Oota, mä luen tän eka loppuun

20. helmikuuta 2012

Petter Sairanen: Muisti on unta

Petter Sairanen: Muisti on unta
Suomi 2012
Helsinki-kirjat. 215 sivua

Sivelin poskiasi hellästi, viimeisen kerran. Katsoin sinua. Sitten laitoimme kannen kiinni.

Tästä tulee nyt poikkeuksellinen arvio, sillä en halua sanoa miksi tai antaa tähtiä tai muutakaan tavallista.

Kirja on romaanin muotoon kirjoitettu kertomus surusta. Se on totta ja muistoja. Samalla se on unta ja tarinaa. Aikuistumassa oleva tytär lähtee yllättäen ulos paukkupakkaseen ja löytyy myöhemmin paleltuneena.

Yksinhuoltaja isä oli ajatellut tyttärensä lukevan hänen lokikirjojaan sitten vanhempana, muodostaessaan kuvaa isästään. Elämän ei pitänyt mennä näin. Lähtö tuli liian varhain ja väärässä järjestyksessä.

Kirjassa vuorottelee tyttären Värityskirja, joka sisältää runomuotoon kirjoitettuja ajatuksia ja havaintoja elämästä. Toisena äänenä on isä, joka kertoo menetyksestään. Yhdessä nämä muodostavat kuvan erillaisesta perheestä, joka elää monista yhteiskunnan normeista vapaana - keskeisessä osissa ovat luonto, taide, itsensä toteuttaminen ja valittu köyhyys. Moitteet yhteiskuntaa kohtaan tulevat lempeästi, eikä syytöksiä oikeastaan edes kuulu. Isän tietty etääntyminen ja huoli tyttärestään hänen kasvaessaan antaa kaikille lukijoille liittymiskohtia. Huumoriakin löytyy.

Hyvinvointivaltiolaitoksen yleisten ohjeiden mukaan
suomalaisen ihmisen on epäviihdyttävä
syntymästä kuolemaan.

En tiedä tarkasti mikä on totta, (eikä sillä ole väliäkään), mutta aito suru tulee kirjassa todeksi myös lukijalle. Tekstin lomasta löytyy monia syviä ja pohdittuja sanoja. Kirja on henkilökohtainen, kaunis ja osiltaan sekava - kuten tuore suru aina on. En osaa arvottaa tätä tavallisena kaunokirjallisuutena. Romaania ei voi silti verrata myöskään esim. Pojan kuolema- tai Viikkoja, kuukausia -teoksiin, sillä ne ovat rehellisen yksityiskohtaisia kuvauksia tapahtumisista menetykseen liittyen. Tämän lukemisesta jäi surumielinen ja haikea olo, mutta ei lainkaan toivoton.

Katselin puita ja katselin yölliselle taivaalle, itkin ja tunsin pohjatonta kaipuuta. Mutta samalla kuitenkin tunsin, että sinulla on kaikki hyvin, eikä minun pitänyt olla huolissani.

Sairanen vieraili aamun kirjassa. Voit katsoa sen Ylen areenalta.

17. helmikuuta 2012

Tatiana De Rosnay: Viimeinen kesä

Tatiana De Rosnay: Viimeinen kesä
Ranska 2009 (suom.2011)
WSOY, 320s.

MIKSI?: Kirjailijan Avain-romaani oli mieleenpainuva ja koskettava. Blogisavujen ansiosta kiinnostuin tästäkin.

LYHYESTI: Keski-ikäisenä voi löytää kaikenlaista uutta itsestään ja suvustaan.

FIILIS: Tässä on kaikki elementit, jotka pitäisi olla minulle sopivia: perheen salaisuudet, viihdyttävän taitava lukuromaani ja kirjailija, johon olen aiemmin tykästynyt.

Mutta. Mä taidan olla loputtoman kyllästynyt keski-ikäteemojen käsittelyyn juuri nyt. Mistä näitä 44-vuotiaita elämäänsä nyyhkyttäviä oikein tulee? (Shieldsin Retakin taisi olla 44-vuotias). Sattumalta katsoimme edellisenä iltana elokuvan Crazy. Stupid. Love. jonka juonessa oli liikaa samaa kuin tässä kirjassa. Tiedättehän tämän arkkityypin? Eronnut mies, joka vaimo hylkää toisen miehen (nuoremman ja paremman näköisen) takia. Mies rakastaa edelleen vaimoaan ja huomaa laiminlyöneensä tätä. Sitten täytyy kokeilla siipiään naismarkkinoilla. Se ei muuta mitään paremmaksi. Hän on myös vieraantunut teini-ikäisistä, huonosti käyttäytyvistä lapsistaan ja vihaa työtään. Tietysti. Ah ja voih.

Kirjan kehyskertomuksessa oli vahvasti mukana perheen salaisuus, mikä toikin romaaniin jopa jännityskertomuksen piirteitä. Kirjailija on myös ottanut mukana monta raskasta teemaa; kuolemaa, sairautta ja onnettomuuksia. Vaatii taitoa onnistua säilyttämään ythäaikainen kepeys ja syvyys suurissa suruissa.Pidin siitä, miten kaikkea ei tarvinut viedä päätökseen, ihmissuhteet olivat monimutkaisia ja asiat jäivät auki.

En voi sille mitään, että kirjasta jäi muutamista oivalluksista huolimatta töksähtelevä tunne. Tarina vetää sujuvasti ja halusin tietää miten kaikki päättyy. Päähenkilökin kiinnosti kaikesta keski-ikäisyydestään huolimatta. Silti hetkittäin tuntui kuin olisin katsonut kömpelösti leikattua elokuvaa. Aloin miettiä oliko suomennoksella joku merkitys tässä vaikutelmassa? Kantta on moitittu toisaallakin ja itse en myöskään innostunut siitä.

TOISAALLA:
Saso
Susa
Karoliina

TÄHDET:
+ + +

13. helmikuuta 2012

Carol Shields: Ellei

Carol Shields: Ellei
Yhdysvallat / Kanada (suom.2003)
315 sivua, Otava

MIKSI?: En ole lukenut yhtään Shieldsiä. Tämän ostin joskus ruotsiksi, enkä saanut luetuksi .

LYHYESTI: Rikki mennyt onnen ikkunaruutu ja muuttunut ilmanala.

" Mutta jos lukisit romaaneja, et varmaan olisi noin ikävystyttävä ihminen."

FIILIS: Jännittävää tutustua kirjailijaan, jonka laajaa tuotantoa niin moni kirjabloggarikin rakastaa. Onneksi pidin tästä kovasti moneltakin osin. Kuten olen antanut itselleni kertoa ja nyttemmin todeta: Shields on parhaimmillaan pienten yksityiskohtien ja arjen kuvaajana. Välillä huokaisin ihastuksesta kirjailijan taidoille sanoittaa huomioita todellisuudesta ja ihmissuhteista.

Kirja tapahtuu pääasiallisesta äidin, 44-vuotiaan Reta Wintersin pään sisällä. Kuulemme hänen ajatuksiaan ympäröivästä todellisuudesta. Reta on kääntäjä ja menestynyt esikoiskirjailija, lääkärin vaimo ja kolmen tyttären onnellinen äiti. Kaikki on ollut ihan hyvin kunnes perheen vanhin tytär 19-vuotias Norah keskeyttää opintonsa ja löytyy kerjäämästä suurkaupungin kadunkulmasta kaulassaan lappu, jossa lukee hyvyys.

Norahin tarina on mielenkiintoinen. Miksi tyttö, jolla on kaikki mahdollisuudet edessään, valitsee kerjäämisen ja vaikenemisen? Mikä on mennyt pieleen perheessä tai ympäröivässä yhteiskunnassa? Reta löytää useita vastauksia ja silti mikään niistä ei tyydytä häntä. Elämä jatkuu vaikka kaikki täytyy kohdata Norahin valinnan kautta. Siitä näkökulmasta onneen tulee väistämättä säröjä. Huomaan lukeneeni paljon kirjoja, joissa on useita kertoja näkökulmia. Virkistävää lukea Retasta, jonka pään sisälle pääsi niin kokonaisvaltaisesti.

Shilds muistuttaa Munroa, vaikkakin on kiltimpi (ja minä taidan pitää tylymmästä). Antakaa nyt anteeksi, mutta jonkin sortin jaarittelu hetkittäin pitkästytti minua. En ihan ymmärtänyt miksi Retan kirjoittamaa romaania piti pohdiskella niin pitkästi? Ja kaiken sanotun jälkeen loppu oli liian helppo. Höh.

Valtavan viehättävää oli lukujen nimet: sitten, joka tapauksessa, tässä, no niin, muutoin, yhtään, mitä tahansa jne. Reta tuntuu rupatelleensa minulle koko elämänsä ja häneen olikin kiinnostavaa tutustua. Keski-ikää odotellessa...

TÄHDET:
+ + + +

9. helmikuuta 2012

Tunnustuksia: ekaa kertaa

Olen lähtökohtaisesti välttänyt kirjailijatapaamisia. Vain harva suomalainen kirjailija saisi minut liikkeelle. Näihin kuuluu fanittamani Antti Tuomainen, jonka ilokseni huomasin vierailevan lainanpäivänä kirjastossa paikkakunnalla, jossa itse vierailin. Osallistuin siis ekaa kertaa tällaiseen kirjailijakohtaamiseen.

Kirjastoon oli saapunut hävettävän vähän ihmisiä. Keskustelu oli silti ihan kiinnostava: haastattelijat kysyivät kirjojen yhteiskunnallisista elementeistä, vaikuttavuudesta ja ilmastonmuutoksestakin puhuttiin. Mielestäni Tuomaisen kirjat ovat taitavaa kaunokirjallisuutta jännityksellä maustettuna. Niitä kuitenkin yleisimmin pidetään rikoskirjallisuutena. Tuomainen sanoi kirjoittavansa mieleistään kirjaa ja jättävänsä määrittelyt muille. Uutta kirjaa saadaan kuulemma vielä odotella. Parantajaa on käännetty nyt jo tosi monelle kielelle.

Ekaa kertaa pyysin myös kirjailijalta omistuskirjoituksen. En tiedä miksi tuollaisessa on minulle jotain vaivaannuttavaa. Järjellä ajateltuna kirjailijasta on varmaan kiva kuulla jos joku on tykännyt hänen kirjastaan, eikä se tietysti ole minun vastuullani jos siellä on paikalla yksi mummo ja kaksi kirjastotätin kaveria ja minä. No, ehkä vielä kaksi muutakin.

Joka tapauksessa Antti Tuomaista kannattaa lukea. Parantaja oli hieno ja Veljeni vartijasta pidin vielä enemmän. Kysyin muuten kirjavinkkejä ja sain irti kaksi nimeä: Arto Salminen ja Juha Seppälä. Minulla on vieläkin molemmat miehet lukematta, täytyy korjata asia.

Ps. Tyttäreni sai askarrella hienon kirjasiilin poistohyllyn kirjasta. Siitä tuli hieno.

7. helmikuuta 2012

Tea Obreht: Tiikerin vaimo

Tea Obreht: Tiikerin vaimo
Yhdysvallat/ Serbia 2011 (suom.2012)
359s., WSOY

MIKSI?: Olin ostanut kirjan äänikirjana englanniksi, koska kiinnostuin siitä kovin. Minä ja äänikirjat emme vain toimi, enkä saa koskaan kuunnelluksi niitä. Joten odotin kovasti suomennosta.

LYHYESTI: Poikkeuksellisen omalaatuinen romaani, joka vie kansantarinoihin ja lähihistorian sotaan.

FIILIS: Minulla kesti kirjan lukemisessa varsin pitkään. Kerronta pakottaa hidastamaan ja kutsuu matkalle mielikuvituksen ja tarinoiden maailmaan. Pelkäsin takakannen "unenomainen" määritelmää, koska usein se tarkoittaa minua ärsyttävää epämääräistä haahuilua. Päädyin kuitenkin viihtymään ja nauttimaan kuolemattoman miehen tapaamisesta ja tiikerin vaimon kiehtovasta arvoituksellisuudesta.

Kehyskertomuksessa Natalialle tärkeä isoisä kuolee. Muistoissa palataan jonnekin Jugoslavian hajoamisen aikoihin, sotaan ja sen keskellä kasvamiseen. Samalla vuorottelevat myyttiset kertomukset sekä mennyt ja nykyhetki. Kirjassa on varmasti paljon symboleita ja kuvia, joita en edes ymmärtänyt. Historian tai paikkojen faktisuus oli yhtä lailla minulle yhdentekevää.

Isoisän ja tyttärentyttären suhde on erityinen. Siihen kuuluu viidakkokirja, tiikerit ja siinä on myös säröjä. Kirjan muitakaan hahmoja tai tapahtumia ei ole siloiteltu, mutta väkivallastakin Obrech kirjoittaa mässäilemättä, toteamalla. Jotenkin hän osaa sijoittaa itsensä ja lukijan yhdeksi läsnäolijoista, sinne mistä ei voi osoitella "että kun nuokin on tommoisia".

Eniten pidin kuoleman pohdinnasta ja tutkimisesta, minkä kirjailija tekeekin ikäänsä paljon kypsemmän oloisesti. Ehkä tuossa äänessä kuuluu sodan vaikutuksen piirissä kasvaminen. Kirjailijan ikä (26v. kirjan ilmestyessä) jaksaa hämmentää. Kirja on Orange-palkintonsa ansainnut.

TÄHDET:
+ + + + (+)

- Posted using BlogPress from my iPhone

5. helmikuuta 2012

Rosamund Lupton: Sisar (Sister)

Rosamund Lupton: Sisar (Sister)
Englanti 2010 (suom.2012)
Gummerus, 404 sivua

(Luin kirjan englanniksi, mutta uudelleen julkaisen tämän - suomennos ilmestyy viikolla 9. Ilselässä kirjoitettiin tästä jo täällä.)

MIKSI?: Tässä on nyt ollut tämä siskosteema ja sattumoisin Helsingin rautatieasemalla odottaessani junaa törmäsin tähän. Tämä oli Pocket shopin "henkilökunta suosittelee" - valinnoissa.

LYHYESTI: Sisko katoaa ja toinen sisko tekee kaikkensa selvittääkseen syyn miksi.

FIILIS: Seuraa varoitus: Kirja on ahmittava välittömästi aloittamisen jälkeen.

Beata kirjoittaa kirjettä rakkaalle siskolleen, jonka katoamisesta kaikki alkaa. Siskosten välillä on erityinen side, joka nyt meinaa katketa. Mitä on tapahtunut? Hitaasti lukijalle selviää mistä kaikesta tarina koostuu ja tulee myös uusia käänteitä. Kirjasta ei voi kertoa oikeastaan mitään paljastamatta liikaa, tämä täytyy kokea itse.

Romaanin genre on hankalasti määriteltävissä. En ole tainnut koskaan lukea dekkari/jännitystyyppistä kirjaa, joka olisi samaan aikaan näin kaunokirjallinen. Kerronnan sujuvuus ja tapahtumien ennalta-arvaamattomuus tekevät tarinasta erityisen. Kertojan tietty epäluotettavuus luo hyvän jännitteen ja kiinnostavan rakenteen kirjaan.

Tämä siis upposi hienosti lukijaan, joka ei tavallisesti lue dekkareita. Juuri sopivasti jännitystä, mutta ei kuitenkaan liikaa väkivaltaa tai ahdistusta. Lisäksi sisko-teema ja henkilöiden kuvaus oli hienoa.

Tästä tuli mieleen moni muu lukemani kirja: Jodi Picoult parhaimmillaan ja myös esim. Karin Alvtegenin- romaanit. Silti Luptonilla on oma äänensä, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Oikeastaan tämä sopii hyvin pohjoismaiseen psykologiseen jännityskirjallisuus-kategoriaan, naisten kirjoittamaan sellaiseen.

Englanti on helppoa ja lukeminen sujui vauhdikkaasti. Suosittelen poimimaan mukaan Pocket Shopista, jos sattuu kulkemaan siitä ohi.

MUUTA: Tämäkin on esikoinen ja myynyt aivan käsittämättömän määrän kopioita Englannissa. Kirjailijan netti-sivulle pääset tästä. Sieltä selvisi, että Luptonilta on juuri ilmestynyt (tai ilmestymässä) toinen romaani, Afterwards.

JÄLKIKIRJOITUS: Afterwards arviooni tästä. Ehkäpä saamme pian lukea myös sen suomennettuna. (En tiedä miksi, mutta kannesta ajattelisin kirjan olevan suunnattu nuorille?!)

TÄHDET:
+ + + + (+)

__________________
Minulla on ollut kaikenlaista tammikuussa. Kahdet läheisen hautajaiset, paljon töitä, sen sellaista. Nyt näyttää lukutahti pikku hiljaa palautuvan ja blogissakin se varmasti näkyy.