16. tammikuuta 2013

S.J. Watson: Kun suljen silmäni



S. J. Watson: Kun suljen silmäni
Englanti 2011 (Suom.2012)
Bazar 390s.

LYHYESTI: Jos muistaa vain yhden päivän, on vaikea rakentaa muistoja tai totuutta nykyisyydestä.

FIILIS: Romaanin alkuasetelma on loistava. Christine herää joka aamu muistamatta isoa osaa menneisyydestään, hämmästyneenä vierellään nukkuvasta aviomiehestä. Hän kärsii muistinmenetyksestä ja pystyy muodostamaan muistoja vain yhden päivän ajan. Lääkärin ja oman päiväkirjan avulla Christine alkaa selvittää menneisyyttään. Jännitys rakentuu rauhallisesti, mutta väistämättä, sillä jokin on pahasti pielessä. Keneen voi luottaa?

Watson vie tarinaa taitavasti ja lukijana sivut kääntyivät nopeasti. Jotain turhia selittelyjä tai alleviivausta kerronnasta löytyy, pieniä aukkojakin, mutta ihailtavan hienosti Watson pitää kasassa vaativan juonen. Ennalta en pystynyt arvaamaan paljoakaan.

On mielenkiintoista pohtia, millaista elämä olisi muistin nollautuessa aina nukkuessa. Ihmisen muisti ja sen pätkiminen on loputon loistavien kirjojen lähde, mutta tämä on tietysti pikemminkin jännäri. Suosikkini näistä lyhyen muistin kirjoista on The Housekeeper +The Professor, jota en olekaan muistanut hehkuttaa vähään aikaan.

Mietin, että Christinen välähdyksen omaisissa muistoissa ja kerronnassakin oli paljon samaa kuin Karoliina Timosen Aika mennyt palaa kirjassa. Oli hauska havaita tällainen yhteys. Mitä sanoo muut?

TOISAALLA: Bloggaajat ovat lukeneet kirjaa varsin paljon. Tätä on nimetty mm. vuoden parhaaksi thrilleksi. Susa antoi kirjalle pisteitä 5/5 ja hänen arviostaan voi klikkailla eteenpäin toisten blogeihin.

TÄHDET:
+ + + +

18 kommenttia:

  1. Mulle tämä on yksi viime vuoden parhaista, olin lukiessa aivan myyty! Pelkäsin alkuun juonen puolesta, lähinnä toistojen runsautta, mutta hienostihan Watson tarinaa kuljetti. Ihanaa että luit pidit :)

    VastaaPoista
  2. The Housekeeper + The Professor oli kyllä ihan mahtava kirja! Tämäkin kuulostaa mielenkiintoiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan erilainen kuin se ihanuus, mutta sainpahan ujutettua tuo suosituksen tuonne väliin :)

      Poista
  3. Kiitos linkityksestä!

    Tämä oli kyllä harvinaisen hieno genrensä edustaja, lisää tällaisia siis :)

    VastaaPoista
  4. Tämä on vielä minun tuoreessa muistissani! On hyvä kirja. Harvemmin luen trillereitä, mutta tämä koukutti. Täydet pisteet himaan olisi kirjailija vienyt, jos olisi vielä jekuttanut minua kunnolla lopussa. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä pääsin ihan jopa yllättymään. En tosi ole ehkä ihan välkyimmilläni :)

      Poista
  5. Minulla on tämä edelleenkin lukematta... Kannesta tulee aina mieleen Stephenie Meyerin Vieras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää alkaa olla niin kulunut kansi-idea että kohta niiden pitää tosiaan keksiä jo jotain muuta. :)

      Poista
  6. Tätä on kehuttu blogeissa paljon, mutta vaisto sanoo, että tämä ei ole 'minun klrjani'. Olen jahkannut ja jahkannut, sitten oli muuta asiaa yhdelle Kustannusherralle ja hän kysyi minulta, että olenko lukenut tämän kirjan. Vastasin etten ole ehtinyt vielä, mutta harkitsen. Hän totesi: Älä vaivaudu. Uskon aina häntä ja tähän asti meidän suosituksemme toisillemme ovat osuneet nappiin, joten nyt ei auta kuin luottaa.

    Pidit aika paljon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ehkä ymmärrän tuo älä vaivaudu-suosituksen. Minä luen ehkä 2 tämän tyyppistä kirjaa vuodessa ja silloin arvostan vetävää juonta jne. Mutta luulen että paljon tätä genreä lukevalle tässä on liikaa koluttua maastoa. Mutta ei tämä huono ollut ja juuri nyt arvostan sitä että kirja vetää minut mukaansa, vaikka ei muuten täydellinen olisikaan.

      Poista
  7. Luen tätäkin genreä ja pidin tosi paljon kirjasta ja Kirjasähkökäyrästä löytyy arvostelu. Onneksi näitä eri genrejä on niin paljon, että jokainen löytää luettavaa. Annoin muistaakseni samat tähtiluvut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tämähän todistaa edellisen kommenttini (Leenalle) vääräksi ;) Onneksi on tosiaan monenlaista luettavaa ja kyllä vetävä thrilleri aina toimii. VIime vuoden paras itselleni oli ehdottomasti GOne Girl, taitaa tulla tänä vuonna suomeksi se.

      Poista
  8. Minähän ihan pidin tästä, mutta en superpaljon kuitenkaan. Ei ole minun genreni, mutta ihailin kuitenkin nerokasta rakennetta ja pidin kertojan äänesta. :)

    _Muistelen_ että lukiessani ajattelin, että tässä on joitakin yhtäläisyyksiä oman kirjani kanssa, mutta kun oma ei ollut vielä ilmestynyt, en voinut sanoa asiasta mitään silloin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että tunnisat tuon samuuden! Kirjat ovat toki erilaiset, mutta jotain samaa niissä myös oli, varsinkin kun Christinen mieleen tulee muistoja.

      Poista
  9. kannattaa lukaista. yllättäviä käänteitä.

    VastaaPoista