Suomi 2010
334 sivua
LYHYESTI: Samuel muuttaa Baltimoresta Torontoon aloittaakseen elämänsä puhtaalta pöydältä. Hän päätyy asumaan taloon, jonka asukkaat ovat kummallisia ja heidän menneisyydestään löytyy kaikenlaista. Huumehöyryisten kuukausien jälkeen tapahtuu murha ja Samuel löytää itsensä sairalasängystä käsiraudoissa. Eläköityvä poliisi alkaa tutkia asiaa.
MIKSI: Uutuuskirjaa on kehuttu kovasti. En lue paljonkaan jännäreitä tai dekkareita tms. mutta tähän tartuin ihan innolla. Koska genre on vieraampi, minulla on vähemmän vertailukohtia. Kirja oli kuitenkin jonkinmoinen pettymys.
FIILIS: Henkilöhahmot ovat ihan kiinnostavia, niitä vaan on liian monta. Heistä ei myöskään saada irti tarpeeksi, jotta juonen ratkaisut tulisivat perustelluiksi. Nyholm ei aliarvio lukijaa (tästä plussaa), eli kirja vaati vähän paneutumista. Teksti ei kuitenkaan mielestäni missään kohtaa lähde lentoon ja monimutkainen juoni vaatii liikaa selittelyä monessa kohtaa. Minulle jäi monta kysymystä - miksi kirja sijoittuu Kanadaan? Mikä tässä on kirjassa on nähty poikkeuksellisen hyvänä?
ERITYISTÄ: Tämä on kirjailijan esikoisteos.
TÄHDET:
+ + +
Oi ja voi! Minä olen aina sanonut, että Leben und leben lassen eli Elää ja anna toisten eläää, mutta miten minua voi aina sattua, kun joku ei innostu dekkareista. No siksi, koska tiedän, että he ovat lukeneet VÄÄRIÄ dekkareita. Ja nykyään ei pitäisikään monen jännitysromaanin kohdalla enää ollenkaan puhua dekkareista, vaan nimenomaan psykologisista jännitysromaaneista.
VastaaPoistaEn ole lukenut esittelmääsi kirjaa ja tuskin tulen ehtimään sitä tehdäkään, mutta sen sijaan annan sinulle nyt listan niistä dekkarikunigattarista, joita voisit kokeilla: Minette Walters, Ruth Rendell, Åsa Larsson, Inger Frimansson, Karin Fossum, Denise Mina...
En anna enempää, sillä luulen tietäväni, missä sinulla tökkii. Ja siksi nyt ehdotankin, että luet Minette Waltersin Kuvanveistäjän, Häpeänaamion ja Pirunketun. Kerro sitten minulle, mitä pidit.
Minulla on kohta häpeänaamio, sillä olen tuonut Minetteä hävyttömän vähän esille blogissani. Olenko ikäänkuin halunnut pitää hänet omanani? Minulla on ollut ilo viestiä hänen kanssaan ja häpeän senkin takia...
Sitten on semmoinen jännityskirjailija, joka yllätti minut täysin. Mutta en kerro vielä kuka ja mikä kirja,sillä saadakseni lukuaikaa uutuuksille ja puutarhalle, joudun varmaan senkin uusimaan. Näet sitten.
Tiedätkö? Minun ja parhaan ystäväni eli Bessun suuret yhteiset nimittäjät ovat koirat, kirjat ja ratsastus, mutta koska hän lukee melkeinpä vain dekkareita, olen minäkin ajatunut yhä syvemmälle jännityksen ihmeelliseen maailmaan. MINUN pitää soittaa HÄNELLE saadakseni tiedot dekkarimaailman kuumista uutuuksista. Ystäväni on alalla, jossa tarvitaan psykologisia opintoja ja hän on ikuisesti ihan kuumana esim. Waltersin Kuvanveistäjään. Try it!
Ajatelin myös ikääsi, vaikka olenkin sitä mieltä yleensä, että se on vain numero, mutta jouduin nyt hälyttyneeseen tilaan;-) ja muistan, että about sinun ikäisenä minäkään en lukenut jännityskirjoja, paitsi Agatha Christietä.
Mutta: Minä inhoan semmoisia dekkareita, joissa on salaista poliisia, kaksoisagentteja, raakaa väkivaltaa, liikaa henkilöitä, asiota, joita ei koskaan voisi tapahtua etc. Niitä kirjoittavat useimmiten tai melkein aina miehet. Naiset hallitsevat psykologisen kauhun ja tietävät sen, että on olemassa tilanteita, joissa melkein kenestä tahansa voi sukeutua murhaaja...
PS. Mutta sen verta tuosta sinun lukemastasi kirjasta,e ttä väistämättä tuohon tarttuu jo nimenkin takia: Sinun edestäsi vuodatettu. Nomen est omen, vai eikö ollutkaan!
VastaaPoistaOlen vakuuttunut ja lupaan tutustua noihin =D No ainakin Waltersiin. Ja Fridsoniin myös, aloitin jo sitä yhtä. Äsa Larssonista en kyllä tykännyt.
VastaaPoistaMinulla on semmoinen vamma, etten pysty lukemaan kovin kauheita tai väkivaltaisuuksia ja raakuuksia jne. näen työssäni tarpeeksi kamaluuksia ja haluan että kirjat vie minut toisaalle. tämäkään ei ihan kokonaan pidä paikkaansa, koska joissain kirjoissa kestän kaikenlasta ahdistavaakin. Hmm. Ehkä vaan muut kirjat kuin dekkarit ovat olleet tähän asti kiinnostavampia. Mutta Stig Larssoneista tykkäsin kyllä.
No, Åsa on näistä, mitä sinulle tarjosin kovinta, siis vähempi psykologiaa, mutta minä pidän siinä siitä arktisesta aspektista.
VastaaPoistaSe on Frimansson...;-)
En tiedä, miksi minä en saa kiinni Stieg Larssonista, ehkä pitäisi yrittää enemmän.
Tiedätkö, Viides lapsi sai minut paljon suurempaan kauhuun kuin mikään dekkari. En melkein kestänyt sitä!
Näistä asioista on kiva vaihtaa mielipiteitä, mutta nyt kun teidän, ettet ole mikään himo lukemaan dekkareita, sun ei kannata lukea niitä kysymättä minulta;-)
Mulla on kohta asiaa sinulle, mutta katson ensin Brothers&Sisters. Mulla on addikti siihen. Se on ainoa tv-sarja, jonka olen jopa ostanut. Siis ekan ja toka tuotantokauden.
PS. Sun profiilista puttuu sun sähköpostiosoite!
VastaaPoistaMulla on jokin antipatia kaikkia dekkarityyppisiä ratkaisuja kohtaan, enkä oikein ollenkaan ole niitä lukent. Jotenkin en mukamas pysy juonen perässä kiinni, tai sitteb muuten vaan odotan jotakin ns. syvällisempää tai enemmän. Haah, olen jumahtanut romanttisiin ja historiallisiin draamoihin Jane Austenin hengessä. Pahus.
VastaaPoistaJa kyllä; sivupohjat mättää näköjään meillä kummallakin. Outoa...
Ahmu, minäkin luen historiallisia draamoja ja olen mm. tehnyt sarjan Montgomeryn kirjoista, joten romantiikassa piisaa, mutta toinen ei ole pois toiselta. JOTKUT dekkarit ovat semmoista kovaksikeitettyä kamaa, että ei niitä ainakaan nainen lue ja just ne ovat miesten kirjoittamia.
VastaaPoistaValitsin viime vuoden parhaaksi kirjaksi Geraldine Brooksin Kirjan kansan 140 kirjan jouksota. Kokeile sitä: historiaa, romantiikkaa, suurta draamaa ja ripaus mystiikkaa.
Minulla on joku pysyvä lukihäiriö tuon Frimanssonin kohdalla :)
VastaaPoistaKyllä sitä voi varmasti tykätä monelaisista kirjoista. Itse en ole dekkarityyppisistä kauheasti innostunut, mutta nyt aion näitä suosituksia ainakin kokeilla ajallaan.
Olen tykännyt myös Helena Von Zweigbergkin vankilapappi sarjasta, tai 3 kirjaa meni ja sitten alkoi tökkiä. Mari Jungstedtin sarjan luin myöskin. Jos katsoo tuolta "labels" ja dekkarit saa sekalaisen kirjajoukon vanhoja merkintöjä. Joku varmasti argumentoisi perustellusti, että harva niistä on oikeesti dekkari. Kategorioihin laittaminen on joskus varsin vaikeaa.
Sitten tuli tässä mieleen, että minusta oli ihan ok Karin Alvtegen kirjat, oletteko niitä lukeneet? Ne on just semmoista psykologista thrilleriä vai mikä se genre nyt sitten olisikaan. Ja ei ehkä enää liity samaan osastoon, mutta Tuula-Leena Variksen "Vaimoni", oli ihan tosi hyvä, vaikka se taitaa mennä enemmän jopa satiirin puolelle.
Minulta on tuo "Kirjan kansa" myös vielä lukematta, mutta lukulistalla se on korkealla :)