5. syyskuuta 2011

tähän mennessä ja tänään mielessä

Luen juuri nyt erästä englanninkielistä muistelmateosta, joka muistuttaa etäisesti What I Thought I Knew -kirjaa, jossa taas tehtiin erinäisiä What I Know So Far - listoja. 

Siitä taas seurasi ajatus tehdä jonkinlainen lista ajatuksistani ja huomioistani tänään, tässä kohtaa blogielämää.

1.  kiitollisuus, ilo
Kirjablogin perustaminen on vienyt teille, joita en olisi osannut kuvitella kulkevani. Iloisten usein uusista blogiystävistä, kirjoista joita en muuten olisi tullut lukeneeksi ja alati kasvavasta blogiyhteisöstä.
kirjasuositus: 

2. ihmetys
Blogia kirjoittaessa elämä tapahtuu koko ajan ympärillä. Reilun 1,5 vuoden bloggaamisen aikana meidän pitkään ja hartaasti toivoma vauvaihme tapahtui ja monenlaista muutakin mikä ansaitsisi vaikka ihan oman bloginsa. Pidän siitä, että kirjat (ja blogi) on ja pysyy ennallaan, vaikka elämässä tapahtuisi mitä. Joskus tosin lukeminen on haasteellisempaa.
kirjasuositus:


3. uusi, tuntematon
Olen kiinnostuneempi kirja-alasta ja kirjoista aivan eritavalla kuin ennen. Vuosi sitten en olisi pystynyt nimeämään montaakaan suomalaista kustantamoa tai sen vuoden uutuuskirjaa. Hassua!
kirjasuositus:

4. velvollisuus, into
Olen joutunut kumoamaan sellaisia aivan uusia tunteita kuin että "pitäisi päivittää useammin" ja "pitäisi lukea enemmän". Vastustan blogiahdistusta! Sen sijaan päättäväisesti ihailen ja nostan hattua monelle hurjan ahkeralle bloggaajaalle ja lukijalle.
kirjasuositus:  

5. Jos asuisi Helsingissä tai pääkaupunkseudulla niin kirjallisten tapahtumien valikoima olisi melkoinen. Täällä susirajalle ei sitten tapahdukkaan juuri mitään. Pitäisikö oikeasti yrittää osallistua ekaa kertaa elämässäni kirjamessuille?
kirjasuositus: 


6. vauvantuoksu, arki
Tässä on mennyt tuhannen imetyskerran raja rikki enkä ole ollut erossa vauvastani käytännössä lainkaan. En haluaisikaan olla. Viime yönä luin kirjaa imettäessäni ja aamulla en muistanut yhtään mitään siitä mitä olin lukenut. En mitään. Tätä tapahtuu myös päivisin. Meidän kodissa yöt ovat yhtä seikkailua ja suurin osa päivistäkin. Voi miten onnellinen olenkaan, että saan kokea tämän!
(Kaikki kirjoittamani ja lukemani suodattuu kuitenkin tällaisen todellisuuden kautta. Pyydän ymmärrystä :))
kirjasuositus: 
Eve Hietamies: Yösyöttö
 

7. Mikäli olet jaksanut lukea tänne asti, niin innostaisin antamaan palautetta blogista. Olisi mukava tietää toimiiko tämä uusi pohja ja olisiko jotain muuta mitä voisi muuttaa? En nyt lupaa mitään muuta kiitosta kuin parannuksia blogiin. Ja ehkä jokin yllätyslahja...

Mukavaa viikkoa kaikille! Ihanaa kun luette kanssani!
ps. Blogger sekoilee jotain. GRRR. Nyt näyttäisi,
että suurin osa tekstistäni ja kuvistani on näkyvillä...



20 kommenttia:

  1. Ihana ihana postaus! Kivaa lukea päivän pohdintoja ja vauvantuoksuisia tunnelmia.

    Kohtaan 7: Tykkään monipuolisesta ja rennon fiksusti pohdiskelevasta blogistasi, täällä on aina antoisaa vierailla! Uusi pohjakin on kaunis ja selkeä. Sellainen pieni ehdotus ehkä, että sivun vasempaan reunaan tasattua tekstiä on minusta helpompi lukea kuin keskelle keskitettyä.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että nautit vauva-ajasta täysillä... se on lyhyt, kannattaakin uppoutua touhuun antaumuksella.

    Kohta 5: joo, yritä tulla kirjamessuille! Minäkin olen päättänyt ehdottomasti mennä sinne. Torstaina Helsinkiin, sunnuntaina kotiin... Mennään vaikka jonnekin syömään :D

    Kohta 7: Öh, voi itku, keksin vain kehuttavaa. Minusta on huikeaa, että osaat antaa tähtiä kirjoille; ihailen kovasti tätä kykyä. Tumma blogipohja tuntui ensi silmäyksellä oudolta, mutta nyt kun totuin, tykkään siitäkin; se tekee blogistasi erottuvamman. Minulla ainakin on visuaalinen muisti, on helpompaa kun vakkariblogit erottuvat selvästi toisistaan myös visuaaliselta ilmeeltään.

    VastaaPoista
  3. Sinun blogisi on ensimmäinen kirjablogi johon löysin, joten siinä mielessä olet erikoisasemassa muihin nähden :)
    Tykkään selkeästä tyylistäsi ja olen löytänyt täältä valtavasti mielenkiintoisia kirjavinkkejä. Niin ja tosiaan, uskomatonta miten täyspäisiä postauksia saat aikaan vauva-arjen keskeltä!

    VastaaPoista
  4. En ole vielä kovin paljon sinun luonasi vieraillut, mutta tästä lähtien tulen useammin, tämä oli aivan ihanan herkkä postaus, täynnä iloa lukemisesta, kirjoista ja ennen kaikkea uudesta perheenjäsenestä.

    Sellaisen parannusehdotuksen antaisin, että mieti pohjan väriä, tumma vie paljon terää pois kuvista. Muuta parannettavaa en keksi.

    VastaaPoista
  5. Minäkin tykkäsin lukea näitä!

    Sama juttu, minäkään en olisi ennen bloggauksen aloittamista osannut nimetä ainakaan mitään suomalaisia pienkustantamoja, saati sitten niiden uutuuskirjoja, isoiltakin kustantamoilta oikeastaan vain ne hehkutetuimmat listahitit.

    Minäkin kannatan tekstin tasaamista vasemmalle, tumma pohja ihmetytti minuakin nyt aluksi, mutta teksti erottuu siitä kuitenkin onneksi yllättävän luettavana.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa että vauva-arkesi on ihanaa! :)

    Ja kirjablogimaailma on todellakin mahtava paikka, kaikista mainitsemistasi syistä.

    Kirjamessuille aion minäkin päästä tänä vuonna!

    Tykkään kirja-arvioidesi selkeän napakasta rakenteesta. Ja tästä pohjasta myös, se on mukavan rauhoittavan syksyinen. Olen ilmeisesti joko megatyytyväinen tai mielikuvitukseton koska en keksi kenenkään luona mitään erityistä parannettavaa... :D

    VastaaPoista
  7. Ihania ajatuksia arjesta..vauvaarjesta jne :) Se on tosiaan niin lyhyt aika kuitenkin ihmisen elämästä, että ihana uppoutua siihen tosiaan täysin siemauksin ♥

    Pidän tästä uudesta blogisi pohjaväristä. Mutta minäkin ehkä siirtäisin nuo vasemmalla näkyvät tiedot tuonne oikeaan reunaan, ja blogitekstit olisivat heti vasemmasta reunasta alkaen. Mutta menee se näinkin ;)

    VastaaPoista
  8. Ihana lista. Tuli todella hyvä mieli, kiitos.

    Ruskea pohja on kaunis, rauhoittava. Selkeä myös. Minä pidän.

    Tämä on muistaakseni ensimmäisiä blogeja, joihin rekisteröidyin lukijaksi. Sinulla on selkeä ja kiva oma tyyli tämän tekemiseen.

    Ihanaa viikkoa!

    ps. ihanat sammakot <3

    VastaaPoista
  9. Yritin kommentoida eilen kännykällä, mutta viesti katosi taivaan tuuliin... :/ No, ihan hyvä, sillä nyt nään uuden pohjasi tietokoneenkin ruudulta. Eilisen kommenttini pääsisältö oli, että hyvin toimii ja hyvältä näyttää kännyllä ja samaa voin sanoa nyt tietsikaltakin:)

    En oikeasti keksi mitään parannettavaa, pidän tyylistäsi. Pohjan väristä joku kommentoi, visuaaliselta kannalta tykkään tästä ruskeasta, mutta mullakin oli joskus tumma pohja (itse asiassa tämä sama kartta muuten) ja kyllästyin sitten siihen kun kuvien kanssa joutui säätämään, että ne näyttivät hyvältä.

    Ihana postaus sinulta! Minäkin harkitsen vakavasti kirjamessuja, kun täällä(kin) periferiassa jää muusta hauskasta paitsi:) Ja vauvajutut kolahtivat tietysti myös!

    VastaaPoista
  10. oi ihanaa miten paljon kommentteja!!

    Tällai yhteisesti KIITOS ja aion tehdä ehdottamianne muutoksia. Itse en ole tykännyt tummista pphjista, mutta nyt kuitenkin päädyin kokeilemaan tätä. ja aivan kuten amma sanoi, niin kännykällä pohja näkyi myös kivasti, mutta katsotaan vaihdanko kuitenkin,

    -kirjamessuille täytyy järjestää tapaaminen ja laitan sen nyt kalenteriin! Kerran elämässä, vähintäänkin :)

    VastaaPoista
  11. Kivan listan olet tehnyt, vieläpä miettinyt joka kohtaan kirjasuosituksetkin...

    Sinun blogisi on yksi parhaimmista mitä tiedän! Blogin sisältöön en kaipaa mitään uudistuksia, tykkään kirjoitustyylistäsi kovasti. Uusi pohja on ihan hyvä, vaikkakin aika tumma. Minäkin kannatan tekstin tasausta vasempaan laitaan, tuo tumma pohja ja keskitetty teksti saa ainakin minun silmissä tekstin vilisemään.

    Ihanaa vauva-arjen jatkoa :)

    VastaaPoista
  12. Niin ja edelliseen vielä lisäyksenä, että minäkin kävin vasta viime kesänä ensimmäistä kertaa kirjamessuilla :) Minullakaan ei ole mahdollisuutta osallistua eteläisen Suomen kirja(blogi)tapahtumiin.

    VastaaPoista
  13. Voi noita pieniä sammakoita...! :)

    Ihanat. Joskus ihmeitä vain tapahtuu, olen sen itsekin kokenut, ja joka päivä siitä kiitollinen ja iloinen.

    Minun on vähän vaikea lukea tummalla pohjalla (vaikka tuo ruskea onkin kaunis sävy) olevaa vaaleaa tekstiä, jotenkin se säihkyy liikaa, se siihen viimeiseen kysymykseen. Ja linkkilistasi muiden blogeihin on ollut suosikkini jo pitkään, sen kautta olen kulkenut usein. Nyt en näe sitä? Muuten tykkään (lyhyestä, kiva että joku muukin on yhtä lyhytsanainen kuin minä) kiärjoitustyylistäsi ja siitä, että esittelet vähän erilaisiakin kirjoja. Maineen aion lukea ehdottomasti!

    Omaa susirajaisuuttani välillä harmittelen myös, mutta minkäs tälle teet. Sitä paitsi mää olen vielä enemmän susirajalla kuin sinä. :)

    VastaaPoista
  14. Villasukka - kiitos. taidan nyt kuitenkin vaihtaa tämän pohjan... onhan meitä tosiaan muitakin jotka eivät tuonne etelän rientoihin pääse.

    Ilse - ihania ihmeitä meillä :) Ja myönnetään, että sinä voitat susirajakilpailun helposti. Mutta Helsingistä katsottuna ollaan kaikki kaukana...Luulen, että tuo linkkilista oli vanin hetkellisten muokkausten takia kadoksissa.

    VastaaPoista
  15. mä palasin nyt ainakin hetkellisesti takaisin tähän vanhaan. ei oikein asettunut tuo uusi. yrittäkää kestää vaihdoksia!

    VastaaPoista
  16. Minäkin herkistyin tästä ihanasta vauva-arkipostauksesta <3 Kirjavinkit olivat kivoja; hassua kyllä olen lukenut niistä kaikki paitsi Parantajan.

    Uusi blogipohjasi on kaunis, henk. koht. luen ehkä kuitenkin mieluummin tummaa tekstiä vaalealla pohjalla kuin toisinpäin.

    VastaaPoista
  17. Olipa ihana postaus ja hyviä kirjavinkkejä!

    Minäkin susirajalainen kävin viime vuonna ensimmäistä kertaa kirjamessuilla ja kyllä kannatti! Tänä vuonna uudestaan. :)

    Pidän blogissasi erityisesti siitä, että arviosi ovat sopivan lyhyitä ja ytimekkäitä, mutta silti onnistut kertomaan olennaisen. Ja papukaijamerkin antaisin siitä, että nostat esiin myös uutta englanninkielistä kirjallisuutta. :)

    VastaaPoista
  18. Ihana sammakkokuva ja muutenkin söpöinen postaus!

    Tykkään tosi paljon blogistasi, jossa on juurikin myös noita englanninkielisiä kirjoja, joita ei hirveän monessa suomalaisblogissa esitellä. Minua harmittaa, että luen suurimman osan niistä töiden takia, ja ne ovat yleensä sellaisia sitten, etten saa "mainostaa" niitä etukäteen blogissa.

    Hauskaa muuten, että minun mielessäni blogisi on yhä edelleen oranssi. :) Sitä tummaa en edes ehtinyt nähdä, mutta pidän tästä vihreästäkin. Minulle nyt tämä pohja on liian leveä, eli joudun pienentämään fonttia, jos haluan nähdä koko pohjan kerralla ruudulla.

    VastaaPoista
  19. Kiitos Maria ja Zephyr ja Karoliina. Zephyrille vielä että kai sinne kirjamessuille on pakko tulla =D

    Karoliina - onpa hauska että muistat tuon oranssin, koska itsekin ajattelen blogiani usein oranssina. kadehdin katja/lumiomenaa kun sillä on niin hieno oma pohja eikä sitä sitten tarvi muutella. Yritin taas latailla pohjia netistä, mutta niissä on aina toimimisongelmia ni nää valmiit pohjat on sitten kuitenkin parempia. en muuten ymmärrä mitään tuosta, että olisi liian leveä sinulle: en tajua miten tämä voi näyttää erilaiselta eri ruuduilla, mutta minkäs teet. varmaankin aidan taas kerran tätä :)

    VastaaPoista
  20. Kirjamessuille ehdottomasti! Kyllä ne kannattaa ainakin kerran kokeilla ;) Mitä blogiisi tulee, pohja mielestäni toimii hyvin. Tekstiosa on selkeä ja fontti hyvin luettavaa ja se on mielestäni aika tärkeää. Liian pientä pränttiä tai hankalia väriyhdistelmiä sisältäviä sivuja on rasittavaa lukea. Ja muutenhan blogisi on mahtava! Pidän tavastasi kirjoittaa ja huomaan monesti olevani samalla aaltopituudella niiden kirjojen kohdalla, jotka itsekin olen lukenut. Blogistasi olen myös saanut monia hyviä vinkkejä omalle lukulistalleni; luet ilmeisen monipuolisesti ja paljon ;)
    Ihanaa vauva-arkea!

    VastaaPoista