Harvoin luen kirjoja, jotka tekisivät VAIN surulliseksi. Aika vähän sellaisia kirjoja onkaan, surullisissa kirjoissa on lähes aina vahva toivon ja valon näkökulma läsnä. En useinkaan pidä kirjoista, jotka menevät "from bad to worse" (poikkeus tähän sääntöön on esim.
Tuhat loistavaa aurinkoa, joka oli kuitenkin hyvä kirja). Tietysti on kirjoja, jotka ovat vaan niin huonoja, että meinaa itkettää. Surullisista kirjoista tulee mieleen myös tositarinoita:
Tina ja Reko Lundan: Viikkoja, kuukausia, Kluun: Vaimo kävi lääkärissä, Veikko Huovinen: Pojan kuolema, Johanna Ervast: Jäähyväiset Einolle, jotka kaikki kertovat läheisen menettämisestä todella koskettavasti. Näistä Kluunin kirja on oikeastaan romaani, joka nauratti myös kovin. Suosittelen lämpimästi kaikkia, mutta kehoitan varutumaan isolla paketilla nenäliinoja näiden lukemiseen.
Tähän päivän haasteeseen vastaan kuitenkin, että Nuoren Wertherin kärsimykset. Siksi, että se on hieno klassikko (sopii klassikkohaasteeseen). Siksi, että se saa ymmärtämään, että nuori epätoivoinen rakkaus ei ole muuttunut miksikään. Siksi, että onhan se varsin epätoivoinen ja surullinenkin tarina.
J. W. von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset (1774)
Oho. Minä olen lukenut tämän joskus Sveitsissä, saksaksi. Sitä analysoitiin niin olan takaa saksantunneilla että kärsimys kyllä todellakin välittyi jo sitäkin kautta. Eli nappivalinta :).
VastaaPoistaVoi kun minua hymyilyttää tuo Tessan kommentti edellä! :)
VastaaPoistaNiin, Wertherhän melkein keksi koko romanttisen rakkauden idean ja voi pojat se on ostettu. Muistan nuorena (?!) lukemastani W:stä sen, että miehen yksisilmäistys oli hermoillekäyvää. En olisi itsekään hänen kanssaan millekään ruvennut. Että sikäli yllätit tänään tällä.
:)
Tessa - :D heh. "kirja, joka on aiheuttanut sinulle kärsimystä" Mutta että saksaksi, siihenhän voi sanoa vain ooh.
VastaaPoistaIlse - hyvät aamuhymyt saatiin siis molemmat. Olisikohan Goethe voinut patentoida romanttisen rakkauden idean ja pistää myyntiin, voisi olla rikkaita sukulaisia alenevassa polvessa nykyään ;) On se kyllä totta, että päähenkilö oli rasittavan epätoivoinen. Mutta sellaista se taitaa olla...
Nyt esittelit kirjan, jota en ole lukenut, mutta joka tuo mieleeni opiskeluaikojeni saksalaissyntyisen apulaisprofessorin. Hän hehkutti Nuoren Wertherin kärsimyksiä niin, että minua aina hävettää se, etten ole tätä lukenut.
VastaaPoistaTuhannessa loistavassa auringossa on sellainen vapautta elementti, joka tekee kirjasta valoisan kaikesta surusta huolimatta.
Kaunis kansi.
VastaaPoista