Herman Koch: Illallinen

Herman Koch: Illallinen
Hollanti 2009 (suom. 2012)
Siltala 339s.

MISTÄ?: Jarrusukan kylkiäisenä.



MIKSI?: Viime vuoden kirjoista TBR-listalle päätynyt.

LYHYESTI: Illallinen, joka olisi kannattanut jättää väliin.

FIILIS: Illallisen kertojaäänenä on Paul, joka menee   veljensä ja molempien vaimojen kanssa hienoon ravintolaan syömään (sellaiseen jossa laskun nähdessään alkaa naurattaa).

Veljesten välit ovat selvästi kireät ja Sergen (melkein pääministeri) vaimo Babette saapuu paikalle itkeneen näköisenä. Lukijalle alkaa selvitä, että yllättävää ei tämän illan aikana tule olemaan seurueen tilaukset.

Koch osaa rajata kertomuksen tähän joukkoon ja hetkeen, vaikka valoittaa tarinan edetessä henkilöiden taustoja. Sivut kääntyvät intensiiviesessä ja uskottavassa tunnelmassa, etenkin alussa nauratti millainen seurue on koolla. Tulin kuitenkin yllätetyksi, sillä perheen salaisuus ei todella ollut tavanomaisemmesta päästä.

Lopulta ahdistuin, niin taitavasti tämä psykologinen jännitys rakentuu. Koch osaa olla myös yhteiskunnallinen, sillä näiden päähenkilöiden asenteet köyhyyttä ja "alempaa luokkaa" kohtaan tulevat väistämättä esille. Näihin asenteisiin lukija joutuu peilaamaan itseään.

Jokin epämääräisyys ja inhimillisyyden puute etäännytti minut sivujen vähetessä, halusin pois näiden ihmisten seurasta. Pelottavan hyvin Koch illallisena kuitenkin tarjoilee. Tässä on myös jotain hyvin omalaatuista ja ripaus elokuvallisuutta. Jostain syystä mieleen tuli vähän Ian McEwan.

TOISAALLA:
Susa (5/5)
Leena Lumi luki "erinomaisen kirjan" (ja sieltä löytyy myös pitkä linkkiluettelo)

TÄHDET:
+ + + +

Minna Lindgren: Kuolema ehtoolehdossa

Minna Lindgren: Kuolema ehtoolehdossa
Suomi 2013
Teos 302s.

MIKSI?: Kirja alkoi näkyä blogeissa ja löytyi sattumalta sivukirjaston uutuushyllystä.

LYHYESTI: Mummot jyrää!

GENRE: Vanhus chick-littiä

FIILIS: Aivan mainio idea romaanille! Päähenkilönä on 94- Siiri ja muut ikätoverinsa. He löytävät itsensä Ehtoolehdon palvelutalosta, jossa tapahtuu koko ajan kummallisia: vanhuksia lääkitään sairaiksi, tileiltä laskutetaan outoja summia ja sotavetraaneja raiskataan suihkussa.

Kummallisuuksissa on kirjan vahvuus ja ongelma. Parhaimmillaan Lindgren kuvaa oivaltavasti miltä nykytodellisuus näyttää näistä yli 90 vuotiasta. Nämä mummot eivät ole mitään nyhveröitä, eikä heillä ole mitään menetettävää. He vitsailevat, rakastuvat, höpsöttävät, kulkevat hautajaisista toisiin, nauttivat pienistä asioista, juovat viiniä ja pitävät puoliaan. Tämä kaikki, vaikka muut pitävät heitä jo aika höperöinä.

Synkintä onkin se, millaisen kuvan saa ympärärillä olevista ihmisistä. Lapsilla tai lapsenlapsilla ei ole aikaa tai ymmärrystä, hoitajat eivät puhu suomea tai heillä ei ole aikaa, kukaan ei kuuntele, eikä keneltäkään saa apua. Ainut inhimillinen hahmo on moottoripyöräjengin Mika.

Aluksi minua nauratti raikas kertojaääni, mutta sitten aloin tulla surulliseksi. Ovatkohan asiat oikeastikin näin hullusti? Housut alas 14€, housut ylös 17€, siinä alkaa isompikin eläke kulua nopeasti.

Tarina ei ihan pysy koossa, mikä on ehkä tarkoituskin, mutta itse jäin kaipaamaan selkeämpää kaarta. Vaikeiden ja raskaiden teemojen tuominen kepeään kerrontaan on myös iso haaste, sillä sävy muuttuu mielestäni kirjan edetessä.

Joka tapauksessa aihe valinta on aivan napakymppi ja kirja tutustumisen arvoinen. Tässä on myös paljon hienoa kuvausta Helsingistä. Tuli lukiessa isoäitejäni kovasti ikävä!

TÄHDET:
+ + + +

Salla Silmukka: Punainen kuin veri

Salla Silmukka: Punainen kuin veri
Suomi 2013
Tammi 265s.

LYHYESTI: Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään.

GENRE: Nuorten aikuisten jännitys(?)

FIILIS: Sain kirjan mukaan tavattuani kirjailijan huhtikuussa. Kyseessä on avausosa trilogiaan, jonka päähenkilönä seikkailee lukiolaistyttö nimeltä Lumikki. Lumikki ei ole vampyyri eikä kirja edes sijoitu tulevaisuuteen, mutta ihan tavallinen tyttö tämä sankaritar ei ole.




Lumikki kuvaa itseään Stieg Larssonin Lisbethin ja Hercule Poirotin salaiseksi lapseksi. Hän on ulkopuolinen ikäistensä joukossa ja tulee vahingossa sekaantuneeksi rikokseen, joka ei hänelle lainkaan kuuluisi.Siitä alkavat tapahtumat vievät Lumikin moneen vaaraan, joista osa on varsin ennalta-arvattavia.

Kirja on laadukasta ja vetävää jännitystä. Lukija tutustuu myös Lumikin rankkaan menneisyyteen.  Tapahtumat ovat kauttaltaan raakoja ja kovia, se vähän yllätti. Kirja on kunnianhimoinen tarinaltaan ja mielestäni Silmukka onnistuu hyvin.  Lankoja jätetään myös auki.

Jään odottamaan seuraavaa osaa, toivottavasti Lumikille tapahtuisi jotain erityisen hyvää jossain kohdassa.

KANSI: Ihana hiplattava kansi ja upea punainen reunus sivuissa.

TOISAALLA:
Kirsin kirjanurkka
Koko lailla kirjallisesti -Jenni päätyi pohdiskelemaan kirjan puhekieltä
Kaiken voi lukea -Jori ei ollut ihan kohderyhmää


TÄHDET:
+ + + +

Miniarvioita

Nyt on tilanne niin hassu, että arvoitavia kirjoja olisi tosi monta. Joten tässä muutamasta ministi. Hilkka Ravilon Mesimarja, pulmuni, pääskyni romaanista kirjoitan enemmän, niin häiritsevä kokemus se oli ja muutamasta muustakin, mutta näistä vain tämän verran:

Johan Bargum: Syyspurjehdus
Suomi 2012 
Tammi 120s.

LYHYESTI: Kaksi miestä joita yhdistää yksi nainen lähtevät purjehtimaan. Toinen heistä ei palaa, molemmat kertovat tarinansa. Syyspurjehdus on tunnelmaltaan, kieletään ja tarinaltaan kiinnostava. Sopivan salaperäinen ja riittävän arkinen. Ihastuin Bargumin omanlaiseen tyyliin.

”Enkä liioin usko semmoiseen hömppään kuin luonnonlääketieteisiin, homeopaatteihin, uniselityksiin tai telepatiaan. Minulle myös rakkaus ensisilmäyksellä oli pitkään pelkkää pötyä – mutta siinä olin väärässä.”

TOISAALLA: Luetut, lukemattomat -blogin Liisa ihastui (tuolla myös linkkejä toisiin arvioihin). Upea kansi!

TÄHDET:
+ + + +

Johan Bargum: Ensilumi (Kuvitus Kristiina Louhi)
Suomi 2007
Tammi 101s.
lastenkirja

LYHYESTI: Tässä oli jotain samalla tapaa hienoa kuin muumeissa. Huomaamattomia viisauksia sivulauseissa, sympaattisia henkilöitä, salaperäisiä tapahtumia ja unenomainen toteutus. 7-vuotiaalle tähän jäi lopulta liikaa aukkoja, eikä hän jaksanut kuunnella.Äiti luki innoissaan yksin loppuun. Hienoja kuvia on liian vähän.

TÄHDET:
+ + + +

Ann Heberlein: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää
Ruotsi 2009 (suom.2010)
Atena 167s.

LYHYESTI: Kirja on pidenetty itsemurhaviesti. Heberlein kirjoittaa ihailtavan avoimesti mielenterveydestän ja vaikeuksistaan. Hullu vapaana kirjasta tämän erottaa kirjailijan analyyttisyys ja melkeinpä pelottava kyky tarkastella elämää ja kuolemaa jokseenkin teoreettisesti. Vaikka kyllä tässä elämä vahvasti maistuu. Ja onneksi kirjailija ei kuole. Suosittelen!

TOISAALLA: Leena Lumi <3 br="">

TÄHDET:
 + + + +

Riikka Pulkkinen: Vieras
Suomi 2012
Otava 299s

LYHYESTI: Pidin Rajasta paljon. Tottastakin tykkäsin. Ja nyt Pulkkinen kirjoitti nuorehkosta naispapista, minkä olisi pitänyt olla itselleni napakymppi. Mutta. Miksi ihmeessä tähän on pitänyt tunkea näin monta teemaa? Anoreksia, kulttuurierot, matkustaminen ja kaupunkeja, ihmissuhteet, pappeus, usko, kuolema. Meinasin unohtaa tanssin. Ja ruumiillisuus... Pick one! Tai korkeintaan kaksi. Hetkittäin lukija maistelee upeita lauseita, elää tunnelmissa mukana, mutta tippuu sitten ulkopuolelle. Kokonaisuus pysyy kasassa ja romaanissa on paljon hyvää. Itse en vain lämmennyt tälle.

TOISAALLA: PS. Rakastan kirjoja -Sarasta tuli Pulkkis-fani, joka voisi tatuoida lainauksen ihoonsa. Myös tosi moni tuttuni on ihastunut kirjaan kovasti.

TÄHDET:
+ + +

Jukka Pakkanen: Tinasotamiehen poika
Suomi 2006
Like 214s.

LYHYESTI: Tässä aikuinen poika etsii isäänsä, osin ihan konkreettisestikin. Hän on saanut käsiinsä pappi isän päiväkirjat ja selvittää menneisyyttään. Pakkanen on julkaissut ilmeisen paljon, mutta oli minulle vieras. Hän kirjoittaa sujuvasti, mutta vähän hajanaisesti ja keskeneräisen oloisesti minun makuuni. Tulin yhä varmemmaksi siitä, että etsiessään pitää varmistua siitä, että kestää sen mitä löytää.

TÄHDET:
+ + +

Pirkko Saisio: Voimattomuus
Suomi 2005
WSOY 450s.

LYHYESTI: Luin tämän toisen kerran. Jouduin väistämättä pettymään, sillä rakastin kirjaa niin paljon ensimmäisellä kerralla. Silti ymmärrän täysin, mihin silloin taannoin ihastuin - toimiva dialogi, aidot ihmiset, rivien väliin piilotettu huumori ja traagisuus. Saisio on tällaisen kerronnan ehdoton kuningatar ja suosittelen tätä edelleen kaikille.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Lisää seuraa. Toivottavasti pian.

Kati Hiekkapelto: Kolibri

Kati Hiekkapelto: Kolibri
Suomi 2013
Otava 381s.

MIKSI?: Kirsin Kirjanurkassa tämän sanottiin olevan kirja, jota hän on jo pitkään odottanut Leena Lehtolaiselta.

LYHYESTI: Anna Fekete on saapunut aikanaan Suomeen ja nyt hän aloittaa rikospoliisissa murhatutkintaa.

FIILIS: Harvoin dekkareita lukevana voisin sanoa odotusteni ylittyneen.Väitän tämän olevan kansainvälisen tason edustaja genressään.

Päähenkilö on kiinnostavan erilainen. Hänen sukunsa ja perheensä tausta on Serbian unkarilainen, eli pieni vähemmistökansa. Työparikseen hän saa epämiellyttävän ja rasistisen Eskon ja tutkittavakseen verisen murhan.

Vaikka tapahtumat noudattavat varsin perinteistä kaarta, Annan näkökulma kiinnostaa. Romaani on toimiva kokonaisuus, vaikka lukijalle jätetään vihjeitä siitä, että salaisuuksia jää paljastumatta.

Juonessa on ripaus tarpeetonta monimutkaisuutta, mutta se varmastikin kuuluu genreen. Vaikka tapahtumat olivat selkeän raakoja, niin kuvailu ei silti ollut liioitteltua. Hetkeksi sain kuitenkin hyvän syyn olla lenkkeilemättä (murhat tapahtuu lenkkipolulla) ja kirja tulikin ahmittua lukittujen ovien takana.

Hiekkapelto tekee tarkkaa ja osuvaa ihmiskuvausta. Yhteiskunnallinen viesti jää mielekkäästi  taustalle, vaikka tulee samalla kuulluksi. Taitava ja todella valmis dekkari, ennustan menestystä myös jatkolle!

TOISAALLA:
Ainakin Lukukausi- ja  Kuuttaren lukupäiväkirja -blogeissa tämä on jo luettu.

TÄHDET:
+ + + +

Tua Harno: Ne jotka jäävät

Tua Harno: Ne jotka jäävät
Suomi 2013
Otava 269s.

MIKSI?: Hanna antoi kirjalle 5 tähteä Goodreadsissä (olen onnistunut koukuttumaan tuohon kirjanörttien fb:hen) ja kirjoittikin tästä niin, että halusin lukea kirjan  heti.

LYHYESTI: "Jotkut meistä menevät rikki jäämällä, toiset lähtemällä, ja tässä minä olen, enkä tiedä kumpaan ryhmään kuulun."

FIILIS:  Tämän luettuani istuin pitkään sängynlaidalla ja puristin kirjaa. Teki mieli muistaa oikein tarkasti nämä ihmiset joista kerrottiin, halusin aloittaa uudelleen alusta ja toivoin osaavani kertoa kaikille tästä löydöstä. Sanojen löytäminen onkin sitten vaikeampaa.


Sukupolviromaani ja esikoinen - kuinka montaa alkaa haukotuttaa?  Harno ei edes tyydy kolmeen sukupolveen vaan vie langat vielä kauemmas menneisyyteen. Mutta Harno osaa tämän. Valtavan taidokkaasti hän kerii sukupolvet päähenkilöön, siihen joka istuu Montpellierissä ja yrittää päättää, miten saada kaiken sen mitä ennen häntä tulleet eivät saaneet. Punnitut lauseet pysäyttävät lukijan haistamaan, maistamaan ja muistamaan: isän tupakalta haisseen takin, sen kun istuttiin siskon kanssa takapenkillä, hyödyttömän päätöksen olla rakastumatta ja vielä hyödyttömämmän yrityksen muuttua toisenlaiseksi.

Harno osaa yllätttää, eikä sorru liiallisuuksiin tai selittelemään liikoja. Hän tiivistää runsauden yksittäisiin lauseisiin ja hallitsee kokonaisuuden ihailtavasti. Tekstissä yhdistyy harmonisesti arkisuus ja kauneus.

Minusta tämä on onnistuneempia kuvauksia siitä, miten syy ja seuraus, menneisyys, vääristyvät roolit, pelko ja toivo kulkevat mukanamme, etenkin silloin kun perheessä ja suvussa on mielenterveyden ongelmia. Kertakaikkisen upea esikoinen.

Tässä on paljon henkilöitä, ehkä muutama liikaa. Leonard Cohenin laulujen sovittaminen lukuihin ei aina toimi ja jostain muustakin voisi vähän napista, mutta minulle tämä kirja oli tässä ja nyt täydellinen.

"Minä en halua runoja. Haluan että sinä - sinä olet taas sama kuin ennen", äiti pyysi. Mutta isä ei voinut enää muuttua siksi, mikä oli. Hän oli aina ollut monta, ja nyt hän oli vain tämä yksi, vainoharhainen ja arka mies. Isästä oli tullut ihminen, jolla ei ollut enää mitään muuta annettavaa kuin rakkautensa. Rakkaus, jolla ei tehnyt mitään, koska se ilmeni vain runoina kehyksissä."

MUUTA: En meinaa kestää miten nuori ja kaunis tämä Harno on ja miten hienosti hän kirjoittaa. Kirjailija oli Ylen aamun kirjassa (itse en pystynyt katsomaan sitä vielä tähän lukemisen päätteeksi, mutta katsokaa te). Joka tapauksessa - lukekaa tämä ja laittakaa nimi korvan taakse, sillä hänestä kuuluu vielä.

TOISAALLA: Tämä ovat lukeneet jo ainakin Hanna, Katja, Sara ja Maria

TÄHDET:
+ + + + +

Greace McCleen: Ihana maa

Greace McCleen: Ihana maa
Englanti (suom. 2013)
Otav, 330s.

MIKSI?: Lumiomenan arvio ja aihepiirin osuvuus.

LYHYESTI: ”Mitä minä voin tehdä?” sanoin Jumalalle. ”Et mitään. Sanoinhan jo. Voit tehdä asioita, mutta niiden peruuttaminen, se on kokonaan toinen juttu.”

FIILIS: Judith kuuluu margnaaliseen seurakuntaan, joka saarnaa maailmanloppua ja kurinalaista elämää. Koska Judith on kymmenen, ja elää isänsä kanssa varsin eristäytynyttä elämää, hän ei juuri muusta tiedä. Koulussa häntä pilkataan erilaisuudesta, erityisesti Neil ottaa hänet silmätikukseen, eikä rajulle kiusaamiselle näy loppua.

Judithilla olisi paljon kysymyksiä ja paljon kaipausta ymmärrykseen ja rakkauteen, mutta isä tuntuu pitävän tytärtään lähinnä ärsyttävänä, seurakunnassa on vain muutamia outoja tätejä ja setiä, eikä ikätoverit ota joukkoonsa.

”En tiedä millainen isän täydellinen päivä olisi. Oletan, että se olisi täynnä välttämättömiä asioita kuten raamatuntutkiskelu ja saarnaaminen ja pohdiskelu ja sähkön säästäminen ja hiljaa oleminen ja sukan varteen laittaminen. Missä tapauksessa hän viettää täydellistä päiväänsä koko ajan.”

Tytölle ei jää muuta keinoa kuin paeta mielikuvitusmaailmaan, Ihanaan maahan, jonka hän on kasannut roskista. Ja sitten Jumalakin alkaa puhua ja tapahtuu ihme -  Ihanan maan tapahtumat alkavat vaikuttaa todelliseen maailmaan. Neil ei olekaan enää voittamaton kun Jumala on Judithin puolella. Valta tuntuu huumaalvalta ja samalla pelottavalta, eikä olekaan ihan helppoa olla Jumalan kaltainen.

”Minun mielestäni ihmiset eivät usko asioihin, koska heitä pelottaa. Kun uskoo johonkin, se tarkoittaa, että saattaa olla väärässä,  ja jos on väärässä, voi satuttaa itsensä. Esimerkiksi minä uskoin, että pystyisin kiipeämään koko huoneeni ympäri koskematta lattiaa, ja minuun sattui kun putosin alas.”

Tämä iski sydämeen ja pakahdutti. Loppua kohti kirja kasvaa ja luin tätä kuin jännitystarinaa. Esikoiskirjailija McCleen kirjoittaa vivahteikkaasti ja vaikuttaa tietävän mistä puhuu (kirja onkin ilmeisesti osittain omaelämänkerrallinen). Lukija haluaa rynnätä pelastamaan Judithin ja onneksi paikalle saapuukin sijaisope. Vai onko kaikki mennyt jo liian pitkälle?

Suosittelen. Lapsi toimii kertojana tässä erinomaisesti. Judith jäi sydämeeni. Uskonnollinen yhteisö kuvataan varmasti aika totuudenmukaisesti, vaikka todella pimeältä se tässä näytti.

”Minulla on joitain hyviä ajatuksia. Tässä muutamia niistä:
1.    että maailma on loppumassa
2.    että kaikki on oikeastaan melko pientä
3.    että minä olen Ihanassa maassa viettämässä täydellistä päivääni"

TOISAALLA:

Susa
Hanna
Maria

TÄHDET:
+ + + +