(Irlanti 2007)
Booker 2007
297sivua
LYHYESTI: 12-lapsisen irlantilaisperheen poika Liam tekee itsemurhan. Kirjan kertoja, Liamin sisko, kertoo tästä surun ajasta sekä muistoistaan. Salaisuudet nousevat vuosien takaa.
FIILIS: Tätä kirjaa tuntuu vaikealta arvioida. Lukukokemus on intiimi, eikä arviointikaan voi olla paljastamatta jotain lukijasta. Tuo juonenkuvaus vaikuttaisi siltä kun kyseessä olisi perinteinen surukertomus, mutta tämä ei ole sitä. Kertoja sekoittaa muistoissaan totta, kokemuksia, sitä mitä olisi voinut olla ja sitä mitä ehkä kuitenkin tapahtui. Aiheet ovat raskaita ja kertoja puhuu ääneen asioita, joita ei saisi ääneen sanoa.
Jossain kohtaa jatkuvasti housuissa sojottavat penikset ärsytti, mutta kerronnallisena kikkana sekin on jotenkin ymmärrettävää. Ensi sivuilta olin innoissani, mutta jossain kohtaa väsyin suruun ja pelottavaan totuudenmukaisuuteen (tiedättekö kun joskus ei jaksa katsoa jotain dokumenttia kun se on vaan niin kauhea?). Loppujen lopuksi kirjassa ei tapahdu paljoakaan. Eikä kirja ole tositarina, mutta kuvaa läheisen menettämisen aiheuttamaa kaaosta tarkasti. Kirjoittaja on oikein taitava. Minusta 12-jäsenisen perheen kuvaus oli myös mielenkiintoinen, vaikka se ei ollut lainkaan keskiössä kerronnassa.
Ehkä kirjasta jäi vähän liian sekava ja ahdistava jälkimaku, jossain kohdin pitkästyttäväkin. Kirjalla on ehdottomasti ansioita, mutta suosikkeihini se ei pääse, enkä tiedä lukisinko enää Enrightia.
LUKUNÄYTE: s.189: "En ole juonut votkaa vuosiin. Sen hajussa on vieläkin jotain makeaa ja haarojen väliä muistuttavaa, lasista nousee voimakas lehahdus maata ja nuoruusikää ja iskee vasten kasvoja."
MUUTA: Kirjassa ei puututa juurikaan Irlannin poliittiseen tilanteeseen ja uskonnostakin puhutaan vain vähän.
TÄHDET:
+ + +
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti