(Nigeria 2006)
Orange prize 2007
606sivua
LYHYESTI: 60-luvun Nigeriassa Biafra yrittää irrottautua ja itsenäistyä. Igbojen kansanmurhan uhriksi, sodan jalkoihin ja nälänhädän keskelle jäävät niin köyhät kuin ylemmän keskiluokan ihmiset. "Maailma oli vaiti kuin me kuolimme". (Kuulostaa synkältä. Kirja ei ole synkkä)
FIILIS: Tämä oli yksi niistä kirjoista, jonka ei toivoisi loppuvan pituudestaan huolimatta. Kirjan alku oli hidas (mutta ei missään nimessä häiritsevästi), eli se tutustutti henkilöihin ja heidän taustoihin ja arkeen. Sitten mennäänkin sotaan sivulta 170 eteenpäin ja palataan vielä jossain kohtaa hetkeksi takaisin sotaa edeltäneeseen aikaan.
Kirja pysyy hienosti kasassa ja jokaisen lauseen haluaa lukea ajatuksella. En ole lukenut afrikkalaista kirjallisuutta muutamaa yritystä lukuunottamatta. En siis ihmettele yhtään kuin Adicien sanotaan takakannessa olevan "Afrikan nykykirjallisuuden lupaavin lahjakkuus". Kirja perustuu jossain määrin hänen sukunsa omiin kokemuksiin. Kirjassa kysytään myös kenen äänellä näistä tapahtumista saa kertoa ja kirjoittaa. Adicie tekee kantansa selväksi.
Kirjasta on vaikeaa nyhtää kriittistä, mutta tässä nyt muutamia huomioita. Jossain kohtaa mietin onko 60-luvulla voinut olla niin edistyksellistä Nsukan vaatimattomassa kaupungissa (tämä on varmaan joku oma länsimainen ennakkoluuloni). Päähenkilöiden hyväsydämmisyys ja eettisesti korrekti käytös jätti vähän epäilemään, mutta olihan se ihanaa. Jos nyt jotain pahaa välillä tapahtuukin, se on hetken hairahdusta tai noidan rohtojen ansiota. Having said that - väitän silti, ettei kirja ole naivi. Ja tuo mitä tuossa tein, eli kirjoitin englanniksi: en ihan ymmärrä miksi kirjassa piti olla monia lauseita englanniksi sekä igboksi. Onhan se toimiva keino korostaa kielien merkitystä ja eroja, mutta kuitenkin ärsyttävä.
Minulle tuli tästä mieleen Kadonneet, varmaankin aihepiiri ja rakkausteema teki sen. Myös kirjan toivekkuus ja kauneus, joka kantaa teoksen läpi. Toisaalta tässä on semmoisen suuren historiallisen romaanin tuntua ja kerronnan sujuvuutta. Tietyssä arkisuudessa sekä tunnelman kuvauksessa Adichie on myös taitava. Kirja tuntuu iholla asti ilman turhaa ja liiallista väkivallan yksityiskohtaista kuvausta. Lukukokemus on nautinnollinen ja loppu karuudessaan osiltaan ihan onnellinen.
MUUTA: Voin myöntää, ettei Biafran historia ollut minulle tuttu. Lukiessa kuitenkin tuntui, että kirja kertoi myös niin monesta muustakin Afrikan historian kansanmurhasta ja sodasta ja nälänhädästä, joista olen kuullut paljon enemmän: Uganda, Kongo, Ruanda, Darfur, Tshad, Somalia jne. Osa näistä jatkuu yhä.
MIKSI: Tätä kirjaa on kehuttu paljon blogeissa. Sopi myös aakkoshaasteen A:ksi.
TÄHDET:
+ + + + +
Oletko lukenut kirjaa? Entä Adichien toista kirjaa "Purple Hibiscus"? Oletko lukenut muita hyviä afrikkalaisia kirjoja ja kirjailijoita? Ketä suosittelet?
-----------------------------
Tämä oli siis minun aakkoshaasteen A. Tähän haasteeseen otan kirjoja, joita en välttämättä muuten lukisi. Yritän ottaa mukaan enimmäkseen klassikkoja tai vastaavia. Adichie on merkittävä afrikkalainen kirjailija, joten olkoon se perusteluna hänen mukanaololleen.
Olen lukenut tästä kirjasta jo niin monta kehuvaa arvostelua, että taitaa olla parasta lisätä se tuohon luettavien kirjojen pinoon jossain vaiheessa. :)
VastaaPoistaToinen lukemisen arvoinen afrikkalainen kirjailija on nigerialainen Chinua Achebe ja erityisesti hänen esikoisromaaninsa "Things Fall Apart". Kirjaa ei tosin ole suomennettu, afrikkalaista kirjallisuutta suomennetaan muuten hävyttömän vähän... Mutta Achebe sopii myös vaihtoehtoiseksi aakkoshaasteen A-kirjailijaksi. :)
Minulla on isompikin aukko sivistyksessä afrikkalaisen kirjallisuuden kohdalla. Hyllyssä odottaa kyllä yksi lapsisotilas-kertomus, mutta tämäkin vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Mutta mikä olisi hyvä kirja, jos haluaa lukea afrikkalaisen kirjailijan teoksen, joka ei liity sotaan?
VastaaPoistaTuosta Achebestä kuulinkin jostain kanssa, se täytyy tsekata. Taitaa olla hänkin Nigeriasta. JA voi kyllä olla vaikea löytää afrikkalaista kirjaa joka EI kertoisi sodasta, toisaalta mistä minä tietäisin?
VastaaPoistaYritin lukea Ngugi Wa Thiong'on Variksen velho kirjaa, mutta siitä ei tullut mitään. "Ei kenenkään lapset" on lukulistalla, mutta siihen se sitten melkein jääkin.
Innostuin tässä goolailemaan ja kaikkitietävästä wikipediasta löytyi ihan ok artikkeli "african literature", jossa on varsin pitkä luettelo "major African novels". Täytyykin tsekkailla noita: http://en.wikipedia.org/wiki/African_literature
Varmasti hieno ja tärkeä kirja. Arvostelusi pohjalta ainakin, täytyypä itse lukea.
VastaaPoistaTiesitkö muuten, että Biafran kansallislaulu oli suomalainen Finlandia noina harvoina vuosina kun se oli melkein olemassa? Mielenkiintoinen kytkös Suomeen.
Kansanmurhat jatkuvat, mutta luulen, että senkin voi katkaista, jos löytyy kykyä ja halua. Ainakin niin toivon.
Suosittelisin sinulle muuten Alan Drewsin kirjaa Vesipuutarhat, oikein antoisaa lukemista.
Mukavaa pääsiäistä!
Hei Tuure! Huomasin nyt vasta sattumalta kommentisi. Ja tuo Finlandia on kyllä uskomaton juttu! Tieto sattui silmääni kun tätä postausta tehdessäni googletin Biafraa - mikähän tarina siinä voi olla takana? Toivottavasti tykkäät kirjasta.
VastaaPoistaElina Hirvosen uusin kirja sijoittuu Afrikkaan (taisi olla Sudaniin) ja sitä on kehuttu hurjasti. Kirjaston jonossa ollaan.
Tuon Vesipuutarhat luinkin, löytyy jostain merkinnöistä. Se oli ihan hyvä kirja.