8. tammikuuta 2011

Alexandra Salmela: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan

Alexandra Salmela: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan
Suomi 2010
321 sivua, Teos

MIKSI?: Helsingin sanomien esikoisteosvoittaja ja Finlandia-ehdokas kiinnosti, myös ristiriitaisten arvioiden takia.

LYHYESTI: Tyylien sekamelska ihmisistä, jotka pääsääntöisesti tuijottavat omaan napaansa.

FIILIS: Innostuin lukemaan ensi sivuista asti (jotenkin olen alkanut arvostaa tätä piirettä kirjoissa paljon). Kaikessa pateettisuudessaan 27-vuotiaana kuolleiden muusikoiden lista ja päähenkilö Angien ajatukset huvittivat. Kertojia on monta ja tekstityylit ja fontit vaihtelevat vauhdikkaasti. Yksi kertojista on Angie itse, jonka teksteihin liitetään myös hänen kirjallisia viritelmiään. Herra Possu, pehmolelu, kertoo kaiken ah niin positiivisesti ja tuo oman ironiansa kirjaan. Kissa on varsin huonolla tuulella ja itsesäälinen alusta loppuun. Auto toimi minusta huonoiten kertojana, koska se vain lähinnä litteroi matkustajiensa sanomiset.

Inahdus- blogissa heäräsi keskustelua siitä, pitääkö olla 27-vuotias (tai alle) ja angstinen viihtyäkseen kirjan parissa. Minä en ole, mutta olen ollut, joten ehkä se riitti? Aiheena ja juonena kirjalle ei voi silti mielestäni antaa paljonkaan kunniaa, mutta kerronta on raikasta ja kiinnostavaa - se kantoi kirjan läpi. Onhan tämä samalla myös kasvutarina ja sellaisenaan ihan toimiva. Lopultakin tunnelma jäi aika pinnalliseksi, mutta pilkalta ei taida säästyä juuri kukaan. Ei ainakaan kirjailija itse. Erityinen ansio on luoda kokonaisuus niin monesta osasta ja osoittaa hienosti hallitsevansa kaikki eri tyylilajit.

Alussa minua vaivasi tunne, että lauseita on kirjoitettu jotenkin väärässä sijamuodossa tai hassussa sanajärjestyksessä. Tekstistä löytyy paljon kohtia, joihin kuka tahansa äidinkielenopettaja vetäisi vahvasti punakynää. Tämä kuitenkin jää syrjään kun kirja pääsee vauhtiin. Se, että kirjoittaa kirjan itselleen vieraalla kielellä on täysin hullua. Mutta että vielä onnistuu siinä?

Kaiken tämän jälkeen yritän erottaa hypetyksen ja oman lukukokemuksen: viihdyin, mutta siinä se. Tämä oli silti jotain muuta, erilainen lukukokemus - suosittelen tutustumaan. Finlandiaehdokkuus hämmentää silti.

MUUTA: HS:n arvio

TÄHDET:
+ + + (+)

10 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Tämä kirja on herättänyt niin monenlaisia ajatuksia, että odotan kovasti pääseväni lukemaan sitä. Valitettavasti varauslista on pitkä :-/

    VastaaPoista
  2. Meilläkin varausjono oli pitkä (tuo on toki suhteellista jos verrataan esim.pääkaupunkiseudun jonoihin), mutta eteni jotenki tosi nopeasti. Kirja on niin nopealukuinen, että ehkä sekin vauhdittaa jonoja... Minäkin odotan, että muutkin saisivat tämän käsiinsä niin pääsisi keskustelemaan tästä.

    VastaaPoista
  3. Minua kiinnostaa tämä kirja juuri ristiriitaisen vastaanoton vuoksi, vaikka aihepiiri kuulostaa aika tylsältä. Toisaalta kun itse olen juurikin 27-vuotias (joskaan en mielestäni kovin angstinen), tuntuu, että tämä kirja pitäisi kokeilla. Onneksi olen syntynyt vasta syksyllä, joten aikaa on vielä :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kun luit tämän! Minä luin silloin syksyllä ja tykkäsin ihan hirveästi, vaikka olen reilusti yli-ikäinen enkä kyllä angstinenkaan. (Enkä ole ollut nuorempanakaan...) Mutta minun suosikkini olikin Herra Possu. Hän oli aivan upea hahmo kaikessa innokkuudessaan. Hän oli koko ajan keskellä tapahtumia ja selitti ne ja niiden merkityksen naiivilla ja ironiaa ymmärtämättömällä tavalla. Ja se kissa ja ne harhat...! Ah. Minuun tämä kirja iski ihan täysillä. Se oli kerronnallisesti niin uudenlainen.

    Ja kieltä en edes ajatellut, vaikka minulla on kyllä punakyniä penaali täynnä. :) Minusta meitä suomenkielisiä vähän vaivaa sellainen täydellisen kielen syndrooma - että virheitä ei saisi olla, vaikka totta kai kieli vaihtelee eritaustaisilla käyttäjillä. En minäkään osaa kirjoittaa englantia kuin kirjekaveritasoisesti. Mutta en myöskään kuvittele kirjoittavani sillä kielellä enempää. Uskaltajille nostan hattua, Salmelaa ihailen kovasti!

    VastaaPoista
  5. Samoja tunteita mullakin: tykkäsin kirjasta, sen uusista näkökulmista ja joistain kohdista. Ironia vähän sinne sun tänne oli osuvaa... Ehkä tosiaan riitti, että joskus olin angstinen 27-vuotias itsekin ;D Toisaalta sekin auttaa, että on nähnyt lapsiperheen elämään, niin ehkä se herra Possun näkökulma iskee sitten hieman paremmin.

    VastaaPoista
  6. Amma., toivottavasti saat kirjan käteesi pian, en tosin tiedä olisiko se parempi ennen vai jälkeen syntymäpäiväsi ;)

    Ilse- olet siis todiste siitä ettei ikämääritelmä tai angistisuudenaste päde minulta on mennyt sinun arvosi varmaankin ohi, oiskohan ollut marraskuussa. No kuitenkin tuo raikkaus taisi iskeä meihin molempiin. Kun unohti punakynän niin kieli tuntui kirjassa hauskalta, Salmela on vapaa muuntelemaan ja luomaan omia sanoja ja merkityksiä. Sellaista ei ehkä suomenkieliseltä suvaittaisi, tai ei kukaan
    osaisikaan olla niin ennakkoluuloinen.

    Mari. A: nyt oikeastaan

    VastaaPoista
  7. Ilse- siis ennakkoluuloton :)

    Mari A- nyt oikeastaan tajusin et tuo perhe-elämänkuvaus on aika keskeinen kirjassa ja tekee Angien aikuistumisesta todellisempaa. Hänhän näkee mikä häntä odottaa ja tavallaan taipuu siihen mukaan. Mutta huumori ja ironia ovat ehdottomia vahvuuksia tälle todella.

    VastaaPoista
  8. Ihan pieni sivuhuomautus - kirjan kannessa lukee Salmela, ja olet tägännyt ja otsikoinut tämän Salmiseksi. (Vastaavia ajatusvirheitä teen itsekin vähän väliä, joten tuttua...)

    VastaaPoista
  9. oho, kiitos - hyvä kun huomasit!!

    VastaaPoista
  10. Kirja oli minustakin nimenomaan viihdyttävä, ihastuin siihen myös heti alkusivulla. Ja oli myös hyvä, että kirja oli aika lyhyt, eikä tuntunut venytetyltä vitsiltä. Lopussa ei kertojien sekamelska enää oikein antanut mitään uutta, joten se loppui ihan "ajallaan". :)

    VastaaPoista