Noviolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet

Noviolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet
Zimbabwe/Yhdysvallat 2013
288s. Gummerus

LYHYESTI: Hökkelikylässä haaveillaan Amerikasta, mutta missään ei ole niin kuin pitäisi.

MIKSI?: Afrikkalaiset kirjat ja tarinat kiinnostavat.

FIILIS: "Me alamme elää. Tämä ei enää toistu. Ala, muutos, ala nyt. Niin aikuiset puhui, ne valvoi yön toisensa jälkeen ja odotti muutosta, joka oli lähellä.. Odotti, odotti ja odotti. Mutta odotus ei päättynytkään eikä muutos alkanut. (...) Nyt kaikki on samalaista aikuisia lukuunottamatta. Kun niitä katsoo kasvoihin tuntuu että jokin niissä on noussut, kerännyt tavaransa ja kävellyt pois."

Kasvutarina hökkelikylästä nimeltä Paratiisi. Siellä lapset tarvisivat uudet nimet (sillä heidän nimensä ovat täysin kummallisia, kuten Kulta, Luojatietää ja Kovanaama), mutta he tarvitsisivat niin paljon muutakin: ruokaa, turvaa, koulun.

Ja silti on ystävyys, haaveet ja Budapest, jossa on isonisoja taloja joiden katoilla on satelliittiantenneja ja ympärillä hieno sorapiha tai leikattu nurmikko. Sieltä voi varastaa guavoja. Vaikka niistä tuleekin vatsa kipeäksi.

Aika monet haaveet ovat toteutuessaan erilaisia kuin ajatteli. Se kun isä tulee kotiin. Vaalit. Ja suurin kaikista, Yhdysvallat.

Kirjan rytmi on upea, se hakee aina uuden tahdin aivan kuten taitavan soittajan käsissä. Osa luvuista poikkeaa niin paljon toisista, että ne toimisivat hienosti novelleina. Kokonaisuus on silti eheä. Kannen kauneus on osaltaan harhaanjohtava, tässä tapahtuu pahoja asioista. Lapsen näkökulma auttaa lukijaa kestämään.

Lopulta joku jää ja toinen lähtee, yksi selviää paremmin keinoin kuin toinen. Jokainen tietää kärsimyksestä enemmän kuin meistä kai kukaan.

"Mutta ethän sinä ole se, joka kärsii. Luuletko sinä, että tiedät, mitä on tekeillä, koska katselet BBC:tä? Ystävä hyvä, et sinä tiedä - kipu tuntuu haavassa."


MUUTA: Esikoinen!?

TOISAALLA: Esim. Kirjava kammari & Kirjojen keskellä & Mari A.
TÄHDET:
+ + + + (+)

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
Nigeria 2003 (suom. 2010)
350 sivua, Otava

MIKSI?: Ihastuin Adichien Puolikas keltaista aurinkoa teokseen, siitä voit lukea täältä. Jostain syystä olin varma, että pettyisin hänen esikoiseensa. Blogien hehkutuksen kautta tartuin vihdoin tähänkin. Hyvä niin.

LYHYESTI: Perheväkivaltaa ja ahdistavaa kristillisyyttä afrikkalaisittain.

FIILIS: Kirjan lukemisesta ehti kulua liikaa aikaa tähän arvioon, mutta yritän silti tavoittaa siitä jotain. Tarina on kirjoitettu taitavasti nuoren naisen, Kambilin, näkökulmasta. Hänen maailmansa tuntuu kaikessa karuudessaan mahdolliselta ja todelliselta. Perheen isän karmea väkivaltaisuus ja täydellisen kontrollintarve on verhottu fundamentaaliseen (katoliseen) uskonnollisuuteen. Taloudellinen menestys, vapaustaistelijan status ja hyväntekeväisyys tekevät asetelmasta erityisen vastenmielisen. Perheen nuorten irtautuminen kodista ja kasvutarina tapahtuu isän sisaren perheen kautta. Elämään tuleekin naurua ja vapautta. Kaikeksi ihmeeksi maailma ei romahdakkaan, vaikkei tee juuri niin kuin isä on sanonut.

Pidin kirjasta paljon, mutta huomaan suhtautuvani siihen kriittisemmin nyt kuin koskettava jälkimaku on jo hiipunut. Adichien aihe on erittäin haastava: miten kuvata uskottavasti murrosta pois täydellisestä kontrollista,vääristyneestä uskomusjärjestelmästä ja vahingoittuneista ihmissuhteista? Kirjan loppu oli yllättävä, ehkä olisin toivonut jotain enemmän. Kaikkein eniten jäin miettimään Kambilin veljeä ja hänen valintojaan.

Adichien tekstissä tunnelmat, tuoksut ja värit tulevat lukijan lähelle. Teksti vie mukanaan. Puolikas keltaista aurinkoa on selvästi isompi kirja, historiallinen ja laaja, kun taas tämä on enemmän Kambilin tarina. Mutta Adichien poikkeukselliset kirjalliset kyvyt tulevat ilmi molemmissa kirjoissa.

Roomalais-katolinen kirkko voisi olla (tai on ehkä ollutkin?) hitusen pahoillaan tästä romaanista. Usko esitetään todella synkkänä, iloittomana ja rangaistukeskeisenä. Onneksi siellä oli sentään se yksi erilainen pappi ja Ifeoma-tädin perhe. (Aivan pakko mainita, että olen ollut tekemisssä monienkin nigerialaisten kristittyjen kanssa jotka ovat olleet täynnä iloa, rytmiä ja rakkaudellisuutta. Eivät kyllä ole olleet katolisia ;))

TÄHDET:
+ + + + (+)

Chris Cleave: The Other Hand

Chris Cleave: The Other Hand (Little Been tarina)
Yhdysvallat 2009 (suom. 2011)
400 sivua (Gummerus)

MIKSI?: Suosituksena eräässä kirjakaupassa maailmalla. Kiinnostuin myös takakannen vuoksi, koska juonen tiivistämisen sijaan siinä sanotaan: "We don't want to tell you what happens in this book. It's a special story and we don't want to ruin it." (Vaikka tämä on tietysti markkinointikikka, minulle se toimi tällä kertaa.)

LYHYESTI: Vetävä ja järkyttäväkin tarina kahden naisen maailmojen kohtaamisesta. Toinen tulee pakolaisena Nigeriasta, toinen on englantilainen naistenlehden päätoimittaja. Tarina avautuu hiljalleen.

FIILIS: En voinut päästää tätä kirjaa käsistäni. Tarina, kieli, hahmojen kiinnostavuus ja järkyttävien tapahtumien avautuminen veivät täysin mukanaan. Little Bee tarkastelee englantilaista yhteiskuntaa omasta afrikkalaisesta näkökulmastaan: miltä asiat näyttävät kun ei ole tiennyt mitään pesukoneista tai tulevaisuuden olemassa olosta. Sarah taas ei ole mikään tyypillinen länsimainen sankaritar: hän ei ole kummoinenkaan äiti tai vaimo. He molemmat päätyvät jakamaan surua, joka on kuitenkin eri. Hyviksiä ja pahiksia on vaikea erotella. Myös Sarahin pojan Batman-pakkomielle on hieno kuvaus lapsen surusta.

Kirja ottaa kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin ja epäkohtiin. Se puuttuu pakolaisten kohteluun, ihmisten vapauden illuusioon ja yksilöiden vastuuseen. Romaani herättää kysymyksiä siitä, minkälainen ihminen oikeasti olen ja miten pystyn elämään todellisuuden kanssa. Toisaalta se on hyvinkin karu, mutta kuitenkin toiveikas.

Henkilöiden kohtaamisessa on ainutlaatuista aitouden tuntua, vaikka kirjassa on myös vikansa. Jossain kohtaa nojataan liikaa stereotyyppeihin ja loppu on liian nopea ja pakotetun tuntuinen. Joku epätasaisuus kirjassa myös on, jota en ihan osaa kuvailla. Liian vakavissa aiheissa on myös se hankaluus, että niistä tulee helposti liian nopeasti ohitetun vaikutelma.

"Without a future, how can you preserve the vision of government? We could try as hard as we liked in my world. We could have a most diligent Home Secretary of Lunchtime. We could have an excellent Prime Minister of the Quietest Part of the Late Afternoon. But when the twilight comes - do you see? - our world disappears. It cannot see beyond the day, because you have taken tomorrow. And because you have tomorrow in front of your eyes, you cannot see what is being done today."

MUUTA: Tämä on Cleaven toinen romaani ja kulkee yhdysvaltalaisena versiona nimellä Little Bee. Esikoinen Incendiary on myös kehuttu. Kirjailijan nettisivut ovat erittäin kattavat ja kiinnostavat, niille tästä. Kirjan englanti on vivahteikasta ja hauskaa, ei tätä tosin ole käännettykkään. (Vaikka ehdottomasti kannattaisi.)

TÄHDET:
+ + + + (+)

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Keskustelimme tänään kirjallisuuspiirissä tästä kirjasta. Olen hämmentynyt! Tosi moni piiriläinen ei ollut erityisemmin pitänyt kirjasta. Kritiikkiä tuli siitä, että alussa kestää liian kauan päästä kärryille siitä kuka on kuka ja se ainakin turhautti paljon. Lisäksi Hirvosen kieltä pidettiin liian hankala ja polveilevana. Sanottiin myös, että siinä oli liikaa aiheita ja loppu oli liian onnellinen. HÖH ja PÖH! Oli muutama tykännytkin, varsinkin vauhtiin päästyään. Arvostan monia piiriläisiämme ja totean nyt että tästäkin kirjasta voi siis olla montaa mieltä.

Minulla lukemisesta oli toki liian kauan, mutta mielipiteeni kirjasta ei ole muuttunut: ehdottomasti paras suomalainen kirja tänä vuonna ja varsin korkealla myös muiden maalaisten lukemieni joukossa. Tässä nyt vielä oma lyhyt arvioni luettavaksi.

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
Suomi 2010
238 sivua

Olen kateellinen
1) niille, jotka saivat tämän kirjan käsiinsä ennen minua.
2) niille, jotka ovat sanoneet tästä jo lähes kaiken ennen minua.
3) sekä  vähän myös Hirvoselle, joka on onnistunut kirjoittamaan näin hienon kirjan.

Sen sijaan, että kirjottaisin tästä enemmän, sanon kolme asiaa:

1) Suosittelen tätä lukuisten muiden kuorossa.
2) Hirvosen kieli on erityistä ja lumoavaa. Välillä siihen eksyy, kadottaa ajatuksen ja suunnan, mutta useimmiten alkuun palaamisen tekee mielellään.
3) Kirja on surullinen ja raapii esiin epäoikeudenmukaisuutta häpeilemättä. Väkisinkin häpeää maailmaa, jossa elää ja itseään - minua, jolla on mahdollisuus olla näkemättä asioita missään järkevissä mittasuhteissa.

Kriittisinä huomioina:
1) kirja loppuu liian aikaisin.
2) loppu jää avoimeksi (tämä tosin häiritisi minua äärimmäisen vähän).
3) vaikka Hirvonen tai kuka sanoisi mitä, on aina hitusen ongelmallista kun Suomalainen kirjoittaa Afrikasta. Kuva, jonka kirja piirtää on kaikessa toivossa kuitenkin varsin lohduton. Tämä on varmasti yksi totuus, mutta ei kaikki. Näkökulma on tietysti myös oikeutettu.

TEKSTINÄYTE s.114 (Tämä ei tee oikeutta kirjalle, mutta tähän ihmettelyyn yhdyn minäkin.):

"Kaikkein eniten ihmettelen sitä, miten lapset, jotka ovat kokeneet sellaisia asioita, rakastavat kakkua ja mehua samalla tavalla kuin ketkä tahansa lapset, leikkivät koiranpennun kanssa ja riemuitsevat tehtyään jalkapallossa maalin."

MUUTA: Jos googletat otsikon saat lukemattoman määrän kirja-arvoita ja Hirvosen haastatteluja.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
(Nigeria 2006)
Orange prize 2007
606sivua

LYHYESTI: 60-luvun Nigeriassa Biafra yrittää irrottautua ja itsenäistyä. Igbojen kansanmurhan uhriksi, sodan jalkoihin ja nälänhädän keskelle jäävät niin köyhät kuin ylemmän keskiluokan ihmiset. "Maailma oli vaiti kuin me kuolimme". (Kuulostaa synkältä. Kirja ei ole synkkä)

FIILIS: Tämä oli yksi niistä kirjoista, jonka ei toivoisi loppuvan pituudestaan huolimatta. Kirjan alku oli hidas (mutta ei missään nimessä häiritsevästi), eli se tutustutti henkilöihin ja heidän taustoihin ja arkeen. Sitten mennäänkin sotaan sivulta 170 eteenpäin ja palataan vielä jossain kohtaa hetkeksi takaisin sotaa edeltäneeseen aikaan.

 Kirja pysyy hienosti kasassa ja jokaisen lauseen haluaa lukea ajatuksella. En ole lukenut afrikkalaista kirjallisuutta muutamaa yritystä lukuunottamatta. En siis ihmettele yhtään kuin Adicien sanotaan takakannessa olevan "Afrikan nykykirjallisuuden lupaavin lahjakkuus". Kirja perustuu jossain määrin hänen sukunsa omiin kokemuksiin. Kirjassa kysytään myös kenen äänellä näistä tapahtumista saa kertoa ja kirjoittaa. Adicie tekee kantansa selväksi.

Kirjasta on vaikeaa nyhtää kriittistä, mutta tässä nyt muutamia huomioita. Jossain kohtaa mietin onko 60-luvulla voinut olla niin edistyksellistä Nsukan vaatimattomassa kaupungissa (tämä on varmaan joku oma länsimainen ennakkoluuloni). Päähenkilöiden hyväsydämmisyys ja eettisesti korrekti käytös jätti vähän epäilemään, mutta olihan se ihanaa. Jos nyt jotain pahaa välillä tapahtuukin, se on hetken hairahdusta tai noidan rohtojen ansiota. Having said that - väitän silti, ettei kirja ole naivi. Ja tuo mitä tuossa tein, eli kirjoitin englanniksi: en ihan ymmärrä miksi kirjassa piti olla monia lauseita englanniksi sekä igboksi. Onhan se toimiva keino korostaa kielien merkitystä ja eroja, mutta kuitenkin ärsyttävä.

Minulle tuli tästä mieleen Kadonneet, varmaankin aihepiiri ja rakkausteema teki sen. Myös kirjan toivekkuus ja kauneus, joka kantaa teoksen läpi. Toisaalta tässä on semmoisen suuren historiallisen romaanin tuntua ja kerronnan sujuvuutta. Tietyssä arkisuudessa sekä tunnelman kuvauksessa Adichie on myös taitava. Kirja tuntuu iholla asti ilman turhaa ja liiallista väkivallan yksityiskohtaista kuvausta. Lukukokemus on nautinnollinen ja loppu karuudessaan osiltaan ihan onnellinen. 

MUUTA: Voin myöntää, ettei Biafran historia ollut minulle tuttu. Lukiessa kuitenkin tuntui, että kirja kertoi myös niin monesta muustakin Afrikan historian kansanmurhasta ja sodasta ja nälänhädästä, joista olen kuullut paljon enemmän: Uganda, Kongo, Ruanda, Darfur, Tshad, Somalia jne. Osa näistä jatkuu yhä.

MIKSI: Tätä kirjaa on kehuttu paljon blogeissa. Sopi myös aakkoshaasteen A:ksi.

TÄHDET:
+ + + + +

Oletko lukenut kirjaa? Entä Adichien toista kirjaa "Purple Hibiscus"? Oletko lukenut muita hyviä afrikkalaisia kirjoja ja kirjailijoita? Ketä suosittelet?
-----------------------------
Tämä oli siis minun aakkoshaasteen A. Tähän haasteeseen otan kirjoja, joita en välttämättä muuten lukisi. Yritän ottaa mukaan enimmäkseen klassikkoja tai vastaavia. Adichie on merkittävä afrikkalainen kirjailija, joten olkoon se perusteluna hänen mukanaololleen.