Suomi 2011
453 s. Gummerus
LYHYESTI: Isä kuolee ja aikuistumassa olevat lapset joutuvat kohtamaan maailman, jossa kuolema on läsnä.
FIILIS: Tämä kirja herätti paljon tunteita. Isän kuolema ei ole juonipaljastus, koska koko kirja rakentuu sille. En silti (taaskaan) suosittelisi lukemaan takakantta. Sisarukset Toma, Henkku ja Samu kertovat tarinaa vuorottelemalla, kukin omasta näkökulmastaan. Tutustutaan perheeseen ja kuoleman jälkipyykkiin. Kaikki sanovat pärjäävänsä hyvin, mutta teot puhuvat toista. Päädytään Afganistaniin, kyseenalaisiin harrastuksiin, lääkkeisiin.
Jossain kohtaa luin romaania kuin kauhistuttavaa uutista Hesarista, sellaista josta ei halua tietää mitään, mutta silti ei pysty lopettamaan lukemista. Konstigin kirja on vain paljon pidempi kuin uutinen ja se pakottaa syvälle hahmojen elämään. Paikoin kerronta on tosi rankkaa ja rivien välissä lukee paljon. Kiinnyin henkilöihin, vaikka en pitänyt heistä enkä ihan ymmärätnytkän heitä.
Kirjailijalla on ihastuttavan persoonallinen ja silti tutulta tuntuva tapa kertoa ja kuljettaa tarinaa. Onnistuneet vaihdot, töksähtävät ja niukat lauseet, todentuntuiset dialogit ja näkökulmat puhuttelevat lukijaa. Pidin siitä, miten Konstig arvostaa lukijan kykyä nähdä tarinaa sanojen takana, joutumatta kuitenkaan kikkailemaan. Kirja ei laajuudestaan huolimatta tuntunut pitkitetyltä, ajallisesti se sijoittuu muutaman vuoden ajanjaksoon. Luin tämän innolla, vaikka se tulikin keskeytetyksi Vapauden takia. Halusin ehdottomasti tietää minne sisarukset päätyvät.
Minua harmitti Toman, Henkun ja Samun puolesta, koska isän kuolema tuntuu syöksevän heidät niin suureen tyhjiöön eikä lähipiiristä tai kauempaakaan löydy ihmisiä joihin turvautua. Toisaalta minua ärsytti se, että he kaikki tuntuivat olevan niin pihalla ja piittaamattomia omista lahjoistaan ja mahdollisuuksistaan. Kuten sanottu, kirja herätti paljon tunteita.
MUUTA: Kirja kuuluu niihin tänä syksynä ilmestyneisiin, joita ei paljon noteerattu, ainakaan blogeissa. Harmillista! Vaikka romaani ei kuulu oman syksyni huippuihin, se oli ehdottomasti lukemisen arvoinen. Lehtiarviot löytyivät Savon ja Turun Sanomista.
TÄHDET:
+ + + (+)
Bongasin tämän kirjan kirjamessujen esitteestä, kiinnostuinkin, mutta koska itse olen rakentunut samasta kuin tämä kirja niin en ole aktiivisemmin kirjaa haeskellut kirjastosta. Ehkäpä jos kirja tulee joskus hyllyssä sattumalta vastaan onnistun karistamaan 'pelkoni'. :)
VastaaPoistarea - tiedän tuon tunteen siitä, että pelkää jonkun kirjan tulevan liian lähelle. En tiedä sinun tarinaasi, mutta oikeastaan tämä kirja ei kuitenkaan käsittele kuolemaa. Mutta sitä tyhjyyttä, jonka menetys jättää kylläkin. Jossain määrin tätä voisi kai pitää sukupolviromaanina, mutta on sellaiseksi mielestäni aivan liian synkkä.
VastaaPoistaHesarissa oli myös kritiikki tänään, aloitin itse tän viime viikolla, luin tosin Liksomin väliin ja jatkan nyt. Pidän kumminkin alusta, musta kieli ja henkilöt vaikuttavat kiinnostavilta - Suvi Ahola vertasi Juha Itkoseen ja Riikka Pulkkiseen, mutta mulle tuli ihan muita saman ikäluokan kirjailijoita mieleen.. Aholan analyysi näiden alle nelikymppisten kirjailijoiden teemoista ja suhteista vanhempiin oli tosi kiinnostava - en olisi itse tajunnut, että perhesuhteet ovat niin erilaisia kuin vanhemmalla kirjailijasukupolvella. Aholan mukaan vanhemmat ovat paljon enemmän läsnä aikuisten lasten elämässä ja se näkyy kirjoissakin. Mutta kiva kuulla, että tykkäsit, kirjahan on aika massiivinen.
VastaaPoistano olinpas minä sattumalta siis varsin ajankohtainen! kirjan ilmestymisestä on kuitenkin JO ainakin toista kuukautta... kiva juttu, että Hesarikin kirjoitti tästä. JA tuo on muuten ihan varmasti totta: että aikuisten lasten elämässä pyörii jatkuvasti omat vanhemmat, kirjoissakin! En ole minäkään tajunnut, vaikka nyt tuossa kirjoitettuna se tuntuu aivan itsestään selvältä.
VastaaPoistaEi se ihan ongelmaton romaani ole, mutta kiva kun luet ja kiinnostavaa kuulla mitä tykkäät!
Kiinnostuin tästä alunperin tuon kannen myötä ja nyt kun olen kuullut vähän tarkemmin sisällöstä, etsinen tämän kirjastosta joku kerta kyllä!
VastaaPoistapiditkö kannesta? minusta se on aika huomiotaherättämätön... kiva jos kirjalle löytyy lukijoita. Konstigilla on selvästi oma äänensä, väitän.
VastaaPoistaKiinnostuin tästä jo aiemmin jostain esitteestä, ja nyt Hesarin ja sinun arviosi vielä varmistavat, että tämä täytyy laittaa lukulistalle. Kirjailija oli muuten Ylen ravintoillassa puhumassa karppaamisen puolesta, harrastavat sitä koko perhe. Näin ulkokirjallisena huomautuksena. Että olette saattaneet nähdä kaverin tietämättänne, kuten minä tein, tajusin vasta ohjelman jälkeen kenestä oli kyse.
VastaaPoistaLuin tämän kirjan muutama viikko sitten. Alku sai minut mukaansa, mutta välillä tuli vähän kyllästyminen. Että eikö tämä piehtarointi nyt jo kohta riittäisi, vaikka oltiin vasta kirjan puolivälissä. Sen verran hyvin se kuitenkin oli kirjoitettu, että halusin ehdottomasti lukea loppuun asti.
VastaaPoistaMinua ehkä rasitti eniten se, että välillä lyötiin aika rankasti yli ilman kovin suurta motivointia. Jäin hämmästelemään, että ai miks se muka noin teki. Lisäksi samaan kirjaan oli ympätty aika paljon teemoja, joista osa jäi melko ohuelle käsittelylle. Hesarin arvio meni minulta ohi, täytyypä kaivaa se lehtikorista.
En itse ole kokenut vanhemman menetystä, mutta vähän jäi mietityttämään, pistäisikö se tosiaan kolmen aikuisen ihmisen elämän noin sekaisin. Varsinkin, kun välit isään eivät kuitenkaan mahdottoman läheiset olleet.
Arja - meil ei oo sitä telkkarii, ni en useinkaan tunnista ketään...mut kaikkialle ne kirjailijat näköjään eksyvätkin :) jään odottamaan mitä mieltä olet.
VastaaPoistaOnna - hyvin kirjoitat. Minua häiritsi tuo sama, siis että en ymmärtänyt perusteluja, tai jotenkin kaikki mitä tapahtui oli liikaa suhteessa siihen mitä todella oli tapahtunut... sitä tarkoitan tuolla mikä ärsytti - sisarukset kun tuntuvat haakaavan elämäänsä. ja teemoja oli runsaasti, lopussa en jaksanut enää niin innostua siitä afganistan jutusta jne.
Pistäydy kylässä, sinulle on jotain blogissani!
VastaaPoista