6. syyskuuta 2010

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Keskustelimme tänään kirjallisuuspiirissä tästä kirjasta. Olen hämmentynyt! Tosi moni piiriläinen ei ollut erityisemmin pitänyt kirjasta. Kritiikkiä tuli siitä, että alussa kestää liian kauan päästä kärryille siitä kuka on kuka ja se ainakin turhautti paljon. Lisäksi Hirvosen kieltä pidettiin liian hankala ja polveilevana. Sanottiin myös, että siinä oli liikaa aiheita ja loppu oli liian onnellinen. HÖH ja PÖH! Oli muutama tykännytkin, varsinkin vauhtiin päästyään. Arvostan monia piiriläisiämme ja totean nyt että tästäkin kirjasta voi siis olla montaa mieltä.

Minulla lukemisesta oli toki liian kauan, mutta mielipiteeni kirjasta ei ole muuttunut: ehdottomasti paras suomalainen kirja tänä vuonna ja varsin korkealla myös muiden maalaisten lukemieni joukossa. Tässä nyt vielä oma lyhyt arvioni luettavaksi.

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
Suomi 2010
238 sivua

Olen kateellinen
1) niille, jotka saivat tämän kirjan käsiinsä ennen minua.
2) niille, jotka ovat sanoneet tästä jo lähes kaiken ennen minua.
3) sekä  vähän myös Hirvoselle, joka on onnistunut kirjoittamaan näin hienon kirjan.

Sen sijaan, että kirjottaisin tästä enemmän, sanon kolme asiaa:

1) Suosittelen tätä lukuisten muiden kuorossa.
2) Hirvosen kieli on erityistä ja lumoavaa. Välillä siihen eksyy, kadottaa ajatuksen ja suunnan, mutta useimmiten alkuun palaamisen tekee mielellään.
3) Kirja on surullinen ja raapii esiin epäoikeudenmukaisuutta häpeilemättä. Väkisinkin häpeää maailmaa, jossa elää ja itseään - minua, jolla on mahdollisuus olla näkemättä asioita missään järkevissä mittasuhteissa.

Kriittisinä huomioina:
1) kirja loppuu liian aikaisin.
2) loppu jää avoimeksi (tämä tosin häiritisi minua äärimmäisen vähän).
3) vaikka Hirvonen tai kuka sanoisi mitä, on aina hitusen ongelmallista kun Suomalainen kirjoittaa Afrikasta. Kuva, jonka kirja piirtää on kaikessa toivossa kuitenkin varsin lohduton. Tämä on varmasti yksi totuus, mutta ei kaikki. Näkökulma on tietysti myös oikeutettu.

TEKSTINÄYTE s.114 (Tämä ei tee oikeutta kirjalle, mutta tähän ihmettelyyn yhdyn minäkin.):
"Kaikkein eniten ihmettelen sitä, miten lapset, jotka ovat kokeneet sellaisia asioita, rakastavat kakkua ja mehua samalla tavalla kuin ketkä tahansa lapset, leikkivät koiranpennun kanssa ja riemuitsevat tehtyään jalkapallossa maalin."

MUUTA: Jos googletat otsikon saat lukemattoman määrän kirja-arvoita ja Hirvosen haastatteluja.

TÄHDET:
+ + + + (+)

8 kommenttia:

  1. Olen lukenut tästä kirjasta valtavasti, mutta en ole vielä saanut sitä käsiini. Tuntuu, että sinulla on hyviä huomioita siitä. Vaikken ole kirjaa lukenut, niin pidän itsekin toisinaan hieman ongelmallisena, kun suomalaiset kirjoittavat Afrikasta tai Aasiasta (olen opiskellut kulttuuriantropologiaa, joten koloanialismin taakka kai painaa, vaikkei Suomella siirtomaita ollutkaan). Koetan saada kirjan luettavakseni :)

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä, samaa mieltä... tosin ei se minusta kesken loppunut?

    Minä taas muistan lukeneeni tästä kirjasta vain yhden, tosin erittäin kiittävän, arvion, mutta täytyypä nyt googlailla.

    Etukäteen mietin, miten teos onnistuisi puhumaan Afrikasta välttämättä kliseitä ja olematta hurskasteleva, mutta sainpa yllättyä. Hirvonen välttää nämä karikot minusta kiitettävästi. Eikä tunnu, että lukisi suomalaista kirjaa - tätä en nyt osaa perustella, mutta jotenkin "taso" on niin "kansainvälinen". En ole lukenut sitä esikoista, vaikka se on omassakin hyllyssäni. Täytyy ottaa asiaksi nyt. Oletteko te?

    VastaaPoista
  3. Lumiomena - kaikki kirjat ajallaan... tuosta kolonalismin taakasta edempänä pohdiskelua.
    Hmm. En tainnut sanoakaan, että loppuu kesken vaan liian aikaisin - olisin halunnut lukea enemmän lisää.
    Nuo kriittiset huomiot pitää lukea ripauksella sarkasmia, koska kirja on todella hyvä. Ja olen Ilse sun kanssa samaa mieltä, että Hirvonen välttää kliseitä varsin hyvin eikä hurskastele, mutta silti se pitää sanoa ääneen. On varmasti niin, että kun "valkoinen, suomalainen nainen kirjoittaa afrikan kurjuudesta" niin tuon paremmin sitä ei voi tuskin tehdä. Mutta silti on ja pysyy edelleen valkoisena naisena joka kirjoittaa afrikasta. Hirvonen itse puhui tästä minusta jossain haastattelussa hyvin, en tosin muista missä.

    Mä luin "Että hän muistaisi saman" - taisi olla viime kesänä. Sehän on tosi lyhyt ja luin sen yhdeltä istumalta. Se on hieno kirja, mutta en tiennyt että se on saanut niin paljon kansainvälistä huomiota. Kannattaa lukea!

    VastaaPoista
  4. Tuo kesken loppumisen ajatus oli vähän niin kuin yhdistelmä avoimesta lopusta ja aikaisin loppumisesta. :) Sarkasmi ymmärretty. ;)
    Olen samaa mieltä siitä, että kirja on TODELLA hyvä. Aika harvoin tulee vastaan kirja, jonka haluaisi lukea uudelleen saman tien. Tämä on sellainen. (Mutta luen jo muuta, tietty. :))

    VastaaPoista
  5. anni: sulle on tunnustus ja haaste. (ja olet oikeassa Hirvosesta, tietysti!! ;)

    VastaaPoista
  6. Tämä on niitä kirjoja, jonka aiheet jäivät pyörimään mielessä pitkään. (Kesällä luin monta sellaistakin kirjaa jotka unohdin saman tien.) Kieli ja tunnelma imaisivat mukaansa heti ja alun "sekavuus" vain houkutteli lukemaan lisää jotta saisin selville mistä oikein on kysymys. Kauheita asioita tapahtuu eikä kukaan välitä, ahdistus ja syyllisyys omasta hyvinvoinnista ja turvallisesta elämästä tuntuu ihan musertavalta. Siksi pidin kirjan ns. onnellisesta lopusta, se antaa meille uskoa siihen että hyviäkin ihmisiä on ja edistystä tapahtuu.
    Siis ON hyvä kirja!

    VastaaPoista
  7. Minä olen lukenut Hirvoselta vasta esikoisen, että hän muistaisi sanan. Luin sen yhdeltä istumalta ja suoraan sanottuna en heti lukemisen jälkeen pitänyt kirjasta, koska se tuntui jotenkin poukkoilevalta. Muistelin kuitenkin kirjaa jälkikäteen niin moneen otteeseen, että kyllä sellaisen muistijäljen jättänyt kirja on jollain tapaa hieno, ja haluan ehdottomasti lukea tuon toisenkin.

    VastaaPoista
  8. Tämä on lukupinossa jo melkein seuraavana :) Olen odotellut hieman vähemmän kiireistä aikaa, jotten pilaa fiilistä kiirehtimällä..

    VastaaPoista