Jälkeenpäin
Haavet kirvellen
istun meren rannalla
yksin ja katselen.
Nyt ymmärrän paremmin
kivuliasta kulkuamme:
vasta tyynen tultua
erottuvat karikot.
Emme me koskaan
tyyntä toivoneet.
Tuulta me toivoimme
ja mustat liput
tuulessa liehumaan.
Kirvelkää, silmäkulmat!
Ei löydy minusta silti
ankkuripaikkaa
katumukselle.
Tommy Tabermann
Unohtumaton Runoilija, Unohtumaton Ihminen!
VastaaPoistaNuorena luin minäkin, ja olen tykännt myös Me-lehden kolumneista. Sama, sydämelle valittu linja jatkui loppuun asti.
VastaaPoistaUusi tuttavuus minulle, Göteborgin kirjastosta löysin toki tusinan hänen kirjoja.
VastaaPoistaRohkea lausuja. Oman rakkauden tiensä kulkija.
VastaaPoistaKyllä oli koko päivän vähän epätodellinen olo kun kuulin kuolemastaan, jokin ajanjakso siinä päättyi.
Niin monet ihmiset joiden on tottunut "aina" olemaan olemassa jossain, alkavat jo kuolla pois... nämä 'julkimot' ovat tavallaan myös meidän aikamme kuvaa, osa omaa taustaamme täällä elämässä.