8. elokuuta 2012

copycat-kansi, tähtikriisi ja lukuilon paluu

Viime vuonna pääsin "pistesijoille" Amman copycat-kansikilpailussa. Jatkan tällä perheenjäsenlinjalla. Tänä vuonna olisin halunnut panostaa kanteen enemmänkin ja varaan option tämän kuvaidean parantamiseen.  Jos tämän tekisi perheen nuorimmasta jäsenestä, siitä tulisi oikeamman oloinen. Sitä varten kuopukselle pitäisi antaa jonkin sortin rauhoittavia, että se istuisi hetken paikallaan. En myöskään omista peruukkia... No, joka tapauksessa, tässä kuva:

Tähtikriisi tulee siitä, että huomaan itse miten huonosti verrattavissa kirjat ovat toisiinsa. Ajattelen antavani genretähtiä, eli esim. chick-lit - romaani tai dekkari vertautuu muihin tuon lajin kirjoihin, eikä "kilpaile" muiden kanssa. Välillä haluiaisin muuttaa tähtiä ja huomaan mielipiteeni muuttuneen jälkikäteen. Lopputulemana on kuitenkin se, ettei tämä ole kovin vakavaa.

Täytyy myös julistaa lukuilon paluusta! Olen kärsinyt suurta nihkeyttä monien kirjojen kanssa viime aikoina - melkinpä koko kevään, mutta nyt tuo alkaa selvästi taipumaan. Oli myös ilo tavata kahta ihailemaani kirjabloggaajaa - tämä vei harmin pois siitä, että isompi tapaaminen jäi välistä. Huomasin myös aivojeni vakavan kotiäitysvireen kuunnellessani toisten viisaita juttuja. Joka tapauksessa - lukeminen on parasta!!!

33 kommenttia:

  1. Apua, niin mahtava teksti. Aikamme valekriitikko. :D Totaalinen repeäminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää et se nauratti muokin aika paljon oli keksittyäni ton :)

      Poista
  2. Minä olen myös tuskaillut tuon tähtiongelman kanssa. Tuntuisi niin epäoikeudenmukaiselta ja tylsältä olla antamatta genretähtiä, mutta sitten kun myöhemmin selailee esimerkiksi kolmen tähden kirjoja, on siellä osa kirjoista kuitenkin omasta mielestä aivan selkeästi parempia kuin toiset.

    Hieno kansi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just tota mä tarkoitin. Mut ehkä se ei vaan haittaa ja onhan ne "sinne päin" kuitenkin :)

      Poista
  3. Hauska kansi! Vaikka alkuperäinen kansi ei noin alkujaan herättänyt minussa suurta intoa, niin olet kuitenkin saanut hyvin samanhenkisen aikaiseksi. Enkä tarkoita, että kantesi olisi jotenkin "innoton" vaan se jäljittelee hienosti alkuperäistä.

    Itse olen päätynyt antamaan kirjoille pisteitä heti lukemisen jälkeen. Toki mielipide muuttuu, mutta näin tiedän, että kaikki pisteet on annettu heti lukemisen jälkeen ja se kuvastaa ehkä parhaiten lukemisen jättämää fiilistä.

    Ja tietenkään kaikkia vaikka kolmen pisteen kirjoja ei voi verrata keskenään, kuten ei kirjoja ylipäänsä. Eihän nyt voi sanoa, että kolme pistettä saanut dekkari painisi samassa sarjassa kuin vaikka joku kolmen pisteen rakkausromaani. Mutta yksittäisestä kirjasta kertoo aika paljon, onko se saanut 1 vai 5 tähteä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just tajusin et en kovinkaan tykänny tosta kannesta, se on lähinnä pelottava. Mutta silti oli hauska toteuttaa tätä :)

      Hyvä analyysi noista tähdistä ja tunnistan itseni.Mä huomaan vaan et toi vaihtelu on minulla niin tylsän pientä ettei eroja kauheesti synny. Mutta eroa kuitenkin :)

      Poista
  4. Hauska kansi. Ja hillitön teksti. Teillä on ihana perhe!

    Tähtien antaminen on vaikea laji ja niin moni asia vaikuttaa siihen: genre, lukuhetki, kirjailija, edellinen luettu kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ollaanhan me ainakin varsin omalaatuinen jengi :)

      Mä en millään halua luopua noista tähdistä, mutta muutkin kirjat kun 5 tähden voi olla tosi hyviä - ja sitten se on vielä niin henkilökohtaista. No, mutta ihan hyvä näitä on välillä aina pohtia.

      Poista
  5. Mahtava! Minäkään en kauheasti pidä alkuperäisestä kannesta, mutta copycat on hieno. Ja "aikamme valekriitikko"! :D

    VastaaPoista
  6. Voi että, sinunkin kantesi on mahtava <3 Ja aikamme valekriitikko, reps :D

    Tähtiä minäkin yritin antaa paperisessa lukupäiväkirjassani, mutta huomasin olevani jälkikäteen jatkuvasti hieman eri mieltä itseni kanssa, en siis jaksa stressata asiaa niin paperi- kuin blogilukupäiväkirjassakaan, sanalliset arvioni saavat riittää ja tähdet olkoon taivaalla ;) On niitä tähtiä silti kiva katsoa muiden arvioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos!

      tämä itsensä-kanssa-erimieltä-olemisen -lahja on kyllä ainoastaan meille nykyihmisille mahdollinen :)

      Poista
  7. Mahtava kansi. "Aikamme kriitikko" sai minutkin hymähtelemään.

    VastaaPoista
  8. Sun versiosi kirjan kannesta on ehdottomasti kauniimpi kuin alkuperäinen :) Ja velekriitikosta herui täällä hyvät naurut, kiitos! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos - jos nykyiset työt loppuu, niin täytyy alkaa virittelemään uutta uraa :D :D

      Poista
  9. Kyllä, olen päättänyt olla osallistumatta. Liian huippuja kisailijoita!!! :D

    Ihana! Ja niin kaunis malli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. et nyt ala tommoseks. mä mietin ihan samaa, mutta sitten annoin mennä vaan. mutta kiitos :D

      Poista
  10. Oi, upea kansijäljitelmä! Näitä kisakuvia on mukava katsella, niin hienoja kaikki :)

    Jep, minäkin ajattelen noista tähdistä samoin: ei se niin vakavaa ole. Olen ottanut vapaudekseni muuttaa tähtimääriä jälkikäteen jos siltä tuntuu, harvemmin kuitenkaan muutan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aivan mahtavia kansia on ollut kyllä jo esitteillä. piti saada oma äkkiä esille, kun muuten en ois enää kehdannut.

      Poista
  11. Mahtava kuva! Tähtikriiseileväksi valekriitikoksi olet aikasta muikea copyoitsijakin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mahtava lause :D tota ei vaan pääse kauheen usein ainakaan käyttämään...

      Poista
  12. Onpa ihana kuva! Huomattavasti parempi kuin alkuperäinen. Ja tuo teksti on niin mielettömän upea.

    Tähdistä ei kannata ottaa stressiä. Mie luovuin niistä kokonaan ja ole todella tyytyväinen ratkaisuuni. Eikä tää nyt tarkoita sitä, että muiden pitäisi lopettaa tähtien antaminen, koska on niillä merkitystä. Se vain ei toiminut mulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! tulee kohta jo oikealle kannentekijälle paha mieli ;D

      Mä aattelen et tän blogin idea jotenkin alunperin oli tosi paljon noissa tähdissä niin en osaa niistä luopua, mutta lakkaan stressaamasta än, yy, tee, nyt.

      Poista
  13. Ai että! Minä niiiin toivoinkin, että joku tekisi tämä kannen! Aivan mahtava toteutus! Ja aikamme valekriitikko... ;)

    Muistathan linkata tämän sitten sinne copycat-kommentteihin, että muistan vielä ensi kuussakin kaikki osallistujat:)

    Terkkuja täältä reissun päältä, oltiin muumeja morjestamassa tänään!

    VastaaPoista
  14. linkattu on! ja on kyllä mahtavia kansia kisaamassa tänä vuonna, on tää vaan niin hauska juttu.

    Oi, Muumit kuulostaa hauskoilta! meille on viime aikoina riittänyt lähipuisto seikkailuun...

    VastaaPoista
  15. Oooh... hienosta kirjasta hieno, hieno copycat! :-) Tämä oli minullakin yksi vaihtoehto omaksi muunnokseksi, mutta onneksi se jäi sinulle, niin hellyttävän liikkis on tuo perheen nuorimmaisenne <3!

    VastaaPoista
  16. Hih, minua nauratti myös tuo "aikamme valeriitikko" :D Tykkään muuten sinun kannestasi enemmän kuin alkuperäisesti - lapsi on sielukkaampi ja herkempi. Anteeksi vain alkuperäinen kansi! ;))

    VastaaPoista
  17. "...varten kuopukselle pitäisi antaa jonkin sortin rauhoittavia, että se istuisi hetken paikallaan. En myöskään omista peruukkia..." _REPS_

    Hyvä versio tuli!

    (t. lukupeto.blogspot.com)

    VastaaPoista
  18. Todella hieno toteutus. :D En ole tätä kirjaa... Aikamme valekriitikko :D

    VastaaPoista
  19. Hieno. Minä pidän sinun kannestasi enemmän kuin alkuperäisestä. Alkuperäinen on jotenkin vähän liian kiiltokuvamainen.

    Kiva myös kuulla, että lukeminen sujuu taas. Täälläkin on kärsitty lukemisnihkeydestä, mutta "parantumisen merkkejä" on näkyvissä. Toisaalta, ehkä välillä vain täytyy tehdä muuta kuin lukea.

    VastaaPoista
  20. Ihana! Jos molemmat kirjat olisivat hyllyssä, tarttuisin ehdottomasti tuohon sinun omaasi. :) Kävin tsekkaamassa myös tuon edellisen kantesi, ja teillä on kyllä mahtava perhetiimi. Vaikka pienin ei vielä päässytkään malliksi. :D

    VastaaPoista