2. maaliskuuta 2012

Maritta Lintunen: Sydänraja

Maritta Lintunen: Sydänraja
Suomi 2012
WSOY 220s.

LYHYESTI: Karjala takaisin, tai jotain edes.

FIILIS: Tämä romaani sai minut pitkästä aikaa keskittymään yhteen kirjaan ja ahmaisemaan tarinan kerralla. 17v. Ronja, joka lähtee seuraamaan isosetänsä sodanaikaisia jälkiä, kiinnosti fanaattisuudessaan.


Kirjaan tulee mielenkiintoinen jännite Ronjan perheestä  ja ihmisistä, joita hän tapaa. Tyylilaji muuttuu melkeinpä satiiriksi kun aletaan kirjoittaa Lähetysmatkalaisista. He ovat omituisia uskovaisia, joiden käytös vähän liiankin alleviivatusti rinnastuu Ronjaan. Minua ei häirinnyt pomput kirjoittajien välillä. Rakkaus Ottoon on käsittämätön ja yhtä aikaa kovin ymmärrettävä nuoruuden mustavalkoisuudessa.

Kirja on pohjimmiltaan tarina kapinasta ja sotkeutumisesta ns. lahkoon. Huusin mielessäni lakkaamatta, että "Herää!! Herää jo!!!" En osannut lukea tätä sotakirjana, vaikka sotaa sivutaan. Muutettavat muuttaen Lintunen kuvaa minkä tahansa tiiviin ideologian ja ryhmittymän vetovoimaa, mutta myös sen vääjämättömiä ongelmia.

Tarinassa ja henkilöissä oli ripaus yksinkertaistavaa ja kulmikasta, josta en oikein tykännyt. Yhtä aikaa jouduin lukemaan monta kertaa tajutakseen jonkin lyyrisen lauseen ja sitten taas turhautumaan merkitysten liikaankin selittämiseen.

Luin Lintusta ensimmäistä kertaa. Mozartin hiukset -romaania näkyi varsin usein viime vuonna blogeissa. Voisin ajatella lukevani lisääkin kirjailijalta. Kansi on kiva, vaikken ihan keksi miten se liittyy sisältöön. Nopealukuinen ja kiinnostavan erilainen romaani!

 TÄHDET:
+ + + (+)

2 kommenttia:

  1. Minua ovat kiinnostaneet Mozartin hiukset jo pitkään. Tästä en ole kuullutkaan. Kiehtovaa, vaikka lahkolaisuus aiheena kuulostaa vähän ankealta. Kirjan nimi on hieno.

    VastaaPoista
  2. Minua taas kiinnosti juuri tuo aihe! Pitäisi katsastaa mozartin hiukšet arvioita, kun en muista mitä muut siitä sanoivat

    VastaaPoista