tammikuu 2011

Ajattelin aloittaa tällaisen uuden käytännön, jossa tavalla tai toisella kokoan kuukauden aikana lukemani kirjat. Nämä (ja tulevat kuukaudet) löytyvät myös tuosta ylempää  välilehdeltä, jonka nimi on mielikuvituksettomasti "kirjat 2011". Vuoden lopuksi on liian työlästä koota "dataa" luetuista kirjoista, joten ajattelin kerrankin olla kaukaa viisas ja tehdä tilastointia osissa.

Joulukuun puolelta haluan poikkeuksellisesti mainita Munron, koska bloggasin siitä aivan loppuvuodesta ja se sai mielestäni liian vähän huomiota. Se olisi ehdoton kuukauden kirja, mutta nyt vain sanon, että lukekaa se joka tapauksessa.

 Alice Munro: Liian paljon onnea

Mutta siis tammikuu 2011 oli varsin tasavahvojen ja hyvien kirjojen kuukausi. Mikään näistä ei ole sellainen, jota en suosittelisi, mutta mikään ei myöskään kuulu suurimpiin suosikkeihin.

Kirjoja 11
Naisia 8/11 (!!!) 
Suomalaisia 5
Yhdysvallat 4
lisäksi Japani ja Saksa
yhteensä 2685 sivua, keskimäärin 244 sivua (varsin lyhyitä kirjoja siis)



Jos olisi AIVAN pakko valita yksi, niin sanoisin että lukekaa Auringon kehrä, se on hyvä tarina. Erityismainintana kehoittaisin lukemaan myös novellikokoelmat Vesiseinä ja You Know When the Men Are Gone. Mutta kaikki muukin oli mielenkiintoista, Omenensiemenet tuoksuvat edelleen, Kosto ravistuttaa, 27 ja Oscar Waon elämä mietityttävät yhä, japanilainen avioliitto raivostuttaa - ehkä kannattaa vain kopioida tästä tasavarma lukulista :)

Jussi Valtonen: Vesiseinä

Alexandra Salmela: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan

Junichiro Tanizaki: Avain

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina

Carita Forsgren: Auringon kehrä

Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia (2004)

 Anna-Leena Härkönen: Palele porvari ja muita kirjoituksia (2007)

Junot Diaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä
Katharina Hagena: Omenansiementen maku

Siobhan Fallon: You Know When the Men Are Gone

ps. kiitollisena olen ottanut vastaan muutaman tunnustuksen! Paljastuksiin palaan piakkoin. Taidankin varastaa idean Virvatulelta ja käyttää kuvia...

Siobhan Fallon: You Know When the Men Are Gone

Siobhan Fallon: You Know When the Men Are Gone
Yhdysvallat 2011
240 sivua
Kindle edition for iPhone

MIKSI: Joskus vähän sattumaltakin bonggaa jonkun uutuusilmiön. Tästä kohistiin tammikuun uutuutena jenkkikirjallisuus- ja blogimaailmassa.

LYHYESTI: Kun miehet ovat kaukana sodassa ja naiset ja lapset keskenään kotona, tapahtuu kaikenlaista.

FIILIS: Aika harvojen suomalaisnaisten miehet lähtevät esim. rauhanturvaajiksi (useammin kai on laiva- tai työmatkaleskiä?). Yhdysvalloissa satojen tuhansien sotilaiden vaimot ja lapset asuvat omissa military base- yhteisöissä sillä välin kun miehet ovat vuoden komennuksella Irakissa tai Afkanistanissa. Sitten he palaavat ja valmistautuvat lähtemään uudelleen. Novellikokoelma on sijoitettu yhteen tällaiseen kotirintamayhteisöön: Fort Hoodiin Texasissa.

Itse tunnen muutaman sotilaan vaimon, joten tiesin ehkä hitusen siitä mistä kirjassa on kyse. Kirja ei ole minusta mitenkään sotaa puolustava eikä sitä kritisoiva, vaan tässä keskityttään parisuhteisiin ja perheisiin erityisessä ympäristössä. (Itse suhtaudun varsin kriittisesti Yhdysvaltojen ulkopoliittisiin ratkaisuihin Bushin toimikaudella, mutta kirja ei lainkaan edellytä puolen ottamista suuntaan tai toiseen.) Aiheet ovat sinällään tavallisia: miten  pelätään tuleeko toinen koskaan enää kotiin ja missä kunnossa, miten lapset oppivat kävelemään ilman että isä näkee, kuinka yksinäisyys ajaa toisen syliin, kuinka sodan tapahtumia ei voi jättää komennukselle.

Tässä videossa kirjailija itse kertoo kirjastaan:

 

Yhdeksän erillistä tarinaa ovat kipeitä, suoria ja kaunistelemattomia. Ne osaavat kuitenkin yllättää ja jättävät tilaa lukijan tulkinnoille. Lukija pääsee välittömästi mukaan päähenkilön elämään ja samaistuu: ikävä, mustasukkaisuus, väärinkäsitykset, muuttuminen, pelot - nuo kaikki ovat varsin universaaleja tuntemuksia parisuhteessa. Novellien loput jäävät ehkä liiankin avoimeksi (vaadin tietää mitä heille sitten tapahtui!), mutta toisaalta on aina positiivista kun toivoo että tarina olisi vielä jatkunut. 

MUUTA: Eivät nämä ole Munroa, mutta suosittelen silti. Omassa lajissaan lupaava esikoisteos. Kirjailija on itse asunut Fort Hoodissa ja on siis sotilaan vaimo. Kirjailijan tyylikkäille kotisivuille tästä. Siellä on myös kuvia oikeasta Fort Hoodista, joka on varsin erikoinen paikka.

TÄHDET:

+ + + +

Onkohan tämä kuitenkin liian "amerikkalainen" kirja menestyäkseen kotimaansa ulkopuolella? Kiinnostuitko?

Katharina Hagena: Omenansiementen maku

Katharina  Hagena: Omenansiementen maku
Saksa 2008 (suom.2009)
242 sivua, Minerva

MIKSI?: Lohtukirjalistalta poimittua ja kanssabloggaajien suosituksesta valittua (Leena Lumen ja Lumiomenan arviot).

LYHYESTI: Omenoiden tuoksuun sekoittuuu muistoja, omia ja toisten.

FIILIS: Tämä kirja tuoksuu ja maistuukin. Kuolleen isoäidin talossa voi haistaa ummehtuneet kapiokirstut, villiintyneen puutarhan ja tietysti omenat. Kaikki tämä vie Iriksen takaisin lapsuuden ja nuoruuden mummollan tapahtumiin, siihen samaan paikkaan, jonka hän on nyt perinyt itselleen.

Salaisuudet aukenevat muistojen myötä. Se, mitä oli unohdettu alkaakin elää uudelleen. Rinnakkain kuljetaan isovanhempien nuoruudessa, omien vanhempien nuoruudessa, omassa nuoruudessa ja myös tässä hetkessä. Kaikkea yhdistää putoaminen ja omenat: menetykset ja salaisuudet. Omena ei putoa kauas puusta, mutta silti sen tarina ja maku voi olla kovin niin erilainen.

Hagenan kieli on rikkaan kuvailevaa. Merkitykset, tapahtumat ja salaisuudet aukenevat hitaasti. Muistaminen voi lopulta olla ainoa tie unohtamiseen. Tarinassa ei ole suuria yllätyksiä, mutta se ei haittaa. Kirjan hahmot vaikuttavat aidoilta ja kaunistelemattomilta,  huumoriakin on mukana. Epilogin olisi voinut jättää pois. Se selitti vähän liikaa kirjassa, joka muuten jätti runsaasti tilaa lukijan omalle tulkinnalle.

HUOMIO: Tunnelmassa ja kerronnassa on jotain, joka muistuttaa paljon Pulkkisen Totta-romaania.

MUUTA: Tämä on esikoisteos, joka on saavuttanut kansainvälistä suosiota ja tehnyt kirjailijasta kuuluisuuden.

TÄHDET:
+ + + +

Nähtäväksi  myös saksan- ja ranskankieliset kannet - en ymmärrä miksei ne kelvanneet Suomeen?! Osaako joku muuten kertoa miksi kansia ja nimiä muutetaan maasta toiseen?

Carita Forsgren: Auringon kehrä

Carita Forsgren: Auringon kehrä
Suomi 2010
450 sivua, Otava

MIKSI?: Pidin paljon Kolmen kuun kuningattaresta. Minusta oli jotenkin epäilyttävää, että kirjailijalta ilmestyy toinen historiallinen romaani aivan eri paikasta ja aikakaudesta heti perään ja pelkäsin suurta pettymystä tämän kohdalla. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja se kannatti.

LYHYESTI: Historiaan sijoitettu fiktio pohjoisen näkijäperheen tyttärestä ja Kemetin kuninkaasta vie matkalle muinaisiin maisemiin.

FIILIS: Forsgrenin taito kirjoittaa vetävä tarina on kiistaton. Kahden eri kertojan tarina herää nopeasti eloon ja lukija kiintyy hahmoihin. Molemmilla riittää seikkailua ja vastoinkäymisiä ja lopulta tapahtuu epätodennäköinen kohtaaminen. Sillä onkin sitten merkittäviä seurauksia.

En tiedä paljoakaa historiasta, mutta joka tapauksessa kirjailijan tekemä taustatyö tekee vaikutuksen. Minun mahdotonta arvioida faktojen pitävyyttä, mutta kerronnassa ei montaakaan kohtaa pomppaa kummallisena. 2010-luvun ihmisenä on joka tapauksessa  mahdotonta asettautua vuosisadalle 1300eKr ja arvioida miten ihmiset ovat tunteneet ja ajatelleet silloin. Eikä tarvitsekaan - hyvä tarina on hyvä tarina. Tematiikassa on myös pohjimmiltaan paljon ajatonta. Uskonnollisuuden kuvaus on monesta kohtaa hyvinkin lähellä tätä päivää jos yhtään miettii tarkemmin, samoin esimerkiksi miesten ja naisten väliset suhteet, parisuhteen todellisuus, vallan tavoittelu ja itsensä kanssa pärjääminen. 

Silti kirjasta puuttuu jotain, joka on vaikeasti selitettävissä. Ehkä päähenkilöiden elämät lähtevät kuitenkin niin kaukaa toisistaan, että on lähes mahdoton tehtävä saattaa heidät lopulta yhteen? Hahmoina he myös jäävät jotenkin vajaiksi, lukija ei pysty ymmärtämään kaikkea muutosta, jota heissä tapahtuu aikuiseksi kasvamisen aikana.

En lue paljonkaan historiallisia romaaneja, mutta hyvistä tällaisista nautin kovasti. Egypti-meininki tuo väkisin mieleen Waltarin, en tiedä onko Forsgrenilla esikuvia sillä suunnalla. Forsgren säilyy ehdottomasti lukulistallani tulevaisuudessakin ja suosittelen häntä kaikille historiallisten romaanien ystäville. "Hyvä lukuromaani" on kai tässä kohtaa toimiva määritelmä.

TÄHDET:
+ + + +
(Tää alkaa käydä tylsäksi kun aina vaan 4-tähteä. Se on kuitenkin minun määritelmäni hyvälle kirjalle, joka ei saa ihan erityistä innostusta aikaan.)

Ulkoistettu toimisto

Päivän piristykseksi :)

Toimistoni on oikeasti edelleen sisätiloissa ja epätoivoisen kiinni todellisuudessa, mutta muuten olen kahdessa paikassa: omenoiden tuoksussa kuolleen isoäidin kotona ja Amerikassa odottamassa uutisia miehiltä, niiltä jotka sotivat kaukana.

Teille kerron pian lisää kirjoista Omenansiementen maku ja You know when the men are gone. Ja pitäisi myös kirjoittaa Auringonkehrästä, matkastani muinaiseen Egyptiin. Ilman kirjoja en pärjäisi, en lainkaan.

Posted using BlogPress from my iPhone

Location:Ulkoistettu toimisto

Junot Diaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä

Junot Diaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä
Yhdysvallat 2007 (suom. 2008)
288 sivua, LIKE
Pulizer 2008

MIKSI?: Tämän voisi melkein laskea Satun lanseeraamaan "viimeinkin" haasteeseen, sillä minun on pitänyt lukea tämä jo pitkään.

LYHYESTI: Lukijalle tulee tutuksi Dominikaanisen tasavallan fuku-kirous ja sieltä kotoisin olevan nörtti-Oscarin perheen monet vaiheet myös Yhdysvalloissa.

FIILIS: Tämä on kummallinen kirja, josta ei ole ihan helppo kertoa. Toisaalta romaani kertoo surullisen tarinan Oscarista, joka ei sovi mihinkään: ei tuoliin (kun on niin lihava), ei kouluun (kun on vaan kiinnostunut sci-fistä ja roolipeleistä ja epätoivoisesti tytöistä) eikä oikein kanslaisuuksiinsa (ei pärjää amerikkalaisena, eikä dominikaanina.) Toisaalta tarina on Dominikaanisen tasavallan sorron historia, jota valotetaan Oscarin perheen vaiheiden kautta. Alaviitteiden kautta kerrotaan faktoja ja olennaisia tietoja.

Kirja naurattaa useaan kertaan ääneen ja tämä on kuitenkin varsin rankka teos. Fuku-kirous ei jätä perhettä rauhaan ja kohtuuttomat kohtalot toistuvat. Kertoja vie lukijaa eri näkökulmien ja vuosikymmenten läpi kaunistelematta. Dominikaanien historian lisäksi esille tulee Oscarin ja hänen siskonsa Lolan nuoruuskokemukset dominikaaneina Yhdysvalloissa, joissa on paljon yleismaailmallista kasvamisen kipua. Läpi käydään möys heidän juurensa.

Diaz käyttää suorasukaista kieltä, jota herkempi voi vierastaa. Monia espanijankielisiä sanoja on jätetty suomentamatta, mikä itseäni häiritsi hitusen kun en osaa yhtään espanijaa - toisaalta ymmärrän tehokeinon. Aika paljon kerronnassa on myös ironiaa kun puhutaan suoraan lukijalle. Juoneen sekoittuu hitunen maagisia piirteitä, mutta taidokkaasti. Tarina kokonaisuudessaan ei ole mitenkään mutkikas ja loppu oli hitusen pettymyskin: olisin kaivannut jotain iloista ja palkitsevaa. Mutta fuku on fuku.

ERITYISTÄ: Mikäli tarpeen, voit sivistää itseäsi kirjan lisäksi lukemalla Dominikaanien erittäin verisestä diktaattorista Rafael Trujillosta(itse en tiennyt mitään hänestä) . Pienenä yksityiskohtana oli hauska huomata, että Mario Vargas Llosa (nobel 2010) mainitaan tässä kirjassa muutamaan kertaan. 

TÄHDET:
+ + + +

Ketkä ovat lukeneet tämän? Tai Diazin esikoisen? Kertokaa kokemuksia ja linkittäkää kommentteihin jos blogistanne löytyy arviota.

he, jotka hylkäsin...

Yleensä on niin, että kirjan jättää kesken siksi, että se on huono. Joskus käy kuitenkin toisin - kirja voi tavallaan unohtua tai sitten se ei vaan sovi fiilikseen. Minun on nyt tunnustettava, että olen jättänyt monien suosikkikirjoja kesken. Yksi syy on myös se, että niistä on kirjoitettu niin paljon jo valmiiksi.

Mutta siis, kai minun on vaan saatava tämä sanottua: Luin Rouva Agathen rakkautta yli 100 sivua. Uskon, että se olisi ollut antoisa kirja, mutta lopulta en sitten jaksanutkaan uppoutua tähän aikuisten satuun. Toinen kirja, jota luin yli 100 sivua oli kovasti kehuttu Tyrskyt, mutta sen hitauteen ja masentavuuteen väsähdin. Innostuin siitä aina kun jatkoin lukemista, mutta sitten en vaan enää jatkanut. Ja sitten: Oi ihana toukokuu oli NIIN yltiöpositiivinen heti alkuun, että en vaan voinut lukea sitä. Sen täytyy sopia kesähelteelle ja ihanaan lomatunnelmaan.

Lopputulos: näiden kirjojen kohdalla en ottaisi minusta mallia vaan innostaisin tutustumaan niihin minusta huolimatta.

Tämän kirjan osalta luottaisin ehdottomasti arvostamani bloggarin Lumiomenan arvioon, jonka voit lukea tästä. Kirjastoon palauttaminen harmittaa tämän kohdalla eniten, mutta ehkä kirjan  aika on toiste.

Tyrkyt valittiin heinäkuussa Olivian "jos on aikaa vain yhteen kirjaan" ja myös esim. K-blogin Jenni tykkäsi tästä.

Marjis (monien muiden lisäksi) suosittelee tätä kesäkirjaksi ja ehkä minäkin palaan tähän riippumatossa joskus.

Palele porvari pallomeressä

Anna-Leena Härkönen:  
Palele porvari ja muita kirjoituksia (2007) 112s. sekä  
Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia (2004) 160s.

MIKSI?: Joku suositteli näitä lohtukirjoiksi tai lukijumin purkamiseen ja minun kohdallani lääkitys toimi vaivaan erinomaisesti.

LYHYESTI: Härkösen lyhyitä kirjoituksia, joita on julkaistu eri lehdissä ja koottu sitten kirjoiksi.

FIILIS: Minä tykkään Härkösestä. Hän antaa oman mielipiteensä kuulua, ravistelee pinttyneitä käsityksiä ja naurattaa. Kaikki jutut eivät toki  ole sellaisia joista itse olisi samaa mieltä, mutta mielellään näitä lukee. Aiheet tuntuvat olevan Härkösen omasta kokemusmaailmasta ja siksi ne vaikuttavat aidoilta. Aika monet kirjoitukset liittyvät parisuhteeseen, vanhemmuuteen, yhteiskuntaan, seksuaalisuuteen jne. Suomessa saisi olla lisää naisia, jotka tällä tapaa tuovat äänensä kuuluviin.

Nämä sopii hyvin tunnelmaan, jossa haluaisi lukea naistenlehtiä, mutta lukee kuitenkin mielummin kirjaa. Kiitos suosituksesta!

LAINAUS:

"Jonkun pitäisi muuten kertoa kotiäideille, että ulkoilemiselle on olemassa myös vaihtoehto: sisällä pysyminen. Olen joskus kokeillut, mitä tapahtuu jos perhe ei näytä edes nenänpäätään ulkona kahteen päivään. Vastaus: ei mitään."

TÄHDET: 
+ + +

Tällä viikolla työ on ehdottomasti taas haitannut vapaa-aikaa ja olen ollut ihan zombi päivien päätteeksi. Onneksi innostava kirjapino odottaa rauhallisempaa aikaa ja juuri nyt keskenoleva kirja on aivan mainio!

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina
Yhdysvallat 2003 (suom.2010)
157 sivua, Otava

MIKSI?: En ole saanut Haudankaivajan tytärtä luettua, ainakaan vielä. Tämä on paljon pienempi ja blogeissa kovin kehuttu, niin aloitin tästä.

LYHYESTI: Joukkoraiskaus ja sen seuraukset.

FIILIS: Aihe oli kovin ahdistava. Raiskauksella ei sinällään mässäillä, mutta teon kauheus saadaan lukijan mieleen monin eri keinoin. 12-vuotiaan tytön läsnäolo tekee tapahtuneesta sietämätöntä. Ja sitten vielä yhteisö kääntyy äitiä ja tytärtä vastaan. Tai ainakin monet. Miten voisi selvitä tällaisesta kokemuksesta? Ruumis ja mieli kärsivät korjaamatonta vahinkoa, mitä ei pääse mitenkään pakoon. Kun tytär kokee jotain, jolta äiti ei voi suojella?

Hyväksikäyttö ja raiskaustuomiot ovat Suomessa naurettavan lyhyitä - Yhdysvalloissa taas oikeuslaitosta helpommin hallitsee se, jolla on eniten rahaa. Kun puolustuksen asianajaja esittää "käsityksensä" tapahtuneesta, olin jättää kirjan kesken. Epäoikeudenmukaisuus tässä mittakaavassa tekee hulluksi. Jotta en kertoisi koko juonta, sanon vain että oikeuttakin on luvassa. Sankareita ei kuitenkaan. Se, joka ottaa oikeuden käsiinsä on jollain tapaa kirjan pelottavin hahmo. Mietin myös miten kirjassa, joka tavallaan käsittelee naisen oikeuksia miehet ovat niitä jotka toimivat? Kaikki naiset ovat lähinnä avuttomia tapahtuneen edessä, olipa kyse sosiaalityöntekijästä, mummosta, uhreista tai syyttäjästä.

Oatesin teksti vaatii vähän totuttelua. Se täyttää kirjan sivun ääriään myöten ja tunkeutuu lukijan iholle jättäen kuitenkin myös kysymyksiä. Kerronta pomppii ja näkökulmat vaihtuvat. Kirjailijan taidoista ei jää epäselvyyttä. Tämä on kuitenkin pienoisromaani.

MUUTA: Kansi on hieno: kauempaa olin varma, että siinä on kuvattuna sipuli tai jokin sortin kukka, enkä nähnyt patsasta lainkaan. Olin myös hämmästynyt miten laaja tuotanto Oatesilla on, pelkästään romaaneja on kymmeniä. Tästä kirjasta ja myös Haudankaivajan tyttärestä on kirjoitettu lukuisia arvioita blogeissa, jotka löytyvät googlella.

(Olen viime aikoina lukenut paljon kirjoja, jotka ovat "blogisuosiossa". Silloin tuntuu, ettei oikein osaa enää itse sanoa mitään, kun muut ovat sanoneet jo niin hyvin ja paljon. Mutta nyt on tämmöinen vaihe lukemisessa, toisiakin tulee varmasti...)

TÄHDET:
+ + + +

unista ja viattomuudesta (ja juoksemisesta)

Inception 2010

Tämä kannattaa ehdottomasti katsoa. Tässä on Matrixia ja kummallista juonta sekä aivan uskomattomia kohtauksia visuaalisesti.

Leffassa leikitään ajatuksella, että unia voisi ohjailla ja niistä voisi hyötyä.

Leonardo DiCaprio vetää roolinsa hienosti.

(Viime) vuoden parhaita leffoja.

Toinen huomionarvoinen leffa on Viattomuuden uhrit. 

Harvoin mikään roolisuoritus tulee niin iholle kuin Eva Green tässä elokuvassa. 30-luvun Englannissa tyttökoulun opettajalla on erikoinen suhde oppilaisiinsa. Ja sitten asiat menevät huonosti. Tunnelma on karmiva ja kaunis ja herkkä. 

Tämä muistutti minua Sovituksesta jostain syystä.

Ja sitten: Knight and Daytä ei kannata katsoa, paitsi jos haluaa aivan välttämättä nähdä Tom Cruisen juoksemassa.

(joku muukin oli huomannut tämän, heh:))
Jos kuitenkin mielummin katsoo Angelina Jolieta juoksemassa, kannattaa katsoa Salt. Salt:in juonessa on sentää vähän enemmän substanssia kaiken juoksemisen ohella.

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi
Yhdysvallat 2010
362 sivua

MIKSI: Tämä on trilogian viimeinen osa. Juttua Nälkäpeli (I) ja Nälkäpeli - Vihan liekit (II) löydät linkeistä.

LYHYESTI: Nyt nälkäpeli ei ole enää peli vaan sota, jossa kaikki joutuvat taistelemaan.

FIILIS: Ahmia tämäkin piti. Edellinen osa päättyi koukuttavasti ja nyt sitten selviää mihin Katniss ja Peeta ja kumppanit ovat päätyneet. Tämä viimeinen osa oli ehkä vähän vähemmän toimintaa ja enemmän pohdintaa elämästä ja kuolemasta. Tosi rankkoja ja raakoja aiheita nuorten kirjalle jos tarkemmin ajattelee. Ei tässä kuitenkaan kovin paljon jäädä murehtimaan, kun eteenpäin on mentävä ja maailma (no ainakin vyöhykkeet) pelastettava. Loppuun tulee vielä ihan oma tvistinsä kun pitää päättää kuka on hyvis ja kuka pahis vai onko kukaan.

Ehkä minun tutustumiseni ja innostumiseni fantasiaan alkoi tämän kohdalla vähän jo hiipua ainakin kun ne jotkut mutantit hyökkäsi (loppuosa oli kirjoitettu aika elokuvakäsikirjoitusmaisesti?), mutta olen silti iloinen tämän sarjan lukemisesta.

Rakkaustarina (ja kolmiodraama) on kulkenut tarinassa sivussa eikä niin kovin onnistuneesti. Mietin, että onko tämmöinen aika yleinen nuorten kirjoissa kun Twilighteissa oli kovin samanlainen? (Minä siis luin ne silloin aikoinaan kaikki, tunnustettakoon se nyt sitten tässä) Lukijalle on silti varsin selvää miten homma päättyy.

Mietin myös että mikä oli tarinan opetus? Parempi maailma saadaan väkivaltaisella sodalla ja kapinalla: pahaan vastataan pahalla ja siitä seuraa hyvää. Meneekö se niin? Nuori ja mitätön ja köyhä tyttö voi nousta sankariksi, mutta saavuttaakseen rauhaa ja oikeudenmukaisuutta on uhrattava viattomiakin? Hyvää eikä pahaa ole, vaan kaikki on suhteellista?  (Minulle tuli juuri nyt ikävä Montgomeryä ja sellaisia nuorten kirjoja joissa maailma on kutakuinkin suloinen.) Siitä kyllä pidin näissä, että ihmismieli esitettiin niin, että siihen jää väkivallasta, hyväksikäytöstä, sodasta ja surusta haavansa ja traumansa ja ne vaativat paljon parantamista ja hoitoa. Ja siltikin jäljet näkyvät.

Suosittelen trilogiaa nuorille (ja toki aikuisille myös) -  luulen että uppoaa poikiinkin, mutta ikäraja voisi olla esim 13.

MUUTA: Jos ette kerro kenellekään niin voin kertoa, että mieskin on lukenut nämä kaikki. Ja suomennos oli taidettu tehdä aika kiireellä. Ärsyttäviä kirjoitusvirheitä!

TÄHDET:
+ + + (+)
(omassa genressään)

Kuva-arvoitus

Arvonta oli niin hauska, että siitä seuraava askel ei voi olla kuin arvoitus. Kuvassa näkyy siis
a) käärme, joka on nielaissut kokonaisen elefantin?
b) nukkuva kirjabloggaaja, joka on nielaissut rantapallon?
c) ihme, joka on tapahtunut - tässä tapauksessa meille?



Vastanneiden palkintona on hyvää mieltä ja lukijaksi liittyneet saavat jatkossakin kuulla monista kiinnostavista kirjoista! Voi tosin olla, että kirjojen määrälle tapahtuu muutamien kuukausien päästä jotain - en tosin tiedä mihin suuntaan. Mutta se taisi olla jo 3 pisteen vihje...

Junichiro Tanizaki: Avain

Junichiro Tanizaki: Avain
Japani 1956
141 sivua 
Tammi


LYHYESTI: Japanilaisen avioparin elämä menee erittäin kieroutuneeksi.


MIKSI: Lukupiirin tammikuun kirja.


FIILIS: Ohjaan kurkkaamaan tuolta lukupiiristä arviota ja keskustelua. Kirja herättää paljon ajatuksia: se on monella tapaa todella kiero ja julma, samalla myös hämmentävä ja sisältää eroottista jännitettä. Kaikki hahmot ovat varsin vastenmielisiä. Päiväkirjamuotoon kirjoitettuna salaisuuksiin tulee koukkua ja oli pakko selvittää miten avioparille lopulta käy. Kummallisinta ehkä on, että kirja on ilmestynyt 50-luvun Japanissa. Minun Japanin kirjallisuuden tai kulttuurinkaan tuntemukseni on aika olematonta ja tämä oli tutustumiseen varsin kummallinen aloitus. Mutta katso lisää lukupiiristä...

TÄHDET: 
+ + +

And the Winner is...

Jännittävässä Pipoarvonnassa voittajiksi valikoituivat Leena Lumi (!!) suomenkielisille kirjoille ja akissfromthepast englanninkielisille. Onnea voittajille ja kiitos osallistumisesta! Osoitetiedot saatuani paketit lähtevät postiin.

(kokeilen samalla blogin puhelinpäivitystä, katsotaan toimiiko?)

Alexandra Salmela: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan

Alexandra Salmela: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan
Suomi 2010
321 sivua, Teos

MIKSI?: Helsingin sanomien esikoisteosvoittaja ja Finlandia-ehdokas kiinnosti, myös ristiriitaisten arvioiden takia.

LYHYESTI: Tyylien sekamelska ihmisistä, jotka pääsääntöisesti tuijottavat omaan napaansa.

FIILIS: Innostuin lukemaan ensi sivuista asti (jotenkin olen alkanut arvostaa tätä piirettä kirjoissa paljon). Kaikessa pateettisuudessaan 27-vuotiaana kuolleiden muusikoiden lista ja päähenkilö Angien ajatukset huvittivat. Kertojia on monta ja tekstityylit ja fontit vaihtelevat vauhdikkaasti. Yksi kertojista on Angie itse, jonka teksteihin liitetään myös hänen kirjallisia viritelmiään. Herra Possu, pehmolelu, kertoo kaiken ah niin positiivisesti ja tuo oman ironiansa kirjaan. Kissa on varsin huonolla tuulella ja itsesäälinen alusta loppuun. Auto toimi minusta huonoiten kertojana, koska se vain lähinnä litteroi matkustajiensa sanomiset.

Inahdus- blogissa heäräsi keskustelua siitä, pitääkö olla 27-vuotias (tai alle) ja angstinen viihtyäkseen kirjan parissa. Minä en ole, mutta olen ollut, joten ehkä se riitti? Aiheena ja juonena kirjalle ei voi silti mielestäni antaa paljonkaan kunniaa, mutta kerronta on raikasta ja kiinnostavaa - se kantoi kirjan läpi. Onhan tämä samalla myös kasvutarina ja sellaisenaan ihan toimiva. Lopultakin tunnelma jäi aika pinnalliseksi, mutta pilkalta ei taida säästyä juuri kukaan. Ei ainakaan kirjailija itse. Erityinen ansio on luoda kokonaisuus niin monesta osasta ja osoittaa hienosti hallitsevansa kaikki eri tyylilajit.

Alussa minua vaivasi tunne, että lauseita on kirjoitettu jotenkin väärässä sijamuodossa tai hassussa sanajärjestyksessä. Tekstistä löytyy paljon kohtia, joihin kuka tahansa äidinkielenopettaja vetäisi vahvasti punakynää. Tämä kuitenkin jää syrjään kun kirja pääsee vauhtiin. Se, että kirjoittaa kirjan itselleen vieraalla kielellä on täysin hullua. Mutta että vielä onnistuu siinä?

Kaiken tämän jälkeen yritän erottaa hypetyksen ja oman lukukokemuksen: viihdyin, mutta siinä se. Tämä oli silti jotain muuta, erilainen lukukokemus - suosittelen tutustumaan. Finlandiaehdokkuus hämmentää silti.

MUUTA: HS:n arvio

TÄHDET:
+ + + (+)

the Marraskuun unohtuneet

Minulta jäi kirjavuonna 2010 bloggaamatta muutamia kirjoja. Se on sääli, sillä näin hienoista kirjoista olisi pitänyt sanoa enemmänkin. Sanottakoon, että kamalasta the Marraskuusta johtuen kävi näin. Mutta listaamisen uhalla, jotteivät nämä kokonaan hautautuisi unholaan:

Riikka Pulkkinen: Totta
Suomi, 2010

Pulkkisen kirjaa ja kirjailijaa itseään on hehkutettu niin, ettei yksi ääni paljon eroa kuorossa tee. Kirja on hienosti rakennettu ja yksittäiset lauseet jäävät elämään. Silti itse ahdistuin. Se ristiriita ja valheellisuus, johon hahmot itsensä ajavat, oli vaan liikaa nyt ja tälle lukijalle. Ja silti kirja on todella taitava ja vaikuttava ja suosittelen kaikille. Tosin vaikuttaa siltä että enemmistö ainakin kirjabloggaajista on tämän lukeneetkin. Parhaiten tästä kirjasta jäi mieleen kohta, jota Juuri tällaista -blogissa lainattiin:
"Elsa Ahlqvist, päärynävartalo lukuun ottamatta viimeisiä aikoja, kelvolliset rinnat hautaan saakka. Äiti, isoäiti ja emerita, kenkämaku pettämätön. Eli pelkäämättä, kuoli onnellisena, ei koskaan jättänyt väliin yhtään jäätelöannosta."

Yann Martel: Totuus Helsingin Roccamatiosta
Kanada, 1993

Pidin todella Martelin Piin elämästä, kuten miljoonat muutkin. Tämän hänen nuoruuden kirjan sain Lumiomenalta vaihdossa (kiitos!) Tuon niminovellin takia tämä kannatti ehdottomasti lukea, se on novellitaitoa parhaimmillaan. Myös muissa novelleissa on koukkunsa - hienon arvion ja lisää kirjasta voit lukea Lumiomenalta itseltään.

Pirkko Saisio: Punainen erokirja
Suomi, 2003

On suorastaan rikollista jäättää kirjoittamatta Saisiosta, joka on yksi suosikkikirjailijoistani. Punainen erokirja on trilogian päätös, jonka voi huoletta lukea myös itsenäisesti. Se on 70-luvun kuvaus, kuvaus muistin pirstaleisuudesta sekä koskettava kasvutarina. Se on ehdottoman hienoa kirjallisuutta. Suosittelen.

Pasi ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Suomi 2010

Varmasti vuoden blogifanitetuin kirja, eikä syyttä. Jos suosio ei olisi ollut näin suurta, olisi saattanut jättää kirjan kesken: vielä sivulla 100 taisin odotella, että kirja oikeasti alkaisi. Ja alkoihan se ja vei toki minutkin mukanaan (epäilen M-hiukkasten korkeampaa pitoisuutta tietyssä asutomme huoneissa). En ehkä liity ihastuneimpien kuoroon, mutta pidin kirjasta. Loppu oli vähän tarpeettoman tyly, molemmat niistä. Tästä kirjasta löytyy lukuisia arvioita kirjablogeista, lehtien sivuilta ja vaikkapa Parsnassosta (jonka huomasin nyt juuri olevan kanssani aikalailla samaa mieltä - kerta se on ensimmäinenkin :))


Annan kaikille näille kirjoille + + + + - tähteä. Niin se vaan on.

Taitaa näitä olla muitakin unohtuneita, mutta toivottavasti tämän postuksen myötä the Marraskuu on taakse jäänyt etäinen muisto. Tästä eteenpäin luen kirjoja päivittäin kasvavassa valon ja kevään odotuksessa.

Jussi Valtonen: Vesiseinä

Jussi Valtonen: Vesiseinä
Suomi 2006
212 sivua

MIKSI?: Ihastuin Valtosen kirjaan "Siipien kantamat" enkä joutunut pettymään tähänkään.

LYHYESTI: Ihmisiä epämukavissa asennoissa, heidän valintojaan ja niiden seurauksia.

FIILIS: Ihan ensi on sanottava, etten ihan ymmärrä, miksi tämä kirja löytyi novellit-hyllystä. Jos tajusin mitään, niin läpi kirjan kulki samat henkilöt ja heidän tilanteensa eri elämänvaiheissa, tosin vaihtoehtoisissa sellaisissa.  Ehkä kyse on siitä, että luvut toimisivat itsenäisestikin?

Yksi kirjan luvuista, nimeltään Afrikka, on voittanut H.J Erkon kirjoituskilpailun ykköspalkinnon. En tiedä onko Valtonen rakentanut kirjansa tämän novellin hahmojen ympärille, mutta kokonaisuus toimii silti hienosti.

Valtosen tavassa kirjoittaa on jotain aivan erityistä: sanat ja näkymät osuvat, huumori puree ja inhimillisyydessään ja aitoudessaan henkilöt tulevat kaikessa vajavaisuudessaan lähelle. En silti voi sanoa pitäneeni oikeastaan kenestäkään. Mutta se ei haitannut. Pidin mahdollisista maailmoista: ei ole selvää minne tie johtaa ja eri reitin valittuaan menee aina uuteen suuntaan. Valtosen "siviiliammatti", psykologi, näkyy kirjassa selvästi. Hän osaa todella aidosti kuvata apua tarvitsevan ihmisen maailmaa kuin myös hänen, joka kulkee rinnalla.

Novellien (kutsutaan niitä nyt sitten siksi) aiheet käsittelevät mm. perhettä, alkoholisimia, parisuhdetta, mielenterveyttä ja kaikkia näitä hankalissa näkövinkkeleissä. Valtonen valitsee eri reittejä ja tarkastelee  tapahtumia vesiseinän läpi: valintojen seurauksia voi katsella, mutta niiden kulkuun ei pysty vaikuttamaan. Voittajanovelli Afrikka on koskettava kertomus perheenäidin sairastumisesta masennukseen. Valtonen tavoittaa siinä hienon intensiivisesti yksinjäävän isän ahdinkoa ja selviytymistä.

LAINAUS (K15):

"Rapujuhlista tuli fiasko. Aloimme riidellä jo ennen kuin pääsimme Fiskarsiin. Kun ensimmäiset vieraat tulivat, Elli huusi avioeroa saunan portailla. Ihmisoikeusjuristi ja sen taloustieteilijä vaimo saivat kuulla, kuinka vastenmielinen maailmankuva minulla oli, kuinka ajattelin vain rahaa ja kuinka kyrpäni oli sängyssä löysä koska join liikaa ja kuinka väsynyt Elli oli puhumaan tästä asiasta tai muista asioista, joita se ei jaksanut edes mainita, tai mistään asioista."

Suosittelen Valtosta kaikille! En ymmärrä miksi hän on jäänyt niin vähälle huomiolle. Uusia kirjoja odotellessa...

MUUTA: Yritän yleensä pitää kirjat ja kirjailijat erillään. Kuitenkin tutustuin syksyllä Valtoseen (vähän ja sattumalta) ja hänestä oli mahdoton olla pitämättä. En silti ajattele olevani puolueellinen, en ainakaan myönnä.

LINKIT:
Arviot kirjavinkeissä
ja kiiltomadossa

TÄHDET:
+ + + +

ARVONTA starttaa uuden vuoden!

 Arvonnassa kirjaparit tarjolla. Osallistu jättämällä kommentteihin tietosi ja kerro mielellään myös joku kirja/kirjailija johon haluaisit tutustua tänä vuonna. Liity blogin lukijaksi jos et ole vielä, linkitä arvonta omaan blogiisi ja mainitse näistä, niin saat yhden/kaksi ääntä lisää! Ettei menisi liian helpoksi ja koska kaikki eivät lue englanniksi, voit myös mainita että osallistut vain toisen setin arvontaan. Osallistuminen päättyy viikon päästä sunnuntaina 9.1.2011.

 Michael Cunningham: Säkenöivät päivät
(Kirja on uusi ja kovakantinen)
muutama arvio:
kirjanurkkaus
hs

Inger Frimansson: Parempi elämä
(uusi pokkari)
arvioita mm.: täältä ja tässä.











---------------------------------------------------------------------

Toisessa kirjaparissa aiemmin lukemani pokkarit englanniksi.
Paul Auster: Invisible
Oma arvioni kirjasta löytyy täältä (ja monesta muusta blogista)

Ja äskettäin hekuttamani:
Chris Cleave: The Other Hand
(Tämä pokkarin varasti apina. Sain sen takaisin ja kirja on ihan kunnossa, mutta ehkä keskimääräistä  kärsineemmän näköinen.)








ps. Minulla on useampi kirja jonossa edelleenkin, eli arvioita on tulossa... Vuoden vaihde vaihtui melkoisessa vauhdissa 4 aikuisen ja 6 lapsen kommuunissa. Ei ole paljoakaan tullut luettua. No kunhan loma loppuu ja pääsee töihin niin ehtii taas lukemaankin :)