27. huhtikuuta 2011

Majgull Axelsson: Huhtikuun noita

Majgull Axelsson: Huhtikuun noita
Ruotsi 1997 (suom. 2000)
463 sivua, WSOY
August-palkinto

MIKSI?: Leena Lumea voi syyttää tai lähinnä kiittää tästäkin. Hänen arvionsa löytyy täältä. Erityisesti mieleen tosin jäi aivan poikkeuksellisen kaunis kansi (minulla oli mahdottomia ongelmia kuvan laiton kanssa juuri tänään, harmi). Uppoa hetkeen- blogin Peikkoneito luki maaliskuussa Axelssonia ja siitä muistutus kirjasta.

LYHYESTI: Kasvattisisaret ihmettelevät ja muistelevat elämäänsä, sekä selvittelevät suhteita toisiinsa.

FIILIS:  Tämä on upea, vaikkakin varsin synkkä kirja. Ellen-tädin kasvattityttäret ja vaikeastivammainen biologinen tytär kertovat rankkaa tarinaansa kasvamisestaan. Kirjan varsinaiset tapahtumat sijoittuvat muutaman päivän ajalle, mutta muistelut kattavat yhteiskunnallisen katsauksen Ruotsin kansankodin historiaan ja moniin sosiaalisiin epäkohtiin.

Jokainen siskoista kertoo vuorollaan omaa versiotaan tapahtumien kulusta. Vaikeasti vammainen Desiree, huhtikuun noita, pystyy tarkkailemaan asioita ulkopuolelta ja matkustamaan ajassa, vaikka makaakin liikunta- ja puhekyvyttömänä hoitokodissa. Christina on lääkäri, Margareta fyysikko ja Birgitta pultsari. Kaikki hahmot ovat erittäin uskottavasti ja läpitunkevasti kirjoitettuja.

Lumouduin, kärsin ja huokailin näiden naisten kanssa. Heidän salaisuutensa ja selvitymiskeinonsa koskettivat. Romaani on taitavasti rakennettu, vaikkei sisälläkään mitään suuria juonenkäänteitä tai yllätyksiä. Tässä aivan on erityistä tietty maagisuuden ja yhteiskunnallisen sanoman sekoittaminen, joka ei ole millään tapaa häiritsevä. Uskomatonta, että sellainenkin yhdistelmä voi olla.

Luulen, että tämä tarina hahmoineen kulkee mukanani pitkään. Harvoin lähes 500 sivuinen kirja loppuu melkeinpä kesken. Ehdottoman suositeltava kirja, parasta pitkään aikaan.

MUUTA: Tämä kirja on ehdottomasti sopiva siskos-haasteeseen! Kyseessä on kasvattisisaret, mutta silti.

TOISAALLA: Kirjasta on kirjoittanut myös Salla ja HS.

TÄHDET:
+ + + + (+)

12 kommenttia:

  1. Tämä onkin hieno ja upea kirja. Luin vuosia sitten ja edelleen muistan, että vaikutti minuun vahvasti.

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut tämän joskus monta vuotta sitten - toisaalta vähän harmillisesti koska uskon tämän olevan niitä tapauksia joita olisin osannut arvostaa enemmän nyt, vähän vanhempana ja kirjalliselta maultani ehkä jollain tavoin kehittyneempänä. :) Tuosta vanhemmasta lukukokemuksesta jäi sellainen muistikuva että kyllä kirja hyvä oli, mutta ei mulle mitenkään erityinen.

    VastaaPoista
  3. Tiedätkö, olen lukenut tämän monta kertaa. Tässä koko kirja oli yllätystä, sillä en ole ikinä ennen lukenut mitään vastaavaa.

    Kiva, että pidit ja kiitos linkityksestä!

    Lähtisin hakemaan tälle enemmänkin blogisavuja, mutta en ehdi nyt.

    (Minullakin on ollut hitonmoisia kuvaongelmia.)

    VastaaPoista
  4. Komppi tälle! On todella mieleenpainuva kirja. Ja jotenkin "periruotsalainen", kun puhutaan ruotsalaisesta kirjallisuudesta niin tulee aina tämä kirja mieleen.

    VastaaPoista
  5. Anna Elina - totta, että tämä alkaa olla jo varsin "vanha" kirja. Mutta ei ole kyllä vanhennut yhtään.

    Satu - eri kirjat eri aikoina tosiaan tekee eri vaikutuksen...

    Leena Lumi - se on totta, että tämä on jotenkin omassa kategoriassaan, vaikkakin Salla on oikeassa myös, että kirja on toisaalta varsin "ruotsalainen". Sikalathan on nyt ollut tapetilla ja samaa aihepiiriä siinäkin on. Mutta tässä on jotain ihan muutakin, tuo maagisuus ja henkilöt...

    Salla - hyvin löytyi sinun arviosi tästä vuosin takaa... varsin vähän tästä on blogeissa mitään.

    VastaaPoista
  6. Minäkin toivoisin tälle blogisavuja, mutta onko niin, että moni on ehkä lukenut tämän silloin 2000-luvun alussa? Toivottavasti kaikki nyt lukevat tai uudelleenlukevat bloggaavat tästä. Pidin Huhtikuun noidasta paljon. Luin sen melkein yhdeltä istumalta kesällä 2000 - ja juuri Anna Elinan suosituksesta. :)

    VastaaPoista
  7. Olen lukenut tämän muutamia vuosia sitten ja pidin, vaikka en suorastaan haltioitunut kirjasta.

    Olen kirjoittanut tästä vanhassa kirjablogissani:

    http://mainos.vuodatus.net/blog/1335156/huhtikuun-noita/#comments

    VastaaPoista
  8. Voi, olisipa ollut hauskaa pitää tästä kirjasta. Luin tämän joskus vuosia sitten ja kovin odotuksin, mutta jälkimaku jäi laimeaksi:( En tosiaan tiedä miten kävisi nyt, kun ikää on enemmän, mutta toisaalta kirjamakuni ei ole sanottavasti muuttunut.

    VastaaPoista
  9. kATJA - tosiaan on pitkä aika siitä kun tästä on enemmän sauhuttu, mutta toistan edelleen, että tämä on sellainen kirja, joka ei ihan helposti vanhene. Ehkä tuossa vammaisasiassa koko ajan tulee uutta perspektiiviä tosin, kun asiat ovat siinä niin paljon muuttuneet. Mutta toimiihan tämä osittain myös historiallisena romaanina, yhden ajan kuvauksena. Kirja tosiaan piti hyvin otteessaan.

    Elegia - kiitos linkistä, hyvä kun tulee muitakin arvioita!

    Sonja - kovat odotukset on aina hankalia... minä luin tämän varsin vapaana suurista odotuksista ja yllätyin todella positiivisesti. Kirja taisi olla ika erilainenkin kuin mitä ajattelin. Kaikki ei tykkää kaikesta, niinhän se vaan on.

    VastaaPoista
  10. Huhtikuun noita oli tosiaan siinä kymmenisen vuotta sitten suosittu. Annoin aikoinaan kirjan siskolleni lainaan ja kirja kiersi niin ahkerasti mun siskon ystäväpiirissä, että kului pahasti ja siskoni osti mulle uuden. Eli ainakin minun lukijaympäristössäni sitä luettiin (Katjankin kommentti tähän viittaa). Kun vain ehtisin jossain välissä lukea kirjan uudelleen....

    VastaaPoista
  11. Minäkin olen lukenut kirjan kauan sitten, mutta sattumalta törmäsin blogiisi ja aion lukea sen uudelleen. Pikkusiskoni on kirjallisuuden opettaja...ehkä tässä on jotain mitä voisi siskollekin suositella? Kerrankin olis näinpäin:)
    Huippuja nämä erikoistuneet blogit...itse kun olen niin sekava niin entistä enemmän arvostaa!
    Milli

    VastaaPoista
  12. Anna Elina - itse en muista kirjaa lainkaan, vaikka tuohon aikaanluin aika paljon juuri ruotsalaisia kirjoja. outoa. Mutta hyvä esimekki siitä miten hyvö kirja voi mennä helpostikin ohi.

    Milli - kiva, että löysit tänne! Ehkäpä siskosikin innostuu tästä? :)

    VastaaPoista