Kirjastoon oli saapunut hävettävän vähän ihmisiä. Keskustelu oli silti ihan kiinnostava: haastattelijat kysyivät kirjojen yhteiskunnallisista elementeistä, vaikuttavuudesta ja ilmastonmuutoksestakin puhuttiin. Mielestäni Tuomaisen kirjat ovat taitavaa kaunokirjallisuutta jännityksellä maustettuna. Niitä kuitenkin yleisimmin pidetään rikoskirjallisuutena. Tuomainen sanoi kirjoittavansa mieleistään kirjaa ja jättävänsä määrittelyt muille. Uutta kirjaa saadaan kuulemma vielä odotella. Parantajaa on käännetty nyt jo tosi monelle kielelle.
Ekaa kertaa pyysin myös kirjailijalta omistuskirjoituksen. En tiedä miksi tuollaisessa on minulle jotain vaivaannuttavaa. Järjellä ajateltuna kirjailijasta on varmaan kiva kuulla jos joku on tykännyt hänen kirjastaan, eikä se tietysti ole minun vastuullani jos siellä on paikalla yksi mummo ja kaksi kirjastotätin kaveria ja minä. No, ehkä vielä kaksi muutakin.
Ps. Tyttäreni sai askarrella hienon kirjasiilin poistohyllyn kirjasta. Siitä tuli hieno.
Sunkin oli aika tulla ulos kaapista;-)
VastaaPoistaEn ole Parantajaa lukenut, enkä rehellisyyden nimissä edes tiedä, ehdinkö elämässäni sinne saakka. Tietäistpä vain mitä minulla on nyt täällä kotona: Pitäisi pitää oikein lomaa blogista ja vain lukea.
No, minä olin vuosia sitten kuuntelemassa Bo Carpelania Jyväskylän kirjastossa. Ja vaikka oli päiväaika, paikka oli tupaten täynnä. Istuin siellä syli täynnä kirjoja ja ajattelin pyytää signeerausta lopuksi. Otin jopa yhden puheenvuoron, jossa kerroin lukeneeni kirjan Axel 10 vuoden ajan kerran vuodessa. Se oli iso virhe ja johti siihen, että maakunta-aviisin toimittaja ja kuvaaja tunkeutuivat meille. Siitä tehtiin juttu! No, löysinhän sitten tietysti Axelin kautta Sibeliuksen elämänkerran ja musiikin. Ja tutustuin Bohon, joka lähetti minulle kirjekortteja, ja kirjoissa lukee, että Leena-serkulle...
Minusta on koskettavaa tavata kirjalijoita ja isointa se oli Tabermannin kanssa,sillä hän oli aivan mykistävä.
Toki Marja-Leena Virtanen on nyt läheisin ja saankin kutsua häntä isosiskoksi, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.
Eikö ole ihmeellsitä, miten sitä häpeää, kun jonnekin ei tule väkeä. Myötähäpeää poissaolevien puoelsta. Pitäisi varmaan ajatella, että hienoa, kun edes kaksi kohtaa...
Erilainen postaus sinulta. Kiitos! Ja anteeksi, että kerroin niin paljon tuota omaa kokemustani, mutta kun ne ovat kaikki johtaneet aina johonkin elämää suurempaan. Ikään kuin. Niin.
Juu, näitä kaappejahan meillä kaikilla riittää :)
VastaaPoistaIhana leena kun kerroit tuosta Bosta, WAU! Ja muistakin merkittävistä tapaamisista. Elät niin mahtvasti noissa kohtaamisissa ja sinun tapaamisesi on ollut eritysitä myös kirjailijoille. Siinä on oikeasti jotain tosi erityistä kun kohtaa kirjailijan: tarina jota on rakastanut ja jonka on elänyt saa kasvot. Minä en ihan ymmärrä miksi ajattelen sen jotenkin olevan pois lukukokemuksesta, vaikka aina se on pikemminkin tuonut lisää-
Ja kyllä minä useamminkin hauluaisin kirjoitella muutakin tänne blogiin, vaikka aika harvoin sitä saan tälle toteutuksen tasolle. Ehkäpä vielä enemmänkin...
Ja tosiaan, missä välissä sitä lukisi, hmmm...
Anni,jos meidän suurin ongelmamme on, että 'mistä aikaa lukemisille?, ehkä olemme onnekkaampia kuin tajuammekaan.
VastaaPoistaLumoavaa viikonloppua sinulle!
tuo on kyllä ehdottoman totta :)
VastaaPoistaMinulla iski pienimuotoinen pikkutyttö-ilmiö kun kävin viime kesänä moikkaamassa Milla Paloniemeä Oulussa Prismassa ja hän kysyi piirtääkö jotain ostamaani korttiin; tuntui, että punastutti ja hihitytti kun ihailemani sarjakuvapiirtäjä soi minulle moisen kunnian :) Ja pikkuisen ihmetytti ja harmitti kun siellä ei ollut sarjakuvan ystäviä jonoksi asti! (Nyt vain vähän harmittaa kun en ostanut ihan sarjakuva-albumia, johon olisi voinut omistuskirjoituksen pyytää...)
VastaaPoista