Suomi 2010
383 sivua, Otava
MIKSI: Sattui olemaan uutuushyllyssä vapaana (1viikon lainoissa). Olen lukenut suurimman osan Hämeen-Anttilan kirjoista ja pitänytkin niistä, tosin vähenevässä määrin.
LYHYESTI: Yrityksenä on ilmeisesti kuvata monikansallista maailmaa, jossa ihmiset pohtivat sitä mistä ovat kotoisin ja minne kuuluvat.
FIILIS: Tämä olisi luultavasti jäänyt kesken, jos useampi teistä ei olisi ollut kiinnostunut arviosta. En ehkä oikein ymmärtänyt kirjan pointtia - toki se loppua kohti parani kun tarinat tulevat yhteen ja selkeämmiksi, mutta kovin ohut on kirjan punainen lanka.
Kirjassa ollaan toisaalta Englannissa ja käydään läpi 5-kymppisen Olivian elämäntarina, johon liittyy häpeää hänen juuristaan. Samaan aikaan Suomessa tehdään elokuvaa pojasta, joka rakastuu muslimityttöön. Kuvauksissa on mukana myös Olivian poika. Tarinassa on paljon sivujuonteita ja harhapolkuja, jotka eivät vie minnekään. Olisin kai kaivannut jotain puhuttelevampaa - tuli fiilis, että kirjassa on monen tarinan alku tai osa, jotka on sitten täytynyt saada väkisin yhteen.
Suomi-luvuissa viihdyin paremmin ja pidin myös Olivian tarinan käänteisestä aikajärjestyksestä, joka tässä tapauksessa toimi hienosti. Kirjassa näyttäytyy selvästi se, miten historia toistaa itseään muuttuvassa ajassakin. Kieli on paikoittain oivaltavaa ja parhaimmillaan lyhyissä kuvauksissa. Mutta silti, olen pettynyt. Dialogitkin tökkivät. Arvostan Hämeen-Anttilaa kirjailijana, mutta nyt alkaa vaikuttaa siltä, että määrä korvaa laadun hänen tuotannossaan.
MUUTA: Älä MISSÄÄN tapauksessa lue kirjan takakantta. Se nimittäin kertoo koko kirjan tarinan jo etukäteeen. Inhoan tällaista tapaa ja se kyllä useimmiten kertoo myös kirjasta: tarina on niin ohut, ettei takakantta pysty tiivistämään muuten kuin sanomalla kaiken. Minusta tämä takakansi keksii jopa enemmän kuin kirja itsessään antaa ymmärtää, mikä on vieläkin moitittavampaa.
TÄHDET:
+ + +
Hesarin (kehuvaan) arvioon tästä. Luin sen vasta omani jällkeen ja vähän vaikuttaa kuin olisimme lukeneet eri kirjan...
