Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Annukka Salama: Käärmeenlumooja
Suomi 2012
333s. WSOY

MIKSI?: Kirja voitti Blogistanian Kuopus- palkinnon

GENRE: Nuortenkirja spefi-elementeillä

LYHYESTI: Tyttö, joka osaa harjoittelematta maailman vaikeimmat skeittitemput löytää pojan, joka osaa myös kummia.

FIILIS: Ja taas kirja, jonka alkuasetelma ja maailma on aivan mahtava. Unna on tyttö, joka tuntee olevansa erilainen, eikä kyse olekaan pelkästä tunteesta. Hän on ketterä kuin orava. Eikä se ole kielikuva. Orava on Unnan voimaeläin. Mutta hän ei tiedä, että muitakin joilla on omat voimaeläimensä. Lisäksi on metsästäjiä.

Kirja on silti yllättävän vahvasti arjessa kiinni ja  teinielämän makuinen. Tunteet eletään vahvasti ja vanhempien kanssa ei aina tule toimeen. Oli oikeastaan hauska tuntea itsensä vanhaksi ja tyytyväiseksi siihen, ettei kaikki ole enää niin voimaksta.

Kirjassa tapahtui lopulta yllättävän vähän. Aloin jossain kohtaa huolestua jäljellä olevista sivuista, koska kaikkea oli pohjustettu niin paljon, eikä enää ehtisi tapahtua juuri mitään. Mutta tämä onkin tehty sarjaksi, jolle ennustan menestystä.

Salama kirjoittaa sujuvasti ja osoittaa tuntevansa nuorten nykytodellisuutta (ainakin niin, että se vaikuttaa minusta uskottavalta). Mietin kirjan suositusikärajaa, mitä olette muut mieltä? Välillä nuorten keskinäiset jutut ja seksikohtaukset (vaikkakin epäyksityiskohtaiset) mietityttivät.

Aikuiseksi kasvamisen kysymykset, erillaisuus, rakastuminen, eka kerta jne. ovat kulunutta maastoa, mutta tämä voimaeläin -näkökulma tekee kaikesta raikasta. Erityispisteet siitä, ettei pakollista nuortenkirjakolmiodraamaa oltu viritetty. Jään odottamaan jatkoa.

TOISAALLA: Tästä löytyy paljon arvioita. Mä vähän yllätyin, että Morrekin tykkäsi niin paljon. Booksykin löysi kirjasta paljon hyvää ja laittoi linkin Kirjaseurantaa, jossa runsaasti arvioita.

TÄHDET:
+ + + +

Sanna Eeva: Olot

Sanna Eeva: Olot
Suomi 2012
Karisto 238s.

MIKSI?: Jostain syystä tämä jäi mieleen Mari A:n arviosta ja vertautumisesta Riikka Ala-Harjan Maihinnousuun. Mari myös listasi ansiokkaasti muiden sanomisia kirjasta.

LYHYESTI: Ellu on äiti ja vaimo ja rakastaja ja tytär ja työntekijä. Ja nyt ei mene hyvin missään edellämainituissa.

FIILIS: Tästä tuli tosiaan Olo. Eeva osaa kirjoittaa, hänen lauseensa iskevät kipeästi.

Mutta. Se mitä nyt sanon ei ole kokonaan kirjailijan tai kirjan vika. Ehkä oli väärä aika lukea tämä. Tarina on siitä kuinka  katastrofaalista on kun hallinta tai tunne siitä elämässä häviää kokonaan. Isoäiti ei halunnut tytärtään.Tytär ehkä halusi lapsen korjatakseen jotain, mutta ei osannutkaan. Ja pienin taisi tuntea olevansa syynä ihan kaikkeen ja vähän muuhunkin.

Kolmen sukupolven naiset, jatkuva syöksykierre huononpaan ja kaikesta kärsii eniten lapsi. Näitä on tullut nyt luettua jotenkin yksi liikaa. Kai se jotain kertoo meidän sukupolvesta, kun tämä on niin käytetty aihe. Eevalla on toki oma äänensä, mutta tarina vaikuttaa silti toistolta.

Tästä jäi kamalan kurja fiilis. Eikä missään sanota, etteikö kirjasta saisi tulla paha mieli. Jotenkin se paha olo pitäisi tuntua perustellulta ja nyt en ihan päässyt kiinni. Että miksi tällainen tarina.. Miksi sellaisia hahmoja. Miten tähän oli tultu, miksi kliseet. Miksei kukaan nähnyt lasta tai hänen hätäänsä, missään sukupolvessa. Ehkä minä ikuisena optimistina (haa?!) uskon parempaan maailmaan. Ainakin haluaisin uskoa.

Tässä on Ellu. Ellu on hyvä äiti ja hyvä vaimo. Ellu ajaa kovaa kotiin kun työt päättyvät. Haluaa muuttaa asiosita, muttei pysty.

TÄHDET:
+ + +

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (When God Was a Rabbit))

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (When God Was a Rabbit)
Englanti 2011 (suom.2012)
Tammi, 324s.
Kindle for iPad

MIKSI?: Nimi oli valloittava ja hypetys kaikui kaukaa.

LYHYESTI:  Kirjallisuuden tyttömäinen Forrest Gump. "'Memories,' she said to me, 'no matter how small or inconsequential, are the pages that define us.'"

FIILIS: Luin kirjan ensimmäiset 70 sivua kahdesti. Vaikka rakastuin kirjaan sen alussa, lukeminen jäi, enkä myöhemmin päässyt mukaan muutoin kuin aloittamalla alusta.

Luin tämän siis englanniksi, mutta suomennos ilmestyi syksyllä. Takakansiteksi sanoo, että kirjassa puhutaan siskosta ja veljestä, rakkaudesta ja perheestä ja ystävyydestä (muistinkohan laittaa kaikki mahdolliset yläkäsitteet?). Kun kirja vielä liittyy lukuisiin lähihistorian suuriin tapahtumiin sekä ns. ilmiöihin - tarina alkaa kuulostaa täyteen ahdetulta metrolta, jossa ei saa henkeä. Se, että kirjailija pystyy kirjoittamaan kaikesta tästä niin hauskan traagisesti ja omalla äänellään, on ihmeellistä. Vähemmän olisi silti ollut enemmän.

Alussa Elanor(Elly) Maud on 7-vuotias ja hänen paras ystävänsä on Jenny Penny. Elly saa kanin, jonka nimeksi tulee jumala (en tiedä onko enemmän hauskaa vai ärsyttävää, että jumala kirjoitetaan pienellä, se kun kuitenkin on erisnimi). Jumala puhuu Ellyn kanssa, aina viisaita. Mutta tytöille tapahtuu myös paljon sellaista mitä ei pitäisi. Winman kirjoittaa uskomattoman koskettavasti ja yhtä aikaa hauskasti - mitä kaikkea he kokevatkaan yhdessä! Kirja onnistuu naurattamaan ja itkettämään.

Kirjan toisessa osassa Elly on jo yli kahdenkymmenen. Vaikka lapsikertoja oli tavattoman viehtättävä, pidin vielä enemmän aikuiseksi kasvaneen Ellyn äänestä. Minulla on aina ollut tämä heikkous hahmoihin, jotka kasvavat olemaan hukassa elämänsä kanssa. Pidin siitä miten aika toi perspektiiviä kaikkiin henkilöihin.

"I put too much salt in the spaghetti bolognaise! That's what she wrote; with an ironic exclamation mark. It had power to break a heart."

Tein varmasti eniten alleviivauksia kuin mihinkään kirjaan aikaisemmin. Winman onnistuu sanomaan niin paljon lyhyessä lauseessa, että monet piti lukea vähintään kahdesti. En tiedä millainen suomennos on, mutta englanniksi sanoissa ja lauseissa riitti pureskeltavaa.

LAINAUS: Tässä ollaan kirkossa, ai vähän mä nauroin:
"After a monotonous reading about the responsibilities of parent hood , the message which, thank God, must have bypassed my own parents with the temerity of a stolen car, I was grateful when Ginger finally stood up to sign." 

TOISAALLA:
Sara/ P.S rakastan kirjoja - blogista antaa erityiskiitoksen suomentajalle ja kehuu muutenkin kirjaa kovasti.
Villasukka kirjahyllyssä ihastui
Katja kirjoitti monta ylistävää sanaa
Tuulia olisi kaivannut myös toiseen osaan sympaattista huumoria. Tähtiä tuli silti 4,5.
Lukuisan Laura luki yhden vuoden parhaimmista kirjoista.

TÄHDET:
+ + + +

Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé?

Pamela Druckerman: Kuinka kasvataa bébé?
Yhdysvallat 2012 (suom.2012)
334s. Siltala

MIKSI?: Ystävän suosituksesta ja juuri luetun Tiikeriäidin taistelulaulun innoittamana. Mukavaa, kun suomennos tuli näin pikaisesti. 

LYHYESTI: Ranskalaisen ja amerikkalaisen kasvatuksen eroista.

FIILIS: Yhdysvaltalainen Druckerman muutti Ranskaan miehensä kanssa ennen lastensa syntymää. Lasten kanssa hän alkoi törmätä lukuisiin kasvatuseroihin, joista tässä kirjassa kirjoitetaan.

Itse voisin sanoa tietäväni yhtä ja toista molemmista kulttuureista (tosin ranskalaiset sanovat ettei Amerikassa ole "kulttuuria"). Pitäsin Suomea jossakin näiden kahden maan välimaastossa, joskin enemmän kallellaan amerikkalaiseen malliin.

Rehellisyyden nimissä pidän ranskalaista kasvatusta monessa kohtaa kovin tylynä. Tämä kirja valoitti tuon tylyyden filosofiaa positiivisella tavalla. Toisaalta monet ihmiset sanovat, että minun lapset on kasvatettu ranskalaisittain ja siinäkin joudun olemaan samaa mieltä. Kuulin myös ranskalaisten tuttavieni ihmetelleen, mistä ihmeestä kirjailija on repinyt aineistonsa? Silti he tuntuvat olevan loppun lopuksi samoilla linjoilla hänen kanssaan.

Lapset kasvatetaan mm. odottamaan, nukkumaan yönsä ilman nukutusrumbaa tai heräilyjä, ymmärtämään, että vanhemmilla on omaa elämää lasten lisäksi, sanomaan kaikille bonjour, toimimaan monella tapaa itsenäisesti, syömään ruokia ennakkoluulottomasti jne. Amerikkalaisen kasvatuksen kritiikki kohdistuu siihen, että lapsista kasvatetaan suorittajia, vanhemmat antavat aivan liikaa periksi, lapset saavat liikaa valtaa, he eivät syö "oikeita" ruokia jne.

Kirjailija kertoo ranskalaisesta kasvatusajatuksesta, myös sen juurista ja tuloksista. Samalla hän peilaa tätä amerikkaan ja erityisesti omaan kokoemukseensa näiden kahden maan välissä. Teksti on sujuvaa, lapsista ja vanhemmista kerrotaan suoraan - sopivasti itseironialla höystettynä. Kirja keskittyy erityisesti pikkulapsivaiheeseen (ennen kouluikää).

Ihailen Ranskassa sitä, että kasvatuskulttuuri on monella tapaa yhtenäistä. Samoin ihastelen ajatusta, että kasvatusta mietitään nautinnon kautta. Vanhemmat voivat olla hyvillä mielin "itsekäitä" sen sijaan, että meillä uidaan jatkuvassa syyllisyydessä. Rakastan ranskalaista ruokaa ja pitkiä illallisia, joihin myös lapset osallistuvat. Uskon, että lapselle on parasta, ettei virikkeitä ole jatkuvasti, että täytyy pystyä odottamaan vuoroaan, ja että pettymyksiä täytyy sietää. Ihan kaikkea ranskalaista en purematta niele ja onneksi ei tarvitsekaan.

Kirjasta ja omista kokemuksista riittäisi paljon sanottavaa ja olenkin kertonut lähes jokaiselle vastaantulijalle lukevani tätä kirjaa - eli varaudu puhumistarpeeseen lukiessasi tätä.

TÄHDET:
+ + + +

MOITTEITA: Vaikuttaa siltä, kun oikoluvun olisi tehnyt joku vähintään yhtä kotiäitipäinen kuin itse olen. Kirjasta löytyy niin monta lyönti- ja kirjoitusvirhettä, että jopa minä älähdän. Lisäksi kansi on ärsyttävän chick-lit -tyyppinen. (Tuli mieleen tämä minishoppaaja-kansi, vaikka en ole näitä kirjoja lukenutkaan):

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani

Joyce Carol  Oates: Sisareni, rakkaani
Yhdysvallat 2008 (suom.2012)
730s. Otava

MIKSI?: Luin muutaman rivin, jotka vakuuttivat, että tämä tiiliskivi kannattaa ehdottomasti lukea. Aiemmin Oatesilta luettuna on itselläni vain Kosto: Rakkaustarina.

LYHYESTI: Isoveljen kertomus perheestään ja pikkusiskonsa murhasta.

Skyler          minulla on välillä niin paha olo
Kukaan ei rakasta minua Skyler     rakastatko sinä minua  Skyler?

FIILIS: Tämä on erikoinen kirja. Se kertoo keksityn tarinan oikeasta ja kamalasta pikkutytön murhasta. Kaikki kerrotaan 19-vuotiaan Skyler -isoveljen kautta, jonka elämä on mennyt alamäkeä. Hän muistelee lapsuuttaan, vanhempiaan, siskoaan ja kaikkea sitä mitä tapahtui. Tämä on tutkielma katastrofaalisesta vanhemmuudesta ja psykopatiasta.

Bliss on pikkusisko, josta tulee kuuluisa luistelijatähti ennen kuin hän täyttää 7-vuotta. Perheen dynamiikka muuttuu entisestään: isä on entistäkin harvemmin kotona(Moskovassa, Kalkutassa, ehkä Singaporessa?) nopeasti vaihtuvat "Mariat" hoitavat Skyleria, Jeesusta rukoillaan ettei Bliss kaadu (tämä on kohtalomme!), seurapiireihin alkaa sadella kutsuja (vihdoin!), mamin ja Blissin kauneushoidot vievät paljon aikaa ja rahaa, Skylerin pitäisi yrittää näytää normaalilta kuvissa (älä tuota pettymystä mamille!).

Olisin voinut inhota kirjaa, sillä kestän huonosti ahdistavaa psykologista jännitystä. Oates on niin monella tapaa taitava: hän kirjoittaa ensin viattoman lapsen näkökulmasta, rakentaa tapahtumia ironisen hauskasti(!) ja jännite henkilöiden ja lukijan välillä on kuin taikuutta. Tarpeen vaatiessa kirjailija etäännyttää ja alkaa itsekin tarkastella tekstiään ulkopuolisena. Ihmeellisintä on ehkä se, että kirja on täysin epäuskottava 19-vuotiaan narkkarin kirjoittamaksi, mutta silti sen lukee silmää räpäyttämättä totena. Teksti on niin aitoa ja "helppoa", ettei lukija voi kuin hämmästellä.

Ehkä ahdistavuudesta ja raskaudesta vie pois myös se, etteivät todelliset tapahtumat tule yllätyksenä. Tällöinhän lukija pääsee tarkkailemaan tekstiä vähän eri näkökulmasta. Jännite pysyy silti - oikeastaan vasta jossakin sivun 600 jälkeen herpaannuin hetkeksi. Olin lukevani tekstistä myös monia teräviä (ja oikeutettuja) piikkejä, joita heitetään mm. amerikkalaista oikeusjärjestelmää, julkisuushakuisuutta ja lasten lääkitsemistä kohti.

Kirja on myös visuaalisesti erityinen. Siinä on paljon alaviitteitä ja muutakin poikkeavaa. En tiedä tuovatko ne lisää lukukokemukseen, mutta arvostan yritystä rikkoa perinteisiä sivurakenteita.

TOISAALLA: Leena Lumen hengästyttävä arvio
Norkku luki englanniksi
Unni kirjoittaa perusteellisesti kirjasta

TÄHDET:
+  + +  +

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
Englanti 2011 (suom.2012)
257s. WSOY
Man Booker Prize

MIKSI?: Joskus vain tietää jo etukäteen, että tämä on minun kirjani. Lukemaan houkuttelivat kirjan suosio, sekä Lilyn Katin ja Kirjanurkkauksen arviot.

LYHYESTI: Muistamisesta.

FIILIS: Lienee vähän liian epäanalyyttistä edes harrastajabloggaajalle, että haluaisin täyttää tämän kohdan sydämillä. Muuta ei tarvittaisi, sillä rakastan muistamista ja sen harhaa käsitteleviä kirjoja. Tätäkin.

Joku hassu mielikuvaharha sattui silti kirjan kohdalla: ajattelin kirjoittajan olevan taas yksi sellainen nuori tyttönen, joka oppi kirjoittamaan ennen kuin puhumaan ja sitten hurmasi maailman teksteillään. Hämmennys oli suuri, kun kirjan liepeestä minua katsoi keski-ikäinen mies.

Kirjassa taaksepäin katselee Anthony (keski-iän jo ylittänyt mies), jolla on ollut hyvinkin tavanomainen elämä. Silti tietyt tapahtumat aiheuttavat tarpeen katsella taaksepäin. Täytyy palata alkuun - tarkastella ystävyyssuhteita ja rakkaussuhteita. Anthony suhtautuu itseensä ja muistoihinsa lempeän ironisesti. Rohkeastikin. Lukukokemus on intensiivinen.

Tässä on vahva tarina, mutta silti monet pohdinnat muistamisesta nousevat tärkeimmiksi. Kieli on hitaan nautinollista ja vaatii keskittymistä. Tämä sai minut itkemään lukemisen ilosta. Romaani kestää varmasti monta lukukertaa.

TOISAALLA:
Maria Sinisen linnan kirjastosta
Luettua/ Sanna

TEKSTINÄYTE:
"Vanhemman ihmisen muisti koostuu riekaleista ja tilkuista. Se on kuin lentokoneen musta laatikko, jonka tarkoitus on tallentaa, mitä tapahtuu onnettomuuden sattuessa. Jos mikään ei mene vikaan, nauha pyyhkiytyy. Jos putoat, on selvää miksi niin tapahtui, jos et, matkan lokitiedot ovat paljon epäselvemmät."

TÄHDET:
+ + + + +

Ernest Cline: Ready Player One

Ernest Cline: Ready Player One
Yhdysvallat 2011 (suom.2012)
510s. Gummerus

MIKSI?: Tämän ympärillä on ollut kiinnostavaa pörinää.

LYHYESTI: "Ihmisenä oleminen on yleensä totaalisen perseestä. Pelit ovat ainoa asia, joka saa elämän tuntumaan siedettävältä." 

FIILIS: Tämä oli minulle "out-of-the-box" - kokemus: olen liian nuori muistaaksen paljoakaan 80-luvun pop-kulttuurista tai pelimaailmasta, en ole niin kovin innostunut taistelupeleistä ylipäätään, enkä juuri koskaan lue scifiä tai fantasiaa.

Ollaan vuodessa 2044 ja rapistuvan maailman ahdistamina ihmiset viettävät lähes kaiken valveillaoloaikansa Oasis -nimisessa virtuaalitodellisuudessa. Loppumattoman suuri Oasis tarjoaa mahdollisuuden unohtaa öljykriisin, ympräistötuhot, maailmantalouden romahtamisen ja huonon hengitysilman.

Oasisissa on myös Wade, kirjan päähenkilö. Monen muun tavoin hänestä tulee munastaja(!), eli ihminen joka voi voittaa satojen miljardien testamentatun omaisuuden löytäessään munan Oasiksesta. Täytyy vain etsiä kolme avainta ja  kolmen porttia ja suorittaa haastavia tehtäviä. Munan on piilottanut Oasiksen luoja, jonka pakkomielteinen rakkaus 80-luvun elokuviin, musiikkiin ja erityisesti peleihin näkyy kaikissa tehtävissä.

Romaani on kirjoitettu kiinnostavasti ja sujuvasti, niin ettei haittannut vaikka monet viitaukset menivät tältä lukijalta ohi. Munajahti on hieno seikkailu, johon on mahdutettu riittävästi rakkautta ja yllättäviä käänteitä. Taistelua käydään erityisesti suurta ja kaikkivoipaa IOI- suuryritystä vastaan, heitä jotka yrittävät löytää munan käyttäen rahaa, vilppiä ja vaikutusvaltaa.

Cline luo kummallisen (ja surullisen), mutta riittävän uskottavan kuvan tulevaisuudesta. Jossain määrin kirjailija pohtii virtuaalitodellisuuden ja reaalitodellisuuden eroja, toisaalta myös pakkomielteitä. Olisin kaivannut syvällisempääkin käsittelyä aiheista. Tarina jää kiinnostavan pelin ja kertomuksen tasolle, mutta tarjoilee toki erikoisen lukuelämyksen näistä nauttiville. Haluaisin ehdottomasti vierailulle Oasikseen!

Ihailen romaaniin luotua ajatusleikkiä ja seikkailua. Tarina pysyy hienosti kasassa ja kirjailijan taustatyön laajuus nostattaa kulmakarvoja. En malttanut olla lukematta mihin suuntaan etsintä seuraavaksi kääntyisi ja miten kaikki päättyy. Viihdyin erinomaisesti tämän seikkaulun parissa - vaikka kirja ylittää tiiliskivirajan, olisin voinut lukea sitä pidempäänkin. Elokuvaa odotellessa...

SUOMENNOS: Suomentaja J.Pekka Mäkelä on joutunut todellisen haasteen eteen kirjaa kääntäessään ja suoriutuu tehtävässään erinomaisesti.

TOISAALLA: Norkku ahmi ja rakastui
Lukutuulia/Tuulia
Katinkan kirjasto
Taikakirjamet/Raija
Miiru/ Valikoiva kirjatoukka
Also Sprach Jussi
Kirjavinkkien Mikko
muita?

MUUTA: Minulta meni e-kirjaviikko ihan ohi, harmi. Oli kuitenkin mukava lukea teidän kokemuksia niiden parissa. Itselleni nuo sähkökirjat ovat kovin luonteva osa lukupinoa. No asiaan, huomasin että tätä kirjaa saa Elisa-kirjasta hintaan 14,50€. Ei paha.

TÄHDET:
+ + + +

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa + kirjailijan minihaastattelu

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Suomi 2012

280s. Tammi

MIKSI?: Karoliina on tuttu Kirjava Kammari-blogistaan.

LYHYESTI: Unista, jotka alkavat vaikuttaa käsittämättömän todelta.

FIILIS: Minulla oli vaikeuksia päästä kirjan rytmiin mukaan. Tyyli on jutusteleva ja arkinen, enkä aluksi kiinnostunut Bostoniin perheineen muuttavasta Klarissasta. Sotaa Yhdysvaltoihin pakeneva Corinne sen sijaan olikin paljon mielenkiintoisempi. Hän on se, josta Klarissa näkee unia.

Kahdessa aikatasossa tapahtuvasta esikoisromaanista kasvaa vetävä ja jännitävä kertomus, jota en lopulta malttanut laskea käsistäni. Klarissakin lakkasi ärsyttämästä minua, kun sivut etenivät. Elämä Bostonissa tiivistyy taloon, jossa Klarissan ja Corinnen tarinat kohtaavat. Paljonkaan en halua kertoa juonesta, sillä tarinassa on sopivasti lukijalle yllätyksiä.

Kirjassa on monta raskasta tapahtumaa, vaikka se on toisaalta viihdyttävä lukuromaani. Timonen onnistuu todella hyvin luodessaan jännitettä menneen ja nykyisen välille. Sydän sykkyrällä ja pamppailen kääntelin sivuja. Taidan alkaa povata kirjailijalle tulevaisuutta psykologisen jännityksen saralla. Henkilöt ovat myös kiistattoman todentuntuisia. Vaikka en ehkä tavoittanut tunnelmaltaan meneen ajan Bostonia, niin kirjan henkilöt pitivät tarinan hienosti koossa.

Ajattelen, että romaanissa olisi voitu hitusen enemmän luottaa lukijan kykyyn oivaltaa ja tulkita asioita itse. Toisaalta ymmärrän tietyn selittelyn genreen kuuluvaksi. Tämä on myös seikka, jonka huomaan tökkivän monissa etenkin amerikkalaisissa romaaneissa ja elokuvissa. Hmm - tästähän voisikin saada toimivan elokuvan!

KYSYMYKSIÄ KIRJAILIJALLE:

Kysyin muutaman minua kiinnostaneen kysymyksen kirjailijalta, kiitos Karoliina! Kuva: Tammi

Esikoisteos on julkaistu, miltä nyt tuntuu? 

Tuntuu tosi hienolta. Olen kuullut toistaiseksi lähinnä positiivista, suorastaan kehuvaa kritiikkiä ja olen siitä häkeltyneen ilahtunut.

Kirjassa on monia raskaita tapahtumia, oliko kirjoittaminen niistä vaikeaa?

Kyllä kirjoittaminen oli välillä raskasta. Tarina on ollut olemassa jo vuosia ja sen kipukohdat käsitelty, mutta silti tiettyjen kohtausten purkaminen paperille otti hetkittäin koville.

Teitkö paljon taustatutkimusta kirjaasi varten?

Olen aiemmin tutkinut tarinaan liittyviä aiheita paljonkin, mutta virkistin kyllä muistiani ja tarkistelin yksityiskohtia romaanin työstämisen aikana. Jos aikaa ja resursseja olisi ollut enemmän, olisin mielelläni uppoutunut taustatutkimukseen syvemminkin.

Kenelle suosittelisit kirjaasi? 

Ehkä tämä on leimallisemmin naisten kirja, joskin lähipiirin miehetkin ovat kirjasta pitäneet. Kolmekymppiset löytävät kehyksistä eniten samastuttavaa, mutta voisin kuvitella itse tarinan kiinnostavan teini-ikäisestä eläkeläiseen.

TOISAALLA: Leena Lumi luki ja totesi kirjan olevan juuri hänelle. Myös Krijavinkeissä kehuttiin kirjaa(palvelu väliaikaisesti alhaalla?) ja Katjakin omisti postauksen romaanille.

TÄHDET:

+ + + (+)

Jukka-Pekka Palviainen: John Lennonin valkoinen flyygeli

Jukka-Pekka Palviainen: John Lennonin valkoinen flyygeli
Suomi 2012
189s WSOY (Johnny Kniga)

LYHYESTI: Erkki virittelee hirttoköyttä ja kaikilla muilla vasta vaikeaa onkin.

MIKSI?: HS:n arvio herätti kiinnostuksen ja kirjaston uutuushylly tarjosi mahdollisuuden. Palviainen on uusi tuttavuus, vaikka tämä on jo hänen kuudes romaaninsa.


"Tosiasiassa  mikään ei traumatisoinnut minun lapsuuttani, ellen minä itse jälkikäteen. Koskaan ei ole myöhäistä saada onneton lapsuus. Minut traumatisoi aikuisuus. Jotain tapahtui heti kun täytin kahdeksantoista."

FIILIS: Minä jaksan ihastua näihin omalaatuisen suoria ja  tiukkoja lauseita kirjoittaviin, (useimmiten) miehiin. Palviaisen teksti on myös täynnä mustaakin mustempaa huumoria, joka osuu kohteeseensa kaikista raskaista tapahtumista huolimatta.

Täytyy kai sen olla jonkin sortin parodiaa, miten monta synkkää teemaa tähän on nostettu. En taitaisi keksiä mitään lisää vaikka yrittäisin? Mutta kirjailija ei repostele näillä, vaan rakentaa näkyviksi ihmiset tarinan takaa.

Erkki on sössinyt elämänsä ja kuolemansakin. Johanna on jättänyt elämättä ja se on Erkin vika. Ei auta kuin porautua pohjamutiin: olemassaolon merkitykseen, syyllisyyteen, anteeksiantoon, uskoon ja tietysti rakkauteen. Kirjailija selviytyy näistä esimerkillisen vähäkliseisesti, päätymättä kuitenkaan liikaan kyynisyyteen. Paljon jää myös auki.

Erkki kuulostaa puistattavan todelliselta yrittäessään ymmärtää itseään. Todellisilta tuntuvat myös muut hahmot - tosin pastori Arja oli minusta jotenkin erityisen ärsyttävä. Kiinnostava hänkin silti.

Joku tässä myös tökki, vaikka se joku onkin hankalasti määriteltävissä. Ehkä parodian ja vakavuuden suhde on silti liian ristiriitainen?

TOISAALLA: En löytänyt kuin Marissan arvion tästä. Onko muut lukeneet?

TÄHDET:
+ + + +

Maihinnousu ja kirjailijan etiikka

Tänään Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla otsikoissa on jälleen  Riikka Ala-Harjan Maihinnousu romaani. Edellisen sunnuntain huippukehuvaan arvioon tuli toinen näkökulma. Ala-Harjan sisko perheineen kertoo kirjailijan käyttäneen aivan suoraan heidän lapsensa sairastumista syöpään kirjan materiallina (myös aivan konkreettisesti mm. tekstiviestejä, fb-päivityksiä ja sähköposteja). Perhe kysyy tulisiko kirjailijalla olla mitään eettisiä ohjeita, joiden noudattamista valvottaisiin? Voiko lähiperheen tragediaa käyttää luvatta oman kirjansa materiaaliksi? Voiko näin tehdä lapselle?

Minäkin luin Maihinnousun. Se on kiistämättä erittäin hyvä kirja ja kirjailijan paras teos. Mitä ilmeisemmin se on niin hyvä, koska kirjailija tavoittaa tarkasti tunteet siitä, mitä lähipiirissä tapahtuu. Toisaalta myös sairauden kulku, lapsen ikä, harrastukset, vanhempien tuntemukset jne. ovat suoraan tosielämästä. Sillä aikaa kun syöpäsairaan lapsen vanhemmat ja perhe joutuvat elämään jatkuvien hoitojen, pelkojen ja suunnitelmien muutosten keskellä, kirjailija tuottaa heidän hädästään itselleen materiaalia - romaanin, josta riippuvat apuarahat ja toimeentulo.

Tämä on oikeastaan Enkeli-Elisasta heränneen keskustelun vastakohta: siinä kirjailija keksi tarinan, jota väitti todeksi. Vettenterä tuskin voi enää koskaan tulla otetuksi vakavasti kirjailijana. Tässä tapauksessa kirjailija väittää fiktioksi tarinaa, joka on sairauden osalta monessa kohtaa sanasta sanaan dokumentoitua. Hän saa osakseen ylistystä "kansainvälisen tason" romaanin kirjoittamisesta. Tämä on ehdottoman väärin.

Kirjailijalla on oikeus fiktioon, tarinoihin. He tietysti käyttävät kuulemiaan ja näkemiään asioita materiaalina kirjoissaan.Mutta kuinka lähelle, ihmissuhteissa ja ajallisesti, voi luvatta astua? Tapaus ei ole ainutkertainen - HS:n toimittaja on koonnut useamman valituksia herättäneen kirjan. Missään niistä ei ole kuitenkaan ollut aiheena syöpää sairastava lapsi.

Sattumalta muuten Chris Cleaven Gold romaanissa oli leukemiaa sairastava 8-vuotias tyttö. Cleave linkittäää tarinansa vahvasti syöpää sairastavien lasten auttamiseen ja kertoo tekemästään taustatyöstä. Tarjolla on myös tilinumeroita. Maihinnousussa ei ole mitään tällaista. Miksi ei edes voi omistaa kirjaa siskonpojan urheudelle, miksi lopusta ei löydy lastenklinikan tietoja? Omassa vastineessaan Ala-Harja ei myönnä tehneensä mitään väärää.

Liisa Seppänen: Surun satuttamat

Liisa Seppänen: Surun satuttamat. Kertomuksia läheisen kuolemasta.
Suomi 2012
181s. Kirjapaja

MIKSI?: Tuttu kirjilija, tuttu aihe.

LYHYESTI: Kuolema on kaikille sama, mutta läheiset se vie aina  tntemattomille teille.

FIILIS: Seppäsen mukana mennään tapaamaan kuoleman kohdanneita, joiden syvimmästä surusta on jo kulunut aikaa. Kirjassa seitsemän eri tilanteissa ja eri ikäisenä läheisensä menettänyttä kertoo matkastaan kuoleman varjossa.  Aika tuo väistämättä aina perspektiiviä - se, mistä ei millään luullut voivansa selvitä lainkaan on väistämättä vienyt jonnekin uuteen. On täytynyt keksiä keinot sanoittaa ja kirjoittaa suru osaksi omaa elämäntarinaansa. Kirjassa välittyy hienosti se, miten erilainen on jokainen kuoleman kohdanneen tarina.

Kuoleman lähellä niin pappi kuin varmaan kaikki muutkin joutuvat peilaamaan omaa elämäänsä suhteessa kuolemaa. Seisotaan sen faktan edessä, että tässä elämässä ei pääse kuolemaa pakoon. Jokaisen kirjan tarinan jälkeen Seppänen viittaa jollain tapaa omaan elämäänsä suhteessa kerrottuun. Pidin valtavasti tämän viisaan naisen pohdituista ja armollisista sanoista.

Kirja ei saarnaa, mutta pitää tiukasti kiinni kristinuskon perustasta, toivosta. Että illan jälkeen tulee uusi aamu,  että suurimmankin surun kanssa voi kulkea eteenpäin, että kuolema ei tarkoita loppua.

TÄHDET:

 + + + +

Camilla Läckberg: Majakanvartija

Camilla Läckberg: Majakanvartija
Ruotsi 2012 (suom.2011)
500s. Gummerus

MIKSI?: Läckbegin Merenneito oli oikein onnistunut dekkarikokemus. Kirjan loppu teki seuraavan osan lukemisesta välttämättömän. Kyllähän tätä odotettiinkin.

LYHYESTI: Arvoituksettomasta miehestä tulee poliisien arvoitus. Elävät ja kuolleet kulkevat majakanvartijan saarella.

FIILIS: Nautitaan ahmien! Annie on joutunut pakenemaan kotoaan poikansa kanssa, Matte taas on palannut lapsuutensa maisemiin. Erica ja Anna perheineen toipuvat onnettomuudesta. Poliisiaseman tuttu porukka joutuu taas ratkomaan murhaa.

Majakanvartijan saarella käydään nykyisyydessä kuin myös  1870 -luvulla. Takauman olisi voinut lukea omana erillisenä tarinanaan, mutta nyt se on laitettu rytmittämään kirjaa.

Läckeberillä on kirjassaan paljon henkilöitä ja tapahtumia. Hän osaa taitavasti pallotella kaikkea ilmassa. Itse ajattelen, että tällaiseen dekkariin pitääkin sotkea vähän ylimääräistä, jotta jännitys säilyy loppuun asti. Jostain syystä tätä lukiessani arvasin paljon tapahtumista etukäteen (kerta se on ensimmäinenkin), mutta se ei haitannut.

Teemana naisiin ja lapsiin kohdistuva perheväkivälta on tärkeä, mutta kieltämättä aika yllätyksetön. Marginaaliin halusin välillä piirtää huutomerkkejä, niin hienosti Läckberg sanoo jonkun asian. Toisaalta dialogi on tasaista, mutta kuitenkin aika jouhevaa. Tuttujen hahmojen arkinen uskottavuus ja inhimillisyys on tämänkin kirjan vahvuus.

TOISAALLA:
Leena Lumi, Katja ja Norkku ovat ainakin jo käyneet kirjasta keskustelua. Yleinen fiilis heillä on ollut ollut hitusen "höh". Itse en ole ollenkaan näin kriittinen -  Läckeberg lunastaa lupauksensa tämän hetken dekkarisuosikkinani. Rachelle on kannen kanssa yhtä mieltä siitä, että kyseessä on Läckebergin paras kirja.

TÄHDET:
+ + + +

PS. Voit osallistua tämän kirjan arvontaan blogin fb-sivulla.