26. helmikuuta 2011

helmikuu 2011



Helmikuun lista varmaankin vielä täydentyy, mutta laitetaan tämä tänne ennen kuin lähdetään, kun en ole varma tuleeko matkalta blogattua.

Kirjoja 8
naisia 3/8
suomalaisia 2/8
sivuja yhteensä 2166 keskiarvo 270

HELMIKUUN VALINTA on ehdottomasti Adichien Purppuranpunainen hibiskus, josta arvio vielä odottaa. Tositarina kategoriassa suosittelen Maagista ajattelua. Makineen ja Haahtelaan tutustuminen on ollut kiinnostavaa ja vaikka nämä teokset eivät ihan osuneet, niin aion jatkaa molempien lukemista. Sarjakuvissa Satrapi sai uuden fanin.


Andrei Makine: Tuntemattoman miehen elämä

Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut

Marjane Satrapi: Luumukanaa (sarjakuva)

Thomas Glavinic: Toiveet, jotka toteutuvat

Augusten Burroughs: Maagista ajattelua

Caroline Leavitt: Pictures of You

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

Iloisia pakkasia kaikille - on loma sitten takana, nyt tai edessä (tai vaikkei sitä olisikaan). Ihanaa kun luette blogiani ja kommentoitte <3

25. helmikuuta 2011

Augusten Burroughs: Maagista ajattelua

Augusten Burroughs: Maagista ajattelua
Yhdysvallat 2004 (suom.2010)
266 sivua, Sammakko


LYHYESTI: Juoksee saksien kanssa - poika kasvoi isommaksi, joskaan ei niin aikuiseksi kuitenkaan.

MIKSI?: En suuresti innostunut Burroughsin kuuluisaksi tehneestä Juoksee saksien kanssa - muistelmista, mutta halusin kuitenkin tutustua tähän kun sattui kohdalle kirjastossa.

FIILIS: Kolmekymppinen, neuroottinen ja monella tapaa erikoinen kirjailija kertoo tositarinoita elämästään. Monet niistä liittyvät omituisiin sattumiin esim. homotreffeillä ja nuoruuden kummallisiin kohtaamisiin.

Minulla ja kirjailija Burroughsilla on varsin vähän yhteistä. Rikas mainosmies- ja kirjailijaelämä, lyhyet ihmissuhteet ja urbaani New Yorkilainen arki ovat kaukana todellisuudestani. Kuitenkin hänen avoin ja samalla intiimi tapansa kertoa kaikki kauheudet, noloudet ja sattumukset elämästään tekee lyhyistä tarinoista mahdollisia samaistua ja eläytyä.

Burroughs tekee samaa kuin vaikkapa Anna-Leena Härkönen eli tuulettaa "yleistä mielipidettä": hän tavallaan rikkoo rajoja sen suhteen mitä saa sanoa ääneen ja mitä mieltä olla. Mikään maailmanparannus opus tämä ei suinkaan ole ja lukijan on kestettävä varsin rajuja ja rivojakin tapauksia. Mitä tapahtuikaan sen katolisen papin kanssa tai silloin kuin vain tietää olevansa adoptoitu tai kun hullu kodinhoitaja meinaa viedä kaiken?

Pidin näistä yllättävän paljon. Kokoelma muodostaa kaarellisen tarinan, vaikka jokaisen voisi lukea myös itsenäisesti. On hyvä jos lukija on tutustunut myös Juoksee saksien kanssa - kirjaan, niin tietää mistä kirjailija on tulossa. Taidan seuraavaksi lukea Kuivilla

TÄHDET:
+ + + + (+)

Onko kukaan lukenut Burroughsin fiktiokirjoja?  Nämä omaelämänkerralliset ovat ainoat, jotka on suomennettu.

24. helmikuuta 2011

kestämistä

On siinä kestämistä kun blogit ovat täynnä
kiinnostavia kirja-arvioita,
enkä ennätä niitä lukemaan
tai kommentoimaan
(ja sitten sitä Veljen vaimoa, josta olen jo lukenut tarpeeksi)
ja on nuha ja
hiihtolomaan on vielä 2 kokonaista työpäivää
ja perheenjäsenet ovat syöneet lounaaksi suklaakakkua.
Kestämistä on myös siinä, 
että pakkasta on liikaa ja 
 lupauduin juuri lähtemään matkalle,
joka on oikeastaan liian kaukana.
Taukoa on siis luvassa kun 
minä ja bumb ja prinsessa
lentelemme.
Mutta ennen sitä:
Ainakin eräästä sairaan yli-uskonnollisesta isästä ja erään toisen
maagisista ajatuksista. Luultavasti myös vähän sarja-kuvaa ja
ehkä lampaita.
Ehkä en ehdi mitään,
mutta ainakin olen kovasti ajatellut teitä.
Viimeisen vuoden aikana on tullut
reissattua PALJON
(sehän on kovin suhteellista, mutta meille paljon -
meitä on myös sponsoroitu paljon)
On tullut käytyä:

Lappi
Paris
 Spain/Portugal -(north)
 Santiago de Compostela
 York, England
 South France
 Gibraltar
Spain (south)

Minun kirjalakkoni on muuten pakko lakkauttaa
matkan ajaksi.
Jonkinlainen kohtuullisuus kirjaostoksissa olisi kyllä suotavaa...
Koittakaa siis kestää ja jos on matkakuumetta
niin kirjat ovat hyvä resepti siihen tautiin.

18. helmikuuta 2011

Voi Nenää Päivää!

Mikko Rimminen: Nenäpäivä
Suomi 2010
339 sivua, Teos

MIKSI?: Koska tämä voitti Finlandian. Olin kuitenkin yrittänyt vältellä kirjaa (en oikein tiedä miksi?). Mutta nyt oma lukupiirikin päätti sen lukea.

LYHYESTI: Irma on sekaisin, tai ainakin hän haluaa paeta useimmiten sieltä missä on vaikka itsehän hän sinne kuitenkin oli lähtenyt vai miten lie joutunutkin, ehkä bussilla junaa kun ei muistanut käyttää.

FIILIS: Ensimmäiset n.20 sivua pidin kirjaa hauskana ja raikkaana ja kiinnostavana. Sitten kyllästyin, uuvuin ja tylsistyin. Sivun 160 kohdalla aloin olla täysin epätoivoinen: onko tämä todella alusta loppuun tätä samaa? Lopulta päädyin jopa harppomaan kirjaa, vaikka varsin uskollisesti kuitenkin kahlasin sen läpi.  

Minä olisin halunnut pitää tästä. Rimmisen kieli on erilaista ja hauskaa, MUTTA. Kerronnassa on hetkensä ja hienoja oivalluksia, MUTTA. Aion sanoa nyt niinkin rumasti, että tästä olisi saanut hienon 35 sivua pitkän novellin. Kaikki muu oli pitkitettyä kärsimystä  ja liikaa minulle. Irma oli niin liian säälittävä ja surullinen enkä keksinyt missään kohtaa että mikä sitä vaivasi? Yksinäisyys joo, mutta come on? Oliko jokin muutos aiheuttanut tämän hänen käytöksen? Ja mikään ei auennut lisää eikä kukaan oikein kasvanut eikä muuttunut. AAARGH.

Minä olisin halunnut olla Nenäpäivä-ihminen. Mutta en ole. En missään tapauksessa olisi lukenut kirjaa loppuun jos se ei olisi ollut Finlandia-voittaja ja livelukupiirini ohjelmassa. Olen nyt sitten tämän verran sivistyeempi. Jotkut arvostamani blogikolleegat ja muutkin  ihan fiksut ihmiset ovat pitäneet tästä kovin, en laske sitä kenellekään miinukseksi. Toivottavasti se menee myös toisinpäin...

TÄHDET:
+ +
(kohtuuttoman vähän eräisiin muihin surkeuksiin verrattuna, mutta ehkä lisään niitä huomenna - tänään en pysty ;))

16. helmikuuta 2011

127 tuntia ja...

Nämä maisemat, tämä tarina.
Suosittelen. 
Pääsimme jopa leffateatteriin asti tätä varten.
Jossain kohtaa jouduin peittämään silmät, 
mutta muuten olin vain
vaikuttunut.
Ja Franco on ihana.
Itsekkin olen ollut samoilla kallioilla perheen kera 
(hauska tämä kuvien samanlaisuus :)
- ja ihan ihana on mieskin)

Uutuus DVD:stä:
Pikimustaa huumoria sisältävä aikuisten tragikoominen High School leffa (K15) 
Maailman paras isä
on ihan katsomisen arvoinen. 
Vaatii ehkä rajuudessaan oiken mielentilan. 
Kysyy hyviä kysymyksiä.

Pieni ja mukava leffa on 
Please Give
joka on arkisuudessaan ja huumorissaan sykähdyttävä. 
Tykkäsin!
Mr.Nobody
oli minulle lievä pettymys, 
siinä oli jotenkin liikaa yritystä. 
Visuaalisesti leffa on toki hieno, 
mutta tarina lopulta haukotutti ja 
meni sekavan puolelle.

14. helmikuuta 2011

Thomas Glavinic: Toiveet, jotka toteutuvat

Thomas Glavinic: Toiveet, jotka toteutuvat
Itävalta 2009 (suom.2010)
348 sivua, Atena

MIKSI?: Kirjaston uutuushyllystä poimittua ja takakannen perusteella kiinnostavaa. Myös jotain, josta en ole nähnyt yhtään arvostelua blogeissa.

LYHYESTI: Kuinka pelottava olisikaan maailma, jossa salaisimmatkin toiveemme toteutuisivat?

FIILIS: Tavallinen perheenisä Jonas saa kolme toivetta. Hän ei ota tarjousta tosissaan ja pyytää sitten kaikenlaista eksistentialistista, kuten elämää mullistavia kokomuksia, lisää ymmärrystä ja tietysti kaikkien toiveidensa toteutumista.

Kun Jonasille alkaa tapahtua, ei lukija oikein ymmärrä missä mennään. Ovatko nämä todella miehen toiveita? Voiko kaikki mennä näin pieleen? Seuraako toiveiden toteutumisesta sittenkin lopulta hyvää? Jonasin öiset seikkailut ovat myös todella kummallisia, maailmasta alkaa kadota normaalit lainalaisuudet.

Kirjan genre on jonkin sortin kevyehkö filosofis-eksitentiaalinen kaunokirjallisuus, jossa tutkitaan ihmismielen ulottuvuuksia. Pidin kovasti kirjan asetelmasta, siitä miten mutkalle  asiat voisivat mennä jos todella saisimme sen, mitä toivomme. Osammeko kuitenkaan toivoa oikeita asioita? Mitä jos tämä maailma jossa nyt elämme onkin toivoidemme mukainen? Emmekö me itse luo maailmasta omien toiveidemme valtakuntaa? P_E_L_O_T_T_A_V_A_A. Kirja on toisaalta mustan humoristinen, hitusen inhorealistinen ja tragikoominenkin.

Loppua kohti tarinaa menee liian absurdiksi, tipahdin kärryiltä. Jonas löytää kai jonkinlaista rauhaa universumin kanssa, ainakin yhtyessään Marieen. Kirjassa on varmaankin paljon tasoja, mutta ne ei edes tämmöisellä filosofis(kin)painotteisella yliopistokoulutuksella auenneet kokonaan. En sitten enää lopulta tajunnut mihin Glavinic pyrki.

MUUTA: Jos tämä ei innosta ja tuntuu hankalalta niin suosittelen tilaisuuden tullen kaikille 
Garth Stein: Tiellä pysymisen taito- kirjaa, joka on älyttömän suloinen ja semmoinen light versio Toiveet, jotka toteutuvat opuksesta.  
Ja jos haluaa lukea Glavinicista ammattilaisen arvion, niin voi kääntyä Parnasson tai Keski-Suomalaisen  puoleen. *LISÄYS* Ilse tunnusti lukeneensa tämän, kurkkaa teksti täältä. (Minulta menee likaa juttuja ohi...)

TÄHDET:
+ + +

Ps. IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!!!

11. helmikuuta 2011

Marjane Satrapi: Luumukanaa


Marjane Satrapi: Luumukanaa
Iran/Ranska 2004 (suom. 2008)
84 sivua, LIKE

MIKSI?: Sarjakuvakokeilujen osa II. Ihastuin viime vuonna Hautuukotiin  ja päätin silloin jatkaa tutustumisia minulle täysin vieraaseen sarjakuvamaailmaan. Kirjastossa ei ollut tarjolla saman kirjailijan kehuttua Persepolis-kirjaa, joten otin tämän.

LYHYESTI: Nuoren (tai oikeastaan vähän vanhemman) Wertherin kärsimykset iranilais-sarjakuvaversiona. (Sivuhuomautus: kaikki klassikkohaasteesta innostuneet, suosittelen tuota alkuperäistä kaikille!)

FIILIS: Tarina sijoittuu 50-luvun Iraniin, mutta ajattomuudessaan se voisi olla missä vain, milloin vain. Avioparille on tullut riitaa ja vaimo rikkonut miehensä tarin (kitaraa etäisesti muistuttava soitin). Mies etsii turhaan uutta soitinta, kadottaa elämänhalunsa ja päättää kuolla.

Hitaasti lukijalle valoittuu Naser Ali Khanin tarina ja myös tulevaisuuden näkymät. Kaiken takana on tietysti onneton rakkaus. Lukija tuntee sympatiaa, liikuttuu ja nauraa kaiken tragikoomisuuden keskellä. Samalla tutustuu hieman iranilaiseen historiaan ja kulttuuriin. Tarinalle ei ole onnellista loppua, se kerrotaan jo prologissa. Mutta lopulta lukija ymmärtää paremmin. Luumukana on muuten päähenkilön lempiruoka. Mutta edes se ei saa elämänhalua palaamaan.

Yllätyin jälleen miten paljon ja hienon kokonaisvaltaisesti voi kertoa sarjakuvalla. Kuvilla saa herätettyä mielikuvia, symboleja ja ajatuksia eri tavoin kuin pelkällä teksillä. Haluan ehdottomasti jatkaa laadukkaiden sarjakuvien parissa.

Satrapin sarjakuvista kertoi aivan äskettäin blogissaan Hanna. (Huomasin vasta nyt!)

TÄHDET:
+ + + +

10. helmikuuta 2011

Caroline Leavitt: Pictures of You

Caroline Leavitt: Pictures of You
Yhdysvallat 2011
336 sivua
Kindle edition for iPhone

MIKSI?: Jenkkiblogibongaus tämäkin tammikuun uutuuksista.

GENRE: Ihmissuhdedraama(?) / vakavampaa chic-littiä

LYHYESTI: Autokolari ja sen seurauksia.

FIILIS: Minä ajattelin, että tämä olisi sellaista mukaanvievää fiksua draamaa. Kevyttä, mutta kuitenkin ajatuksiaherättävää. Jodi Picoult kehuu kirjaa kannessa. Ja monessa blogissa tätä kehuttiin Amerikan mailla. Mutta.

Kirja lähtee koukuttavasti ja hyvin liikkeelle. Seurataan Isabellaa, joka haluaa muuttaa elämänsä ja Aprilin perhettä. Sitten auto-onnettomuus muuttaa kaiken jättäen jälkeensä paljon kysymyksiä. Mutta.

Aiheita kirjassa on paljon (liikaa) eli pettäminen, kuolema, syyllisyys, astma (lapsen sairastaminen), lapsen suru, traumasta selviäminen, lapsettomuus jne. Jonkin aikaa jaksaa innostua uusista näkökulmista tarinaan, mutta sitten väsähtää: tulee tunne, että kirjailija ei hallitse henkilöitään ja heille voi tapahtua ihan mitä tahansa. Juoni ei pysy kasassa. Kirjassa on myös joitain pieniä epäloogisuuksia ja editointimokia. Lukijalle tulee ristiriitainen olo, sillä teksti vetää hyvin ja on pakko selvittää miten henkilöille lopulta käy. Mutta loppufiilis on silti yksinkertaisesti vain turhautunut.

En voi sille mitään, että kirjasta tulee mieleen yksi viime vuoden surkeimpia kirjoja, eli Douglas Kennedyn Leaving the World. Mikä siinä on, että tämmöinen draama myy jenkeissä niin älyttömän hyvin? Minusta Suomessa ei ole koko genreä olemassakaan? Vai onko?

Minua on myös useamman kirjan kohdalla häirinnyt lapsikertojan käyttö. Tässäkin sitä käytetään joissain luvuissa. Tuntuu, että lapsen näkökulmasta on vaan niin mahdotonta kirjoittaa uskottavasti. En väitä että tietäisin 9-vuotiaan pojan ajatuksista mitään itsekään, mutta silti.

KIRJAILIJASTA: Leavitt on julkaissut yhdeksän romaania, jotka ovat varsin suosittuja. Amazonin tähtiluokituksissa lukijat ovat arvioineet lähes kaikki näistä 4,5/5 arvoiseksi (satojen lukijoiden keksiarvo). Vilkaisin Kennedyn tähtiarvioita ja kyllä niistäkin monet on huippuluokkaa. Eli ehkä tämä ei siis vain ole minun genreni.

TÄHDET:
+ + (+)

JA: Mä NIIIIIIN kaipaan The Kirjaa. Jotain jolle antaa 5 tähteä edes yhtään miettimättä asiaa. Jotain joka ON vaan NIIN hyvä, ettei selityksiä tarvita. Oi missä, oi missä viivyt suuri lukuelämykseni, tarvitsen sinua NYT!

8. helmikuuta 2011

Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut

Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut
Suomi 1999
207 sivua, Otava

MIKSI?: Haahtelaa tuntuvat lukevan nyt kaikki. Tämä on hänen esikoisena, josta en ole kuullut mitään ja sattumalta aloitin siitä.

LYHYESTI: Kadonneen miehen mysteeri. Kai.

FIILIS: Mitähän tästä nyt sitten sanoisi? Lolita löytää valokuvia ja alkaa selvittää keitä niissä on. Mutta tapahtuu tässä muutakin. Katoaminen on kirjan teemana ja hetkittäin tuntuu, että tapahtumat saavat suorastaan dekkarimaisia piirteitä. Ihmiset tuntuvat olevan myös varsin kadoksissa etenkin itseltään, mutta myös toisiltaan. Kirjassa on vähän liian monta ihmistä, jotka löytävät jotain.

Kaikki liittyy lopulta kaikkeen, sattuma on liiankin sopiva. Kirjan vahvuus on kerronnassa ja kielessä, ei juonessa. Teos antaa lupauksen kirjailijan kyvyistä, mutta ei ihan lunasta niitä. Lyhyet luvut, tiivis kerronta ja pelkistetty dialogi tekevät kirjasta nopean luettavan. Silti tapahtumat jäävät jotenkin irralliseksi, vaikka helmiäkin mahtuu lukuihin.

Luin tämän mielelläni loppuun, mutta en ihastunut. En ole lukenut muuta Haahtelaa mihin verrata, mutta epäilisin tässä vahvasti vielä kuuluvan kirjailijan keskeneräisyys.

MUUTA: Haahtelaa on erityisesti kehuttu ja palkittu teoksista Elena, Katoamispiste, Perhostenkerääjä sekä Tule risteykseen seitsemältä. Taidan keskittyä näihin seuraavaksi.

TÄHDET:
+ + +

Mikä on sinun Haahtela suosikkisi? 

7. helmikuuta 2011

Andrei Makine: Tuntemattoman miehen elämä

Andrei Makine: Tuntemattoman miehen elämä
Ranska 2009 (suom.2010)
242 sivua, WSOY

MIKSI?: Makine on ollut listalla jo pitkään. Tätä hehkutti erityisesti kirjanurkkauksen Zephyr.

LYHYESTI: Ranskalais-venäläinen kirjailija palaa Venäjälle ja päätyy muistelemaan menneitä.

FIILIS: Tässä kirjassa on kolme melkeinpä irrallista osaa. Ensimmäinen kertoo vanhemmasta kirjailijasta Sutovista, joka eroaa nuoresta rakastajastaan. Kerronta vie heti mukaansa: kirjailijan itsesääli hymyilyttää ja sai sympatiani. Tässä kai sukupolvien eroa ja nykyaikaa päästään kuvaamaan niin, että se aiheuttaa melko kontrastin kirjan viimeiselle luvulle.

Toisessa osassa Sutov palaa Venäjälle tapaamaan nuoruuden rakkauttaan. Tämä jäi ehkä kaikkein irrallisemmaksi. Kohtaamista ei synny. Kaupunki joka on kärsinyt niin paljon juhlii 300v. syntymäpäiviään, eikä mikään ole niin kuin ennen. Onko se hyvä vai huono?

Kolmas osa on ehdottomasti vaikuttavin. Siinä päästään vanhan, kuuro-mykäksi luullun miehen muistelmiin piiritetystä Leningradista ja sodan jälkeiseen aikaan. Makine onnistuu kirjoittaa niin, että lukija näkee kaduille jäätyneet ihmiset ja tuntee nälän, johon 125g leipäpala ei auta lainkaan.  Sodan ja järjestelmän järjettömyys tulee vastaan uudelleen ja uudelleen. Venäjän historia on jotenkin vaan niin masentava. Eikä näistäkään tapahtumista ole vielä kulunut kauaa. Sen tämä tarina aiheutti, että minun oli pakko etsiä tietoa ja lukea kaikkea mahdollista Leningradin piirityksestä.

Makine on taitava, vaikka kirajsta jää varsin hajanainen kuva. Kirjailija ilmeisesti arvostelee tätä aikaa kuluttamisesta ja ehkä myös unohtamisesta (aivan syystä). Sanoma ei silti kuulu kirkkaana. Jatkan kuitenkin tutustumista Makineen, hyllyssä odottaa jo Ranskalainen testamentti, kirjailijan menestykseen vienyt esikoinen.

MUUTA: Makine on oikeasti venäläinen ja asunut siellä 30v elämästään. Hän kuitenkin sai 1987 poliittisen turvapaikan Ranskasta. Kirjansa hän on julkaissut ranskaksi ja Ranskassa. Pitäisin silti kirjaa pikemminkin venäläisenä kuin ranskalaisena.

TÄHDET:
+ + + +

Mitä kokemuksia teillä muilla on Makinesta? Entä onko joku lukenut jotain Leningradin piirityksestä, mitä haluaisi suositella?

5. helmikuuta 2011

riippuvuuksieni historiaa

Sain tunnustuksen useammastakin blogista! Kiitos amma, luru ja virvatuli ! Olen käynyt niin auttamattoman hitaalla tämän helmikuun, etten ole saanut aikaan tunnustaa mitään. Kaikki tutut blogit ovat jo tainneet vastata, mutta jos et ole vielä tunnustusta saanut nappaa se tästä itsellesi.



1. Systemaattinen kirjojen listaamiseni alkoi siitä, kun ensimmäistä lastani odottaessani eräs ystäväni sanoi, etten sitten lapsen syntymän jälkeen enää ehitsi lukea. Pelästyin niin paljon, että päätin ehdottomasti jatkaa lukemista. Lukemistottumuksissani ei tapahtunut muutosta, vaikka vastasyntyneen kanssa lukeminen olikin aluksi varsin satunnaista. Tuosta on nyt pian 6 vuotta aikaa.



2. Olin pitkään riippuvainen Light Colasta. Sitten suuren luomuinnostuksen myötä luovuin siitä, kuten muistakin light-, kevyt- ja valmistuotteista muutama vuosi sitten. En ymmärrä miten on mahdollista, että sorruin uudelleen nyt raskaana ollessani. Virallinen selitys: minulla on ollut aivan älytön hiilihappohimo.
3. Olen vieroittanut itseni Hesarista viimeisten kuukausin aikana. Nyt tosin sorruin ja ostin kokeeksi lukuaikaa digilehteen.


4. Lapsuudessani tv ja radio ovat olleet aina auki. Nykyisessä kodissani ei ole kumpaakaan. Tietokoneet ja älypuhelimet tekevät kaikki niiden "palvelut" mahdolliseksi, mutta taustameluna niitä ei käytetä. Kuten monet lukutoukat, olen varsin herkkä äänille.



5. On vaikea uskoa tätä ihmettä, jota nyt odotan. "Norsun poikasen sikiönkehitys on pisin maaeläimillä tunnettu, 20–22 kuukautta." Raskausviikoissa alan olla samassa kategoriassa (useita pieleen menneitä raskauksia kokeneena), mutta toivottavasti tämä vauva saadaan syliin asti ja hän ei kuitenkaan syntyessään painaisi 100kg ;)

6. En ole koskaan ymmärtänyt miten jotkut ihmiset selviytyvät vain muutamien tuntien yöunilla. Itse olen aina tarvinut paljon unta, 9-10tuntia päivässä on hyvä. Voin kuitenkin todistaa, että "nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin"-sanonta ei pidä kirjaimellisesti paikkaansa.

7. Luovuin kirjojen ostamisesta ja keräämisestä joitain vuosia sitten ja annoin pois lähes kaikki kirjani. Olin aina haaveillut omasta isosta kirjastosta, mutta tulin järkiini. En oikeastaan koskaan palaa aiemmin lukemaani kirjaan. Minulla on jatkuvasti noin 50-70 lainaa kirjastosta (osa on toki lapsen).


 Bonuksena kuva meidän söpöistä pupuista.

Ja sitten, katsokaa Auringon kehrä - postauksen kommentit: Carita Forsgren itse kävi siellä kommentoimassa! Tulossa on pian Haahtelaa ja Makinea, kunhan saan arviot valmiiksi ja herään vihdoin tähän helmikuuhun.