Suomi 1970
248 sivua
MIKSI: Otin vanhempieni jämäkirjoista tämän käteeni ja tykästyin heti ja luin. Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kuukauden kirjana ollut varmaankin joskus.
LYHYESTI: Solveig on tyttö, jota kukaan ei halua. Tai ainakaan äiti. Ja elämässä ei tapahdu juurikaan hyvää. Mutta aikuiseksi on kasvettava ja pärjättävä, vaikka tulee sota ja vielä huonommat ajat.
ALKU:
"Mä synnyin vähän ennen sotia Helsingissä. Tarkemmin sanoen Fredan varrella, Boijen sairaalassa.
Mä en tiedä minkälainen ilma sinä päivänä oli. Mä en tiedä myöskään oliko yö vai päivä tai oliko aika hyvä tai huono enkä mä yleensä tiedä muutakaan asiaan kuuluvaa mutta yhden asian mä luultavasti jo silloin tiesin ja tunsin: mä en ollut toivottu lapsi."
FIILIS: Tämän kirjan kanssa kävi niinkuin sanotaan käyvän pitkissä avioliitoissa: se mihin rakastut alkaa lopulta ärsyttää kaikkien eniten. Eli ihastuin Sinkkosen tapaan antaa kertojan autenttiselta tuntuva ääni Solveigille pienestä asti, semmoinen puhekielinen ja ristiriitainenkin - lopulta se kuitenkin ehkä sitten vähän tökki. Mutta pidin kirjasta kovasti.
Vaikea lapsuuden kuvauksia on tullut luettua monia. Silti ajattelen että Sinkkonen on ollut kirjansa kanssa ensin, ennen niitä monia ja on vaikea kuvitella miten radikaalilta tämä on tuntunut vuonna 70. Mutta ainakin se on puhunut sodan käyneistä isistä, että miltä vanhemmuus näytti sen jälkeen kun on palattu rintamalta. Ja katkerista äideistä ja siitä kun lyödään. Kirjassa on muutenkin paljon semmoista tökeröä, jonka ajattelen johtuvan tästä 40-vuodesta jotka ovat muutaneet maailmaa aikas paljon.
Pidin Solveigstä. Äitinsä oli toivoton ja isänsäkin. Onneksi on Famu, joka pitää edes vähän huolta. Haluan ajatella, että Solveig pärjäsi elämässään. Hän sanoo itse: "Ja mun yksinkertaisen käsitykseni mukaan jutut on niin, että mitä enemmän asioita pohti ja ajatteli, sen enemmän keräsi kiviä kuormaansa. (...) Joten - elämässä ei liikoja miettimällä eteenpäin menty. Mä otin asiat sellaisina kun ne mun eteeni olivat tulleet. Mutta yks asia oli varma; mä olin nähnyt yhtä ja toista ja tyhmähän mä oisin jos mä en näkemästäni oppia ottais." Luulen, että tämä kuvaus osuu hyvin moneen sodannähdeinen sukupolvien lapsiin. Ainakin työläislapsiin.
ERITYISTÄ: Proletaarikirjailijaksi itseään luonnehtinut Sinkkonen sai kirjastaan "Kiitos kirjasta" - mitallin. (Minulta on mennyt koko palkinto vähän ohi?) Kirjasta on tehty myös suosittu tv-sarja, jota minä olen varmaankin ollut liian nuori katsomaan. Sinkkonen teki itsemurhan 38-vuotiaana.
MUUTA: Solvegin laulu löytyy Peer Gyntistä. Se on todella kaunis: Solveig kaipaa ja odottaa rakastaan takaisin.
TÄHDET:
+ + + +
