18. elokuuta 2010

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5 eli lasten ristiretki
Yhdysvallat 1969
186 sivua

MIKSI: Sattumalöydös kirjastosta, ollut klassikkolukulistalla ikuisuuden. 

GENRE: sotaa mustalla huumorilla.

LYHYESTI: Billy Pilgrim elämä ei ole ihan helppoa. Järjettömyyksiä tapahtuu yhtenään. Billy tosin kokee ajan eri tavalla kuin muut. Oman ja läheistenkin kuoleman hän on nähnyt jo etukäteen. Niin se käy.

Niitä asioita, joita Billy ei voinut muuttaa, olivat muun muassa menneisyys, nykyisyys ja tuleivaisuus.

FIILIS: Tämä on hullu kirja. Billyn elämä on niin käsittämätön, että ei kai sille voi sitten enää kuin nauraa. Kirjan keskiössä on Dresdenin pommitus, II maailmansodan lopulla, jolloin kaikkea hävitettiin sodan lopettamiseksi. Mutta Billylle tapahtuu ja on tapahtunut paljon muutakin. Kuten kaappaus toiselle planeetalle eläintarhan näyttelykappaleeksi. Lasten ristiretki nimi tulee siitä, että varsinkin sodan loppupuolella monet sotilaista olivat todella nuoria, poikia vielä. Kun vanhemmat miehet olivat jo kuolleet täytyi rintamalle löytää jostain lisää väkeä. Niin se käy.

Vonnegutin taito näyttää sodan julmuus juuri niin absurdina kuin se on, ei ole vanhentunut 40 vuodessa.  Kirja puhuu mielestäni ihmisen raadollisuudesta ja siitä miten paljon mieli voi kestää. Ja välillä naurattaa, kun joku taas kuolee. Niin se käy.

Jatkuvasti pomppiva rakenne ja kappaleiden välinen ajassa matkustaminen ei tee kirjasta ihan helppoa tai sujuvaa. Vonnegutin kirjoittamiseen ja tarinan kertomiseen tuntuu kuuluvan tietty aaltoilevuus - välillä lukija innostuu ja sitten taas ei. Aavistuksen kirjasta antaa se, mitä avaruusolennot kertovat omasta kirjallisuudestaan:

Sanomien välillä ei ole mitään erityistä suhdetta, paitsi että kirjailija on valinnut ne huolellisesti, niin että kaikki yhdessä nähtynä tuottavat elämästä kuvan, joka on kaunis ja yllättävä ja syvä. Ei ole alkua, ei keskikohtaa, ei loppua, ei jännitystä, ei opetusta, ei syytä, ei seurausta. Se mikä meidän kirjoissamme viehättää ovat yhtaikaa nähtyjen monien suuremmoisten hetkien syvyydet.

Aivan tähän eivät ihmiset pysty, ei edes Vonnegut.

ja mitä sanovat linnut? Kaiken mitä joukkoteurastuksesta on sanottavaa, sellaista kuin "Pyy-tii-huiit?"

MUUTA: Olen lukenut joskus jotain Vonneguttia, mutta siitä on kauan. Mitäs te muutte olette tykänneet?

ERITYISTÄ: Kuoleman mainitsemista kirjassa seuraa aina lause "Niin se käy" (so it goes) ja se mainitaan usein.

TÄHDET:
+ + + (+)

9 kommenttia:

  1. Nyt sinä sitten toimit esilukijana meille monille muille. Hieman hämmentävän oloinen kirja. Lukematta sitä en osaa sanoa oikein mitään. Pidin Hokkus Pokkuksesta ja olen jossain vaiheessa ajatellut lukea myös tämän Teurastamo 5:n, mutta en taida laittaa lukulistani ensimmäiseksi. So it goes :)

    VastaaPoista
  2. Luin tämän kirjan enkuksi viime vuonna. Tykkäsin kovasti, se oli niin hullulla tavalla lunki.

    VastaaPoista
  3. Vonnegutia pitäisi jokaisen lukea ainakin yksi kirja elämänsä aikana. Tämä(kin) on ainakin meikäläisen hankintalistalla - ehdoton klassikko. Keväällä tuli luettua Kissan kehto joka oli kanssa suht absurdi satiiri. Niin ja onhan mun yksi lempibändeistä ottaneet nimensä juuri Vonnegutilta ;)

    http://www.youtube.com/watch?v=XcyDPbfdavM

    -Artsi

    VastaaPoista
  4. Tämä oli aika hämmentävä kirja. Kyllä nauratti, mutta sitten musta tuntui etten saanut siitä ihan kaikkea irti. Tosta aaltoilovuudesta olen samaa mieltä, et välillä luki monta sivuu putkeen ja välillä taas takkus lukeminen tosi pahasti.

    VastaaPoista
  5. Kiva saada tänne muidenkin Vonnegut kokemuksia. Vähän samaa fiilistäkin näköjään ilmassa. Luulen, että olisi parempi lukea tämä englanniksi, niin kuin Tuure. Muistan, et lukiossa ys miespuolinen kaveri rakastui Vonneguttiin ja luki siltä kaiken ahmien - uppoaisko Vonnegut miehiin paremmin?
    En saa ääniä nyt just toimimaan niin en voi kuunnella Artsin biisiä, mutta bändi nimeltä Billy Pilgram musiikin luulisi olevan varsin kaoottista ;)

    VastaaPoista
  6. Kauan sitten kuin luin tämän, pidin hauskana.

    VastaaPoista
  7. Kurt Vonnegut ei ole yhtään mun juttu, mutta yrittänyt olen;-)

    VastaaPoista
  8. En ole lukenut Vonnegutia, mutta hänen teoksensa eivät kuulosta minusta etukäteen kiinnostavilta. Pitäisi kai silti lukea. Luulen myös, että on yleisesti ottaen enemmän mieskamaa. Entinen avomies tykkäsi kovasti.

    VastaaPoista
  9. Mieskamaa, kirjoitti Karoliina tuossa yllä. Nyt tajuan, että olen luullut lukeneeni tämän mutta en ole.

    Kiitos sinulle arviostasi, ja noista Supisista ja muista myös! Kiva oli lukea.

    VastaaPoista