Noviolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet

Noviolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet
Zimbabwe/Yhdysvallat 2013
288s. Gummerus

LYHYESTI: Hökkelikylässä haaveillaan Amerikasta, mutta missään ei ole niin kuin pitäisi.

MIKSI?: Afrikkalaiset kirjat ja tarinat kiinnostavat.

FIILIS: "Me alamme elää. Tämä ei enää toistu. Ala, muutos, ala nyt. Niin aikuiset puhui, ne valvoi yön toisensa jälkeen ja odotti muutosta, joka oli lähellä.. Odotti, odotti ja odotti. Mutta odotus ei päättynytkään eikä muutos alkanut. (...) Nyt kaikki on samalaista aikuisia lukuunottamatta. Kun niitä katsoo kasvoihin tuntuu että jokin niissä on noussut, kerännyt tavaransa ja kävellyt pois."

Kasvutarina hökkelikylästä nimeltä Paratiisi. Siellä lapset tarvisivat uudet nimet (sillä heidän nimensä ovat täysin kummallisia, kuten Kulta, Luojatietää ja Kovanaama), mutta he tarvitsisivat niin paljon muutakin: ruokaa, turvaa, koulun.

Ja silti on ystävyys, haaveet ja Budapest, jossa on isonisoja taloja joiden katoilla on satelliittiantenneja ja ympärillä hieno sorapiha tai leikattu nurmikko. Sieltä voi varastaa guavoja. Vaikka niistä tuleekin vatsa kipeäksi.

Aika monet haaveet ovat toteutuessaan erilaisia kuin ajatteli. Se kun isä tulee kotiin. Vaalit. Ja suurin kaikista, Yhdysvallat.

Kirjan rytmi on upea, se hakee aina uuden tahdin aivan kuten taitavan soittajan käsissä. Osa luvuista poikkeaa niin paljon toisista, että ne toimisivat hienosti novelleina. Kokonaisuus on silti eheä. Kannen kauneus on osaltaan harhaanjohtava, tässä tapahtuu pahoja asioista. Lapsen näkökulma auttaa lukijaa kestämään.

Lopulta joku jää ja toinen lähtee, yksi selviää paremmin keinoin kuin toinen. Jokainen tietää kärsimyksestä enemmän kuin meistä kai kukaan.

"Mutta ethän sinä ole se, joka kärsii. Luuletko sinä, että tiedät, mitä on tekeillä, koska katselet BBC:tä? Ystävä hyvä, et sinä tiedä - kipu tuntuu haavassa."


MUUTA: Esikoinen!?

TOISAALLA: Esim. Kirjava kammari & Kirjojen keskellä & Mari A.
TÄHDET:
+ + + + (+)

Tua Harno: Ne jotka jäävät

Tua Harno: Ne jotka jäävät
Suomi 2013
Otava 269s.

MIKSI?: Hanna antoi kirjalle 5 tähteä Goodreadsissä (olen onnistunut koukuttumaan tuohon kirjanörttien fb:hen) ja kirjoittikin tästä niin, että halusin lukea kirjan  heti.

LYHYESTI: "Jotkut meistä menevät rikki jäämällä, toiset lähtemällä, ja tässä minä olen, enkä tiedä kumpaan ryhmään kuulun."

FIILIS:  Tämän luettuani istuin pitkään sängynlaidalla ja puristin kirjaa. Teki mieli muistaa oikein tarkasti nämä ihmiset joista kerrottiin, halusin aloittaa uudelleen alusta ja toivoin osaavani kertoa kaikille tästä löydöstä. Sanojen löytäminen onkin sitten vaikeampaa.


Sukupolviromaani ja esikoinen - kuinka montaa alkaa haukotuttaa?  Harno ei edes tyydy kolmeen sukupolveen vaan vie langat vielä kauemmas menneisyyteen. Mutta Harno osaa tämän. Valtavan taidokkaasti hän kerii sukupolvet päähenkilöön, siihen joka istuu Montpellierissä ja yrittää päättää, miten saada kaiken sen mitä ennen häntä tulleet eivät saaneet. Punnitut lauseet pysäyttävät lukijan haistamaan, maistamaan ja muistamaan: isän tupakalta haisseen takin, sen kun istuttiin siskon kanssa takapenkillä, hyödyttömän päätöksen olla rakastumatta ja vielä hyödyttömämmän yrityksen muuttua toisenlaiseksi.

Harno osaa yllätttää, eikä sorru liiallisuuksiin tai selittelemään liikoja. Hän tiivistää runsauden yksittäisiin lauseisiin ja hallitsee kokonaisuuden ihailtavasti. Tekstissä yhdistyy harmonisesti arkisuus ja kauneus.

Minusta tämä on onnistuneempia kuvauksia siitä, miten syy ja seuraus, menneisyys, vääristyvät roolit, pelko ja toivo kulkevat mukanamme, etenkin silloin kun perheessä ja suvussa on mielenterveyden ongelmia. Kertakaikkisen upea esikoinen.

Tässä on paljon henkilöitä, ehkä muutama liikaa. Leonard Cohenin laulujen sovittaminen lukuihin ei aina toimi ja jostain muustakin voisi vähän napista, mutta minulle tämä kirja oli tässä ja nyt täydellinen.

"Minä en halua runoja. Haluan että sinä - sinä olet taas sama kuin ennen", äiti pyysi. Mutta isä ei voinut enää muuttua siksi, mikä oli. Hän oli aina ollut monta, ja nyt hän oli vain tämä yksi, vainoharhainen ja arka mies. Isästä oli tullut ihminen, jolla ei ollut enää mitään muuta annettavaa kuin rakkautensa. Rakkaus, jolla ei tehnyt mitään, koska se ilmeni vain runoina kehyksissä."

MUUTA: En meinaa kestää miten nuori ja kaunis tämä Harno on ja miten hienosti hän kirjoittaa. Kirjailija oli Ylen aamun kirjassa (itse en pystynyt katsomaan sitä vielä tähän lukemisen päätteeksi, mutta katsokaa te). Joka tapauksessa - lukekaa tämä ja laittakaa nimi korvan taakse, sillä hänestä kuuluu vielä.

TOISAALLA: Tämä ovat lukeneet jo ainakin Hanna, Katja, Sara ja Maria

TÄHDET:
+ + + + +

Greace McCleen: Ihana maa

Greace McCleen: Ihana maa
Englanti (suom. 2013)
Otav, 330s.

MIKSI?: Lumiomenan arvio ja aihepiirin osuvuus.

LYHYESTI: ”Mitä minä voin tehdä?” sanoin Jumalalle. ”Et mitään. Sanoinhan jo. Voit tehdä asioita, mutta niiden peruuttaminen, se on kokonaan toinen juttu.”

FIILIS: Judith kuuluu margnaaliseen seurakuntaan, joka saarnaa maailmanloppua ja kurinalaista elämää. Koska Judith on kymmenen, ja elää isänsä kanssa varsin eristäytynyttä elämää, hän ei juuri muusta tiedä. Koulussa häntä pilkataan erilaisuudesta, erityisesti Neil ottaa hänet silmätikukseen, eikä rajulle kiusaamiselle näy loppua.

Judithilla olisi paljon kysymyksiä ja paljon kaipausta ymmärrykseen ja rakkauteen, mutta isä tuntuu pitävän tytärtään lähinnä ärsyttävänä, seurakunnassa on vain muutamia outoja tätejä ja setiä, eikä ikätoverit ota joukkoonsa.

”En tiedä millainen isän täydellinen päivä olisi. Oletan, että se olisi täynnä välttämättömiä asioita kuten raamatuntutkiskelu ja saarnaaminen ja pohdiskelu ja sähkön säästäminen ja hiljaa oleminen ja sukan varteen laittaminen. Missä tapauksessa hän viettää täydellistä päiväänsä koko ajan.”

Tytölle ei jää muuta keinoa kuin paeta mielikuvitusmaailmaan, Ihanaan maahan, jonka hän on kasannut roskista. Ja sitten Jumalakin alkaa puhua ja tapahtuu ihme -  Ihanan maan tapahtumat alkavat vaikuttaa todelliseen maailmaan. Neil ei olekaan enää voittamaton kun Jumala on Judithin puolella. Valta tuntuu huumaalvalta ja samalla pelottavalta, eikä olekaan ihan helppoa olla Jumalan kaltainen.

”Minun mielestäni ihmiset eivät usko asioihin, koska heitä pelottaa. Kun uskoo johonkin, se tarkoittaa, että saattaa olla väärässä,  ja jos on väärässä, voi satuttaa itsensä. Esimerkiksi minä uskoin, että pystyisin kiipeämään koko huoneeni ympäri koskematta lattiaa, ja minuun sattui kun putosin alas.”

Tämä iski sydämeen ja pakahdutti. Loppua kohti kirja kasvaa ja luin tätä kuin jännitystarinaa. Esikoiskirjailija McCleen kirjoittaa vivahteikkaasti ja vaikuttaa tietävän mistä puhuu (kirja onkin ilmeisesti osittain omaelämänkerrallinen). Lukija haluaa rynnätä pelastamaan Judithin ja onneksi paikalle saapuukin sijaisope. Vai onko kaikki mennyt jo liian pitkälle?

Suosittelen. Lapsi toimii kertojana tässä erinomaisesti. Judith jäi sydämeeni. Uskonnollinen yhteisö kuvataan varmasti aika totuudenmukaisesti, vaikka todella pimeältä se tässä näytti.

”Minulla on joitain hyviä ajatuksia. Tässä muutamia niistä:
1.    että maailma on loppumassa
2.    että kaikki on oikeastaan melko pientä
3.    että minä olen Ihanassa maassa viettämässä täydellistä päivääni"

TOISAALLA:

Susa
Hanna
Maria

TÄHDET:
+ + + +

Beate Grimsrud: Hullu vapaana

Beate Grimsrud: Hullu vapaana
Norja (suom.2012)
390s. LIKE

LYHYESTI: Eli ja hänen läheisensä: Emil, Espen ja Erik. Sekä prinssi Eugen. Oikeastaan he ovat niin läheisiä, että he ovat kaikki yhtä ja samaa päänsisäistä ääntä.

GENRE: Omaelämänkerrallinen romaani.

FIILIS: Kirjan lukemisesta (ja muutaman muunkin kirjan) on jo aikaa, mutta tästä halusin ehdottomasti kirjoittaa.

 Minä olen Eli. Se on hepreaa ja tarkoittaa Jumalani. Se voi olla sekä tytön että pojan nimi. En voi olla tässä asunnossa. Lattiat viettävät vaarallisille ikkunoille joista näkee pihalle.

Tämä oli kertomus Elistä, jonka elämässä kaikki liikkuu ja häilyy todellisuuden rajamailla. Lapsuus, aikuisuus ja nuoruus. Ainoa mikä on selvää ja sujuu, ovat sanat. Eli osaa kirjoittaa. Hyvin. Mutta sitten poikien (nuo kaikki E:llä alkavat) ottaessa liikaa tilaa   kirjoittaminenkin häiriintyy.

Grimsrud on ilmeisen tunnettu kirjailija Ruotsissa ja kotimaassaan Norjassa. Hän on kai oikeastakin elänyt ison osan elämäänsä mielisairaalan suljetulla osastolla. Hänen laaja tuotantonsa sisältää romaanien lisäksi lastenkirjoja ja näytelmiä.

Tämä kirja herättää paljon tunteita - se inhimillistää vakavan mielisairauden, kritisoi sen hoitoa, naurattaa (tietämätön valokuvaaja kuvaa kirjailijaa kirves kädessä samalla kuin suljetun osaston hoitaja seisoo vieressä). Kirja osoittaa ystävyyden voimaa, luovuuden vimmaa ja ihmisen kykyä selviytyä.

Pidin Grimsrudin tavasta kirjoittaa, kirjan lyhyistä luvuista ja aitoudesta. Tunsin kiitollisuutta, että hän päästi minut näin lähelle kokemaansa. Vaikka toistolla varmasti tavoiteltiin sairauden rytmiä, niin kirjaan olisi voinut riittää vähemmät sivut. Lopussa ei tapahdu ihmeitä, mutta tätä kirjaa voidaan kai pitää ainakin pienenä sellaisena. Vaikutuin.

 Minä jäin seisomaan. Hukkumiskuolema vai lasagne. Me syömme pastaa yleensä paistetun kaalin tai porkkanoiden ja valkosipulin kanssa.

TOISAALLA:
Noora (luonnehti tätä mahdollisesti vuoden suosikkikirjakseen ja silloin kirjasin tämän omalle lukulistalleni)
Suketus (otti riskin ja rakastui)
Kirjoihin kadonnut
Lukukausi
Kirjavinkit

TÄHDET:
+ + + + (+)

PS. Yritän kuntouttavana toimintana (elämästä kuntoutujana?) palautella blogia taas käyntiin tuon tyrmäävän joulukuun jäljiltä. Olisi mukava tehdä myös koonti juttuja ja kirjoittaa muutamista lukemistani kirjoista ja käydä teidän blogeissa ja kaikkea. Mutta en stressaa ja tässä kirjoittaessaan heti muistaa, että bloggaus on kivaa!

Sanna Eeva: Olot

Sanna Eeva: Olot
Suomi 2012
Karisto 238s.

MIKSI?: Jostain syystä tämä jäi mieleen Mari A:n arviosta ja vertautumisesta Riikka Ala-Harjan Maihinnousuun. Mari myös listasi ansiokkaasti muiden sanomisia kirjasta.

LYHYESTI: Ellu on äiti ja vaimo ja rakastaja ja tytär ja työntekijä. Ja nyt ei mene hyvin missään edellämainituissa.

FIILIS: Tästä tuli tosiaan Olo. Eeva osaa kirjoittaa, hänen lauseensa iskevät kipeästi.

Mutta. Se mitä nyt sanon ei ole kokonaan kirjailijan tai kirjan vika. Ehkä oli väärä aika lukea tämä. Tarina on siitä kuinka  katastrofaalista on kun hallinta tai tunne siitä elämässä häviää kokonaan. Isoäiti ei halunnut tytärtään.Tytär ehkä halusi lapsen korjatakseen jotain, mutta ei osannutkaan. Ja pienin taisi tuntea olevansa syynä ihan kaikkeen ja vähän muuhunkin.

Kolmen sukupolven naiset, jatkuva syöksykierre huononpaan ja kaikesta kärsii eniten lapsi. Näitä on tullut nyt luettua jotenkin yksi liikaa. Kai se jotain kertoo meidän sukupolvesta, kun tämä on niin käytetty aihe. Eevalla on toki oma äänensä, mutta tarina vaikuttaa silti toistolta.

Tästä jäi kamalan kurja fiilis. Eikä missään sanota, etteikö kirjasta saisi tulla paha mieli. Jotenkin se paha olo pitäisi tuntua perustellulta ja nyt en ihan päässyt kiinni. Että miksi tällainen tarina.. Miksi sellaisia hahmoja. Miten tähän oli tultu, miksi kliseet. Miksei kukaan nähnyt lasta tai hänen hätäänsä, missään sukupolvessa. Ehkä minä ikuisena optimistina (haa?!) uskon parempaan maailmaan. Ainakin haluaisin uskoa.

Tässä on Ellu. Ellu on hyvä äiti ja hyvä vaimo. Ellu ajaa kovaa kotiin kun työt päättyvät. Haluaa muuttaa asiosita, muttei pysty.

TÄHDET:
+ + +

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani

Joyce Carol  Oates: Sisareni, rakkaani
Yhdysvallat 2008 (suom.2012)
730s. Otava

MIKSI?: Luin muutaman rivin, jotka vakuuttivat, että tämä tiiliskivi kannattaa ehdottomasti lukea. Aiemmin Oatesilta luettuna on itselläni vain Kosto: Rakkaustarina.

LYHYESTI: Isoveljen kertomus perheestään ja pikkusiskonsa murhasta.

Skyler          minulla on välillä niin paha olo
Kukaan ei rakasta minua Skyler     rakastatko sinä minua  Skyler?

FIILIS: Tämä on erikoinen kirja. Se kertoo keksityn tarinan oikeasta ja kamalasta pikkutytön murhasta. Kaikki kerrotaan 19-vuotiaan Skyler -isoveljen kautta, jonka elämä on mennyt alamäkeä. Hän muistelee lapsuuttaan, vanhempiaan, siskoaan ja kaikkea sitä mitä tapahtui. Tämä on tutkielma katastrofaalisesta vanhemmuudesta ja psykopatiasta.

Bliss on pikkusisko, josta tulee kuuluisa luistelijatähti ennen kuin hän täyttää 7-vuotta. Perheen dynamiikka muuttuu entisestään: isä on entistäkin harvemmin kotona(Moskovassa, Kalkutassa, ehkä Singaporessa?) nopeasti vaihtuvat "Mariat" hoitavat Skyleria, Jeesusta rukoillaan ettei Bliss kaadu (tämä on kohtalomme!), seurapiireihin alkaa sadella kutsuja (vihdoin!), mamin ja Blissin kauneushoidot vievät paljon aikaa ja rahaa, Skylerin pitäisi yrittää näytää normaalilta kuvissa (älä tuota pettymystä mamille!).

Olisin voinut inhota kirjaa, sillä kestän huonosti ahdistavaa psykologista jännitystä. Oates on niin monella tapaa taitava: hän kirjoittaa ensin viattoman lapsen näkökulmasta, rakentaa tapahtumia ironisen hauskasti(!) ja jännite henkilöiden ja lukijan välillä on kuin taikuutta. Tarpeen vaatiessa kirjailija etäännyttää ja alkaa itsekin tarkastella tekstiään ulkopuolisena. Ihmeellisintä on ehkä se, että kirja on täysin epäuskottava 19-vuotiaan narkkarin kirjoittamaksi, mutta silti sen lukee silmää räpäyttämättä totena. Teksti on niin aitoa ja "helppoa", ettei lukija voi kuin hämmästellä.

Ehkä ahdistavuudesta ja raskaudesta vie pois myös se, etteivät todelliset tapahtumat tule yllätyksenä. Tällöinhän lukija pääsee tarkkailemaan tekstiä vähän eri näkökulmasta. Jännite pysyy silti - oikeastaan vasta jossakin sivun 600 jälkeen herpaannuin hetkeksi. Olin lukevani tekstistä myös monia teräviä (ja oikeutettuja) piikkejä, joita heitetään mm. amerikkalaista oikeusjärjestelmää, julkisuushakuisuutta ja lasten lääkitsemistä kohti.

Kirja on myös visuaalisesti erityinen. Siinä on paljon alaviitteitä ja muutakin poikkeavaa. En tiedä tuovatko ne lisää lukukokemukseen, mutta arvostan yritystä rikkoa perinteisiä sivurakenteita.

TOISAALLA: Leena Lumen hengästyttävä arvio
Norkku luki englanniksi
Unni kirjoittaa perusteellisesti kirjasta

TÄHDET:
+  + +  +

Maijan tarina. Toim. Johanna Hurtig & Mari Leppänen.

Maijan tarina. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana. Toim. Johanna Hurtig ja Mari Leppänen.

Suomi 2012

Kirjapaja, 168s.

GENRE: Toimitettu omaelämänkerta, mukanan asiantuntijatekstejä

LYHYESTI: Leastadiolaisperheen tyttären lapsuudesta tulee painajainen hyväksikäytön vuoksi.

MISTÄ?: Arvostelukappale kustantajalta

FIILIS: Pitkään jatkunut lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö perhepiirissä ja tiivis uskonnollinen yhteisö - kuulostaa  elokuvalta, jota en halua nähdä. Silti kiinnostaa, sillä miten tällaista voi tapahtua? Miksi kukaan ei suojellut, kuullut, pelastanut Maijaa? 

Luin kirjan voimatta laskea sitä käsistäni. Maijan omaa kertomaa kirjassa on 103 sivua ja loput 65 sisältää asiantuntijoiden puheenvuoroja. 

Pahinta on ehkä se, että kirjan luettua tietää sen olevan totta. Tarinassa ei mässäillä, mutta ihokarvat nousevat pystyyn ja sydäntä kylmää. Maija tulee raasti hyväksikäytetyksi ja perheensä hylkäämäksi yhä uudestaan. Hän kärsii syvästi läpi elämänsä hyväksikäytön henkisistä ja fyysistä vammoista. Maijalla on silti halu ja tahto selvitä, katsoa eteenpäin ja oppia aidosti rakastamaan itseään. Maija ei menetä uskoaan. Kirjan naiselta löytyy perspektiiviä siihen, mistä kaikesta ihminen voi selvitä.

Vanhoillislestadiolaisuus on minulle aika vierasta. Näin ulkopuoliselle kirjasta pomppaa se, että asiat halutaan hoitaa liikkeen sisällä (mikä tietysti vaikuttaa salailulta ja hyssyttelyltä) sekä anteeksiantamuksen väärinkäyttö (se että jos jotain asiaa on pyydetty anteeksi ja se on "sovittu", niin siitä ei saisi enää puhua). Toivon todella, että nämä käytännöt ovat rumia vääristymiä ja yhden yksittäisen "porukan" totaalisia virhetulkintoja (tämä uutinen onneksi antaisi toivoa siihen, että näin on.)

En voinut sille mitään, että kirjan asiantuntijalausunnot vaikuttavat selittelyltä, koska tarina itsessään on vahva. Tekstit ovat silti perusteltuja. Ehkä niiden rooli on myös etäännyttää Maijan kertomuksesta, jota on niin vaikea kestää? 

Mietin sitä, miten samassa perheessä kasvaneet sisarukset voivat olla niin erillaisia ja kokevat vanhempansa eri tavalla - jostakin tulee "musta lammas" tai sellainen, jota kukaan muu ei oikein ymmärrä. Vanhemmalle lapsen erilainen temperamentti, persoonallisuus ja kiinnostuksen kohteet voivat olla haastavia ja vaikeita. Erilaisuus tai mikään ominaisuus ei silti oikeuta huonoa kohtelua tai laiminlyöntiä. Rakkautta ja huolenpitoa pitää riittää jokaiselle lapselle. 

Kirja herättää halun kostaa Maijan elämän tuhonneille. Hetkellisesti tuntuisi helpolta olla Tuomitseva Jumala. Myös lasten hyväksikäyttöön liittyvä lainsäädäntö pitäisi saada edes jotenkin oikeudenmukaiseksi NYT. Kirjasta ja tekijöistä lisää Voimalassa. 

TÄHDET: (tämä ei ole Maijan elämän arvostelua vaan kirjan kokonaisuuden, luettavuuden ja kiinnostavuuden tähdittämistä)

+ + + +

PS. Teksti ilmestyi taas tuplana, eli Lily:ssä myös.Mari on yksi meidän bloggaajista. 

Marja Björk: Prole

Marja Björk: Prole
Suomi 2012
Like, 210sivua

MISTÄ?: Arvostelukappale

MIKSI?: Minua lähtökohtaisesti kiinnostaa työläisperhekuvaukset. Toisaalta olen luullut jo kyllästyneeni niihin, mutta tämä oli raikas.

LYHYESTI: Tehtaanvarjossa juodaan viinaa, huorataan ja kohdellaan lapsia huonosti. Tyttö päättää selviytyä siitä huolimatta.

"- Aloitan uuden elämän, äiti sanoi. - Ei kohtalolleen mitään voi. Ihminen on voimaton. Rakkaus voittaa kakki esteet. Sinä otat pojat, minä otan tytön."

FIILIS: Kirja oli todella positiivinen yllätys! Björk on minulle uusi tuttavuus, vaikka muistankin lukeneeni useamman arvion edellisestä teoksesta, Puumasta.

Ympäristö, jossa kirjan päähenkilö kasvaa on varsin lohduton. Lapset kohtaavat alkoholia, väkivaltaa, pettämistä ja julmaa välinpitämättömyyttä jatkuvasti. Perheitä hajoaa, eikä seuraava mies ole sen parempi kuin edellinenkään, mutta häpeä on pahempi ja velijiä ikävä. 

No, kuulostaapa ihastuttavalta! Björk osaa kuitenkin luoda uskottavan ympäristön hyvine hetkineen ja johdattaa ymmärtämään tytön mielenmaisemaa. Vanhemmat hyräilevät iskelmiä, tyttö pohtii näkeeköhän sen päällepäin millaista hänellä on kotona. Niin ja onko kaikki kuitenkin hänen syytään? Kirjoitustyyli, suorasukaisuus ja rehellisyys ihastutti.

Minulle jäi tunne kuin kirjailija olisi kiirehtinyt loppuun jostain syystä. Rakenteellisesti on ongelmmallista, että kirjasta yli 2/3 käsittelee lapsuutta ja sitten kasvetaan vanhoiksi muutamien lukujen avulla. Tämä kun oli minusta vielä  kaikkein kiinnostavinta kirjassa - millainen tytöstä tulee aikuisena kaiken tuon maahan polkemisen jälkeen? Mitenhän veljet? Myös Veikon siskon kirjoitukset Ruotsista jäävät vähän irralliseksi, vaikka tuovat toki toista näkökulmaa tarinaan.

Nielaisin ja huokaisin syvään kun luin jostain (nyt jälkeenpäin), että kirja olisi osittain omaelämänkerrallinen. Minä olen kasvanut yhdenlaisella Pankakoskella itsekin, joten paljon tuttua löysin. Kirja muistutti aika paljon Susanna Alakosken Sikalat - romaania teemoiltaan.

TAKAKANSI: Lukukokemukseeni tuli iso miinus takakannesta ja se oli yksi syy blogini edellisen kirjoituksen (suosittelen tutustumaan myös hienoihin kommentteihin). Ensinnäkin takakansi kuulostaa siltä, kuin kirja ei olisi lapsuuskuvaus vaan tarina aikuisesta, joka ns. joutuu kohtaamaan lapsuutensa. Lisäksi sisäkannessa on lainattu kirjan käännekohtaa n. sivulta 150 ja minä tietysti luulin, että se olisi alku. Ärsytti suunnattomasti.

Plussaa tulee siitä, että lainauksissa koskien edellistä kirjaa löytyy ote kirjapedon blogiarviosta. Näin tälläisen ekaa kertaa, wau!

TÄHDET:
+ + + +

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Miika Nousiainen: Metsäjätti
Suomi 2011
286 sivua. Otava

MIKSI?: Nousiaisen fanina ja korkeakoulutettuna paperimiehen tyttärenä tämä oli must.

LYHYESTI: Kaunis irtisanominen, simsalabim!

ISÄNPÄIVÄLAINAUS:
"Nykyisin me isätkin olemme mukana. Oma isäni ei ollut mukana synnytyksessä, ei kukaan mies siihen aikaan. Se oli saavutus, jos isä oli jonkin viikon mukanan kasvatuksessa."

FIILIS: Surkean Törmälän kasvatti on päässyt pitkälle Metsäjätti -yhtiössä ja sitten hänet lähetetään sulkemaan nuoruutensa paikkakuntaa pystyssä pitävä tehdas. Törmälän surkeutta toistetaan vähän tarpeettomastikin, mutta ehkä niille jotka eivät ole kasvaneet vastaavassa lähiössä tai pikkupaikassa täytyy vähän todistella. Monet meistä kuitenkin tuntee jo Törmälän todellisuuden.

Mietin pitkään ketä Nousiainen eniten tölvii ja miksi kaikki täytyy Törmälässä olla niin surkeaa. Lopulta tulin siihen lopputulemaan, että kaikki oli Helsingissä vähintään yhtä huonosti, vaikka pinta kiiltää siellä enemmän. Mistään oikeasta ei juurikaan puhuttu ihmissuhteissa kummassakaan paikassa. Toinen pakenee murheitaan ryyppäämiseen, toinen sisustamiseen, kaikki ovat lopulta työpaikkojensa armoilla. Toki voi sanoa, että se kenen palkka on viisinumeroinen omaa enemmän vaihtoehtoja. Mutta jos kaupasta ei saa rucolaa, niin sitten kaikille maistuu sama pizza.

"Niin se on. Sama suru jäytää rikkaitakin, mutta kyyneleet kuivataan parempiin kangaslaatuihin. Voi olla, että suru koskee hyväosaisiin vielä kovemmin. Onhan se isku kovempi, kun korkeammalta pudotaan. Valmiiksi masentunut ei pienistä järky." 


Nousiainen osuu tarkasti ja kipeän kepeästi moneen maaliin. Nauroin ääneen, monesti varmaan itselleni ja muistoilleni. Välillä kauhistutti miten vaikeita aiheita kirjaan oli otettu. Joka tapauksessa Nousiaisen tapa sanoa juttuja on raikkaan huvittavaa.

"Kunnalispolitiikan ja arkielämän ääneen lausumaton perusperiaate on, että Törmälässä asiat eivät riitele, vaan ihmiset. Perusasioista kaikki ovat aina ollet samaa mieltä: saavutetuista eduista ei luovuta, vika on johtajissa ja muutos on uhka."
MUUT NOUSIAISET:
Lukukokemuksena kirja ei ylitä Maaninkavaaraa, joka oli minulle aivan huippu, mutta kotimaan kärkeen tämä nousee. Vadelmavenepakolainen ei ollut herkullisesta aiheesta huolimatta minun kirjani.


TOISAALLA:
jos määriä katsotaan, niin tämä on luetuimpia uutuukisia blogeissa:
kirjahamsteri
Noora Valkoinen
Luettua / Sanna
Hanna
Ilselä
Mari A.
Joana
Susa P.

TÄHDET:
+ + + +

Marisha Rasi-Koskinen: Katariina + arvonta

Marisha Rasi-Koskinen: Katariina
Suomi 2011
263 sivua, Avain

MIKSI?: Kiinnostuin tästä esikoisuutuudesta erityisesti Hannan arvion jälkeen.

LYHYESTI: Mistä tietää onko olemassa? Tai jos minä olen, niin onko muut? Mikä on totta tai onko sillä väliä?

FIILIS: Minä en ihan ymmärtänyt, en lainkaan kaikkea. Kuka Katariina oli ja mitä todella tapahtui? Ja kuitenkin halusin lukea herkeämättä, heittäytyä tarinaan.

Tässä kirjassa on monta kerrosta ja suuntaa. Toisaalta se on kirja aikuisista, jotka kadottavat lapsensa ja lapsista, joita kohdellaan väärin. Siinä on myös jännitystä, eksistenssifilosofiaa, vastausta vaille jääviä kysymyksiä, huumoriakin. On suorastaan yllättävää miten hyvin kaikki pysyy hallinassa kirjailijalta. Tarinasta ei kuitenkaan voi sanoa paljoa, vaikka osaisikin (minä en ehkä osaisi). Tämä täytyy lukea itse.

Rasi-Koskisen kieli on kiinnostavaa ja soljuvaa. Olin löytävinäni vaikutteita tai samankaltaisuutta useiden suomalaisten naishuippujen kanssa: Hirvonen, Fagerholm, Pulkkinen. Rasi-Koskinen on oikein tervetullut lisä tähän joukkoon.

Hienoja lainauksia kirjasta saisi monia, mutta poimin vain yhden: "Äitin työ on pelastaa lapsia. On ihan hyvä että, oma äiti osaa pelastaa jos, joskus itse on pulassa."

MUUTA: Olipa raikasta lukea jotain, mikä ei aliarvio lukijaansa. Ihanaa myös, että vauvanpehmentävät aivoni alkavat  kykenemään ottamaan vastaan merkityksiä ja arvoituksia. Minulle tuli tästä mieleen äskettäin lukemani hienot Daniel Kehlmannin Maine ja Markus Nummen Karkkipäivä. Jotenkin ihmeellisesti Rasi-Koskinen on onnistunut yhdistämään näiden aiheet ja tekemään jotain ihan uutta.


TOISAALLA: Tämän ovat ehtineet lukemaan Hannan lisäksi jo ainkin Susa, Jenni, ja  Katja.


TÄHDET:
+ + + +

ARVONTA: Iso kiitos Avain-kustantamolle arviointikappaleen tarjoamisesta! Laitan hyvän kiertämään - voit osallistua kirjan arvontaan blogin lukijana ja ilmoittautumalla kommenttilaatikkoon (yksi arpa). Jos linkität tämän, niin kerro siitä (toinen arpa).  Arvonta suoritetaan 23. elokuuta noin klo12.

Markus Nummi: Karkkipäivä

Markus Nummi: Karkkipäivä
Suomi 2010
381 sivua, Otava

MIKSI?: Nenäpäivän jälkeen en halunnut lukea enää yhtään -päivä liitteistä kirjaa, enkä Finlandia-ehdokkaita. (Looginen päättelyketju: jos voittaja on niin kamala, niin miten huonoja ne muut sitten ovat? Onneksi Finlandia on yhden ihmisen mielipidekysymys.) Erittäin luotettavalta taholta sain kuitenkin vahvat suositukset tähän kirjaan ja niihin kannattikin uskoa.

LYHYESTI: Tok Kilmore pelastaa rinsessan sillä aikaa kun aikuiset kaivelee napaansa.

FIILIS: Kirja on harvinainen yhdistelmä yhteiskunnallista viestiä, järkyttävää tarinaa, huumoria, sattumuksia ja pelottavan todelliselta tuntuvia hahmoja. Kirja vie taitavasti mukaansa ja onnistuu olemaan samalla kertaa kepeä, oivaltava ja raskas. En muista milloin olisin lukenut kirjan saman päivän aikana. Tämän luin.

Nummi yhdistää henkilöt taitavasti toisiinsa. Tarinasta löytyy turhautunut kirjailija, omaa elämäänsä pakoileva sosiaalipäivystäjätäti, seonnut yksinhuoltaja, riitelevä avioeropariskunta ja heidän lapset. Enemmän tai vähemmän näkymättömät. Kirjasta muodostuu jännitysnäytelmä. Tarkkanäköisyydessään satuttavan kerronnan ei toivoisi voivan olla totta ja kuitenkin tietää, että voisi olla. Siitä tunnistaa myös tahtomattaan itsensä: Paulan kiireestä ja turhautumisesta, Akin harhailevista ajatuksista, joita hän miellään kirjoittaisi romaaniinsa ja sosiaalityöntekijä Katrista, joka aina ensin epäilee ja kulkee ajatuksissaan toisaalla. Aiheena lastensuojeluilmoitukset vaikutti täysin mahdottomalta kiinnostavaksi romaaniksi, mutta kirjaa on hankalaa arvioda käyttämättä ylisanoja. Tämä on loistava.

MUUTA: Ne, joilta tämä kirja on jäänyt lukematta tulisi korjata virhe välittömästi. (Mielellään myös Finlandia-palkinnon valitsija voisi korjata virheensä.) Itse aion viimeistään nyt lukea Nummen Kiinalaisen puutarhan. Mies tykkäsi myös kovasti Karkkipäivästä. Kirjan nimi on muuten spot-on.

TÄHDET:
+ + + + (+)

William Golding: Kärpästen herra

William Golding: Kärpästen herra
Englanti 1954 (suom. 1960)
336 sivua, Otava.
Nobel 1983

MIKSI?: Päädyin tähän jotain kautta yrittäessäni etsiä kirjoja nostalgia-haasteeseen, mutta lukulistalla se on ollut kauan. Mahdottoman vaikeaa löytää kirjoja julkaisuvuoden mukaan! Tähän kirjaan liittyvät vuodet eivät kuitenkaan sovi minun nostalgiakseni.

LYHYESTI: Saareen jääneet pojat tappelevat ja kiusaavat toisiaan hengiltä. Kirjaimellisesti.

FIILIS: Yök.

Heinäkuuta ei ole enää loputtomiin jäljellä ja minulla on jo 4(!) kirjaa odottamassa arviota ja viideskin kohta. Yritän aina edetä järjestyksessä ja nyt en pysty tekemään mitään, ennen kuin saan sanottua jotain Kärpästen herrasta. Arvioiminen tuntui vaikealta jo viime viikolla ja nyt sitten viikonlopun Norjan tapahtumien jälkeen varsin mahdottomalta.

En ole lukenut tätä aiemmin, koska olen ollut varma etten pitäisi siitä. Olin oikeassa. Vaikka kuvaus ihmisluonteen todellisesta pahuudesta olisi kuinka hieno tahansa, niin minulle tämä oli liikaa. Haluan uskoa Rawlsin yhteiskuntasopimuksen kaltaiseen lopputulemaan, mikäli pitäisi ns. aloittaa alusta ja järjestäytyä. Ehkä kirjan aiheuttama kuvotuksen tunne kertoo jotain kirjan onnistumisesta, mutta minulle tämän kaunokirjalliset ansiot jäivät hämäriksi. Kerronta on osiltaan pitkästyttävää. Suomennoksen kieli on myös auttamattoman vanhentunut. Täytyi kuitenkin lukea loppuun kuinka pojille käy.

TOISAALLA: 
Sattumalta Lukuhetket arvio kirjan eilen, joten sieltä voitte lukea lisää.

MUUTA: Onpa synkkä Nobel-voittajan pääteos. Voit vastata kirjasta tehtyyn tietovisaan täällä. Itse sain kaikki oikein, hip hei!

TÄHDET:
+ + (+)

Roy Jacobsen: Ihmelapset

Roy Jacobsen: Ihmelapset
Norja 2009 (suom. 2011)
280 sivua, LIKE

LYHYESTI: Finn saa yllättäen pikkusiskon, 6-vuotiaan Lindan. On 60-luku ja kotiin saadaan telkkari.

MIKSI?: Olin lukenut tästä monia kehuvia arvioita.

FIILIS: Kirja kuvaa arkea ja aikaansa hienosti. Se ei myöskään selittele liiaksi auki asioita, vaan lukija pääsee osaksi nuoren Finnin elämää hänen näkökulmastaan. Tarina on sympaattinen ja yhtä aikaa raju. Ensin vuokralaisen ja sitten Lindan tulo perheeseen aloittaa uuden aikajakson perheen elämässä. Äidistä paljastuu uusia asioita, jotka eivät aina ole mukavia.

Kuulin kirjassa kaikuja vanhempieni kertomuksista elämästä 60-luvulla. Tässä oli hyvin paljon sama kuin Franzenin Tumman veden päällä - romaanissa.

En tiedä mikä vaivaa, kun mikään kirja ei nyt erityisemmin sykähdytä. Ehkä keskittymiskyvyn puute tai keskittymisen rajoitetut mahdollisuudet ylipäätään tekivät vahinkoa tälle lukukokemukselle. Minulla taisi mennä ihan ohikin osa tapahtumista: ehkä liian pitkissä lauseissa en enää lopussa muistanut mistä juttu alkoi, heh.

Kirjasta on tykätty ja ansiokkaasti kirjoitettu esim.:
Järjellä ja tunteella
Elma Ilona
Anna Elina
Parnasso

Eli jatkan kevyemmän kirjallisuuden parissa, semmoinen on tämän blogin kesäsuunnitelma...

TÄHDET:
+ + +

Peter Franzén: Tumman veden päällä

Peter Franzen: Tumman veden päällä
Suomi 2010
320 sivua, Tammi


MIKSI?: Tämä on ollut minulla lainassa kolme(!) kertaa, mutta nyt vasta sain luettua. Moni on kehunut ja ollut positiivisesti yllättynyt.

LYHYESTI: Tuokiokuvia lapsuudesta, jossa tapahtui ikäviäkin  asioita.

FIILIS: Franzenin vahvuus kirjailija on ehdottomasti tuoda esiin pieniä yksityiskohtia niin elävästi, että lukija taatusti näkee, kuulee ja haistaa tapahtumat. Monesti lukija voi myös kulkeutua omiin muistoihinsa. Pienet yksityiskohdat kantavat romaania, jossa kerrotaan välähdyksiä lapsuudesta, lapsen näkökulmasta. Yhä uudelleen lukija havahtuu siihen, miten hassuilta ja kummallisilta monet aikuisten tekemiset ja sanomiset näyttävät. Pahimmassa tapauksessa aikuisten keskinäiset suhteet ja välienselvittelyt saavat myös aikaan äärimmäistä pelkoa. Väkivalta, ryyppääminen ja pakeneminen on lapsen kannalta sietämätöntä, mutta paljoakaan ei voi tehdä tilannetta muuttaakseen. Tarina kerrotaan tässä romaanissa pikku hiljaa ja rivien välistä, lukijaa aliarvioimatta.

Ehkä odotukseni olivat nousseet monien kehujen myötä kohtuuttomiksi ja siksi kirja oli lopulta pieni pettymys. Kunniaa romaanille voi kuitenkin antaa taitavana ja rehellisenä lapsuuskuvauksena sekä ansiokkaana esikoisteoksena. Nähtäväksi jää, mihin suuntaan Franzen lähtee kirjailijana käytettyään lapsuusmuistojaan tähän romaaniin.

Väkisin tätä vertaa moneen  "kurja lapsuus" - kirjaan (linkistä muutamaan vinkkiin). Franzenin kirja poikkeaa näistä, sillä hänen muistoistaan jää kaikessa karuudessaan pitkälti positiivinen kuva, vaikka eihän kenenkään lapsen pitäisi kokea sitä mitä pikku-Pete. 

Kirjasta on kirjoitettu tosi monessa blogissa, kurkkaa esim. lumiomena, kirjapeto ja rakkaus on koira helvetistä.

TÄHDET:
+ + + (+)

Majgull Axelsson: Huhtikuun noita

Majgull Axelsson: Huhtikuun noita
Ruotsi 1997 (suom. 2000)
463 sivua, WSOY
August-palkinto

MIKSI?: Leena Lumea voi syyttää tai lähinnä kiittää tästäkin. Hänen arvionsa löytyy täältä. Erityisesti mieleen tosin jäi aivan poikkeuksellisen kaunis kansi (minulla oli mahdottomia ongelmia kuvan laiton kanssa juuri tänään, harmi). Uppoa hetkeen- blogin Peikkoneito luki maaliskuussa Axelssonia ja siitä muistutus kirjasta.

LYHYESTI: Kasvattisisaret ihmettelevät ja muistelevat elämäänsä, sekä selvittelevät suhteita toisiinsa.

FIILIS:  Tämä on upea, vaikkakin varsin synkkä kirja. Ellen-tädin kasvattityttäret ja vaikeastivammainen biologinen tytär kertovat rankkaa tarinaansa kasvamisestaan. Kirjan varsinaiset tapahtumat sijoittuvat muutaman päivän ajalle, mutta muistelut kattavat yhteiskunnallisen katsauksen Ruotsin kansankodin historiaan ja moniin sosiaalisiin epäkohtiin.

Jokainen siskoista kertoo vuorollaan omaa versiotaan tapahtumien kulusta. Vaikeasti vammainen Desiree, huhtikuun noita, pystyy tarkkailemaan asioita ulkopuolelta ja matkustamaan ajassa, vaikka makaakin liikunta- ja puhekyvyttömänä hoitokodissa. Christina on lääkäri, Margareta fyysikko ja Birgitta pultsari. Kaikki hahmot ovat erittäin uskottavasti ja läpitunkevasti kirjoitettuja.

Lumouduin, kärsin ja huokailin näiden naisten kanssa. Heidän salaisuutensa ja selvitymiskeinonsa koskettivat. Romaani on taitavasti rakennettu, vaikkei sisälläkään mitään suuria juonenkäänteitä tai yllätyksiä. Tässä aivan on erityistä tietty maagisuuden ja yhteiskunnallisen sanoman sekoittaminen, joka ei ole millään tapaa häiritsevä. Uskomatonta, että sellainenkin yhdistelmä voi olla.

Luulen, että tämä tarina hahmoineen kulkee mukanani pitkään. Harvoin lähes 500 sivuinen kirja loppuu melkeinpä kesken. Ehdottoman suositeltava kirja, parasta pitkään aikaan.

MUUTA: Tämä kirja on ehdottomasti sopiva siskos-haasteeseen! Kyseessä on kasvattisisaret, mutta silti.

TOISAALLA: Kirjasta on kirjoittanut myös Salla ja HS.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Augusten Burroughs: Maagista ajattelua

Augusten Burroughs: Maagista ajattelua
Yhdysvallat 2004 (suom.2010)
266 sivua, Sammakko


LYHYESTI: Juoksee saksien kanssa - poika kasvoi isommaksi, joskaan ei niin aikuiseksi kuitenkaan.

MIKSI?: En suuresti innostunut Burroughsin kuuluisaksi tehneestä Juoksee saksien kanssa - muistelmista, mutta halusin kuitenkin tutustua tähän kun sattui kohdalle kirjastossa.

FIILIS: Kolmekymppinen, neuroottinen ja monella tapaa erikoinen kirjailija kertoo tositarinoita elämästään. Monet niistä liittyvät omituisiin sattumiin esim. homotreffeillä ja nuoruuden kummallisiin kohtaamisiin.

Minulla ja kirjailija Burroughsilla on varsin vähän yhteistä. Rikas mainosmies- ja kirjailijaelämä, lyhyet ihmissuhteet ja urbaani New Yorkilainen arki ovat kaukana todellisuudestani. Kuitenkin hänen avoin ja samalla intiimi tapansa kertoa kaikki kauheudet, noloudet ja sattumukset elämästään tekee lyhyistä tarinoista mahdollisia samaistua ja eläytyä.

Burroughs tekee samaa kuin vaikkapa Anna-Leena Härkönen eli tuulettaa "yleistä mielipidettä": hän tavallaan rikkoo rajoja sen suhteen mitä saa sanoa ääneen ja mitä mieltä olla. Mikään maailmanparannus opus tämä ei suinkaan ole ja lukijan on kestettävä varsin rajuja ja rivojakin tapauksia. Mitä tapahtuikaan sen katolisen papin kanssa tai silloin kuin vain tietää olevansa adoptoitu tai kun hullu kodinhoitaja meinaa viedä kaiken?

Pidin näistä yllättävän paljon. Kokoelma muodostaa kaarellisen tarinan, vaikka jokaisen voisi lukea myös itsenäisesti. On hyvä jos lukija on tutustunut myös Juoksee saksien kanssa - kirjaan, niin tietää mistä kirjailija on tulossa. Taidan seuraavaksi lukea Kuivilla. 

TÄHDET:
+ + + + (+)

Onko kukaan lukenut Burroughsin fiktiokirjoja?  Nämä omaelämänkerralliset ovat ainoat, jotka on suomennettu.

Lassi Sinkkonen: Solveigin laulu

Lassi Sinkkonen: Solveigin laulu
Suomi 1970
248 sivua

MIKSI: Otin vanhempieni jämäkirjoista tämän käteeni ja tykästyin heti ja luin. Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kuukauden kirjana ollut varmaankin joskus.

LYHYESTI: Solveig on tyttö, jota kukaan ei halua. Tai ainakaan äiti. Ja elämässä ei tapahdu juurikaan hyvää. Mutta aikuiseksi on kasvettava ja pärjättävä, vaikka tulee sota ja vielä huonommat ajat.

ALKU:
"Mä synnyin vähän ennen sotia Helsingissä. Tarkemmin sanoen Fredan varrella, Boijen sairaalassa. 
Mä en tiedä minkälainen ilma sinä päivänä oli. Mä en tiedä myöskään oliko yö vai päivä tai oliko aika hyvä tai huono enkä mä yleensä tiedä muutakaan asiaan kuuluvaa mutta yhden asian mä luultavasti jo silloin tiesin ja tunsin: mä en ollut toivottu lapsi."

FIILIS: Tämän kirjan kanssa kävi niinkuin sanotaan käyvän pitkissä avioliitoissa: se mihin rakastut alkaa lopulta ärsyttää kaikkien eniten. Eli ihastuin Sinkkosen tapaan antaa kertojan autenttiselta tuntuva ääni Solveigille pienestä asti, semmoinen puhekielinen ja ristiriitainenkin - lopulta se kuitenkin ehkä sitten vähän tökki. Mutta pidin kirjasta kovasti.

Vaikea lapsuuden kuvauksia on tullut luettua monia. Silti ajattelen että Sinkkonen on ollut kirjansa kanssa ensin, ennen niitä monia ja on vaikea kuvitella miten radikaalilta tämä on tuntunut vuonna 70. Mutta ainakin se on puhunut sodan käyneistä isistä, että miltä vanhemmuus näytti sen jälkeen kun on palattu rintamalta. Ja katkerista äideistä ja siitä kun lyödään. Kirjassa on muutenkin paljon semmoista tökeröä, jonka ajattelen johtuvan tästä 40-vuodesta jotka ovat muutaneet maailmaa aikas paljon.

Pidin Solveigstä. Äitinsä oli toivoton ja isänsäkin. Onneksi on Famu, joka pitää edes vähän huolta. Haluan ajatella, että Solveig pärjäsi elämässään. Hän sanoo itse: "Ja mun yksinkertaisen käsitykseni mukaan jutut on niin, että mitä enemmän asioita pohti ja ajatteli, sen enemmän keräsi kiviä kuormaansa. (...) Joten  - elämässä ei liikoja miettimällä eteenpäin menty.  Mä otin asiat sellaisina kun ne mun eteeni olivat tulleet. Mutta yks asia oli varma; mä olin nähnyt yhtä ja toista ja tyhmähän mä oisin jos mä en näkemästäni oppia ottais." Luulen, että tämä kuvaus osuu hyvin moneen sodannähdeinen sukupolvien lapsiin. Ainakin työläislapsiin.

ERITYISTÄ: Proletaarikirjailijaksi itseään luonnehtinut Sinkkonen sai kirjastaan "Kiitos kirjasta" - mitallin. (Minulta on mennyt koko palkinto vähän ohi?) Kirjasta on tehty myös suosittu tv-sarja, jota minä olen varmaankin ollut liian nuori katsomaan. Sinkkonen teki itsemurhan 38-vuotiaana.

MUUTA: Solvegin laulu löytyy Peer Gyntistä. Se on todella kaunis: Solveig kaipaa ja odottaa rakastaan takaisin.

TÄHDET:
+ + + +

Susanna Alakoski: Sikalat

Susanna Alakoski: Sikalat
(Ruotsi 2006)
August - palkinto
283sivua.

LYHYESTI: Lapsuus alkoholistivanhempien varjossa. Kyseessä on suomalainen maahanmuuttajaperhe Ruotsissa. He saavat asunnon kaupungin vuokrataloista, joita Sikaloiksi kutsutaan. Lapsen näkökulmasta kirjoitettu.


JUONESTA (ei paljastuksia): Odotin maahanmuuttajakuvausta ja sainkin pileen menneen lapsuuden kuvauksen. Vanhemmat ryyppää, isä hakkaa äitiä ja sitten ne raitistuu ja ratkeaa taas. Leena on kirjan kertoja ja perheen tytär, joka yrittää pärjäillä jotenkin. Kavereillakin on vaikeaa ja Leena yrittää hoitaa kaiken parahin päin.

ERITYISTÄ: Kirja on rankka ja suora. Välillä tekee mieli huutaa ääneen, että älkää nyt hyvät lapset puhuko niin paljon nussimisesta. Tulee epätoivoinen mieli, ettei kukaan aikuinen puutu tilanteeseen. Lauseet ovat lyhyitä. Välillä suomennoksessa on aivan todella herkullisia onnistumisia sanojen kanssa. Kaikesta synkkyydestä huolimatta kirja perusvire on jotenkin toiveikas ja välillä naurattaa. Kirja muistutti minua monesta muusta lapsuuskuvauksesta, mutta erottuu silti positiivisesti omalaatuisuudellaan.

MUUTA: Ruotsalaisten kuva suomalaisista väkivaltaisina juoppoina ei kyllä ole tämän kirjan myötä ainakaan yhtään parantunut.

LUKUNÄYTE (tämä oli hauska): s.13: "Sitten isä harjoitteli puhumaan ruotsia. Hän sanoi että me asuttiin så pra nu. Suttio vem okk en halv kvatraat meeter. Vi har ree rum okk et stuurt hav allteles kulman takana. See på utkiikken!"

SUOSITTELEN: Erityisesti niille, jolla on ollut alkoholin värittämä lapsuus tai halu lukea siitä. Myös 70/(80)-luvun betonilähiöissä kasvanut löytää itsensä. Kirja ei kuitenkaan ole oma-elämänkerrallinen.

TÄHDET:
+ + + +

Mary Karr:
Valehtelijoiden kerho
omaelämänkerta lapsuudesta
hulluuden keskellä
(usa 1995)
++++

Augusten Burroughs:
Juoksee saksien kanssa
omaelämänkerrallinen
amerikkalaisklassikko
hurjasta lapsuudesta
(Jeanette Wallsin
Glass Castle oli parempi)
(USA 2002)
+++(+)