Minna Lindgren: Kuolema ehtoolehdossa

Minna Lindgren: Kuolema ehtoolehdossa
Suomi 2013
Teos 302s.

MIKSI?: Kirja alkoi näkyä blogeissa ja löytyi sattumalta sivukirjaston uutuushyllystä.

LYHYESTI: Mummot jyrää!

GENRE: Vanhus chick-littiä

FIILIS: Aivan mainio idea romaanille! Päähenkilönä on 94- Siiri ja muut ikätoverinsa. He löytävät itsensä Ehtoolehdon palvelutalosta, jossa tapahtuu koko ajan kummallisia: vanhuksia lääkitään sairaiksi, tileiltä laskutetaan outoja summia ja sotavetraaneja raiskataan suihkussa.

Kummallisuuksissa on kirjan vahvuus ja ongelma. Parhaimmillaan Lindgren kuvaa oivaltavasti miltä nykytodellisuus näyttää näistä yli 90 vuotiasta. Nämä mummot eivät ole mitään nyhveröitä, eikä heillä ole mitään menetettävää. He vitsailevat, rakastuvat, höpsöttävät, kulkevat hautajaisista toisiin, nauttivat pienistä asioista, juovat viiniä ja pitävät puoliaan. Tämä kaikki, vaikka muut pitävät heitä jo aika höperöinä.

Synkintä onkin se, millaisen kuvan saa ympärärillä olevista ihmisistä. Lapsilla tai lapsenlapsilla ei ole aikaa tai ymmärrystä, hoitajat eivät puhu suomea tai heillä ei ole aikaa, kukaan ei kuuntele, eikä keneltäkään saa apua. Ainut inhimillinen hahmo on moottoripyöräjengin Mika.

Aluksi minua nauratti raikas kertojaääni, mutta sitten aloin tulla surulliseksi. Ovatkohan asiat oikeastikin näin hullusti? Housut alas 14€, housut ylös 17€, siinä alkaa isompikin eläke kulua nopeasti.

Tarina ei ihan pysy koossa, mikä on ehkä tarkoituskin, mutta itse jäin kaipaamaan selkeämpää kaarta. Vaikeiden ja raskaiden teemojen tuominen kepeään kerrontaan on myös iso haaste, sillä sävy muuttuu mielestäni kirjan edetessä.

Joka tapauksessa aihe valinta on aivan napakymppi ja kirja tutustumisen arvoinen. Tässä on myös paljon hienoa kuvausta Helsingistä. Tuli lukiessa isoäitejäni kovasti ikävä!

TÄHDET:
+ + + +

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Suomi 2012
Teos & Schildts & Söderströms365s.

LYHYESTI: Tarina saaristolaisseurakuntaan saapuvasta papista.

MIKSI?: Finlandia-voittajaa on kovasti kehuttu. Jopa niin kovasti, että menin ja ostin kirjan.

FIILIS: Miksei kukaan ole sanonut ääneen, että tämä on "vanha" kirja? Tai ehkä monikin on sanonut, mutta en vain ollut osannut asennoitua. Vanhalla tarkoitan sitä, että se asettuu tiukasti niihin sodan jälkeisiin vuosiin, joista se kertoo. Siinä on kaikki sen ajan sovinnaisuus, arkitoimet, ydinperhe, Jumala ja tunnollisuus.

Ensin olin vähän epäuskoinen - ei kai kukaan enää kirjoita näin perinteistä romaania? Missä on takauma tähän päivään tai joku outo koukku? Kertooko kirja oikeasti ainoastaan tästä kaukaiseen saaristolaisseurakuntaan saapuvasta pienestä perheestä, eikä muuta? Rakastetaan ihanaa ja toimeliasta vaimoa, palvellaan ilolla pientä seurakuntaa, lehmän lypsaminen on huveista parhain ja kylmä viima puhaltakoon, kun kaikki on vaan niin onnellista. Oikeasti?! Sivulla 146 sain aikaan pitkän fb-keskustelun kun kyselin, että tapahtuuko tässä kirjassa oikeastaan yhtään mitään?

Jää vie kuitenkin lopulta mukaansa. Lundberg saa lukijan kiintymään hahmoihinsa. Samaistuin pastoriin ja hänen vaimoonsa. Monasta tuli suosikkini. Saaristolaiselämä alkoi vaikuttaa kiinnostavalta. Kieli on moitteetonta. Pitkä pohjustus hienoon loppuosaan alkaa tuntua perustellulta. Lukija palkitaan. Kun mieli suostui rauhoittumaan romaanin tahtiin ja maailmaan, kaikki asettui paremmin paikalleen. 

Kävin syksyllä katsomassa upean musikaaliversion Myrkyluodon Maijasta Lappeenrannan kaupunginteatterissa. Kirjassa on äärimmäisen paljon samaa Maijan tarinan kanssa. Onkohan moni jo huomioinut näitä yhteyksiä? Kiinnostavaa olisi kuulla mitä Lundberg itse sanoo. Kirjailija on  kertonut kirjoittaneensa tässä oman sukunsa ja perheensä tarinaa, mikä saakin kaiken tuntumaan todemmalta.

TOISAALLA: Tätä on paljon luettu blogeissa. Läheltä piti, ettei kirja voittanut myös blogistanian Finlandiaa. Tässä muutama kehuva arvio:
Kirsin kirjanurkka
Järjellä ja tunteella
 Lumiomena
 Sinisen linna kirjasto

 TÄHDET:
+ + + +

Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys

Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys
Suomi 2012
Teos 402s.

LYHYESTI: "Elämä on epäluotettava paskiainen, se ei todella ole kuullutkaan oikeudenmukaisuudesta."

MIKSI? Kirja kutsui minua kirjaston uutuushyllystä.  

FIILIS?: Tämän kirjan ensimmäinen luku on (näin sanon tuskin koskaan) täydellinen. Se kertoo hautajaisista ja siinä on kaikki sanottuna niin kuin itsekin sen sanoisin. Jos siis osaisin noin hyvin sanoa. Koko kirja on upea. Ihan loppussa väsyin tosin jo vähän, mutta oi onnea, että löysin ja luin tämän.

Minä en tunne näitä kirjallisuustermejä, mutta tässä on kirja kirjassa ja kirjailija, joka puhuu itsestään ja kirjoittamisesta. Tarina on ystävän itsemurha, johon sekoittuu historian painolasti, henkilöiden oma ja koko Euroopan. Se Suurromaani, jota päähenkilö kirjoittaa, kertoo masentuneesta psykiatrista nimeltä Mauri.

En osaa tehdä myöskään mitään syväanalyysiä tarinoiden lomittumisesta. Kirja kuitenkin hankasi aivosolujani oikeaan asentoon yhteyksiä miettiessäni. Päähenkilö on ihanan vihainen kaikelle ja kaikesta.

"Nykyään en enää ajattele niin paljon itseäni, nyt ajattelen myös muiden olevan huonoja, tyhmiä ja rumia. Kehitys on ihana asia."

Luulen, että tämä vaatii oiken mielentilan ja -laadun. Jos mietit paljon kuolemaa, maailmankaikkeuden epäoikeudenmukaisuutta ja oman elämän järjettömyyttä, niin sellaisiin fiiliksiin tämä ainakin sopii erinomaisesti. Joku ehkä sanoisi, että liikaa paatosta ja lapsellista kiukkua, mutta näin hienosti kirjoitettuna luen niistä milloin vain.

TOISAALLA:
Arja piti tätä oudon hykerryttävä
Lukuneuvoja piti tätä myös herkullisena!
Lukekaa muutkin tämä, lukekaa ihmeessä!

TÄHDET:
+ + + + (+)

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Suomi 2012
Teos 266s.

MIKSI?: Blogeissa kehuttu ja paljon luettu - jo toukokuussa Linnea listasi pitkän listan arvioita.

LYHYESTI: Maailma on mennyt uusiksi ja vesi on valuutoista arvokkain.

MUUTA: Voitti Teoksen järjestämä scifi- ja fantasia käsikirjoituskilpailun.

Makeiset loppuivat. Suuri teepannu tyhjeni, sitten pata. Seremonia on ohi, kun vesi on lopussa.

FIILIS: Ihailen sitä miten rohkean hyppäyksen Itäranta tekee toisenlaiseen maailmaan. Kun menee tarpeeksi kauas, asioita tarvitsee perustella vähemmän. Ei selviä mitä on tapahtunut, mutta joka tapauksessa vesi on kansalta vähissä. Paitsi teemestarin talossa ja tässä piileekin salaisuus.

Talvea ei enää ole. Kaikenlaiset muovihärpäkkeet ja teknologialaitteet lojuvat vailla tarkoitusta jätemailla. Teemestarin tytär haluaa seurata isänsä jalanjälkiä. Minulle koko teemestarointi vertautui kirkkoon ja uskoon, vaikka sitä tässä tuskin haettiin.

Päähenkilö on nuori, 17-vuotias Noria, joka vaikuttaa vanhemmalta. Mikään teiniseikkailu tämä ei siis ole, vaan pikemminkin varsin synkkäsävyinen. Kuolema on jatkuvasti läsnä. Itäranta kirjoittaa hienosti, rakentaa jännitystä ja osaa myös yllättää. Jotkut kielikuvat ja ajatelmat osuvat paremmin kuin toiset ja jotain hiomatonta tässä on, mutta upea esikoisteos joka tapauksessa.

Me olemme veden lapsia, ja kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi erottaa meistä, sillä meidät on tehty veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Ne alkavat aina yhdessä, maailmassa ja meissä, ja tulee aika, jolloin veressämme virtaava vesi juoksee kuiviin. 

LUKUEHDOTUKSIA: Tämä kirja on todella jännittävä sekoitus tulevaisuusdystopiaa ja kaunista kerrontaa. Se ei ole samalla tapaa naivi kuin kansainväliset nuorten menestykset Delirum- tai Tarkoitettu -trilogiat. Tarina kantaa jopa ilman pakollista kolmiodraamaa tai tarkkaa kuvausta yhteiskuntarakenteesta. Ehkä surumielisyydessä on samaa kuin Age of Miracles -kirjassa. Kirja tuo mieleen suomalaisista lukemistani Sinisalon Enkelten verta - ja Tuomaisen Parantaja -romaanit, eikä vähiten rivien välissä vahvasti elävästä ympäristönsuojelun näkökulmasta. Itärannan tarina on kuitenkin ihan omanlainen.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Suomi 2011
Teos, 307 sivua

MIKSI?: Pidin valtavasti Finladia-voittajasta Ennen päivänlaskua ei voi. Kehuttu Linnunaivot jäi mieleen, vaikka siinä oli minulle ehkä liikaakin thrilleriä. Lasisilmä taas oli kiinnostava hyppäys mediamaailmaan.

MISTÄ?: Kirjasto

LYHYESTI: Mehiläiset saattavat maailman kaaokseen.

FIILIS: Miksi mä en lukenut tätä aiemmin? Miksi tätä ei ole hehkutettu enemmän? Sinisalo palaa minun kärkisijoille kotimaisissa naisissa tämän kirjan myötä, hänen kirjansa ovat niin raikkaan erilaisia.

Roomani sijoittuu lähitulevaisuuteen. Mehiläisiä hoitava Orva huomaa pesäkadon merkit juuri silloin kuin muutakin  peruuttamatonta ja dramaattista tapahtuu.

Kirjassa sekoittuvat taidokkaasti tuotantoeläimien oikeudet, mehiläisten tärkeys maailman ruokatuotannossa, sekä Orvan menetys ja suvun vaikeat ihmissuhteet. Roomaanissa lainataan runsaasti Eeron blogia, joka käsittelee eläinten vallankumousarmeijaa. Ensivaikutelma blogiteksteistä tuntui tunkkaiselta vaikuttamiselta, mutta pidin siitä miten eri näkökulmat tulivat laajasti esiin. Eero on omistautunut asialleen (ehkä jopa hitusen epäuskottavan asiantuntevasti 18v. pojan tekstiksi).

Minulle puhuttelevinta kirjassa oli  Orva ja hänen maailmansa romahtaminen. Siihen romahdukseen ei tarvita maailmanlopun enteitä tai ruokakatastrofia. Kuoleman kanssa ikänsä työskennelleelle miehelle avautuu kirjaimellisesti uusi maailma menetyksen kohdatessa hänen. (Miten hienot hautauspalvelut Orvalta onkaan tilattavissa!)

Mehiläisistä kerrotaan kaikkea mahdollista mitä en tiennyt. Ihailen kirjailijan tekemää taustatyötä ja saatan innostua etsimään lisää tietoa aiheesta. Kirja haastaa pohtimaan omia ruokatottumuksia etenkin lihan syömisen suhteen. Vaikka se olisi romaanin missio, niin tarina kantaa ilman lukijan "uskoontuloa" (Toisin kuin Pullmanin kirjassa).

TOISAALLA:
Leena Lumi joutui mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta vaikuttui myös.
Kirjavinkeissä Sinisaloa vinkataan mielellään.
Jenni kävi kuulemassa kun Sinisalo puhui kirjastaan.
Tessa sanoo, että Sinisalo on iskussa!
Kirjanurkkauksessa ei ihastuttu, mutta mehiläismytologioista tuli plussaa
Morre pettyi pahasti :(
Muita?

TÄHDET:
+ + + +

Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani

Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani
Suomi 2012
260s. Teos

MIKSI?: Kirjalla on loistava nimi! Takakansi/ muiden arviot herättivät kiinnostuksen.

LYHYESTI: Lääkärin ja salapoliisin luo tulee kultakutri ja Ruusunen.

MISTÄ?: Kirjaston uutuushylly.

Onni käänsi auton rivitaloalueen pihan ja oli ajatuksissaan pysäköidä naapurin paikalle. Tuuli poimutti kevyttä lunta etupihalle. Kuin jotain olisi vialla.

FIILIS: Minun lukublokkini alkaa murtua! Hieno tuttavuus tämä Lähde: kirja on osuva, hauska ja kauniisti kirjoitettu.

Joku on kirjoittanut jotain samaa ennenkin, mutta silti kirjailijalla on oma ääni. Tässä on samaa filosofiaa kuin Muistin kauissa: kuka minä olen, mikä tekee minut näkyväksi, milloin olen olemassa? Paketti on vain huomattavasti tiiviimpi, naisellisempi ja tummalla tavalla huumoristisempi.

Rosa herää aamulla vuoteessaan siihen, että hänen vieressään nukkuu vieras mies. Naapurissa Lauran mies taas on kadonnut.Lääkäri, poliisi, salapoliisi - apuja ei oikein tule: Mistään akuutista ei ole kyse.  Annan sinulle muutaman esitteen, joita voit myös lueskella. Voisit aluksi ihan tietoisesti ottaa rennommin.

Monet ovat jo ennen minua päivitelleet juonen paljastumisen vaikeutta. Onkin totta, että kirja täytyy kokea itse, eikä se ihan selväksi tule yhdellä lukemisella. Minun lukemani versio tuli täyteen merkintöjä yksittäisistä hienoista lauseista ja tarkkaan harkitun syvistä oivalluksista. Kirja kertoo yksinäisyydestä, ikävästä, havahtumisesta ja heräämisestä - se osuu sydämeen.

Asuin harmaassa talossa näkymättömän miehen kanssa. Rakkauden sijasta meitä ympäröivät hyvät kulkuyhteydet ja se mitä ne konkreettisesti tarkoittavat: melu, pienhiukkaset.


Povaan kirjalle menestystä. Kauniit kannet!

TOISAALLA: Amma ei ihan syttynyt toteutukselle
Helmi K. suosittelee ihan kaikille.
Noora (Tea with Annan Karenina) löysi kepeyden ja soljuvuuden keskeltä painavaa sanomaa.
Periaatteessa kirjoista - blogissa tykättiin paljon.
Kirjavinkeissä tätä määritellään leimallisesti uudeksi naisproosaksi.
Kulttuuri kukuistaa-blogin Arja sanoo tämän olevan mainio kuvaus siitä miten huonosti tunnemme toisiamme.
Unni luki merkillisen kirjan.
Joku muu?

Ensin pitäisi olla harjoituselämä, ettei tämä ainut tärvääntyisi harjoitteluun. Ellei se juuri ole tarkoitus?

TÄHDET.
+ + + +

Voi Nenää Päivää!

Mikko Rimminen: Nenäpäivä
Suomi 2010
339 sivua, Teos

MIKSI?: Koska tämä voitti Finlandian. Olin kuitenkin yrittänyt vältellä kirjaa (en oikein tiedä miksi?). Mutta nyt oma lukupiirikin päätti sen lukea.

LYHYESTI: Irma on sekaisin, tai ainakin hän haluaa paeta useimmiten sieltä missä on vaikka itsehän hän sinne kuitenkin oli lähtenyt vai miten lie joutunutkin, ehkä bussilla junaa kun ei muistanut käyttää.

FIILIS: Ensimmäiset n.20 sivua pidin kirjaa hauskana ja raikkaana ja kiinnostavana. Sitten kyllästyin, uuvuin ja tylsistyin. Sivun 160 kohdalla aloin olla täysin epätoivoinen: onko tämä todella alusta loppuun tätä samaa? Lopulta päädyin jopa harppomaan kirjaa, vaikka varsin uskollisesti kuitenkin kahlasin sen läpi.  

Minä olisin halunnut pitää tästä. Rimmisen kieli on erilaista ja hauskaa, MUTTA. Kerronnassa on hetkensä ja hienoja oivalluksia, MUTTA. Aion sanoa nyt niinkin rumasti, että tästä olisi saanut hienon 35 sivua pitkän novellin. Kaikki muu oli pitkitettyä kärsimystä  ja liikaa minulle. Irma oli niin liian säälittävä ja surullinen enkä keksinyt missään kohtaa että mikä sitä vaivasi? Yksinäisyys joo, mutta come on? Oliko jokin muutos aiheuttanut tämän hänen käytöksen? Ja mikään ei auennut lisää eikä kukaan oikein kasvanut eikä muuttunut. AAARGH.

Minä olisin halunnut olla Nenäpäivä-ihminen. Mutta en ole. En missään tapauksessa olisi lukenut kirjaa loppuun jos se ei olisi ollut Finlandia-voittaja ja livelukupiirini ohjelmassa. Olen nyt sitten tämän verran sivistyeempi. Jotkut arvostamani blogikolleegat ja muutkin  ihan fiksut ihmiset ovat pitäneet tästä kovin, en laske sitä kenellekään miinukseksi. Toivottavasti se menee myös toisinpäin...

TÄHDET:
+ +
(kohtuuttoman vähän eräisiin muihin surkeuksiin verrattuna, mutta ehkä lisään niitä huomenna - tänään en pysty ;))

Alexandra Salmela: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan

Alexandra Salmela: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan
Suomi 2010
321 sivua, Teos

MIKSI?: Helsingin sanomien esikoisteosvoittaja ja Finlandia-ehdokas kiinnosti, myös ristiriitaisten arvioiden takia.

LYHYESTI: Tyylien sekamelska ihmisistä, jotka pääsääntöisesti tuijottavat omaan napaansa.

FIILIS: Innostuin lukemaan ensi sivuista asti (jotenkin olen alkanut arvostaa tätä piirettä kirjoissa paljon). Kaikessa pateettisuudessaan 27-vuotiaana kuolleiden muusikoiden lista ja päähenkilö Angien ajatukset huvittivat. Kertojia on monta ja tekstityylit ja fontit vaihtelevat vauhdikkaasti. Yksi kertojista on Angie itse, jonka teksteihin liitetään myös hänen kirjallisia viritelmiään. Herra Possu, pehmolelu, kertoo kaiken ah niin positiivisesti ja tuo oman ironiansa kirjaan. Kissa on varsin huonolla tuulella ja itsesäälinen alusta loppuun. Auto toimi minusta huonoiten kertojana, koska se vain lähinnä litteroi matkustajiensa sanomiset.

Inahdus- blogissa heäräsi keskustelua siitä, pitääkö olla 27-vuotias (tai alle) ja angstinen viihtyäkseen kirjan parissa. Minä en ole, mutta olen ollut, joten ehkä se riitti? Aiheena ja juonena kirjalle ei voi silti mielestäni antaa paljonkaan kunniaa, mutta kerronta on raikasta ja kiinnostavaa - se kantoi kirjan läpi. Onhan tämä samalla myös kasvutarina ja sellaisenaan ihan toimiva. Lopultakin tunnelma jäi aika pinnalliseksi, mutta pilkalta ei taida säästyä juuri kukaan. Ei ainakaan kirjailija itse. Erityinen ansio on luoda kokonaisuus niin monesta osasta ja osoittaa hienosti hallitsevansa kaikki eri tyylilajit.

Alussa minua vaivasi tunne, että lauseita on kirjoitettu jotenkin väärässä sijamuodossa tai hassussa sanajärjestyksessä. Tekstistä löytyy paljon kohtia, joihin kuka tahansa äidinkielenopettaja vetäisi vahvasti punakynää. Tämä kuitenkin jää syrjään kun kirja pääsee vauhtiin. Se, että kirjoittaa kirjan itselleen vieraalla kielellä on täysin hullua. Mutta että vielä onnistuu siinä?

Kaiken tämän jälkeen yritän erottaa hypetyksen ja oman lukukokemuksen: viihdyin, mutta siinä se. Tämä oli silti jotain muuta, erilainen lukukokemus - suosittelen tutustumaan. Finlandiaehdokkuus hämmentää silti.

MUUTA: HS:n arvio

TÄHDET:
+ + + (+)

Tuomas Nyholm: Sinun edestäsi vuodatettu

Tuomas Nyholm: Sinun edestäsi vuodatettu
Suomi 2010
334 sivua

LYHYESTI: Samuel muuttaa Baltimoresta Torontoon aloittaakseen elämänsä puhtaalta pöydältä. Hän päätyy asumaan taloon, jonka asukkaat ovat kummallisia ja heidän menneisyydestään löytyy kaikenlaista. Huumehöyryisten kuukausien jälkeen tapahtuu murha ja Samuel löytää itsensä sairalasängystä käsiraudoissa. Eläköityvä poliisi alkaa tutkia asiaa.

MIKSI: Uutuuskirjaa on kehuttu kovasti. En lue paljonkaan jännäreitä tai dekkareita tms. mutta tähän tartuin ihan innolla. Koska genre on vieraampi, minulla on vähemmän vertailukohtia. Kirja oli kuitenkin jonkinmoinen pettymys.

FIILIS: Henkilöhahmot ovat ihan kiinnostavia, niitä vaan on  liian monta. Heistä ei myöskään saada irti tarpeeksi, jotta juonen ratkaisut tulisivat perustelluiksi. Nyholm ei aliarvio lukijaa (tästä plussaa), eli kirja vaati vähän paneutumista. Teksti ei kuitenkaan mielestäni missään kohtaa lähde lentoon ja monimutkainen juoni vaatii liikaa selittelyä monessa kohtaa. Minulle jäi monta kysymystä - miksi kirja sijoittuu Kanadaan? Mikä tässä on kirjassa on nähty poikkeuksellisen hyvänä?

ERITYISTÄ: Tämä on kirjailijan esikoisteos.

TÄHDET:
+ + +