6. syyskuuta 2012

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa + kirjailijan minihaastattelu


Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
Suomi 2012
280s. Tammi

MIKSI?: Karoliina on tuttu Kirjava Kammari-blogistaan.

LYHYESTI: Unista, jotka alkavat vaikuttaa käsittämättömän todelta.

FIILIS: Minulla oli vaikeuksia päästä kirjan rytmiin mukaan. Tyyli on jutusteleva ja arkinen, enkä aluksi kiinnostunut Bostoniin perheineen muuttavasta Klarissasta. Sotaa Yhdysvaltoihin pakeneva Corinne sen sijaan olikin paljon mielenkiintoisempi. Hän on se, josta Klarissa näkee unia.

Kahdessa aikatasossa tapahtuvasta esikoisromaanista kasvaa vetävä ja jännitävä kertomus, jota en lopulta malttanut laskea käsistäni. Klarissakin lakkasi ärsyttämästä minua, kun sivut etenivät. Elämä Bostonissa tiivistyy taloon, jossa Klarissan ja Corinnen tarinat kohtaavat. Paljonkaan en halua kertoa juonesta, sillä tarinassa on sopivasti lukijalle yllätyksiä.

Kirjassa on monta raskasta tapahtumaa, vaikka se on toisaalta viihdyttävä lukuromaani. Timonen onnistuu todella hyvin luodessaan jännitettä menneen ja nykyisen välille. Sydän sykkyrällä ja pamppailen kääntelin sivuja. Taidan alkaa povata kirjailijalle tulevaisuutta psykologisen jännityksen saralla. Henkilöt ovat myös kiistattoman todentuntuisia. Vaikka en ehkä tavoittanut tunnelmaltaan meneen ajan Bostonia, niin kirjan henkilöt pitivät tarinan hienosti koossa.

Ajattelen, että romaanissa olisi voitu hitusen enemmän luottaa lukijan kykyyn oivaltaa ja tulkita asioita itse. Toisaalta ymmärrän tietyn selittelyn genreen kuuluvaksi. Tämä on myös seikka, jonka huomaan tökkivän monissa etenkin amerikkalaisissa romaaneissa ja elokuvissa. Hmm - tästähän voisikin saada toimivan elokuvan!

KYSYMYKSIÄ KIRJAILIJALLE:
Kysyin muutaman minua kiinnostaneen kysymyksen kirjailijalta, kiitos Karoliina! Kuva: Tammi
Esikoisteos on julkaistu, miltä nyt tuntuu? 
Tuntuu tosi hienolta. Olen kuullut toistaiseksi lähinnä positiivista, suorastaan kehuvaa kritiikkiä ja olen siitä häkeltyneen ilahtunut.

Kirjassa on monia raskaita tapahtumia, oliko kirjoittaminen niistä vaikeaa?

Kyllä kirjoittaminen oli välillä raskasta. Tarina on ollut olemassa jo vuosia ja sen kipukohdat käsitelty, mutta silti tiettyjen kohtausten purkaminen paperille otti hetkittäin koville.

Teitkö paljon taustatutkimusta kirjaasi varten?

Olen aiemmin tutkinut tarinaan liittyviä aiheita paljonkin, mutta virkistin kyllä muistiani ja tarkistelin yksityiskohtia romaanin työstämisen aikana. Jos aikaa ja resursseja olisi ollut enemmän, olisin mielelläni uppoutunut taustatutkimukseen syvemminkin.

Kenelle suosittelisit kirjaasi? 


Ehkä tämä on leimallisemmin naisten kirja, joskin lähipiirin miehetkin ovat kirjasta pitäneet. Kolmekymppiset löytävät kehyksistä eniten samastuttavaa, mutta voisin kuvitella itse tarinan kiinnostavan teini-ikäisestä eläkeläiseen.

TOISAALLA: Leena Lumi luki ja totesi kirjan olevan juuri hänelle. Myös Krijavinkeissä kehuttiin kirjaa(palvelu väliaikaisesti alhaalla?) ja Katjakin omisti postauksen romaanille.

TÄHDET:
+ + + (+)


14 kommenttia:

  1. Vaikuttaa aivan niin minun kirjalta, varsinkin kun sanan "psykologinen jännitys" tulit maininneeksi:) Mulla on tuossa melkoinen kirjapino enkä ole varma mitä nyt ryhdyn lukemaan. Todennäkoisesti tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuskin on miltään määritelmältään oikeasti psykologista jännititystä, sanoin että kirjailijalla voisi olla lahjoja siihen ja toki tästäkin niitä elementtejä löytyy. Olisikin pitänyt kysyä Karoliinalta, että mihin genreen hän kirjansa määrittelee :) Kirjavinkeissä taidettiin mainita jopa romantiikka(??) tässä yhteydessä, mihin en kyllä itse tätä luokittelisi.

      Poista
  2. Luin ihan vain varovaisesti, vaikka tiesin ettet tee juonipaljastuksia. Haluan lukea kirjan ilman ylimääräisiä ennakko-odotuksia :) En yleensä tee kirjastovarauksia, mutta nyt tein ja odotan innolla saavani kirjan käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämän arviot ovat helposti vähän spoilaavia, joten kannattaa olla varovainen :)

      Poista
  3. Täälläkin jänskäillään tätä kirjaa, saapunee ensi viikolla meikäläisen yöpöydälle. Minulla on psykologisiin jännäreihin kaksijakoinen suhde, joskus toimii ja joskus ei. Uskon tämän kyllä olevan edellistä ryhmää. Kiitos arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue tuolta toi mun ylin kommentti, mä en yhtään tiedä miten tän genre pitäisi määritellä :0 tämä oli toimivaa laatua ja luokitteluista vapaata :)

      Poista
  4. En ole itse vielä saanut kirjaa joten fiilistelen teidän muiden kirjoituksia :). Hieno ja innostava arvio ja kiinnostusta nostattava haastis, kiitos!

    VastaaPoista
  5. Minäkin uskon, että tästä saisi hyvän elokuvan! Ja olen samaa mieltä siitä, että vaikka kirja on viihdyttävä (= otteessaan pitävä) lukuromaani, on siinä vakavia teemoja. Romantiikkaa tämä ei tosiaan ole, vaan nimenomaan laadukas lukuromaani. Minua Bostonin seutu ja kirjan talo alkoivat kiehtovat kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua myös. Amerikassa aika paljon reissanneena tuo itä-rannikko on jäänyt lähes kokonaan välistä.

      Poista
  6. Minä sain tämän juuri kirjastosta! Jänskää päästä lukemaan sitä ihan pian. (Aion yrittää malttaa odottaa, että pääsen maailmanympärysmatkallani Massachusettsiin, mieheni kotiseudulle saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottamaan mitä pidät kirjasta, hauskaa kun tästä on alkanut tulle arvioita :)

      Poista