Ulla-Lena Lundberg: Jää

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Suomi 2012
Teos & Schildts & Söderströms365s.

LYHYESTI: Tarina saaristolaisseurakuntaan saapuvasta papista.

MIKSI?: Finlandia-voittajaa on kovasti kehuttu. Jopa niin kovasti, että menin ja ostin kirjan.

FIILIS: Miksei kukaan ole sanonut ääneen, että tämä on "vanha" kirja? Tai ehkä monikin on sanonut, mutta en vain ollut osannut asennoitua. Vanhalla tarkoitan sitä, että se asettuu tiukasti niihin sodan jälkeisiin vuosiin, joista se kertoo. Siinä on kaikki sen ajan sovinnaisuus, arkitoimet, ydinperhe, Jumala ja tunnollisuus.

Ensin olin vähän epäuskoinen - ei kai kukaan enää kirjoita näin perinteistä romaania? Missä on takauma tähän päivään tai joku outo koukku? Kertooko kirja oikeasti ainoastaan tästä kaukaiseen saaristolaisseurakuntaan saapuvasta pienestä perheestä, eikä muuta? Rakastetaan ihanaa ja toimeliasta vaimoa, palvellaan ilolla pientä seurakuntaa, lehmän lypsaminen on huveista parhain ja kylmä viima puhaltakoon, kun kaikki on vaan niin onnellista. Oikeasti?! Sivulla 146 sain aikaan pitkän fb-keskustelun kun kyselin, että tapahtuuko tässä kirjassa oikeastaan yhtään mitään?

Jää vie kuitenkin lopulta mukaansa. Lundberg saa lukijan kiintymään hahmoihinsa. Samaistuin pastoriin ja hänen vaimoonsa. Monasta tuli suosikkini. Saaristolaiselämä alkoi vaikuttaa kiinnostavalta. Kieli on moitteetonta. Pitkä pohjustus hienoon loppuosaan alkaa tuntua perustellulta. Lukija palkitaan. Kun mieli suostui rauhoittumaan romaanin tahtiin ja maailmaan, kaikki asettui paremmin paikalleen. 

Kävin syksyllä katsomassa upean musikaaliversion Myrkyluodon Maijasta Lappeenrannan kaupunginteatterissa. Kirjassa on äärimmäisen paljon samaa Maijan tarinan kanssa. Onkohan moni jo huomioinut näitä yhteyksiä? Kiinnostavaa olisi kuulla mitä Lundberg itse sanoo. Kirjailija on  kertonut kirjoittaneensa tässä oman sukunsa ja perheensä tarinaa, mikä saakin kaiken tuntumaan todemmalta.

TOISAALLA: Tätä on paljon luettu blogeissa. Läheltä piti, ettei kirja voittanut myös blogistanian Finlandiaa. Tässä muutama kehuva arvio:
Kirsin kirjanurkka
Järjellä ja tunteella
 Lumiomena
 Sinisen linna kirjasto

 TÄHDET:
+ + + +

Prove me wrong (keskeneräisiä)

Venla Hiidensalo: Mediahuora
Suomi 2012
411s Otava

LUETUT SIVUT: 212

FIILIS: Hiidensalo osaa kirjoittaa, mutta. Kirjan tyyli on satiiri ja tragedia, jossa kokonaisuus alkoi junnaamaan. Odotin koko ajan, että jotain muuttuisi, mutta tarinaan ei tullut uutta. Älyttömyydet (eli päähenkilö Marian elämä) vain karkasivat kädestä yhä enemmän koko ajan. Kirjan monet teemat on olleet esillä muissakin romaaneissa, esim. Karkkipäivässä, mutta paremmin. En jaksanut lukea loppuun, toivoni muutoksesta hiipui ja sammui.

TOISAALLA:
Booksy tuli haastetuksi ja ehkä minäkin tipahdn tuohon samaan sukupolvien väliseen kuiluun? Jenni lupasi lukea Hiidensalon seuraavan romaanin, vaikka pettyikin tähän jonkin verran.

Stephen Fry: Virtahepo
Englanti 1994 (suom. 2011)
350s Schildts

LUETUT SIVUT: 85

FIILIS: Olin halunnut lukea jotakin Fryta jo pitkään monien suositusten innostamana. Kun tämä tuli vastaan uutuushyllyssä tartuin kirjaan. Periaatteessa kerronta ja tarina olivat ihan ok, mutta en yksinkertaisesti jaksanut kiinnostua riittävästi lukeakseni tämän loppuun. Tuntui, että kirjan ainoa juttu on päästää vanhahko mies paasaamaan omia epäkorrekteja mielipiteitään sivutolkulla jonkun keksityn henkilöhahmon nimissä. Toivottavasti olen väärässä.

Mitä siis pitäisi lukea tältä herralta?

TOISAALLA: Jum-Jum ei oikein osannut sanoa kirjasta mitään, ymmärrän häntä hyvin. Arja pettyi myös.

Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö
Ranska 2010 (suom. 2012)
351s Like

SIVUJA LUETTU: 154

FIILIS: Tässä on vähän samaa kuin Hiidensalossa, eli kirjailijan kirjoitustaitoja ei voi moittia. Jos mediahuorassa kyllästyin toistoon, niin tässä taas epätasaisuuteen. En oikein keksinyt minkä genren kirja on kyseessä ja hetkelliset hienoudet tekstissä eivät kuitenkaan saaneet jatkamaan loppuun. Vähän jäi kuitenkin mietityttämään, että minne se tyttö katosi, joten ehkä luen tämän vielä loppuun?

TOISAALLA: Noora sanoo, että Despentesiä kannattaa lukea ja tästä on hyvä aloittaa. Erja oli epäileväisempi.


No niin, eli vaikeaa arvostella kun ei ole lukenut koko kirjaa. Voisi tietysti huijata, että on, mutta se taas ei kuulu tapoihin. Muitakin on jäänyt lukemattta, mutta näitä olen lukenut verratain pitkälle.  Kirjojen lukemiseen vaikuttaa minulla myös aina fiilis ja tänä keväänä olen ollut kovin vaikeasti miellytettävissä. Kommentteihin toivon saavani eriäviä mielipiteitä, eli kerro ihmeessä jos olet pitänyt näistä kirjoista. Ehkä jopa innostun lukemaan jonkun mainituista loppuun?

Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt

Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt
Englanti 2001 (Suom. 2010)
444 sivua, Schildts

GENRE: Sukuelämänkerta

MIKSI?: Päätin lukea tämän jo ennen siskoshaastetta, koska luin kehuvia arvioita ja aihe kiinnosti.

LYHYESTI: Perhe on paras ja pahin, etenkin jos puhutaan siskoista.

FIILIS: Tämä oli hieno kokemus, vaikkakin melkoinen luku-urakka. En tiennyt oikeastaan yhtään mitään Mitfordin siskoista etukäteen ja muutenkaan englantilainen aristokraattielämä ei ylitä kiinnostuskynnystäni luonnostaan.

Kirjassa edetään kronologisesti ja seurataan perheen elämää: ensi syntyy kaksi tyttöä ja sitten poika. Toista poikaa toivoessa syntyy sitten vielä neljä(!) tyttöä lisää. Erityislaatuisen tästä perheestä tekee historiallinen ajankohta, siskosten poikkeuksellinen lahjakkuus ja yläluokkaisen elämän antamat mahdollisuudet sekä suhteet tuon ajan poliittisiin johtajiin. Se, että perhe jakautuu aattellisesti niin vahvasti, korostaa tätä kaikkea raastavasti.

Mietin paljon sitä, miten näiden tyttöjen elämä poikkesi tavallisista nancyistä ja jessikoista sodanaikaisessa euroopassa. Kirja on loistava kuvaus siitä, miten ihminen toimii kun hänellä on aikaa ja mahdollisuuksia tehdä valintaa siitä, kenen puolella seisoo. Lähtökohdat kaikilla siskoksilla oli periaatteessa samat. Kahden siskoksen leikistä, jossa toiselle puolelle huonetta ripustetaan Hitlerin kuva ja toiselle seinälle Stalinin,  tuleekin myöhemmin totista totta. Myös puitteet olivat erilaiset: vaikka toimeentulo oli selvästi tiukempaa noina vuosina, he kuitenkin osallistuivat mahtaviin juhliin ja matkustelivatkin.

Kirjassa tulee ilmi hienosti myös se, miten "historia" näyttää aivan toiselta tapahtuessaan. Jälkiviisaana on helppo selitellä, tuomita ja katsella uusin silmin. Esimerkiksi mikään ei voi enää puolustaa Hitleriä ja hänen tekojaan, mutta aivan taatusti hän on voinut olla hyvin hurmaava ja karismaattinen mies. Olen luullut olevani varsin hyvin perillä sodanaikaisesta historiasta, mutta kirja toi aivan toista näkökulmaa.

Lovell ilmeisesti odottaa lukijan tuntevan jonkin verran Mitfordien historiaa ja heistä onkin kirjoitettu mittavat määrät kirjallisuutta heidän omien kirjojensa ja elämänkertojensa lisäksi. He ovat myös esiintyneet julkisuudessa vuosikymmenien ajan Englannissa. Silti lukija pysyy aivan hyvin kärryillä ja tutustuu hyvin siskoksiin ja heidän perheensä ristiriitoihin.Kirja herätti kiinnostukseni Mitfordin tyttöjen omia kirjoja kohtaan. (Kirjastosta ei löytynyt juuri mitään - nämä kirjat taitavat olla varsin tuntemattomia Suomessa?)

MUUTA: Yhdysvalloissa kirja ilmestyi nimellä The Sisters.

ARVIOITA: Hienosti kirjasta on kirjoittanut ainakin LUMIOMENA ja KIRJASIEPPO

TÄHDET:
+ + + + (+)

Susanna Alakoski: Sikalat

Susanna Alakoski: Sikalat
(Ruotsi 2006)
August - palkinto
283sivua.

LYHYESTI: Lapsuus alkoholistivanhempien varjossa. Kyseessä on suomalainen maahanmuuttajaperhe Ruotsissa. He saavat asunnon kaupungin vuokrataloista, joita Sikaloiksi kutsutaan. Lapsen näkökulmasta kirjoitettu.


JUONESTA (ei paljastuksia): Odotin maahanmuuttajakuvausta ja sainkin pileen menneen lapsuuden kuvauksen. Vanhemmat ryyppää, isä hakkaa äitiä ja sitten ne raitistuu ja ratkeaa taas. Leena on kirjan kertoja ja perheen tytär, joka yrittää pärjäillä jotenkin. Kavereillakin on vaikeaa ja Leena yrittää hoitaa kaiken parahin päin.

ERITYISTÄ: Kirja on rankka ja suora. Välillä tekee mieli huutaa ääneen, että älkää nyt hyvät lapset puhuko niin paljon nussimisesta. Tulee epätoivoinen mieli, ettei kukaan aikuinen puutu tilanteeseen. Lauseet ovat lyhyitä. Välillä suomennoksessa on aivan todella herkullisia onnistumisia sanojen kanssa. Kaikesta synkkyydestä huolimatta kirja perusvire on jotenkin toiveikas ja välillä naurattaa. Kirja muistutti minua monesta muusta lapsuuskuvauksesta, mutta erottuu silti positiivisesti omalaatuisuudellaan.

MUUTA: Ruotsalaisten kuva suomalaisista väkivaltaisina juoppoina ei kyllä ole tämän kirjan myötä ainakaan yhtään parantunut.

LUKUNÄYTE (tämä oli hauska): s.13: "Sitten isä harjoitteli puhumaan ruotsia. Hän sanoi että me asuttiin så pra nu. Suttio vem okk en halv kvatraat meeter. Vi har ree rum okk et stuurt hav allteles kulman takana. See på utkiikken!"

SUOSITTELEN: Erityisesti niille, jolla on ollut alkoholin värittämä lapsuus tai halu lukea siitä. Myös 70/(80)-luvun betonilähiöissä kasvanut löytää itsensä. Kirja ei kuitenkaan ole oma-elämänkerrallinen.

TÄHDET:
+ + + +