31. heinäkuuta 2010

David Ebershoff: 19th Wife


David Ebershoff: 19th Wife
Yhdysvallat 2008
598 sivua

MIKSI?: Pomin tämän suositeltavaa pöydältä lentokentällä.

LYHYESTI: Mormoonilahkon miehet ottavat lukemattomia vaimoja. Se ei mene ilman uskon kyseenalaistamista ja kapinaa, ei 1800-luvulla, eikä 2000-luvulla.

TARINA: Kirjassa on kaksi rinnakkaista tarinaa, jotka vuorottelevat. Toinen kertoo mormoonien syntyhistoriasta ja moniavioisuuden alkutaipaleesta. Tätä kautta tutustumme Ann Eliza Youngiin, josta tulee lopulta profeetan ex-vaimo ja polygamian lopettamisen esitaistelija.

Toinen  kertomus on ns. murhamysteeri nykypäivästä, jossa pienessä ja eristäytyneessä lahkossa ammutaan eräs johtohahmoista. Tätä tarinaa kertoo Jordan, lahkosta teininä ulosheitetty poika, joka lukee lehdestä äitinsä murhanneen isänsä. Sekä Jordanin äiti ja Ann Eliza ovat miehiensä 19. vaimoja. Jordan palaa, vaikkakin vastahakoisesti, lapsuutensa maisemiin ja vanhempiensa uskonnon salaisuuksiin.

FIILIS: Olin kaivannut tällaista kirjaa jo pitkään. Siis sellaista tarinaa, joka veisi mukaansa täysin, viihdyttäisi ja herättäisi ajattelemaan. Edes kirjan pituus ei häirinnyt, pikemminkin olisin halunnut sen kestävän pidempäänkin.

Jordanin tarina oli minusta paljon mielenkiintoisempi kuin Ann Elizan, mutta silti nämä kaksi kertomusta täydentivät ja tukevat hienosti toisiaan.  Lopulta kertomuksista löytyy myös runsaasti yhtymäkohtia. Tapahtumat järkyttävät - miten ymmärtää näitä ihmisiä? 

Kuinka ihmisen uskonnovapaus määritetään? Mikä on uskonnon ja huijauksen ero? Mitä ovat lapsen oikeudet? Kuinka monelle rakkauttaan voi jakaa, jos on kymmeniä vaimoja ja satoja lapsia? Kuinka pitää huolta näistä kaikista? Miten selvitä, jos kaikki perheenjäsenet ja ystävät ympäriltäsi hylkäävät sinut? Kuinka irrottautua hengellisestä väkivallasta joka ulottuu kaikille elämänalueille? Miksi miehet ovat kautta aikojen keksineet järjestelmiä, jotka sortavat naisia toinen toistaan järkyttävimmillä tavoilla? Miksi naiset suostuvat näihin?

Parasta kirjassa on varmasti näkökulmien laajuus. Siinä kuullaan mormoniprofeetan "tapetaan kaikki vääräuskoiset" -saarnaa ja saarnaa ex-mormoneille tarkoitetussa homo-kirkossa. Kirjassa mormonitutkija tarkastelee kriittisesti omaa uskontoaan ja sen historiaa ja kaikessa kärsinyt äiti haluaa palata takaisin sinne missä on turvassa eli lahkoonsa. Joskus tämmöinen "kaikilta kanteilta" - katsominen ärsyttää, mutta Ebershoff on saanut rakenteen pysymään oikein toimivana ja todentuntuisena.

Murhamysteerin ratkaisu on herkullinen, enkä todella keksinyt tai arvannut sitä. Pidin myös siitä, miten krijailija ei esitä mitään helppoja ratkaisuja eikä maalaa päähenkilöistään mitenkään yksioikoisen sankarillista kuvaa.

Kirja on jokseenkin dokumentin- tai osaltaan dekkarin makuinen. Se ei ole ns. kaunista kaunokirjallisuutta (kuten vaikkapa Elävältä haudatut). Kirjailija on lisännyt todelliseen historiaan omia aineksiaan, mutta silti lopputulos on uskollinen tapahtumille.

ERITYISTÄ: Mielettömät webbisivut:
http://www.ebershoff.com/ 
Täältä voi lukea mm. alkuperäisiä artikkeleita ja Ann Elizan kirjoittaman kirjan, jota muokkaamalla Ebershoff on luonut hänen tarinansa.

MUUTA: Tämä Ebershoffin 3. romaani. Hänen esikoisensa "Tanskalainen tyttö" (suomenettu 2000) nosti kirjailijan maailmanmaineeseen. Onko kukaan lukenut sitä?

TÄHDET:
+ + + + (+)

7 kommenttia:

  1. Anni, mitä sää nyt?: "...kaunista kaunokirjallisuutta kuten Elävältä haudatut." Aslmain kirja on ihan todellista Afganistania, siinä on vain huippuverbaalinen kirjoittaja sitä kertomassa. Naisen elävältä kivittäminen on todellisuutta!

    Olen lukenut mielettömästi lahkokirjoja vuosia sitten ja aina jaksan ihmetellä juuri noita esiin tuomiasi kysymyksiä: Miten on mahdollista, että miehet ovat voineet tehdä tätä kautta aikojen naisille? Miksi naiset ovat siihen suostuneet?

    Viime mainittuun minulla on alkeellinen vastaus. Kuvitteleppa, että sinut lapsesta kasvatetaan niin. Olet vaikka amish-lapsi. Tyttö. Sitten sinut naitetaan vanhalle ukolle 10 vuotiaana ja olet jo vaikka 10. vaimo. Millä metodilla tiedät muusta mitään, kun heillä esim. on omat koulut, lehdet, postilaitos, ei televisiota etc. Tämä on ainoa järkiselitys ja sekin on ihan järjetön.

    Olen nähnyt televisiosta, kuinka tyttöjä yritetään pelastaa noista yhteisöistä, mutta sen jälkeen he ovat totaalisesti irti vanhemmistaan ja siskoistaan. Osa haluaa jäädä ulkopuolelle yhteisön, osaa palaa katuvana takaisin,

    Tiedätkö, mulla nousee näistä jutuista verenpaine. Mun ymmärrys ei riitä yhtään näihin patriarkaalisiin juttuihin. Olen ylpeästi feministi! Ja ei sitä koskaan tiedä, vaikka perustaisin matriarkaatin, jossa naiset ovat vallassa...

    VastaaPoista
  2. PS. On sisi mun kauheaa heikkoutta, että en pysty ollenkaan rationaaliseen ajatteluun, kun ajattelen näitä naisia sortavia lahkoja! Ja Anni, huom. me puhutaan nyt lahkoista, jotka hyväksytään ns. läntisen kulttuurin ja sivistyksen maissa. Amishitkin ovat valtio valtiossa USAssa. Miten me voidaan odottaa mitään Iranilta ja Afgansitanilta, kun mitä vain sallitaan meilläkin, ainakin jos kyseessä ovat tytöt ja naiset.

    Ja samaan taivaaseen minä en ainakaan mene Iranin presidentin kanssa. Ennen palan ikuisesti helvetissä. Anni, voiko Iranin presidentillä olla odottamassa taivaspaikka?

    VastaaPoista
  3. Olet lukenut mielenkiintoisen kirjan, jonka aion etsiä omiin käsiini. Koska olosuhteiden pakosta surffaan pelkällä iPhonella (ja taittovirheeni vuoksi lukeminen pikkunäytöltä koskee silmiin), totean vain tämän :) Tuo eri näkökulmien esiintuominen on onnistuessaan plussaa kirjoille, kyseenalaistaminen on myös mielestäni hyvä aspekti.

    ps. Kiinnostava kuulla Brigham Youngin vaimosta polygamian vastustajana. Mieheni kävi kerran Youngin nimeä kantavassa yliopistossa (ihan luonnontieteellisistä syistä ;)) ja toi tuliaisina mormonien keittokirjan.

    VastaaPoista
  4. juuri aamulehdestä tänään luin äidistä, jonka tyttö homo ja hän vaihtoi puolta..

    VastaaPoista
  5. Leena - kirjassa tämä kysymys esitetään myös usein, siis että miksi kukaan on tuollaisessa lahkossa. Antamasi vastaus, siis se että kun ei tiedä mistään muusta, kyseenalaistetaan myöskin. On erittäin mielenkiintoista syntyykö vain joissain ihmisissä luontaisesti halu "kapinoida" vai miksi jotkut sitten pyrkivät pois vaikka menettävät kaiken ja toiset eivät. Taivaspaikka on aikamoinen valuutta. Mutta kuka tosiaan haluaisi sellaiseen taivaaseen.

    Ja vaikka meillä toki on mahdollisuus tekopyhyyteen, niin on meillä kuitenkin asiat vähän eritavoin naisten oikeuksien osalta kun monessa muussa maailman kolkassa...

    Minusta ajattelusi on kuitenkin ihan rationaalista, vaikka tunteella käytkin :) ja olen samaa mieltä. Ja tuo vertaus Aslamin kirjaan oli tökerö, mutta tarkotin sitä, että kielellisesti tästä ei voi puhua samana päivänä Aslamin kirjan kanssa. Nämä ovat täysin erilaisia, vaikka molemmissa on historiallinen aihe.

    Lumiomena - hauska yhteys Youngiin (josta kirja ei todellakaan antanut kovin mairittelevaa kuvaa). Itse olen käynyt muutamankin kerran Salt Lake Cityssä ja päätemppelissä (sen verran kun sitä näytetään vieraille), joten oli mielenkiintoista lukea syntyhistoriaa. Mitä ruokarajoituksia (tule mieleen vaan kofeiini ja päihteet yms.) mormoneilla on? tai mimmonen se keittokirja on? alkoi kiinnostaa...

    Hannele - äidille lapsensa hylkääminen on niin mahdotonta, että ei sitä voi edes kuvitella. Miten voisi lakata rakastamasta lastaan?

    VastaaPoista
  6. Anni, voin joskus tuoda sen keittokirjan blogiini. Mieheni kävi myös siellä lds-temppelissä, koska sikäläisen tutkimusryhmän johtaja oli (totta kai, kun BYU:ssa proffana toimi) mormoni. Kuvien perusteella aika monumentaalinen paikka, melkein pelottava.

    VastaaPoista
  7. Se ois mielenkiintoista jos kertoisit keittokirjasta! Ja se temppeli-alue on oikeasti aika järkyttävä kaikessa prameudessaan - rikkaus ja tuhlattu raha on ihan överi-ylitsepursuavaa. Noin yleisesti mun on tosi vaikea ymmärtää mormoneja (edes näitä tavis-sellaisia), koko uskonnon rakennelma tuntuu vaan niin pöljältä.

    VastaaPoista