20. helmikuuta 2013

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia
Yhdysvallat 2011 (suom.2012)
Otava 599s.

MIKSI?: Monen arvostamani lukijan suosittelema, (Globalialistauksessa sijalla 15). Lisäksi kirjaa on verrattu rakastamaani Franzenin Vapaus - romaaniin.

LYHYESTI: "Larry rakasti Mitcheliä, joka rakasti Madeleinea, joka rakasti Leonard Bankheadia."

MISTÄ?: Kirjaston uutuushylly.

"Kuka sinä luulet olevasi?"
"Ihminen joka tietää omakohtaisesti, kuinka houkuttelevaa voi olla kuvitella, että pystyy pelastamaan jonkun rakastamalla." 

FIILIS:  Ääh, en tiedä mitä sanoa. Odotin lähes koko ajan (600 sivua!), että kirja vihdoin alkaisi. En voinut uskoa, että koko Marriage Plot rakentuu kolmiodraamaan Madeleinen ympärillä opintojen päätösvaiheessa.

Kummallisinta on ulkopuolisuuden kokemus, vaikka olen elänyt itse tuon kaiken. Kirjailija vaikuttaa kiusaavan lukijaa kaikenlaisilla (sinällään kiinnostavilla) kirjallisuus- ja teologiaviiteillä. Kieli on sujuvaa, mutta jotenkin tavanomaista ja jokin tässä kaikessa vaikuttaa teeskentelyltä.

Kaikesta edellä mainitusta huolimatta jatkoin aina innolla lukemista. Tässä on paljon taitavaa ja terävää. Todellisinta ja siksi parasta on henkilöiden päänsisäinen elämä, dialogit ja yksityiskohtien kuvaus. Lukija istuu monesti kuin näytelmän katsomossa.

Tahra Madeleinen mekossa (se voi olla mitä tahansa), äiti, joka on aina oikeassa, varhain menetetty mahdollisuus ja epätoivoinen rakkaus - kaikki on jo sanottu, mutta silti Eugenides onnistuu sanomaan sen uudelleen.

"Mutta kuten kuka tahansa rakastunut ihminen, Madeleine uskoi, että hänen oma suhteensa oli erilainen kuin kaikki muut suhteet ja immuuni tyypillisille ongelmille."

TOISAALLA:
Ihana kaimani mielestä tämä oli täydellinen kirja: Ilseläja Lumiomenan Katjalle samoin.
Myös Susa antoi täydet pisteet.
Morre on ollut ehkä eniten minun kanssani samoilla linjoilla ja jäi laillani kaipaamaan "samaa henkeä kuin niissä 1800-luvun romaaneissa" ja inhosi loppua.

TÄHDET:
+ + + (+)

16. helmikuuta 2013

Atiq Rahimi: A Thousand Rooms of Dream and Fear

Atiq Rahimi: A Thousand Rooms of Dream and Fear
Afganistan/Ranska 2006
145s.

MIKSI?: Kannessa oli teksti: "This brilliant book cuts like a razor" - Nadeem Aslam ja itselleni taas Aslamin romaani Elävältä haudatut oli sellainen kirja, josta sanoisin samoin.

MISTÄ?: Kirjasto.

LYHYESTI: Nuori afgaanimies umpikujassa.

FIILIS: Kirja alkaa tilanteesta, jossa nuori mies ei tiedä näkeekö unta, onko helvetissä, onko menettänyt muistinsa, onko hänen silmänsä kiinni vai onko pimeää. Lisäksi joku poika kutsuu häntä isäkseen, vaikka hänellä ei ole lapsia.

Kirjan lukeminen saa alusta asti sykkeen nousemaan korkealle. Se ei johdu tapahtumista vaan tunnelmasta. Luvut ovat lyhyitä ja pomppivia, kestää aikansa että tilanne alkaa hahmottua sekä lukijalle että päähenkilö Farhadille.

Paljon jää varmasti länsimaiselta lukijalta ymmärtämättä. Historiallisesti kirja sijoittuu vuoteen 1979, jolloin Afganistanin sodassa oli juuri alkamassa Neuvostoliiton miehitysvaihe. Farhad päätyy yksinhuoltajaäidin kotiin, maassa jossa miehet eivät olisi saaneet nähdä naista saatikka viettää aikaa kaksin. Lisäksi tarina sisältää itämaista mystiikkaa ja viittauksia. 

Kirja on viiltävä kuin partakoneen terä. Ehkä lopulta intensiteetti vähän hälveni ja ymmärtämisen vaikeus hitusen turhautti. Mielenkiintoinen tuttavuus silti.

MUUTA: Kirjailijalta on suomenettu Kärsimysten musta kivi, joka ainakin Ankin blogiarvion perusteella vaikuttaa samantyyppiseltä tämän kanssa.

TÄHDET:
+ + + (+)


12. helmikuuta 2013

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Eve Hietamies: Tarhapäivä
Suomi 2012
Otava 447s.

MIKSI?: Yösyöttö (edellinen osa) oli genrensä suomalaista  parhaimmistoa.

LYHYESTI: Isän ja pojan talouteen saapuu myös tyttö.

FIILIS: Tällainen chick-lit tyyppinen kuvaus vanhemmuudesta ja tarhamaailmasta luonnistuu Hietamieheltä loistavasti.Jos edelliseen oli kerätty toimivasti kaikki hiekkalaatikkokliseet, niin tästä löytyy sitten vastaavat päiväkotijutut.

Edelleen pätee myös se, että jos ei liiemmälti välitä juonen realistisuudesta (ja pystyy hillitsemään ärtymyksen vahvoista sukupuolirooleista), niin kirjailija viihdyttää ihan mukavasti 450sivua, mikä on hieno suoritus. Samaistuin 5v. Paavon yh-isä Anttiin monin tavoin ja hänen elämänsä nauratti minua enemmän kuin omani.

TOISAALLA: Mari A. On tehnyt pitkän ja hienon koontipostauksen, jossa on sanottu kaikki tästä kirjasta.

TÄHDET:
+ + + (+)

9. helmikuuta 2013

Gregoire Delacourt: Onnen koukkuja

Gregoire Delacourt: Onnen koukkuja
Ranska (Suom. 2013)
WSOY164s.

LYHYESTI: Jos kaikki on hyvin, ei välttämättä kaipaa 18 miljoonaa euroa.

MIKSI?: Ennakkokappale, jonka ensimmäiset rivit taivuttivat minut helposti lukemaan koko kirjan.

FIILIS: "Näettehän, me valehtelemme itsellemme aina. Sillä rakkaus ei kestäsi totuutta."

Olin ehkä erityisen hyvin virittynyt ranskalaiselle kirjalle vietettyäni kaksi viikkoa Pariisissa jouluna. Tämä oli juuri sopivan kepeä ja pimeä luettavaksi.

Jocelyne voittaa lotossa 18 miljonaa, muttei kerro siitä kenellekään. Miksi vaaraantaa se elämä, joka nyt on? Mitä mies sanoisi voittoon, entä vieraaksi käyneet lapset? Toisaalta pitäisi ostaa talousvaaka ja jopa uusi käsilaukku (Chanelin? Tai Dior?).

Pidin Jocelynestä. En tiedä oliko hän lopulta uskottava, mutta ylipainoinen, keski-ikäinen ja  bloggaava nappikauppias oli riittävän raikas ranskalaisen romaanin päähenkilöksi. Viehätyin myös hänen tavastaan tarkastella elämää. Ja siitä miten ranskalaisesti kaikki päättyy.

Kirja on yhtä aikaa yksinkertaisen riisuttu ja hymyilyttävän synkkä. Vaikuttaa toimivalta reseptiltä, jos haluaa saada minut nauttimaan kirjasta.

"Elämä käytetään kodin täyttämiseen - ja kun se on täynnä, rikotaan esineitä, jotta päästään korvaamaan ne uusilla, jotta seuraavanakin päivänä olisi jotain tekemistä." 

MUUTA: Menestyskirjaa on verrattu Siilin eleganssiin, johon itse en näin varauksetta ihastunut.

TOISAALLA: Katja, Hanna ja Norkku eivät olleet erityisen innostuneita tästä. Sanna (Luettua) sekä Laura (Lukuisa) pitivät kirjasta enemmän.

TÄHDET:
+ + + + (+)

8. helmikuuta 2013

Ville Ranta: Joku raja (+ Eräänlaisia rukouksia)

Ville Ranta: Joku raja
Suomi 2012
WSOY 106s.

MIKSI?: Ammatillinen kiinnostus (kirkko ja media)  sekä ihailu rohkeaa piirtäjää kohtaan.

LYHYESTI: Kun ei ole enää mitään rajaa, täytyy piirtää.

FIILIS: Respect! Ranta piirtää siitä, mitä ei sanota ääneen. Kuvat pysäyttävät ja useimmiten alkavat naurattaa. Ja samalla tuntuu ettei saisi nauraa.

Perinteiset ja mediasta tutut aiheet saavat uuden näkökulman: kirkko, politiikka, isän asema perheessä, maahanmuuttajat. Myös ympäristö, herätysliikkeet (lestadiolaisuus) ja perussuomalaiset saavat erityistä huomiota. Parasta tässä on se, että kun tuudittautuu siihen, että juuri noin, anna noille toisille kyytiä, niin seuraavaksi huomaa olevansa itse pilkan kohteena. Vinkkelin vaihtuminen moneen suuntaan tuntuu raikkaalta. Jonkin verran asiat vanhenee, koska näitä piirretään monesti ajankohtaisista aiheista.

Minä en osaa loukkaantua tai ajatella, että jokin olisi niin pyhää tai vaiettua, ettei sitä saisi piirtää. Kuvia ei ole piirretty loukkaamistarkoituksessa vaan niillä on selkeä ja kuuluva viesti. Sen sijaan, että kohtaisi piirroksen totuuden, voi olla helpompi kääntää keskustelu piirtäjään ja hänen motiiveihinsa.

Selatessa aloin miettiä ilmaisunvapautta, uskonnonvapautta, yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta ja perheiden tasa-arvoa. Aika isoja ajatuksia näin pieneltä kirjalta! Sanon vielä senkin: Ranta taitaa olla parasta mitä ev.lut. kirkon mediakeskustellussa on tapahtunut vuosikymmeniin.

MUUTA: Esipuhe kannattaa lukea, sekä ne pienet alareunaselitykset.

TOISAALLA: Ainakin
Salla ja Paula ja Annika ovat kirjoittaneet tästä.

TÄHDET:
+ + + +

Luin myös:
Ville Ranta: Eräänlaisia rukouksia
Suomi 2009
Huuda Huuda, 42s.

LYHYESTI: Tämän ajan rehellinen uskontunnustus. Hieno.

TÄHDET:
+ + + +

4. helmikuuta 2013

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Suomi 2012
Teos & Schildts & Söderströms365s.

LYHYESTI: Tarina saaristolaisseurakuntaan saapuvasta papista.

MIKSI?: Finlandia-voittajaa on kovasti kehuttu. Jopa niin kovasti, että menin ja ostin kirjan.

FIILIS: Miksei kukaan ole sanonut ääneen, että tämä on "vanha" kirja? Tai ehkä monikin on sanonut, mutta en vain ollut osannut asennoitua. Vanhalla tarkoitan sitä, että se asettuu tiukasti niihin sodan jälkeisiin vuosiin, joista se kertoo. Siinä on kaikki sen ajan sovinnaisuus, arkitoimet, ydinperhe, Jumala ja tunnollisuus.

Ensin olin vähän epäuskoinen - ei kai kukaan enää kirjoita näin perinteistä romaania? Missä on takauma tähän päivään tai joku outo koukku? Kertooko kirja oikeasti ainoastaan tästä kaukaiseen saaristolaisseurakuntaan saapuvasta pienestä perheestä, eikä muuta? Rakastetaan ihanaa ja toimeliasta vaimoa, palvellaan ilolla pientä seurakuntaa, lehmän lypsaminen on huveista parhain ja kylmä viima puhaltakoon, kun kaikki on vaan niin onnellista. Oikeasti?! Sivulla 146 sain aikaan pitkän fb-keskustelun kun kyselin, että tapahtuuko tässä kirjassa oikeastaan yhtään mitään?

Jää vie kuitenkin lopulta mukaansa. Lundberg saa lukijan kiintymään hahmoihinsa. Samaistuin pastoriin ja hänen vaimoonsa. Monasta tuli suosikkini. Saaristolaiselämä alkoi vaikuttaa kiinnostavalta. Kieli on moitteetonta. Pitkä pohjustus hienoon loppuosaan alkaa tuntua perustellulta. Lukija palkitaan. Kun mieli suostui rauhoittumaan romaanin tahtiin ja maailmaan, kaikki asettui paremmin paikalleen. 

Kävin syksyllä katsomassa upean musikaaliversion Myrkyluodon Maijasta Lappeenrannan kaupunginteatterissa. Kirjassa on äärimmäisen paljon samaa Maijan tarinan kanssa. Onkohan moni jo huomioinut näitä yhteyksiä? Kiinnostavaa olisi kuulla mitä Lundberg itse sanoo. Kirjailija on  kertonut kirjoittaneensa tässä oman sukunsa ja perheensä tarinaa, mikä saakin kaiken tuntumaan todemmalta.

TOISAALLA: Tätä on paljon luettu blogeissa. Läheltä piti, ettei kirja voittanut myös blogistanian Finlandiaa. Tässä muutama kehuva arvio:
Kirsin kirjanurkka
Järjellä ja tunteella
 Lumiomena
 Sinisen linna kirjasto

 TÄHDET:
+ + + +

1. helmikuuta 2013

Blogistanian Globalia 2012 -ehdokkaani

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi  3 pistettä
"Tämä sai minut itkemään lukemisen ilosta."

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi 2 pistettä
"Tässä oli jotain aivan maagisen vetävää."

Tea Obreht: Tiikerin vaimo 1 piste
"Poikkeuksellisen omalaatuinen romaani, joka vie kansantarinoihin ja lähihistorian sotaan."

Tulokset julkaistaa ma 4.2 klo10 Karoliinan blogissa.