Suomi 2012
WSOY 106s.
MIKSI?: Ammatillinen kiinnostus (kirkko ja media) sekä ihailu rohkeaa piirtäjää kohtaan.
LYHYESTI: Kun ei ole enää mitään rajaa, täytyy piirtää.
FIILIS: Respect! Ranta piirtää siitä, mitä ei sanota ääneen. Kuvat pysäyttävät ja useimmiten alkavat naurattaa. Ja samalla tuntuu ettei saisi nauraa.
Perinteiset ja mediasta tutut aiheet saavat uuden näkökulman: kirkko, politiikka, isän asema perheessä, maahanmuuttajat. Myös ympäristö, herätysliikkeet (lestadiolaisuus) ja perussuomalaiset saavat erityistä huomiota. Parasta tässä on se, että kun tuudittautuu siihen, että juuri noin, anna noille toisille kyytiä, niin seuraavaksi huomaa olevansa itse pilkan kohteena. Vinkkelin vaihtuminen moneen suuntaan tuntuu raikkaalta. Jonkin verran asiat vanhenee, koska näitä piirretään monesti ajankohtaisista aiheista.
Minä en osaa loukkaantua tai ajatella, että jokin olisi niin pyhää tai vaiettua, ettei sitä saisi piirtää. Kuvia ei ole piirretty loukkaamistarkoituksessa vaan niillä on selkeä ja kuuluva viesti. Sen sijaan, että kohtaisi piirroksen totuuden, voi olla helpompi kääntää keskustelu piirtäjään ja hänen motiiveihinsa.
Selatessa aloin miettiä ilmaisunvapautta, uskonnonvapautta, yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta ja perheiden tasa-arvoa. Aika isoja ajatuksia näin pieneltä kirjalta! Sanon vielä senkin: Ranta taitaa olla parasta mitä ev.lut. kirkon mediakeskustellussa on tapahtunut vuosikymmeniin.
MUUTA: Esipuhe kannattaa lukea, sekä ne pienet alareunaselitykset.
TOISAALLA: Ainakin
Salla ja Paula ja Annika ovat kirjoittaneet tästä.
TÄHDET:
+ + + +
Luin myös:
Suomi 2009
Huuda Huuda, 42s.
LYHYESTI: Tämän ajan rehellinen uskontunnustus. Hieno.
TÄHDET:
+ + + +
