkilö Farhadille.

Paljon jää varmasti länsimaiselta lukijalta ymmärtämättä. Historiallisesti kirja sijoittuu vuoteen 1979, jolloin Afganistanin sodassa oli juuri alkamassa Neuvostoliiton miehitysvaihe. Farhad päätyy yksinhuoltajaäidin kotiin, maassa jossa miehet eivät olisi saaneet nähdä naista saatikka viettää aikaa kaksin. Lisäksi tarina sisältää itämaista mystiikkaa ja viittauksia. 

Kirja on viiltävä kuin partakoneen terä. Ehkä lopulta intensiteetti vähän hälveni ja ymmärtämisen vaikeus hitusen turhautti. Mielenkiintoinen tuttavuus silti.

MUUTA: Kirjailijalta on suomenettu Kärsimysten musta kivi, joka ainakin Ankin blogiarvion perusteella vaikuttaa samantyyppiseltä tämän kanssa.

TÄHDET:
+ + + (+)

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Eve Hietamies: Tarhapäivä
Suomi 2012
Otava 447s.

MIKSI?: Yösyöttö (edellinen osa) oli genrensä suomalaista  parhaimmistoa.

LYHYESTI: Isän ja pojan talouteen saapuu myös tyttö.

FIILIS: Tällainen chick-lit tyyppinen kuvaus vanhemmuudesta ja tarhamaailmasta luonnistuu Hietamieheltä loistavasti.Jos edelliseen oli kerätty toimivasti kaikki hiekkalaatikkokliseet, niin tästä löytyy sitten vastaavat päiväkotijutut.

Edelleen pätee myös se, että jos ei liiemmälti välitä juonen realistisuudesta (ja pystyy hillitsemään ärtymyksen vahvoista sukupuolirooleista), niin kirjailija viihdyttää ihan mukavasti 450sivua, mikä on hieno suoritus. Samaistuin 5v. Paavon yh-isä Anttiin monin tavoin ja hänen elämänsä nauratti minua enemmän kuin omani.

TOISAALLA: Mari A. On tehnyt pitkän ja hienon koontipostauksen, jossa on sanottu kaikki tästä kirjasta.

TÄHDET:
+ + + (+)

Lauren Oliver: Pandemonium -rakkaus on kapinaa

Lauren Oliver: Pandemonium -rakkaus on kapinaa
Yhdysvallat 2012 (Suom.2012) 
WSOY, 295s.GENRE: Nuortenkirja, dystopia (2.osa). Sijoittuu Nälkäpeli ja Tarkoitettu - trilogioiden välimaastoon ja sopii hyvin näistä tykkääville. 

MIKSI?:  Luin tämän trilogian ensimmäisen osan (Delirium) maaliskuussa. Kai se täytyy lukea koko sarja. Alunperin viehätyin kirjailijan Kuin viimeistä päivää - romaanista.

Puhtaus on puoli ruoka. Detaljeissa turva. Metodissa onni.

FIILIS: Deliriumissa minua viehätti eniten sellaisen maailman kuvailu, jossa rakkaus on pahin kaikista sairauksista. Harmillista, ettei kakkososa tuo juurikaan uutta ajatusleikkiin. Tässä kirjassa ikävöidään rakkaita ja juoni täytyy monista action- pläjäyksistä. 

Lenan rakkauden kohde Alex on kuollut. Nyt hän joutuu selviytymään yksin yhteiskunnan ulkopuolella, tai onhan siellä muitakin jotka ovat menettäneet kaiken. Kirja tapahtuu kahdessa paikassa: silloin (korvessa) ja nyt (vastarintaliikkeen jäsenenä). Teemat ovat suuria, sillä uusi rakkaus houkuttelee ja kuolema koettelee. Ansiokasta on se, miten tiiviinä tapahtumat pysyvät.

Oliver on taitava kirjoittaja ja osaa koukuttaa lukijan. Tunnetasolla tässä on silti samaa ongelmaa kuin edeltäjässä, eli ainakin aikuiselle nuoren tunteet jää pinnallisiksi. Eikä juonessakaan ole toivottavaa yllätyksellisyyttä. Syvemmällä tasolla pohditaan identiteettiä ja sen luomista, mutta aika pinnalliseksi tuo käsittely jää. Lopun cliffhanger on kuitenkin aivan omaa luokkaansa.

Tämä on ihan kelpoa kirjaviihdettä ja suosittelisin erityisesti nuorille.

MUUTA: Kansi on yksi erikoisemmista koskaan. Kirjan nimeä ei oikein erota, koska väri on niin tumma. Kovakantisen kirjan sisäkansissa on suuret nuoren naisen kasvot molemmilla puolilla. Deliriumin päädyin lukemaan upean kannen takia, tässä kansi ei houkutellut.

TOISAALLA: Kirjavinkit kehuu jopa edeltäjäänsä paremmaksi. Myös Anu ja Katinka tykkäsivät.

TÄHDET:
+ + +(+)

Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen

Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen
Yhdysvallat/Intia 2012 (suom.2012)
288s.WSOY

MIKSI?: Kirjaston uutuushyllystä blogiarvioiden innoittamana.

LYHYESTI: "Rikkaat riitelevät typeristä asioista. Mikseivät köyhät tekisi samoin?"

GENRE: Romaanimuotoon kirjoitettu tositarina.

FIILIS:
"Hän uskoi monien slummilaisten tapaan, ja itse asiassa monien ihmisten tapaan ympäri maailmaa, että hänen unelmansa olivat sopivasti kytköksissä hänen kykyihinsä."

Kirjan lukemisesta on ehtinyt kulua jo jonkin aikaa ja kirjakin on jo palautettu kirjastoon. Tarinan alku imi mukaansa uskomattomalla voimalla. Takakannen lupaus siitä, että totuus on tarua ihmeellisempää, toteutui. Haluttomuuteni kirjoittaa tästä johtuu silti vaikeudesta sanoittaa lukemisen aiheuttamaa tunteiden kirjoa.

Tapahtumapaikkana on yksi sadoista Mumbain slummeista. Ihmiset elävät ahtaasti, likaisesti ja köyhästi. Viereen nousee upeita uusia pilvenpiirtäjiä, tässä tapauksessa kansainvälinen lentokenttä. Asukkaat ansaitsevat elantonsa lajittelmalla rikkaiden jätteitä, niitä joihin pääsevät käsiksi.

Tämä ei ole mikään perinteinen "voi-niitä-köyhiä-rassuja" -uhrikertomus. Boon tarinan tehokkuus syntyy slummin asukkaiden rehellisestä kuvauksesta. Ihmiset ajavat aika surutta omaa etuaan.  Hyväntekeväisyyskoulun ensimmäisestä päivästä tullaan ottamaan monta kuvaa lahjoittajia varten, mutta sen jälkeen koko koulua ei ole olemassakaan. Lapsia hakataan ja pahoinpidellään surutta. Sairaudet, korruptio, kateus ja sosiaaliset hierarkiat hallitsevat slummin elämää. Poispääsykeinoja ei juurikaan ole, mutta niistä voi silti haaveilla.

Innostuin kirjasta, mutta masennuin kaiken mahdottomuuteen: aina joku vetää välistä, elämällä ei juurikaan ole arvo ja jos jossain saadaan parannusta aikaan niin samaan aikaan toisaalla menee moninkertainen määrä asioista pieleen. Syistä ja seurauksista ei saa tolkkua. Boo onnistuu hienosti kertomaan miten monisäikeistä slummielämä oikeasti on.

Boo teki kirjaansa varten pitkään tutkimustyötä ja haastatteluja slummissa. Ilmeisesti hän sai tarinoihinsa luvan(?) - vaikka kirjan henkilöt eivät näyttäydy kovinkaan imartelevassa valossa. Vaikka kirjalla on todistusvoimaa ja ansioita, pysähdyn silti miettimään mihin sillä pyritään?  Kirjan kokonaisuuden kannalta  tarinat hajoavat ehkä liian laajalle.

Mutta silti, ehkä tulevaisuus on parempi:
"Sanottiin että amerikkalaiset ja eurooppalaiset tiesivät mitä tapahtuu kun avaa vesihanan tai painaa valokatkaisinta. Intiassa varmat päätelmät olivat harvassa, ja alituisen epätietoisuuden sanottiin muovanneen kokonaisen kansakunnan nopeaälyisiä ongelmanratkojia."

TOISAALLA: Susa sanoo kirjaa vaikuttavaksi ja olen ihan samaa mieltä.  Kirjanurkkauksessa toivottiin, ettei kirja olisi oikeasti totta ja itsekin tavoitan tuon tunteen. Mari A. pohtii arviossaan enemmänkin auttamistyötä Intiassa.

TÄHDET:
+ + + (+)

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa + kirjailijan minihaastattelu

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Suomi 2012

280s. Tammi

MIKSI?: Karoliina on tuttu Kirjava Kammari-blogistaan.

LYHYESTI: Unista, jotka alkavat vaikuttaa käsittämättömän todelta.

FIILIS: Minulla oli vaikeuksia päästä kirjan rytmiin mukaan. Tyyli on jutusteleva ja arkinen, enkä aluksi kiinnostunut Bostoniin perheineen muuttavasta Klarissasta. Sotaa Yhdysvaltoihin pakeneva Corinne sen sijaan olikin paljon mielenkiintoisempi. Hän on se, josta Klarissa näkee unia.

Kahdessa aikatasossa tapahtuvasta esikoisromaanista kasvaa vetävä ja jännitävä kertomus, jota en lopulta malttanut laskea käsistäni. Klarissakin lakkasi ärsyttämästä minua, kun sivut etenivät. Elämä Bostonissa tiivistyy taloon, jossa Klarissan ja Corinnen tarinat kohtaavat. Paljonkaan en halua kertoa juonesta, sillä tarinassa on sopivasti lukijalle yllätyksiä.

Kirjassa on monta raskasta tapahtumaa, vaikka se on toisaalta viihdyttävä lukuromaani. Timonen onnistuu todella hyvin luodessaan jännitettä menneen ja nykyisen välille. Sydän sykkyrällä ja pamppailen kääntelin sivuja. Taidan alkaa povata kirjailijalle tulevaisuutta psykologisen jännityksen saralla. Henkilöt ovat myös kiistattoman todentuntuisia. Vaikka en ehkä tavoittanut tunnelmaltaan meneen ajan Bostonia, niin kirjan henkilöt pitivät tarinan hienosti koossa.

Ajattelen, että romaanissa olisi voitu hitusen enemmän luottaa lukijan kykyyn oivaltaa ja tulkita asioita itse. Toisaalta ymmärrän tietyn selittelyn genreen kuuluvaksi. Tämä on myös seikka, jonka huomaan tökkivän monissa etenkin amerikkalaisissa romaaneissa ja elokuvissa. Hmm - tästähän voisikin saada toimivan elokuvan!

KYSYMYKSIÄ KIRJAILIJALLE:

Kysyin muutaman minua kiinnostaneen kysymyksen kirjailijalta, kiitos Karoliina! Kuva: Tammi

Esikoisteos on julkaistu, miltä nyt tuntuu? 

Tuntuu tosi hienolta. Olen kuullut toistaiseksi lähinnä positiivista, suorastaan kehuvaa kritiikkiä ja olen siitä häkeltyneen ilahtunut.

Kirjassa on monia raskaita tapahtumia, oliko kirjoittaminen niistä vaikeaa?

Kyllä kirjoittaminen oli välillä raskasta. Tarina on ollut olemassa jo vuosia ja sen kipukohdat käsitelty, mutta silti tiettyjen kohtausten purkaminen paperille otti hetkittäin koville.

Teitkö paljon taustatutkimusta kirjaasi varten?

Olen aiemmin tutkinut tarinaan liittyviä aiheita paljonkin, mutta virkistin kyllä muistiani ja tarkistelin yksityiskohtia romaanin työstämisen aikana. Jos aikaa ja resursseja olisi ollut enemmän, olisin mielelläni uppoutunut taustatutkimukseen syvemminkin.

Kenelle suosittelisit kirjaasi? 

Ehkä tämä on leimallisemmin naisten kirja, joskin lähipiirin miehetkin ovat kirjasta pitäneet. Kolmekymppiset löytävät kehyksistä eniten samastuttavaa, mutta voisin kuvitella itse tarinan kiinnostavan teini-ikäisestä eläkeläiseen.

TOISAALLA: Leena Lumi luki ja totesi kirjan olevan juuri hänelle. Myös Krijavinkeissä kehuttiin kirjaa(palvelu väliaikaisesti alhaalla?) ja Katjakin omisti postauksen romaanille.

TÄHDET:

+ + + (+)

Mike Pohjola: Ihmisen poika

Mike Pohjola: Ihmisen poika
Suomi 2011
607s. Gummerus

MIKSI?: Kiinnostava suomalainen kirjailija, jota en ole ennen lukenut. Uskonnollisia teemoja.

LYHYESTI: "Raamattu" viime vuosikymmenistä.

GENRE: Löyhästi omaelämänkerrallinen sukupolviromaani

FIILIS: Olen kiitollinen Pohjolalle lukuilon lopullisesta palaamisesta. Ahmin sivuja, naurahtelin, punastelin, kiukustuin - nautin lukemisesta. Petyinkin toki.

Uskonnollisten viittausten ja pohdintojen lisäksi lukija  pääsee tutustumaan minulle ihan vieraisiin maailmoihin -  larppaukseen  ja roolipeleihin. Mukana on runsaasti likaista kunnallispolitiikkaa, vähän Jerusalemin syndroomaa ja paljon Turkua. Olen saman ikäinen kuin kirjailija ja kasvoin samaan tahtiin kirjassa mainittujen maailmanlopun pelkojen ja tietotekniikan murroksen kanssa.

Pohdin kirjan suhtautumista uskontoon enemmän Lily:n blogissa. Kirjalliesti ajattelen Pohjolan haukanneen itselleen  aivan valtavan kakun. Liian ison. Omaelämänkerran kirjoittaminen raamatun muotoon on niin hullu ajatus, että kunnioitan sitä. Monessa kohdassa kirjailija onnistuukin loistavasti. Innostukseni laimeni aiheiden laajentuessa liikaa ja uskontokritiikin voimistuessa niin vahvaksi, että päätarinan vahva kasvukertomus haalentui.

TOISAALLA:
Ihmisen poika on innoittanut sen lukeneet bloggaajat erinomaisiin arvioihin. Katja pohtii kiinnostavasti kirjan monitahoisuutta. Jori ei innostunut vaihtoehtoisista lopuista, kun taas Kirjakosta ne olivat perusteltuja. Myös kirjanurkkauksen Zephyr on kirjoittanut kirjasta. 

TÄHDET:
+ + + (+)

Raija-Sinikka Rantala: Miekkatanssi

Raija-Sinikka Rantala
Suomi 2012
205s. Like

MIKSI?: Takakannen lupaus "trillerimäisestä kertomuksesta rakkaudesta, riippuvuudesta, narsismista ja valheesta" herätti kiinnostuksen. En ole myöskään lukenut Rantalaa aiemmin.

LYHYESTI: Tarina on jotenkin kulunut: ihastuminen ja avioero ja sitten  mennäänkin ojasta synkempään allikkoon.


FIILIS: Tässä on taas tämmöinen perinteinen takakansikämmi. Kun pääsin yli takakannen spoilereista ja lupauksista, oli helpompi tarttua tarinaan. 


Kirjan teemat on moneen kertaan käsiteteltyjä - erovanhemmuus, läheisriippuvuus, peliriippuvuus, narsismi jne.  Pidin silti Rantalan ytimeekkästä ja aika tylystäkin tavasta kertoa. Yhteen kappaleeseen mahtuu monta osuuvaa töksäytystä ja isompaakin ajatusta. 

Kappaleissa on kahta tai kolmeakin eri aikatasoa. Tämä avasi tapahtumia Annan ja Askon (hänen uuden miehensä) suhteessa hitaasti, mutta varmasti. En oikein pitänyt kenenstäkään henkilöstä kirjassa, he kaikki olivat jotenkin ihan tuuliajolla päätöstensä ja elämänhallintansa kanssa.

Miekkatanssi ei yllätä, mutta pitää lukijan otteessaan. Ehkä se vähän myös säikäyttää: miten helposti kaikki oikeastaan voikin mennä pieleen?


MUUTA: Suomenkielellä kirjoitetussa tekstissä oli sana senttaili? Joka oli siis mitä ilmeisemmin muunnos send -verbistä. Oi miksi? Löytyi myös termi ear bug. Englanniksi kirjoitettuna. ARGH. Mä en yleensä hikeenny näistä ja suomennoksissa ne ohittaa, mutta nyt ärsytti. 

TOISAALLA: Mari A. purnasi kerronnan rakenteesta. Riina kritisoi thrillerin puutetta, kun sellaista kerran luvattiin takakannessa. Kirjavinkeissä sanotaan teoksen olevan hyvä, ajankohtainen ja uskottava teos. Tästä löyty monta arviota lehdistä, mm. HS, Etelä-Saimaa ja Keskisuomalainen.

TÄHDET:
+ + + (+)

Onko kukaan muuten lukenut Rantalan Optimistia? Mitä tykkäsitte?

Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan (I've Got Your Number)

Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan (I've Got Your Number)
Englanti 2012 (suom.2012)
WSOY 372s.
iBooks on iPad

MIKSI?: Päätin ostaa iBooksista jotain hömpähköä englanniksi ja päädyin tähän. En ollut tiennytkään, että kirja on samantien julkaistu myös suomenksi.

LYHYESTI: Poppy kadottaa kamalan kalliin kihlasormuksensa vähän ennen häitä ja muutenkaan kaikki ei ole ihan valmiina avioliittoa varten.

FIILIS: Luin pitkästä aikaa ihan perus chick-littiä. Juoni oli ennalta-arvattava ja tarina rakentuu Poppyn hääsuunnitelmista ja niitä sotkevista asioista - juuri niin kuin tässä genressä kuuluukin. Kirjassa on myös bisnesmaailman jännitysjuonne mukana. Tarinan kuluessa vaihdellaan paljon tekstareita ja maileja,  soitellaan vähemmän.

Nauroin ääneen todistettavasti kerran, kun Poppy pelaa appivanhempiensa kanssa scrabblea:

Antony went first, and put down OUTSTEP (74 points). Wnada made IRIDIUMS (65 points). Felix made CARYATID (80 points). Magnus made CONTUSED (65 points). And I made STAR (5 points).

Kinsellalta olen lukenut aikaisemmin Undomestic Goddess (Varsinainen talousihme 2007) ja Remember me? (Muistatko minut? 2009), jotka ovat olleet samalla tapaa täynnä huvittavia sattumuksia ja hömppäromantiikkaa.

Kesäkirjaksi tämä on varmaan ihan hauska. Itse tuskin innostun lukemaan enempää tältä osastolta,  mutta tällä tapaa kerran vuodessa taitaa olla minulle ihan sopiva määrä.

MUUTA: iBooks toimii kivasti. Jotain nappeja joutui hakemaan, kun on tottunut käytämään Kindleä. Kirjassa on alavitteitä, jolla kai on myös jonkin sortin symboliarvo - mutta viitteet on laitettu lukujen loppuun. Itse en jaksanut useinkaan klikata viitettä, vaikka e-kirjassa tämä toimikin suht kätevästi. Joitain kertoja olen törmännyt tähän alaviitekikkailuun - kyllä ne nyt ainakin samalta sivulta pitäisivät löytyä.

TOISAALLA: 
Saso
Aamuvirkku yksisarvinen
Norkku
Anu
Kata (luettuja maailmoja)
Kirja ja kuppi kaakaota
Velma (kirjava kukko)

TÄHDET: (Muistutan taas, että nämä on genretähtiä)
+  +  + (+)

Paul Auster: Sunset Park

Paul Auster: Sunset Park
Yhdysvallat 2010 (suom.2011)
Tammi 353s.
Keltainen kirjasto

MIKSI?: Auster kuuluu muutamien häneltä lukemiensa kirjojen perusteella suosikkeihini. Sattumuksia Brooklynissä ja Invisible
(Näkymätön) ovat hyviä kirjoja. Sunset Park sai yhden äänen Vuoden käännöskirja (Globalia) - listauksessa.

MISTÄ?: Kirjastosta

LYHYESTI: Perheeltään kadonnut 3-kymppinen Miles palaa takaisin New Yorkiin ja perheeseenkin.

FIILIS: Ensimmäiset 115 sivua olin aivan ihastuksissani. Miksi olen ollut taas  lukematta näin kauan Austeria? Intensiivisyys, viimeistellyn harkitut ilmaisut ja ihmissuhteiden tarkkanäköinen kuvaus ovat omaa luokkaansa.

Sitten tuli pitkä pätkä jotakin elokuva-analyysia ja päästiin baseballiin, taidepläjäyksiin ja PEN-buffiin. Flow katosi. Kesti kauan ennen kuin palasin lukemaan loppuun. Lisäksi se intensiivisyys, joka vetosi, alkoi jossain kohtaa uuvuttaa. Jokainen sivu on niin täysi; täynnä sanoja, täynnä ilmaisuja ja täynnä ajatuksia.

Päähenkilö on hieman alle 30-vuotias Miles, joka on lähtenyt kodistaan 7 vuotta aiemmin. Kirja sijoittuu vuoteen 2008, talousvaikeuksien värittämään Amerikkaan. Kerrotaan Milesista, hänen vanhemmistaan, liian nuoresta tyttöystävästään, ystävistä, talon valtauksesta, epäonnistuneista rakkauksista, jälleennäkemisestä. Ehkä tarina hajoaa liikaa, enkä ihan ymmärrä mihin pyritään? Miles jää etäiseksi, kaikki tuntuvat rakastavan häntä, mutta minulle ei selvinnyt miksi?

Kirja oli siis lopulta pettymys. Ehkä minä olin vain liian epäkultturelli lukemaan tätä? Ihmissuhteet kiinnostivat ja niissä Auster onkin parhaimmillaan.

TOISAALLA:
 Kirjavinkit "ei ehkä parasta Austeria, mutta suositeltavaa"
Saso - "ei parasta Austeria, mutta mies osaa kirjoitta!"
Opuscolo - " tuntuu haikealta että nykyhetkeni kirjan kanssa päättyy. Se oli hyvä ja onnellinen hetki"
Onko muilla, vinkatkaa!

TÄHDET:
+ + + (+)

Carita Forsgren: Perintö

Carita Forsgren: Perintö
Suomi 2012
Otava, 287 sivua

MIKSI?: Forsgren on yksi harvoista kirjailijoista, jonka koko tuotannon olen lukenut. ( Jänistanssin, Auringonkehrän ja Kolmen kuun kunigattaren (mini)arviot.

LYHYESTI: Jännityskirja perinnönjaosta.

FIILIS: Ihan ensin - pidin kirjasta ja luin sen nopeasti. Tarina pitää jännitteensä. Lukija miettii läpi kirjan sitä  mitä todella on tapahtunut.

Mutta. Kertomus avutuu vähitellen ja turhauduin hetkittäin odottamaan, että tapahtumat selviäisivät. Ehkä odotus olisi ollut helpompaa jos edes yhdestä kirjan henkilöstä olisi voinut tykätä. Okko on selvästi pakomatkalla ja kulkee ympäri eurooppaa. Välillä palataan siihen mitä oli aiemmin ja siirtymät toimivat hienosti.

Okon ja hänen siskonsa pari- ja perhesuhteet eivät ole mitenkään yksinkertaisia. Vanhemmat ovat käytännössä eronneet ja molemmilla on uudet kumppanit. Siinä kaiken välissä on globaalissa maailmantaloudessa menestyksestä taisteleva tehdas. Forsgren kirjoittaa taitavan runsaasti ihmissuhteista tapahtuneen tragedian keskellä - lukijalle jää pohdittavaksi  kunkin motiivit ja se, voiko keneneenkään luottaa?

Loppujen lopuksi kirjan henkilöhahmoissa löytyy kiinnostavaa monitahoisuutta, vaikka en heistä juuri pitänytkään - maailmankuvaltaan he olivat minulle liian tylyjä. Aiheiden runsaus kirjassa on myös hetkittäin uuvuttavaa. Lopun tapahtumat ovat traagiset, mutta lukija saa vastaukset itselleen.

Forsgren osoittaa jälleen taitonsa taitavana kertojana ja kirjailijana.

TOISAALLA:
Amman kanssa ollaan samoilla linjoilla kirjan ja kirjailijan suhteen. Amma tekee myös hauskan vertauksen Tarantinoon ja saippuaoopperoihin.
Kirjavinkeissä kehuttiin.
KSML:ssä on tykätty, mutta moititaan hitusen ahneudesta.

MUUTA: Huhut kertovat, että Forsgren olisi seuraavaksi kirjoittamassa historiallista romaania, jee!

MISTÄ: Arvostelukappale kustantajalta

TÄHDET:
+ + + (+)

Maritta Lintunen: Sydänraja

Maritta Lintunen: Sydänraja
Suomi 2012
WSOY 220s.

LYHYESTI: Karjala takaisin, tai jotain edes.

FIILIS: Tämä romaani sai minut pitkästä aikaa keskittymään yhteen kirjaan ja ahmaisemaan tarinan kerralla. 17v. Ronja, joka lähtee seuraamaan isosetänsä sodanaikaisia jälkiä, kiinnosti fanaattisuudessaan.


Kirjaan tulee mielenkiintoinen jännite Ronjan perheestä  ja ihmisistä, joita hän tapaa. Tyylilaji muuttuu melkeinpä satiiriksi kun aletaan kirjoittaa Lähetysmatkalaisista. He ovat omituisia uskovaisia, joiden käytös vähän liiankin alleviivatusti rinnastuu Ronjaan. Minua ei häirinnyt pomput kirjoittajien välillä. Rakkaus Ottoon on käsittämätön ja yhtä aikaa kovin ymmärrettävä nuoruuden mustavalkoisuudessa.

Kirja on pohjimmiltaan tarina kapinasta ja sotkeutumisesta ns. lahkoon. Huusin mielessäni lakkaamatta, että "Herää!! Herää jo!!!" En osannut lukea tätä sotakirjana, vaikka sotaa sivutaan. Muutettavat muuttaen Lintunen kuvaa minkä tahansa tiiviin ideologian ja ryhmittymän vetovoimaa, mutta myös sen vääjämättömiä ongelmia.

Tarinassa ja henkilöissä oli ripaus yksinkertaistavaa ja kulmikasta, josta en oikein tykännyt. Yhtä aikaa jouduin lukemaan monta kertaa tajutakseen jonkin lyyrisen lauseen ja sitten taas turhautumaan merkitysten liikaankin selittämiseen.

Luin Lintusta ensimmäistä kertaa. Mozartin hiukset -romaania näkyi varsin usein viime vuonna blogeissa. Voisin ajatella lukevani lisääkin kirjailijalta. Kansi on kiva, vaikken ihan keksi miten se liittyy sisältöön. Nopealukuinen ja kiinnostavan erilainen romaani!

 TÄHDET:
+ + + (+)

Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta

Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta
Ranska 2009 (suom 2011)
284 sivua, WSOY

MIKSI?: Leena Lumen vahvasta suosituksesta.

GENRE: Kaunoa reaalifantasian elementeillä? Kariabialainen kaunokirjallisuus?

LYHYESTI: Kolmen sukupolven naisten tarinat, mutta ei lainkaan suomalaisten esikoisten tyylillä.

FIILIS: Tämän kirjan arvio on jäänyt minulta roikkumaan. Innoistuin ekasta luvusta ja alusta aivan hurjasti, se oli loistava. Mutta sitten tapahtui jotain ja lopulta taisin vähän pitkästyä ja pettyä.

Kirjan takakansi oli harvinaisen epäkiinnostava: "kertoo naisista, jotka etsivät omaa arvoaan maailmassa, jonka säännöt miehet ovat laatineet omaksi edukseen." Minusta se ei tavoita lainkaan kirjan tarinaa tai tunnelmaa. Joka tapauksessa Vera on isoäitinsä Rosen (Vatapunan kaunein huora ja paras lentokalanpyytäjä) ja äitinsä tytär, joiden kaikkien epätavallista elämää valotetaan. Historia toistaa itseään ainakin siinä suhteessa, että jokaisen suhde miehiin on poikkeuksellinen ja vastenmielinenkin, vaikka Vera saa kokea myös rakkauden. Kaikki saavat myös yhden tyttären.

Romaanissa parhautta on hienosti rakennetut lauseet ja ilmaisut sekä tunnelma, jota on vaikea kuvailla - suomentaja on tehnyt hienoa työtä. Ehkä Veralle tapahtui liikaa, tai ehkä en lopulta kuitenkaan oikein ymmärtänyt maailmaa jossa hän eli. Liian tyyneesti tulevat vastaanotetuksi niin monet kauheudet ja liian vähäeleisesti suhtaudutaan ihmissuhteisiin.  Kirjailija ei tainnut osata auttaa minua pääsemään tarpeeksi sisälle Veran maailmaan. Minulla on tosin ollut aina ongelmia tällaisen latinalaisamerikkalaisen/ karibilaistyylisen kaunon kanssa (ja osin myös ranskalaisen kirjailliuuden), eikä tämäkään osunut maaliin ihan täysin. Helmiä tekstissä riitti:


"Rosa Bustamente oli aina sanonut että kannatti valita huomattavasti itseään vanhempi mies" koska he ovat jo ratkaisseet omat ongelmansa ja voivat keskittyä sinun ongelmiisi", hän ei koskaan sanonut sitä mitä Vatapunan naiset hokivat hokemasta päästyään, että miehen piti olla ahkera, naistaan rakastava ja kunnioittava, koska kuulleessaan sen Rosa Bustamente käänsi katseensa taivaaseen, kohautti olkapäitään ja huudahti, Yhtä hyvin voi odottaa sadetta aasin perseestä."

TOISAALLA(Leenan lisäksi ainakin):
Karoliina
Lukutuulia
Mari A.
Noora Valkoinen
Anneli




TÄHDET:
+ + + (+)

Miniarvioita

Loppuvuodelta jäi kaikenlaista roikkumaan. Tässä muutama miniarvio niistä. Nämä ansaitsivat pidemmät maininnat, mutta uutta on jo tulossa...

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja.
WSOY  2010

LYHYESTI: Kyllä minä vähän mieleni pahoitin kun tämä ei ollutkaan niin täydellisen hauska mitä kohtuuttomilla odotuksilla odotin. Siis ehdottoman huvittavaa ja toimivaa satiiria. Luulen silti että mielensäphoittaja on ollut parhaimmillaan radiossa. Enkä voi sille mitään, että tämän kohdalla suosio ja jatko-osa ärsyttää. Kyröstä tykkään kovin, lukekaa ihmeessä Kerjäläinen ja jänis.

Tästä Susan monia hauskoja lainauksia sisältävään arvioon.

TÄHDET:
+ + + (+)

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa, valoa, valoa
Karisto 2011
Junior Finlandian voittajalla on aivan hurmaavan täydellinen alku. Muutenkin kirja on piristävän erillainen ja raikas. Joku tässä kuitenkin oli, ehkä sitten tuo nuortenkirjamaisuus. Olin aivan täysin samaa mieltä tästä Hannan kanssa. Sieltä myös linkkejä toisten arvioihin.

TÄHDET:
+ + + (+)

Natalie Taylor: Signs of Life
Yhdysvallat 2011

Natalien suunnitelma elämänsä varalle menee täysin uusiksi kun hänen aviomiehensä kuolee onnettomuudessa. Hänestä tuleekin varoittamatta raskaana oleva leski ja tuleva yksinhuoltaja alle kolmekymppisenä. Kirja käy läpi surun täyttämää vuotta kuukausi kuukaudelta ja toisaalta iloa vauvan syntymästä. Eri tunnoista kerrotaan rehellisesti ja paljoakaan kaunistelematta. Tavallaan muistelmat on perinteinen selviytymistarina, mutta siihen liittyy paljon myös aikuiseksi kasvamista ja maailmankuvan muutosta. Taylor on lukion äidinkielen opettaja ja kovin mielenkiintoisia ovat jaksot, joissa käydään läpi siltä miten monet opetuksessa käytetyt klassikot alkavat näyttäytyä eri valossa oman elämän muututtua. Iso osuus kirjassa käsittelee myös suhdetta muihin läheisiin ja ystäviin tapahtuneen keskellä. Jotain tosi häiritsevän amerikkalaista tässä kuitenkin oli ja minua myös ärsytti kuolleen aviomiehen täydellisyys. Mutta vertaistukikirjana jostain suuresta tragediasta toipuessa suosittelisin toki.

TÄHDET:
+ + + (+)

Muistakaahan äänestää Amman copycat- kansikisassa!

Joonas Konstig: Kaikki on sanottu

Joonas Konstig: Kaikki on sanottu
Suomi 2011
453 s. Gummerus

LYHYESTI: Isä kuolee ja aikuistumassa olevat lapset joutuvat kohtamaan maailman, jossa kuolema on läsnä.

FIILIS: Tämä kirja herätti paljon tunteita. Isän kuolema ei ole juonipaljastus, koska koko kirja rakentuu sille. En silti (taaskaan) suosittelisi lukemaan takakantta. Sisarukset Toma, Henkku ja Samu kertovat tarinaa vuorottelemalla, kukin omasta näkökulmastaan. Tutustutaan perheeseen ja kuoleman jälkipyykkiin. Kaikki sanovat pärjäävänsä hyvin, mutta teot puhuvat toista. Päädytään Afganistaniin, kyseenalaisiin harrastuksiin, lääkkeisiin.

Jossain kohtaa luin romaania kuin kauhistuttavaa uutista Hesarista, sellaista josta ei halua tietää mitään, mutta silti ei pysty lopettamaan lukemista. Konstigin kirja on vain paljon pidempi kuin uutinen ja se pakottaa syvälle hahmojen elämään. Paikoin kerronta on tosi rankkaa ja rivien välissä lukee paljon. Kiinnyin henkilöihin, vaikka en pitänyt heistä enkä ihan ymmärätnytkän heitä.

Kirjailijalla on ihastuttavan persoonallinen ja silti tutulta tuntuva tapa kertoa ja kuljettaa tarinaa. Onnistuneet vaihdot, töksähtävät ja niukat lauseet, todentuntuiset dialogit ja näkökulmat puhuttelevat lukijaa. Pidin siitä, miten Konstig arvostaa lukijan kykyä nähdä tarinaa sanojen takana, joutumatta kuitenkaan kikkailemaan. Kirja ei laajuudestaan huolimatta tuntunut pitkitetyltä, ajallisesti se sijoittuu muutaman vuoden ajanjaksoon. Luin tämän innolla, vaikka se tulikin keskeytetyksi Vapauden takia. Halusin ehdottomasti tietää minne sisarukset päätyvät.

Minua harmitti Toman, Henkun ja Samun puolesta, koska isän kuolema tuntuu syöksevän heidät niin suureen tyhjiöön eikä lähipiiristä tai kauempaakaan löydy ihmisiä joihin turvautua. Toisaalta minua ärsytti se, että he kaikki tuntuivat olevan niin pihalla ja piittaamattomia omista lahjoistaan ja mahdollisuuksistaan. Kuten sanottu, kirja herätti paljon tunteita.

MUUTA: Kirja kuuluu niihin tänä syksynä ilmestyneisiin, joita ei paljon noteerattu, ainakaan blogeissa. Harmillista! Vaikka romaani ei kuulu oman syksyni huippuihin, se oli ehdottomasti lukemisen arvoinen. Lehtiarviot löytyivät  Savon ja Turun Sanomista.

TÄHDET:
+ + + (+)

David Safier: Huono karma

David Safier: Huono karma
Saksa 2008 (suom.2011)
280sivua. Bazar

MIKSI?: Blogivinkki tietysti.

LYHYESTI: Kim Lange syntyy monta kertaa uudelleen.

GENRE: Miehen kirjoittamaa chic-littiä

FIILIS: Tämän kirjan osana oli toimia Vapauden lämppäribändinä (eli silloin kun tuon järkäleen intesiteetti oli liikaa, luin tätä). Se olisi ehkä ansainnut parempaa, vaikka onkin luonteeltaan kepeän hauska.

Kim Lange elää jokseenkin tyypillistä(?) menestyvän naisen itsekästä elämää. Hyvää karmaa ei kerry ja yllätyksekseen hän syntyy uudelleen muurahaiseksi.

Kirjan luki vauhdikkaasti ja se viihdyttää. Oli aivan välttämätöntä saada tietää minne Kim päätyy jälleensyntymisen ketjussa ja kuinka hänen perheelleen käy. Pystyykö pinnallinen Kim muuttumaan? Haluaako hän? Oli myös kiinnostavaa seurata miten kirjailija pystyy hoitamaan tarinansa päätökseen varsin uhkarohkean hullulla virityksellä: kirjoitapa itse menestysromaani, jossa päähenkilö tapaa muurahaiseksi inkarnoituneen Casanovan ja tämä on vasta alkua.

Ajattelen, että jälleensyntyminen pitäisi nähdä kirjassa vain tapana kuljettaa juonta. Silti  häiriinnyin siitä, että buddhalaisuus tee-se-itse-versiona toimi kirjan pohjalla.

 Kirja on saavuttanut hurjan suosion ja viihdekirjana se kuuluukin genrensä onnistujiin.


TOISAALLA:
Maija
Susa
Mari A.
ja missä vielä?!

TÄHDET:
+ + + (+)

Inna Patrakova: Naapurit

Inna Patrakova: Naapurit
Suomi/Venäjä 2011
190 sivua. Helsinki-kirjat


MIKSI?: Kun täällä meillä päin tulee harjoiteltua naapuruutta venäläisten kanssa päivittäin, niin täytyyhän siitä kertova kirja lukea.

LYHYESTI: Suomalainen pariskunta saa uusrikkaat venäläiset mökkinaapurit Saimaalle.

FIILIS: Kaikenlaisten häirikkönaapurieden jälkeen saapuu pahin mahdollinen katastrofi Leppästen mielestä: venäläiset naapurit. Voiko roskakatokseenkaan mennä enää kuin luotiliiveissä?

Patrakova rakentaa tarinansa leikitellen stereotypioilla. Kyytiä saavat niin suomalaiset kuin venäläisetkin: tässä onkin kirjan ehdoton vahvuus. Kirjailija on Suomessa asuva venäläinen, joten hän tietää mikä tällä puolen rajaa vaikuttaa täysin kummalliselta (esim. roskien lajittelu) ja hänellä on myös riittävästi tietämystä siitä, mikä suomalaisia vastaavasti ihmetyttää rajanaapureissaan. Kumpikaan osapuoli ei pääse loistamaan tässä asetelmassa. Yhteistä löytyy lähinnä viinanjuonnissa, mutta onneksi myös hädässä autetaan. Yksi näkökulma lisää tulee Leppästen tyttärestä, joka vanhempiaan ärsyttäkseen opiskelee venäjää yliopistossa. Päästäänpä tarinassa vierailemaan Pietariinkin varsin rajuin seurauksin.



Kirja on varsin lyhyt ja sopiva välipalakirjasi. Siinä on tavallaan kaksi tarinaa, joiden yhteenliittäminen ei ihan onnistu. Kärjistykset toimivat hauskuuttajina, mutta toisaalta olisin toivonut menemistä pintaa syvemmälle. 

(Itse olen vieraillut Venäjällä useasti, tosin pitkälti avustustarkoituksissa, mutta myös lomilla. Tyttäreni aloitti Suomalais-Venäläisen koulun eskarissa. Minulla on venäläisiä ystäviä jne.. SILTI on myönnettävä, että väärinkäsityksiä ja ennakkoluuloja löytyy itseltä ja lähipiiristä vaikka muille jakaa. Niiden niittämiseen tarvitaan paljon lisää kanavia.)

MUUTA: Aihe on ehdottoman tärkeä! Mahtavaa, että Suomessa julkaistaan tällainen kirja. Tuntuu ikävältä luokitella, mutta minä en ainakaan tiedä yhtään venäläisen maahanmuuttajan kirjoittamaa kirjaa tämän lisäksi. Löysin muuten sivuston ruslania.com jossa myydään kirjoja, jotka liittyvät Venäjään tai ovat venäläisten kirjoittamia. Kannattaa tutustua!

JA VIELÄ: Kansi on minusta hauska ja tarkasti kirjalle tehty. Takakantta en sijaan suosittle lukemaan. Ikävä kyllä siinä on taas hyvä esimerkki siitä, miten pieleen takakansitekstin voi kirjoittaa. Kommenteissa Mari A. kertoi lukeneensa kirjailijan esikoisen(?) Tulkki. Onko muut lukeneet sitä?

TÄHDET:
+ + + (+)

Karen Lord: Redemption in Indigo

Karen Lord: Redemption in Indigo
Barbados 2010
224 sivua
Kindle edition for iPhone

MIKSI?: Nappasin lukuvinkin sivukirjastosta.

GENRE: “Fantasy as a genre does not have boundaries,” writes Lord. “It has roots. You may call it fantasy. I call it life.”

LYHYESTI: Tapaa mies, joka syö itsensä hengiltä. Seuraa taistelua kaaoksen valtiudesta. Lupaan, että yllätyt. "I say the best tales leave some riddles unanswered and some mysteries hidden."

FIILIS: Nyt voisi sanoa, että mitään tällaista en ole lukenut koskaan aiemmin. Tämä voi johtua barbadosilaisen(?) kirjallisuusperinteen vaikutuksesta tai sitten siitä, että kirja perustuu ymmärtääkseni senegalilaiseen kansantaruun.

"I find that sometimes if you just sit still, things have a way of finding you before you can find them."
Erinomaista ruokaa laittava päähenkilö Paama on jättänyt ahmattimiehensä, joka ei syö ruokaa vaan hengittää sitä. Asingen yritys saada vaimonsa takaisin päätyy katastrofiin toisensa jälkeen. Monien tapahtumien myötä alkaa taistelu kaaoksen valtiudesta ympäri maailmaa ja muuta erityistä.

Itselleni vieras on aina vähän hankalaa. Silti hahmot ovat kiinnostavia ja maaginen realismi/ reaalifantasia tekee kirjasta kovin yllätyksellisen (ehkä liiankin). Kerronta on persoonallista, viehttävää ja hauskaa. En voi sanoa nauttineeni tarinasta täysin, mutta pitkään aikaan en ole halunnut alleviivata näin paljon yksittäisiä lauseita tai päässyt näin päätäpyörittävän viihdyttävän filosofiselle matkalle.

"Perhaps your kind can look long at the deep questions of existence, but out sort need variation in our philosophical diet." 


MUUTA: Kirjan erinomaisen alun voi lukea täältä. Kirjailijan blogiin tästä.

TÄHDET:
+ + + (+)

Eve Hietamies: Yösyöttö

Eve Hietamies: Yösyöttö
Suomi 2009
383 sivua, Otava

MIKSI?: Kepeä välipala, jossa elämäntilannesopivuus korkealla.

LYHYESTI: Isä päätyy vauvan kanssa kaksin.

FIILIS: Tämä on puhdasta vauva-mamma-viihdettä. Joku bloggaaja taannoin (saa ilmottautua) etsi ja mietti onko suomalaista chic-littiä ja minusta tämä voisi mennä myös siihen kategoriaan. Siitäkin huolimatta, että päähenkilö on mies.

Jos ei jaksa välittää juonen tietystä epärealistisuudesta, niin romaani on on hienosti kirjoitettu ja viihdyttävä. Aika paljon kuvataan Antin ja pojan Paavon vauva-arkea, sitä kaikkea mitä pitää oppia, että saa pienen ihmisen "jaloillensa". Parhaimmillaan kirja on silloin, kun naisia kuvataan miehen näkökulmasta. Yllättävän vähällä tapahtumisella Hietamies saa pidettyä lukijan kiinnostuksen. Henkilöhahmot eivät ole ihmeen syvällisiä. Vaikka Antin elämäntilanne on varsin katastrofaalinen, hän ei päädy sankariksi eikä luovuttajaksi, vaan pärjääjäksi. 

Taisin olla juuri oikeassa mielentilassa tälle kirjalle. Kirjaan on kerätty kaikenmaailman hiekkalaatikkokliseet, mutta ehkä se toimi hyvänä johdatuksena takaisin vauvamaailmaan tälle bloggaajalle.

En ole ennen lukenut Hietamiestä, millaisia kokemuksia teillä muilla on? Onko muut kirjat millaisia?

TÄHDET:
+ + + (+)