26. maaliskuuta 2012

Nälkäpeli - elokuva vs. kirja




Nälkäpeli  The Hunger Games, 
USA 2012. 
Ohjaus: Gary Ross. 
Käsikirjoitus Suzanne Collinsin romaanin pohjalta: Gary Ross, Suzanne Collins, Billy Ray. 
Pääosissa: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Woody Harrelson
Kesto: 140 min


MIKSI?: Tykkäsin kovasti kirjasarjasta ja luin sen kokonaan. Arvioihini täältä. Luin aikoinani kaikki Twilightitkin, mutta en ole niitä halunnut nähdä elokuvina. Tätä olin katsomassa ensimmäisten joukossa.


LYHYESTI: Dome.fi sivuilta löytyy otsikko: "Nälkäpeli on tosi-tv -sarja, jossa teinit tappavat toisiaan." Onhan se niinkin, mutta minusta tässä on myös paljon enemmän aineksia: rohkeutta, uskoa yksilöön ja perheeseen ja arvojensa takana seisomista. 


KIRJA VS. ELOKUVA: Kirja toimi hienosti elokuvana. Siihen oli tuotu jopa jotain lisäelementtejä mielestäni, eli Capitolin taustalla tapahtuvaa juonimista ja pelistrategiaa selvennettiin enemmä katsojalle. Kirja tarjoaa monia herkullisia visuaalisia mahdollisuuksia, joita oli myös hyödynnetty kivasti. Esimerkiksi  liekkitytön vaatteet on totetuttu hienosti ja vyöhyke 12 oli kuin suoraan keskitysleiriltä ja Capitol naurettavan värikäs ja yltäkylläinen. 


Pääosaa näyttelevä Jennifer Lawrence on ihana! Ihastuin häneen valtavasti loistavassa Winter's Bone - elokuvassa ja hän on nappivalinta Katnissin rooliin. Luonnekuvauksista jää toki elokuvassa uupumaan, mutta Lawrence tuo ristiriitaisen sankarinnan hyvin kankaalle. Peetasta tykkäsin myös ja sokerina pohjalla oli aina fanittamani Woody Harrelson vanhana juoppo -Haymitchinä tietysti.


Väkivallalla ei mässäillä, mutta oli tämä kyllä hirmuisen väkivaltainen K12 leffaksi. Kuolema on osa peliä, sille ei mahda mitään. hd 


Kirjassa on toki paljon enemmän kaikkea kuin leffassa ja loppukin on hieman erilainen. Silti suosittelen myös elokuvaa lämpimästi! Jatko-osaa odotellessa kannattaa viimeistään lukea kirjat.


TÄHDET:
+ + + +


23. maaliskuuta 2012

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi


Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi
Norja 2010 (suom. 2012)
WSOY, 305 sivua
Aikamme kertojia

LYHYESTI: Autofiktiota tuhopoltoista ja identiteetistä

MISTÄ: Arvostelukappale

FIILIS: Tässä oli suorastaan jotain maagisen vetävää. En oikein tiennyt mitä odottaa ja se osoittautui loistavaksi lähtökohdaksi.

Gaute niminen kirjailija alkaa kirjoittaa kotikyllässään sattuneista tuhopoltoista samana vuonna kuin hän syntyi. Matkalla sivutaan sitä mitä olisi voinut olla ja mitä ehkä tapahtui. Samalla kirjilija kirjoittaa suhteesta omaan isäänsä ja tarinan siitä miten hänestä tuli lakimiehen sijaan kirjailija.

Romaani on erikoinen sekoitus thrilleriä ja jännitystä ja toisaalta taas autofiktiivistä ja pohdiskelevaa proosaa. Yhtä aikaa Gauten henkilökuvan kanssa piirty kuva pyromaanista, pojasta, joka oli niin toivottu. Ja niin kiltti. Taika tulee näiden kaikkien elementtien yhdistämisestä, kirjailijan oman tarinan kertomisesta sekä  rehellisen tarkkaavaisista ja rujoista ihmiskuvauksista.

Menneisyyden kokoaminen ei ole helppoa ja rakentuvat säikeet ovat moninaisia. Kirja jättää lukijalle tilaa oivaltaa ja löytää yhteyksiä, ehkä merkityksiäkin. Vanhemmat rakastavat lapsiaan, koko kylä kasvattaa ja yhdestä tulee yhtä, toisesta toista. Vastauksia jää jäljelle vain vähän, jos lainkaan.

TOISAALLA: Leena Lumi kertoo Norjan ykköskirjallisuuspalkinnon menneen oikeaan osoitteeseen ja olen täysin samaa mieltä (vaikka vertailukohtia ei olekaan).

MUUTA: Heivoll on vain 34-vuotias!
Tämä Aikamme kertojia -sarja on kyllä osoittautunut varsin luotettavaksi. Kolme seitsemästä, jotka olen lukenut, ovat olleet huippuja.

TÄHDET:
+  +  +  + (+)

18. maaliskuuta 2012

Marja Björk: Prole

Marja Björk: Prole
Suomi 2012
Like, 210sivua

MISTÄ?: Arvostelukappale

MIKSI?: Minua lähtökohtaisesti kiinnostaa työläisperhekuvaukset. Toisaalta olen luullut jo kyllästyneeni niihin, mutta tämä oli raikas.

LYHYESTI: Tehtaanvarjossa juodaan viinaa, huorataan ja kohdellaan lapsia huonosti. Tyttö päättää selviytyä siitä huolimatta.

"- Aloitan uuden elämän, äiti sanoi. - Ei kohtalolleen mitään voi. Ihminen on voimaton. Rakkaus voittaa kakki esteet. Sinä otat pojat, minä otan tytön."

FIILIS: Kirja oli todella positiivinen yllätys! Björk on minulle uusi tuttavuus, vaikka muistankin lukeneeni useamman arvion edellisestä teoksesta, Puumasta.

Ympäristö, jossa kirjan päähenkilö kasvaa on varsin lohduton. Lapset kohtaavat alkoholia, väkivaltaa, pettämistä ja julmaa välinpitämättömyyttä jatkuvasti. Perheitä hajoaa, eikä seuraava mies ole sen parempi kuin edellinenkään, mutta häpeä on pahempi ja velijiä ikävä. 

No, kuulostaapa ihastuttavalta! Björk osaa kuitenkin luoda uskottavan ympäristön hyvine hetkineen ja johdattaa ymmärtämään tytön mielenmaisemaa. Vanhemmat hyräilevät iskelmiä, tyttö pohtii näkeeköhän sen päällepäin millaista hänellä on kotona. Niin ja onko kaikki kuitenkin hänen syytään? Kirjoitustyyli, suorasukaisuus ja rehellisyys ihastutti.

Minulle jäi tunne kuin kirjailija olisi kiirehtinyt loppuun jostain syystä. Rakenteellisesti on ongelmmallista, että kirjasta yli 2/3 käsittelee lapsuutta ja sitten kasvetaan vanhoiksi muutamien lukujen avulla. Tämä kun oli minusta vielä  kaikkein kiinnostavinta kirjassa - millainen tytöstä tulee aikuisena kaiken tuon maahan polkemisen jälkeen? Mitenhän veljet? Myös Veikon siskon kirjoitukset Ruotsista jäävät vähän irralliseksi, vaikka tuovat toki toista näkökulmaa tarinaan.

Nielaisin ja huokaisin syvään kun luin jostain (nyt jälkeenpäin), että kirja olisi osittain omaelämänkerrallinen. Minä olen kasvanut yhdenlaisella Pankakoskella itsekin, joten paljon tuttua löysin. Kirja muistutti aika paljon Susanna Alakosken Sikalat - romaania teemoiltaan.

TAKAKANSI: Lukukokemukseeni tuli iso miinus takakannesta ja se oli yksi syy blogini edellisen kirjoituksen (suosittelen tutustumaan myös hienoihin kommentteihin). Ensinnäkin takakansi kuulostaa siltä, kuin kirja ei olisi lapsuuskuvaus vaan tarina aikuisesta, joka ns. joutuu kohtaamaan lapsuutensa. Lisäksi sisäkannessa on lainattu kirjan käännekohtaa n. sivulta 150 ja minä tietysti luulin, että se olisi alku. Ärsytti suunnattomasti.

Plussaa tulee siitä, että lainauksissa koskien edellistä kirjaa löytyy ote kirjapedon blogiarviosta. Näin tälläisen ekaa kertaa, wau!

TÄHDET:
+ + + +

15. maaliskuuta 2012

Voi takakansi minkä teit!



Mun on nyt pakko saada jakaa teidän kanssanne tämä takakansiahdistus. En kestä enää! Tiedoksenne pahimmat takakansikamaluudet:

A) Kirjasta kerrotaan takakannen ensimmäisessä lauseessa se, mihin lukija pääsee aikaisintaan sivulla 150. Usein vasta myöhemminkin. Miten loputtoman ärsyttävää onkaan lukea kirjaa niin, että joutuu koko ajan odottamaan kirjailijan vihdoin pääsevän ns. alkuun. Kirjabloggauksen aloittelijatkin tietävät, ettei juonta saa spoilata.

B) Kirjan takakannessa kerrotaan kirjasta kaikki. Joskus törmää pienellä fontilla kirjoitettuun takakanteen  ja siinä esitellään kaikki kirjan henkilöt ja tapahtumat ja vähän analyysiäkin koko hommasta. Kopioimalla tämän, voit palauttaa sen kirjallisuusesseenä vähintäänkin lukiotason opinnoissa. Minun päässäni käy vaan ajatus, että jos minun pitää lukea kaikki tuo vakuuttuakseni kirjasta, se ei varmaankaan ole minua varten.

C) Takakannesta ei saa mitään tolkkua. Siitä ei siis selviä mitään siitä mistä kirja kertoo, vaan yleisemmin höpistään "unenomaisuudesta" tai "arvoituksellisuudesta". Minä luen ne tarkoittamaan sekavaa, ja sellaista ettei edes kustannustoimittajalla ole ollut mitään tajua siitä mistä kirjailija kirjoittaa.

D) Takakansi ei vastaa lainkaan sisältöä. Tämä on se kirja, jossa lukija vilkuilee aina välillä takakantta ja ihmettelee, että onkohan siihen tullut vahingossa väärä teksti? Onko takakannen kirjoittaja ollenkaan lukenut kirjaa?


E) Takakannessa liioitellaan käsittämättömästi. Tiedättehän nämä, jossa suomalaisen  kirjailijan esikoista verrataan Dostojevskiin ja sitä pidetään maailmankirjallisuuden uutena varmana klassikkona.

F) Takakansi tekstiä ei ole. Sinulla siis ei ole mitään keinoa tietää kirjasta mitään. Tämä on verrannollinen siihen, että takakansiteksti on yksi lause kuten "Ulkona oli kylmä." Mikä on siis aivan sama asia, kuin että takakantta ei ole ollenkaan.

(listaa saa jatkaa kommenteissa, olkaa hyvä)

No, nyt te sitten tietysti kysytte, että millainen sen takakannen pitäisi olla. Minunhan ei tarvitsisi kertoa, koska blogi mahdollistaa tämmöisen puskista huutelun. Mutta itse tykkäisin että takakansi on:

1) lyhyt, sanotaanko nyt korkeintaan kolme lyhyttä kappaletta

2) sisältää muutaman lauseen luonnehdinnan kirjasta esittelemällä esim. henkilöhahmon, aikakauden, genren ja/tai viittaa johonkin kirjassa käsiteltävään asiaan spoilaamatta mitään

3) kertoo muutamalla sanalla kirjailijasta

4) sisältää jonkun lyhyen lainauksen kirja-arviosta tämän tai edellisen kirjan osalta tai vaihtoehtoisesti jonkun hyvin kiinnostavan lauseen kirjasta.

No, kertokaahan miten pahasti olen väärässä? :D Ja ymmärrän, että takakansi on haastava juttu ja on kiire ja ja ja. Sillä on kuitenkin niin paljon merkityistä yhdessä kansikuvan kanssa, etten voi olla ihmettelemättä yhä uudelleen ja uudelleen näitä takakansia joihin törmään. Tarkoituksellisesti en nyt nosta tähän yhtään tiettyä takakantta ja on niitä onnistuneitakin. Mutta sanottakoon, että itse luen takakannen vain pakon edessä.

14. maaliskuuta 2012

Maarit Verronen: Vanhat kuviot

Maarit Verronen: Vanhat kuviot
Suomi 2012
Tammi, 185 sivua

GENRE: Novelleja

MIKSI?: Susan suosituksesta! Arvio oli niin hieno, että kirja pomppasi lukupinoni ensimmäiseksi.

MISTÄ?: Kirjaston uutuushylly, ainainen aarreaittani.

TIIVISTETTYNÄ: "Vähän hämmentyneenä hän ajatteli, että koko juttu oli kuin tandemhyppy: siinä ei ollut kovin paljon järkeä, eikä siitä seurannut mitään merkittävää. Mutta se vain piti tehdä, ja jälkeenpäinkin tuntui siltä, että oli sentään kannattanut."

FIILIS: Ymmärrän Susan ihastuksen ja ihmettelin, miksi en ole lukenut Verrosta aikaisemmin? Kirjailijan ulkonäkö oli tuttu, joten olen sentään jotenkin kartalla, että tämmöinen kirjailija on olemassa. Eikä mikään ihme, kirjan sisäsivulla on mainittu 18 hänen kirjoittamaansa teosta!

Kirja koostuu kovin eri mittaisista ja eri maisemiin sijoittuvista novelleista. Pidin eniten ensimmäisestä osasta, jossa liikutaan selävsti tutussa maisemassa, mutta erityisellä koukulla. Kirjan niminovelli on pitkä, 60-sivuinen raju kertomus toimittajista paikassa, jossa julmuus on normi.

Jäin pohtimaan motiiveja tarinoiden siirtämiseen "kaukaisiin maihin". Oliko tarkoitus sanoittaa maailman pahuutta vai mahdollistaa erilaisesta pahuudesta kertominen? Ahdistuin, ja se varmasti kertoo Verrosen taidosta vähäeleisen nopeasti tuoda lukija henkilöiden ja tapahtumien keskelle, osalliseksi tarinasta.

Tarinat koukuttivat ja veivät mukanaan. Kirjalija hallitsee hienosti sekä lyhyet, muutaman sivun novellit kuin pidemmätkin kokonaisuudet. Suurimmasta osasta olisin halunnut kuulla lisää. Ihailen erityisesti taitoa piirtää niin eläviä henkilöhahmoja oudoissa tapahtumissa niin mieleenpainuvasti, että edelleen muistelen heitä. Käänteet ovat yllättäviä ja nopeita, aivan kuin novellissa pitääkin.

KANSI: Ilman suositusta en koskaan tarttuisi kirjaan, jossa on kyseinen kansi. Less would be so much more.

TOISAALLA: Susan lisäksi  Jori kehui kirjan suoraviivaisuutta ja jujuja. Valopolulla kirjasta löydettiin hiljaista huumoria rankoista aiheista huolimatta (samaa mieltä!) Myös Kirjavinkeistä löytyy arvio.

TÄHDET:
+ + + +

10. maaliskuuta 2012

teippirulla ja iltasatu


Rakas tyttäreni!
Ilman sinua en taitaisi tietää paljoakaan todellisesta kiitollisuudesta, vaikka minun elämässäni aihetta siihen on riittänyt ennenkin. Sinä olet parantanut minussa niin paljon, että siitä pitäisi saada jokin erityinen palkinto. Sovitaanko, että se ei ole ainakaan kirja.

Olet nyt 10kk ja selvästi Suomen naispainin uusi toivo (luultavasti joudut itse perustamaan ensimmäisen joukkueen). Iloitsen toki motorisen kehitykseksi nopeudesta ja oman tahtosi osoittamisesta, mutta juttu on niin, että haluaisin joskus lukea!

Painiseuraksi sinulle kelpaa millainen kirja tahansa ja tähän mennessä olet voittanut ne kaikki. Sanomalehden hoitelet sekunneissa, eikä niistä ole enää sinulle vastusta. Ilmeisesti suojelet väsymättömästi äitiä mahdollisilta kirjahyökkäyksiltä heittelemällä kaikki eteentulevat (ja niitä on monta) niteet mattoon ja hyökkäämällä raivopäisesti niiden kimppuun.

Ennen sinua itkin iltasatuhetkiä kun kaipasin niin kovin useampia innokkaita kuuntelijoita. Nyt vetäydyn teippirullan kanssa paikkailemaan aiheuttamiasi tuhoja illan laskeuduttua.

Aikaisemmin se olisi ollut viimeistään se hetki kun alan lukea. Nyt en vaan enää väsymykseltäni jaksa järjestellä ja etsiä sivuja sohvan alta.

Aion kannustaa sinua mikäli jatkat painikutsumuksen toteuttamista elämässäsi. Toivon kuitenkin, että vastustajaksi löytyisi jotain muuta. Pian. 

Haluaisin kovasti vakuuttaa sinulle, että kirja on ystävä. 

T. Äiti







"Mun äiti on ihan hassu"

8. maaliskuuta 2012

Mikä nainen

Naistenpäivä postaus täältäkin. Ihanaa päivää kaikille ihanille naisille!

Irja Askola ja Anja Porio: Mikä nainen
Suomi 1985 (uusintapainos 2010)
Kirjapaja, 165 sivua



Valitettavasti
minulla on jo sovittu lounas
hyvän ystävän kanssa
kiitin kohteliaasti kutsusta
Tänään oli tärkeää
sytyttää kynttilä
juoda viini
jakaa leipä
yhdessä itseni kanssa
ainoan pysyvän seuralaiseni luona
hänen vointiaan kysellen
----

Alkulehdilläänkään Raamattu ei tunne alistuvaa, epäitsenäistä naista
muutoinhan luomiskertomus kuuluisi näin:
Ja Eeva sanoi:
Anteeksi, hyvä käärme,
en osaa vastata teille,
mutta käykää kysymässä Aatamilta,
hän tietää
puutarhassamme vastaukset
esittämäänne teologiseen
ongelmaan

Irja Askola
---
Lähes 30 vuodessakaan nämä eivät ole juurikaan vanhentuneet. Toivottavasti jotain sentään vahvoista roolijaoista on jo jäänyt taakse. Runot ovat arkisia ja eläviä. Minä ihailen suuresti näitä naisia ja pappeja, jotka ovat tehneet kirkossa paljon työtä naisasioiden eteen.

PS. On toteutunut ehkä tehokkain kirjamainonta aikoihin, vaikka se ei asianosaisille olekaan ollut miellyttävää. Pimppini on valloillaan (WSOY) on julkaistu tänään ja siihen liittyen kirjailijat puhuvat Katja Kettuun liittyvistä Iltalehti- otsikoista. Mukaan menoon täältä.

- Posted using BlogPress from my iPad

7. maaliskuuta 2012

Lauren Oliver: Delirium / Rakkaus on harhaa

Lauren Oliver: Delirium -rakkaus on harhaa
Yhdysvallat 2011 (Suom.2011)
WSOY, 350s.

GENRE: Nuortenkirja, dystopia. Sijoittuu Nälkäpeli ja Tarkoitettu - trilogioiden välimaastoon ja sopii hyvin näistä tykkääville.

MISTÄ?: Kirjaston uutuushyllystä, aikuisten puolelta :O

MIKSI?: Viehätyin Oliverin Kuin viimeistä päivää - romaanista. En kuitenkaan intoutunut tästä aiheesta, ennen kuin näin kirjan aivan lumoavan kannen.

LYHYESTI: Kaikista tappavista tappavin: Rakkaus surmaa, kun sen saa ja kun sitä ei saa.

FIILIS: Minä tiedän, että siihen voi sairastua ja se voi tehdä melkinpä hulluksi. Olen kokenut kaikki oireet: mietteisiin vaipuminen, hikoilu, henkisen havainnoin heikkenenminen, ajatusten harhailu, päättelekyvyn aleneminen, epätoivon kaudet, arvaamaton käytös jne.

Kirja sijoittuu tulevaisuuden Portlandiin, jossa tähän kaikkialle levinneeseen epidemiaan ja yhteiskunnan tuholaiseen, sairauteen nimeltä amor deliria nervosa (rakastuminen), on vihdoin keksitty parannus. 18- vuotiaana kaikki viedään proseduuriin (aivoleikkaus), jonka jälkeen ihmiset eivät tunne enää suuria tunteita mihinkään suuntaan. He elävät suunnitellusti ja ennakkoarvattavasti heille annettujen puolisoidensa kanssa yhteiskunnan tiukan valvonnan alla.

Lena uskoo, etenkin sen jälkeen miten hänen äidilleen kävi, että kaikki on hänen parhaakseen, eikä hänen toimenpiteeseen olekaan enää kuin kolme kuukautta. Mutta sitten hän kuitenkin sairastuu. Ja kaikki alkaa näyttää toisenlaiselta.

Kirjan ajatusleikki ja kuvaus tällaisesta yhteiskunnasta on valtavan kutkuttava! Toteutus on kuitenkin aika nuortenkirjamainen ja jokseenkin ennalta-arvattava. Mietin, että mistä se tulee - aikuisten kirjoja lukiessa ehkä samaistuu enemmän ja voi tuntea olonsa nostalgiseksi. Näiden ensisuudelmien aikana tuntee olonsa vähän vaivautuneeksi ja suoraan sanottuna, no, vanhaksi. Luultavasti joudun silti lukemaan myös jatko-osat.

TOISAALLA: Anu ihastui ja luki kirjan kerralla ja  Kirjavinkeissä yllätyttiin positiivisesti - eikö muut ole lukeneet tätä? Vinkatkaa, jos teiltä löytyy arvio.

TÄHDET:
+ + + +


So American - haasteessa ei ollut kai mitään tällaista kategoriaa nuortenkirjoille, mutta taidan pystyttää sellaisen? Ala-kategorioista tulee suoritetuksi New York.

5. maaliskuuta 2012

Melissa Bank: Nyt nappaa! (Girls Guide to Hunting and Fishing)

Melissa Bank: Nyt nappaa! (Girl's Guide to Hunting and Fishing)
Yhdysvallat 2000 (suom.2006) 
Otava, 430s.
Kindle-edition 

LYHYESTI: "It scares me how fast I go from disliking to loving him, and I wonder if it's this way to for everyone."

GENRE: Älykästä ihmissuhdekomediaa - toisiinsa liittyviä novelleja.

FIILIS: Millainen helmi minulta onkaan jäänyt lukematta!? Tämä oli juuri sitä mitä kaipasin eli sopivan älykästä ja hauskaa ihmissuhdetarkastelua. Jane elämästä seurataan lähinnä perhe- ja miessuhteita. Sivutaan tosin myös työuraa ja sanoisinkin tämän olevan ihan must-read kaikille kustannustoimittamisesta kiinnostuneilla.

Kirja sisältää yhden luvun, jossa päähenkilö on eri ja se jääkin kaikkein irrallisemmaksi kirjassa. Novellimuoto ei tee kirjasta yhtenäistä muutenkaan, mutta se ei haitannut. Banks kirjoittaa lyhyitä ja tarkkoja lauseita ja lukuja, mikä tuo kirjaan ihastuttavan rytmin.

Pidin paljon Janen ja häntä paljon vanhemman Archien suhteen kuvauksesta. Ei tässä mihinkään syvälliseen analyysiin päästä, mutta osuvaa teksti silti on. Jane on sopivan jumissa elämänsä kanssa ja hänen ajatuksensa ja kohtaamisensa ovat raikasta seurattavaa. Hän on myös kielillesesti kovin lahjakas, minkä toivon välittyneen suomennokseen yhtä hienosti kuin tähän alkuperäiseen. Monesti ajattelin, että olen  itse ollut mukana aivan vastaavassa dialogissa, mutta nämä olivat vielä hauskempia.

Niminovellissa Jane ostaa salaa How to Meet and Marry Mr.Right - kirjan. Tämän luettuaan pääsemme seuraamaan Janen päänsisäistä keskustelua kirjan kirjoittajien kanssa. Vieläkin naurattaa.

Etsiessäni muita arvioita huomasin, että kirjan yhteydessä näyttää olevan tarpeellista mainita ettei ole mikään chick-lit- lukija, mutta silti TÄMÄ kirja on aivan loistava. No, siinähän se tuli sanotuksi. Minä kyllä nimittäisin tätä kaunokirjallisuudeksi, mutta jostain tuo chick-lit - leima on tarttunut tämän mukaan? Tuleeko se siitä, että on hauska?

TÄHDET:
+ + + + (+)

Oletteko muut lukeneet Banksiä? Minun on ollut viime aikoina vähän hankalaa innostua mistään kirjasta, mutta tämä toi lohdutusta tuohon tunteeseen. Suosittelen!!

EDIT: Minulta meni tämän kirjan suomennokset sekaisin - luulin ensin, että kirjan nimi oli Täydellinen juttu.  Suomalaiset kannet ovat kirjalle näin samannäköiset, enkä tehnyt nimen suhteen suurempaa tutkimusta. Taidan lähteä lainaamaan Täydellisen jutun :)




Banksilla osallistun Jewish-American Experience- kategoriaan  So American - haasteessa (alakategoria Pennsylvania).

2. maaliskuuta 2012

Maritta Lintunen: Sydänraja

Maritta Lintunen: Sydänraja
Suomi 2012
WSOY 220s.

LYHYESTI: Karjala takaisin, tai jotain edes.

FIILIS: Tämä romaani sai minut pitkästä aikaa keskittymään yhteen kirjaan ja ahmaisemaan tarinan kerralla. 17v. Ronja, joka lähtee seuraamaan isosetänsä sodanaikaisia jälkiä, kiinnosti fanaattisuudessaan.


Kirjaan tulee mielenkiintoinen jännite Ronjan perheestä  ja ihmisistä, joita hän tapaa. Tyylilaji muuttuu melkeinpä satiiriksi kun aletaan kirjoittaa Lähetysmatkalaisista. He ovat omituisia uskovaisia, joiden käytös vähän liiankin alleviivatusti rinnastuu Ronjaan. Minua ei häirinnyt pomput kirjoittajien välillä. Rakkaus Ottoon on käsittämätön ja yhtä aikaa kovin ymmärrettävä nuoruuden mustavalkoisuudessa.

Kirja on pohjimmiltaan tarina kapinasta ja sotkeutumisesta ns. lahkoon. Huusin mielessäni lakkaamatta, että "Herää!! Herää jo!!!" En osannut lukea tätä sotakirjana, vaikka sotaa sivutaan. Muutettavat muuttaen Lintunen kuvaa minkä tahansa tiiviin ideologian ja ryhmittymän vetovoimaa, mutta myös sen vääjämättömiä ongelmia.

Tarinassa ja henkilöissä oli ripaus yksinkertaistavaa ja kulmikasta, josta en oikein tykännyt. Yhtä aikaa jouduin lukemaan monta kertaa tajutakseen jonkin lyyrisen lauseen ja sitten taas turhautumaan merkitysten liikaankin selittämiseen.

Luin Lintusta ensimmäistä kertaa. Mozartin hiukset -romaania näkyi varsin usein viime vuonna blogeissa. Voisin ajatella lukevani lisääkin kirjailijalta. Kansi on kiva, vaikken ihan keksi miten se liittyy sisältöön. Nopealukuinen ja kiinnostavan erilainen romaani!

 TÄHDET:
+ + + (+)