
Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea
Japani 1950 (suom.1965)
149s. Tammi
MIKSI?: Kirja tuli luokseni Rakkaudesta kirjaan- haasteen kautta (Au Naturel-blogin Iisalta). Olen aiemmin lukenut suunnilleen samalta vuosikymmeneltä olevan japanilaisen Tanizakin Avaimen, joka jätti lähinnä hämmentyneen olon.
LYHYESTI: Teeseremoniaa ja vaikeaa rakkautta.
FIILIS: Tässä kirjassa päälimmäiseksi jää aivan omanlaisensa tunnelma. Se tuoksuu vastapoimituille teelehdille ja pysäyttää ihastelemaan satoja vuosia vanhoja perinteitä sekä "kippoja" (näille oli joku hieno nimitys). Kaikessa kuuluu surumielinen huokaus, rakkauden ja kuoleman läheisyys.
Ennen kuin kirjabloggari äityy ihan runolliseksi kerrotakoon, että juonena olevat ihmissuhteet ovat sekavammasta päästä mitä olen koskaan lukenut. (Oikeasti, mikä näitä japanilaisia oikein vaivaa? Poika nai kuolleen isänsä rakastajatarta ja ehkä tytärtäkin ja samaan aikaan isän toinen rakastaja yrittää naittaa poikaa eräälle toiselle jne.) Seuraaminen oli aluksi vaikeaa, vaikka lopulta pääsin ihmissuhteisiin mukaan.
Kirjassa on varmasti paljon mitä en ymmärrä: 50-luvun Japani ja sen tavat. Mitä ymmärrän on Kawabatan upeat lauseet. Hänellä on poikkeuksellinen kyky sanoittaa ikiaikaisia asioita (syyllisyys, kuolema, rakkaus) pysäyttävän tuoreesti niin, että 60-vuotta myöhemmin suomalainen kirjabloggari edelleen hämmästyy.
Katja arvio äskettäin Kawabatan ykkösteoksen Lumen maa ja kertoo kirjailijan "proosantavan runoutta ilman että kirjoittaa proosarunoa". Se kuvaa hyvin tätäkin kirjaa.
RAKASTUINKO?: En rakastunut, mutta nautin, sivistyin ja ihmetyin. Joskus se on jopa parempi. Olen tosi kiitollinen tästä tuttavuudesta.
MUUTA: Kun nyt ollaan tässä maantieteellisessä osiossa maapalloa - kerrotakoon, että japanilainen ehdoton suosikkini on Yoko Ogawan: The Housekeeper and the Professor, joka todella ihana kirja!
TÄHDET:
+ + + +
Posted using BlogPress from my iPad