Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Suomi 2012
Teos 266s.

MIKSI?: Blogeissa kehuttu ja paljon luettu - jo toukokuussa Linnea listasi pitkän listan arvioita.

LYHYESTI: Maailma on mennyt uusiksi ja vesi on valuutoista arvokkain.

MUUTA: Voitti Teoksen järjestämä scifi- ja fantasia käsikirjoituskilpailun.

Makeiset loppuivat. Suuri teepannu tyhjeni, sitten pata. Seremonia on ohi, kun vesi on lopussa.

FIILIS: Ihailen sitä miten rohkean hyppäyksen Itäranta tekee toisenlaiseen maailmaan. Kun menee tarpeeksi kauas, asioita tarvitsee perustella vähemmän. Ei selviä mitä on tapahtunut, mutta joka tapauksessa vesi on kansalta vähissä. Paitsi teemestarin talossa ja tässä piileekin salaisuus.

Talvea ei enää ole. Kaikenlaiset muovihärpäkkeet ja teknologialaitteet lojuvat vailla tarkoitusta jätemailla. Teemestarin tytär haluaa seurata isänsä jalanjälkiä. Minulle koko teemestarointi vertautui kirkkoon ja uskoon, vaikka sitä tässä tuskin haettiin.

Päähenkilö on nuori, 17-vuotias Noria, joka vaikuttaa vanhemmalta. Mikään teiniseikkailu tämä ei siis ole, vaan pikemminkin varsin synkkäsävyinen. Kuolema on jatkuvasti läsnä. Itäranta kirjoittaa hienosti, rakentaa jännitystä ja osaa myös yllättää. Jotkut kielikuvat ja ajatelmat osuvat paremmin kuin toiset ja jotain hiomatonta tässä on, mutta upea esikoisteos joka tapauksessa.

Me olemme veden lapsia, ja kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi erottaa meistä, sillä meidät on tehty veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Ne alkavat aina yhdessä, maailmassa ja meissä, ja tulee aika, jolloin veressämme virtaava vesi juoksee kuiviin. 

LUKUEHDOTUKSIA: Tämä kirja on todella jännittävä sekoitus tulevaisuusdystopiaa ja kaunista kerrontaa. Se ei ole samalla tapaa naivi kuin kansainväliset nuorten menestykset Delirum- tai Tarkoitettu -trilogiat. Tarina kantaa jopa ilman pakollista kolmiodraamaa tai tarkkaa kuvausta yhteiskuntarakenteesta. Ehkä surumielisyydessä on samaa kuin Age of Miracles -kirjassa. Kirja tuo mieleen suomalaisista lukemistani Sinisalon Enkelten verta - ja Tuomaisen Parantaja -romaanit, eikä vähiten rivien välissä vahvasti elävästä ympäristönsuojelun näkökulmasta. Itärannan tarina on kuitenkin ihan omanlainen.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen

Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen
Yhdysvallat/Intia 2012 (suom.2012)
288s.WSOY

MIKSI?: Kirjaston uutuushyllystä blogiarvioiden innoittamana.

LYHYESTI: "Rikkaat riitelevät typeristä asioista. Mikseivät köyhät tekisi samoin?"

GENRE: Romaanimuotoon kirjoitettu tositarina.

FIILIS:
"Hän uskoi monien slummilaisten tapaan, ja itse asiassa monien ihmisten tapaan ympäri maailmaa, että hänen unelmansa olivat sopivasti kytköksissä hänen kykyihinsä."

Kirjan lukemisesta on ehtinyt kulua jo jonkin aikaa ja kirjakin on jo palautettu kirjastoon. Tarinan alku imi mukaansa uskomattomalla voimalla. Takakannen lupaus siitä, että totuus on tarua ihmeellisempää, toteutui. Haluttomuuteni kirjoittaa tästä johtuu silti vaikeudesta sanoittaa lukemisen aiheuttamaa tunteiden kirjoa.

Tapahtumapaikkana on yksi sadoista Mumbain slummeista. Ihmiset elävät ahtaasti, likaisesti ja köyhästi. Viereen nousee upeita uusia pilvenpiirtäjiä, tässä tapauksessa kansainvälinen lentokenttä. Asukkaat ansaitsevat elantonsa lajittelmalla rikkaiden jätteitä, niitä joihin pääsevät käsiksi.

Tämä ei ole mikään perinteinen "voi-niitä-köyhiä-rassuja" -uhrikertomus. Boon tarinan tehokkuus syntyy slummin asukkaiden rehellisestä kuvauksesta. Ihmiset ajavat aika surutta omaa etuaan.  Hyväntekeväisyyskoulun ensimmäisestä päivästä tullaan ottamaan monta kuvaa lahjoittajia varten, mutta sen jälkeen koko koulua ei ole olemassakaan. Lapsia hakataan ja pahoinpidellään surutta. Sairaudet, korruptio, kateus ja sosiaaliset hierarkiat hallitsevat slummin elämää. Poispääsykeinoja ei juurikaan ole, mutta niistä voi silti haaveilla.

Innostuin kirjasta, mutta masennuin kaiken mahdottomuuteen: aina joku vetää välistä, elämällä ei juurikaan ole arvo ja jos jossain saadaan parannusta aikaan niin samaan aikaan toisaalla menee moninkertainen määrä asioista pieleen. Syistä ja seurauksista ei saa tolkkua. Boo onnistuu hienosti kertomaan miten monisäikeistä slummielämä oikeasti on.

Boo teki kirjaansa varten pitkään tutkimustyötä ja haastatteluja slummissa. Ilmeisesti hän sai tarinoihinsa luvan(?) - vaikka kirjan henkilöt eivät näyttäydy kovinkaan imartelevassa valossa. Vaikka kirjalla on todistusvoimaa ja ansioita, pysähdyn silti miettimään mihin sillä pyritään?  Kirjan kokonaisuuden kannalta  tarinat hajoavat ehkä liian laajalle.

Mutta silti, ehkä tulevaisuus on parempi:
"Sanottiin että amerikkalaiset ja eurooppalaiset tiesivät mitä tapahtuu kun avaa vesihanan tai painaa valokatkaisinta. Intiassa varmat päätelmät olivat harvassa, ja alituisen epätietoisuuden sanottiin muovanneen kokonaisen kansakunnan nopeaälyisiä ongelmanratkojia."

TOISAALLA: Susa sanoo kirjaa vaikuttavaksi ja olen ihan samaa mieltä.  Kirjanurkkauksessa toivottiin, ettei kirja olisi oikeasti totta ja itsekin tavoitan tuon tunteen. Mari A. pohtii arviossaan enemmänkin auttamistyötä Intiassa.

TÄHDET:
+ + + (+)

Chris Cleave: Gold

Chris Cleave: Gold
Englanti 2012
336s.
Kindle on iPad

MIKSI?: Olen lukenut kirjailijan aikaisemmat kirjat, Incendiary ja Little Been tarina. Tämä ilmestyi nyt heinäkuussa.

LYHYESTI: Olympiaurheilijalla ei ole aina helppoa, ainakaan radan ulkopuolella.

JUONESTA:  Zoe, Kate ja Jack ovat 19-vuotiaana poikkeuksellisia ratapyöräilijälupauksia. Heidän tiensä yhdistyvät sekä radalla, että yksityiselämässä. Jatkuvasti vastakkain olevat Zoe ja Kate eivät voisi olla erilaisempia. Tarinassa käydään takaumien kautta läpi mennyttä - tapahtumahetkellä pyöräilijät ovat 32-vuotiaita ja valmistautumassa Lontoon Olympialaisiin. Isona sivujuonena urheilun ja ihmissuhteiden lisäksi mukana on 8-vuotias leukemiaa sairastava Sophie (sairaan lapsen hoitaminen on vanhemmuuden olympialaiset).

FIILIS: Alkuun pelästyin Cleaven pettäneen minut. Olen negaillut lähes kaikkien viime aikoina lukemieni kirjojen kanssa ja väkisin pelkäsin tämänkin kanssa käyvän huonosti. Henkilöihin tutustuminen ja heidän  myöhempien valintojen pohjustus etenee hitaasti. Oikeastaan vasta puolivälissä huomasin lukevani onnistunutta romaania.

Pöyräily on minulle täysin vierasta, kuten myös huippu-urheilu. Cleave osaa tuoda ratapyöräilyn lähelle ummikkolukijaa ja kirjoittaa jännittäviä ratathrillerikohtauksia. Kuka voittaa? Onko tärkeämpää voittaa radalla vai oikeassa elämässä? Luvassa on monenlaista draamaa, joka avautuu lukijalle sivu sivulta. Ei ole helppoa päättää kenen puolella on, vaikka valmentaja Tom on sellaisen valinnutkin.

Kirjasta tunnistaa hyvin Cleaven tyylin, vaikka tämä on selvästi vähemmän yhteiskunnallinen kuin aikasemmat romaanit. Pidin siitä, miten kaikki keskittyy näihin muutamiin henkilöihin. Toisaalta se tekee tiettyä epäuskottavuutta tarinaan.

MUUTA: Huomaan, että kirjailijan tapaaminen selvästi innostaa lukemaan hänen kirjojaan. Mietin myös, etten pitänyt Cleavea mitenkään erityisen sporttisena (sori), mutta tiettävästi hän on ihan henkilökohtaisesti kokeillut rajojaan ratapyöräilyssä tehdessään taustatutkimusta kirjaa varten. Nostan hattua.

Vaikuttavaa taustatyötä on tehty myös lapsen vakavan sairastamisen osalta. Kerronta on sydämeenkäyvää. Tiedän kuitenkin aiheesta jotain ja minua häiritsivät virheet - toisaalta ymmärrän niiden olleen tarinan kerronnan kannalta vällttämättömiä. Ihan oikea sairastaminen kun on kamalan tylsää. Sophie on muuten Star Wars- fani ja tämmöiseltä ei-fanilta meni joitain kohtia aika ohi.

Kirjan julkaisu oli ajoitettu olympialaisten alkuun ja sijoittuu siis osin sinne. Taitavaa ajankohtaisuuttta ja markkinontia.

Ylempi on brittikansi, alempi jenkki. En suuresti innostu kummastakaan.

TÄHDET:
+ + + +

Raija-Sinikka Rantala: Miekkatanssi

Raija-Sinikka Rantala
Suomi 2012
205s. Like

MIKSI?: Takakannen lupaus "trillerimäisestä kertomuksesta rakkaudesta, riippuvuudesta, narsismista ja valheesta" herätti kiinnostuksen. En ole myöskään lukenut Rantalaa aiemmin.

LYHYESTI: Tarina on jotenkin kulunut: ihastuminen ja avioero ja sitten  mennäänkin ojasta synkempään allikkoon.


FIILIS: Tässä on taas tämmöinen perinteinen takakansikämmi. Kun pääsin yli takakannen spoilereista ja lupauksista, oli helpompi tarttua tarinaan. 


Kirjan teemat on moneen kertaan käsiteteltyjä - erovanhemmuus, läheisriippuvuus, peliriippuvuus, narsismi jne.  Pidin silti Rantalan ytimeekkästä ja aika tylystäkin tavasta kertoa. Yhteen kappaleeseen mahtuu monta osuuvaa töksäytystä ja isompaakin ajatusta. 

Kappaleissa on kahta tai kolmeakin eri aikatasoa. Tämä avasi tapahtumia Annan ja Askon (hänen uuden miehensä) suhteessa hitaasti, mutta varmasti. En oikein pitänyt kenenstäkään henkilöstä kirjassa, he kaikki olivat jotenkin ihan tuuliajolla päätöstensä ja elämänhallintansa kanssa.

Miekkatanssi ei yllätä, mutta pitää lukijan otteessaan. Ehkä se vähän myös säikäyttää: miten helposti kaikki oikeastaan voikin mennä pieleen?


MUUTA: Suomenkielellä kirjoitetussa tekstissä oli sana senttaili? Joka oli siis mitä ilmeisemmin muunnos send -verbistä. Oi miksi? Löytyi myös termi ear bug. Englanniksi kirjoitettuna. ARGH. Mä en yleensä hikeenny näistä ja suomennoksissa ne ohittaa, mutta nyt ärsytti. 

TOISAALLA: Mari A. purnasi kerronnan rakenteesta. Riina kritisoi thrillerin puutetta, kun sellaista kerran luvattiin takakannessa. Kirjavinkeissä sanotaan teoksen olevan hyvä, ajankohtainen ja uskottava teos. Tästä löyty monta arviota lehdistä, mm. HS, Etelä-Saimaa ja Keskisuomalainen.

TÄHDET:
+ + + (+)

Onko kukaan muuten lukenut Rantalan Optimistia? Mitä tykkäsitte?

Prove me wrong (keskeneräisiä)

Venla Hiidensalo: Mediahuora
Suomi 2012
411s Otava

LUETUT SIVUT: 212

FIILIS: Hiidensalo osaa kirjoittaa, mutta. Kirjan tyyli on satiiri ja tragedia, jossa kokonaisuus alkoi junnaamaan. Odotin koko ajan, että jotain muuttuisi, mutta tarinaan ei tullut uutta. Älyttömyydet (eli päähenkilö Marian elämä) vain karkasivat kädestä yhä enemmän koko ajan. Kirjan monet teemat on olleet esillä muissakin romaaneissa, esim. Karkkipäivässä, mutta paremmin. En jaksanut lukea loppuun, toivoni muutoksesta hiipui ja sammui.

TOISAALLA:
Booksy tuli haastetuksi ja ehkä minäkin tipahdn tuohon samaan sukupolvien väliseen kuiluun? Jenni lupasi lukea Hiidensalon seuraavan romaanin, vaikka pettyikin tähän jonkin verran.

Stephen Fry: Virtahepo
Englanti 1994 (suom. 2011)
350s Schildts

LUETUT SIVUT: 85

FIILIS: Olin halunnut lukea jotakin Fryta jo pitkään monien suositusten innostamana. Kun tämä tuli vastaan uutuushyllyssä tartuin kirjaan. Periaatteessa kerronta ja tarina olivat ihan ok, mutta en yksinkertaisesti jaksanut kiinnostua riittävästi lukeakseni tämän loppuun. Tuntui, että kirjan ainoa juttu on päästää vanhahko mies paasaamaan omia epäkorrekteja mielipiteitään sivutolkulla jonkun keksityn henkilöhahmon nimissä. Toivottavasti olen väärässä.

Mitä siis pitäisi lukea tältä herralta?

TOISAALLA: Jum-Jum ei oikein osannut sanoa kirjasta mitään, ymmärrän häntä hyvin. Arja pettyi myös.

Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö
Ranska 2010 (suom. 2012)
351s Like

SIVUJA LUETTU: 154

FIILIS: Tässä on vähän samaa kuin Hiidensalossa, eli kirjailijan kirjoitustaitoja ei voi moittia. Jos mediahuorassa kyllästyin toistoon, niin tässä taas epätasaisuuteen. En oikein keksinyt minkä genren kirja on kyseessä ja hetkelliset hienoudet tekstissä eivät kuitenkaan saaneet jatkamaan loppuun. Vähän jäi kuitenkin mietityttämään, että minne se tyttö katosi, joten ehkä luen tämän vielä loppuun?

TOISAALLA: Noora sanoo, että Despentesiä kannattaa lukea ja tästä on hyvä aloittaa. Erja oli epäileväisempi.


No niin, eli vaikeaa arvostella kun ei ole lukenut koko kirjaa. Voisi tietysti huijata, että on, mutta se taas ei kuulu tapoihin. Muitakin on jäänyt lukemattta, mutta näitä olen lukenut verratain pitkälle.  Kirjojen lukemiseen vaikuttaa minulla myös aina fiilis ja tänä keväänä olen ollut kovin vaikeasti miellytettävissä. Kommentteihin toivon saavani eriäviä mielipiteitä, eli kerro ihmeessä jos olet pitänyt näistä kirjoista. Ehkä jopa innostun lukemaan jonkun mainituista loppuun?

Anne Swärd: Kesällä kerran

Anne Swärd: Kesällä kerran
Ruotsi 2003 (suom.2012)
Otava 239s.

MIKSI?: Yksi tämän kevään luetuimpia kirjoja blogeissa.

LYHYESTI: Yhden erikoisen perheen erikoinen kesä.

FIILIS: Kirjailija vangitsee lukijansa kesään ja vanhaan taloon kummallisen Kajin kanssa. Kaj on löytynyt pihalta vauvana. Tyttö kuuluu perheeseen yhtä erottamattomasti kuin kuka tahansa muukin perheenjäsen. Häntä on pakko rakastaa, vaikkei haluaisi. Nyt kaikki ovat jo aikuisia, ainakin ikänsä puolesta.

Pidin tästä paljon. Tarina on synkkä ja ahdistavakin, mutta viiltävän tarkka. Kaikilla on syynsä, kaikilla on hampaan kolossa muistoja, kaikilla oma kaipauksensa. Ja pojat toistavat isiensä synnit.

Kirjaa lukiessa tuntui hetkittäin, että olen lukenut niin monta tällaista. Silti Swärdin tyyli ja tunnelma tekivät poikkeuksellisen vaikutuksen. Tapahtuu paljon, mutta tekstissä kaikki pysyy pienieleisenä. Syke kohoaa jännityksestä, yllätys kohottaa kulmakarvat. Jostain pienestä voi huomata esikoiskirjaksi, ehkä.

TOISAALLA: Kirjasta on kohistu hämmästyttävän paljon. Kurkkaa Katjan ihastunut postaus, joka linkittää myös muihin hyviin arviohin. Erja kritisoi dramatiikkaa ja poikkeusyksilöitä - arvion lopuksi löytyy pitkä lista linkkejä toisiin blogeihin.

TÄHDET:
+ + + +

Karen Thompson Walker: The Age of Miracles

Karen Thompson Walker: The Age of Miracles
Yhdysvallat 2012
288 sivua
Kindle for iPad

MIKSI?: Kun tarpeeksi hyvin markkinoi uutuutta niin minäkin innostun.

LYHYESTI: Yhtenä päivänä maailman pyöriminen alkaa hidastua ja kaikki muuttuu.

"You might as well know the truth, Julia" she said. "Everything is going to shit."

FIILIS: Tässä on monta hyvän ja taitavan kirjan ainesta:
1) Kirjan alku vie voimakkaasti mukaansa. Ensimmäiset sivut luettuaan ei voisi kuvitellakaan jättävänsä kirjaa kesken. Kun kirjapinot ovat korkeita, huomaan arvostani yhä enemmä taidokasta alkua, joka herättää kiinnostuksen, tempaa mukaansa ja ihastuttaa.*
2) Kirjan maailmassa tai tarinassa on jotain aivan uudenlaista. Tässä maailmanlopun surumielisyys on suuressa ristiriidassa 12-vuotiaan tytön kasvun kanssa.
3) Tulee halu alleviivata ja lainata lähes joka kolmas rivi. Thompson Walker osaa kirjoittaa juuri tälla tavalla.

I remember watching Mr. Valencia next door fill up his garage with stacks of canned food and bottled water, as if preparing, it now seem to me, for a disaster much more minor.

Kirjassa nuori aikuinen Julia muistelee itseään 11-12-vuotiaana, silloin kuin kaikki alkoi muuttua. Yhtenä päivänä uutisissa kerrotaan päivien pidentyvän nopeasti ilman, että kukaan tietää syytä. Ensin ajatellaan maailmanlopun tulevan nopeasti. Pian huomataan, että arjen täytyy jotenkin jatkua. Edelleenkin ihmiset rakastuvat, juhlivat, surevat ja soittavat pianoa. Maapallon pyörimisen hidastumisen seuraukset ovat draamaatisia, eläimet ja kasvit kärsivät - ihmiset yrittävät sopeutua ja aika pian alkaakin olla mahdotonta muistaa, miltä banaani maistui.

Thompson Walker osaa kirjoittaa. Tämä on herkkä, surumielinen ja kaunis kirja. Pidin siitä miten rauhallisesti kaikki on kerrottu, miten lukijakin huomaamattaan sopeutuu uudenlaiseen maailmaan. Californiaan sijoittuvissa tapahtumissa ei yritetäkkään selittää mitä muualla maailmassa tapahtuu, näkökulmaskis riittää kotikatu ja lähitenoo - se rajaa tekstiä hyvin. Uskonnolliset viittaukset huvittivat postiivisesti (We were a diffrent kind of Christian, the quiet, reasonable kind, a breed embarrassed by the mention of miracles.:)) Hauskaa oli myös jutut "pohjoisista leveyspiireistä", ihmisistä jotka jo ennen hidastumista elivät pitkiä aikoja ilman valoa tai ilman auringolaskuja. Jäi silti nokan koputtamistakin - piti tarkastaa oliko kyseessä sittenkin nuorten romaani (ei ollut, lapsikertoja hämää etenkin aluksi). Toistoa ja muutamia naiveja kohtia olisin myös karsinut.

But I guess it never is what you worry over that comes to pass in the end. The real catastrophes are always different - unimagined, unprepared for, unknown. 

VERKOSSA: Kirjalle on omat sivut täällä. Kyseessä on kirjailijan esikoisteos!

* Täytyy silti sanoa, että useimmiten taistelen noin sivulle 50. Olen oppinut, että joskus kestää pidempään päästä mukaan rytmiin ja tapahtumiin. Harvoin kuitenkaan rakastan kirjaa, johon en ole ihastunut ensisivuilla. Toisaalta olen myös pettynyt kirjoihin, joiden alkuihin olen tykästynyt. Hmm. 


TÄHDET:
+ + + +
---------------------------------
PS. Blogi löytyy nyt myös FB:stä, tuu tykkäämään! 
PPS. Jenni hämmentyi lukiessaan Tuula-Liina Variksen juttua ja kirjoitti siitä kiinnostavasti blogissaan, kurkatkaa!

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Suomi 2012

Siltala 139s.

MIKSI?: Kohina on riittänyt herättämään kiinostuksen.

MISTÄ?: Kirjaston uutuushylly.

GENRE: Historiallista fiktiota, pienoisromaani. 

FIILIS: Kamala kirja. Ei käy kateeksi nälkävuosia. Ei käynyt kateeksi ketään henkilöitä tässä kirjassa. Mutta upeasti kirjoittaa tämä Ollikainen, rakentaa lauseista taideteoksia unohtamatta kuljetta tarinaa eteenpäin. Luin kuin jännityskertomusta, hengittämättä. En uskaltanut juurikaan kiintyä näihin loskalta näyttävää velliä syöviin ihmisraasuihin. En edes niihin, joilla meni paremmin. Olisin voinut lukea pidempäänkin.

TOISAALLA: Mari A. teki hienon postauksen Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi- kirjasta arvuutellen arvion kohdetta ja lainaten  blogeista. Voin sanoa, että luin tämän Nälkävuoden blogisavujen ansiosta. Niitä kannatti ehdottomasti uskoa. Näitä savuja seurailin: 

Ilselässä kaikki toiveet täyttyivät ja ylittyivät. (Ehdottomasti upeinta on myös arvion kuva.)

Morre antoi tähtiä 5/5 (!! Morre!!)

Kirsin kirjanurkassa:"Nautin Nälkävuodesta, vaikka tarina onkin kauhea.Ollikaisesta kuullaan vielä, kun vuoden parhaita esikoisia taas palkitaan"

Amma ihasteli kirjan lisäksi sen kantta.

Jori arvelee kirjan päätyvän mieleenpainuvimmaksi lukukokemuksesi tältä vuodelta.

Jossu sanoo, että "Kaikessa yksinkertaisuudessaan hieno teos"

Jaana ei halunnut ahmia kirjaa, koska "silloin olisi jääänyt paljon huomaamatta."

TÄHDET:

+ + + +

Gillian Flynn: Gone Girl

Gillian Flynn: Gone Girl
Yhdysvallat 2012
432s.
Kindle on iPad

MIKSI?: Juuri julkastu kirja on saanut hurjasti nettikohinaa Amerikassa (ansaitusti).

LYHYESTI: Boy meets a girl and everything gets quite messed up after that.

GENRE: Erinomaisesti kirjoitettu psykologinen thrilleri.

FIILIS: Marriage can be a real killer.


Tämmöiset kirjat pitäisi kieltää. Ensinnäkin minulla on kertynyt hurjasti univelkaa, kun olen lukenut tätä useampana iltana yömyöhään. Toiseksi kaikki juonenkäänteet jättivät pään niin pyörälle, että mietin vieläkin Nickin ja Amyn tarinaa.

It's Nick, laid-back and calm, smart and fun and uncomplicated. Untortured, happy. Nice. Big penis.

Amy ja Nick tapaavat ja erilaisista taustoistaan huolimatta rakastuvat. Heillä on rahaa, hyvät työpaikat ja New York-elämä. Sitten tulee potkut ja muutto keskelle ei-mitään. Viidentenä hääpäivänä Amy katoaa ja Nick vaikuttaa syylliseltä murhaan. Juonesta  ei voi kertoa enempää. Voin luvata, että tulet yllättymään. Mikään ei ole sitä miltä näyttää.

"You'd literally lie, cheat, and steal - hell, kill- to convince people you are a good guy" Go once said.


Kirja on melkein pelottavan taitava (miten kukaan voi osata kirjoittaa tällaista?). Se pitää otteessaan, rakenne on hiottu upean tarkasti, kieli on kiinnostavan monipuolista, henkilöt sopivan kulmikkaita. Paksu kirja jakautuu kolmeen osaan, jotka ovat riittävän erilaisia, niin että kiinnostus säilyy. Lukujen lopuissa on myös läpi romaanin todella taitavia lopetuksia. "And that was my fifth lie to the police."


Tämä on erityisesti tarina avioliitosta. Kirjailija onnistuu monessa kuvauksessa ja dialogissa olemaan niin aito ja osuva, että lukija löytää ihonsa kananlihalta. Jos olisin oikein kriittinen, voisin myöntää muutaman käänteen olleen minulle jo vähän liikaa. Silti en ottaisi mitään pois. Kirja ei  sisällä mitään raakuuksia, mutta jonkin verran suhteellisen rajuja seksiviitteitä. 

It was the end of my career, the end of hers, the end of my father, the end of my mom. The end of our marriage. The end of Amy.

ENNUSTUS: Tästä tulee uusi ISO-hitti. Jos ei nyt ihan uutta Larsonia, niin melkein kuitenkin.

KIRJAILIJA: Tämä on Gillian Flynnin 3. romaani. Häntä ei ole vielä suomennettu, mutta asiaan on varmasti tulossa pikaisesti muutos. Jään innolla odottamaan mikä kustantamo saa hänet listoilleen.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Minttu Vettenterä: Jonakin päivänä kaduttaa

Minttu Vettenterä: Jonakin päivänä kaduttaa
Suomi 2012
160s, Books on Demand (omakustanne)
Kindle on iPad

MIKSI?: Olen seurannut Enkeli-Elisan yhteisöä Facebookissa työni puolesta.Samalla esillä ovat olleet myös kirjoittajan ja Elisan vanhemien blogit sekä tämän kirjan valmistumisprosessi.

LYHYESTI: Kahdeksasluokkalainen Elisa tekee itsemurhan ja vasta sen jälkeen vanhemmat saavat tietää rankasta koulukiusaamisesta.

FIILIS: 15-vuotiaan tytön koulukiusaaminen ja itsemurha on rankka aihe. Elisan tarinaa kerrotaan päiväkirjaottein ja vanhempien kertomana. Isä on itse kiusannut koulussa ja hän haluaa pyytää anteeksi heiltä, joita on kiusannut.. Näin Elisan isä tapaa Mintun, kirjailijan.

Vanhempien suru, kiusaamisen raakuus ja seuraukset sekä ihmisten ymmärtämättömyys koskettavat kirjassa. Väkisin ajattelelee, että tapahtuuko tällaista oikeasti? Iltalehtien uutisartikkelit ja yksittäinen tutkimustulos vahvistavat, että monia todella kiusataan. (Aku Louhimiehen Vuosaarielokuvassa oli muuten myös karmaiseva koulukiusaamiskuvaus, satuin katosmaan sen samanaikasesti.)

Ajattelen, että kirjalla on tärkeä tehtävä ja paikka. Sen kirjalliset ansiot olisivat kuitenkin tarvinneet kunnon kustannustoimittamista ja editointia. Se kohta kirjan synnyssä jäikin minulle epäselväksi, että miksi tästä tehtiin omakustanne. Myös se yritettiinkö kirjalla tähdätä kaunokirjalliseen tuotokseen vai Elisan tarinan kertomiseen, ei ihan selvinnyt. Tähän olisin voinut kaivata myös asiantuntijan lisäselvitystä kiusaamistilastoja. Kirjan alussa sanotaa "Tarina on fiktiivinen, mutta ihmiset ja tapahtumat ova totta."? Ehkä yksityiskohdilla ei ole merkitystä.

Kiusaamisesta ja sen vakavuudesta ei varmasti ikinä puhuta riittävästi. Kiusaamiseen puuttumisen keinot eivät ole yksinkertaisia, mutta puututtava olisi. Tässä itsemurhatilastojen-sekä koulu- ja perhesurmien kärkimaassa  kiusaaminen on ainakin yksi selkeä epäkohta, jonka kitkemiseksi pitää tehdä töitä. Siksi tämä kirja on Adlibriksen myydyinpänä jo useatta viikkoa ja Enkeli-Elisa yhteisössä on yli 40 000 ihmistä.

Enkeli-Elisa sivustolta löytyy myös se vanhempien anatama kirjailijan vastuuvapauslauseke, jota kaipasin tämän luettuani: "Minttiksen puolesta toivoisin, että kaikkinaiset puheet siitä, että Minttis ratsastaa vaikealla aiheella tai käyttää perhettämme jotenkin hyväksi, lopetettaisiin tähän paikkaan. Ajoittain olen kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että pyysin Minttistä tekemään tätä, koska olen nähnyt sivusta miten raskas tämä syksy on hänelle ollut. Elisan asioiden käsittely on varmasti ihan sellaisenaankin ollut raskasta, mutta Minttiksen oma tausta ja suunnaton myötätunto eivät varmasti ole asiaa auttaneet."


TÄHDET:
+ + +
-----------------------------
Lauantaina 7. heinäkuuta julkaistiin Helsingin sanomien kuukausiliitteessä artikkeli, jossa Enkeli-Elisan olemassaolo kyseenalaistettiin esittämällä varsin vakuuttavia todisteita. Toistaiseksi Vettenterä puolustaa asiaansa, mutta poliisitutkintakin aiheesta on aloitettu. Mikäli Elisa on valhetta, niin silloin myös vanhempien kirjoitukset netissä, Elisan päiväkijrat ja vaikkpa tuo vastuuvapauslauseke ovat kaikki huijausta. Se on tuomittavaa ja äärimmäisen surullista. Kirjoitan asiasta lisää täällä, ja jatkan taphatumien seuraamista,

Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan (I've Got Your Number)

Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan (I've Got Your Number)
Englanti 2012 (suom.2012)
WSOY 372s.
iBooks on iPad

MIKSI?: Päätin ostaa iBooksista jotain hömpähköä englanniksi ja päädyin tähän. En ollut tiennytkään, että kirja on samantien julkaistu myös suomenksi.

LYHYESTI: Poppy kadottaa kamalan kalliin kihlasormuksensa vähän ennen häitä ja muutenkaan kaikki ei ole ihan valmiina avioliittoa varten.

FIILIS: Luin pitkästä aikaa ihan perus chick-littiä. Juoni oli ennalta-arvattava ja tarina rakentuu Poppyn hääsuunnitelmista ja niitä sotkevista asioista - juuri niin kuin tässä genressä kuuluukin. Kirjassa on myös bisnesmaailman jännitysjuonne mukana. Tarinan kuluessa vaihdellaan paljon tekstareita ja maileja,  soitellaan vähemmän.

Nauroin ääneen todistettavasti kerran, kun Poppy pelaa appivanhempiensa kanssa scrabblea:

Antony went first, and put down OUTSTEP (74 points). Wnada made IRIDIUMS (65 points). Felix made CARYATID (80 points). Magnus made CONTUSED (65 points). And I made STAR (5 points).

Kinsellalta olen lukenut aikaisemmin Undomestic Goddess (Varsinainen talousihme 2007) ja Remember me? (Muistatko minut? 2009), jotka ovat olleet samalla tapaa täynnä huvittavia sattumuksia ja hömppäromantiikkaa.

Kesäkirjaksi tämä on varmaan ihan hauska. Itse tuskin innostun lukemaan enempää tältä osastolta,  mutta tällä tapaa kerran vuodessa taitaa olla minulle ihan sopiva määrä.

MUUTA: iBooks toimii kivasti. Jotain nappeja joutui hakemaan, kun on tottunut käytämään Kindleä. Kirjassa on alavitteitä, jolla kai on myös jonkin sortin symboliarvo - mutta viitteet on laitettu lukujen loppuun. Itse en jaksanut useinkaan klikata viitettä, vaikka e-kirjassa tämä toimikin suht kätevästi. Joitain kertoja olen törmännyt tähän alaviitekikkailuun - kyllä ne nyt ainakin samalta sivulta pitäisivät löytyä.

TOISAALLA: 
Saso
Aamuvirkku yksisarvinen
Norkku
Anu
Kata (luettuja maailmoja)
Kirja ja kuppi kaakaota
Velma (kirjava kukko)

TÄHDET: (Muistutan taas, että nämä on genretähtiä)
+  +  + (+)

Philip Pullman: Rehti mies Jeesus & kiero mieli Kristus

Philip Pullman: Rehti mies Jeesus & kiero mieli Kristus
Englanti 2010 (suom. 2012)
Tammi 174s.

MIKSI?: Jeesus -teema ja kirjailija kiinnostivat.

MISTÄ?: Arvostelukappale kustantajalta, kiitos!

LYHYESTI: Jeesus ja kaksoisveli Kristus muuttavat historiaa väärinymmärryksillä ja valehtelulla.

FIILIS: Mitähän tästä voisi sanoa niin, ettei joutuisi hirvittävästi puolustautumaan? Minä olen luullut kestäväni kirjoja,jotka ovat hyvinkin kriittisiä kristinuskoa kohtaan. Kirjoissa pitää voida kyseenalaistaa ja kääntää asioita päälaelleen.

Pullmanin kirjasta tekee ikävän se, että hänellä on tarkka missio. Tämä on osoittaa kristinuskon hölmöys, julistaa kritillisen kirkon epäonnistumista ja purkaa omaa uskonpettymystään Hän selvittää nämä asiat lukijalle vasta jälkipuheessa, mutta niitä ei suinkaan piilotettu rivien väliin kirjassa. Pullman lainaa paljon tekstiä suoraan Raamatusta. Lyhyestä kirjasta  n.60% on suoria Raamatuntekstejä. Minua alkoi surettaa tämä alkuperäisten tekstien vääristyminen, nuo kertomukset ovat minulle sen verran rakkaita ja tärkeitä.

Seli seli, mutta kirja oli myös sisällöltään pettymys. Tarina jää tosi vajaaksi. Se sisältää ainoastaan idean, että Jeesuksella on kaksoisveli Kristus. Kristus jää taustalle ja kirjoittaa kuulopuheita Jeesuksen sanomisista ja teoista. Näille kaikille löytyy maanläheinen selitys, väärinymmärrys tai sitten tarinaa parantemalla niistä saa paremman.

Pullman on nähnyt toki runsaasti vaivaa evankeilumien läpikäymiseen ja tarinoiden taivutteluun mieluisikseen. Teologille kirjassa riitti myös jonkin verran hauskoja huomiota (Mistä evankeilumista kertomus on otettu tai miten niitä on yhdistelty? Kuka puhuu Johanneksen evankeliumin äänellä? Miten kertomuksia on muutettu? jne.) Mutta Pullman ei ole teologi, eikä hän tässä kirjassa pääse näyttämään taitojaan myöskään kirjailijana. Kirjassa on muutama kohta, jotka erityisesti pomppaavat tarinasta täysin irrallisina. Näissä ruoditaan mm. kirkkoa instituutiona.

YHTEENVETO: Tämä ei mielestäni ole romaani vaan henkilökohtaisen ateisimin (/materialismin?) ja kirkkokritiikin pamfletti. Minusta se on sääli, sillä tarinan alkuastelman idean on tosi kutkuttava.

TOISAALLA:
Hanna
Jori
Elma Ilona
Kirjavinkit
Jarkko Tontti

TÄHDET:
+ + (+)

Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani

Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani
Suomi 2012
260s. Teos

MIKSI?: Kirjalla on loistava nimi! Takakansi/ muiden arviot herättivät kiinnostuksen.

LYHYESTI: Lääkärin ja salapoliisin luo tulee kultakutri ja Ruusunen.

MISTÄ?: Kirjaston uutuushylly.

Onni käänsi auton rivitaloalueen pihan ja oli ajatuksissaan pysäköidä naapurin paikalle. Tuuli poimutti kevyttä lunta etupihalle. Kuin jotain olisi vialla.

FIILIS: Minun lukublokkini alkaa murtua! Hieno tuttavuus tämä Lähde: kirja on osuva, hauska ja kauniisti kirjoitettu.

Joku on kirjoittanut jotain samaa ennenkin, mutta silti kirjailijalla on oma ääni. Tässä on samaa filosofiaa kuin Muistin kauissa: kuka minä olen, mikä tekee minut näkyväksi, milloin olen olemassa? Paketti on vain huomattavasti tiiviimpi, naisellisempi ja tummalla tavalla huumoristisempi.

Rosa herää aamulla vuoteessaan siihen, että hänen vieressään nukkuu vieras mies. Naapurissa Lauran mies taas on kadonnut.Lääkäri, poliisi, salapoliisi - apuja ei oikein tule: Mistään akuutista ei ole kyse.  Annan sinulle muutaman esitteen, joita voit myös lueskella. Voisit aluksi ihan tietoisesti ottaa rennommin.

Monet ovat jo ennen minua päivitelleet juonen paljastumisen vaikeutta. Onkin totta, että kirja täytyy kokea itse, eikä se ihan selväksi tule yhdellä lukemisella. Minun lukemani versio tuli täyteen merkintöjä yksittäisistä hienoista lauseista ja tarkkaan harkitun syvistä oivalluksista. Kirja kertoo yksinäisyydestä, ikävästä, havahtumisesta ja heräämisestä - se osuu sydämeen.

Asuin harmaassa talossa näkymättömän miehen kanssa. Rakkauden sijasta meitä ympäröivät hyvät kulkuyhteydet ja se mitä ne konkreettisesti tarkoittavat: melu, pienhiukkaset.


Povaan kirjalle menestystä. Kauniit kannet!

TOISAALLA: Amma ei ihan syttynyt toteutukselle
Helmi K. suosittelee ihan kaikille.
Noora (Tea with Annan Karenina) löysi kepeyden ja soljuvuuden keskeltä painavaa sanomaa.
Periaatteessa kirjoista - blogissa tykättiin paljon.
Kirjavinkeissä tätä määritellään leimallisesti uudeksi naisproosaksi.
Kulttuuri kukuistaa-blogin Arja sanoo tämän olevan mainio kuvaus siitä miten huonosti tunnemme toisiamme.
Unni luki merkillisen kirjan.
Joku muu?

Ensin pitäisi olla harjoituselämä, ettei tämä ainut tärvääntyisi harjoitteluun. Ellei se juuri ole tarkoitus?

TÄHDET.
+ + + +

Maijan tarina. Toim. Johanna Hurtig & Mari Leppänen.

Maijan tarina. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana. Toim. Johanna Hurtig ja Mari Leppänen.

Suomi 2012

Kirjapaja, 168s.

GENRE: Toimitettu omaelämänkerta, mukanan asiantuntijatekstejä

LYHYESTI: Leastadiolaisperheen tyttären lapsuudesta tulee painajainen hyväksikäytön vuoksi.

MISTÄ?: Arvostelukappale kustantajalta

FIILIS: Pitkään jatkunut lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö perhepiirissä ja tiivis uskonnollinen yhteisö - kuulostaa  elokuvalta, jota en halua nähdä. Silti kiinnostaa, sillä miten tällaista voi tapahtua? Miksi kukaan ei suojellut, kuullut, pelastanut Maijaa? 

Luin kirjan voimatta laskea sitä käsistäni. Maijan omaa kertomaa kirjassa on 103 sivua ja loput 65 sisältää asiantuntijoiden puheenvuoroja. 

Pahinta on ehkä se, että kirjan luettua tietää sen olevan totta. Tarinassa ei mässäillä, mutta ihokarvat nousevat pystyyn ja sydäntä kylmää. Maija tulee raasti hyväksikäytetyksi ja perheensä hylkäämäksi yhä uudestaan. Hän kärsii syvästi läpi elämänsä hyväksikäytön henkisistä ja fyysistä vammoista. Maijalla on silti halu ja tahto selvitä, katsoa eteenpäin ja oppia aidosti rakastamaan itseään. Maija ei menetä uskoaan. Kirjan naiselta löytyy perspektiiviä siihen, mistä kaikesta ihminen voi selvitä.

Vanhoillislestadiolaisuus on minulle aika vierasta. Näin ulkopuoliselle kirjasta pomppaa se, että asiat halutaan hoitaa liikkeen sisällä (mikä tietysti vaikuttaa salailulta ja hyssyttelyltä) sekä anteeksiantamuksen väärinkäyttö (se että jos jotain asiaa on pyydetty anteeksi ja se on "sovittu", niin siitä ei saisi enää puhua). Toivon todella, että nämä käytännöt ovat rumia vääristymiä ja yhden yksittäisen "porukan" totaalisia virhetulkintoja (tämä uutinen onneksi antaisi toivoa siihen, että näin on.)

En voinut sille mitään, että kirjan asiantuntijalausunnot vaikuttavat selittelyltä, koska tarina itsessään on vahva. Tekstit ovat silti perusteltuja. Ehkä niiden rooli on myös etäännyttää Maijan kertomuksesta, jota on niin vaikea kestää? 

Mietin sitä, miten samassa perheessä kasvaneet sisarukset voivat olla niin erillaisia ja kokevat vanhempansa eri tavalla - jostakin tulee "musta lammas" tai sellainen, jota kukaan muu ei oikein ymmärrä. Vanhemmalle lapsen erilainen temperamentti, persoonallisuus ja kiinnostuksen kohteet voivat olla haastavia ja vaikeita. Erilaisuus tai mikään ominaisuus ei silti oikeuta huonoa kohtelua tai laiminlyöntiä. Rakkautta ja huolenpitoa pitää riittää jokaiselle lapselle. 

Kirja herättää halun kostaa Maijan elämän tuhonneille. Hetkellisesti tuntuisi helpolta olla Tuomitseva Jumala. Myös lasten hyväksikäyttöön liittyvä lainsäädäntö pitäisi saada edes jotenkin oikeudenmukaiseksi NYT. Kirjasta ja tekijöistä lisää Voimalassa. 

TÄHDET: (tämä ei ole Maijan elämän arvostelua vaan kirjan kokonaisuuden, luettavuuden ja kiinnostavuuden tähdittämistä)

+ + + +

PS. Teksti ilmestyi taas tuplana, eli Lily:ssä myös.Mari on yksi meidän bloggaajista. 

Carita Forsgren: Perintö

Carita Forsgren: Perintö
Suomi 2012
Otava, 287 sivua

MIKSI?: Forsgren on yksi harvoista kirjailijoista, jonka koko tuotannon olen lukenut. ( Jänistanssin, Auringonkehrän ja Kolmen kuun kunigattaren (mini)arviot.

LYHYESTI: Jännityskirja perinnönjaosta.

FIILIS: Ihan ensin - pidin kirjasta ja luin sen nopeasti. Tarina pitää jännitteensä. Lukija miettii läpi kirjan sitä  mitä todella on tapahtunut.

Mutta. Kertomus avutuu vähitellen ja turhauduin hetkittäin odottamaan, että tapahtumat selviäisivät. Ehkä odotus olisi ollut helpompaa jos edes yhdestä kirjan henkilöstä olisi voinut tykätä. Okko on selvästi pakomatkalla ja kulkee ympäri eurooppaa. Välillä palataan siihen mitä oli aiemmin ja siirtymät toimivat hienosti.

Okon ja hänen siskonsa pari- ja perhesuhteet eivät ole mitenkään yksinkertaisia. Vanhemmat ovat käytännössä eronneet ja molemmilla on uudet kumppanit. Siinä kaiken välissä on globaalissa maailmantaloudessa menestyksestä taisteleva tehdas. Forsgren kirjoittaa taitavan runsaasti ihmissuhteista tapahtuneen tragedian keskellä - lukijalle jää pohdittavaksi  kunkin motiivit ja se, voiko keneneenkään luottaa?

Loppujen lopuksi kirjan henkilöhahmoissa löytyy kiinnostavaa monitahoisuutta, vaikka en heistä juuri pitänytkään - maailmankuvaltaan he olivat minulle liian tylyjä. Aiheiden runsaus kirjassa on myös hetkittäin uuvuttavaa. Lopun tapahtumat ovat traagiset, mutta lukija saa vastaukset itselleen.

Forsgren osoittaa jälleen taitonsa taitavana kertojana ja kirjailijana.

TOISAALLA:
Amman kanssa ollaan samoilla linjoilla kirjan ja kirjailijan suhteen. Amma tekee myös hauskan vertauksen Tarantinoon ja saippuaoopperoihin.
Kirjavinkeissä kehuttiin.
KSML:ssä on tykätty, mutta moititaan hitusen ahneudesta.

MUUTA: Huhut kertovat, että Forsgren olisi seuraavaksi kirjoittamassa historiallista romaania, jee!

MISTÄ: Arvostelukappale kustantajalta

TÄHDET:
+ + + (+)

Marja Björk: Prole

Marja Björk: Prole
Suomi 2012
Like, 210sivua

MISTÄ?: Arvostelukappale

MIKSI?: Minua lähtökohtaisesti kiinnostaa työläisperhekuvaukset. Toisaalta olen luullut jo kyllästyneeni niihin, mutta tämä oli raikas.

LYHYESTI: Tehtaanvarjossa juodaan viinaa, huorataan ja kohdellaan lapsia huonosti. Tyttö päättää selviytyä siitä huolimatta.

"- Aloitan uuden elämän, äiti sanoi. - Ei kohtalolleen mitään voi. Ihminen on voimaton. Rakkaus voittaa kakki esteet. Sinä otat pojat, minä otan tytön."

FIILIS: Kirja oli todella positiivinen yllätys! Björk on minulle uusi tuttavuus, vaikka muistankin lukeneeni useamman arvion edellisestä teoksesta, Puumasta.

Ympäristö, jossa kirjan päähenkilö kasvaa on varsin lohduton. Lapset kohtaavat alkoholia, väkivaltaa, pettämistä ja julmaa välinpitämättömyyttä jatkuvasti. Perheitä hajoaa, eikä seuraava mies ole sen parempi kuin edellinenkään, mutta häpeä on pahempi ja velijiä ikävä. 

No, kuulostaapa ihastuttavalta! Björk osaa kuitenkin luoda uskottavan ympäristön hyvine hetkineen ja johdattaa ymmärtämään tytön mielenmaisemaa. Vanhemmat hyräilevät iskelmiä, tyttö pohtii näkeeköhän sen päällepäin millaista hänellä on kotona. Niin ja onko kaikki kuitenkin hänen syytään? Kirjoitustyyli, suorasukaisuus ja rehellisyys ihastutti.

Minulle jäi tunne kuin kirjailija olisi kiirehtinyt loppuun jostain syystä. Rakenteellisesti on ongelmmallista, että kirjasta yli 2/3 käsittelee lapsuutta ja sitten kasvetaan vanhoiksi muutamien lukujen avulla. Tämä kun oli minusta vielä  kaikkein kiinnostavinta kirjassa - millainen tytöstä tulee aikuisena kaiken tuon maahan polkemisen jälkeen? Mitenhän veljet? Myös Veikon siskon kirjoitukset Ruotsista jäävät vähän irralliseksi, vaikka tuovat toki toista näkökulmaa tarinaan.

Nielaisin ja huokaisin syvään kun luin jostain (nyt jälkeenpäin), että kirja olisi osittain omaelämänkerrallinen. Minä olen kasvanut yhdenlaisella Pankakoskella itsekin, joten paljon tuttua löysin. Kirja muistutti aika paljon Susanna Alakosken Sikalat - romaania teemoiltaan.

TAKAKANSI: Lukukokemukseeni tuli iso miinus takakannesta ja se oli yksi syy blogini edellisen kirjoituksen (suosittelen tutustumaan myös hienoihin kommentteihin). Ensinnäkin takakansi kuulostaa siltä, kuin kirja ei olisi lapsuuskuvaus vaan tarina aikuisesta, joka ns. joutuu kohtaamaan lapsuutensa. Lisäksi sisäkannessa on lainattu kirjan käännekohtaa n. sivulta 150 ja minä tietysti luulin, että se olisi alku. Ärsytti suunnattomasti.

Plussaa tulee siitä, että lainauksissa koskien edellistä kirjaa löytyy ote kirjapedon blogiarviosta. Näin tälläisen ekaa kertaa, wau!

TÄHDET:
+ + + +

Maarit Verronen: Vanhat kuviot

Maarit Verronen: Vanhat kuviot
Suomi 2012
Tammi, 185 sivua

GENRE: Novelleja

MIKSI?: Susan suosituksesta! Arvio oli niin hieno, että kirja pomppasi lukupinoni ensimmäiseksi.

MISTÄ?: Kirjaston uutuushylly, ainainen aarreaittani.

TIIVISTETTYNÄ: "Vähän hämmentyneenä hän ajatteli, että koko juttu oli kuin tandemhyppy: siinä ei ollut kovin paljon järkeä, eikä siitä seurannut mitään merkittävää. Mutta se vain piti tehdä, ja jälkeenpäinkin tuntui siltä, että oli sentään kannattanut."

FIILIS: Ymmärrän Susan ihastuksen ja ihmettelin, miksi en ole lukenut Verrosta aikaisemmin? Kirjailijan ulkonäkö oli tuttu, joten olen sentään jotenkin kartalla, että tämmöinen kirjailija on olemassa. Eikä mikään ihme, kirjan sisäsivulla on mainittu 18 hänen kirjoittamaansa teosta!

Kirja koostuu kovin eri mittaisista ja eri maisemiin sijoittuvista novelleista. Pidin eniten ensimmäisestä osasta, jossa liikutaan selävsti tutussa maisemassa, mutta erityisellä koukulla. Kirjan niminovelli on pitkä, 60-sivuinen raju kertomus toimittajista paikassa, jossa julmuus on normi.

Jäin pohtimaan motiiveja tarinoiden siirtämiseen "kaukaisiin maihin". Oliko tarkoitus sanoittaa maailman pahuutta vai mahdollistaa erilaisesta pahuudesta kertominen? Ahdistuin, ja se varmasti kertoo Verrosen taidosta vähäeleisen nopeasti tuoda lukija henkilöiden ja tapahtumien keskelle, osalliseksi tarinasta.

Tarinat koukuttivat ja veivät mukanaan. Kirjalija hallitsee hienosti sekä lyhyet, muutaman sivun novellit kuin pidemmätkin kokonaisuudet. Suurimmasta osasta olisin halunnut kuulla lisää. Ihailen erityisesti taitoa piirtää niin eläviä henkilöhahmoja oudoissa tapahtumissa niin mieleenpainuvasti, että edelleen muistelen heitä. Käänteet ovat yllättäviä ja nopeita, aivan kuin novellissa pitääkin.

KANSI: Ilman suositusta en koskaan tarttuisi kirjaan, jossa on kyseinen kansi. Less would be so much more.

TOISAALLA: Susan lisäksi  Jori kehui kirjan suoraviivaisuutta ja jujuja. Valopolulla kirjasta löydettiin hiljaista huumoria rankoista aiheista huolimatta (samaa mieltä!) Myös Kirjavinkeistä löytyy arvio.

TÄHDET:
+ + + +

Maritta Lintunen: Sydänraja

Maritta Lintunen: Sydänraja
Suomi 2012
WSOY 220s.

LYHYESTI: Karjala takaisin, tai jotain edes.

FIILIS: Tämä romaani sai minut pitkästä aikaa keskittymään yhteen kirjaan ja ahmaisemaan tarinan kerralla. 17v. Ronja, joka lähtee seuraamaan isosetänsä sodanaikaisia jälkiä, kiinnosti fanaattisuudessaan.


Kirjaan tulee mielenkiintoinen jännite Ronjan perheestä  ja ihmisistä, joita hän tapaa. Tyylilaji muuttuu melkeinpä satiiriksi kun aletaan kirjoittaa Lähetysmatkalaisista. He ovat omituisia uskovaisia, joiden käytös vähän liiankin alleviivatusti rinnastuu Ronjaan. Minua ei häirinnyt pomput kirjoittajien välillä. Rakkaus Ottoon on käsittämätön ja yhtä aikaa kovin ymmärrettävä nuoruuden mustavalkoisuudessa.

Kirja on pohjimmiltaan tarina kapinasta ja sotkeutumisesta ns. lahkoon. Huusin mielessäni lakkaamatta, että "Herää!! Herää jo!!!" En osannut lukea tätä sotakirjana, vaikka sotaa sivutaan. Muutettavat muuttaen Lintunen kuvaa minkä tahansa tiiviin ideologian ja ryhmittymän vetovoimaa, mutta myös sen vääjämättömiä ongelmia.

Tarinassa ja henkilöissä oli ripaus yksinkertaistavaa ja kulmikasta, josta en oikein tykännyt. Yhtä aikaa jouduin lukemaan monta kertaa tajutakseen jonkin lyyrisen lauseen ja sitten taas turhautumaan merkitysten liikaankin selittämiseen.

Luin Lintusta ensimmäistä kertaa. Mozartin hiukset -romaania näkyi varsin usein viime vuonna blogeissa. Voisin ajatella lukevani lisääkin kirjailijalta. Kansi on kiva, vaikken ihan keksi miten se liittyy sisältöön. Nopealukuinen ja kiinnostavan erilainen romaani!

 TÄHDET:
+ + + (+)

Ihme juttu - kirja tekee hyvää!

Hannele Huovi: Ihme juttu!
Kuvitus Karoliina Pertamo
Suomi 2012
Kirjapaja, 47 s.

GENRE: Lasten loru-/ runokirja

MIKSI: Kirsi Kunnas -fanina väittäisin tämän seuraavan hänen jalanjälkiään. Huovin kirjoista olen tykännyt ennenkin - viimeisin ihastus oli Jättityttö ja Pirhonen. Kirjan tuotolla (10%) osallistutaan Yhteisvastuukeräykseen. (Jos et mene just nyt ostamaan kirjaa, niin muista silti osallistua keräykseen.)

FIILIS: Tämä on parasta mitä olen lapsilleni lukenut (liian) pitkään aikaan! Näistä on syntynyt naurua ja jopa omia loruja. Rehellisyyden nimissä minä rakastuin tähän enemmän kuin 6v. mutta kyllä tuo ilolla noita kuuntelee kuitenkin.

Parasta kirjassa on kekseliään kielen lisäksi yllättävät ja yhteiskunnallisetkin aiheet. Porkkaraaste -aiheisessa runossa kerrotaan mitä tarvitaan, että tuo tavallinen herkku saadaan lautaselle: puoli maailmaa se puuha täyttää!  Teemoissa on huomioitu erityisten hyvin myös pojat ja nykyaikaiset jutut. Vai oletteko lukeneet ennen lampaaksi muuttuvasta läppäristä? Tästä löytyy myös uusi virpomisloru, isistä tehty leija, saunatontun löylykoulu sekä hampaita soittava tunteikas haitaristi. Kuvitus on tosi onnistunutta ja kaunista.

LAPSEN KOMMENTTI: "Äiti, lue vielä yksi, jooko? Nää on niin hauskan hassuja!"

SUOSIKKI: Perinteisemmästä laidasta - osa runoa Kaikki laulaa tavallaan:

Jos olet omituinen
tai sekopää,
arka tai urpo
tai aivan ilman ystävää,
tuhma tai kiltti
tai mitä vaan,
ala silti laulamaan.
Kaikki laulaa tavallaan.

Katso omaan tähteen päin,
olet hyvä juuri näin.

MUUTA: Taidan mennä ostamaan näitä useamman varastoon syntymäpäivälahjoiksi annettavaksi.

TÄHDET:
+ + + + +

Petter Sairanen: Muisti on unta

Petter Sairanen: Muisti on unta
Suomi 2012
Helsinki-kirjat. 215 sivua

Sivelin poskiasi hellästi, viimeisen kerran. Katsoin sinua. Sitten laitoimme kannen kiinni.

Tästä tulee nyt poikkeuksellinen arvio, sillä en halua sanoa miksi tai antaa tähtiä tai muutakaan tavallista.

Kirja on romaanin muotoon kirjoitettu kertomus surusta. Se on  totta ja muistoja. Samalla se on unta ja tarinaa. Aikuistumassa oleva tytär lähtee yllättäen ulos paukkupakkaseen ja löytyy myöhemmin paleltuneena.

Yksinhuoltaja isä oli ajatellut tyttärensä lukevan hänen lokikirjojaan sitten vanhempana, muodostaessaan kuvaa isästään. Elämän ei pitänyt mennä näin. Lähtö tuli liian varhain ja väärässä järjestyksessä.

Kirjassa vuorottelee tyttären Värityskirja, joka sisältää runomuotoon kirjoitettuja ajatuksia ja havaintoja elämästä. Toisena äänenä on isä, joka kertoo menetyksestään. Yhdessä nämä muodostavat kuvan erillaisesta perheestä, joka elää monista yhteiskunnan normeista vapaana - keskeisessä osissa ovat luonto, taide, itsensä toteuttaminen ja valittu köyhyys. Moitteet yhteiskuntaa kohtaan tulevat lempeästi, eikä syytöksiä oikeastaan edes kuulu. Isän tietty etääntyminen ja huoli tyttärestään hänen kasvaessaan antaa kaikille lukijoille liittymiskohtia. Huumoriakin löytyy.

Hyvinvointivaltiolaitoksen yleisten ohjeiden mukaan 
suomalaisen ihmisen on epäviihdyttävä
syntymästä kuolemaan.

En tiedä tarkasti mikä on totta, (eikä sillä ole väliäkään), mutta aito suru tulee kirjassa todeksi myös lukijalle. Tekstin lomasta löytyy monia syviä ja pohdittuja sanoja. Kirja on henkilökohtainen, kaunis ja osiltaan sekava - kuten tuore suru aina on. En osaa arvottaa tätä tavallisena kaunokirjallisuutena. Romaania ei voi silti verrata myöskään esim. Pojan kuolema- tai Viikkoja, kuukausia -teoksiin, sillä ne ovat rehellisen yksityiskohtaisia  kuvauksia tapahtumisista menetykseen liittyen. Tämän lukemisesta jäi surumielinen ja haikea olo, mutta ei lainkaan toivoton.

Katselin puita ja katselin yölliselle taivaalle, itkin ja tunsin pohjatonta kaipuuta. Mutta samalla kuitenkin tunsin, että sinulla on kaikki hyvin, eikä minun pitänyt olla huolissani.

Sairanen vieraili aamun kirjassa. Voit katsoa sen Ylen areenalta.