25. lokakuuta 2011

Voi kirjamessu sentään!



Miten maailmassa voi olla mahdollista, että kun jo vuosi sitten päätin, että 2011 menen kirjamessuille satoi tai paistoi, niin tuo päivä valikoituu meidän perheen MUUTTOPÄIVÄKSI?!?!(Huomautettakoon, että emme ole muuttaneet 5,5 vuoteen) Ja blogitapaaminen ja kaikki jää taas välistä, nyyh. Vielä viikko sitten olin sitä mieltä, että eiköhän me saada tämä sille mallille ennen viikonloppua, että mamma "piipahtaa" tuon 2,5h ajomatkan päähän messuvierailulle. Mutta sitten tuli pari muuttujaa, ja parkettihiojallakin kestää. Eikä tätä kuuta ole ihan kamalasti jäljellä...
 
Minulla on muuten NIIN kova ikävä kirjojen pariin ja blogeihin, että pakahduttaa. Onneksi olen sentään jotain lukenut.

Ja yksi huone valmistui tänään, se on 6v:n itse suunnittelema: "Voi ihanaa, minun huoneeni hohtaa pinkkiä", hän sanoi ihastuneena lopputuloksen nähtyään. Toivottavasti itsekin olen yhtä ihastunut kun tämä kaikki on ohi. Ehkäpä saatte jopa nähdä kuvan tai kaksi :) Ja hyviä messuja, jään odottamaan kuulumisia sieltä!

13 kommenttia:

  1. Jotenkin kirottu tämä kirjamessupäivä?! Meillä kalenteriin ropsahtivat pihatalkoot, yksi vähän yllättävä kylävierailu ja yksi liikuntatapahtuma. Kylävierailu saatiin järjestymään illasta, urheilut jää ja mies - kultainen - lupasi mennä hoitamaan meidän talkoo-velvollisuudet jotta pääsen harrastamaan kulttuuria.

    Kuulostaa kyllä kiireiseltä, tsempit!

    VastaaPoista
  2. Mikä kirjablogitapaaminen? En ole kuullutkaan. Joskus ihan hassua tämä sosiaalisen median avoimuus.

    VastaaPoista
  3. norkku - hienosti järjestelty :D

    ja anonyymille - hmm. ei tuo tapaaminen mikään salaisuus ole, mutta jos tähänkin kommentoi nimettömänä, niin on aika hankala kertoa tietoa eteenpäin...

    VastaaPoista
  4. Hyvänen aika! Enpä tiennytkään tällaisista säännöistä, miten tapaamiseen voi osallistua! Tämä on kyllä kirjablogeille aika suuri "mahalasku", mutta kyseessä on vain oma yksittäinen mielipiteeni.

    Olen aina ollut vapaan tiedonkulun kannalla kaikissa asioissa. Tuota..., google-tiliä minulla ei ole enkä oikein käsitä, jos kirjoitan nimekseni maija, matti, henri tai henriikka, miten se antaa oikeuden tiedonkulkuun.

    Tätä pidän henkilökohtaisesti totaalisena kirjablogien floppina, mutta kuten sanoin, siitä ei kannata välittää, se on vain yksittäinen vähäinen mielipide.

    VastaaPoista
  5. No edelleenkin, jos sinulla olisi tiedot, niin voisi lähettää s-postia, sillä tiliin liitetään sellainen. Bloggaajien tietoja kerättän yhteen ja tällaisia yhteisia asioita tiedoitetaan niin. Pitäisi varmasti myös tietää mistä blogista olet, kun se on kutsuvaatimuksena. Blogien lukijoita ei tapaamisiin kutsuta joten tapaamisista ei blogata. Voit laittaa minulle s-postia niin sitten voin välittää kutsun: edelleen sanon ettei kyseessä ole mikään salaisuus, on harmi jos olet jäänyt s-postilistalta pois. Ota yhtettä, niin asia voidaan korjata!

    VastaaPoista
  6. Olen entistä ymmyrkäisempi tämän vastauksen suhteen. Olen yleensä hyvin kiltti ja joviaali ihminen enkä halua kellekään pahaa tai ikävää mieltä, mutta on pakko kysyä näiden vastausten jälkeen, että pitääkö blogiluonnehdintasi itsestäsi paikkaansa? Olen hyvin pahoillani. Pyydän kovasti anteeksi, mutta se vaikutelma tulee, kun luen entistä omituisempia vastauksiasi.

    Että voi osallistua kirjabloggaajien tapahtumaan pitää olla google-tili sähköpostin vuoksi ja tietää millä kymmenistä vaihtoehtoisista alustoista blogia pitää? Kaikilla blogialustat eivät käytä tunnisteenaan sähköpostiosoitetta. Kirjablogit voivat olla myös hakukoneen löytämättömissä, vaikka niitä on pitänyt vuosikausia.

    Hyvänen aika, käytät sosiaalista mediaa kirjoitustesi alustana. Pyydän nöyrästi vielä kerran pohtimaan, mitä sosiaalinen media tarkoittaa. Kuka sitä lukee ja mitä sinne kannattaa ja voi kirjoittaa.

    Pyydän nöyrästi anteeksi, mutta en voi muuta kuin hymyillä vastauksillesi, joita kirjoitat. Omalta osaltani päätän kirjoitteluni tähän. Mukavaa muuttopäivää!

    VastaaPoista
  7. Voi harmi, kun et pääse messuille, mutta ei kai sitä voi muuta kuin muuttaa silloin, kun sen aika on. :) Voi että, meidänkin esikoinen rakastaisi pinkkinä hehkuvaa huonetta! Toivottavasti laitat kuvia jossain vaiheessa. <3

    Ja oikeastihan kaikki messut ovat vähän kamalia tungoksineen. Mieti sitä, jos alkaa liikaa harmittaa. :)

    VastaaPoista
  8. Tuntematon - odotan edelleen yksityiviestiä sinulta.

    Karoliina - minä oikeasti ahdistun tungoksessa. Mutta olisi ollut ihana nähdä..

    VastaaPoista
  9. Minäkään en pääse messuille. Ainoa mahdollisuus olisi oikeastaan ollut näin kaukaa lähteä typykän kanssa, mutta viikonlopulle lauantaille osuvat myös kummitytön synttärit ja ystävän kolmekymppiset... eli jotakin lohdutusta sentään :) Ensi vuonna sitten, näin olen päättänyt ja Jyväskylän messuthan ovat talvella tässä välissä!

    Ihana pinkki huone, näin vaaleanpunaisen ystävänä pitäisin varmasti minäkin siitä ;) Ihanaa muuttoa!

    VastaaPoista
  10. Kurja yhteensattuma. Ymmärrettävää, että muuttotohinat menevät kuitenkin (pakosta) edelle ;)

    Kiva olisi nähdä kuvia! Pinkki kelpaisi meidänkin tytöille ;)

    VastaaPoista
  11. On tosiaan harmi, ettet pääse kirjamessuille. Olisi hauska nähdä taas. :) Mutta ensi vuonna viimeistään ja tässä välissä toivottavasti joku muu kirjablogistien yhteinen tapaaminen.

    Meidän eskarilainen ihastuisi varmasti samoin pinkkiin huoneeseen. Tsemppiä muuttoon!

    VastaaPoista
  12. Jos lohduttaa, täällä kanssa yksi rannalle ruikuttamaan jäävä. Minulla on liputkin odottamassa, mutta matka vie liikaa aikaa. Olen alkanut tehdä sellaisia 5-vuotissuunnitelmia. Viiden vuoden päästä, kun lapset ovat "isoja", teen sitä ja tätä.

    No messuja tulee onneksi jatkossakin. Muutto ei osu kohdalle ihan joka vuosi, joten ota ilo irti! ; )

    VastaaPoista
  13. Amma - ensi vuonna sitten :) ja tytön kanssa minunkin olisi täytynyt lähteä. ja ymmärrykseni mukaan tuo ei ole mikään maailman vauvaystävällisin paikka...ihania synttäreitä sinulle!

    villasukka - tosiaan :( laitan kuvia kunhan päästään asettumaan edes vähän (tai sitten rajaan vain pelkkään tapettiin :D)

    Joana - kylllä se vähän lohduttaa ;)minä teen yleensä sellaisia tuntisuunnitelmia tulevaisuuteen, mutta pitäisi varmasti opetella tekeään 5v suunnitelmia.

    katja - kiitos! kyllä me varmasti taas kohdataan. hyviä messuja!!

    VastaaPoista