Miniarvioita

Nyt on tilanne niin hassu, että arvoitavia kirjoja olisi tosi monta. Joten tässä muutamasta ministi. Hilkka Ravilon Mesimarja, pulmuni, pääskyni romaanista kirjoitan enemmän, niin häiritsevä kokemus se oli ja muutamasta muustakin, mutta näistä vain tämän verran:

Johan Bargum: Syyspurjehdus
Suomi 2012 
Tammi 120s.

LYHYESTI: Kaksi miestä joita yhdistää yksi nainen lähtevät purjehtimaan. Toinen heistä ei palaa, molemmat kertovat tarinansa. Syyspurjehdus on tunnelmaltaan, kieletään ja tarinaltaan kiinnostava. Sopivan salaperäinen ja riittävän arkinen. Ihastuin Bargumin omanlaiseen tyyliin.

”Enkä liioin usko semmoiseen hömppään kuin luonnonlääketieteisiin, homeopaatteihin, uniselityksiin tai telepatiaan. Minulle myös rakkaus ensisilmäyksellä oli pitkään pelkkää pötyä – mutta siinä olin väärässä.”

TOISAALLA: Luetut, lukemattomat -blogin Liisa ihastui (tuolla myös linkkejä toisiin arvioihin). Upea kansi!

TÄHDET:
+ + + +

Johan Bargum: Ensilumi (Kuvitus Kristiina Louhi)
Suomi 2007
Tammi 101s.
lastenkirja

LYHYESTI: Tässä oli jotain samalla tapaa hienoa kuin muumeissa. Huomaamattomia viisauksia sivulauseissa, sympaattisia henkilöitä, salaperäisiä tapahtumia ja unenomainen toteutus. 7-vuotiaalle tähän jäi lopulta liikaa aukkoja, eikä hän jaksanut kuunnella.Äiti luki innoissaan yksin loppuun. Hienoja kuvia on liian vähän.

TÄHDET:
+ + + +

Ann Heberlein: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää
Ruotsi 2009 (suom.2010)
Atena 167s.

LYHYESTI: Kirja on pidenetty itsemurhaviesti. Heberlein kirjoittaa ihailtavan avoimesti mielenterveydestän ja vaikeuksistaan. Hullu vapaana kirjasta tämän erottaa kirjailijan analyyttisyys ja melkeinpä pelottava kyky tarkastella elämää ja kuolemaa jokseenkin teoreettisesti. Vaikka kyllä tässä elämä vahvasti maistuu. Ja onneksi kirjailija ei kuole. Suosittelen!

TOISAALLA: Leena Lumi <3 br="">

TÄHDET:
 + + + +

Riikka Pulkkinen: Vieras
Suomi 2012
Otava 299s

LYHYESTI: Pidin Rajasta paljon. Tottastakin tykkäsin. Ja nyt Pulkkinen kirjoitti nuorehkosta naispapista, minkä olisi pitänyt olla itselleni napakymppi. Mutta. Miksi ihmeessä tähän on pitänyt tunkea näin monta teemaa? Anoreksia, kulttuurierot, matkustaminen ja kaupunkeja, ihmissuhteet, pappeus, usko, kuolema. Meinasin unohtaa tanssin. Ja ruumiillisuus... Pick one! Tai korkeintaan kaksi. Hetkittäin lukija maistelee upeita lauseita, elää tunnelmissa mukana, mutta tippuu sitten ulkopuolelle. Kokonaisuus pysyy kasassa ja romaanissa on paljon hyvää. Itse en vain lämmennyt tälle.

TOISAALLA: PS. Rakastan kirjoja -Sarasta tuli Pulkkis-fani, joka voisi tatuoida lainauksen ihoonsa. Myös tosi moni tuttuni on ihastunut kirjaan kovasti.

TÄHDET:
+ + +

Jukka Pakkanen: Tinasotamiehen poika
Suomi 2006
Like 214s.

LYHYESTI: Tässä aikuinen poika etsii isäänsä, osin ihan konkreettisestikin. Hän on saanut käsiinsä pappi isän päiväkirjat ja selvittää menneisyyttään. Pakkanen on julkaissut ilmeisen paljon, mutta oli minulle vieras. Hän kirjoittaa sujuvasti, mutta vähän hajanaisesti ja keskeneräisen oloisesti minun makuuni. Tulin yhä varmemmaksi siitä, että etsiessään pitää varmistua siitä, että kestää sen mitä löytää.

TÄHDET:
+ + +

Pirkko Saisio: Voimattomuus
Suomi 2005
WSOY 450s.

LYHYESTI: Luin tämän toisen kerran. Jouduin väistämättä pettymään, sillä rakastin kirjaa niin paljon ensimmäisellä kerralla. Silti ymmärrän täysin, mihin silloin taannoin ihastuin - toimiva dialogi, aidot ihmiset, rivien väliin piilotettu huumori ja traagisuus. Saisio on tällaisen kerronnan ehdoton kuningatar ja suosittelen tätä edelleen kaikille.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Lisää seuraa. Toivottavasti pian.

Marja Björk: Poika

Marja Björk: Poika
Suomi 2013
Like 215s.

MIKSI?: Aihepiiri kiinnostaa ja pidin kirjailijan edellisestä kirjasta Prole.

LYHYESTI: Oli poika nimeltä Marion ja se tiesi haluavansa olla Romeo.

FIILIS: Björk kirjoittaa sujuvasti ja rehellisesti, eikä sorru turhaan dramaattisuuteen, vaikka aihepiiri siihen voisikin kannustaa. Tarina etenee kronologisesti lapsuudesta nuoruuteen. Marion tietää jo ihan pienestä haluavansa olla poika ja hänen elämänsä määrittyy tämän ristiriidan ympärille. Lukijalle ei jää epäilystä siitä, onko Marion tyttö vai poika.

Oikeastaan ristiriita onkin lopulta enemmän yhteiskunnallinen. Makke on omasta mielestään poika ja hänelle löytyy kavereita ja tyttöystäviä, jotka hyväksyvät hänet. Myös äidin, veljen ja isäpuolen on lopulta tunnustettava asian todellinen laita.

Makke kertoo katsoneensa nuorena Teho-osastoa ja nähneensä jakson, jossa mies paljastuu sairaalassa riisuttuna naiseksi. Tämä oli hänelle vahva kokemus siitä, että hän ei ehkä olekaan ainoa joka on näin "outo". Jos tämän kirjan löytää joku sukupuoli-identiteetin kanssa painiskeleva, niin saa tarinasta toivottavasti samanlaista lohtua.

Kirja jää kuitenkin harmillisen pintaraapaisuksi. Björkillä on selvästi tarttumapintaa aiheeseen, mutta jollain tapaa lukija jää ulkopuoliseksi. Toisaalta tuntuu, että väärä sukupuoli on kuin mikä tahansa kipeä kasvamiseen liittyvä asia, toisaalta vaikuttaa kuin siinä olisi jotakin niin kipeää, ettei siitä voi edes kirjoittaa.

Pakosti tulee mieleen, miten asiat ovat muuttuneet: kuinka nykyään on mahdollista puhua ääneen tästäkin asiasta, on mahdollista palauttaa sukupuoli vastaamaan omaa käsitystä, voi tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Paljon tässä on varmasti matkaa edelleen, eikä tie ole helppo, mutta enää ei tarvitse vaieta. Onneksi.

MUUTA: Kansi on kohtuuttoman raju sisältöön nähden. Minulle selvisi vasta kirjan luettuani, että Björk kertoo kirjassa oman lapsensa tarinan. Se antaa tarinalle uudenlaisen perspektiivin. Arvostan.

TOISAALLA: Järjellä ja tunteella
Kirjainten virrassa
Kaiken voi lukea

TÄHDET:
+ + + 

Taina Latvala: Paljastuskirja

Taina Latvala: Paljastuskirja
Suomi 2009
WSOY 322s.

MIKSI?: Tykästyin kovasti Latvalan esikoiseen Arvostelukappale.

LYHYESTI: Pääministerin salarakas on töissä iltapäivälehdessä ilman, että pääministeri tietää sitä.

FIILIS: Tämä oli melkoinen pettymys upean Arvostelukappaleen jälkeen. Tässä on hauskaa, häijyä ja hävytöntä kuten lupaillaan, mutta jotenkin se ei kantanut tarinaa. Tässä on Latvalan hienoja ja teräviä lauseita, ajatuksiakin, mutta niistä ei jaksa innostua, kun ne sotkeutuvat onttoon tarinaan. Ehkä en ymmärtänyt koko satiiria.  Minä olenkin aika pihalla kaiken maailman kohumissi -skenestä.

Kirja sekoittaa oikeita henkilöitä ja julkisuuden tapahtumia, jotka myös vanhentuvat nopeasti. Jotkut kohdat ovat varmasti myös loukanneet asianosaisia. Enkä missään vaiheessa oikeasti ymmärtänyt miksi päähenkilö halusi olla pääministerin salarakas. Miksi kertoa niin paljon Marilyn Monroesta?

Parhaimmillaan nauroin katketakseni, kun hääkarkkeihin kirjoitettiin "rakkaus on ontuva poni" ja "jos mahdollista, pitäkää omat asunnot". Parasta olivat myös kuvitellut keskustelut Bukowskin kanssa.

TOISAALLA: Ina ärsyyntyi aikanaan pitkälti samoista syistä kuin minäkin. Samaa mieltä olemme myös siitä, että viimeinen kappale tekee koko kirjasta lukemisen arvoisen.

TÄHDET:
+ + +

Sanna Eeva: Olot

Sanna Eeva: Olot
Suomi 2012
Karisto 238s.

MIKSI?: Jostain syystä tämä jäi mieleen Mari A:n arviosta ja vertautumisesta Riikka Ala-Harjan Maihinnousuun. Mari myös listasi ansiokkaasti muiden sanomisia kirjasta.

LYHYESTI: Ellu on äiti ja vaimo ja rakastaja ja tytär ja työntekijä. Ja nyt ei mene hyvin missään edellämainituissa.

FIILIS: Tästä tuli tosiaan Olo. Eeva osaa kirjoittaa, hänen lauseensa iskevät kipeästi.

Mutta. Se mitä nyt sanon ei ole kokonaan kirjailijan tai kirjan vika. Ehkä oli väärä aika lukea tämä. Tarina on siitä kuinka  katastrofaalista on kun hallinta tai tunne siitä elämässä häviää kokonaan. Isoäiti ei halunnut tytärtään.Tytär ehkä halusi lapsen korjatakseen jotain, mutta ei osannutkaan. Ja pienin taisi tuntea olevansa syynä ihan kaikkeen ja vähän muuhunkin.

Kolmen sukupolven naiset, jatkuva syöksykierre huononpaan ja kaikesta kärsii eniten lapsi. Näitä on tullut nyt luettua jotenkin yksi liikaa. Kai se jotain kertoo meidän sukupolvesta, kun tämä on niin käytetty aihe. Eevalla on toki oma äänensä, mutta tarina vaikuttaa silti toistolta.

Tästä jäi kamalan kurja fiilis. Eikä missään sanota, etteikö kirjasta saisi tulla paha mieli. Jotenkin se paha olo pitäisi tuntua perustellulta ja nyt en ihan päässyt kiinni. Että miksi tällainen tarina.. Miksi sellaisia hahmoja. Miten tähän oli tultu, miksi kliseet. Miksei kukaan nähnyt lasta tai hänen hätäänsä, missään sukupolvessa. Ehkä minä ikuisena optimistina (haa?!) uskon parempaan maailmaan. Ainakin haluaisin uskoa.

Tässä on Ellu. Ellu on hyvä äiti ja hyvä vaimo. Ellu ajaa kovaa kotiin kun työt päättyvät. Haluaa muuttaa asiosita, muttei pysty.

TÄHDET:
+ + +

Alison Bechdel: Äideistä parhain

Alison Bechdel: Äideistä parhain
Yhdysvallat 2012 (suom. 2012)
288s. Like

MIKSI?: Pidin todella paljon Bechdelin Hautuukodista. Tämä uusi äitisuhdetta ja terapiaa käsittelevä kirja kiinnosti kovasti, vaikka kirjailijan Lepakkoelämää - sarjikset aiheuttivat minulle pettymyksen.

LYHYESTI: Lukijalle piirretään kirjailijan oma äitisuhde terapiaprosessin kautta.

FIILIS: Terapiassa Bechdel käsittelee aika usein myös sitä, miten kadehtii muiden menestystä kirjailijan tai sarjakuvataiteilijan urallaan. Siksi tuntuu aika vaikealta lytätä tätä, mutta täytyy vaan toivoa että kymmenien vuosien psykoanalyysi ja-terapia ovat opettaneet suhtautumaan tyynesti krittiikkiin. (Ja jättämään väliin arviot joiden lukemiseen tarvitsee google translate-toimintoa.)

Minua kiinnostavat kirjan aiheet erityisen paljon: terapia ja äitisuhde. Olen itsekin käyttänyt samaan tarkoitukseen paljon aikaa ja rahaa. Kirja sisältää samoja oivalluksia kuin omassa prosessissani, se menee syvälle psykoterapian termeihin ja teoriaan, ja tarjoaa monta yllättävääkin löytöä kuvan ja teksin yhdistelmillä.

Silti tämä oli kirjana jotenkin liian teoreettinen ja raskas. Jokainen tekee tietysti itse omat valinnat, mutta oman terapiaprosessin piirtäminen avoimesti "koko maailman" pällisteltäväksi osoittaa minusta myös jonkin sortin itsesuojeluvaistoin puutetta ja vaikuttaa lopulta hitusen itsetuhoiselta. Älkääkä ymmärtäkö väärin: kirja ei sisällä mitään suuria paljastuksia tai kauheuksia. Mutta silti.

Tämä on ihan varmasti must-read listalla kaikille psykoterapiasta syvällisesti kiinnostuneille ja terapeuteille myöskin. Voisin kuvitella tätä käytettävän jopa oppikirjana terapiaopinnoissa. Kaunokirjaillisuutena en osaa kirjaa arvostaa. Ehkä tuo kannen lupaus tai määritelmä "koomisesta draamasta" vei minut väärälle raiteelle tämän kanssa.

LAINAUS: (Otin tämän nyt törkeästi laiskuuttani eng.kielisestä versiosta:)

TÄHDET:
+ + +

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset Hautajaiset

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset Hautajaiset
Venäjä 1999 (suom. 2002)
186s. Tammi

MIKSI?: Minulla on kovasti intoa ja halua tutustua venäläiseen nykykirjallisuuteen, mutta hanke ei ole edistynyt. Nyt vihdoin tartuin tähän Ulitskajan vanhempaan suomennokseen.

LYHYESTI: Saattohoitoa venäläiseen tapaan 90-luvun New Yorkissa.

FIILIS: Mietin, oliko kirja minulle kuitenkin liian venäläinen? Kirjailija vie lukijan hienosti tunnelmaan: paahteisen kuuma asunto, jossa pärjää parhaiten alasti. Ihmisä tulee ja menee - hissi tuo mukanaan aina uusia yllätyksiä ihmisten muodossa. Amerikanvenäläisten yhteisö on tiivis. Asunnon keskushahmona on vääjämättä kuoleva Alik.

En ehkä silti ymmärtänyt paljoakaan, vaikkei kirjassa toisaalta ollut mitään vaikeaa. Tiedättekö tunteen? Neuvostoliiton kuolema ajoittuu samaan aikaan Alikin kuoleman kanssa, mutta puhuuko kirjailija siis siitä? Hauksinta ovat kirjassa todella nuo hautajaiset ja se, miten amerikassa asuvat venäläiset voivat tarkastella omaa kulttuuriperimäänsä ja maataan hieman ulkopuolelta.

Yksittäisiä hienoja kohtia oli useampia, tämä yksi:
"Tämä maa (Amerikka) vihasi kärsimystä. Se torjui kärsimyksen olemassaolon, salli sen vain yksittäistapauksessa joka vaati välitöntä asiaan puuttumista.(...) Tätä Fiman oli venäläisillä aivoillaan vaikea käsittää. Hänet kasvattanut maa rakasti ja arvosti kärsimystä, jopa sai siitä ravintoa; kärsimykset kasvattivat, tekivät aikuiseksi, viisaammaksi..."

TOISAALLA: Yksi ainoa (?) arvio löytyy blogistaniasta - Marissa ystävällisesti vinkkasi bloginsa perusteelliseen postaukseen. Muista suomennoksista, Naisten valheet ja Medeia ja hänen lapsensa, löytyy ueampia arvioita (linkit vievät Sallan lukupäiväkirjan ja Järjellä tunteella -blogien postauksiin).

TÄHDET:
+ + +

Laura Honkasalo: Tyttökerho

Laura Honkasalo: Tyttökerho
Suomi 2005
Otava 335s.

MIKSI?: Kirjabloggareiden pikkujoululahjana saatu kirja. Honkasaloon on pitänyt tutustua pitkän aikaa.

LYHYESTI: Katri haluaisi lapsia,. siivouskomeron ja kristallikruunun.

FIILIS: Minusta tämä kirja tiivistyy tähän biisiin täydellisesti:

Jos Maija Vilkkumaa ei ole tuttu, niin biisin sanoitus menee jokseenkin näin - "Mä haluun naimisiin, mä haluun koiran ja talon kukkuloilta (...) tule yö, tule aamunkoitto, tuo rauha ja tuo mun häät!" Tosin siinä missä Vilkkumaan biisi on hauskan ironinen (ja kestää 4minuuttia), niin Honkasalon kirja on lähinnä ärsyttävä.

Tyttökerho on Katrin, Nupun, Tuulin ja Kertun kolmenkympin kynnyksellä haahuileva ystäväjoukko. Se, että saa syödä karkkia ennen ruokaa ja tehdä mitä lystää ei riitä, kun haluisi jo löytää pysyvää rakkautta. Se ei olekaan helppoa.

Taisin olla kirjalle totaalisen väärää kohderyhmää. Olenkin ollut naimissa yhden vuosikymmenen ja kaipa omat kysymykseni elämästä ovat jo aika erilaisia. Minuä lähinnä tympi Katrin (ja muiden tyttökerholaisten) ympäriinsä vellova omanapaisuus, voivottelu ja saamattomuus tehdä asioille mitään. (Katsoin eilen Rautarouva elokuvan, jossa Thatcher sanoo osuvasti:  "It used to be about trying to do something. Now it's about trying to be someone.") 

Osa ärtymyksestä menee varmasti sen piikkiin, että monet ajatukset ovat selvästi tunnistettavia. Siis että samaistuu kuitenkin ihmisiin, joihin ei ollenkaan haluisi. Tämä osoitta kirjailijan taitoja, samoin kuin moitteetoman sujuva kerronta. Kirjassa on paljon chick litin piirteitä, mutta sisällöltään tämä on kuitenkin totisempi ja todellisempikin.

TOISAALLA: Salla tykkäsi, samoin kuin Mari A. Luru tunnisti Tyttökerhon maailman.

MUUTA: Honkasaloa voisin silti lukea uudelleen. Eropaperit kiinnostaa, taidan olla enemmän sen kohderyhmää, heh.

TÄHDET:
+ + +

Minttu Vettenterä: Jonakin päivänä kaduttaa

Minttu Vettenterä: Jonakin päivänä kaduttaa
Suomi 2012
160s, Books on Demand (omakustanne)
Kindle on iPad

MIKSI?: Olen seurannut Enkeli-Elisan yhteisöä Facebookissa työni puolesta.Samalla esillä ovat olleet myös kirjoittajan ja Elisan vanhemien blogit sekä tämän kirjan valmistumisprosessi.

LYHYESTI: Kahdeksasluokkalainen Elisa tekee itsemurhan ja vasta sen jälkeen vanhemmat saavat tietää rankasta koulukiusaamisesta.

FIILIS: 15-vuotiaan tytön koulukiusaaminen ja itsemurha on rankka aihe. Elisan tarinaa kerrotaan päiväkirjaottein ja vanhempien kertomana. Isä on itse kiusannut koulussa ja hän haluaa pyytää anteeksi heiltä, joita on kiusannut.. Näin Elisan isä tapaa Mintun, kirjailijan.

Vanhempien suru, kiusaamisen raakuus ja seuraukset sekä ihmisten ymmärtämättömyys koskettavat kirjassa. Väkisin ajattelelee, että tapahtuuko tällaista oikeasti? Iltalehtien uutisartikkelit ja yksittäinen tutkimustulos vahvistavat, että monia todella kiusataan. (Aku Louhimiehen Vuosaarielokuvassa oli muuten myös karmaiseva koulukiusaamiskuvaus, satuin katosmaan sen samanaikasesti.)

Ajattelen, että kirjalla on tärkeä tehtävä ja paikka. Sen kirjalliset ansiot olisivat kuitenkin tarvinneet kunnon kustannustoimittamista ja editointia. Se kohta kirjan synnyssä jäikin minulle epäselväksi, että miksi tästä tehtiin omakustanne. Myös se yritettiinkö kirjalla tähdätä kaunokirjalliseen tuotokseen vai Elisan tarinan kertomiseen, ei ihan selvinnyt. Tähän olisin voinut kaivata myös asiantuntijan lisäselvitystä kiusaamistilastoja. Kirjan alussa sanotaa "Tarina on fiktiivinen, mutta ihmiset ja tapahtumat ova totta."? Ehkä yksityiskohdilla ei ole merkitystä.

Kiusaamisesta ja sen vakavuudesta ei varmasti ikinä puhuta riittävästi. Kiusaamiseen puuttumisen keinot eivät ole yksinkertaisia, mutta puututtava olisi. Tässä itsemurhatilastojen-sekä koulu- ja perhesurmien kärkimaassa  kiusaaminen on ainakin yksi selkeä epäkohta, jonka kitkemiseksi pitää tehdä töitä. Siksi tämä kirja on Adlibriksen myydyinpänä jo useatta viikkoa ja Enkeli-Elisa yhteisössä on yli 40 000 ihmistä.

Enkeli-Elisa sivustolta löytyy myös se vanhempien anatama kirjailijan vastuuvapauslauseke, jota kaipasin tämän luettuani: "Minttiksen puolesta toivoisin, että kaikkinaiset puheet siitä, että Minttis ratsastaa vaikealla aiheella tai käyttää perhettämme jotenkin hyväksi, lopetettaisiin tähän paikkaan. Ajoittain olen kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että pyysin Minttistä tekemään tätä, koska olen nähnyt sivusta miten raskas tämä syksy on hänelle ollut. Elisan asioiden käsittely on varmasti ihan sellaisenaankin ollut raskasta, mutta Minttiksen oma tausta ja suunnaton myötätunto eivät varmasti ole asiaa auttaneet."


TÄHDET:
+ + +
-----------------------------
Lauantaina 7. heinäkuuta julkaistiin Helsingin sanomien kuukausiliitteessä artikkeli, jossa Enkeli-Elisan olemassaolo kyseenalaistettiin esittämällä varsin vakuuttavia todisteita. Toistaiseksi Vettenterä puolustaa asiaansa, mutta poliisitutkintakin aiheesta on aloitettu. Mikäli Elisa on valhetta, niin silloin myös vanhempien kirjoitukset netissä, Elisan päiväkijrat ja vaikkpa tuo vastuuvapauslauseke ovat kaikki huijausta. Se on tuomittavaa ja äärimmäisen surullista. Kirjoitan asiasta lisää täällä, ja jatkan taphatumien seuraamista,

Tatiana De Rosnay: Viimeinen kesä

Tatiana De Rosnay: Viimeinen kesä
Ranska 2009 (suom.2011)
WSOY, 320s.

MIKSI?: Kirjailijan Avain-romaani oli mieleenpainuva ja koskettava. Blogisavujen ansiosta kiinnostuin tästäkin.

LYHYESTI: Keski-ikäisenä voi löytää kaikenlaista uutta itsestään ja suvustaan.

FIILIS: Tässä on kaikki elementit, jotka pitäisi olla minulle sopivia: perheen salaisuudet, viihdyttävän taitava lukuromaani ja kirjailija, johon olen aiemmin tykästynyt.

Mutta. Mä taidan olla loputtoman kyllästynyt keski-ikäteemojen käsittelyyn juuri nyt. Mistä näitä 44-vuotiaita elämäänsä nyyhkyttäviä oikein tulee? (Shieldsin Retakin taisi olla 44-vuotias). Sattumalta katsoimme edellisenä iltana elokuvan Crazy. Stupid. Love. jonka juonessa oli liikaa samaa kuin tässä kirjassa. Tiedättehän tämän arkkityypin? Eronnut mies, joka vaimo hylkää toisen miehen (nuoremman ja paremman näköisen) takia. Mies rakastaa edelleen vaimoaan ja huomaa laiminlyöneensä tätä. Sitten täytyy kokeilla siipiään naismarkkinoilla. Se ei muuta mitään paremmaksi.  Hän on myös vieraantunut teini-ikäisistä, huonosti käyttäytyvistä lapsistaan ja vihaa työtään. Tietysti. Ah ja voih. 

Kirjan kehyskertomuksessa oli vahvasti mukana perheen salaisuus, mikä toikin romaaniin jopa jännityskertomuksen piirteitä. Kirjailija on myös ottanut mukana monta raskasta teemaa; kuolemaa, sairautta ja onnettomuuksia. Vaatii taitoa onnistua säilyttämään ythäaikainen kepeys ja syvyys suurissa suruissa.Pidin siitä, miten kaikkea ei tarvinut viedä päätökseen, ihmissuhteet olivat monimutkaisia ja asiat jäivät auki.

En voi sille mitään, että kirjasta jäi muutamista oivalluksista huolimatta töksähtelevä tunne. Tarina vetää sujuvasti ja halusin tietää miten kaikki päättyy. Päähenkilökin kiinnosti kaikesta keski-ikäisyydestään huolimatta. Silti hetkittäin tuntui kuin olisin katsonut kömpelösti leikattua elokuvaa. Aloin miettiä oliko suomennoksella joku merkitys tässä vaikutelmassa? Kantta on moitittu toisaallakin ja itse en myöskään innostunut siitä.

TOISAALLA: 
Saso
Susa
Karoliina

TÄHDET:
+ + +

David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali

David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali
Ranska 2004 (suom. 2012)
Gummerus, 200s.

MIKSI?: Minä tykkäsin tosi paljon Nainen, jonka nimi on Natalie -kirjasta.

LYHYESTI: Miten voi olla, että kirja jonka alku on aivan mahtava ja muutenkin pidän suuresti kirjoittajan omintakeisesta tyylistä, niin silti en innostunut tästä yhtään. Siis yksittäisistä lauseista ja kappaleista tykkäsin kovin, mutta kokonaisuus on vaan nihkeä.

Hector on keräilyyn sairastuneena päähenkilönä ihan symppis. Tämä ideakin on ihan kutkuttava. Mutta toteutus ontuu  - mikä on kirjailijan ajatus tarinasta?

Vaimoni eroottinen potentiaali on ihana nimi. Tässä ajassa on hassua se, että oman vaimon näkeminen eroottisena on suorastaan raikas ajatus! Mutta kyllähän tässäkin sitten petetään. Se ikkunanpesuhomma, kidutus ja loppukohtaus menivät sitten jo niin överiksi, että päädyin jopa selailemaan joitain sivuja. 

Voi Foenkinos! En aio lakata pitämästä sinusta, vaikka tämä ei osunutkaan. Aion muistaa täydellisen alkulauseen, hymyilyt ja naurahdukset seurassasi, mutta seuraavalla kerralla vaadin parempaa.

MUUTA: Tässä yhteydessä on pakko todeta, että ostin Nainen, jonka nimi on Natalien eräälle fiksulle 17v. lukijalle joululahjaksi. Luki jo ja tykkäsi! Koska luin kirjan alunperin kirjastolainana, kopio oli päällystetty muovilla enkä ollut huomannut miten kaunis kansi siinä olikaan! Gummerus on todella onnistunut kansissa - Sydämen mekaniikka on kantena aivan upea myöskin (en ole lukenut kirjaa).

 (Kumpikaan ei näytä minusta tässä niin ihmeelliseltä, 

 mutta livenä nämä ovat aivan erityisiä kirjoja hiplattavaksi)

TÄHDET:
+ + +

Gayle Forman: Jos vielä jään (If I Stay)

Gayle Forman: If I Stay (Jos vielä jään)
Yhdysvallat 2009 (suom. 2009)
191 sivua. WSOY

MIKSI?: Joskus sattuu hassusti. Selailin englanninkielisten blogien vuoden 2011 parhaita. Jostain syystä aika monta blogia, joita sattui kohdalle oli keskittyneitä nuorten kirjallisuuteen ja tosi moni mainitsi Gayle Formanin. Päällä olevaan lukublokkiin sopi erinomaisesti lukea jotain vetävää ja helppoa - latasin tämän kirjan. Luinkin sen saman tien. Kun googlasin kirjan huomasin, että se onkin suomennettu jo 2009!! Oho.

 GENRE: Nuorten kaunokirjallisuus, listattuna 12+ vuotiaille ja 14+ -vuotiaille.

LYHYESTI: 17v. Mian perhe joutuu auto-onnettomuuteen kamalin seurauksin.

FIILIS: Tällä kirjalla oli minun suhteeni monta kysymystä: 1) Miksi tällä on ollut niin valtaisa suosio? 2) Miten tämä vertautuu kahteen samalla teemalla lukemaani kirjaan Kuin viimeistä päivää(nuortenkirja, jonka kansikin on kaksonen tämän kanssa) ja Rosamund Lupton: Afterwards (aikuisten kaunokirjallista jännitystä).

Ensimmäiseen kysymykseen. Minusta kirja oli heppoisa, liian kiltti ja naivi. Silti halusin lukea sen ehdottomasti loppuun pikaisesti. Minun oli pakko saada tietää miten Mialle käy. Asiaa toki auttoi kirjan lyhyys, mutta olihan tuo vetävästi kirjoitettu. Kuitenkin ne ylistävät adjektiivit, joilla kirjaa kuvataan jenggiblogistaniassa ovat jokseenkin liioiteltuja.

Toisen kysymykseen: Nuo mainitsemani kirjat olivat kyllä selvästi parempia - monitahoisempia, ajatuksia herättävämpiä ja hahmoiltaan mietitympiä. 

Minusta kirjan ongelmaa, eli haluaako Mia kuolla, ei saada esitettyä uskottavasti. Nuoremmalle se ehkä menee läpi?

Musiikilla on kirjassa iso rooli. Käsitellään siinä muutenkin tuttuja aiheita nuortenkirjoista, kuten perheeseen kuulumista, ystävyyssuhteita ja tietysti rakkautta.

MUUTA: Kirjan seuraava osa on ilmestynyt nimellä Where She Went Yhdysvalloissa toukokuussa. Best Book of the Month Amazonissa. Eiköhän WSOY suomenna senkin?
Karoliina muuten pohti ehkä vähän samanlaisia kuin minä täällä.

TÄHDET:
+ + +
----------------------------------------------------------------
Voi että kun te muut luette jo kevään uutuuksia! Minä olen tällä joulu"lomalla" lähinnä vain haaveillut lukemisesta. Tulossa kuitenkin elämäni ensimmäinen Shields (miksi en ole lukenut jo aiemmin?!) ja keväänuutuus (tosin itse luen englanniksi) Jennifer Eganin Aika suuri hämäys sekä muitakin kivoja postausaiheita on taskussa uudelle vuodelle.

Robert Goolrick: Luotettava vaimo

Robert Goolrick: Luotettava vaimo
Yhdysvallat (suom. 2011)
331 sivua, Karisto

MIKSI?: Blogivinkeistä. Kts. alla.

LYHYESTI: Luotettava vaimo ja pullo arsenikkia kaupan päälle.


FIILIS: Näh. Olen keksint käyttää termiä kaunokirjallinen jännitys ja tämä menee samaan kategoriaan, tosin vielä historia -lisäliitteellä.

Tapahtumapaikkana on kylmä talvi vuoden 1908 Amerikassa, kylässä jossa on yksi rikas ja yksinäinen mies ikävällä menneisyydellä. Hänelle saapuu vaimo ja uuden alussa menneisyys on vihdoin kohdattava.

En halua spoilata juonta, joten tarinasta ei voi kertoa paljonkaan. Luin tämän miellelläni ja kirjan ansio on ehdottomasti sen erilaisuus. On vaikea sanoa, mikä kirjasta tekee ainutlaatuisen, mutta jännite, kieli ja vetävä kerronta ovat varmasti syitä kirjan huikeaan menestykseen rapakon takana. Kirja ei vain raapaise syyllisyyden eri puolia vaan sukeltaa niihin. Syvällisiä oivalluksia on kätkettynä pitkin tarinan matkaa.

Kuitenkin -  juoni oli arvattava, vaikka halusin tulla yllätetyksi. En myöskään uskonut riittävästi henkilöihin ja heidän motiiveihinsa. Kirjassa oli liikaa seksiä, eikä se ollut juonellisesti perusteltua. Ehkä kirja kärsi lukuajankohdasta tämän muuton keskellä, mutta en ihastunut.


 TOISAALLA:
Vinkin poimin alunperin Insinöörin kirjahyllystä(5tähteä!) ja Satun luetuista. Sittemmin huomasin, että Mari A. liitti tämän vuoden parhaimmistoon.  Myös kulttuuri kukoistaa blogissa on kirjoitteu tästä. Anneli oli ehkä eniten kanssani samaa mieltä.

MUUTA: Joskus tulee hassuja kansisamaistuksia. Minusta John Boyne: Tarkoin vartioitu talo (Bazar 2011) on todella samanlainen kuin Luotettvan vaimon kansi. Tarkemmin katsottuna yhtälaisyys ei ole niin selkeä, mutta ohimennen nähtynä luulin jossain kohtaa, että kyseessä on sama kirja. Boynen kirjan kansi on muuten paljon hienompi.

TÄHDET:
+ + +

Katie Arnoldi: Kehonpalvoja

Katie Arnoldi:Kehonpalvoja (Chemical Pink)
Yhdysvallat (suom. 2011)
263 sivua, Helsinki-kirjat

MIKSI?: Kehonrakennusaihe kiinnosti minua, koska lähipiiriini kuuluu monia lajista innostuneita. Itse tunnen asiaa kohtaa pelonsekaista kunnioitusta ja ihmetystä. ("Kehonrakennukseen" kuuluu useita eri lajeja, joista toiset ovat terveempiä kuin toiset.  Kirjassa esitetty todellisuus on sieltä sairaammasta ääripäästä.)

LYHYESTI: Aurora myy ruumiinsa ja sielunsa treenatakseen raskaan sarjan ammattilaiseksi.


KIRJE KIRJAILIJALLE: "Hei Katie! Arvostan sitä, että kirjoitit kirjan erinomaisella taustatutkimuksella itsellesi tutusta aiheesta. Henkilöhahmosi ovat myös pelottavalla tavalla todentuntuisia.

Charlesin tapa hallita ihmisiä on todella vastenmielinen. Auroran motiivit kiinnostivat minua eniten: Miksi hän on valmis uhraamaan kaiken itsemäärämisoikeutensa, terveytensä ja läheiset ihmissuhteensa saavuttaakseen menestystä kehonrakentajana?  Olisin halunnut päästä hänen päänsä sisään vielä enemmän tämän kysymyksen osalta.

Minua kuitenkin nolottaa kirjoittaa tätä kirjettä sinulle. Kirjasi sisälsi niin paljon sairaita ja pervoja kohtauksia, etten olisi halunnut lukea niitä. Vaikutti siltä kuin olisit kirjoittanut kirjaasi kaikista pimeimmät koskaan mieleentulleet jutut lainkaan niitä suodattamatta. Menetin ruokahaluni romaanisi parissa. Laittomien lääkeaineiden käyttäminen ja niiden aiheuttamat muutokset Auroran kehossa olivat yhtä lailla ällöttävää luettavaa. Siihen olit varmasti pyrkinytkin.

Minua kiinnosti kirjassa erityisesti vääristynyt kehonkuva ja ihmissuhteet. Auroran suhde tyttäreensä järkytti ja sopii kuvaukseksi myös muihin tilanteisiin, joissa vanhemman huomio on kokonaan toisaalla. Osasit yllättää tapahtumilla, eikä kirjaa voi syyttää ennaltaarvattavaksi. Kirjan rakenteessa ja siirtymissä oli myös jotain hyvin raikasta.

En silti voi sanoa nauttiineeni kirjastasi, vaikka sinulla on kirjoittamiseen lahjoja. Ainakin tulin lukeneeksi jotain, mitä en tavallisesti ikinä lukisi. Jos kirjoitat seuraavaksi jotain vähemmän pervoa, luen sen mielelläni. Kehonrakennus (vielä naisten!) on aiheena äärimmäisen kiinnostava.

Terv. ilmeisen konservatiivinen suomalainen kirjabloggari"

KIRJASTA SANOTTUA:
"Luin kirjan yhtä soittoa, neljässä ja puolessa tunnissa, en vain voinut laskea sitä käsistäni. Koominen ja kammottava, sadistinen ja hillitön, traaginen ja hauska, kaikkea samanaikaisesti. Miten mahtavan, K-18-elokuvan tästä saisi jonkun John Malkovichin kaltaisen näyttelemällä, iljettävällä päähenkilöllä, joka rakastaa lihaksiaan sukupuolettomiin muotoihin rääkkäviä naisia. En ole koskaan lukenut mitään tämän kaltaista. Tämä on kuin Marquis de Sade olisi päässyt taas irti ja kolkuttelisi kotioveamme lemmenluullaan.”
-LIZ SMITH, NEW YORK POST
TÄHDET:
+ + +

Susan Fletcher: Noidan rippi

Susan Fletcher: Noidan rippi
Englanti 2010 (suom.2011)
400 sivua, LIKE

MIKSI?: Pidin Meriharakoista ja moni on pitänyt tästäkin.

LYHYESTI: Noita-, kirkko- ja verilöylyhistoriaa kauniisti tarinaksi kirjoittettuna.

FIILIS: Marjis julkaisi tästä tänään hyvän arvion. Suunnatkaa lukemaan se. Oma jälkitunnelmani kirjasta on vähän valju.

Vikoja löytyy luultavasti sekä kirjasta että lukijasta (tai sitten ajankohdasta, kuten marjis arvioi). Päähenkilö Corrag sanoo itse puhuvansa paljon ja niin hän todella tekee. En jaksanut kuunnella ihan kaikkea. Jossain kohtaa lumouduin, mikä olisi riittänyt minulle. Pastori Charlesin kirjeet olivat kiinnostavia. Kirja taisi lopulta olla hänen kasvutarinansa.

Alkuasetelma innosti, mutta mielestäni tarina ei ihan kantanut. Teemat ovat tärkeitä: erilaisuuden sietämistä, oman tarinan kertomista ja yksinäisyyden vaikutuksia. Fletcherin kirjat vaativat omistautumista, hänen hahmojensa maailmaan uppoutumista. En pystynyt tekemään sitä. Sivujen välillä pyyhin pukluja, nukahdin sohvalle, poimin mustikoita. Kului liian monta päivää kunnes taas ehdin jatkamaan. Silti Fletcher vie lukijaansa elävästi mukaansa maisemiin, tuoksuihin ja tunnelmiin. Pidin yrttien esittelyistä lukujen alussa. Niin piti mieskin, kuten koko kirjasta.

TOISAALLA: mm.
Leena Lumi (arviosta linkit moneen muuhun arvioon)
Lumiomena
Booksy

TÄHDET:
+ + +

Roy Jacobsen: Ihmelapset

Roy Jacobsen: Ihmelapset
Norja 2009 (suom. 2011)
280 sivua, LIKE

LYHYESTI: Finn saa yllättäen pikkusiskon, 6-vuotiaan Lindan. On 60-luku ja kotiin saadaan telkkari.

MIKSI?: Olin lukenut tästä monia kehuvia arvioita.

FIILIS: Kirja kuvaa arkea ja aikaansa hienosti. Se ei myöskään selittele liiaksi auki asioita, vaan lukija pääsee osaksi nuoren Finnin elämää hänen näkökulmastaan. Tarina on sympaattinen ja yhtä aikaa raju. Ensin vuokralaisen ja sitten Lindan tulo perheeseen aloittaa uuden aikajakson perheen elämässä. Äidistä paljastuu uusia asioita, jotka eivät aina ole mukavia.

Kuulin kirjassa kaikuja vanhempieni kertomuksista elämästä 60-luvulla. Tässä oli hyvin paljon sama kuin Franzenin Tumman veden päällä - romaanissa.

En tiedä mikä vaivaa, kun mikään kirja ei nyt erityisemmin sykähdytä. Ehkä keskittymiskyvyn puute tai keskittymisen rajoitetut mahdollisuudet ylipäätään tekivät vahinkoa tälle lukukokemukselle. Minulla taisi mennä ihan ohikin osa tapahtumista: ehkä liian pitkissä lauseissa en enää lopussa muistanut mistä juttu alkoi, heh.

Kirjasta on tykätty ja ansiokkaasti kirjoitettu esim.:
Järjellä ja tunteella
Elma Ilona
Anna Elina
Parnasso

Eli jatkan kevyemmän kirjallisuuden parissa, semmoinen on tämän blogin kesäsuunnitelma...

TÄHDET:
+ + +

Tyttöystävä ja Tahra: ruotsalaisia kirjoja

Karolina Ramqvist: Tyttöystävä
Ruotsi 2009 (suom. 2011)
280sivua. Helsinki-kirjat

GENRE: Kaunokirjallisuuteen kallellaan olevaa jännitystä (mikä tarkoittaa, ettei jännitystä juurikaan ole)

LYHYESTI:  Tyttöystävä odottaa lain toisella puolella työskentelevää miestä kotiin.

 MIKSI?: Kirjaston uutuushyllystä poimittua. Tämä oli saanut myös jonkun ruotsalaislehden myöntämän kirjallisuuspalkinnon.

FIILIS: Näkökulma on tämän kirjan tarina ja kantava voima. Karin istuu kotona ja odottaa. Ja sitä hän saakin tehdä, sillä hänen miehensä on paljon poissa. Ammattirikollisena toimiminen on ilemisen aikaa vievää puuhaa.

Kirja on kai tutkielma siitä, miksi kukaan nainen olisi ja eläisi ja jäisi tällaiseen suhteeseen. Onko kysymys rahasta? Vai vallasta suhteessa keneen? Kuka on uhri? Onko sellaisia? Tilanteeseen voi toisaalta varmasti samaistua kuka tahansa, jonka mies on paljon pois ja rahaa riittää. Rikollisuuden näkökulma tuo oman lisänsä, kun tietää että talot ja upeat tavarat on osetettu "verirahoilla".

Romaani alkaa hyvin ja Romqvist osaa kirjoittaa kiinnostavasti. Muutaman päivän ajalle sijoittuva tarina ei kuitenkaan kanna loppuun asti. Karin odottaa ja miettii elämäänsä, mutta siihen se sitten jääkin. Minä olisin kaivannut jotain muuta, vaikka sitten sitä jännitystä.

TOISAALLA: 
Rakkaudesta kirjoihin
Erjan lukupäiväkirja
Nenä kirjassa

TÄHDET:
+ + (+)

Katarina Wennstam: Tahra
Ruotsi 2007 (suom.2011)
431 sivua. Otava

MIKSI?: Taisin poimia vinkin Rakkaudesta kirjoihin blogista (linkki vie kirjan arvioon)

GENRE: Takakansi sanoo että trilleri, mutta ei tämä kovinkaan jännittävä ainakaan ollut.

LYHYESTI: kulissiperheen elämää.

FIILIS: Kirja käsittelee seksikauppaa ja seksinostoon liittyvää etiikkaa. Kuka on uhri, kysytään tässäkin kirjassa.

ÄÄh. Minulle nyt ei taida iskeä tämä psykologis- feministi-jännitys-genre. Tarina on yhteiskunnallinen, kirjialija kirjoittaa ihan vetävästi, moni muu on tykännyt ja kehunut, mutta minä en vaan innostunut. Luin kyllä, loppuun asti, myönnetään. Liikaa seksiä, liian ennalta-arvattavaa, liian itsestäänselvät hahmot.

Kirjan ansio on tietyt oivallukset ja henkilöiden äänellä lausutut totuudet seksin myynnin ja oston eri vaikutuksista. 14-vuotiaan Emman elämää kuvataan erittäin uskottavasti. Pidin  siitä, ettei kirjailija lähtenyt juurikaan harhailemaan, vaan pysyi hyvin tarinassa.

Inhosin kirjan henkilöitä, erityisesti Rebeccaa sekä Jonasta. Inhosin muitakin hahmoja. Ehkä eniten inhosin loppua, paitsi viimeistä sivua eli se onneksi palkitsi.

TÄHDET:
+ + +

YHTEISESTI:

Aika hassu sattuma sinällään, että minun käsiini kulkeutui kaksi vastasuomennettua ruotsalaisen naisen kirjoittamaa kirjaa, joissa oli hyvin paljon samaa. En ihan osaa edes sanoa, mitä se samankaltaisuus on, sen lisäksi, että molemmissa oli runsaasti seksiä ( ja sanokaa vaan vanhoilliseksi, mutta minusta se ei ole kovin hyvin perusteltua näissä kirjoissa ainakaan tässä mittakaavassa). 

Minä en halua lukea liian "kauheita" kirjoja. Nämä olisivat siis voineet olla minun kirjojani, sillä kummassakaan ei sinällään tapahdu mitään hirvittävää tai väkivaltaista. Mielestäni on erikoista, että kirjat on luokiteltu jännitykseen, sillä itse ymmärrän termillä jotain ihan muuta. Ramqvistin kirja on selkeästi kaunokirjallinen ja Wennstamin taas yhteiskunnallinen.

Joka tapauksessa kirjat olivat jokseenkin pettymys. Toisaalta luin molemmat ilman, että edes harkitsin keskenjättämistä. Taidan siirtyä lukemaan oman genreni kirjoja kun tämä tutustumismatkailu psykologiseen "jännitykseen" ei ole osoittanut menestyksekkääksi.

Molemmissa kansisssa on muuten käytetty valokuvaa. Se on varsin harvinaista, eikö? Mitä pidette tuosta Tyttöystävän kannesta?

PS. Olen kovasti kierrellyt blogejanne, vaikka en ole kommentoinut. Kivoja kirjoja ja juttuja monella! Minulla olisi paljon kirjoitettavaa, mutta aika hankalaa on löytää blogiaikaa juuri nyt. Vauva on silti edelleen ihana :)

Leena Krohn: Matemaattisia olioita tai jaettuja unia

Leena Krohn:
Matemaattisia olioita tai jaettuja unia
Suomi, 1992
165 sivua, WSOY
Finladia-voittaja 1993

MIKSI?: Poimin tämän oikeastaan Finlandia-haasteesta. Krohn on kiinnostanut, mutta en ole päässyt hänen kirjoihinsa mukaan. Ajattelin, että novellit voisivat toimia paremmin.

LYHYESTI: Esseenovelleja olemassaolosta tai olemattomuudesta? "Olemassaolo on ihmiskunnan yhteinen, jaettu uni, eikä kukaan tiedä, mitä tapahtuu todella." sanotaan tuossa etukannen selityksessä.

FIILIS: "Mutta me, me kuljemme niin usein harhaan, koska olemme vapaampia erehtymään ja koska katsomme itseämme emmekä eteemme."

Tekstistä löytyy monia helmiä, yksittäisiä lauseita ja kuvauksia kuolemasta, kohtaamisista, unista ja siitä mikä voisi olla totta. Ehkä onkin? Liikutaan fiktion ja faktan rajoilla. Ja kuitenkin: nämä ovat minun makuuni pikemminkin filosofisia esseitä, kuin kaunokirjallisuutta. Siitä syntyi pettymys.

Tämä on ehdottomasti niitä kirjoja, joiden ymmärtämättömyydestä tulee paha mieli. Krohn on niin arvostettu ja teos on voittanut Finlandian. Silti tämmöinen yliopistokoulutettu kirjojenkuluttuja ei päässyt mukaan näihin 12 novelliin kuin hetkittäin. Voisin heti veikata, että aika monelta muulta on voinut jäädä lukematta, vaikka kirja ei pitkä olekaan.

Lukupiirissä keskustellaan toukokuussa Krohnista, joten sitten varmasti saadaan muitakin mielipiteitä. Ehkä yritän (taas) jotakin toista romaania häneltä tai sitten vain luovutan.

HS:n erittäin kehuva arvio löytyy täältä. Jos joku muu on lukenut tämän niin kertokaa mietteitänne (ja linkitän mielläni arvion). Otan myös vastaan Krohn suosituksia.

"Mutta myöhemmin ihminen ei keskity kokemiseensa vaan siihen, mitä hän on jo kokenut ja mitä hän pian odottaa kokevansa. Eilinen ja huominen eivät jätä häntä rauhaan."

TÄHDET:
+ + +

Carita Forsgren: Jänistanssi

Carita Forsgren: Jänistanssi
Suomi 2011
270 sivua, Otava

MIKSI?: Olen pitänyt Forsgrenin historiallisista romaaneista, Kolmen kuun kuningatar ja Auringon kehrä. Niihin kannattaa ehdottomasti tutustua.

GENRE: Trilleri

LYHYESTI: Kaikki jänikset eivät ole sitä miltä näyttävät.

FIILIS: Reiluuden nimissä on sanottava, että tämä ei ole minun genreni. Ahdistun helposti jännittyneestä ja pelottavasta tunnelmasta. Romaanin lukee kuitenkin nopeasti ja siihen eläytyy. Nämä ovat kaikki merkkejä ihan onnistuneesta jännitysromaanista.

Kirjassa kerrotaan nuorista aikuisista, heidän ihmissuhteistaan ja salaisuuksistaan. Itse juonesta en halua sanoa mitään, ettei tule paljastettua liikaa. Tihenevä tunnelma luodaan pienillä vinkeillä ja asiat etenevät huonoon suuntaan.

Vaikka kirjan luettavuus on taattua laatua, olin silti pettynyt. Minusta tämä on kovin tavallinen jännityskirja, samaa sarjaa monien psykologis-jännitys-genreen kuuluvien kanssa. Rusakot, niiden piirrokset ja animaatiostudio oli kiva lisä juoneen, mutta lopulta sitäkään ei viety kovin pitkälle. Kirjan ihmiset olivat minulle vähän liian kummallisia ajatuksiltaan ja elämältään. Enkä oikein uskonut tapahtumien kulkuun. Ehkä en vain halua kuvitella, että tuollaisia ihmisiä oikeasti olisi olemassa.

Joissain ikään kuin sivulauseissa esitetyissä ajatuksissa on hienoja helmiä, nämä ovat kirjan parasta antia. Kertojien vaihtelu toimi hyvin ja toki oli aivan pakko saada tietää miten juonen rakennus sujuu loppuun.

Suosittelen toimivana jännitysvälipalana.

TÄHDET:
+ + +

Thomas Glavinic: Toiveet, jotka toteutuvat

Thomas Glavinic: Toiveet, jotka toteutuvat
Itävalta 2009 (suom.2010)
348 sivua, Atena

MIKSI?: Kirjaston uutuushyllystä poimittua ja takakannen perusteella kiinnostavaa. Myös jotain, josta en ole nähnyt yhtään arvostelua blogeissa.

LYHYESTI: Kuinka pelottava olisikaan maailma, jossa salaisimmatkin toiveemme toteutuisivat?

FIILIS: Tavallinen perheenisä Jonas saa kolme toivetta. Hän ei ota tarjousta tosissaan ja pyytää sitten kaikenlaista eksistentialistista, kuten elämää mullistavia kokomuksia, lisää ymmärrystä ja tietysti kaikkien toiveidensa toteutumista.

Kun Jonasille alkaa tapahtua, ei lukija oikein ymmärrä missä mennään. Ovatko nämä todella miehen toiveita? Voiko kaikki mennä näin pieleen? Seuraako toiveiden toteutumisesta sittenkin lopulta hyvää? Jonasin öiset seikkailut ovat myös todella kummallisia, maailmasta alkaa kadota normaalit lainalaisuudet.

Kirjan genre on jonkin sortin kevyehkö filosofis-eksitentiaalinen kaunokirjallisuus, jossa tutkitaan ihmismielen ulottuvuuksia. Pidin kovasti kirjan asetelmasta, siitä miten mutkalle  asiat voisivat mennä jos todella saisimme sen, mitä toivomme. Osammeko kuitenkaan toivoa oikeita asioita? Mitä jos tämä maailma jossa nyt elämme onkin toivoidemme mukainen? Emmekö me itse luo maailmasta omien toiveidemme valtakuntaa? P_E_L_O_T_T_A_V_A_A. Kirja on toisaalta mustan humoristinen, hitusen inhorealistinen ja tragikoominenkin.

Loppua kohti tarinaa menee liian absurdiksi, tipahdin kärryiltä. Jonas löytää kai jonkinlaista rauhaa universumin kanssa, ainakin yhtyessään Marieen. Kirjassa on varmaankin paljon tasoja, mutta ne ei edes tämmöisellä filosofis(kin)painotteisella yliopistokoulutuksella auenneet kokonaan. En sitten enää lopulta tajunnut mihin Glavinic pyrki.

MUUTA: Jos tämä ei innosta ja tuntuu hankalalta niin suosittelen tilaisuuden tullen kaikille 
Garth Stein: Tiellä pysymisen taito- kirjaa, joka on älyttömän suloinen ja semmoinen light versio Toiveet, jotka toteutuvat opuksesta.  
Ja jos haluaa lukea Glavinicista ammattilaisen arvion, niin voi kääntyä Parnasson tai Keski-Suomalaisen  puoleen. *LISÄYS* Ilse tunnusti lukeneensa tämän, kurkkaa teksti täältä. (Minulta menee likaa juttuja ohi...)

TÄHDET:
+ + +

Ps. IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!!!

Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut

Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut
Suomi 1999
207 sivua, Otava

MIKSI?: Haahtelaa tuntuvat lukevan nyt kaikki. Tämä on hänen esikoisena, josta en ole kuullut mitään ja sattumalta aloitin siitä.

LYHYESTI: Kadonneen miehen mysteeri. Kai.

FIILIS: Mitähän tästä nyt sitten sanoisi? Lolita löytää valokuvia ja alkaa selvittää keitä niissä on. Mutta tapahtuu tässä muutakin. Katoaminen on kirjan teemana ja hetkittäin tuntuu, että tapahtumat saavat suorastaan dekkarimaisia piirteitä. Ihmiset tuntuvat olevan myös varsin kadoksissa etenkin itseltään, mutta myös toisiltaan. Kirjassa on vähän liian monta ihmistä, jotka löytävät jotain.

Kaikki liittyy lopulta kaikkeen, sattuma on liiankin sopiva. Kirjan vahvuus on kerronnassa ja kielessä, ei juonessa. Teos antaa lupauksen kirjailijan kyvyistä, mutta ei ihan lunasta niitä. Lyhyet luvut, tiivis kerronta ja pelkistetty dialogi tekevät kirjasta nopean luettavan. Silti tapahtumat jäävät jotenkin irralliseksi, vaikka helmiäkin mahtuu lukuihin.

Luin tämän mielelläni loppuun, mutta en ihastunut. En ole lukenut muuta Haahtelaa mihin verrata, mutta epäilisin tässä vahvasti vielä kuuluvan kirjailijan keskeneräisyys.

MUUTA: Haahtelaa on erityisesti kehuttu ja palkittu teoksista Elena, Katoamispiste, Perhostenkerääjä sekä Tule risteykseen seitsemältä. Taidan keskittyä näihin seuraavaksi.

TÄHDET:
+ + +

Mikä on sinun Haahtela suosikkisi?