12. joulukuuta 2011

Copycat- kirjankansi

Voi Amma minkä teit! Olin jo aikeissa vaatia korvauksia menetetystä ajasta ja yöunista: olen luultavasti tunnetun universumin surkein kuvankäsittelijä. Harrastin valokuvausta siihen maailman aikaan, jolloin ne kehitettiin omin pienin kätösin pimiössä ja niihin pystyi korkeintaan käsin värittämään tussilla jonkun kohdan, minkä halusi piiloon.

No joka tapauksessa aloin katsella kansia sillä silmällä heti kun näin haasteen, eikä todella ollut ihan helppo valinta.Sitten käytiin aikaa, jota minulla ei ollut erinäisten yritysten ja viritelmien kanssa, kunnes onnistuin joten kuten siinä mitä halusinkin. Hauskinta projektissa oli, että siihen osallistui koko perhe. Pienin tosin siten, että nukkui ja antoi meidän olla rauhassa. Valoista vastanneen 6v:n käsi näkyy taustalla, enkä halunnut hävittää hänen työpanostaan kuvasta. Tärkeää oli myös, että kirja olisi jokin suosikkini.

Joten Amma, annan anteeksi ja KIITÄN kikatuksesta, joka syntyi haasteesi parissa:



Agassin elämänkerta on aivan huippu, arviooni tästä.

21 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Siis sinä olet naimisissa Andre Agassin kanssa!!!!!!!!! :D

Huippu!!!!

Maija kirjoitti...

Aivan loistava! :D
Ja minäkin tykkäsin kirjasta.

Linnea / pigeonnaire kirjoitti...

Mahtava kuva ja ihana kuusivuotias auttamassa!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Vau! Hieno! :)

Susa kirjoitti...

Hieno!! :)

anni.M kirjoitti...

toi agassi on yleensä varsin tarkka yksityisyydestään, mutta nyt taisi olla palveluksen velkaa tai sitten idea oli riittävän hauska ;) tiesin kyllä jo aloittaessa että kasvot on hankalat, koska lähekkäin erot on kuitenkin niin suuret. mutta hauskaa oli :D

Amma kirjoitti...

Kiitos, että sain anteeksi, voin kuvitella, että teillä tohinaa riittää ilman kuvankäsittelyäkin... Mutta ennen kaikkea kiitos kuvasta, hätkähdyttävän yhdennäköinen lopputulos! Tai sitten teillä tosiaan asuu Agassi, niin kuin Minna arveli... :D

Hykerryttää, niin hienoja ja erilaisia kansia olette tehneet.

Norkku kirjoitti...

Hieno!! Tuo kansihan on aika haastava, joten tämä olikin aika kova veto!

Karoliina @ Kirjava kammari kirjoitti...

Tämä on ihan mahtava, ja yhdennäköisyyskin on hämmästyttävä!

Leena Lumi kirjoitti...

Tää ei oo totta!

anni.M kirjoitti...

amma - tää oli kyllä aivan mahtava haaste :) en ole varmaan mitään postuksia koskaan mennyt katsomaan näin innolla kuin näitä kansia!

Karoliina - kiitos! yllättävän samanlaiset niistä tulikin, vaikka ajattelin vitsiksi.

Leena - on tää!

Valkoinen Kirahvi kirjoitti...

HIH! Tämäpä oli hauska! :D

Salla kirjoitti...

Aivan mahtava! Nauroin täällä maha kippurassa... :)

peikkoneito kirjoitti...

Kyllä teillä asuu ilmetty Agassi. ;)

Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Ohhoh, hämmästyttävä yhdennäköisyys! Ja miten mahtavaa yhteistyötä, 6-vuotiaan kädenjälki ja kaikki :)

Meillä tytöt ovat innokkaita apulaisia kuvauksissa, olenpa onnistunut Miehenkin osallistuttamaan puolivahingossa. Sormi näkyy kuvassa, jossa hän lukee Mielensäpahoittajaa :)

anni.M kirjoitti...

kiitti kaverit, hyvä jos nauru on tarttunut teillekin :D

ja onhan se kiva jos kaikki tekee, mutta kärsivällisyyttä se useimmiten vaatii...

Elegia kirjoitti...

No jopas jotakin, olipas hauska lukea ja katsella tätä! Ei varmasti mikään helppo tehtävä, mutta hyvin onnistuit. Kuusivuotiaan kädestä saa plussapisteet ;))

Paula / Luen ja kirjoitan kirjoitti...

Loistava - miehesi ilme kertoo kaiken :-DDD!

Hanna kirjoitti...

Minua niin naurattaa tuo Minnan ensimmäinen kommentti, joka näkyy aina kun käyn tätä vilkuilemassa. :D

Tosi hieno kansi, hauska idea!!!!

Anna Elina / Vielä yksi rivi... kirjoitti...

Upea!!!! Tää oli mennä mulla ihan ohi vaikka oon yrittänyt kytätä ;-) copycat-kansia.

pihi nainen kirjoitti...

Tää on kyllä loistava ja hauska, yhdennäköisyyttä ei voi kuin hämmästellä! :)