Yhdysvallat 2010 (Suom.2011)
534 sivua. Avain.
MISTÄ?: Kirjaston varausjonosta.
MIKSI?: Paljon blogisavuja saanut kirja. Shriverin Poikani Kevin teki joskus lähtemättömän vaikutuksen.
LYHYESTI: Kirjan suomenkielinen nimi on hyvä, mutta pidän vielä enemmän alkuperäisestä: So Much For That. Tämä ei ole ainakaan mikään nyyhkytarina syövästä.
FIILIS: Shepherdillä on unelma, lähteä jonnekin pois. Siihen ansaitut ja säästetyt varat on tilillä ja kaikki on valmista. Mutta sitten vaimolla Glynisillä onkin syöpä, kamala syöpä, eikä edes vessassa käyminen ole enää itsestään selvyys. Töissä on käytävä, saahan sieltä sentään edes kelvottoman sairasvakuutuksen. On myös toinen avioliitto, jossa Jackson ja Carol yrittävät pärjätä erittäin harvinaista sairautta sairastavan tyttärensä kanssa. Ja sitten on Amerikan Yhdysvallat, jokaisen vapautta rakastavan unelmamaa.
Minä en yksinkertaisesta voi olla vertaamatta tätä Frantzenin Vapauteen, sillä tämänkin on ns. yhteiskunnallinen amerikkalainen avioliittoromaani. Koska Vapaus on minulle parhaita romaaneja koskaan, vertailusta tulee niin epäreilu, että yritän unohtaa sen.
Shriver kirjoittaa tylysti: tylysti syövästä, ihmissuhteista, katkeruudsta, yhteiskunnasta, vakuutuksista, rahasta, henkilöhahmoistaan, avioliitosta. Kaikki tämä voimattomuus vaikeiden asioiden edessä saa lukijan epätoivoiseksi (tai minut ainakin). Shep on toivottoman kiltti ja nörtyväinen, Jackson taas ei hiljene hetkeksikään paasaamaasta. Glynis on vihainen ja katkera ja Carol yrittää vain selvitä päivästä toiseen. Kaikilla on todella etäiset välit lapsiin, kaikki junnaavat paikoillaan. AAAAARGH.
Shriverin taito tehdä näistä asetelmista vetävä romaani on erittäin ihailtavaa. Romaanin lähtöasetelma on kutkuttava ja tarina kantaa kirjan läpi. Kaikki ovat niin vihaisia, että osa vihasta takertuu lukijaankin. Eniten minua suututti kirjan henkilöt ja Amerikka yhteiskuntana. Hetkittäin kyllästyin ja turhauduin ainakin Jacksonin jauhamiseen, Glynisin katkeruuteen ja Shepin puupäisyyteen. Taisin kutienkin kiintyä heihin.
Tämä ei todella ole mikään hyvän mielen kirja, vaikka aivan lopussa Shriver palkitseekin lukijansa. Kirjan loppu on melkein liian erilainen muuhun verrattuna, mutta silti pidin siitä paljon (vieläkin hymyilyttää!). Lukiessa keksin kaikenlaista krittiikkiä kirjaa kohtaan, kuten liian monien aiheiden sisällyttäminen kirjaan. Lopulta päädyin ihailemaan Shriverin kykyä suututtaa lukijansa näin perinpohjaisesti ja silti synnyttää halu lukea tarina ehdottomasti loppuun.
Pidin myös siitä, millä tapaa Shriver kirjoittaa syövästä. Arkitodellisuus on karu ja aviomiehestä omaishoitajaksi on matkaa. Harva kai todellisuudessakaan suostuu sairastamaan ja/tai kuolemaan kiltisti, ilman vihaa ja katkeruutta. Lähipiirille se ei myöskään koskaan ole helppoa, mutta syövän kanssa on hankala kilpailla huomiosta.
TÄHDET:
+ + + +
TOISAAALLA: Leena Lumin tämän vuoden top kakkonen, K-blogin Jenny haluaisi kirjoittaa kuten Shriver, Järjellä ja Tunteella Susa vaikuttui, Inalta voit lukea kirjan loistavan alkulauseen, MAri A tunsi velvollisuutta lukea kirja loppuun, Valkoinen kirahvi sanoo, että lukekaa tämä!
Shriverillä on kyllä niin omaleimainen tyyli (no toki monella muullakin ;D) kirjoittaa vakavista, puhuttelevista aiheista. Tässäkin kirjassa tosiaan harva henkilökään oli sellainen että olisi lukijana kauheasti pitänyt, mutta kuitenkin "tykkäsi" jne.
VastaaPoistaHieno kirja tämäkin, vaikkei minulla yltänyt siihen mihin Poikani Kevin ylsi. Mutta toisaalta ei tarvitsekaan.
Hyvin sanottu, että ei mikään hyvän mielen kirja =)
VastaaPoistaRistiriitaisuus on varmasti se, mitä Shriver kirjoittajana saa lukijassa aikaan tunnetasolla - sen kuvasit aivan loistavasti! Minulla on jokaisen hänen kirjansa kohdalla ollut sellainen olo, etten pidä tuosta enkä tuosta tyypistä ja samalla haluan aina tietää, miten heidän käy. Taiturikirjailija-Shriver!
VastaaPoistaKiitos linkityksestä, Anni! Sinullapa on hauska tapa tehdä linkityksiä :D