13 - suosikkikirjailijani

Onneksi suomenkieli on niin hassua, että tuon otsikon voi lukea ongelmitta monikoksi. Eipä ole juuri kukaan tainnut pystyä nimeämään vain yhtä ja itsellenikin se olisi mahdotonta. Suosikkikirjailija pitäisi kai olla sellainen, joka on kirjoittanut useamman tykkäämäni kirjan ja kenen tuotannosta minun pitäisi olla lukenut kaikki tai ainakin valtaosa teoksista. Tämmöisiä on harvassa. Paljon on kirjailijoita, joita seuraan ja joiden kirjoja haluan lukea, mutta suursuosikkeja on vähän. Monesti yksittäinen kirja voi olla loistava, mutta kirjailijan muu tuotanto ei sitten vain iske. Sitten taas esim. Waltari, Irving, Jansson, Dostojevski, Leino jne. kuuluvat kaikki kategoriaan, jossa on kirjoitettu paljon suuria, hienoja romaaneja (tai runoja). Mutta listaan tähän nyt muutaman viimeaikaisen suosikkini.

Jhumpa Lahiri. Tässä kohtaa voin jopa leuhkia lukeneeni koko tuotannon ja se on ollut alusta loppuun mahtavaa. Tähän naiseen kannattaa ehdottomasti tutustua!

Alice Munro. Aivan mahtava löytö ja hänen tuotannossaan riittääkin luettavaa. Olen lukenut vasta kaksi novellikokoelmaa ja rakastanut suuresti molempia.

Ja sitten tämmöinen suomalainen jokeri. Pidän monista suomailaisista kirjailijoista. Esim. Saisio, Itkonen, Forsgren, Hämeen-Anttila, Westö, Hirvonen, Pulkkinen, Supinen, Nousiainen jne. ovat kaikki sellaisia joilta olen lukenut useampia kirjoja ja pitänyt niistä. Tältä kirjailijalta olen lukenut kaksi hänen kolmesta kirjastaan ja arvioinut ne loistaviksi.
Edelleen siis rummutan ilosanomaa Jussi Valtosesta blogistaniassa. Tutustukaa!!

Monta loistavaa jäi mainitsematta, mutta rajoittaudun nyt näihin. Joku tarkka varmasti huomasi, että haasteen päivä nro.12 jäi väliin, mutta en vain osannut vasta siihen mitään. Tämä haaste tuntuu päivä päivältä vaikeutuvan...

Alice Munro: Liian paljon onnea

Alice Munro: Liian paljon onnea
Kanada, 2009
365 sivua

MIKSI?: Ihastuin Munroon todella aikaisemmin tänä vuonna kun luin novellikokoelman Karkulainen. Halusin tämän uutuuden käsiini ehdottomasti.

LYHYESTI: Novelleissa liikutaan skandaalilehdistöaiheissa, mutta niin hienosti ihmisiin keskittyen, ettei kirjailijaa voi mitenkään syyttää "myyvien" aiheiden valinnasta.

FIILIS: Ensimmäisen novellin luin melko järkyttyneenä. Sen aihe oli kauhea, mutta silti vangitseva. Yöllä näin vielä kamalaa painajaista, joka mukaili novellin aihepiiriä. En taida muistaa, milloin kirja olisi aiheuttanut pahan unen. Jatkoin silti ahneesti ja aiheetkin hieman lempenivät.

Aiheet vaihtelevat kirjassa, mutta jokainen yksittäinen novelli luo hienon ja eheän kokonaisuuden. Tarinoiden nopeasti luotu jännite ja tapahtumat riittävät itsellään hienosti. Yksi suosikeistani, "Vapaat radikaalit", saa jopa jännityskertomuksen piirteitä. Munron taito ja kirjoittamisen hienous on kuitenkin toisaalla. Novelleiden ihmiset ovat tavallisia, keitä vaan, ja heille sattuu aivan tavallisia asioita. Heidän havainnointinsa, ristiriitansa ja ajatuksensa tulevat lukijan iholle. Näissä tarinoissa jokin hetki muuttaa koko elämän. Joskus se hetki menee päähenkilöltäkin ohitse. Kieli on riisuttu kaikesta ylimääräisestä, kuten myös kerronta.

Monet novelleista jäävät elämään mieleen. Toisista toki löytää jotain enemmän kuin toisista. Minä löydän joistain lauseistakin taikaa. Novellin päätöslauseena on aivan uskomattoman voimallista kirjoittaa: Minusta tuli aikuinen, ja vanha.

Kirjan niminovelli, Liian paljon onnea, poikkeaa jotenkin kaikista muista. Se on sijoitettu viimeiseksi ja sisälsi ensimmäisen Munro pettymykseni. En vain päässyt siihen enää mukaan, vaikka olin todella pitänyt kirjasta.

LAINAUS:

"Pitkän aikaa menneisyyden karistaa harteiltaan helposti ja jotenkin automaattisesti, kunnolla. Tapahtumat eivät katoa, ne vain muuttuvat merkityksettömiksi. Mutta sitten tulee käännekohta, jolloin kaikki se mikä on kertaalleen koettu ja tehty nousee pintaan tuoreena ja huomiota hakien, ja asioille pitäisi tehdä jotain, vaikka on selvä, ettei niille mitään mahda."

ERITYISTÄ: Munro täyttää alkavana vuonna 80 vuotta!?! Ihailen suuresti tällaisen terän säilymistä kirjoittamisessa. Munro kirjoittaa edelleen merkittävää tekstiä tarvitsematta menneitä meriittejä.

MUUTA: Munron, Lahirin ja muidenkin tänä vuonna lukemieni novellien myötä olen karistanut kaikki ennakkoluuloni novelleja kohtaan. Hyvä novellikokoelma voi olla aivan yhtä hyvä kuin romaani. Hyvän novellin kirjoittaminen on todella ihailtava taito.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Alice Munro: Karkulainen

Alice Munro: Karkulainen
Kanada 2004
395 sivua

GENRE: Novelleja

MIKSI?: Olen kuullut kehuja. En muista keneltä. Aivan sattumalta otin tämän kirjaston hyllystä.

LYHYESTI: Omaa elämää ei pääse karkuun.

FIILIS: Kirjan kahdeksan novellia (joista 3 on sama päähenkilö) kertovat eri ikäisistä naisista, joiden elämä on muuttumassa tai muuttuu. Munro vaatii kärsivällisyyttä - täytyy heittäytyä ja luottaa siihen, että kirjailija kyllä palkitsee lukijansa. Monet novellit avautuvat vasta pikku hiljaa ja vaiheittain: salaisuudet paljastuvat, menneisyyden valinnat saavat uuden merkityksen.

Munrossa yhdistyy se, mikä on hyvää monessa hienossa kirjailijassa. Hän osaa pelata odotuksella, muutoksella ja valinnoilla. Näiden naisten elämään ja tunnelmaan pääsee hetkessä, mutta heistä myös luopuu, vaikkakin haikeasti. Lukijaa ei opeteta, vaikka aivan varmasti täytyy tuntea sympatiaa novellien henkilöitä kohtaa.  Niin kuin elämässä, kaikki ei aina selviä edes lopuksi.


Minun suosikkini oli mini-romaani kirjan sisällä, eli tuo kolmen novellin kokonaisuus. Harvoin novelleita lukevana on varmaan ymmärrettävää, että pitempi jakso puhutteli eniten.

Kirjan takakannessa sanotaan, että kirjan erinomaisuuttta ei voi pukea sanoihin, tai lainauksiin, se on luettava itse. Olen samaa mieltä.

MUUTA: Munro on julkaissut paljon, mutta on erityisesti novellisti. Nainen on syntynyt vuonna -31 ja kirjoittaa yhä. Aion ehdottomasti lukea lisää!

TÄHDET:
+ + + + (+)