14. syyskuuta 2011

Ron Currie, JR: Juniorin erikoinen elämä

Ron Currie, JR: Juniorin erikoinen elämä
Yhdysvallat 2009 (suom. 2011)
364 sivua, Bazar

MIKSI?: Kirjaston uutuushyllystä. Aihe ja rinnastukset Vonnegutiin kiinnostivat.

GENRE: Kustantajan sivuilla luokitteluna scifiin ja fantasiaan. Tämän ei toivottavasti karkoita ketään (itse olisin välttänyt tätä, jos kirjaa olisi markkinoitu minulle noilla määritelmillä.) Englanniksi on olemassa termi apocalyptic fiction.

LYHYESTI: Junior tietää, että maailma loppuu pian.

FIILIS: Minulla kesti hetki päästä tähän mukaan, mutta sitten olinkin jo aivan myyty.

Juniorin tarina alkaa kohdusta ja aivan elämänsä alusta hän jo tietää, että maailma loppuu 36 vuoden ja 168 päivän kuluttua. Onko millään siis mitään väliä? Currie näyttää hienosti, miten elämän sattumanvaraisuus ja toisaalta valintamme ohjaavat meitä. Maailmanloppu tuo näkökulman, joka muuttaa väistämättä perspektiiviä asioihin.

Lapsena Junior on varsin synkkä. Suhde Rodney-veljeen,  vanhempiin tai luokkatovereihin on yliälykkäälle maailmanlopun ennustajalle hankala (vaikka ei kertoisi kenellekkään). Pidin ehkä eniten siitä, ettei kirjassa ole yhtään sankaria. Juniorin synkkyyteen taipuvainen äiti, työhön pakeneva isä, baseballsankari veli, tyttöystävä Amy, sekä Junior itse - he ovat usein raivostuttavankin todentuntuisia riippuvuuksineen ja arkisine ongelmineen.

En halua kertoa liikaa umpikujista ja valinnoista joihin Junior päätyy etsiessään tarkoitusta. Lupaan, että naurat, suret ja toivot. Kirjailijan ratkaisut yllättävät, rakenne on kiinnostava ja toimiva. RAKASTIN tämän kirjan sanomaa ja loppua.

Jokainen meistä tietysti kohtaa ajallaan maailmanloppunsa. Vaikka kirjan carpe diem  -ajatus ei ole uusi, kaipaamme kaikki muistutusta siitä aika ajoin. Ainakin jos se tulee näin hienossa kirjassa.

MUUTA: En löytännyt tätä yhdestäkäään blogista? Voiko pitää paikkansa?

TÄHDET:
+ + + + (+)

6 kommenttia:

  1. Juuri eilen illalla kirjastossa käydessäni lueskelin kirjan takakantta, mutta jätin opuksen vielä uutuus-hyllyyn, kun oli jo syli täynnä kirjoja. Pitääköhän tänään mennä takaisin ja toivoa, että se on vielä siellä :)

    VastaaPoista
  2. Tämä pitäisi varmaankin ottaa luettavaksi, sillä olen viime aikoina käynyt ystäväni kanssa kovasti keskustelua siitä, miten vapaa tahto tai sen puuttuminen vaikuttaa kokemukseen kaiken turhuudesta tai merkityksellisyydestä.

    VastaaPoista
  3. Teresita - suosittelen ehdottomasti! Minusta kirja ei ollut kanneltaan ja ensisilmäyksellä kovin houkutteleva, mutta onneksi otin mukaani kuitenkin!

    Jori - kuulostaa aiheelta, joka menee hyvin lähelle tämän kirjan pohdintoja. Tämä on lisäksi hyvä kertomus, eikä ainakaan teoreettista filosofiaa :) Olisi kiinnostavaa kuulla mihin olette päätyneet keskusteluissanne :)?

    VastaaPoista
  4. Luin tämän joku viikko takaperin ja ihastuin myös perin pohjin. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että jos tätä olisi scifinä mainostettu, niin olisi ehkä jäänyt ottamatta. Nyt en kyllä muista mitä kautta tähän kirjaan törmäsin, verkossa varmaan jossain. Mulle tuli jollain tavalla mieleen Brady Udallin Edgar Mintin ihmeellinen elämä, vaikka en enää edes kunnolla muista mitä siinä tapahtui. Henki oli kuitenkin jotenkin samantyyppinen.

    VastaaPoista
  5. Olipa kiva nähdä tämä kirja blogissa! En ole itsekään lukenut, mutta kun haastattelin Bazarin kustannustoimittajaa viime keväänä ja pyysin suosittelemaan yhtä kirjaa listaltaan, hän hehkutti tätä tosi paljon. Mutta kirjan hankkiminen jäi, kun sen ilmestyminen viivästyi jonnekin kesän puolelle, jos nyt oikein muistan.

    Kuulostaa kyllä huikealta sinunkin kuvailemanasi!

    VastaaPoista
  6. Hanna - kiva että löytyi muitakin faneja :) täytyy katsastaa tuo edgar mint, kiitos vinkistä.

    karoliina - tosi huonosti tämä on saanut näkyvyyttä... tosin lehdissä (joita en lue) tätä on ilmeisesti kehuttu) mutta hauska tdella löytää tällaisia helmiä ns. sattumalta. suosittelen!

    VastaaPoista